| Aihe: Klassisen musiikin taitojen siirtyminen muihin musiikkityyleihin | |
|---|
|
Olen jo pitkään väitellyt erään ystäväni kanssa seuraavasta asiasta:
Miten hyvin vaativien (*) musiikkityylien kuten klassisen musiikin tekemisen taidot siirtyvät yksinkertaisempiin musiikkityyleihin kuten poppiin, rockiin, metalliin, räppiin tai elektroniseen musiikkiin?
Eli käytännössä, jos on vaikka sibiksen käynyt säveltäjä, niin pystyykö pelkästään siltä pohjalta nopeasti siirtymään esim. edellämainittujen musiikkityylien huippuosaajaksi? Vai ovatko eri musiikkityylit ikään kuin erillisiä taitoja, joiden kunnolla oppiminen vie vuosia, riippumatta siitä miten hyvin jotain toista musiikkityyliä osaa tehdä?
Erityisesti kiinnostavat sellaisten ihmisten mielipiteet joilla on jotain kosketuspintaa (omia kokemuksia, tuttavapiirissä esimerkkejä tai vaikka asiasta luettuja tutkimuksia) asiaan, mutua löytyy omastakin takaa.
Kiitos.
(*) En nyt tällä tarkoita mitään arvolatausta, vaan lähinnä siten miten eri musiikkityyleissä on erilaiset oppimiskäyrät, joissakin edes keskinkertaisen lopputuloksen aikaansaaminen vaatii 10+ vuotta kovaa työtä, joissain musiikkityyleissä taas nykyteknologian avustuksella voi saa kohtuuhyvää jälkeä melko helposti. Minkä tahansa genren huippukappaleen tekeminen toki on aina vaikeaa kelle tahansa. |  sellisti
17.12.2014 21:34:30 (muokattu 17.12.2014 21:38:00) | |
|
Barfunkel: jos on vaikka sibiksen käynyt säveltäjä, niin pystyykö pelkästään siltä pohjalta nopeasti siirtymään esim. edellämainittujen musiikkityylien huippuosaajaksi?
Ei. Sibiksen käynyt säveltäjä voi olla teknisesti erittäin taitava, mutta kyse on tyylien välillä lopulta kuitenkin aika eri asioista. Täytyy olla tietoinen siitä, mikä tekee esim. pop-biisistä hyvän, mitkä asiat vaikuttavat siihen että jostain tulee hitti ja jostain ei. Nykytaidemusiikki on siitä aika kaukana. Tietenkin voi olla monilahjakkuuksia joilla on vaan korvaa paremmin eri tyyleille kuin monilla muilla, mutta kyllä mä silti ihmettelisin jos jostain sibiksestä pölähtäis yhtäkkiä joku radiopophittinikkari, joka ei ole kuitenkaan sen kummemmin alaan/tyyliin perehtynyt. Edit: Siis nimenomaan taidemusiikin puolelta.
Tosin jotkut tietyt elementit taidemusiikin puolelta voivat toimia hyvin muissakin musiikkityyleissä. Sukulaismies pyysi mua jokunen vuosi sitten soittamaan selloa rockbändinsä levylle, pariin biisiin piti soittaa ja aika melodisia olivat molemmat. Aika lailla vapaat kädet sain sello-osuuksien hahmotteluun, ja kun äänitysten aika koitti niin aluksi studiossa olivat vain minä ja äänittäjä/tuottaja. Soittelin omat ehdotelmani biisien päälle, ja tuottaja oli sitä mieltä että siellä oli nyt vähän liikaa sellasta klassisen puolen tavaraa, että yksinkertaistapa aika paljon tuota melodiikkaa. Tein työtä käskettyä, vaikka se mun mielestä kuulosti huonommalta. Kun oltiin pari tuntia tehty töitä, ilmestyivät paikalle bändin kitaristi ja basisti jotka halusivat kuulla ne mun alkuperäiset ideat ja olivat ihan myytyjä että joo, just noin, hitto että kuulostaa hyvältä! Ei siinä auttanut äänittäjän kuin taipua poikien määräykseen että annat ton sellistin soittaa just niinkun se soittaa, he tykkäävät. Olin iloinen siitä että tyylit kohtasivat hedelmällisesti sillä kertaa.
Edit 2. Mitä tulee klassisen musiikin taitoihin ylipäätään, niin kyllä niistä varmasti hyötyä voi olla, jos ei ajattelu muuten ole jämähtänyt liikaa yhden genren sisälle. Ei vaan taida olla hirveästi säveltäjiä, jotka tekisivät menestyksellä uraa sekä taidemusiikin että muiden tyylien parissa..?
Metsän laidas munat jäi vetoketjun väliin /
Kyllä siinä joutsenemo katsoi hyvin pitkään. -M. A. Numminen | |
Barfunkel:Miten hyvin vaativien (*) musiikkityylien kuten klassisen musiikin tekemisen taidot siirtyvät yksinkertaisempiin musiikkityyleihin kuten poppiin, rockiin, metalliin, räppiin tai elektroniseen musiikkiin?
Eli käytännössä, jos on vaikka sibiksen käynyt säveltäjä, niin pystyykö pelkästään siltä pohjalta nopeasti siirtymään esim. edellämainittujen musiikkityylien huippuosaajaksi? Vai ovatko eri musiikkityylit ikään kuin erillisiä taitoja, joiden kunnolla oppiminen vie vuosia, riippumatta siitä miten hyvin jotain toista musiikkityyliä osaa tehdä?
Mielestäni kyse on vähän samaltaisesta asiasta miten hyvin maailmanluokan formulakuskin taidot siirtyy asfalttityömaalla tarvittavan katujyrän kuljettamiseen...
Jos oletetaan, että siirtyminen olisi hyvä asia, siinä varmaan pitää olla aika paljon motivaatiota.
Itse toivoisin, että omalla kohdalla musiikilliset taidot tulisi syvällisemmiksi ja siksi jos ne sitä on jo ennestään, vähän tuntuu kummalliselta siirtyä kovin yksinkertaisiin musiikkityyleihin. Siirtymän vaikka sähköiseen musiikkiin ymmärtäisin hyvin eikä sen tarvi olla mitenkään yksinkertaista. | |
Minä näkisin asian jokseenkin näin:
Sibiksen koulutus ei tee kenestäkään supersäveltäjää. Ei klassisen eikä populäärimusiikin. Se tarjoaa säveltäjän/muusikon käyttöön työvälineitä, joiden tasoa voitaisiin pitää erittäin korkeana jopa kansainvälisesti, mutta musikaalisuus täytyy olla ihmisellä itsellään.
Ei hyvää pop/rock-biisiä synny teoriatuntemuksen kautta ja järjellä sommittelemalla tietyt melodiat ja harmoniat tarkkaan laskelmoituun struktuuriin. Musatyylin täytyy olla veressä, täytyy olla inspiraatio, täytyy olla visio, täytyy olla musikaalisutta niiden toteuttamiseen.
Myöskään hyvää sinfoniaa ei synny teoriatuntemuksen kautta ja järjellä sommittelemalla tietyt melodiat ja tietyt harmoniat tarkkaan laskelmoituun struktuuriin. Tässäkin tarvitaan musatyylin sisäistämistä, inspiraatiota ja visiota sekä musikaalisuutta vision toteuttamiseen.
Sellaiselle, jolla nuo yksilölliset edellytykset on - musatyylin ymmärrys, musikaalisuus, inspiraatio ja visio - Sibis tarjoaa verrattomat työvälineet vision toteuttamiseen.
Visiota tai musikaalisuutta sinänsä ei voi kouluttaa. Niiden luontaista kehitystä voidaan kuitenkin tukea koulutuksella. Tämä pätee yhtä lailla kevyeen kuin klassiseen musaan.
Meni ehkä jo vähän ohi aiheesta.
Laudoista takki päälle vaan, sitten sä kelpaat manalaan. | |
mistäköhän se kertoo että sibelius-akatemiasta ja sitä edeltäneestä musiikkiopistosta viime vuosisadan alkupuolella valmistuneista ammattisäveltäjistä vain pieni osa vakiinnutti sittemmin paikkansa konserttiohjelmistossa jos sibiksen koulutuksen taso on niin korkeata luokkaa kuin väität?onko tähän aliarvostukseen syynä kotimaisen taidemusiikin arvostuksen puute vai sokea luottamus markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen kapitalistisessa markkinataloudessa? Miljonäärimaestrot hoi.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Aloitin kirjoitukseni näin: "Sibiksen koulutus ei tee kenestäkään supersäveltäjää." Mikä tässä ei ollut riittävän selvää?
Sibis tarjoaa työvälineitä musikaalisuuden ja sävellystaidon toteuttamiseen ja kehittämiseen, ei taitoa/musikaalisuutta itsessään.
Enkä sitä paitsi välttämättä henk.koht. edes pitäisi suosiota kovin relevanttina jonkun säveltäjän tuotannon mittarina. Taiteen tasoa on vaikea arvioida tuollaisilla objektiivisilla mittareilla. Tiedän sinänsä upeita teoksia, jotka eivät vain ole onnistuneet löytämään tietänsä orkesterien ohjelmistoihin. Syynä pikemminkin väärä aika, väärä paikka, väärä tyyli tai jopa väärät sosiaaliset ympyrät (säveltäjän pärstäkerroin, oikeanlaisten kontaktien puute) kuin teoksen taso sinänsä.
...vastaavasti tiedän myös monia orkesterien ohjelmistoissa jatkuvasti pyöriviä täysin tyhjänpäiväisiä ralleja, jotka saisivat minun puolestani poistuakin sieltä. Minä kun joudun niitä sitten soittamaankin aina uudelleen.
Laudoista takki päälle vaan, sitten sä kelpaat manalaan. | |
musamies: Itse toivoisin, että omalla kohdalla musiikilliset taidot tulisi syvällisemmiksi ja siksi jos ne sitä on jo ennestään, vähän tuntuu kummalliselta siirtyä kovin yksinkertaisiin musiikkityyleihin. Siirtymän vaikka sähköiseen musiikkiin ymmärtäisin hyvin eikä sen tarvi olla mitenkään yksinkertaista.
Ei hyvän poppikappaleen (hitin) teko aivan yksinkertainen juttu ole. Jos olisi, niin kaikkihan niitä tekisivät. Teoriaosaaminen ei auta, jos se keskustelussa jo aiemmin mainittu näkemys puuttuu.
En ole musiikin asiantuntija. | |
kyllä ymmärrän täysin ja näin itsekin ajattelen mutta useimmat tunnettujen säveltäjämestareiden sibekiuksen, madetojan, mekartinin ja merikannon opissa olleilla säveltäjänaluilla oli myös sitä lahjakkuutta ja intuitiota joka puhkesi kuin kukka nupustaan täyteen loistoonsa lahjakkuuden tunnistaneen opettajamestarin oivaltavassa ohjauksessa innoittavalla esimerkillään joka teki heistä suuria mutra unojdettuja taiteilijoita
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Törmäsin mielenkiintoiseen aihetta käsittelevään kirjoitukseen, filosofi Pauli Pylkön "Kaksi puolitotuutta taidemusiikin ja viihdemusiikin suhteesta": http://www.uunikustannus.fi/viihde.pdf
Pylkön mukaan nämä ovat kaksi täysin eri maailmaa, "Ero taidemusiikin ja viihdemusiikin välillä on valtava, suorastaan transsendentaalinen" ja että hyvin harva taidemusiikin säveltäjä on onnistunut viihdemusiikin saralla. | |
muiden muassa jaakko pulli tuo g-molli sinfonian säveltänyt tunnettu iskelmänikkari joka sai toimeksiannon säveltää juhlakantaatin jonkun ruotsin kuninkaan vierailun kunniaksi virallisena suomen tasavallan hovisäveltäjänä ennen sipeliusta taii jos niin halutaan henrik otto donner sinfoniallaan jolle jazzrytmit taisivat olla ominta alaa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Texel: Törmäsin mielenkiintoiseen aihetta käsittelevään kirjoitukseen, filosofi Pauli Pylkön "Kaksi puolitotuutta taidemusiikin ja viihdemusiikin suhteesta": http://www.uunikustannus.fi/viihde.pdf
Pylkön mukaan nämä ovat kaksi täysin eri maailmaa, "Ero taidemusiikin ja viihdemusiikin välillä on valtava, suorastaan transsendentaalinen" ja että hyvin harva taidemusiikin säveltäjä on onnistunut viihdemusiikin saralla.
Itseä kiinnostaa musiikissa nämä asiat, jota kirjoituksessa on selostettu - siis tietty hämmentävyys kiinnostaa ja liika yksinkertaisuus ei:
"Taiteilijalle jokainen asia on vähintään kaksiselitteinen, täynnä jännit-
teitä ja ristiriitoja, ja itse taideteoksen on oltava monitasoinen, jotta se voisi
tämän väistämättömyyden latistamatta tavoittaa. Myös musiikin taiteen
on oltava monikerroksista ja jännitteistä. Ilman jännitteitä, vastakohtia ja
normien ylityksiä musiikki ei elä, ja kokonaisuuden saavuttamiseksi jännit-
teet ja vastakohdat on jotenkin sovittava ykseydeksi; toisaalta yhtenäisyys
ilman sisäisiä jännitteitä on latteaa ja yksitoikkoista. Jännitteillä ladatun
ykseyden saavuttamiseen tarvitaan kehittelyä ja perinteen tuntemista.
Viihde voi olla viihteenä hyvää melko yksiselitteisenäkin, vailla mo-
nitulkintaisuutta, monitasoisuutta ja vakavia ristiriitoja. Viihteen tulee
heijastaa aikaansa, mutta kukaan ei odota siltä vastauksia ajan suuriin
kysymyksiin. Tästä syystä myös vastaanottajan samastuminen viihteen-
tekijään on yleensä melko vaaratonta." |  levesinet
01.01.2015 15:32:08 (muokattu 01.01.2015 16:35:05) | |
|
Texel: filosofi Pauli Pylkön "Kaksi puolitotuutta taidemusiikin ja viihdemusiikin suhteesta": http://www.uunikustannus.fi/viihde.pdf
"historialliset merkityskytkennät"
Ne ovatkin oleellisia ja väistämättömiä silloin kun hyväksytään olemassa oleva kulttuuri ja lähdetään sitä jalostamaan juurtuen valikoiden yhä syvemmälle.
Joten ilmankos kirjoittaja ohittaa atonaalisuuden ja sarjallisuuden ja kovin vähän viittaa viime vuosisadan keskivaiheen taidemusiikkiin ylipäänsä. Olisipa herkullista lukea semiootikon arvio akatemian toiminnasta Sibeliuksen nostettua Erik Bergmanin nousevaksi tähdeksi, joka ei ollut enää kulkeva hänen varjossaan ja josta taisi tulla sävellyksen opettajakin vastakulttuurin radikalisoimalle nuoremmalle sukupolvelle.
'Nyt huomaan, että on eräs, joka ei tahdo ja jonka ei tarvitse olla varjossani'... Hän tiesi, mihin suuntaan olin säveltäjänä menossa ja kertoi, kuinka hän nuorena oli innostunut uudesta musiikista ja Schönbergistä - tästähän Tawaststjernan kirja ei juurikaan mainitse - ja hän tuntui olevan hyvin iloinen siitä, että jotain uutta syntyy tässä maassa.
http://www.sibelius.fi/suomi/ainola … toja_muusikoita.html#Erik%20Bergman
Sibelius innostunut Schönbergistä? Aina vaan pahenee.
megatherium: mistäköhän se kertoo että sibelius-akatemiasta ja sitä edeltäneestä musiikkiopistosta viime vuosisadan alkupuolella valmistuneista ammattisäveltäjistä vain pieni osa vakiinnutti sittemmin paikkansa konserttiohjelmistossa jos sibiksen koulutuksen taso on niin korkeata luokkaa kuin väität?
Arvaa, oliko ensimmäinen modernismin aalto (Väinö Raitio, Ernest Pingoud, Aarre Merikanto, Uuno Klami) Bergmanin ja Sibeliuksen keskusteluissa "uutta musiikkia". | |
unohdit sulho rannan.ainolan pappa oli kiinnostunut nuoresta säveltäjäpolvesta raitiosta ym.mutta vaikka hän ihaili omien sanojensa mukaan nuorta schönbergiä ekspressionistisen kauden kynnyksellä ja tämän jousikvartettoa,hän vierasti 1. kamarisinfonian konstruktiivisia pyrkimyksiä ja viidestä päällekkäisestä puhtaasta kvartista rakentuvaa pääteemaa jota hän nimitti musiikilliseksi kubismiksi. Ts. Vain schönbergin tonaalisen kauden teokset saivat sibeliuksen ihailun isakseen ja brucknerin 5, jota hän kuunteli kyyneleet silmissä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Klasarihan on mulle ventovieras genre mutta sormiharjoitusmielessä oon Bachin simppeleitä pianopiisejä treenannut ja sitten tehnyt niille "funktionaalisia sointuanalyysejä" ja samoja sointukiertoja sieltä löytänyt kun mua kiinnostavista jazz-stankuista!
Eli klasaripuolella kaikki merkittävä on keksitty kymmeniä/satoja vuosia ennen kuin jotkut jatsin uranuurtajat on keksineet kopsata ne omalle puolelleen!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Barfunkel: En nyt tällä tarkoita mitään arvolatausta, vaan lähinnä siten miten eri musiikkityyleissä on erilaiset oppimiskäyrät, joissakin edes keskinkertaisen lopputuloksen aikaansaaminen vaatii 10+ vuotta kovaa työtä, joissain musiikkityyleissä taas nykyteknologian avustuksella voi saa kohtuuhyvää jälkeä melko helposti. Minkä tahansa genren huippukappaleen tekeminen toki on aina vaikeaa kelle tahansa.
Missä tahansa musiikintekemisen osa-alueella huippujälki vaatii sen 10+ vuotta. Aina sitä suinkaan ei ole tehnyt artisti itse tai biisinikkari, vaan useimmiten tuottaja. Eri aloilla on erilaisia tehtäviä, mutta se todettava, että klassisen tai jazzmusiikin saralla ei pelkkä potentiaali riitä. Ja sama päinvastoin, että maakuntaorkesterin pultista repäisty oboeisti ei kyllä kylmiltään saa Pro Toolsilla väsättyä mitään. Ehkä muutaman vuoden päästä.
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." | |
kyllä musiikillisen tekniikan ja hyvän käsityötaidon omaksuminen työtä vaatii jos esim. Ajattelmme legendaarisen suomalaisen suuren sinfonikon erkki aaltosen Hiroshima-sinfonian syntyyn johtaneita vaiheita joita edelsi 20 vuoden työn hedelmänä saavutettu kontrapunktisen taidon, tiedon ja fugaalisen tyylin ja tekniikan hallinta jopa suomen musiikin historiassa harvinaisen varhaiseen syntyajankohtaansa ja aikaansa nähden modernien keinovarojen hallinta joka ilmenee mm. Atonaalisessa fuugateemassa joka viittaa ddekafoniaan asti teoksen maailmanhistoriallisesti käänteentekevästä taustasta puhumatta jenkkien lentävän linnoituksen pommitusmatkasta japaniin tarkoituksena pudottaa hiroshimaan maailman ensimmäinen atomipommi little boy sekä siitä seuraavista kauhistitta ista taoahtumista japanilaiselle verissäpäin juoksevalle väestölle joita taoahtumia musiikki uskolkisesti kuvaa ja voimme alussa kuulla flying fortressin moittoreiden vaimean jylinän kun kone tummana piirtyvää taivaanrantaa vasten nousee aamunkoitossa suuntana japani
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
kyllä musiikillisen tekniikan ja hyvän käsityötaidon omaksuminen työtä vaatii jos esim. Ajattelmme legendaarisen suomalaisen suuren sinfonikon erkki aaltosen Hiroshima-sinfonian syntyyn johtaneita vaiheita joita edelsi 20 vuoden työn hedelmänä saavutettu kontrapunktisen taidon, tiedon ja fugaalisen tyylin ja tekniikan hallinta jopa suomen musiikin historiassa harvinaisen varhaiseen syntyajankohtaansa ja aikaansa nähden modernien keinovarojen hallinta joka ilmenee mm. Atonaalisessa fuugateemassa joka viittaa ddekafoniaan asti teoksen maailmanhistoriallisesti käänteentekevästä taustasta puhumatta jenkkien lentävän linnoituksen pommitusmatkasta japaniin tarkoituksena pudottaa hiroshimaan maailman ensimmäinen atomipommi little boy sekä siitä seuraavista kauhistuttavista tapahtumista japanilaiselle verissäpäin juoksevalle väestölle joita tapahtumia musiikki uskolliisesti kuvaa ja voimme alussa kuulla flying fortressin moittoreiden vaimean jylinän kun kone tummana piirtyvää taivaanrantaa vasten nousee aamunkoitossa suuntana japanin rannikko.tällä mestariluomuksellaan tehokkaime sinfonisine jaksoineen tehtiin suomalaista musiikin histiriaa, sillä siitä tuli näet ennennäkemättönön suositru niittäen maailmanmainetta iin sosiakistisia itä-euroooan maita kuin japania myöten jissa sitä menestuksellä esitettiin 50-luvulla kun sodan muisto oli vielä tuoreena ihmisten mielissä ja hiroshiman traagiset tapahtimat kirkean sienenmuotiisen pilven taivaalle nostattaneesta ydinpommista.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
levesinet:
Joten ilmankos kirjoittaja ohittaa atonaalisuuden ja sarjallisuuden ja kovin vähän viittaa viime vuosisadan keskivaiheen taidemusiikkiin ylipäänsä.
Hyvä huomio, Pylkkö tosiaankin sivuuttaa kaiken uudemman musiikin tyystin. Toisaalta, ehkä on riittävää puhua vain Bachista ja Beatlesista, kyllä se pointti tulee esille niidenkin avulla. | |
atonaalisesta sanastosta puuttuu yleisesti hyväksytty emotionaalinen referenssisysteemi
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Voisiko kysyä toisinpäin? Miten popparin "sävelkynä" soveltuisi klassisen musiikin kontekstiin? Suurin osa klassisista popsäveltäjistä eivät edes osanneet nuotteja. Ja jos joku sovittaa vaikka Beatlesia isolle orkesterille on lopputulos usein lähellä puhdasta viihdemusiikkia.
Frank Zappa teki paljon modernia musiikkia ja kyllä sitä pikkuisen melkein arvostettiinkin klassissa piireissä, tai lähinnä vain Kent Nagano. Mutta Zappa ei nyt ollut ihan mainstream pop-säveltäjä muutenkaan.
Paul McCartney teki sen sinfonian. Ei kuulostanut hyvältä. Odotin koko ajan että milloin ne hienot melodiat alkaa. Ei alkanut. Liverpool-oratioon en ole tutustunut.
Gösta Sundqvist sanoi säveltäneensä sinfonian. Tai "puolitoista" sinfoniaa. En vaan ole sitä missään kuullut... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
