| Aihe: Pidättekö Deliuksen musiikista? | 1 |
|---|
 megatherium
10.06.2022 12:49:57 (muokattu 10.06.2022 13:29:42) | |
|
Siihen aikaan kun minulla vielä nerot kuten Mozart, Haydn, Beethoven ja Schubert olivat kaikki kaikessa en voinut sietää levyhyllystämme löytyneellä Delius levyllä ollutta säveltäjän pianokonserttoa vaan pidin sen pääteemaa sikäli kun siitä sellainen löytyy täysin ponnettomana, mitättömänä ja tyhjänpäiväisen laimeana musiikillisena nonsenssina ja koko konserttoa tyhjänpäiväisenä tekeleenä mutta jostakin kumman syystä jossakin vaiheessa kenties uteliaisuuttani ja huvikseen uudelleen levyä ja sen sisältämää pianokonserttoa c molli vielä kuunneltuani yllätinkin itseni positiivisesti löytäessäni itseni ihastelemassa sen herkän vivahteikasta, kylläkin rapsodista mutta sointiväripaletissaan hillityn herkkää sävelkieltä joka lumosi minut ja iski tajuntaani minulle aiemmin tuntemattomalla sensitiivisyydellään ja aistillisen harmonisen kielen epätavallisella kauneudellaan joka oli jotakin uutta jota kaipasin ja tarvitsin vanhojen klassikoiden pölyjen pudisteluun ja niin löytöretkeni Deliuksen kiehtovaan sävelmaailmaan alkoi hankkiessani läjittäin netistä tilaamalla hänen musiikkiaan kokoelmiini oopperoita ja orkesteri-ja kamarimusiikkia myöten ja minut valtasi Delius kuume kuunnellessani syvästi haltioituneena hänen mestariteoksiaan vaikka nyttemmin ihailuni on kohdistunut suomalaisiin tuntemattomampiin postromanttisiin säveltäjiin joiden tuotantoon tutustuminen on toisinaan ylivoimaisen hankalaa koska niistä ei ole tehty ajanmukaisia ja tuoreita levytyksiä saati että heidän tuotantoaan olisi muutenkaan koskaan juuri levytetty.
Deliuksen musiikki kuulunee kaanoniin vaikka sitä ei juuri suomessa koskaan konserteissa kuulla laadukkuudestaan huolimatta eikä Deliuksen musiikin löytämistä voi välttämättä pitää minään sensaatiomaisena tapahtumana koska hänen säveltaiteensa on niin tunnettua varsinkin kai isossa Britanniassa ja hänestä ja hänen musiikistaan on paljon kirjoitettu erilaisissa kansantajuisissakin levy-ja säveltäjäoppaissa kuten Lionel Salterin Suuria säveltäjiä kirjassa ja meiltäkin löytyi jo entuudestaan Deliuksen musiikkia sisältävä levy mutta esim. Kalervo Tuukkasen löytäminen säveltäjänä oli täysin minun omaa ansiotani ja oman pienimuotoisen tutkimustyöni ja kokeilunhaluni tulosta ja ongittuani tammen musiikkitietosanakirjasta selville säveltäjän nimen menin päätä pahkaa tilaamaan hänen musiikilleen omistetun cd levyn netistä muistaakseni espanjasta saakka vaikkei se kenties täysin vastannutkaan odotuksiani sisällöltään lähinnä ylimalkaisen orkesterimusiikki nimensä johdosta jonka perusteella olisi voinut odottaa kunnianhimoisempaakin musiikillista antia sävelrunojen ja sinfonioiden muodossa mutta olikin tyytyminen lähinnä amatööriorkestereille kirjoitettuihin jousiorkesteriminiatyyreihin ja varhaiseen oppilastyömäiseen serenadiin jotka vaikka ovatkin usein varsin kaunista musiikkia romanttisine tuokiokuvineen ja tunnelmineen eivät kuitenkaan edusta Tuukkasen tuotannon keskeisintä ja kunnianhimoisinta antia maailman säveltaiteelle kuten monet sinfoniat ja otaksuttavasti myös sinfoniset runot mutta myös ooppera Indumati ja ehkä Amfitrion, Kultainen karpalo, Ihmisen tie, kuunsokea, Rakkaus näytelmämusiikki jne. ja jossain määrin v. 1994 levytetty Meri sinfonia korvasikin tämän puutteen ja se kuultiin kokonaisuudessaan myös Yle areenassa jokin aika sitten vaikka musiikkipalvelimilta kuten spotifysta tai Tuubista sitä ei voi kuunnella kokonaisuudessaan laajan avausosan puuttumisen takia jonka olen ladannut koneelleni.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
15.07.2022 14:55:37 (muokattu 16.07.2022 11:42:44) | |
|
Voi sanoa että aikoinaan Deliuksen häilyvän impressionistinen muotokieli teki minuun esim. Arabeskeja teoksessa kuorolle ja orkesterille tai Song of the high hills tai vaikka viulukonserttoa kuunnellessa hieman samanlaisen vaikutuksen kuin Tuukkasen meri sinfonia nykyään kun vastaanotan yleensä hyvin sähköistävässä tilassa Tuukkasen Meren tiettyjä osia kuin Deliusta konsanaan kuunnellen tai sitten kuuntelin aikoinaan polte rinnassa jotakin Beechamin johtamia Deliuksen Auringon laskun lauluja ja Beecham kutsuikin Deliusta rakkauden viimeiseksi apostoliksi mutta nykyään Deliuksen musiikki on menettänyt omassa ohjelmistossani merkitystään ja Tuukkanen suomalaisena säveltäjä kuten Melartinkin on korvannut sen rapsodisuuden lujalla arkkitehtonisella sinfonisella muotosuunnittelullaan.
Voi kyllä tuo Meri sinfonian Myrsky osa kokonaisuudessaan on aivan mahtava ollessani tätä kirjoittaessani vieläkin aivan haltioitunut, pois tolalta ja mykistynyt ja tahtoni ulos tajunnasta osittain pois tungettu sen äsken kuuntelemieni vaahtopäille nousseiden vyöryvien maininkien pauhusta ja kuoron kiihkeistä sonoriteeteista äärimmäisen vaikuttuneena vaikka koko sinfoniaa ei voikaan kuunnella musiikkipalvelimilta.
Näissä postromanttisissa säveltäjissä kuten Melartinissa ja Tuukkasessa hämmästyttää eniten mielestäni se että vaikka luultavasti heidän musiikistaan koetun elämyksen syvyys ei parhaimmillaankaan voi vastata läheskään jotakin Mozartin ja Beethovenin musiikista parhaimmillaan katharsiksen myötä koettua musiikillista elämystä niin kuitenkin voin saada Tuukkasen meri sinfoniasta paljon vähäisemmällä keskittymisellä ja vaivattomammin mutta kuitenkin voimakkaasti musiikkiin eläytyen joltisenkin syvemmän elämyksen kuin Mozartista pintakuuntelulla kun hänen musiikkinsa tavoittamattomuuden tuntu huomioon ottaen syväluotaava kuuntelu edellyttää joko hyvää tuuria, yli inhimillistä kontemplaatiota tai syvästi traagisen tunnetilan reseption lähtökohdaksi kokonaisvaltaisen musiikillisen elämyksen tavoittamiseksi.
Siis faktahan on kuitenkin se että musiikkiin on yleensä eläydyttävä mahdollisimman voimakkaasti sillä ei sitä muuten irtoa mitään paitsi aivan sattumalta sillä on Mozartkin viulukonserttonsa Adagiolla suggeroinut minut vaivihkaa koulun aamunavauksessa lukioaikana syvän meditatiiviseen ja hypnoottiseen tilaan aivan huomaamattani vaikken mitenkään erityisemmin pyrkinytkään eläytymään musiikkiin mutta se vain tapahtui itsestään kun taas Tuukkasta kuunnellessa joudun suorastaan liioitellen ja tunnetta paisutellen ylinäyttelemään ja jopa teeskentelemään haltioitunutta ja muka kauhistunutta musiikin kuvailemien mahtavien luonnonvoimien edessä että pääsen musiikkiin sisälle ja koen lumoutuvani siitä sillä tyynenä viilipyttynä kuunnellen en koe saavani musiikista irti mitään mutta tahtoa itseään ei saa kiihdyttää vaan ainoastaan tahdon liikutuksen vastineita, sitä mikä on älyn mukaista, vaikka aikoinaan kun tunsin rintakehäni painautuvan ja ikään kuin rusentuvan sängynpatjaa vasten Myrskyä kuunnellessa en muistaakseni mitenkään erityisemmin paisutellut tunteita vaan olin musiikista muuten syvästi vaikuttunut ja onkin ilmeistä että elämysperäisessä musiikin kuuntelussa ei ole yhtä ainoata oikeaa metodia vaan kaikki ovat yhtä oikeita.
Nähdäkseni Tuukkanen on niitä säveltäjiä joilla on jotakin sanottavaa ja hänen musiikkinsa puhuttelee ja vaikuttaa syvästi tunteisiin. Olisi mielenkiintoista saada tietää keiden muiden suomalaisten säveltäjien musiikki kykenee vastaavanlaiseen vaikutukseen Melartinin, Leiviskän, Saikkolan, Anderssenin ja Tuukkasen ohella. Launiksen ja Pylkkäsen eräät oopperat ovat ainakin osittain hyvin vakuttavia teoksia. Mutta miten on Aaltosen, Fordellin, Fougstedtin, Ringbomin, von Törnen, Ikosen ym. sinfonioiden laita? Fordellin muuan myöhäinen sinfonia ja erityisesti sen hidas on teki suuren vaikutuksen.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
