| Aihe: Miksi Konserttirepertuaarin kotimaisuusaste alhainen? | |
|---|
 levesinet
14.09.2009 15:45:41 (muokattu 14.09.2009 16:23:02) | |
|
megatherium: Satutko muuten tietämään mitään sellaisista tuotteliaista suomalaissinfonikoista kuin Bengt von Törne... Lauri Saikkola... Kalervo Tuukkanen
En.
megatherium: Saisinko tiedustella mitä koet kuunnellessasi edellä mainittujen säveltäjien musiikkia?
Kuuntelin kuin kuuntelinkin radiosta suomalaista modernismia.
Raitio oli mestari orkestroinnissa. Mielelläni ja ihaillen kuuntelin taas Vesipatsasta. Loisteliaan värikkäästä musiikista kuitenkin puuttui laulavuutta. Eniten tykkäsinkin taas niistä kohdista, joissa jouset soittavat pitkiä makeita nuotteja, harppu murtosointuja ja klarinetti vetää nopeasti nousevia säestyskuvioita mikä kuulostaa kuin kuplivalta vedeltä. Minusta Vesipatsasta voi verrata Stravinskin Tulilintuun, mutta pidän enemmän Tulilinnusta, koska siinä on enemmän hypnoottisia laulavia osuuksia suhteessa räiskeeseen. Vesipatsas toimisi tehokkaammin oikeana balettiesityksenä. Raitiosta tulevat siis mieleeni muutamat venäläiset säveltäjät, varsinkin nuori Stravinski.
Aarre Merikanto oli selvästikin kiinnostunut harmoniasta, rohkeasta soinnutuksesta. Vaikken pidäkään häntä yhtä ihmeellisenä orkestroijana kuin Raitiota, niin uppoudun kuitenkin tehokkaammin varsinkin hänen cantabile-teoksiinsa. Ihmettelen, kuinka hänen harmoniansa muistuttaa paikoin Koechliniä ja ehkä vielä enemmän brasilialaista Camargo Guarnieria. On kuin nämä herrat olisivat olleet kiinnostuneita samoista asioista: laajennetusta harmoniasta, äärimmäisistä dissonansseista, kompleksisesta polyfoniasta jne. Veikkaan, että venäläisen prinsessan tytär Lili Boulanger olisi kuulunut selkeämmin samaan kastiin, jos olisi saanut elää vähän pidempään.
Valitettavasti Merikannon Sinfoninen harjoitelma orkesterille ei oikein istunut harmoniatajuuni. Se oli liian riitasointuista. Analyyttisesti pureskeltuna muodoiltaan, soitinnukseltaan, dynaamisilta yksityiskohdiltaan se kuulosti kyllä vakavasti otettavalta teokselta. Viimeinen sointu sentään kääntyi hienosti makuuni.
Sulho Rannan Sinfonia piccolasta en innostunut, vaikka se kuulostikin oppineen säveltäjän työltä. Makuasia, luulen. | megatherium
15.09.2009 18:06:33 (muokattu 15.09.2009 18:33:51) | |
|
levesinet: En.
Kuuntelin kuin kuuntelinkin radiosta suomalaista modernismia.
Raitio oli mestari orkestroinnissa. Mielelläni ja ihaillen kuuntelin taas Vesipatsasta. Loisteliaan värikkäästä musiikista kuitenkin puuttui laulavuutta. Eniten tykkäsinkin taas niistä kohdista, joissa jouset soittavat pitkiä makeita nuotteja, harppu murtosointuja ja klarinetti vetää nopeasti nousevia säestyskuvioita mikä kuulostaa kuin kuplivalta vedeltä. Minusta Vesipatsasta voi verrata Stravinskin Tulilintuun, mutta pidän enemmän Tulilinnusta, koska siinä on enemmän hypnoottisia laulavia osuuksia suhteessa räiskeeseen. Vesipatsas toimisi tehokkaammin oikeana balettiesityksenä. Raitiosta tulevat siis mieleeni muutamat venäläiset säveltäjät, varsinkin nuori Stravinski.
Aarre Merikanto oli selvästikin kiinnostunut harmoniasta, rohkeasta soinnutuksesta. Vaikken pidäkään häntä yhtä ihmeellisenä orkestroijana kuin Raitiota, niin uppoudun kuitenkin tehokkaammin varsinkin hänen cantabile-teoksiinsa. Ihmettelen, kuinka hänen harmoniansa muistuttaa paikoin Koechliniä ja ehkä vielä enemmän brasilialaista Camargo Guarnieria. On kuin nämä herrat olisivat olleet kiinnostuneita samoista asioista: laajennetusta harmoniasta, äärimmäisistä dissonansseista, kompleksisesta polyfoniasta jne. Veikkaan, että venäläisen prinsessan tytär Lili Boulanger olisi kuulunut selkeämmin samaan kastiin, jos olisi saanut elää vähän pidempään.
Valitettavasti Merikannon Sinfoninen harjoitelma orkesterille ei oikein istunut harmoniatajuuni. Se oli liian riitasointuista. Analyyttisesti pureskeltuna muodoiltaan, soitinnukseltaan, dynaamisilta yksityiskohdiltaan se kuulosti kyllä vakavasti otettavalta teokselta. Viimeinen sointu sentään kääntyi hienosti makuuni.
Sulho Rannan Sinfonia piccolasta en innostunut, vaikka se kuulostikin oppineen säveltäjän työltä. Makuasia, luulen.
Vesipatsasbaletin modernin sointikolorismin inspiraation lähteellä otaksuisin voineen yhtä hyvin olla juurensa myös Aleksander Skrjabinin ekspressionismissa josta raitio opiskeluvuosinaan lumoutui ja joka löi leimansa vahvasti hänen varhaistuotantoonsa kaikitenkin Debussyn ohella kun ollessaan rohkeimmillaan muutoin hänen atonaalisille teoksilleen kuten aarre merikannollakin lienee ominaista harmonian ja melodian katoaminen sekä raition kuutamo jupiterissa melodian hajoaminen lyhyiksi motiiveiksi sekä rytmisen sykkivyyden katoaminen sointivärin muodostuessa peruselementiksi sateenkaarimaisine muunnelmineen, saaden kuitenkin tehokkaasti musikillisen lämpömittarin celsius-asteet kohoamaan tasaisesti lineaarisuutta ja kontrapunktisuutta korostavien aarre merikannon ilmeisesti schönbergin ekspressionimista juurensa löytävän, pienmuotojen äärimmäisestä kontrollista ja suurmuotojen ankaruudesta tinkimättömän paavo heinisen rekonstruoimana sinfonisesta harjoitelmasta, sulho rannan ultrmodernistisen kauden jatkoksi perinteiseen sinfoniamuotoon palanneen uusklassisen viileää asiallisuutta, tiettyä abstraktisuutta ja huumorin lisäksi myös vakavuutta viljelleeseen sinfonia piccolaan äärimmäisen keskitetyssä ja tiiviisti pakatussa muodossa tyylinsä mestarinäytteenä.
Sivumennen todettakoon, että atonaalisuuden ja dodekafonian vuosikymmen moderneine tyylipyrkimyksineen ei voinut myöskään olla jättämättä jälkiään Erkki Melartinin 6. sinfoniaan sen polyrytmiikan, kokosävelasteikosta muodostetun sointuklusterin, pentatonisten ainesten, kuten myös atonaalisesti sävytettyjen jaksojensa vuoksi joissa on myös kuulevinaan tulevia kaikuja Sibeliuksen Myrsky-musiikin alkusoitossa joskin paljon mekaanisemmin toteutettuna ilman melartinin hienostunutta eklektistä tajua eurooppalaisille vaikutteille myös armoitettuna melodikkona ja herkkänä lyyrikkona koota monista eri lähteistä saadut vaikutteensa persoonalliseksi synteesiksi ja vaikuttavaksi taiteelliseksi monumentiksi vaikkakin sen kahta keskiosaa on moitittu lievästä hajanaisuudesta ja profiilittomuudesta ääriosien majesteettisuuden rinnalla, mutta joissa mahlerista muistuttava kiinteästi laulava tematiikka on hivelevän kaunista taitavasti orkestroituna soitinnuksellisine detaljeineen
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
15.09.2009 19:34:10 (muokattu 16.09.2009 19:41:11) | |
|
Timo.T: Ei ole (ja tuolla nyt ei ole mitaan tekemista itse musiikin kanssa, varmasti tiesi mihin ryhtyi kun saveltajaks rupes). Se milla saksassa saa arvostusta tai ei saa arvostusta ei minun mielestani myoskaan ole mitaan valia, ongelma ei ole se, etta he eivat saa arvostusta, vaan, etta he tunsivat sen, ja mukautumisen "mannermaisiin musiikkivirtauksiin" tarpeellisena alunpitaenkaan. Ehka se on juuri tama tarve mukautua, miksi heista ulkomaalaiset eivat tykanneet, asia, josta sen sisaan saa kunnioitusta ja arvostusta suomessa, koska sita pidetaan jotenkin hienona. Ja tietenkin se, etta sibeliuksen vaikutuksen alla "suomalaisuus" rajoitettiin pelkastaan hanen nakoiseen ilmaisuun (kuten jo sanoit).
Sen sijaan etta yrittaisi tuottaa musiikkia joka on persoonallista ('sinusta'), niin kansallisesti, sosiaalisesti, ja poliittisesti, he tieten tahtoan tekivat musiikkia joka myotaili niita ryhmia jotka valvovat klassisen musiikin "etuja", ja he minun mielestani erehtyivat tuottamaan musiikkia joka tekee itsestaan arvotonta olemalla mitaansanomatonta niin kansainvalisesti, kansallisesti, kuin humaanisesti. Miksi ranskalainen haluisi kuunnella suomalaisen tekemaa ranskalaista musiikkia kun hanen omamaalaisensa tekee sita kuitenkin paremmin, eli ranskalaisempana? Noi sun mainitsevat ihmiset ovat viella liikkuneet aikoina joilloin nationalismi(trans-/ym.) kukki kypsimmillaan euroopassa, ja kylla ma ainakin olen sita mielta, etta asiat ovat muuttuneet sen jalkeen. Mutta eivat kuitenkaan pakosti parempaan suuntaan. Ja sen perusteella mita naista paivamaarista voi nahda, niin sa et selkeestikkaan voi hyvaksya sita mita musiikille tapahtui toisen maailmansodan jalkeen, se tarve uudistaa, ja yrittaa puhdistaa ne patoutuneet piirteet jotka edesauttoivat sen tapahtumista, ja koetun karsimyksen ja taman karsimyksen turhuuden ekspressoimista, niin taitelijana kuin ihmisena:
"Here the men of today and yesterday must part company. Anyone who's ears do not burn, whose eyes do not cloud over the thought of the concentration camps, the crematoriums, the atomic explosions which make up our reality - at the dissonances of music, the broken tattered forms of our painting, the laments of Dr Faustus - is free to crawl into the shelter of the safe old methods and rot" (en nyt muista kuka taman sanoi)
Tietenkin, sehan on normaalia etta ihmiset haluavat nostaa jonkun podiumille, ei se kuitenkaan tarkoita etta sita tarvitsisi mitenkaan hyvaksya tai olla samaa mielta, se etta sulla on halu nostaa joku ihminen sankari statukseen tai idolisoida "neroutta", oli se sitten kansallisesta halusta tai omasta halusta tuntea paremmuutta on sun asia. Se etta annetaan arvostusta jollekkin joka osaa mita tekee, ja on valmis antamaan kaikkensa sille etta voi sita tehda, on eri asia kuin se, etta otetaan hanet, ja muokataan hanesta sellainen kuin me naemme sen miten me haluamme olla, se ei ole muutakuin itsekeskeista perversioo. Noi molemmat konseptit, niin nationalistinen huohutus omasta paremmuudestaan muihin kansanryhmiin verrattuna, kuin sankaruuden ja nerouden ihannoiminen ja palvominen, semmoisena kuin ne nykypaivana otetaan, muokaten pois piirteet jotka eivat tahan paivaan sovi, ilman etta mietitaan miksi ne piirteet ovat olleet siina ajatuksessa silloin kuin se oli suurimillaan, ne kaikki ovat jo aikansa elaneita ja kaipaavat uudistusta.
Se satunnainen seikka että impressionismi taide-ja musiikillisena tyylipyrkimyksenä näki päivänvalon hienostuneen ranskalaisen sointikulttuurin hedelmöittämänä ja indiviodualististen säveltäjänerojen puhtasti musiikillisena innovaationa ilman nationalistisia ambitioita vaan jossa keskeisenä elementtinä näyttelivät absoluuttinen sointiväriefekti jossa kokosävelasteikkoa ja pentatoniikkaa käyttäen sävelten ja sointujen funktionaalinen yhteenkuuluvuus oli häivytetty taka-alalle ja 2-teemainen sonaatti ja sonaattimuoto väistyivät syrjään oli tavallaan vain luontevan ja luonnollisen musiikillisteknisen kehitysprosessin tulos sekä eräs välttämätön välietappi kohti johdonmukaista atonaalisuutta 12-sävelasteikkoineen jossa melodiateema ja impressionistien hienostumistaan hienostunut harmonia menetti ylivallan lineaarisuuden ja kontrapunktiikan hyväksi aikana jolloin uuden tonaalisen systeemin löytäminen koettiin välttämättömäksi.
Kaikki he olivat ammattisäveltäjiä enkä voi ymmärtää minkä vuoksi joitakin statuksensa saaneita ja kannuksensa hankkineita korkean ammatitaidon omaavia käsityöläisiä tulisi arvostaa vähemmän kuin muita vain siksi että nämä muut ovat satunnaisista reseptiohistoriallisista seikoista ja sattumanoikusta johtuen sattuneet saavuttamaan eräänlaisen privilegion laiminlyödyn valistus-ja opetuskampanjan tai piittaamattomuuden takia, joka on johtanut heidän taiteellisten saavutustensa ja työnsä täydelliseen unohdukseen tai hiljaisesti hyväksyttyyn mitätöimiseen joka ei ole missään suhteessa sen arvonannon ja vaalimisen kanssa jota niiden musiikillinen substanssi korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä saattaisivat edellyttää ja jonka tulisi olla ainoa kriteeri ja itseisarvo taidetta arvioitaessa ja arvotettaessa toissijaisten ulko-musiikillisten argumenttien ja arviontiperusteiden ja viittausten, tai mikä vielä pahempaa taloudellisen hyödyntavoittelun sijasta, joka tuntuu takaavan jonkinlaisen monopoliaseman näille konserttirepertoaarin despooteille joiden saavuttaman korostetun epäoikeutetun aseman vuoksi ei synny minkäänlaista mahdollisuuttakaan vertailla etuoikeutetun, kuin annettuna totuutena eksistoivan statuksensa vuoksi tervehenkisen keskinäisen kilpailun muodossa niitä aikansa muiden taiteenlajinsa tunnettujen tai tuntemattomaksi jääneiden edustajien kanssa jolloin syntyisi paljon tasapuolisempi ja objektiivisempi kilpailu-ja valintatilanne jossa mitään ennaltamäärättyjä autoritaarisia, totunnaisiin menettelyihin perustuvia ja kvantitatiivisia valintakriteereitä ja ajattelumalleja ei syntyperäisten käsitteiden tavoin olisi jaettu ja olemassa kuin mikä tuntuu nyt olevan vallitsevana sillä kuten muistamme mahlerinkin joskus todenneen: perinne on silkkaa huolimattomuutta.
Mutta mikäli tervettä ja älyllistä uteliaisuutta ei ole riittävästi saattaa taidekäsitys jäädä yksipuoliseksi ja luutuneeksi ja olemme tulleet aivopestyiksi niin ettei meillä ole kykyä olioiden ja musiikin esittämän maailman olemuksen uskollisen kuvan objektiiviseen käsittämiseen vaan jäämme muotivillitysten ja tapojemme sekjä autoritatiivisten ylhäältä annettujen totuuksien vangeiksi ja omaksumme kaiken mitä meille esitetään musiikista vain hyvässä uskossa.
Jos Lauri ikosen sinfoniat tulevat tyylillisesti lähelle Sibeliusta miksi niitä ei kuulla milloinkaan? Siksikö että hän oli vähemmän ranskalainen tyyliltään kuin madetoja vai siksi ettei hän ollut yhtä originelli kuin esikuvansa? Vai piileekö syy musiikissa itsessään? Syy jäänee ikuiseksi arvoitukseksi tällä ohjelmapolitiikalla.
Ja mitä madetojan mrkitykseen maame säveltaiteessa tulee, todettakoon, että Erkki Salmenhaara piti balettipantomiimi Okon Fuokoa soinnullisessa läpikuultavuudessaan säveltaiteemme hienoimpiin kuuluvana partituurina vaikka madetojan merkitys sinfonikkona on aina tunnustettu. Eikä Sibeliuksen musiikki ole suikaan aina vähemmän ulkomaalaisten musiikkivaikutteiden leimaamaa kun ajatellaan 3. sinfonian yksinkeertaisuutta busonin nuoren klassistisuuden eurooppalaisklassistisessa hengessä. Impressionistisia yylkeinoja käyttivät tuhannet muutkin säveltäjät euroopassa kuin muutamat suomalaiset.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
entä sitten? | megatherium
23.09.2009 21:04:19 (muokattu 23.09.2009 21:22:30) | |
|
rkellu: entä sitten?
Eikö ole ilmeistä että tällaiset käsitykset on istutettu vastaanottavaiseen ja herkkään mieleen toisena synnynnäisenä älynä kuin ympätty oksa puuhun auktoriteettiuskoon perustuvina hyvässä uskossa omaksuttuina ja kritiikittömästi tuputettuina käsityksinä, jollaisia oppeja musiikki-instituutiot kilvan julistavat vannoessaan taloudellisen hyödyn tavoittelussaan tietyn auktoriteettiaseman saavuttaneiden säveltäjien nimeen sen sijaan että kaikkien kukkien annettaisiin kukkia ja jokaista ammattinimikkeen ansaitsevaa ja ammattikuntaan kuuluvaa säveltäjää kohdeltaisiin arvonsa mukaisesti esittämällä heidän teoksiaan tasapuolisesti oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen konserteissa sen sijaan että uset heistä ovat jääneet ja vaipuneet unholaan välimpitämättömyytemme takia. Vai oletteko milloinkaan kuulleet Törnen tai saikkolan musiikkia konserteissa`tai niiden monien muiden jotka sisältyvät aikaisempaan aloitusotsikkoon johon kukaan ei vastannut ainoallakaan viestillä?
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Kaikki he olivat ammattisäveltäjiä enkä voi ymmärtää minkä vuoksi joitakin statuksensa saaneita ja kannuksensa hankkineita korkean ammatitaidon omaavia käsityöläisiä tulisi arvostaa vähemmän kuin muita vain siksi että nämä muut ovat satunnaisista reseptiohistoriallisista seikoista ja sattumanoikusta johtuen sattuneet saavuttamaan eräänlaisen privilegion laiminlyödyn valistus-ja opetuskampanjan tai piittaamattomuuden takia
niin, ikavakylla sa asut maailmassa missa kaikki ei voi voittaa.
Mutta mikäli tervettä ja älyllistä uteliaisuutta ei ole riittävästi saattaa taidekäsitys jäädä yksipuoliseksi ja luutuneeksi ja olemme tulleet aivopestyiksi niin ettei meillä ole kykyä olioiden ja musiikin esittämän maailman olemuksen uskollisen kuvan objektiiviseen käsittämiseen vaan jäämme muotivillitysten ja tapojemme sekjä autoritatiivisten ylhäältä annettujen totuuksien vangeiksi ja omaksumme kaiken mitä meille esitetään musiikista vain hyvässä uskossa.
kylla.
Jos Lauri ikosen sinfoniat tulevat tyylillisesti lähelle Sibeliusta miksi niitä ei kuulla milloinkaan? Siksikö että hän oli vähemmän ranskalainen tyyliltään kuin madetoja vai siksi ettei hän ollut yhtä originelli kuin esikuvansa? Vai piileekö syy musiikissa itsessään? Syy jäänee ikuiseksi arvoitukseksi tällä ohjelmapolitiikalla.
koska ketaan ei enaan kiinnosta.
Ja mitä madetojan mrkitykseen maame säveltaiteessa tulee, todettakoon, että Erkki Salmenhaara piti balettipantomiimi Okon Fuokoa soinnullisessa läpikuultavuudessaan säveltaiteemme hienoimpiin kuuluvana partituurina vaikka madetojan merkitys sinfonikkona on aina tunnustettu. Eikä Sibeliuksen musiikki ole suikaan aina vähemmän ulkomaalaisten musiikkivaikutteiden leimaamaa kun ajatellaan 3. sinfonian yksinkeertaisuutta busonin nuoren klassistisuuden eurooppalaisklassistisessa hengessä. Impressionistisia yylkeinoja käyttivät tuhannet muutkin säveltäjät euroopassa kuin muutamat suomalaiset.
niin, ja kuinka monta niista tuhansista on viella yleisessa repertuaarissa?
joka on johtanut heidän taiteellisten saavutustensa ja työnsä täydelliseen unohdukseen tai hiljaisesti hyväksyttyyn mitätöimiseen joka ei ole missään suhteessa sen arvonannon ja vaalimisen kanssa jota niiden musiikillinen substanssi korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä saattaisivat edellyttää ja jonka tulisi olla ainoa kriteeri ja itseisarvo taidetta arvioitaessa ja arvotettaessa toissijaisten ulko-musiikillisten argumenttien ja arviontiperusteiden ja viittausten, tai mikä vielä pahempaa taloudellisen hyödyntavoittelun sijasta, joka tuntuu takaavan jonkinlaisen monopoliaseman näille konserttirepertoaarin despooteille joiden saavuttaman korostetun epäoikeutetun aseman vuoksi ei synny minkäänlaista mahdollisuuttakaan vertailla etuoikeutetun, kuin annettuna totuutena eksistoivan statuksensa vuoksi tervehenkisen keskinäisen kilpailun muodossa niitä aikansa muiden taiteenlajinsa tunnettujen tai tuntemattomaksi jääneiden edustajien kanssa jolloin syntyisi paljon tasapuolisempi ja objektiivisempi kilpailu-ja valintatilanne jossa mitään ennaltamäärättyjä autoritaarisia, totunnaisiin menettelyihin perustuvia ja kvantitatiivisia valintakriteereitä ja ajattelumalleja ei syntyperäisten käsitteiden tavoin olisi jaettu ja olemassa kuin mikä tuntuu nyt olevan vallitsevana sillä kuten muistamme mahlerinkin joskus todenneen: perinne on silkkaa huolimattomuutta.
no tassa on vihdoinkin pointti. taas, yrita nyt ymmartaa etta et ela maailmassa jossa kaikki ajattelevat kuin sina, ei kaikki katso taidetta ja mieti metaphyysisia substansseja, varsinkaan musiikki ei ole monekaan mielesta nahnytkaan taidetta. ma olen samaa mielta, mutta se etta maailman sosiaaliset realiteetit rakentuu niinkuin ne rakentuu ei siita muutu etta sa et niista tykkaa: sun pitaa tehda tyota sen eteen etta ne muuttuu. mutta kuten ma jo sanoin, mua ei hairitse se etta konserttirepertuaarin kotimaisuus on alhainen, mua hairitsee se etta konserttiaste itse on alhainen, ja etta se viella on semmoisissa kasissa jotka tekevat asioita huonosti, ja luulevat olevansa jotenkin parempia koska tekevat "taidetta"; niinkuin sina.
sen sijaan etta mietit missa onglema on musiikillisesti, siis miksi joku nyt ei satu tykkaamaan madetojasta tai jostain muusta ja tykkaakin jostain eurooppalaisesta on taysin turha kysymys. ja vaikka sinansa ihan mielenkiintoista, niin ma en jaksa puhua paskaa enempaa:
mika on sun ehdotus etta konserttirepertuaarin kotimaisuusaste saisi kasvatettua? niinkuin kaytannollisesti?
mita sa teet nyt sen eteen etta suomalaista musiikkia esitetaan enemman?
miten sa paatat, tai kuka paattaa mita musiikkia esitetaan? jos kerta kaikkia pitaa soittaa, ja kaikki on saman arvoista, niin missa jarjestyksessa tama tapahtuu? aakkos jarjestyksessa, kronologisesti? miten?
tapahtuuko niin etta se mita sina haluat esitetaan ja kaikki muu jaa unhoon?
kuka niita soittaa? milla sa maksat niille?
miten sa siina samalla kasvatat koserttien astetta yleensakkin suuremmaks?
miten sa takaat sen etta se pysyy myos ylhaisempana?
kuka taman kaiken maksaa?
kuka taman kaiken jarjestaa?
keta tulee katsomaan naita esityksia? vai onko tarkoitus vaan tehda aanitteita?
ym. ym.
sa puhut paljon, ja valilla ihan asiaakin, mutta koska ongelma tassa tilanteessa on kaytannollinen, niin miksi kayttaa aikaa sen metaphyysisiin alkuperiin kuin voi tehda jotain sen eteen etta tilanne parantuisi? | megatherium
23.10.2009 17:01:27 (muokattu 23.10.2009 17:03:08) | |
|
Timo.T: niin, ikavakylla sa asut maailmassa missa kaikki ei voi voittaa.
kylla.
koska ketaan ei enaan kiinnosta.
niin, ja kuinka monta niista tuhansista on viella yleisessa repertuaarissa? ?
Tietääkseni Ikosen eräät yksinlaulut ovat saaneet pysyvän paikan repertoaarissa joten siltä osin hänen musiikkinsa jälkiromanttinen ja keskittyneen ytimekäs sanonta puhuttelee yhä. Ei vain huonon musiikin tarvitse kiinnostaa vaikka sillä olisi tiettyä statusta ja nimeä jota reseptiohistoriallisista satunnaisista seikoista johtuen kaikille ei ole suotu
Ihmettelen onko säveltäjän ja taiteilijan taidettaan luodessaan ylimalkaan tarkoitus voittaa jokin taistelu tai kukistaa jonkinmoiset voimat adornolaisessa? mielessä? Luullakseni absoluuttista musiikkia luova puhdas äly ei halua sisäisestä välttämättömyydestä musiikkia säveltäessään mitään sellaista.
Sillä kaikenlaiset temaattiset käsitteet ovat vieraita hänen absoluuttiselle musiikilleen kuten Hildesheimer toteaa. Missä määrin esim. Beethovenin musiikkia voidaan pitää absoluuttisena on problemaattista.
Voitaisiin todeta että voittaminen ei kuulu tendensseistä ja tahtomisesta suhteineen vapaan puhtaan tietotavan intresseihin semminkinkään kun neron intressitön tarkastelutapa ei ylimalkaan sisällä mitään intressiä, toisin sanoen, suhteita tahtoon. joka älyn vapautumisen tuloksena luomisprosississa jossa nero on sublimoinut koko maailman universaalisuudessaan on tajunnasta pois tungettu jolloin mielteen maailma ja tahdonliikkeet saavuttavat täydellisen objektivoitumisensa.
Ehkä juuri niin monta kuin on sopiva ja riittävä määrä takaamaan kapellimestareille keikkoja ja konserttiyleisö jaksaa pitää muistissaan niistä tuhansista tai sadoista laadukasta musiikkia luoneista säveltäjistä joiden musiikkia kuulisi kernaasti enemmänkin. Mutta ainakaan levyiltä niitä on turha etsiä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
Topikin esittämään kysymykseen vastausta en uskalla edes alkaa arvailemaan. Totean vaan että totta on. Itse kyllä tahtoisin mieluusti kuunnella ainakin sellaisten henkilöiden kuin A. Merikannon, U. Klamin, Kalevi Ahon ja K. Saariahon teoksia livenä.
Noista edellämainituista on tärpännyt vain K. Aho, sekin toissa keväänä. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa. Harmi. | megatherium
29.10.2009 19:58:55 (muokattu 29.10.2009 19:59:32) | |
|
Decades: Topikin esittämään kysymykseen vastausta en uskalla edes alkaa arvailemaan. Totean vaan että totta on. Itse kyllä tahtoisin mieluusti kuunnella ainakin sellaisten henkilöiden kuin A. Merikannon, U. Klamin, Kalevi Ahon ja K. Saariahon teoksia livenä.
Noista edellämainituista on tärpännyt vain K. Aho, sekin toissa keväänä. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa. Harmi.
Ihmettelen sitäkin miksi Englundin uusklassiset sinfoniat loistavat poissaolollaan ohjelmistosta niin merkittäviä lajissaan kuin sotasinfonia n:o 1 ja samaa aihepiiriä sodan mielettömyyttä sivuava 2 ovatkin.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Tietääkseni Ikosen eräät yksinlaulut ovat saaneet pysyvän paikan repertoaarissa joten siltä osin hänen musiikkinsa jälkiromanttinen ja keskittyneen ytimekäs sanonta puhuttelee yhä. Ei vain huonon musiikin tarvitse kiinnostaa vaikka sillä olisi tiettyä statusta ja nimeä jota reseptiohistoriallisista satunnaisista seikoista johtuen kaikille ei ole suotu
en tietankaan tarkoittanut etta vain huono musiikki jaa reperttuaariin, vaan etta kuten sanoit 'impressionismia kayttivat tuhannet muutkin saveltajat'. niin naista tuhansista, kuinka monta on viella yleis repertuaarissa? ei varmaan montaa enaan loydy, vain ne muutamat jotka jostais syysta puhuttelee isompaa yleisoa kuin toiset, ja joitain jotka esiintyjat itse kookevat vahvasti puhuttelevan - ja kaikkea siita valilta. ei se ole mitenkaan jarjesteltya tai suunniteltua, vaan toimii influenssi verkkona pienemmissa ja suuremmissa yhtenaisyyksissa: kuten jo sanoin, ei kaikkiea voi soittaa, eika tarvitse.
Ihmettelen onko säveltäjän ja taiteilijan taidettaan luodessaan ylimalkaan tarkoitus voittaa jokin taistelu tai kukistaa jonkinmoiset voimat adornolaisessa? mielessä? Luullakseni absoluuttista musiikkia luova puhdas äly ei halua sisäisestä välttämättömyydestä musiikkia säveltäessään mitään sellaista.
Sillä kaikenlaiset temaattiset käsitteet ovat vieraita hänen absoluuttiselle musiikilleen kuten Hildesheimer toteaa. Missä määrin esim. Beethovenin musiikkia voidaan pitää absoluuttisena on problemaattista.
se etta puhdasta alya edes on, on onglemallista. tai oikeastaan se ei minusta selita hyvin sita miten me rakennamme mitaan, koska emme kuitenkaan ela ilman kehon vuorovaikutussuhdetta alyyn.
mun mielesta kylla koko absoluuttinen musiikki kasite pitaa kyseenalaistaa, koska kuitenkin ellei ole syntymasta asti sokea niin asiat pitkalti ymmarretaan visuaalisesti, katso vaikka ääntä itseään ilmaisevia sanoja: puhutaan yleensa vaikka soinnin "väristä", tai "pehmeä" (tunne, mutta myos visuaalinen) ym ym, kaikki sanat mitka ilmaisevat jotain musiikissa tulevat tai liittyvat muihin aistimuksiin, mina en ainakaan keksi mitaan sanaa mika kuvaisi (siina myos, miten voi "kuvata" ääntä? jos sina keksit niin sano), kieli itse perustuu pitkalti asioitten kuvaamiseen, eli visuaaliseen ilmaisuun, äänen todellisuus ei ole visuaalinen vaan audatiivinen, ja ne sanat jotka ilmaisisivat ääntä puhtaasti tasta kulmasta puttuvat kielesta.
totta kai musiikkia tehdaan ja koetaan kuulon kautta, mutta etta sita ei voi ilmaista muuta kuin 'kuvailemalla' sita, on ongelma.
Voitaisiin todeta että voittaminen ei kuulu tendensseistä ja tahtomisesta suhteineen vapaan puhtaan tietotavan intresseihin semminkinkään kun neron intressitön tarkastelutapa ei ylimalkaan sisällä mitään intressiä, toisin sanoen, suhteita tahtoon. joka älyn vapautumisen tuloksena luomisprosississa jossa nero on sublimoinut koko maailman universaalisuudessaan on tajunnasta pois tungettu jolloin mielteen maailma ja tahdonliikkeet saavuttavat täydellisen objektivoitumisensa.
jaa, empa usko. se etta nero tarkastelee sisaltaa tarkastelun intressin joka luo suhteen tahtoon.
Ehkä juuri niin monta kuin on sopiva ja riittävä määrä takaamaan kapellimestareille keikkoja ja konserttiyleisö jaksaa pitää muistissaan niistä tuhansista tai sadoista laadukasta musiikkia luoneista säveltäjistä joiden musiikkia kuulisi kernaasti enemmänkin. Mutta ainakaan levyiltä niitä on turha etsiä.
ehka. | megatherium
12.11.2009 19:37:05 (muokattu 12.11.2009 19:59:36) | |
|
Timo.T: en tietankaan tarkoittanut etta vain huono musiikki jaa reperttuaariin, vaan etta kuten sanoit 'impressionismia kayttivat tuhannet muutkin saveltajat'. niin naista tuhansista, kuinka monta on viella yleis repertuaarissa? ei varmaan montaa enaan loydy, vain ne muutamat jotka jostais syysta puhuttelee isompaa yleisoa kuin toiset, ja joitain jotka esiintyjat itse kookevat vahvasti puhuttelevan - ja kaikkea siita valilta. ei se ole mitenkaan jarjesteltya tai suunniteltua, vaan toimii influenssi verkkona pienemmissa ja suuremmissa yhtenaisyyksissa: kuten jo sanoin, ei kaikkiea voi soittaa, eika tarvitse.
se etta puhdasta alya edes on, on onglemallista. tai oikeastaan se ei minusta selita hyvin sita miten me rakennamme mitaan, koska emme kuitenkaan ela ilman kehon vuorovaikutussuhdetta alyyn.
mun mielesta kylla koko absoluuttinen musiikki kasite pitaa kyseenalaistaa, koska kuitenkin ellei ole syntymasta asti sokea niin asiat pitkalti ymmarretaan visuaalisesti, katso vaikka ääntä itseään ilmaisevia sanoja: puhutaan yleensa vaikka soinnin "väristä", tai "pehmeä" (tunne, mutta myos visuaalinen) ym ym, kaikki sanat mitka ilmaisevat jotain musiikissa tulevat tai liittyvat muihin aistimuksiin, mina en ainakaan keksi mitaan sanaa mika kuvaisi (siina myos, miten voi "kuvata" ääntä? jos sina keksit niin sano), kieli itse perustuu pitkalti asioitten kuvaamiseen, eli visuaaliseen ilmaisuun, äänen todellisuus ei ole visuaalinen vaan audatiivinen, ja ne sanat jotka ilmaisisivat ääntä puhtaasti tasta kulmasta puttuvat kielesta.
totta kai musiikkia tehdaan ja koetaan kuulon kautta, mutta etta sita ei voi ilmaista muuta kuin 'kuvailemalla' sita, on ongelma.
jaa, empa usko. se etta nero tarkastelee sisaltaa tarkastelun intressin joka luo suhteen tahtoon.
ehka.
Enpä usko sillä jos musiikinystäville annettaisiin puolueeton tilaisuus ennalta arvottujen tai annettujen totuuksien kaltaisina itsestäänselvyyksinä lobattujen säveltäjien sijasta saada vapaasti ilman ennakkoluuloja ja odotuksia valita kakkien mahdollisten olemassaolevien joukosta tahdonliikutuksen älyn mukaisia vastineita kulloisellakin reseptiomenetelmällä eniten stimuloivat nimet vosimme huomata ainakin sen että tutustumiskohteiden lista muuttuisi jatkuvasti ja monipuolistuisi kangistuneista kaavoistaan paljon joustavammaksi ja dogmaattisia oppirakennelmia ja hierarkiaa kaihtavaksi, matkaoppaana musiikin ja säveltaiteen ihmeelliseen maailmaan nykyisessä järjestelmässä toimineiden suosikkien jäädessä hetkellisesti unholaan laaja-alaisemman kartoituksen tieltä uusien ihastusten vallatessa tilaa subjektin tietoisuudessa ja joidenkin menettäessä lopullisen arvostuksensa kuten sibeliuksen kohdalla kävi minulle mutta kun varhaisina oppimishaluisina vuosina tuntuu olevan vain ainoa pyrkimys oman aloitekyvyn kehittämisen ja uudelleenlöytämisen riemun tukahduttaminen yksinkertaistavan ja ahtaan nopeasti ja vähällä vaivalla muutaman osviittaa antavan tietoiskun ja valistuskampanjan ja opetusmallin tarjoileminen musiikin lyhyen oppimäärän puitteissa ei rikkaamman kuvan muodostuminen säveltaiteen koko kentästä ole edes mahdollista ja vuosikymmeniä jälkeenpäin herää ihmettelemään lukiessaan musiikkitietosanakirjasta aivan outoja uusia säveltäjänimiä joiden musiikki jos siihen hyvällä onnella on lainkaan päässyt piirun verran edes jossakin yhteydessä äänilevun bvälityklsellä tutustumaan tuntuu yhtäkkiä paljon kiehtovalmmalta kuin kakki se mitä joskus kaun sitten oppi oman maansa säveltaiteesta kaikessa suppeudessaan ja yleiskatsauksellisuudessaan. Tästä oppii mm. sen taiteilijan nimen tuntemattomuus ei korreloi teostensa musiikillista substanssia millään tavoin. se vain kertoo siitä, kuinka syvällinen, ennalta kalkuloimaton, arvaamaton ja rikas musiikki on taiteenlajina jota ei voida miloinkaan kategorioida tyhjentänästi muutaman sanomalehtityyppisen otsikon tai soitolistan alle jolla tarjoillaan mukavasti kuluttajille kaikki mitä heidän milloinkaan on tarvinut tietään musiikista ja suurista säveltäjistä. Pötyä, etsikää nbiin te löydätte.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Enpä usko sillä jos musiikinystäville annettaisiin puolueeton tilaisuus ennalta arvottujen tai annettujen totuuksien kaltaisina itsestäänselvyyksinä lobattujen säveltäjien sijasta saada vapaasti ilman ennakkoluuloja ja odotuksia valita kakkien mahdollisten olemassaolevien joukosta
niin mitaan ei tapahtuisi, tai tapahtuisi tasmalleen sama kuin tapahtuu nytten, etta joku paattaa ja muut tekee. ja tama voi todistaa ihan empiirisesti kokeilemalla.
tahdonliikutuksen älyn mukaisia vastineita kulloisellakin reseptiomenetelmällä eniten stimuloivat nimet vosimme huomata ainakin sen että tutustumiskohteiden lista muuttuisi jatkuvasti ja monipuolistuisi kangistuneista kaavoistaan paljon joustavammaksi ja dogmaattisia oppirakennelmia ja hierarkiaa kaihtavaksi, matkaoppaana musiikin ja säveltaiteen ihmeelliseen maailmaan nykyisessä järjestelmässä toimineiden suosikkien jäädessä hetkellisesti unholaan laaja-alaisemman kartoituksen tieltä uusien ihastusten vallatessa tilaa subjektin tietoisuudessa ja joidenkin menettäessä lopullisen arvostuksensa kuten sibeliuksen kohdalla kävi minulle
kuten on kaynyt monelle muullekkin saveltajalle, siis joita sinakin varmaan arvostat: sa yritat muuttaa subjektiivisen kokemuksen objektiiviseksi nakemykseksi.
mutta edelliseen myos se, etta nain on tapahtumassa jos seuraat internettia yhtaan, varsinkin elektronisen musiikin puolella (tama varmaan johtuu elektronisen musiikin sisaltymisesta tietokoneeseen ja tata kautta myos informaatio teknologiseen maailmaan) tama laajentuminen ja vapautuminen on tapahtumassa, mutta sen aiheuttaa tietoyhteiskunnan hierarkia rakenteet, siis nuoret jotka kannattavat vapaata informaatiota, ja lakeja jotka soveltavat naita ideoita ei jaada odottelemaan - kuten voi odottaa ainakin jonkin verran tapahtuvan seuraavien vuosikymmenien yli - vaan asialle tehdaan jotain nyt
mutta kun varhaisina oppimishaluisina vuosina tuntuu olevan vain ainoa pyrkimys oman aloitekyvyn kehittämisen ja uudelleenlöytämisen riemun tukahduttaminen yksinkertaistavan ja ahtaan nopeasti ja vähällä vaivalla muutaman osviittaa antavan tietoiskun ja valistuskampanjan ja opetusmallin tarjoileminen musiikin lyhyen oppimäärän puitteissa ei rikkaamman kuvan muodostuminen säveltaiteen koko kentästä ole edes mahdollista
epailematta niin. mutta uskon etta tama on mahdollista jos kiinnostusta loytyy, itsenaisen tyoskentelyn kehittamisella ja rohkaisemisella. jotain liittyvaa:
http://www.ted.com/talks/lang/eng/k … n_says_schools_kill_creativity.html
ja vuosikymmeniä jälkeenpäin herää ihmettelemään lukiessaan musiikkitietosanakirjasta aivan outoja uusia säveltäjänimiä joiden musiikki jos siihen hyvällä onnella on lainkaan päässyt piirun verran edes jossakin yhteydessä äänilevun bvälityklsellä tutustumaan tuntuu yhtäkkiä paljon kiehtovalmmalta kuin kakki se mitä joskus kaun sitten oppi oman maansa säveltaiteesta kaikessa suppeudessaan ja yleiskatsauksellisuudessaan. Tästä oppii mm. sen taiteilijan nimen tuntemattomuus ei korreloi teostensa musiikillista substanssia millään tavoin. se vain kertoo siitä, kuinka syvällinen, ennalta kalkuloimaton, arvaamaton ja rikas musiikki on taiteenlajina jota ei voida miloinkaan kategorioida tyhjentänästi muutaman sanomalehtityyppisen otsikon tai soitolistan alle jolla tarjoillaan mukavasti kuluttajille kaikki mitä heidän milloinkaan on tarvinut tietään musiikista ja suurista säveltäjistä. Pötyä, etsikää nbiin te löydätte.
niin ja vastana kuuluisuudella ei ole mitaan tekemista laadun kanssa, tietenkin se on jonkinlainen indikaattori siita mika moniin ihmisiin vaikuttaa, kuka on tehnyt paljon toita ja kenelle on kaynyt hyva tuuri yms... se on jannaa etta sa sanot ton ja samalla sulla ei tunnu olevan ongelmaa puhua foorumin "klassisella" puolella. | |
Einojuhani Rautavaaran Sonata for cello and piano in three movements bongattu! | |
Decades: Einojuhani Rautavaaran Sonata for cello and piano in three movements bongattu!
Kuuluuko se hänen uusromanttiseen kauden teoksiin medianttisten harmonioiden koraalimaiset sointukulut, ei-tonaalisine terssi,sekunti ja tritonus-suihteineen virtailevine kolmisointuineen?
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | megatherium
07.12.2009 19:18:27 (muokattu 07.12.2009 19:57:36) | |
|
Timo.T: niin mitaan ei tapahtuisi, tai tapahtuisi tasmalleen sama kuin tapahtuu nytten, etta joku paattaa ja muut tekee. ja tama voi todistaa ihan empiirisesti kokeilemalla.
kuten on kaynyt monelle muullekkin saveltajalle, siis joita sinakin varmaan arvostat: sa yritat muuttaa subjektiivisen kokemuksen objektiiviseksi nakemykseksi.
mutta edelliseen myos se, etta nain on tapahtumassa jos seuraat internettia yhtaan, varsinkin elektronisen musiikin puolella (tama varmaan johtuu elektronisen musiikin sisaltymisesta tietokoneeseen ja tata kautta myos informaatio teknologiseen maailmaan) tama laajentuminen ja vapautuminen on tapahtumassa, mutta sen aiheuttaa tietoyhteiskunnan hierarkia rakenteet, siis nuoret jotka kannattavat vapaata informaatiota, ja lakeja jotka soveltavat naita ideoita ei jaada odottelemaan - kuten voi odottaa ainakin jonkin verran tapahtuvan seuraavien vuosikymmenien yli - vaan asialle tehdaan jotain nyt
epailematta niin. mutta uskon etta tama on mahdollista jos kiinnostusta loytyy, itsenaisen tyoskentelyn kehittamisella ja rohkaisemisella. jotain liittyvaa:
http://www.ted.com/talks/lang/eng/k … n_says_schools_kill_creativity.html
niin ja vastana kuuluisuudella ei ole mitaan tekemista laadun kanssa, tietenkin se on jonkinlainen indikaattori siita mika moniin ihmisiin vaikuttaa, kuka on tehnyt paljon toita ja kenelle on kaynyt hyva tuuri yms... se on jannaa etta sa sanot ton ja samalla sulla ei tunnu olevan ongelmaa puhua foorumin "klassisella" puolella.
Kukaan ei ole päättänyt puolestani että Tuukkasen musiikillinen substanssi avautuu puhtaalle havainnolle objektiiviseksi tulleen, tiedoitsemisen puhtaan subjektin, älyn puhtaan mielteen alueelle heijastuneina älyn mukaisina tahdonliikutuksen vastineita kiihdyttäen, hänen lumoavan lyyrisen ja vuolaan melodisen jälkimadetojalaisen sävelkielensä vaikuttaessa intohimoihin, tunteisiin ja affekteihin väristessäni kuin ollessani juuri lentoon lähdössä pakahduttavassa ekstaasinomaisessa tilassa leikillistä pientä serenadia kuunnellessani ties monennenko kerran. Mutta saamatta tutustua säveltäjän laajamuisiin taiteellisesti kypsimpiin saavutuksiin joissa sävelkielen eksoottisuus voi ilmetä myös konkreettisesti pentatonisuutena ei vain oopperan indumati aiheenvalinnassa.
Aarre Merikannon notturno tai Schott konsertto saivat minut haltiotumaan ja hiestymään kiihoittuneena joten hänen maineensa säveltaiteemme kulmakivenä ei ole katteetonta.
'Ja Saikkola lienee säveltäjänä tujntemattomasta nimestään huolimatta miltei kaikkien jossain muodossa umntema television ylen tunnusmusiikin kautta joka voitti 1 palkinnon kuten urheiluparodia 1500m 3. suurkisoissa. Oopperat olivat vieläkin menestyksellisempiä ristin saadessa 1. palkinnon ja sinfonian n. 5. Mutta vaikka säveltäjä on ollut valtavan tuottelias 10 sinfoniaa ja 12 sinfoniettaa ym ei levytyksistä ole paljon tietoa.
Yllätyin lisäksi lukiessani suomen tärkeimpiä säveltäjiä käsittelevän kirjan käsiini saatua niiden valtavaa lukumäärää uusien ja minulle entuudestaan tumntemattomiehn säveltäjäsuuruuksien esittelynä yhä uusine sinfonikkoineen joista en ole koskaan ennen kuullutkaan.
Sibeliuksen musiikki on paljastanut paljon vähemmän metafyysistä sisäistä merkitystä kuin olin alun alkaen suuriin odotuksiin nähden siihen ladannut staattisen hymnimäisessä sinfonisessa konseptiossaan tai kuvitellut kuulopuheiden ja iskulauideiden ja perinpohjaisen tutustumisen perusteella väärinymmärtäneenä sen kuoren alle musiikillista substanssia milloinkaan itseensä sisällttyvävänkään jonka kokemus osoitti vääräksi kun kohdallani kaikkien muiden myöhemmin tunnetuksi tulleiden säveltäjien teostan kohdalla kävi täsmälleen juuri päinvastoin epäsuosivasta ennakkoluuloisuudestani johtuen kuin eräänlaisena käänteisenä metamorfoosina sibeliuksen reseptiohistorialle ja kovin paljon pintakiiltoa käsittävän modaalisen sävelkielen yksinkertaiselle yleisromantiikalle, "joutuessaan jo varhain kritiikittömän palvonnan kohteeksi joka eristi hänet myyttiseen yksinäisyyteen suomen "virallisena" musiikin eduistajana", joka johtui ennen muuta anglosaksisten musiikkikultuurien ohuudesta ja konservatiivisuudesta ulkomailla kun niiden oma kansallinen säveltaide oli vielä syntymättä joka ilmeni naiivina ja eksoottista luonnon palvontaa korostavana reseptiona vaikka euroopassa tämä nuorkansallinen eksotismi nähtiin puutteena niiden vuosisataisten musiikilkultuurien rinnalla siban joutuessa kohutun uuden modernismin varjoon leimattuna säveltäjäksi jonka sinfonioissa vallitsee ikuinen tremolo olematta harmonisesti lainkaan niin mielikuvituksellinen sävelkieleltään. Theodor adorno kyseenalaisti siban ammattitaidon säveltäjä Bengt von Törnen ihannivan kirjoituksen johdosta.
Kullekin aikakadelle on kuitenkin tyypillistä että ajankohtaiset musiikilliset ilmöt muodostavat repertoaarin ytimen joka väistyy seuraavan sukupolven esiinmarssin tieltä. Musikin korvaa miellyttävät ominaisuudet eivät sinällään tarvitse kertoa laadukkuudesta muitta musiikkia on lupa nauttia myös sensuaalisesti sillä yhdenkäöän teoksen säveltäjältä ei voi edellyttää tulevaltaq teokselta substanssia ja objektivoitua tunnetta vaikkei se olisikaan huonoa musiikkia kaikilla mittareilla.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Kuuluuko se hänen uusromanttiseen kauden teoksiin medianttisten harmonioiden koraalimaiset sointukulut, ei-tonaalisine terssi,sekunti ja tritonus-suihteineen virtailevine kolmisointuineen?
Ka, suattaapi olla että kuuluu, suattaapi olla että ei.
Ei tuo nyt mihinkään sfääreihin noussut, niin kuin ei kyllä muutkaan kuulemani herran sävelkynän tuotokset. Mutta hyvä silti, että suomalaistakin tuotantoa kuulee. Sitähän tässä topikissa perätään. | |
megatherium: Kukaan ei ole päättänyt puolestani että Tuukkasen musiikillinen substanssi avautuu puhtaalle havainnolle objektiiviseksi tulleen, tiedoitsemisen puhtaan subjektin, älyn puhtaan mielteen alueelle heijastuneina älyn mukaisina tahdonliikutuksen vastineita kiihdyttäen, hänen lumoavan lyyrisen ja vuolaan melodisen jälkimadetojalaisen sävelkielensä vaikuttaessa intohimoihin, tunteisiin ja affekteihin väristessäni kuin ollessani juuri lentoon lähdössä pakahduttavassa ekstaasinomaisessa tilassa leikillistä pientä serenadia kuunnellessani ties monennenko kerran. Mutta saamatta tutustua säveltäjän laajamuisiin taiteellisesti kypsimpiin saavutuksiin joissa sävelkielen eksoottisuus voi ilmetä myös konkreettisesti pentatonisuutena ei vain oopperan indumati aiheenvalinnassa.
ma sanoisin etta joku on paattanyt sen. tiettyyn pisteeseen asti, kaikki mita tunnetaan on kulttuurillisen perinnan ja tietoisuuden rakentamisen (koulutuksen) ansiota, se etta jokin avautuu ei kuitenkaan tarkoita etta silla ei olisi arvoa sen takia etta meidat on muodostettu ajatteleemaan ja kokemaan tietylla tavalla: oli se sitten ulkopuolista tai sisaista (koska prosessiin voi itsekkin vaikuttaa), sa asut systeemissa minka ulkopuolelle ei voi menna joten kaikki mita koet on osa sita, ja 'sina' muodosdut niitten asioitten kautta joita olet kokenut ja joita toivot kokevasi yms. mihin en nyt jaksa menna.
kuitenkin se etta jokin resonoi 'sielusi' kanssa tarkoittaa etta se vaikuttaa 'sinuun', ja se ei missaan nimessa ole huono asia. mutta semmoinen indignaation mita sinakin esitat puhuessasi jonkun musiikin paremmuudesta on vain subjektiivista alamoloa, vaikkakin sinansa ihan mielenkiintoista on kuitenkin itsetarkeilevaa ajatella etta sinun kokemuksesi on jotenkin maaritteleva se miten muitten pitaa kokea. eli: kiva tietaa, mutta enta sitten?
ma itse koen samanlaisia tuntemuksia musiikkia kuunnessani, tietoisuuden varahtelya jollain toisella tasolla kuin lehtien havinaa valossa, se intensiivinen tuntemus joka vuotaa lapi kun kuulee jotain oikeasti kaunista on mahtavaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etta ma tuntisin sen samassa asiassa kuin sina, ja se on asia jonka voin taata. eika se ole ainoa asia jonka haluan kuulla, tai jota kuuntelen, musiikin tarkeys ja hienous on siina etta sita voi kuunnella monella eri tavalla, niinkuin esim Russel sanoi filosofiasta etta pitaa ensin lukea niin kuin uskoisi joka sanan, ja sitten lukuea niin etta ottaa jokaisen sanan ja tarkoituksen hajalle. niin myos musiikissa. mutta musiikissa on kenties helpompi saveltajan vaikuttaa siiihen miten kuullaan, ja mina esimerkiksi mietin tarkasti etta mita ja varsinkin miten haluan etta kuuntelija kuuntelee, ilmentaako savellys jotain ontologisesta argumenttia tai pyrkiiko se olemaan puhtaasi tai subjektiivisesti "kaunis". tai vaikka ilmetamaan niita kokemuksia joita minulla on tassa kehossa, tai tassa kulttuurissa ja yhteskunnassa. mutta kuitenkin, yhdyn John Cagen kanssa sanomaan etta "milloin olisin sanonut etta olisit tyhma?" en ajattele etta voin taysin siihen vaikuttaa miten ihminen kuulee, mutta kokeilen joska saisin jokun ajattelemaan eri tavalla, miettimaan musiikki eri tavalla kuin mihin he ovat normaalisti tottuneet, tartkoitus on avata kuulijan tietoisuutta, jotta he nakisivat enemman, ja sita kautta toivottavasti paremmin. se etta kuuntelee vain yhta asiaa etsien vain yhta tarkoitusta - vaikka kaunista itsessaan (idea sinansa on kauniimpaa kuin musiikki joka siita kumpuaa yleensa) - ei ole vain itsensa pettamista, tai oikeastaan se on kristiaanisen (sanoisin uskonnollisen mutta olemme kuitenkin lansimaissa joissa kristin usko on ainoa 'oikea' uskonto) dogmatiikan viemista eteenpain, se idea joka tasta kumpuaa, etta me jo tiedamme sen mita haluamme olla 'ihmisina', on asia, joka minusta ei mitenkaan ole varmaa.
Aarre Merikannon notturno tai Schott konsertto saivat minut haltiotumaan ja hiestymään kiihoittuneena joten hänen maineensa säveltaiteemme kulmakivenä ei ole katteetonta.
jaaha.
'Ja Saikkola lienee säveltäjänä tujntemattomasta nimestään huolimatta miltei kaikkien jossain muodossa umntema television ylen tunnusmusiikin kautta joka voitti 1 palkinnon kuten urheiluparodia 1500m 3. suurkisoissa. Oopperat olivat vieläkin menestyksellisempiä ristin saadessa 1. palkinnon ja sinfonian n. 5. Mutta vaikka säveltäjä on ollut valtavan tuottelias 10 sinfoniaa ja 12 sinfoniettaa ym ei levytyksistä ole paljon tietoa.
Yllätyin lisäksi lukiessani suomen tärkeimpiä säveltäjiä käsittelevän kirjan käsiini saatua niiden valtavaa lukumäärää uusien ja minulle entuudestaan tumntemattomiehn säveltäjäsuuruuksien esittelynä yhä uusine sinfonikkoineen joista en ole koskaan ennen kuullutkaan.
hienoa.
Sibeliuksen musiikki on paljastanut paljon vähemmän metafyysistä sisäistä merkitystä kuin olin alun alkaen suuriin odotuksiin nähden siihen ladannut staattisen hymnimäisessä sinfonisessa konseptiossaan tai kuvitellut kuulopuheiden ja iskulauideiden ja perinpohjaisen tutustumisen perusteella väärinymmärtäneenä sen kuoren alle musiikillista substanssia milloinkaan itseensä sisällttyvävänkään jonka kokemus osoitti vääräksi kun kohdallani kaikkien muiden myöhemmin tunnetuksi tulleiden säveltäjien teostan kohdalla kävi täsmälleen juuri päinvastoin epäsuosivasta ennakkoluuloisuudestani johtuen kuin eräänlaisena käänteisenä metamorfoosina sibeliuksen reseptiohistorialle ja kovin paljon pintakiiltoa käsittävän modaalisen sävelkielen yksinkertaiselle yleisromantiikalle, "joutuessaan jo varhain kritiikittömän palvonnan kohteeksi joka eristi hänet myyttiseen yksinäisyyteen suomen "virallisena" musiikin eduistajana", joka johtui ennen muuta anglosaksisten musiikkikultuurien ohuudesta ja konservatiivisuudesta ulkomailla kun niiden oma kansallinen säveltaide oli vielä syntymättä joka ilmeni naiivina ja eksoottista luonnon palvontaa korostavana reseptiona vaikka euroopassa tämä nuorkansallinen eksotismi nähtiin puutteena niiden vuosisataisten musiikilkultuurien rinnalla siban joutuessa kohutun uuden modernismin varjoon leimattuna säveltäjäksi jonka sinfonioissa vallitsee ikuinen tremolo olematta harmonisesti lainkaan niin mielikuvituksellinen sävelkieleltään. Theodor adorno kyseenalaisti siban ammattitaidon säveltäjä Bengt von Törnen ihannivan kirjoituksen johdosta.
joo. Adorno kyseenalaisti myos stravinsky'n ammattitaidon, se etta (vaikka ehka sibben kohdalla olenkin pitkalti samaa mielta) Adorno jotain sanoo ei tarkoita etta han oli oikeassa, se mies kirjoitti oikeastaan enemman paskaa kuin asiaa, vaikkakin mita asiaa kirjoitti oli sitten tosi asiaa. tallain esimerkkina, jos dialektiikan luet, niin siella on kaks kolmasosaa kirjaa vaan panattelua ja murjottamista, ja olis ihan hyvin voinu jattaa pois, vaikka ehka kuvaa miehen (tai miesten, en tieda miten he kirjoittivat kirjan) mielentilaa hyvin, niin ei se kuvaa musiikin tilaa yhteiskunnassa.
Kullekin aikakadelle on kuitenkin tyypillistä että ajankohtaiset musiikilliset ilmöt muodostavat repertoaarin ytimen joka väistyy seuraavan sukupolven esiinmarssin tieltä. Musikin korvaa miellyttävät ominaisuudet eivät sinällään tarvitse kertoa laadukkuudesta muitta musiikkia on lupa nauttia myös sensuaalisesti sillä yhdenkäöän teoksen säveltäjältä ei voi edellyttää tulevaltaq teokselta substanssia ja objektivoitua tunnetta vaikkei se olisikaan huonoa musiikkia kaikilla mittareilla.
joo tietenkin saa nauttia, mutta saa myos olla nauttimatta. | |
Decades: Ka, suattaapi olla että kuuluu, suattaapi olla että ei.
Ei tuo nyt mihinkään sfääreihin noussut, niin kuin ei kyllä muutkaan kuulemani herran sävelkynän tuotokset. Mutta hyvä silti, että suomalaistakin tuotantoa kuulee. Sitähän tässä topikissa perätään.
Modaaliset melodiakulut ovat myös tavallisia.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | |
megatherium: Modaaliset melodiakulut ovat myös tavallisia.
Modaaliset melodiakulut ovat myös taivaallisia? | megatherium
28.12.2009 19:24:17 (muokattu 28.12.2009 19:28:09) | |
|
Timo.T: ma sanoisin etta joku on paattanyt sen. tiettyyn pisteeseen asti, kaikki mita tunnetaan on kulttuurillisen perinnan ja tietoisuuden rakentamisen (koulutuksen) ansiota, se etta jokin avautuu ei kuitenkaan tarkoita etta silla ei olisi arvoa sen takia etta meidat on muodostettu ajatteleemaan ja kokemaan tietylla tavalla: oli se sitten ulkopuolista tai sisaista (koska prosessiin voi itsekkin vaikuttaa), sa asut systeemissa minka ulkopuolelle ei voi menna joten kaikki mita koet on osa sita, ja 'sina' muodosdut niitten asioitten kautta joita olet kokenut ja joita toivot kokevasi yms. mihin en nyt jaksa menna.
kuitenkin se etta jokin resonoi 'sielusi' kanssa tarkoittaa etta se vaikuttaa 'sinuun', ja se ei missaan nimessa ole huono asia. mutta semmoinen indignaation mita sinakin esitat puhuessasi jonkun musiikin paremmuudesta on vain subjektiivista alamoloa, vaikkakin sinansa ihan mielenkiintoista on kuitenkin itsetarkeilevaa ajatella etta sinun kokemuksesi on jotenkin maaritteleva se miten muitten pitaa kokea. eli: kiva tietaa, mutta enta sitten?
ma itse koen samanlaisia tuntemuksia musiikkia kuunnessani, tietoisuuden varahtelya jollain toisella tasolla kuin lehtien havinaa valossa, se intensiivinen tuntemus joka vuotaa lapi kun kuulee jotain oikeasti kaunista on mahtavaa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita etta ma tuntisin sen samassa asiassa kuin sina, ja se on asia jonka voin taata. eika se ole ainoa asia jonka haluan kuulla, tai jota kuuntelen, musiikin tarkeys ja hienous on siina etta sita voi kuunnella monella eri tavalla, niinkuin esim Russel sanoi filosofiasta etta pitaa ensin lukea niin kuin uskoisi joka sanan, ja sitten lukuea niin etta ottaa jokaisen sanan ja tarkoituksen hajalle. niin myos musiikissa. mutta musiikissa on kenties helpompi saveltajan vaikuttaa siiihen miten kuullaan, ja mina esimerkiksi mietin tarkasti etta mita ja varsinkin miten haluan etta kuuntelija kuuntelee, ilmentaako savellys jotain ontologisesta argumenttia tai pyrkiiko se olemaan puhtaasi tai subjektiivisesti "kaunis". tai vaikka ilmetamaan niita kokemuksia joita minulla on tassa kehossa, tai tassa kulttuurissa ja yhteskunnassa. mutta kuitenkin, yhdyn John Cagen kanssa sanomaan etta "milloin olisin sanonut etta olisit tyhma?" en ajattele etta voin taysin siihen vaikuttaa miten ihminen kuulee, mutta kokeilen joska saisin jokun ajattelemaan eri tavalla, miettimaan musiikki eri tavalla kuin mihin he ovat normaalisti tottuneet, tartkoitus on avata kuulijan tietoisuutta, jotta he nakisivat enemman, ja sita kautta toivottavasti paremmin. se etta kuuntelee vain yhta asiaa etsien vain yhta tarkoitusta - vaikka kaunista itsessaan (idea sinansa on kauniimpaa kuin musiikki joka siita kumpuaa yleensa) - ei ole vain itsensa pettamista, tai oikeastaan se on kristiaanisen (sanoisin uskonnollisen mutta olemme kuitenkin lansimaissa joissa kristin usko on ainoa 'oikea' uskonto) dogmatiikan viemista eteenpain, se idea joka tasta kumpuaa, etta me jo tiedamme sen mita haluamme olla 'ihmisina', on asia, joka minusta ei mitenkaan ole varmaa.
jaaha.
hienoa.
joo. Adorno kyseenalaisti myos stravinsky'n ammattitaidon, se etta (vaikka ehka sibben kohdalla olenkin pitkalti samaa mielta) Adorno jotain sanoo ei tarkoita etta han oli oikeassa, se mies kirjoitti oikeastaan enemman paskaa kuin asiaa, vaikkakin mita asiaa kirjoitti oli sitten tosi asiaa. tallain esimerkkina, jos dialektiikan luet, niin siella on kaks kolmasosaa kirjaa vaan panattelua ja murjottamista, ja olis ihan hyvin voinu jattaa pois, vaikka ehka kuvaa miehen (tai miesten, en tieda miten he kirjoittivat kirjan) mielentilaa hyvin, niin ei se kuvaa musiikin tilaa yhteiskunnassa.
joo tietenkin saa nauttia, mutta saa myos olla nauttimatta.
kyllä mutta kritiikkini kärki osuu lähinnä siihen seikkaan että kotoisten säveltäjieme valioiden kohtalona on usein ollut kieli-ja georafisiesta syrjästä sijainnista ja eristäytyneisyydestä johtuen sulkeutuminen kansalkliseen umpioon eurooppalaiseen musiikkitraditioon täysivertaisina kollegoina integroitumisen ja ykslöllisiksi ja omaleimaisksi voimatekijöiksi ja konseptioiden toteuttajiksi tunnustamisen sijaan pohjolan aliarvostetussa säveltäjärostrumissa perinteikkäiden sivistyskansojen ja -kulttuurien suhteettoman suureen ja historialliselta perspektiiviltään pitkään etumatkaan verrattuna vähäpätöisempienkin taiteilijoiden maineen kiirimisen editämisen tehokkuudessa mitattuna vaikka popularitetiin myöntyenkin jossa monet vihteellisemmätkin posetiivarit näyttävät makutuomareiden silmissä norsun kokoiseksi kasvaneelta kirpulta johann strauss jr ja offenbach kun maamme valioiden on ollut tyytyminen käänteisen metamorfoosin analogiaan kaikkein konsevatiivisinta kansallista suuntausta edustavaa sibaa lukuunottamatta.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
