| Aihe: Osasivatko säveltäjät kirjoittaa melodioita 50-luvun jälkeen? | |
|---|
 megatherium
26.08.2021 13:13:46 (muokattu 26.08.2021 18:02:44) | |
|
Välillä kuulee väitettävän etteivät 1950 luvun jälkeen eläneet suomalaiset klassisen musiikin säveltäjät osanneet muka kirjoittaa tarttuvia ja mieleenpainuvia melodioita kuten popparit sillä hienoja melodisia oivalluksia löytyy monien suomalaistenkin romanttista koulukuntaa edustavien jälkimadetojalaisten postromantikkojen esim. Tuukkasen, Aaltosen, Saikkolan ja Fordellin tuotannosta mutta on tietenkin myös totta että teemoja hahmotellessaan säveltäjät ovat ottaneet huomioon myös joskus niiden kontrapunktisen käyttökelpoisuuden esim. Olavi Pesosen fuugatekniikalla sävelletyissä raskaan elegisissä tai Helvi leiviskän polyfonisissa sinfonioissa moderniin spatiaaliseen spektraalimusiikkiin menemättä. Mitä mieltä te väitteestä olette? Henrillä lienee jokin mielipide esim. Rautavaaran musiikista.
Melodiikaltaan kauneimpiin teoksiin mitä 1950-luvun jälkeen on sävelletty kuuluu myös Tuukkasen Meri sinfonian avausosa aaltomaisessa melodiikassaan ja lähes impressionistisessa pehmeydessään ja sitten tuo korvia hivelevän kaunis sopraanon ja tenorin duettovokaliisi ja sädehtivä kuorojakso joka ei 3. osassa yllä aivan samalle katoamattoman kauneuden tasolle kuin 16 minuuttisessa 1. osassa, mutta jota, vaikka se Finlandia Recordsin CD:llä onkin, ei voi kuunnella Spotifysta tai Tuubista lainkaan jonkin sekaannuksen tai tekijänoikeuskysymysten takia sillä tuo lyhyt 3 minuuttinen pandiatoninen Intermezzo soi siinä jostain syystä kahteen kertaan.
Soittaessani Tuukkasen Meren viimeistä Larghetto osaa musaryhmässä eräs meidän yksikkömme asukki sanoi että onpas tuo Tuukkanen hienoa musiikkia. Samhttps://youtu.be/4XEGyjdm21oSamaa sanoi eräs nuorempi kaveri joka kuuntelee elektronista tanssimusiikkia eikä ole koskaan kuunnellut klassista. Melartinin sinfoniat ja Traumgesicht ovat myös hyvin kaunista musiikkia jota hienompaa ei suomessa ole koskaan sävelletty.
Yleensä on keskusteltu kahdesta aivan eri asiasta joista toinen koskee ilmeisesti sikäli kuin olen oikein käsittänyt modernin aikakauden klassisen musiikin potentiaalista rikasta melodisuutta tai sen puutetta ja toisena aspektina pop musiikkia niukan informaation musiikkina mikä on sikäli aivan totta kuten on todettu että popista josta puuttuu kontrapunktinen, harmoninen ja melodinen ajattelu siinä mittakaavassa kuin se on klassisen musiikin mestariteoksissa ilmennyt.
Tuota ensin mainittua väitettä klassisen musiikin rikkaasta melodisuudesta 1900 luvun loppupuolella on paljon vaikeampaa todistaa ilman kattavia ääninäytteitä mutta kyseeseen tulevat pitkälti myös yksilöiden musiikilliset makutottumukset joiden pohjalta asiaa arvioidaan ilman objektiivisia kriteereitä. suomessa on musiikillisena valtavirtana vallinnut kansallisen heräämisen ajalta lähtien varsin pitkään ns. kansallista romantiikkaa edustava romantikkokoulukunta jonka vaikutus ulottuu aivan 1900-luvun lopulle saakka sen kanssa elintilasta taistelevan modernismin ohella joka otti niskalenkin perinteisestä tonaalisuudesta suomessakin viimeistään dodekafonian ja sarjallisen musiikin esiin marssissa siinä 60 luvun vaihteessa jolloin perinteistä tyyliä edustavat teokset alkoivat joutua syrjäytetyksi konserttiohjelmasta modernien teosten hyväksi mutta useat modernisteina aloittaneet säveltäjät saattoivat muuttaa tyyliään uusromanttiseen suuntaan kuten Ranta tai Rautavaara aikanaan tai sukkuloida eri tyylien välimaastossa suosien erilaisia sävellystekniikoita joissa on irtauduttu perinteisestä tonaalisuudesta mutta sanottakoon että atonaalisesta musiikista puuttuu yleisesti hyväksytty emotionaalinen referenssisysteemi joka tonaalisessa musiikissa vielä on ja siksi tonaalinen melodiikka näiden aiemmin mainitsemieni säveltäjien musiikissa on niin ylivertainen moderneihin sävellystekniikoihin verrattaessa kuten olen itse kokenut rintakehäni ollessa miltei musertunut sängynpatjaa vasten Tuukkasen meri sinfoniaa haltioituneena kuunneltuani.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Osaavat. Esim. Einojuhanin melodisuus on upeaa.
Je suis 190221 |
|
No eiköhän Joonas Kokkonen ja Aulis Sallinen ainakin osanneet. |
megatherium
27.08.2021 11:48:57 (muokattu 27.08.2021 15:03:38) | |
|
Henri Henri Olavi: Osaavat. Esim. Einojuhanin melodisuus on upeaa.
Kyllä minustakin paitsi että Rautavaarasta olen toista mieltä. Minusta Rautavaaran melodiikka on imelää ja vetelää eikä synnytä kuulijan sisäisyydeessä milloinkaan suurta hengenpaloa siten kuin monien muiden syyttä suotta unohdukseen vaipuneiden suomalaissäveltäjien musiikki kuulijan vaipuessa apaattisena jonkinlaiseen uneliaaseen horrokseen kuunnellessaan sinfoniaa Angel of Light sen sijaan että hän kohottautuisi henkeä haukkoen kohti korkeuksia haltioituen ja pakahtuen äärimmäisessä kiihottuneisuuden tilassa kuten vaikka usein Melartinia ja joskus Tuukkasen Meri sinfoniaa kuunnellessa vaikka kyseisestä Angel of Light sinfoniasta tulikin Rautavaaran kansainvälinen läpimurtoteos mutta en vain kykene ymmärtämään että miksi. Kysyn jatkuvasti itseltäni miksi. Tai miksi vain se. MIksei joku tuukkasen tai Saikkolan sinfonia?
Onhan tuo Rautavaaran kyseinen sinfonia varsin levollista ja rauhoittavaakin musiikkia kykenemättä kuitenkaan synnyttämään ja tuotttamaan suuria ja palavia tunteita ja intohimoja joita suuri taide pääsääntöisesti kuitenkin yleensä tuottaa.
En kuitenkaan kiellä sitä etteikö Lintukoto nimisessä Rautavaaran sävellyksessä olisi sekä melodista kauneutta että rytmistä draivia samasa paketissa, ainoa Rautavaaran kappale josta pidän estoitta teoksen joistakin sibeliaanisista sävyistä huolimatta. siinä Rautavaara on yltänyt parhaimpaansa. Teos on ehyt ja yhtenäinen visio lintukodosta.
Tarkoitatko muuten sitä postromanttista ja lähes impressionistista lilluntaa jota hän viljelee monissa myöhäisissä sinfonioissaan? Myönnän että se oli aika ikävästi sanottu mutta monet kriitikot käyttävät juuri tuota lillunta ilmaisua Rautavaaran melodiikasta ja sävelkielestä yleisemmin.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Jos ei ymmärrä melodiaa syvemmin, voi päätyä edellisen kaltaisiin näkemyksiin.
Je suis 190221 |
megatherium
27.08.2021 16:46:26 (muokattu 27.08.2021 17:28:38) | |
|
Henri Henri Olavi: Jos ei ymmärrä melodiaa syvemmin, voi päätyä edellisen kaltaisiin näkemyksiin.
Totta kai ymmärrän mutta valitettavasti juuri Rautavaaran sinfonioiden melodiikka uupuu todellista ja ajatonta melodista keksintää ja on usein niin vetelää ja löysää voimatonta höttöä ettei se kosketa sielun syvimpiä sopukoita tai tuota korkeimmanasteisia transsinomaisia psykofyysisiä tiloja jonkun vahvan melodikon Melartinin tavoin jonka kiihkeä melodiikka melodisessa voimassaan saa kohottautumaan pakahtuneena kohti korkeuksia syvempiä intohimon kieliä koskettaen. Tässä suhteessa myös Sibeliuksen triviaalit ja banaalit melodiat ja kolmisävelaiheet jäävät kauaksi edellisen suveereenista myöhäisromanttisesta melodian käsittelystä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Huomaan ettet ymmärrä kuin oman kantasi.
Je suis 190221 |
|
Prophet: No eiköhän Joonas Kokkonen ja Aulis Sallinen ainakin osanneet.
Ovathan hekin kieltämättä päteviä ammattimiehiä, varsinkin tuo Kokkonen, mutta esim. Pylkkänen oli monissa oopperoissaan kuten Maressa heitäkin kiehtovampi melodikko.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium
28.08.2021 08:45:44 (muokattu 28.08.2021 08:49:48) | |
|
Henri Henri Olavi: Huomaan ettet ymmärrä kuin oman kantasi.
Juuri siksi toivoisinkin sinulta tiukkoja ja vedenpitäviä perusteluja miksi Rautavaaran melodiikka hänen sinfonioissaan on mielestäsi niin upeaa kun se minusta edellä mainituista syistä ei sitä ole vaikka kaikki on tietenkin suhteellista sillä Melartiniin ja Tuukkaseen verrattuna hän häviää puhtaasti melodikkona mutta saattaa olla tässä suhteessa parempi joihinkin häntä heikompiin säveltäjiin verrattuna mutta kuten edellä perustelin mitenkään erityisen loistokasta ja ajatonta tai kestävää hänen melodiikkansa ei kuitenkaan liene sillä mitään voimakkaita emotionaalisia kokemuksia en hänen sinfonioistaan ole koskaan saanut vaikka tuota Angel of light sinfoniaa olen melko paljon kuunnellutkin mutta vaipunut apaatttisena ja flegmaattisena jonkinlaiseen horrokseen ilman sitä tunteen paloa ja intohimoista kiihkeyttä joka saa Melartinia kuunnellessa kohottautumaan kiihottuneena kohti korkeuksia.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
 Prophet
28.08.2021 09:31:03 (muokattu 28.08.2021 09:33:30) | |
|
megatherium:Tässä suhteessa myös Sibeliuksen triviaalit ja banaalit melodiat ja kolmisävelaiheet jäävät kauaksi edellisen suveereenista myöhäisromanttisesta melodian käsittelystä.
Lievä off-topic. Onko myös Melartinin Juhlamarssi ja Fougstedtin Romanssi kevytmielistä kitchiä, kuten olet mieltä Sibeliuksen teoksista Finlandia, Karelia -sarja, Valse Triste, Kuusi ja monista pianokappaleista?
https://www.youtube.com/watch?v=4uCZVylRS7M |
megatherium
28.08.2021 10:47:21 (muokattu 28.08.2021 11:47:38) | |
|
Prophet: Lievä off-topic. Onko myös Melartinin Juhlamarssi ja Fougstedtin Romanssi kevytmielistä kitchiä, kuten olet mieltä Sibeliuksen teoksista Finlandia, Karelia -sarja, Valse Triste, Kuusi ja monista pianokappaleista?
https://www.youtube.com/watch?v=4uCZVylRS7M
Melartinin tunnettu ja kuuluisa Juhlamarssi Prinsessa Ruusunen näytelmämusiikista ei kuulune hänen kaikkein merkittävimpiin teoksiinsa vaikka onkin kohottavan kaunis, ylevä ja inspiroitunut kappale joka vaikuttaa väkevästi ja kohottavasti tunteisin ollen mielestäni korkeammalla tasolla mainitsemiisi Sibeliuksen nyyhkysentimentaalisiin ja tilapäisluonteisiin salonkimusiikkia edustaviin kappaleisin verrattuna vaikka tosin myönnettäköön ettei edes Sibeliuksen Finlandia liikuta minua enää niin vahvasti kuin mainittu juhlamarssi. Fougstedtin tunnelmiltaan haikea romanssi joka kauneudestaan huolimatta ei kuulu säveltäjänsä keskeisiin teoksiin voidaan luokitella kevytmieliseen kitschiin vaikka omassa vaatimattomassa kategoriassaan ja kontekstissaan toimii erinomaisesti rakkauslauluna.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
megatherium: Juuri siksi toivoisinkin sinulta tiukkoja ja vedenpitäviä perusteluja miksi Rautavaaran melodiikka hänen sinfonioissaan on mielestäsi niin upeaa kun se minusta edellä mainituista syistä ei sitä ole vaikka kaikki on tietenkin suhteellista sillä Melartiniin ja Tuukkaseen verrattuna hän häviää puhtaasti melodikkona mutta saattaa olla tässä suhteessa parempi joihinkin häntä heikompiin säveltäjiin verrattuna mutta kuten edellä perustelin mitenkään erityisen loistokasta ja ajatonta tai kestävää hänen melodiikkansa ei kuitenkaan liene sillä mitään voimakkaita emotionaalisia kokemuksia en hänen sinfonioistaan ole koskaan saanut vaikka tuota Angel of light sinfoniaa olen melko paljon kuunnellutkin mutta vaipunut apaatttisena ja flegmaattisena jonkinlaiseen horrokseen ilman sitä tunteen paloa ja intohimoista kiihkeyttä joka saa Melartinia kuunnellessa kohottautumaan kiihottuneena kohti korkeuksia.
En mä halua keskustella musiikista sillä meinigillä, että on jotain "vedenpitävyyksiä" jonkin täysin subjektiivisen asian suhteen. Meitä jokaista liikuttaa ja koskettaa eri tavoin jutut musassa. Mutta esim. tuosta Angel of lightista: se ensimmäisen osan melodinen osuus joka lähtee esim. tahdista 102 ja kestää tahdin 156 nostatukseen, on mielestäni upea ja vaikuttaa minuun syvän emotionaalisesti.
Je suis 190221 |
megatherium
28.08.2021 12:33:15 (muokattu 28.08.2021 13:12:45) | |
|
Henri Henri Olavi: En mä halua keskustella musiikista sillä meinigillä, että on jotain "vedenpitävyyksiä" jonkin täysin subjektiivisen asian suhteen. Meitä jokaista liikuttaa ja koskettaa eri tavoin jutut musassa. Mutta esim. tuosta Angel of lightista: se melodinen osuus joka lähtee esim. tahdista 102 ja kestää tahdin 156 nostatukseen, on mielestäni upea ja vaikuttaa minuun syvän emotionaalisesti.
Itse en jaa kokemustasi Angel of Light sinfonian upeudesta koska kuten totesit meillä kaikilla on omat mieltymyksemme ja musiikilliset makutottumuksemme enkä koe sen uuvahtanutta melodiikkaa millään tavoin tunteita kohottavaksi ja pakahduttavaksi vaan melko vesittyneeksi ja unettavaksi ja Melartin on tässä suhteessa huomattavasti vaikuttavampi melodiikaltaan
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Onneksi on erilaisia mielipiteitä.
Je suis 190221 |
megatherium
28.08.2021 14:39:57 (muokattu 28.08.2021 14:53:45) | |
|
Henri Henri Olavi: Onneksi on erilaisia mielipiteitä.
Niitä erilaisia mielipiteitä soisi olevan paljon enemmänkin etteivät kaikki kuuntelisi vain populaareimpia säveltäjänimiä kuten Sibeliusta ja Rautavaaraa vaan oppisivat löytämään säveltäjiä ja teoksia myös heidän varjostaan, kaanonin katveesta. Näin siitä syystä ettei ohjelmisto olisi niin kapea ja rajoittunut kun emotionaalisesti vaikuttavimmat säveltäjät loistavat siitä poissaolollaan vaikka ainakin Melartin tuntuu kokeneen uuden renessanssin ja hänen sinfonioitaan esitetään eripuolilla suomea ja ehkä kohta myös ulkomaillakin.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Kyllä mä Rautavaaran lisäksi kuuntelen myös Saariahoa. Muut suomalaiset eivät niin kolahda.
Je suis 190221 |
megatherium
28.08.2021 15:40:21 (muokattu 28.08.2021 16:10:00) | |
|
Henri Henri Olavi: Kyllä mä Rautavaaran lisäksi kuuntelen myös Saariahoa. Muut suomalaiset eivät niin kolahda.
Minulla on juuri päinvastoin. En kuuntele Saariahoa käytännössä lainkaan, Rautavaaraa ja Sibeliustakin vain joskus aniharvoin kuriositeetin vuoksi tarkistaakseni kantani pätevyyden mutta Melartin, Karjalainen, Leiviskä ja Tuukkanen uppoavat kuin häkä ja todennäköisesti myös monet muut unohdetut säveltäjämme kuten Fougstedt, Saikkola, Aaltonen, Pesonen ym. kunhan heidän musiikkiaan ja eritoten sinfonioitaan vain saisi kuultavakseen. Saikkolan surua ilmentävä Karjala palaa sinfoninen sävelruno tekikin järisyttävän vaikutuksen konserttitaltiointina sen pari kertaa kuultuani kuten myös Fougstedtin preludi uhmaaja mutta ei Rautavaaran Lintukotokaan ole hassumpi sävellys kuten jo aiemmin kerroin. Se lieneekin lähestulkoon ainoa Rautavaaran sävellys josta pidän estoitta mutta ei suinkaan ylitä edellä mainitsemieni säveltäjien saavutuksia säveltaiteen saralla.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Se vielä pitää sanoa, ettei Angel of light ole mielestäni Rautavaaran parhaimmistoa.
Je suis 190221 |
megatherium
28.08.2021 17:27:16 (muokattu 28.08.2021 17:37:40) | |
|
Henri Henri Olavi: Se vielä pitää sanoa, ettei Angel of light ole mielestäni Rautavaaran parhaimmistoa.
Kumma kyllä sinfoniasta Angel of Light tuli kuitenkin Rautavaaran kansainvälinen läpimurto-ja menestysteos joka ei ehkä sitten kuitenkaan ole maineensa veroinen merkkiteos päätellen melodisen ja emotionaalisen voiman puutteesta niin laajoin melodisin kaarroksin etenevästä teoksesta kuin onkin kysymys muttei hänen ainoa suomessa sävelletty sarjallinen sinfoniansakaan Arabescata, josta itse tunnut pitävän, päätä huimaa kekseliäisyydellään tai emotionaalisella voimallaan jättäessään kuulijansa varsin kylmäksi Rautavaara kyllästyttyä itsekin melko nopeasti ankaran systemaattiseen avantgardismiin. Ensikuulemalta häkellyttävämmältä musiikilliselta monumentilta kuulostaa Rautavaaran 5. sinfonia.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
megatherium: Kumma kyllä sinfoniasta Angel of Light tuli kuitenkin Rautavaaran kansainvälinen läpimurto-ja menestysteos joka ei ehkä sitten kuitenkaan ole maineensa veroinen merkkiteos päätellen melodisen ja emotionaalisen voimansa puutteesta niin laajoin melodisin kaarroksin etenevästä teoksesta kuin onkin kysymys muttei hänen ainoa suomessa sävelletty sarjallinen sinfoniansakaan Arabescata, josta itse tunnut pitävän, päätä huimaa kekseliäisyydellään tai emotionaalisella voimallaan jättäessään kuulijansa varsin kylmäksi Rautavaara kyllästyttyä itsekin melko nopeasti ankaran systemaattiseen avantgardismiin. Ensikuulemalta häkellyttävämmältä musiikilliselta monumentilta kuulostaa Rautavaaran 5. sinfonia.
Kumma kyllä Sibeliuksesta tuli kansainvälisesti arvostetuin ja myydyin säveltäjämme. Kärpäset ja paska.
Je suis 190221 |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
