Muusikoiden.net
08.12.2016
Introducing the Fender Paramount PM-1 Limited Rosewood  

Klassinen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Keskustelua sinfonioista. Suosikkisinfoniasi?
1 2 3 4 5
Moz-Art
19.11.2010 18:07:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mikä on suosikkisinfoniasi? Entä mitkä ovat mielestäsi merkittävimmät teokset sinfoniakirjallisuudessa? Mitä sinfonioita olet viime aikoina kuunnellut? Mitä olet pitänyt niistä?
 
Kuuntelin äskettäin Beethovenin yhdeksännen (vaihteeksi Osmo Vänskän) johtamana ja kyllä se tehosi edelleen yhtä hyvin kuin takavuosina ja vastaa omalta kohdaltani pitkälti kaikkiin edellisiin kysymyksiin, vaikken mikään Beethoven-intoilija olekaan. Kuudennesta en pidä ja loppuun kaluttua vitostakaan ei oikein jaksa kuunnella kaikin puolin merkittävämmän yhdeksännen jälkeen. Sen sijaan Mozart- ja Schubert-miehenä kolmea ensimmäistä sinfoniaa jaksan nautiskella edelleen aina silloin tällöin, kunhan sivuutan ällöttävän Eroican scherzon.
 
Lisäksi olen viime aikoina kuunnellut Erkki Melartinin sinfoniat 1-4 ja odottelen jo innokkaana siirtymistä viidenteen ja kuudenteen. Kakkosesta en hirveästi välittänyt oikeastaan toista osaa lukuun ottamatta, vaikka olivathan kaksi viimeistä osaa melko nautittava huvimusiikkia innokkaan humoristisine teemoineen. Myös Uuno Klamin ensimmäistä olen kuunnellut aivan viime päivinä. Materiaalin ja keinojen puolesta teos vaikuttaa ylitsepursuavan rikkaalta, jopa enemmässä määrin kuin Melartinin ensimmäinen. Sibeliuksen kaikki seitsemän kuuntelin taas viime kuun vaihteessa. Tämän hetken järjestyskin muotoutui: 6, 2, 5, 1, 7, 3, 4. Neljännen toinen osa on niin kuivaa ja epänautittavaa musiikkia, etten toista ole vähään aikaan tavannut. Muutoin sinfonian pyrkimys Sibeliuksen skaalalla moderniin ilmaisuun miellyttää. Aluksi pidin sinfoniasta enemmän, ehkä outous viehätti. Läpikotaisin teoksen kuunneltuani fiilikset eivät olleet yhtä hyvät. Mielestäni Sibelius on aidoin, musikaalisin ja pidettävin teoksissa, kuten Viulukonsertto, 6. sinfonia ja 2 ensimmäistä sinfoniaa. Kaikkein harkitsevin Sibelius ei ole makuuni. Seitsemännessä iso kasa teemanpätkiä on sommiteltu peräkkäin ja tulos on epätyydyttävä. Onneksi kahdeksatta ei tullut, mielestäni Sibeliuksella jonkinlainen alamäki (kun olisi pitänyt ruveta säveltämään edellistä edistyksellisempää, vakavammin otettavaa ja modernimpaa musiikkia) alkoi jo kolmosessa, kaunis kuutonen iloinen poikkeus.
 
Eräs kestoprojektini on venäläiset sinfonikot, vaikka Shostakovitshiin puuduin ylikuuntelemalla viime vuonna, kun olin saanut kipinän viidennen hurjasta finaalista. Tshaikovskin sinfonioista pitävänä olen kuunnellut myös Glazunovia. 16 v. sävelletty ensimmäinen sinfonia osoittaa hämmästyttävää varhaiskypsyyttä ja kuudennen avausosan venäläiset tunteenpurkaukset sekä muhkeasti orkestroituna paukkuva finaali vetoavat. Glazunov näyttäisi olevan sinfonikkona kuitenkin aika perustekijä. Prokofjevin kuudes ja seitsemäs ovat suurempaa ja omaperäisempää sinfoniamusiikkia. Rimski-Korsakovin kolme sinfoniaa ovat tietysti soitinnuksessaan herkullisia, mutta perin sisällöttömiä. Kolmannesta innostuin eniten, kun taas kuuluisampi kakkonen herätti eksoottisuudessaan hyvin vähän vastakaikua. Rahmaninovin kaksi ensimmäistä sinfoniaa ovat todellisia orkesterimusiikin aarteita.
 
Myös Brahmsin 1., 3. ja 4. (ääriosat) ovat joskus kolahtaneet kovaa, nykyisin teokset kyllästyttävät nopeasti. Kolmosen kolmatta osaa tuskin haluan enää kuulla. Kunnioitan Brahmsissa erityisesti polyfonista taidokkuutta, ja 4. avausosassa pilkahteleva sulokkuuskin viehättää. Myös Schumannin sinfonioista juuri neljäs miellyttää eniten, vaikka toinen ja Reiniläinen ovat sitä kypsempiä ja haastavampia. Schumannin angstissa on jotakin erittäin vetoavaa (Pianokonsertto on loistava). Mahlerin toisen sinfonian asetan uusista tuttavuuksista (Skrjabinin 3., Glazunovin 1.,5.&6., Melartin&Klami&Madetoja(2.,3.), Nielsenin 3.,4.&5., jotkut ruotsalaiset sinfoniat) ehkäpä kaikkein korkeimmalle sijalle. Menee lähes samaan kategoriaan jopa Beethovenin yhdeksännen kanssa. Olen saamassa Romanttisen sinfonian avulla kiinni myös Brucknerista, vaikka musiikkinsa kanssa minulla on ollut samoja ongelmia kuin Wagnerin puuduttavien oopperoiden kanssa.
 
Kuinka sinun tutustumisesi sinfonioihin sujuu? Mitä sinfonioita erityisesti haluat tuoda esiin? Kuuntelusuosituksia otetaan vastaan.
 
levesinet
19.11.2010 19:55:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moz-Art: Mikä on suosikkisinfoniasi?
 
Meulemansin kolmas ja Rautavaaran kahdeksas. Mutta minun näkökulmastani vain pieni osa vaikuttavista musiikkiteoksista suurille kokoonpanoille on sinfonioita.
 
megatherium
23.11.2010 18:20:07 (muokattu 25.11.2010 18:32:50)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

voikun voisinkin vastata kysymykseen täydellisesti. kun vain pieni osa niistä on tullut tutuksi. mutta melartinin sinfonioita yleensä kuuntelen ehkä yhä vieläkin mieluummin kuin monien muiden joiden konservatiiviseen sävelkieleen olen kyllästynyt. Melartinin 6. on monunmentaalisen mahtipontisen avausosansa paatoksessa järisyttävä ja 3. loistokas jossa hän löysi oman äänensä sinfonikkona.. mutta tuukasen meri-sinfonian 1. osa on melodisessa impressionistisesssa kuulakkaassa pehmeydessään ihana ja kuoro-osuuksiensa voimallisessa ilmaisussaan tunteisiin suuresti vaikuttava. felix krohnin esikoisella ansionsa kaipauksen täyttämässä runollisessa tunnelmoinnissaan 1.osassa. klamin orkestrointitaito on häikäisevää. mutta kuten sanottu ehkä 90 prosenttia suomalaisista 1900-luvun sinfonioista yhä tuntemattomia. kokkosen teokset ovat hyvin kurinalaisia sinfonisen motiivityöskentelyn taidonnäytteitä. madetojan 3. ja 2. kuuluvat vaikuttavimpiin joiden soinnunkäytössä on aavistelevinaan jotain ranskalaista.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JET
02.12.2010 21:06:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvä keskusteluidis!
 
Mozartin sinfoniat eivät ole saaneet tässä liikaa tunnustusta, joten niistä hieman kommenttia. Kolme viimeistä ovat nostettu jalustalle, mutta eikös 38 ole aivan yhtä hyvä kuin 39? Aivan viimeiset kaksi (40, 41) ovat sitten jo vielä ylempää ja suorastaan samaa tasoa kuin Beethoven parhaimmillaan viidennessä ja yhdeksännessä sinfoniassaan, elleivät parhaimmissa osissaan jopa parempaa!
 
Uskomattomia melodisia taidonnäytteitä ovat ensimmäinen ja viimeinen osa sinfoniassa 40, "g-mollisinfoniassa". 41. sen sijaan on kontrapunktinen taidonnäyte finaalissaan, joka vetää vertoja mille tahansa orkesterikappaleelle.
 
Voiko jopa olla, että 40. on parempi kuin 9.? Puhe on siis Mozartista ja Beethovenista, jotka ovat sinfoniamusiikin sankarikaksikko. Wieniläisklassikoista kolmas (=Haydn) tulee ehkä kolmantena, kun hän suolsi niin paljon hyviä sinfonioita, moni haluaisi myös Mahlerin, Brahmsin, jne.
 
Sanokaas mielipiteitä, kumpi on parempi, Mozartin 40. vai Beethovenin 9. Osittain kysymys kysyy sitä vain, millaisia asioita arvostaa (harmonia, rakenne, kompleksisuus, tekniikka, melodia, luontevuus, soitinnus).
 
megatherium
03.12.2010 17:17:48 (muokattu 03.12.2010 17:18:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kysymys on myös siitä millä välittömyydellä reseptiokykymme reagoi musiikillisiin ärsykkeisiin ja säveltäjän runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin ja niiden kompetenssiin vaikuttaa kuulijan emootiohin, älyn mukaisiin tahdonliikkeiden vastineisiin, intohimoihin ja affekteihin muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen vireeseen kaikesta tahtomisesta suhteineen vapaalle tietotavallemme sitä kiihottavien sävelten ilmaistessa välittömästi itse tahdon vireet. fanitin n. 30 vuotta mozartia, beethovenia, schubertia, haydnia, bachia, kunnes parin viime vuoden aikana varsinkin 1900-luvun suomalainen säveltaide alkoi kiehtomaan näitä enemmän vaikka mozart aina silloin tällöin näyttääkin voimansa ja saa jopa epäilemään 1900-luvu taiteellisten visioiden kantavuutta ja merkitystä.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JET
04.12.2010 18:39:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

megatherium: Kysymys on myös siitä millä välittömyydellä reseptiokykymme reagoi musiikillisiin ärsykkeisiin ja säveltäjän runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin ja niiden kompetenssiin vaikuttaa kuulijan emootiohin, älyn mukaisiin tahdonliikkeiden vastineisiin, intohimoihin ja affekteihin muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen vireeseen kaikesta tahtomisesta suhteineen vapaalle tietotavallemme sitä kiihottavien sävelten ilmaistessa välittömästi itse tahdon vireet. fanitin n. 30 vuotta mozartia, beethovenia, schubertia, haydnia, bachia, kunnes parin viime vuoden aikana varsinkin 1900-luvun suomalainen säveltaide alkoi kiehtomaan näitä enemmän vaikka mozart aina silloin tällöin näyttääkin voimansa ja saa jopa epäilemään 1900-luvu taiteellisten visioiden kantavuutta ja merkitystä.
 
Lukematon joukko Beethoven- ja Bach-vastaisia kirjoituksiasi on osoittanut, että jonkinlainen "isänmurha" on ollut motiivi näitten mestareiden haukkumiselle. Taannoin olet ollut molempien fani - sen todentaa ainakin nyt tämä kirjoitus, jossa sen itse toteat - ja itse asiassa "vihavaiheessakin" olet välillä kai kirjoittanut myönteistä heistä.
 
Taidat olla monomaaninen, yhteen säveltäjään kerrallaan keskittyvää tyyppiä. Mikäs siinä! Mutta luulen, että kun moderni vaiheesi menee ohi, palaat teinisuosikkiisi Mozartiin. Se on tyypillistä, nimittäin teini-iän musiikkimaku on usein koko elämää saneleva. Mikäs siinäkään! Mozart on yksi suurimmista neroista musiikissa.
 
Ja tuskin voit unhoittaa Schubertia. Olihan hän kaunis nero. Mitä mieltä olette Schubertin sinfonioista?
 
megatherium
13.12.2010 18:36:34 (muokattu 13.12.2010 19:51:41)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JET: Lukematon joukko Beethoven- ja Bach-vastaisia kirjoituksiasi on osoittanut, että jonkinlainen "isänmurha" on ollut motiivi näitten mestareiden haukkumiselle. Taannoin olet ollut molempien fani - sen todentaa ainakin nyt tämä kirjoitus, jossa sen itse toteat - ja itse asiassa "vihavaiheessakin" olet välillä kai kirjoittanut myönteistä heistä.
 
Taidat olla monomaaninen, yhteen säveltäjään kerrallaan keskittyvää tyyppiä. Mikäs siinä! Mutta luulen, että kun moderni vaiheesi menee ohi, palaat teinisuosikkiisi Mozartiin. Se on tyypillistä, nimittäin teini-iän musiikkimaku on usein koko elämää saneleva. Mikäs siinäkään! Mozart on yksi suurimmista neroista musiikissa.
 
Ja tuskin voit unhoittaa Schubertia. Olihan hän kaunis nero. Mitä mieltä olette Schubertin sinfonioista?

 
Monomaaninen. käsitykseni mukaan olen kaikea muuta kuin yhteen säveltäjään kerrallaan keskittyvä diletantti. olen juurta jaksaen tähdentänyt olevani kiinnostuneempi useramman jopa satojen nerojen sävelltaiteesta yht aikaa, ts. samalla kertaa kuin koskaan klassisen musiikin oman reseptiohistoriani aikana kun vielä 2008 frederick delius vei kaiken huomioni vaikka teinivuosieni kaikkiruokaisuus oli laaja-alaista , kevyemmästä straussista verdin poppisaarioihin , jotka nykyään eivät enää merkitse minulle mitään. olen omasta puoleastani pyrkinyt elähdyttämään koko suomalaisen säveltaiteen historiaa yksipuolisesta yhteen säveltäjään kiintymisen sijasta.
 
Se että sibeliuksen sinfonioiden tai tapiolan muotorakenteen analyysi on tuottanut musiiikintutkijoille ja teoreetikoille päänvaivaa erilaisten tulkinta- ja selitysmallien paljoudella aikojen saatossa on samalla merkinnyt säveltäjän suhteettoman suureksi kasvaneen katteettoman maineen pönkittämistä lukemattomilla teoretisoivalta kirjoituspöytämusiikilta maistuvan musiikin tutkimuksilla, joka ei ole missään suhteessa musiikin köyhän ideasisällön, vastaanottajan kannalta emotionaalisen vaikutuksen , metafyysiasen merkityksen ja substanssin kanssa.
 
väitän että tutkijat ja teoreetikot, kapellimestarit ja ynnä muut esoteerikot ovat osasyyllisiä totuuden peittelyyn joka on johtanut musiikillisesti vaikuttavimman merkittävimmän, lumoavimman ja kauneimman suomalaisen sinfonia-ja orkesterimusiikkisävelaarteiston aistillisessa myöhäisromanttisessa harmonisessa kielessään ja pitkälinjaisessa laulavassa tematiikassaan holtittomaan ja kuulijaparkojen kannalta törkeään diskriminointiin rutikuivan, ankean yksitoilkkoisen ja tylsän konservatiivisen ja sovinnaisen sävelkielen kustannuksella. sama kuin heittäisi jalokiviä vessanpönttöön ja tyytyisi kissankultaan. täytyisi kait opetella kunnolla lukemaan patituuria saadakseen nauttia oikeasta ja aidosta sydämeen menevästä 1900-luvun säveltaiteestamme lojutessaan pölyttymässä arkistojen hyllyillä. voi kun kivaa.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
sellisti
13.12.2010 20:20:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vaikea sanoa ehdotonta suosikkia. Nuorempana sellainen oli Saint-Saënsin Urkusinfonia, joka toki viehättää vieläkin. Aika vähän on tullut tutustuttua sinfonioihin ylipäätään, vaikka musiikkia paljon kuuntelenkin. Ehkä siksi, että harvemmin on aikaa syventyä rauhassa kuuntelemaan, ja teosmuotona ne ovat sellaista raskaan sarjan kamaa, jota ei oikein viitsi laittaa taustamusiikiksi soimaan ja kuunnella toisella korvalla jotain muuta askaretta tehdessä. Orkesterisoittimen soittajana sellaiset sinfoniat herättävät vieläkin suuria tunteita, joita on itse päässyt soittamaan, kuten mm. Sibeliuksen 2., Mahlerin 1., Brahmsin 1. & 2. sekä vaikkapa Shostakovitshin 9. Shostaan en nuorempana muuten oikein päässyt sisälle, nyt voisi olla kypsempi aika tutustua paremmin kun vain joskus ehtisi.
 
"Remember my neighbour with the burns on 90% of her body? Well, she burned the other 10% now. She was lighting a fart and her bush caught fire." -George Carlin (1937-2008)
megatherium
16.12.2010 18:43:56 (muokattu 16.12.2010 19:16:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tunnustan karsastavani edustuksellisessa muodollisuudessaan ja julkisluontoisuudessaan etäiseksi jättävää kansallisromanttista sinfonista säveltaidetta joka ei kosketa kuulijan tunteita todella syvältä niin että se ottaisi hänet täysin valtoihinsa ja täyttäisi sydämen rakkauden hengellä, saisi tämän haukkomaan henkeään pakahduttavalla emotionaalisella voimalla, kiihdyttäen tiedoitsevan puhtaan subjektin älyn mukaisten tahdonliikkeiden vastineita tahdosta itsestään ulos tungetussa tajunnassa tahdon tyydytyksen ja tuskan kuvina käsityskykyyn hyvin tai vähemmän hyvin mukautuvan soinnun luonnollisena kuvana johon musiikin metafyysinen vaikutus perustuu. sisäänpäinkääntynyt modaalisuus ei kuulu tyylillisiin ihanteisiini.
 
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
mpianoa
31.12.2010 18:07:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mozartin 25. sinfonia on ehdoton 'suosikkini' ollut jo jonkin aikaa. Pidän muutenkin Mozartista paljon ja hän on lempi säveltäjäni. En kovinkaan usein kuuntele sinfonioita lähinnä piano- ja viulukonserttoja, mutta tämän olen kuullut useaan kertaan varsinkin ensimmäisen osan. Jokin teoksen sulavuuudessa viehättää. En todellakana ole mikään klassisen musiikin asiantuntija sillä tavalla, joten en oikeastaan osaa mitään erityisen hienoa siitä sanoa :D.
 
JET
31.12.2010 21:35:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mpianoa: Mozartin 25. sinfonia on ehdoton 'suosikkini' ollut jo jonkin aikaa. Pidän muutenkin Mozartista paljon ja hän on lempi säveltäjäni. En kovinkaan usein kuuntele sinfonioita lähinnä piano- ja viulukonserttoja, mutta tämän olen kuullut useaan kertaan varsinkin ensimmäisen osan. Jokin teoksen sulavuuudessa viehättää. En todellakana ole mikään klassisen musiikin asiantuntija sillä tavalla, joten en oikeastaan osaa mitään erityisen hienoa siitä sanoa :D.
 
Tiesitkö että Mosse sävelsi sen 17-vuotiaana?
 
Moz-Art
02.01.2011 03:01:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mpianoa: Mozartin 25. sinfonia on ehdoton 'suosikkini' ollut jo jonkin aikaa. Pidän muutenkin Mozartista paljon ja hän on lempi säveltäjäni. En kovinkaan usein kuuntele sinfonioita lähinnä piano- ja viulukonserttoja, mutta tämän olen kuullut useaan kertaan varsinkin ensimmäisen osan. Jokin teoksen sulavuuudessa viehättää. En todellakana ole mikään klassisen musiikin asiantuntija sillä tavalla, joten en oikeastaan osaa mitään erityisen hienoa siitä sanoa :D.
 
"25. sinfonia" on nähdäkseni paras Mozartin varhaisemmasta ja kevyemmästä sinfoniatuotannosta. Sinfoniat "31, 33, 34, 35, 36, 38, 39, 40 & 41" puolestaan ovat jo selkeästi korkeammalla tasolla ja osoittavat Mozartin todellisen nerouden sinfonikkona. Esim. "34. sinfonian" avausosassa tavataan varsin rikas teemojen vaihtelu, jota vauhdittavat nokkelat arpeggiot. "38. sinfonian" johdantoadagion jälkeinen materiaali onkin sitten jo jotain aivan ylivertaisen taitavaa, sen tasoista oivallusta harvoin kohtaa millään aikakaudella.
 
John Eliot Gardinerin yksityiskohdat erinomaisesti huomioivat Mozart-sinfoniatulkinnat ovat rautaa.
 
sub zero
02.01.2011 21:14:46 (muokattu 02.01.2011 21:14:53)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moz-Art: John Eliot Gardinerin yksityiskohdat erinomaisesti huomioivat Mozart-sinfoniatulkinnat ovat rautaa.
 
...mutta eikö tuo prahalaisen kertaaminen kehittelyvaiheen alusta asti ole jo vähän liikaa
 
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
JET
02.01.2011 22:32:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moz-Art: "25. sinfonia" on nähdäkseni paras Mozartin varhaisemmasta ja kevyemmästä sinfoniatuotannosta. Sinfoniat "31, 33, 34, 35, 36, 38, 39, 40 & 41" puolestaan ovat jo selkeästi korkeammalla tasolla ja osoittavat Mozartin todellisen nerouden sinfonikkona.
 
Millä tavalla "Mozartin nerous sinfonikkona" eroaa mielestäsi hänen neroudestaan kamarimusiikin säveltäjänä? Kyllä sitä suurta neroutta on tai ei ole, ja Mozartilla sitä oli, eikä se heijastunut pelkkään sinfoniamusiikkiin. Mutta nimimerkistäsi päätellen oletan, että tiedät sen. ;)
 
Mozartin paras sinfonia voi olla sekä 40. että 41. Suuri G-mollisinfonia on jokaisessa osassaan erinomaista sinfoniaa, mutta yhtä monimutkaista kuin Jupiterin finaali siinä ei ole. Jupiter on puhdasta Bachin veroista polyfoniaa vikassa osassa, mutta on epätasaisempi, sillä 3. osa on varsin tylsä. Aina välillä Jupiter tuntuu rikkaammalta, monipuolisemmalta ja vaativammalta teokselta.
 
sub zero
02.01.2011 23:02:47 (muokattu 02.01.2011 23:03:15)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JET: Mozartin paras sinfonia voi olla sekä 40. että 41. Suuri G-mollisinfonia on jokaisessa osassaan erinomaista sinfoniaa, mutta yhtä monimutkaista kuin Jupiterin finaali siinä ei ole. Jupiter on puhdasta Bachin veroista polyfoniaa vikassa osassa, mutta on epätasaisempi, sillä 3. osa on varsin tylsä. Aina välillä Jupiter tuntuu rikkaammalta, monipuolisemmalta ja vaativammalta teokselta.
 
Jupiter-sinfonian menuetti on tarttuvuudessaan löytänyt tiensä mozart-halpiskokoelmalevyille yksittäisenä kappaleena ja sitä on pidetty huomattavana, koska siinä on muista menueteistä poiketen kontrapunktista kehittelyä.
 
Itse en ole 40. sinfoniasta löytänyt hirveesti mitään muuta kuin sen ekan osan. 39. on jostain syystä pitänyt maagisesti otteessaan, vaikkei siinä ole mieleenpainuvia teemoja.
 
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
Moz-Art
02.01.2011 23:35:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JET: Millä tavalla "Mozartin nerous sinfonikkona" eroaa mielestäsi hänen neroudestaan kamarimusiikin säveltäjänä?
 
Puhuin vain siitä, kuinka mielestäni Mozartin nerous sinfonikkona osoittautuu mainitsemissani teoksissa, sinfonioissa. Samoin Mozartin nerous kamarimusiikin säveltäjänä tulee ilmi esimerkiksi jousikvintetoissa, ensimmäisestä lähtien aina viimeiseen asti. En lähtisi tekemään eroa "nerouden lajien" välillä - en ainakaan tuohon tapaan. Toki sinfonian säveltäminen vaatii suuremman kokonaisuuden hallintaa ja noudattaa osin eri lainalaisuuksia (vrt. esim. kamarimusiikki). Ajatelkaamme ainoastaan viulun roolia. Jos mietimme Mozartin kehitystä sinfonioiden säveltäjänä K.200:n paikkeilta Pariisilaiseen tai kamarimusiikin säveltäjänä aikaisemmista kvartetoista Haydn-kvartettoihin, huomaamme, että molemmissa on tapahtunut merkittävä hyppäys korkeammalle osaamisen tasolle. Nerouden käsite on epämääräinen, voidaan puhua mieluummin pelkästään "osaamisesta" (jonka en siis tietenkään väitä olevan synonyymi, voidaan unohtaa myös edellisen käsitteen kaikki kytkökset nerouteen ja haluttaessa koko nerous). "Mozartin osaaminen/taidot sinfonikkona". Mutta miksei myös, että "Mozartin nerous sinfonikkona" (ilman, että otetaan kantaa säveltäjän muihin sävellyksiin kuin sinfonioihin).
 
rkellu
02.01.2011 23:37:03
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

symphony of psalms
turangalîla
 
Moz-Art
02.01.2011 23:48:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sub zero: ...mutta eikö tuo prahalaisen kertaaminen kehittelyvaiheen alusta asti ole jo vähän liikaa
 
Aloitin Gardiner-levytysten kuuntelun ja se on menossa parhaillaan: vasta 29, 33, 31 & 34 kuunneltu, joten oikeastaan tuo "rautakommentti" pätee noihin. Uskon, että loputkin taltioinnit huippuja. Tuskin maltan odottaa viimeisiä sinfonioita (muistaakseni 40 & 41 kuunneltu joskus aikoja sitten). Gardiner ainakin "kellottaa" jotain 17:51 (suht. paljon aikaa) Prahalaisen sinfonian avausosaan. Pitää kuunnella jossain vaiheessa. Sävellys kuuluu ehdottomiin suosikkeihini.
 
JET
03.01.2011 21:08:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sub zero:Itse en ole 40. sinfoniasta löytänyt hirveesti mitään muuta kuin sen ekan osan. 39. on jostain syystä pitänyt maagisesti otteessaan, vaikkei siinä ole mieleenpainuvia teemoja.
 
Entä 40. sinfonian viimeinen osa, jota voi pitää "teknisesti vaikeampana versiona" ekasta osasta? G-mollisinfonian menuetti (toisin kuin Jupiterin, joka tosiaan on kevyt kappale huolimatta pienestä polyfonisuudesta) on usein laskettu Mozartin huippunäytteisiin orkesterimusiikin puolella ja laajemmin koko tuotannossa, mikä tekee sinfoniasta 40 kokonaisuutena huikean: ei yhtääkään paskaa moovmenttia, eikä oikein edes yhtään joka jäis arvosanan "loistavan" alapuolelle. Toki musiikki on tiettyyn rajaan asti täysin subjektiivinen makuasia.
 
39., totta, on hieno. Tavallaan 40. näyttäytyy suoraviivaisempana (ja taitaa ollakin sitä;) kuin 38 ja 39, mutta suurien melodiateemojen vuoksi se on vielä parempi. Mitä 38:n ja 39:n tulee niin oma suosikkini on 38. Se ei kuulu siihen kolmikkoon, jonka Mozart sävelsi muutamien kuukausien sisällä, mutta on laadultaan mielestäni ansaitusti laskettu mukaan niin että triosta tulee kvartetti.
 
Beethovenin vastineet Mozartin sinfonoille muuten? Mielestäni ne olisivat: 3,5,8,9.
 
Xaltotun
19.01.2011 20:29:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitetaanpa tähän tämän hetken suosikkini. Olen aloittelija ja kuunnellut klassista musiikkia vasta puolisen vuotta.
 
Mozart #39 ja #41
Beethoven #3, #5, #6, #7, #9
Brahms #1 ja #3
Schubert #8 ja #9
Saint-Saëns #3
Bruckner #7
Rachmaninov #1 ja #2
Rimsky-Korsakov #2
Tchaikovsky #2, #4, #5, #6, Manfred
Dvorak #9
Schumann #2
Sibelius #1 ja #5
Mahler #1 ja #5
Berlioz Symphonie Fantastique
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti