| Aihe: Säveltäjä, josta et pidä. | |
|---|
|
rkellu: jokainen päivä on jossain määrin samanlainen kuin aiemmat päivät ja jossain määrin erilainen
Rkellullahan on avatarissaan kuva Theodoros Pelecanoksen teoksesta Synosius, jossa käärmemäinen olio syö omaa häntäänsä. Tämä olio, joka myös Ouroboroksena tunnetaan, symboloi usein syklisyyden tai ikuisen paluun myyttiä. Ajatuksia elämän ja ajan syklisyydestä ja ikuisesta toistuvuudesta ovat pyöritelleet niin monet uskonnot kuin filosofitkin kautta aikojen.
On olemassa uskomuksia, joiden mukaan kosmos toistaa itseään loputtomasti. Aiemmin ihmisillä on ollut enemmän keinoja uskonnon ja folkloren kautta sopeutua kosmiseen rytmiin ja välttää ikuisen paluuden "järjettömyyttä" - olla osa ikuisuutta. Nykyajan modernisoituneessa länsimaisessa yhteiskunnassa suurin osa näistä riiteistä, traditioista ja uskonnoista ovat mennettäneet vanhat merkitykensä tai kadonneet kokonaan. Ikuisuuteen pyritään osallistumaan usein toistamalla merkittäviä tapahtumia (riittejä), joissa ajallinen oleminen on vielä keskeisessä osassa, mutta mistä ei ole enää pitkä matka ajan kyseenalaistamiselle ja ikuisuuden tavoittamiseen. Esimerkiksi Pyhän ilmestyksen kirkossa ja Zhao-buddhalaisuudessa aika tulkitaan ainoastaan illuusioksi, jonka ylittäminen ja "ikuisen todellisuuden suora näkeminen" ovat ihmiselämän tavotteita.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas |
|
Wild String Of Voodoo Strat: Rkellullahan on avatarissaan kuva Theodoros Pelecanoksen teoksesta Synosius, jossa käärmemäinen olio syö omaa häntäänsä.
aijaa? poimin sen vaan googlesta
Wild String Of Voodoo Strat: paljon löpinää
näinhän se on
oma näkemykseni on se että nykyinen yhteiskunta on tietynlaisessa hajoamistilassa
syynä tähän näen juuri "kosmokseen rytmiin" täysin sopeutumattoman mekanistisen pseudo-objektivismin sun muun ideologisen kuonan
jos sä hakkaat tarpeeks kauan päätäs seinään niin jossain vaiheessa se hauras munankuori kyllä halkeaa ja kusi valuu sieltä ulos ja hyvä niin
näinhän se menee, että aikansa kutakin |
|
rkellu: näinhän se menee, että aikansa kutakin
Niin, minun nähdäkseni moderni aikakausi ei ole vielä edes alkanut. Odotan jännittyneenä ensimmäistä modernia sävelteosta. Jos hyvin käy, sävellän sen itse. |
 megatherium
17.12.2009 21:34:44 (muokattu 17.12.2009 21:58:44) | |
|
velipesonen: Niin, minun nähdäkseni moderni aikakausi ei ole vielä edes alkanut. Odotan jännittyneenä ensimmäistä modernia sävelteosta. Jos hyvin käy, sävellän sen itse.
Aarre merikanto kylläkin sävelsi suomessa ensimmäisenä Sulho rannan, furuhjelmin ja raition kanssa jopa ns. ultramodernia säveltaidetta joka ei mitenkään yllättävää kyllä sai pääasiassa hyvin kielkteisen vastaanoton ja tyrmäävän kritiikin osakseen myös ruotsissa jossa hirmuisuutensa peterson berger kutsui sitä kakofoniaksi mutta tyrmäsi sibeliuksenkin enemmän kuin kerran mutta kurt atterberg ylisti mm. ikosen laulutaidetta satuttavalla vakavuudella ja hienolla huumorilla tehdyksi aina korkean kulttuuritason säilyttäen arvokkaiden tekstien saadessa arvoisensa tulkinnan ja vielä enemmän kilpistä mutta merikanto pahoitteli kirjeessä usein sitä että sibelius vie ajan nuoremmilta tuntemattomilta suuruuksilta kun hänen sinfonioitaan soitetaan joka paikassa kuin ensi yön oikeudella.
miksi siis näin on että vielä 1950-luvulla nils-eric fuga fougstedt ykmmärsi suomalaisen musiikin arvon jolle hän antoiu painoarvoa paljon enemmän kuin tämän päivän sinfoniakonserteista voisi päätellä jossa painopisten on siirtynyt ulkomaissten säveltäjien musiikkiin mutta sellaisia huomiota herättäneitä nykymusiikkijuhlilla soitettuja vanhoja mestasreita kuin saikkolaa sonnista tuukkasta tai ringbomia ei kuule koskaan.laadukkuudesta huolkimatta miksi heidän musiikkiianb ei levytetä enemmäön
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
 velipesonen
17.12.2009 22:16:09 (muokattu 18.12.2009 08:50:07) | |
|
(omitted by the author) |
|
"...sellaisia huomiota herättäneitä nykymusiikkijuhlilla soitettuja vanhoja mestareita kuin saikkolaa sonnista tuukkasta tai ringbomia ei kuule koskaan.laadukkuudesta huolimatta miksi heidän musiikkiaan ei levytetä enemmän"
Tarvitaan ehkä enemmän yksittäisten hullujen riskaabeleja irtiottoja. Julkaisin juuri läjän Väinö Hannikaisen, Emil Kaupin, Sulho Rannan, Uuno Klamin, George de Godzinskyn, Lasse Jalavan, Luis Pasquetin, Markus Fageruddin ja Christian Holmqvistin orkesterisäestyksellistä saksofonimusiikkia. Siinäkin joukossa jokunenkin hieno säveltäjä, joiden tuotantoa ei ole paljon levytetty. Taisteluun vaan tätä vääristynyttä ja kierosti ohjailtua jatkumoa päin! Maamme musiikin historiasta löytyy suuri joukko kuka mistäkin syystä vaiettuja säveltäjiä. Aikansa huippulahjakkuuksiin lukeutunut Yrjö Gunaropulos hyllytettiin tehokkaasti sodan jälkeen, varmasti johtuen pitkälti hänen emigranttitaustastaan (Pietarissa syntynyt). |
megatherium
29.12.2009 19:04:23 (muokattu 29.12.2009 19:12:05) | |
|
Olli-Pekka: "...sellaisia huomiota herättäneitä nykymusiikkijuhlilla soitettuja vanhoja mestareita kuin saikkolaa sonnista tuukkasta tai ringbomia ei kuule koskaan.laadukkuudesta huolimatta miksi heidän musiikkiaan ei levytetä enemmän"
Tarvitaan ehkä enemmän yksittäisten hullujen riskaabeleja irtiottoja. Julkaisin juuri läjän Väinö Hannikaisen, Emil Kaupin, Sulho Rannan, Uuno Klamin, George de Godzinskyn, Lasse Jalavan, Luis Pasquetin, Markus Fageruddin ja Christian Holmqvistin orkesterisäestyksellistä saksofonimusiikkia. Siinäkin joukossa jokunenkin hieno säveltäjä, joiden tuotantoa ei ole paljon levytetty. Taisteluun vaan tätä vääristynyttä ja kierosti ohjailtua jatkumoa päin! Maamme musiikin historiasta löytyy suuri joukko kuka mistäkin syystä vaiettuja säveltäjiä. Aikansa huippulahjakkuuksiin lukeutunut Yrjö Gunaropulos hyllytettiin tehokkaasti sodan jälkeen, varmasti johtuen pitkälti hänen emigranttitaustastaan (Pietarissa syntynyt).
Hei toihan kuulostaa hyvältä ja maistuu paremmalta. kiva kuulla että joku on nähnyt vaivaa ja omaa intuitiota välittää sisäisen näkemyksen suurten taiteilijoiden töistä. muistan lukeneeni emil kaupin ikävästä kohtalosta tultuaan tyrmätyksi nummisuutarit oopperastaan saaman jyrkän kritiikin muodossa jossa sitä arvosteltiin laulullisuuden puutteesta ylenpalttisessa resitioinnissaan ja hän katosi matkallaan kangasalle.
Sulho rannan lahjakkuutta ei merikantokaan kyseenalaistanut etenkin mitä laajaan ja hyvin vaihtelevaan rikkaaseen ja eksoottissävyjäkin koskettavaan laulutuotantoon tulee vaikka hän aloitti atonaalikkona rohkealla pianotriolla kaikkea muuta kuin johdonmukaisena modernistina myöhemmin viljelemästään polytilistisesta tyylipluralismista huolimatta käsittäessään yhtä hyvin tyylittelevän arkaisoivia, topeliana.sarja, eksoottisia, kirsikanpuukukkajuhla, tai kansanlaulumaiseen yksinkertaiseen diatonisuuteen nanstrahoituneita tyylipyrkimyksiä solisteille, kuoriolle ja orkesterille sävelletyssä sinfoniassa numero 4 oratorio volgare johon kuuluu tunnettu pieni kansanlaulu.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Griegin eräät teokset ovat minulle turhan imeliä, barbaarimaisia tai sisällöltään onttoja. Sibeliuksen Karelia-sarjakin on parempaa musaa kuin jotkut Peer Gynt-sarjat. Puhumattakaan Rimski-Korsakovin tai Dvoákin kansallisromanttisesta taiteesta. On Griegillä tosin ihan hyvääkin tavaraa, esmes pianokonsertto. |
megatherium
23.01.2010 17:36:53 (muokattu 23.01.2010 17:55:52) | |
|
Jos olisin jonkun sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja bannaisin brahmsin ja sibeliuksen sinfoniat surutta pois ohjelmistosta niin epänautittavaa viktoriaanisen ajan pedanttista sentimentoa brahns edustaa. melartin usein tuhdinpuoleisten myöhäisromnanttisten sinfonioiden kuten pakahduttavan kauniin 3. emotionaalinen vaikutus ylittää ylivoimaisesti brahmsin biededermaierin jossa on vain muoto ilman empiiristä sisältöä. ei ikinä uskoisi että näin voi olla jos populariteettiin uskominen mutta omat korvat ja vastaanottokyky sen kertovat lahjomattomasti mikä saa sielun värisemään ja kiihdyttää älyn mukaisia tunteita kun brahms huvituttaa säälittävässä pehmoilussaan. Tamperelaiset sitten soiottavat melartinin sinfonioita komeasyi. n. 5 hiukan kuivakkaan akateeminen eikä kuulu suosikkeihini.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Joo, kyllä minäkin Brahmsin puolesta (eli vastaan) liputan sitten loppujen lopuksi. On se liian pedanttista ja akateemista, sanalla sanoen eltaa. Toisessa ketjussa kehuin Brahmsin ensisinfoniaa mutta täten juhlallisesti perun puheeni. |
megatherium
26.01.2010 19:06:19 (muokattu 26.01.2010 19:58:32) | |
|
velipesonen: Joo, kyllä minäkin Brahmsin puolesta (eli vastaan) liputan sitten loppujen lopuksi. On se liian pedanttista ja akateemista, sanalla sanoen eltaa. Toisessa ketjussa kehuin Brahmsin ensisinfoniaa mutta täten juhlallisesti perun puheeni.
Brahmsin sinfonioiden n:o 3 ja 4 perusteella tätä voisi kutsua pikkuporvarilliseksi vanhoilliseksi konservatiiviksi imelässä sentimentossaan jonka musiikissa on ulkokuori ilman emotionaalista sydäntä, ydintä ja sisintä joka vasta tekee musiikista suurta taidetta ja saa sisimpäni värisemään ja sydämeni ylevöitymään sanoinkuvaamattomasta.
Bruckner ja Mahler loivat parhaimmillaan aidointa ja moderneinta saksalaista säveltaidetta sinfoniankilpakentällä josta lahjaikkaimmat suomalaiset sinfonikotkin ammensivat alati tuoretta ja ehtymätöntä ravintoa sinfonioihinsa ja joista suomi-sinfonian sankareiden inspiraatiokin oli syttyvä ja sytyttävä tai sitten ei mistään, loistamaan kirkkaana tähtivyönä sinfonian tähtitaivaalla mutta joka on liian kauan jäänyt ilman ansaitsemaansa tunnustusta.
Kuuntelinpa kuinka paljon ja usein tahansa jonkun jälkimadetojalaisen tuukkasen tai melartinin 3. sinfoniaa voin vain todeta niiden kestävän jatkuvaa kulutusta kun brahmsin 3;sta en sitten saa irti yhtikäs mitään vaikka kuinka yrittäisin suggeroida itseni samalla aaltopituudelle viktoriaanisen ajan sentimentoa kumpuavan pedanttisuuden kanssa vaikka olen hyvin tietoinen siitä että brahmsinkin musiikki on sidoksissa säveltäjän nimeen joka omaa tiettyä statusta ja painoarvoa kun edelisten tapauksessa ratkaisee puhdas musikillinen arvo niiden merkityksen
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
 sellisti
26.01.2010 19:52:09 (muokattu 26.01.2010 19:53:23) | |
|
No höh. Ei kaiken romanttisen musiikin tarvitse olla ylitsepursuavan tunteellista. Minusta Brahms edustaa romantikoksi hyvinkin klassista näkökulmaa, ja nautin hänen musiikistaan suurelta osin erityisesti siksi, että se on parhaimmillaan todella kaunista sortumatta silti imelyyteen tai ylisentimentaalisuuteen à la Tshaikovski etc. Jos sellainen musiikki on akateemista, niin kyllä sitä sitten ovat Mozart ja Beethovenkin.
"Olipa keskustelu mikä hyvänsä, aina jostain kaivetaan joku kulttuuriantropologi sanomaan että kaikki on paskaa ja paska on hyvää." -velipesonen |
megatherium
29.01.2010 17:43:22 (muokattu 29.01.2010 18:01:52) | |
|
sellisti: No höh. Ei kaiken romanttisen musiikin tarvitse olla ylitsepursuavan tunteellista. Minusta Brahms edustaa romantikoksi hyvinkin klassista näkökulmaa, ja nautin hänen musiikistaan suurelta osin erityisesti siksi, että se on parhaimmillaan todella kaunista sortumatta silti imelyyteen tai ylisentimentaalisuuteen à la Tshaikovski etc. Jos sellainen musiikki on akateemista, niin kyllä sitä sitten ovat Mozart ja Beethovenkin.
Juuri klassillien täydellisyyden kaipuu johti hänet kuivakkaaseen akateemisuuteen ja hänen musiikistaan puuttuu sitä spontaanisuutta joka on klassisille mestariteoksille niin ilmeistä ja ominaista ja mikä juuri tekee hänen orkesteriteoksensa niin rasittaviksi. En kuuntele milloinkaan brahmsia jonka nimessä on liikaa historiallista painolastia.emmekä voi kuunnella hänen musiikkiaan puhtain ja avoimin korvin ja mielin vaan liitämme siihen ulkomusiikillisia merkityksiä. Tsaikovskin musiikissa on ainutkertaista kommunikatiivista voimaa jos niikseen tulee ja hän oli suuri teknikko ammentaen lännestä kuin idästäkin aineksia musiikiinsa sopusuhtaisesti. Ei ole mikään ihme että suuri suomalainen myöhäisromanttinen sinfonikkomme Erkki Melartin, jonka sinfonioita ihailen myös niiden konrtrapunktisen taidokkuuden vuoksi, joka leimaa myös fougstedtin, leiviskän ja aaltosen paljon ulkomailla soitetun hiroshima sinfonian sävelkieltä ja jotka kaikki ovat sisäiltä merkitykseltään edelliä painvampia osissa palautuvan johtoaiheen käytön juuri tsaikovskilta jota Toivo kuulakin palvoi nuoruudessaan.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
megatherium: emmekä voi kuunnella hänen musiikkiaan puhtain ja avoimin korvin ja mielin vaan liitämme siihen ulkomusiikillisia merkityksiä.
Hassua. Ellet juuri alkanut puhua itsestäsi monikossa, niin omalta kohdaltani en kyllä allekirjoita tuota ollenkaan. Minusta kun Brahmsia on niin nautinnollista kuunnella juuri siksi että se musiikki ei ole ohjelmallista eikä vaadi jotain inspiroivaa otsikkoa voidakseen muotoutua kuulijan mielessä jotenkin ymmärrettäväksi. Ja silti se musiikki on parhaimmillaan tavattoman kaunista ja jotenkin järkähtämättömän loogista tai jopa filosofista. Ymmärrän ettei se kaikille uppoa, mutta ei minusta säveltämisen helppous ja spontaaniuskaan pelkästään riitä tekemään musiikista mielenkiintoista.
Mutta hei, hienoa että erilaisia näkemyksiä löytyy ja niitä voidaan vertailla!
"Olipa keskustelu mikä hyvänsä, aina jostain kaivetaan joku kulttuuriantropologi sanomaan että kaikki on paskaa ja paska on hyvää." -velipesonen |
|
James Hornerilla oli sitten munaa laittaa Zorron naamion pääteemaksi Uuno Klamin Sammon taonta. |
megatherium
09.02.2010 18:47:07 (muokattu 09.02.2010 19:34:05) | |
|
sellisti: Hassua. Ellet juuri alkanut puhua itsestäsi monikossa, niin omalta kohdaltani en kyllä allekirjoita tuota ollenkaan. Minusta kun Brahmsia on niin nautinnollista kuunnella juuri siksi että se musiikki ei ole ohjelmallista eikä vaadi jotain inspiroivaa otsikkoa voidakseen muotoutua kuulijan mielessä jotenkin ymmärrettäväksi. Ja silti se musiikki on parhaimmillaan tavattoman kaunista ja jotenkin järkähtämättömän loogista tai jopa filosofista. Ymmärrän ettei se kaikille uppoa, mutta ei minusta säveltämisen helppous ja spontaaniuskaan pelkästään riitä tekemään musiikista mielenkiintoista.
Mutta hei, hienoa että erilaisia näkemyksiä löytyy ja niitä voidaan vertailla!
Se ei kuitenkaan riitä tyydyttämään emotionaalisten kokemusten kaipuutani sekaantumatta lähteen syvään kuohuntaan jonka hengen palon tulisi ilmestyä kuulijan sisäisyydessä vaikkemme milloinkaan pääse käsiksi latentin romanttisen musiikin emootiot laukaisevaan ytimeen jolle edellinen on musiikillista vieroitushoitoa pidättyvän puritaanisessa ja protestanttisessa, muotoankarassa kreikkalaisessa itserajoituksellisessa luonteessaan kun musiikkidraama kääntyy vastareaktiona dionyysisen hurmion kieleen jota löydän hyvin monen säveltäjän musiikista kotimaisten suurmiesten luomistyön tuloksiin asti.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
 anttipi
13.02.2010 14:30:18 (muokattu 13.02.2010 14:41:37) | |
|
Eilen jouduin taas pohtimaan, mikä saa monet nuoremman polven säveltäjät ahtamaan (usein turhan lyhyet) teoksensa niin täyteen ideoita.
Tampere Filharmonian konsertin ohjelmalehdykkä hehkutti argentiinalaissyntyisen Esteban Benzecryn (s. 1970) olevan "nykyajalle tyypillinen kosmopoliitti" (tai jotain sinne päin), joka tykkää "fuusioida" teoksiinsa vaikutteita sieltä sun täältä. Eipä herättänyt suuria odotuksia: taasko jotain mukanokkelaa sillisalaattia, joka ilmaisun ekonomian sijaan sortuu yleisöä kosiskelevaan "ironiseen" sirkustemppuiluun?
No, Colores de la Cruz del Sur -teos olikin itse asiassa paljon parempi, mitä tämän perusteella odotin. Siti: ihan liian lyhyt (vaikka osia taisi olla viisi), ja varsinkin pituuteensa nähden liian skitsofreeninen ja tasapainoton yhdistellessään aggreesiivisia vyörytyksiä ja "spektraalisempaa" maalailua (joista varsinkin tuosta jälkimmäisestä osastosta tykkäsin). Eipä päässyt ainakaan yleisö tylsistymään, ja sehän tuntuu nykyään olevan arvo nummero yksi.
Kaipaan nykysäveltäjiä jotka: malttavat rakentaa sanomansa ja kirkastaa ilmaisunsa yleisön keskittymiskyvystä tai -kyvyttömyydestä piittaamatta, luottaen kantavien taustaideoiden ekonomiaan (mikä ei silti välttämättä liity mitenkään teoskokonaisuuden yksinkertaisuuteen tai kompleksisuuteen sinänsä); eivät käytä liikaa toistoa, turhan ilmeistä dramatiikkaa, riipaisevaa melodisuutta yms. lyhytjännitteisen, "postmodernin" yleisön tarpeisiin vastatakseen; eivät kammoksu tiettyä vakavahenkisyyttä ja akateemisuutta, josta on näköjään 80-luvulta lähtien tullut enenevässä määrin jonkinlainen kirosana näille uuden ajan "kosmopoliiteille". Enkä nyt tarkoita, että pitäisi koko ajan otsa rypyssä silti vetää.
Hieman offtopiikkia koskien eilistä: Tampere Filharmonian Ravel-tulkinnat olivat todella kohdallaan. Olin vähän yllättynyt, sillä vaikka Ravelista olen enemmän tai vähemmän tykännytkin, moisia säväreitä en ole siitä aiemmin saanut. Enpä kyllä myöskään muista kuulleeni Tampere Filharmonian koskaan soineen niin tasapainoisesti, nyanssikkaasti ja tarkasti.
"Tässä maassa on niin vaikea yrittää puhua siitä, että kaikkien pitäisi välittää toisistaan, koska heti on kommunisti." -Reino Nordin |
levesinet
13.02.2010 15:09:58 (muokattu 13.02.2010 16:36:56) | |
|
anttipi: Olin vähän yllättynyt, sillä vaikka Ravelista olen enemmän tai vähemmän tykännytkin, moisia säväreitä en ole siitä aiemmin saanut.
Ei mikään ihme, jos siellä soitettiin pianokonsertto adagioineen ja Daphnis ja Chloen aamunkoitto vaikka ilman kuoroakin. 8)
Colores de la Cruz del Sur -teos
tuo mieleeni Villa-Lobosin isot orkesteriteokset. Mutta minustakin se on jotenkin turhan sekava. |
anttipi
13.02.2010 22:44:20 (muokattu 13.02.2010 22:47:37) | |
|
levesinet: Ei mikään ihme, jos siellä soitettiin pianokonsertto adagioineen ja Daphnis ja Chloen aamunkoitto vaikka ilman kuoroakin. 8)
Adagion aikana vaivuin melkein transsiin, oli se niin komeasti vedetty.
Ravel on siinä onnistunut jotenkin yhdistämään tunteen ilman romantiikan siirappia sekä impressionistisen maalailun olematta valju tai liian sisäänpäin kääntynyt. Täydellisen harkittu harmoniakieli onnistuu hienosti häivyttämään sen taustalla lymyävän tavanomaisen perussointukulun, minkä vuoksi lopputulos ei käy liian ilmeiseksi. Oikeita asioita tuntuu tapahtuvan juuri oikeissa kohdissa ja oikein annosteltuina. Tai no, tämä nyt oli tällainen amatöörin pika-analyysi!
"Tässä maassa on niin vaikea yrittää puhua siitä, että kaikkien pitäisi välittää toisistaan, koska heti on kommunisti." -Reino Nordin |
|
anttipi: Adagion aikana vaivuin melkein transsiin, oli se niin komeasti vedetty. Ravel on siinä onnistunut jotenkin yhdistämään tunteen ilman romantiikan siirappia sekä impressionistisen maalailun olematta valju tai liian sisäänpäin kääntynyt. Täydellisen harkittu harmoniakieli onnistuu hienosti häivyttämään sen taustalla lymyävän tavanomaisen perussointukulun, minkä vuoksi lopputulos ei käy liian ilmeiseksi. Oikeita asioita tuntuu tapahtuvan juuri oikeissa kohdissa ja oikein annosteltuina. Tai no, tämä nyt oli tällainen amatöörin pika-analyysi!
siinä ei kai ole tarkoituskaan olla mitään mieleenpainuvaa melodiaa, eihän?
en ole kännissä, en elä huumeessa, kirjoitan vaan viestini kovassa kuumeessa /
rölötysketjut ovat mulle aika vaikeita, aina ei voi aavistaa moderaattorin aikeita |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
