Klassinen ›

Onko fuugien soittaminen niiden kuuntelemista palkitsevampaa?
 
Musiikin maikka sanoi fuugien soittamisen olevan niiden pelkkää kuuntelemista nautinnollisempaa, tarkoittaen lähinnä kosketinsoittimelle sävellettyjä fuugia.
 
Jo silloin lukiossa 80 luvulla hieman epäilin maikan väitettä. Todellisuudessa väite ei ole tosi suurten säveltäjien mestariteoksiin lukeutuvien fuugien osalta, väitteen koskiessa yleisyytensä vuoksi ymmärrettävästi lähinnä jotakin Bachin fuugia, vaikka mm. jotkin Mozartin ja Beethovenin fuugat ylittävät ne suuruudellaan ja emotionaalisella voimallaan.
 
Väittäisin myös jopa Haydnin fuugia emotionaalisilta ulottuvuuksiltaan syvällisemmiksi ja jossain mielessä keksinnältään rikkaammiksi ja harmonisesti rohkeammiksi Bachin vaikutelmaltaan minimalistisen toisteisiin fuugiin, joissa temaattinen perusväittämä toistuu varhaisimmissa lajityypinkin teoksissa 20 kertaa Gouldin mukaan, vaikka Bach hallitseekin ankaran ja akateemisen kontrapunktisen satsin Haydnia suvereenimmin teknisesti taitavampana polyfonisen tyylin mestarina fuugakudoksen ylivertaisen taidokkaassa käsittelyssään mm. teeman katkelmien tihennyksissä ja harvennuksissa, intervallin muuntelussa. https://youtu.be/b0emtb1AZ84
 
Mutta Haydnin ei säveltänyt urku-ja klaveerifuugia mekaanisille uruille sävellettyä kappaletta luukunottamatta, joten vertaileminen on siksi hankalaa. Urku-tai klaveerifuugat eivät ole verrannollisia tai yhteismitallisia jousikvartetolle tai kuorolle sävellettyjen fuugien kanssa.
 
Tämän Bachin 5 äänisen Kyrie fuugan on sanottu olevan eräs suuren musiikin ihmeitä https://youtu.be/zS2biN257sQ?t=35
 
https://youtu.be/_DLHPF7mRQo?t=998 Tässä vastapainoksi klassisempaa fuugataidetta Haydnilta.
 
https://youtu.be/_DLHPF7mRQo?t=1558
 
https://youtu.be/3BqoXuJXutg?t=134
 
Mutta totean, että totta kai sekä fuugamuotoisten sävellysten soittaminen, laulaminen, että myös kuunteleminenkin voi tuottaa nautintoa, soittajan taidoista riippuen.
 
Mutta suuremman elämyksen musiikista saa eläytymällä siihen syvästi, sen sijaan että keskittyisi soittaessa myös tekniseen suoritukseen, joka syö ja nakertaa osan eläytyvästä kuuntelusta, varsinkin kun puhutaan kenestä tahansa soittajasta, eikä jostakin mestaripianistista, joka taitaa ja hallitsee soittimensa suvereenisti vaikka silmät ummessa tarvitsematta funtsia otteita, sormituksia, nuotinlukua ym., joka tekee synkronisen nauttimisen ja eläytymisen täydellisesti fuugiin ja niiden kenties sisältämiin emootioihin haastavaksi.
 
Itse soittaminen on tarpeeksi haastavaa synkronisesta syvällisestä ja eläytyvästä kuuntelusta nyt puhumattakaan. Schiffistä ym. en osaa sanoa mitään.
 
https://youtu.be/J4hjpgtTe7M?t=2425 Tämän sonaatin olympolaista jyrinää on pidetty joskus haastavana.

megatherium: Onko fuugien soittaminen niiden kuuntelemista palkitsevampaa?
 
Ei kyllä oikein tunnu, että tässä olisi mitään eroa fuugan ja muunlaisten kappaleiden suhteen. Koukeroista kontrapunktia on kyllä muunlaisissakin kappaleissa, fuuga on vain yksi esimerkki siitä, joten ei niiden soittaminen niin erilaiselta tunnu.
 
Mendelssohnin Elias-oratorion ja Händelin Dixit Dominuksen lopussa oli muistaakseni ihan komeat fuugat. En kyllä ole kuunnellut hetkeen.

sub zero: Ei kyllä oikein tunnu, että tässä olisi mitään eroa fuugan ja muunlaisten kappaleiden suhteen. Koukeroista kontrapunktia on kyllä muunlaisissakin kappaleissa, fuuga on vain yksi esimerkki siitä, joten ei niiden soittaminen niin erilaiselta tunnu.
 
Mendelssohnin Elias-oratorion ja Händelin Dixit Dominuksen lopussa oli muistaakseni ihan komeat fuugat. En kyllä ole kuunnellut hetkeen.
 
Oletko soittanut fuugia itse pianolla tai mahdollisesti kuullut jonkun sellaisen muusikon mielipiteen tästä, joka fuugia on soittanut?
 
Ehkä on niin, että fuugissa ankaran kontrapunktista satsia käsittävän polyfonisen kudoksen soittaminen klaveerilla tuottaa soittajalle jollakin tavoin suuremman kosketusnautinnon kuin tyyliltään esim. klassismin aikakauden sonaattimuotoisen kappaleen soittaminen viitaten Gouldin puheisiin, mutta joskus tällaista moniäänistä musiikkia saattaa himoita niitä kuuntelevakin ja pitää kauneimpana musiikkina, kuten mm. WAMin vaimo, joka sai Mozartin kirjoittamaan tukuittain usein fragmenteiksi jääneitä fuugia haluamatta Hildesheimerin mukaan ehkä tyydyttää tätä täysin ja jotka fuugat paljastavat krampinomaisessa äänenkuljetuksessaan säveltäjästä itsestäänkin aivan liian suuren Bach riippuvuuden, vaikka en minä sitä itse huomaa kuuntelemalla niitä. Mendelssohnia minäkään en juuri tunne oratoriosta. Aamen fuuga sentään on tuttu Messiaasta.
 
https://youtu.be/qczyj96v3xI Tässä Mozartin missa solemniksen vakava ja harmonisesti rohkea a molli fuuga.
 
Hildesheimer arvelee että messuteksti ei olisi koskettanut yleensä hänen sieluaan lukuun ottamatta joitakin sanallisia käänteitä ja joista tämäkin osa on eräs esimerkki ja varsinkin Agnus dei osa, joka enteilee kreivitär almavivan cavatinaa.
 
https://youtu.be/20y7F2i8nAI
 
Miten sellainen ihminen jota ei ehkä ole milloinkaan ollut edes olemassakaan, saati itse luonut jotakin artefakteja, jotka todistaisivat hänen suuruudestaan, voisi milloinkaan olla edes lähellekään samaa suuruusluokkaa, kuin tosin vain suhteellisen harvojen intellektuellien ymmärtämä, mutta kuitenkin ihmiskunnan suurimmaksi neroksi perustellusti tituleerattu luova henki, joka saa teoksillaan aikaan uskomattoman syviä ja suuria elämyksiä, jota ihmisen ymmärryksen piiriin kuuluva pelkkä mielikuva jostain muka jumalallista alkuperää olevasta hahmosta ei kuunaan pystyisi, ollessaan pelkkä abstraktio ja enintään mielle ihmisen älyssä ja uskon asia?

megatherium: Oletko soittanut fuugia itse pianolla tai mahdollisesti kuullut jonkun sellaisen muusikon mielipiteen tästä, joka fuugia on soittanut?
 
Olen soitellut ainakin J.S. Bachin Tasavireisen klaveerin fuugia. Eipä se fuugien soittelu niin oleellisesti preludeista tunnu eroavan. Ne fuugat, jotka ovat erityisen mukavia kuunnella (ensimmäisen kirjan c-molli ja es-duuri), ovat olleet erityisen mukavia soittaakin.

sub zero: Olen soitellut ainakin J.S. Bachin Tasavireisen klaveerin fuugia. Eipä se fuugien soittelu niin oleellisesti preludeista tunnu eroavan. Ne fuugat, jotka ovat erityisen mukavia kuunnella (ensimmäisen kirjan c-molli ja es-duuri), ovat olleet erityisen mukavia soittaakin.
 
Sitä minä tuossa avauksessa hieman yritinkin sanoa, että fuugat tuottavat nautintoa sekä soittajalle että kuulijalle, vaikka otaksuin vain jälkimmäisen kykenevän keskittymään toden teolla itse musiikkiinkin tarvitsematta ottaa huomioon soittoteknistä suoritusta, jossa on omat haasteensa, mutta tuo musiikkiin myös oman näkökulman ikään kuin sisältä käsin, jota pelkällä kuuntelijalla ei ole.
 
Haydn: Aurinkokvartetot, opus 20
 
"Opukseensa 20, joka myöhemmin sai kutsumanimen "Aurinkokvartetot", koska aurinko näkyy ensimmäisen painoksen kannessa, Haydn sävelsi kolme fuuga finalea. Haydn oli epäilemättä fuuga sävellyksen ja tekniikan eräs johtava säveltäjä klassisella aikakaudella, ja fuuga finaleiden kirjoittaminen tarjosi myös aivan uuden ratkaisun kaikkien äänien suhteelliseen painotukseen. Nämä fuugat eivät kuitenkaan ole kuivia akateemisia harjoituksia, koska Haydn laajensi huomattavasti tekstuuria ja dynamiikkaa ja kokeili joustavaa lauseen pituutta ja rakennetta. Jokainen osa on täynnä vaihtelua ja arvaamattomuutta, ja Haydn yhdistää laajan historiallisten lähteiden tuntemuksensa loistavan musiikillisen mielikuvituksensa kaukaisimpiin ulottuvuuksiin."
 
Nämä fuugat olen linkittänyt Bach vai Haydn ketjuun. Mozart sävelsi kyllä joitakin papaa syvällisempiä fuugia.

Kuka oli teidän mielestänne klassismin ajan johtava fuugasäveltäjä?
 
Tuossa edellisessä viestissä siteeraamassani jutussa väitettiin alun perin Haydnin olleen klassismin johtava fuuga säveltäjä, mutta hieman muutin sitä kirjoitusta lisäämällä sanan "eräs", sillä Mozarthan sävelsi mm. klaveerille paljon enemmän fuugia Haydniin verrattuna, joka ei joko säveltänyt ainuttakaan tai Haydnin mahdollisesti klaveerille säveltämät fuugat eivät ole säilyneet meidän aikoihimme asti. Kirkkomusiikkiteoksissaankin Mozart sävelsi enemmän fuugia kuin Haydn messuissaan. Silti väitetään tämän saavuttaneen jo heti ensi yrittämällään kvartettojensa fuugissa korkeamman synteesin kuin Mozart varhaisissa kvartettofuugissaan ja Haydnin saavutusta kvartettosäveltäjänä kontrapunktisilla kvartetoillaan on verrattu Beethovenin Eroicaan sinfonian alalla.
 
Linkitän nyt fuugan sijasta ex tempore ihastuttavan poloneesin Haydnin varhaisesta pianotriosta, ja jonka sävellysmuodon, jos ei nyt aivan isä, niin kuitenkin tärkeä kehittäjä hän oli. https://youtu.be/y03QkCCY8FY
 
On sanottu että Mozartin pianokonserttojen ohella Haydnin kypsimmät pianotriot ovat loistavimmat pianoteokset ennen Beethovenia. https://youtu.be/HlKjsIZ5wmU?t=687
 
Tämä esitys on sitten suuremmalle yleisölle: https://youtu.be/GsvqULWeHvw?t=577
 
https://youtu.be/ScQ3Eu3JS8I?t=949
 
https://youtu.be/mqcPfys5eME?t=768

Periaatteessahan kaikki musiikki on fuugaa. Paitsi punk ja hip hop.

Sabbathologist: Periaatteessahan kaikki musiikki on fuugaa. Paitsi punk ja hip hop.
 
Mikäli näin olisi asian laita, ei säveltaide olisi milloinkaan kehittynyt niin korkealle tasolle, kuin suuret musiikin nerot sen kehittivät Bachin jälkeen, toteuttaessaan efektejä, sävellysten liikkuessa affektien koko asteikolla yhden sijasta, polytemaattisena ja-rytmisenä, staattisuuden sijasta. Vaikka kuuluuhan Grosse fugekin kireine jänteineen ja kiihkeine sonoriteetteineen säveltäjänsä suurimpiin saavutuksiin metafyysisellä kaudella. Säveltäjä oli sitä mieltä, että kvarteton ensiesityksessä, johon fuugakin vielä kuului, ennen kuin säveltäjä irrotti sen muusta teoksesta, olisi fuuga pitänyt soittaa uudelleen, eikä cavatinaa, jota yleisö pyysi, ja kutsui heitä aasiksi näiden halutessa sokerin kahteen kertaan, eivätkä fuugaa. "Sillä vain se on toistamisen arvoinen", jos muistan säveltäjän sanat oikein.