| Aihe: mihin teokseen olet tutustunut viimeksi ja mitäs pidit? | |
|---|
|
Ligeti: Musica Ricercata 1.
Se loppu D on todellinen ylläri!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
 Prophet
30.07.2011 21:06:12 (muokattu 30.07.2011 21:07:15) | |
|
Uruilla soitettu Bachin kantaatti 29. On se hieno ja haastava melodia. Kovimmat vedot Marcel Dupren transkriptiolla ovat tässä.
http://www.youtube.com/watch?v=3Kh7H3m_lBQ
http://www.youtube.com/watch?v=KEBkLOqKiso
http://www.youtube.com/watch?v=MkzFNqc-rvg
http://www.youtube.com/watch?v=i8-nCDXjYr4 |
 megatherium
04.08.2011 17:13:29 (muokattu 04.08.2011 17:49:20) | |
|
melkoista imelää siirappia ja organismin päättymätöntä sykintää ikosta enemmän tämä shostakovitsin 1. nukuttavan autio viulukonsertto 1. osa.
gould piti vahinkona ettei dimitristä koskaan suurta säveltäjää tullutkaan. kaikki mitä on jäljellä on joku satunnainen adagion ekstattinen hetki.
varhaisen teosten rytminen työntövoima on muuttunut organismin päättymättömäksi ja väsyttäväksi sykinnäksi, velttoa ja flegmaattista musiikkia.
schöngergin ydinsointujen taidokkaat kaksoismerkitykset ovat tulleet frigideiksi, kylmiksi ja tunteettomiksi yleisyydessään koreileviksi klisheiksi.
on sääli että neuvostohallinon ja vallan bolsevistitaidepropagandan kritikitön ihannoinniti ja palvonta sellaisen häikäilmätömän diktaattorin kuin stalinin maineen kustannuksella tuottaa vähäarvoista taidetta joka sivuuttaa sortopolitikasta kärsivin pienten kansakuntien suurten mutta nimettömien luovien henkien, saikkolan, tuukkasen ym. verrattomasti puhuttelevamman ja imponoivemmat tervehenkiset hengentuotteet vääristelyn ja katteettomien lupausten tuloksena saadun maineen turvin.
valta on valtaa taidepolitiikassakin ja väkiluku määrittää taiteen kvantitatiivisen ei kvalitatiivisen arvon, mitä enemmän bolsevisteja ja kgb:n agentteja toitottamaan jostakin säveltäjästä kauppakumppaneilleen ja liittolaisilleen katu-uskottavuuden varjolla sitä suurempi suosio kuraa uraa liejua, haahuilua ja vellontaa. osta kun saat halvalla ja kerro kaverille.
stravinskyä ei voi moittia kuin mekaanisesta tyhjänpäiväisesä posetivismista frigidiä konemusiikkia. kaikkinainen ekspressiivisyys loistaa poisaolollaan näiden marionettien tusinamusiikista.
suomi voitaa neuvostotaiteen sanovat makkinavoimat mitä tahansa ja puhuvat opettajat mitä paskaa vain koulutunnilla juorujen perusteella.
en ole koskaan sanottavammin imponoitunut shostasta mutta melartin, tuukkanen ja saikkola saivat sydämeni täyttymään lämmöstä ja rakkauden hengestä. olen varma että ikosenkin viulukonserrto josta ralf parland kirjoitti myrkyllisesti vanhaa siirappia vuotaa ikosen viuluvuodatuksista sitä vuolaammin, konsertto joka olisi saanut jäädä säveltämättä, ei voi olla näin kurjaa suossa tarpomista.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
megatherium: melkoista imelää siirappia ja organismin päättymätöntä sykintää ikosta enemmän tämä shostakovitsin 1. nukuttavan autio viulukonsertto 1. osa.
Jossain telkkariohjelmassa tuli pätkiä shostan vitosesta ja mua alkoi sen verran kiinnostaa että täytyy kuunnella kokonaankin.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |
megatherium
24.08.2011 18:27:52 (muokattu 24.08.2011 19:17:23) | |
|
baron: Jossain telkkariohjelmassa tuli pätkiä shostan vitosesta ja mua alkoi sen verran kiinnostaa että täytyy kuunnella kokonaankin.
orkestrerikudokseltaan niin karu, autio ja tylsä on hidas johdanto-osa organismin päättymättömässä sykinnässä ilman rytmistä työntövoimaa schönbrgiläisten ydinsoitujen taidokkaiden kaksoismerkitysten tullessa frigideiksi, jääkylmiksi ja tunteettomiksi yleisyydessään koreileviksi klisheiksi, sielutonta musiikkia, levyltä ei houkuttele kuunnella enempää. sitten kuin suoraan mahlerilta kopoitu touhukkaampi ja enegisempi scherzo vailla omaa persoonallisuutta, jossa on kuin vain häivähdyksen kiihkeään tunneilmaisuun pyrkivää demonisuutta jääden kuitenkin toteutumatta ja realisoitumatta.
Muokkaa viestiäIlmoita tämä viestiVastaa lainaamallaRe: Museomusiikki on hyvää viihdemusiikkia
erkki salmenhaarakin pyrki juopunut pursi-orkesteriteoksellaan että se voidaan esittää myös tv:ssä graafisen esityksen tukemana. musiikillinen laatu on vain sydäntä särkevän pakahduttaviin myöhäisromanttisiin melodioihjn tottuneelle emotionaalisesti tyhjää.
tässä suhteessa sibeliuskin on heikko valinta ohjelmistoon mutta aina ei päde prinsiippi kaikki pelaa joskus vain huonointakin esitetään ja parhaat istuu penkillä. taiteessa kun ei perane tehdä vertailuja paremmuudesta niin se antaa mahdollisuuden esityttää myös heikointa koska tätä ei voida verrata mihinkään ja sitä voidaan pitää siitä huolimatta esittämisen arvoisena ja parhaana koska sekin luo tavallaan omat kriteerinsä eikä elämysperäinen kokeminen ole havaittavissa saati mitattavissa. malinconiassa sibelius ei osoita juuri mitään persoonallisia sävyjä vaan välillä kömpelästikin kirjoitettu teos tarjoilee tyylisitaatteja mozartilta ja schumannilta saakka.
muut ovat sitaatissa suuria säveltäjiä tietosanakirjan lehdillä. puussakin on miljoonia lehtiä aika karulta se näyttäisi jos siltä karsitaisiin lähes kaikki lehdet ja vain pari saisi jäädä oksille.markkinavoimien talutuslieassa vain tunneuilla nimillä on merkitystä, muut pannaan kaasukammioon.
ei taiteen merkityksellä itsellään ole väliä eikä sen ymmärtämisellä niin että se osoittaisi rakkautta ennakkoluulottomasti taiteilijoiden tuotteita kohtaan ja säveltaiteemme valtava laajuus tulisi myös yleisön tietoon. musiikkiperinnön suunattomat rikkaudet jäävät vain tuntemattomiksi kun ohjelmisto koostuu määrällisesti niukoista säveltäjistä. suomi on köyhä pieni valtio jossa kukaan ei puolusta säveltäjien oikeutta saada postuumisti teoksiaan esitetyksi ja kuulluksi.pikkuhitlerit määräilevät mitä voi esittää ja mikä saa unohtua.niin frigidiä musiikkia kuin martinu tai sibelius on vaikea löytää. sentímentoa ja nuhatippoja.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Oikein hävettää myöntää, että kuuntelin vasta nyt ensimmäisen kerran Brahmsin 1. sinfonian, niin merkittävä teos kuin se onkin. Versiona minulla oli Paavo Berglundin johtama.
Ensimmäisen osan ahdistavat harmoniat ja jämäkkä rytmi herättivät liiankin vahvan mielikuvan Beethovenista tai varhaisesta Schubertista, mistä olikin hyvä jatkaa tunnelmalliseen mutta tasapainoiseen hitaaseen osaan. Kolmas osa oli omituisimpia, mitä olen koskaan kuullut: iloiset dissonanssit ja bassojen pizzicatonäpytykset sulautuivat yhteen kiehtovaksi fantasiamaiseksi kokeiluksi. Neljännen osan alun jousiunisonojen kiihtyminen oli positiivinen yllätys, ja samoin se, kun pian kuulijalle esiteltiin Oodia ilolle muistuttava tasainen mutta kekseliäs teema. Teoksen viimeiset minuutit olivat ehkä turhan pitkiä, mutta lopusta muodostui jämpti ja mahtipontinen. |
|
brahms tunnetusti ensin imitoi sitten romantisoi beethovenin esikuvaansa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
megatherium: brahms tunnetusti ensin imitoi sitten romantisoi beethovenin esikuvaansa.
No kun noin laveaksi (kerrankin) jätät tulkintasi niin miten Brahmsin 4. sinfonia tähän tulkintaasi sopii? Beethoven kävi edellä Schuberthia ja ehätti jopa Brahmsin edelle opeissaan? Odotan varsinkin mielipidettäsi mistä Brahms neljännensä toisen osan harkitsevuuden imitoi Beethovenilta? Saati mistä kolmannen sinfonian toisen osan kuponkimaisen kehittelyn kaikkinensa?
viimeks ku sammuin projektiautoon niin sain aivokalvontulehduksen -Tappokirves |
|
Totesin Karl Jenkinsin teosten olevan populistista paskaa Requiemin ja Stabat Materin perusteella.
Sen sijaan Hämäläis-Osakunnan Laulajien levy Lehdellä, jota nyt kuuntelen, sisältää melko mielenkiintoista uutta kuoromusiikkia Alex Freemanilta, Juho Miettiseltä ja Matthew Whittallilta.
Niin ja Pendereckin Luukas-passio, jota pääsin kuuntelemaan partituurin kanssa. Aivan kertakaikkisen upea.
Tärkeämpi kysymys kuin "Mikä soi?" tai "Miten se soi?" on "Miksi se soi?" |
|
fidZi: Niin ja Pendereckin Luukas-passio, jota pääsin kuuntelemaan partituurin kanssa. Aivan kertakaikkisen upea.
Mä olen yrittäny tätä tänä vuonna. Alkaa ihan hienosti, mutta niitä todella hitaita kuoro-osuuksia on niin paljon, etten ole selvinnyt niistä |
 sellisti
19.11.2011 20:15:26 (muokattu 19.11.2011 20:16:01) | |
|
fidZi: Totesin Karl Jenkinsin teosten olevan populistista paskaa Requiemin ja Stabat Materin perusteella.
No sitähän se on, Adiemuksista lähtien. Niissä sen vielä hyväksyy kun kategorisointi menee johonkin viihde / world music / ambient -osastoon, mutta tuollaisten perinteisten taidemusiikkimuotojen kohdalla odottaisi sitten jotenkin "vakavampaa" lähestymistapaa. Vähän sama reaktio mulla tuli Paul McCartneyn sinfoniaa kuunnellessa. Mies on yliveto popmusiikin säveltäjänä, mutta ei se nyt niin vaan toimi ihan eri genressä.
"It's called 'the American dream' because you have to be asleep to believe it." -George Carlin |
|
Färsaarelaisen Sunleif Rasmussenin viulukonsertto ja ensimmäinen sinfonia. Vaativat ehkä useamman kuuntelukerran, mutta kyllä tuosta jotain valtamerellistä tunnelmaa kuuluu.
The more I give, the less I get. |
megatherium
04.01.2012 17:01:42 (muokattu 04.01.2012 17:13:37) | |
|
Siki-Siki: No kun noin laveaksi (kerrankin) jätät tulkintasi niin miten Brahmsin 4. sinfonia tähän tulkintaasi sopii? Beethoven kävi edellä Schuberthia ja ehätti jopa Brahmsin edelle opeissaan? Odotan varsinkin mielipidettäsi mistä Brahms neljännensä toisen osan harkitsevuuden imitoi Beethovenilta? Saati mistä kolmannen sinfonian toisen osan kuponkimaisen kehittelyn kaikkinensa?
Työlästä se kuitenkin brahmsille oli irtautua beethovenin vaikutuksesta jonka haamu varjosti häntä sinfonisen luomistyön alusta asti riippumatta kuinka kauan häneltä oman äänen löytäminen ja muotoratkaisujen ja sävelkielen formuloiminen kestikin. hänhän ei ollut parempi meediona hallitsija kuin bee tai bach mutta hänen meedionsa oli plastillisempi kuin heidän.
muuten mielenkiintoinen vertailukohta ja paralleeli suomessa brahmsin beethoveninpalvontaan on ihailtu sibeä suurempi vokaalimusiikin nero Lauri Ikonen joka niinikään romantisoi beethovenia varsin eri lähtökohdista ja perspektiivistä kuin brahms paitsi että hallitsi kirjoitustyyliltään tätä pöhötautia potevaa saksalaista besserwisseriä oivallisemmin kamarimusiikillisen selkeäpiirteisyyden uhraamatta vähintäkään ranskalaselle impressionistiselle koloriitille ja siksi herättää paljon ihmetystä kuinka varsin beethoveniaanisen vaikutelman synnyttävä sinfonia voi olla jonkin tyylianalyysin mukaan tyylillisesti postromanttista tai yleisromanttista säveltaidetta kuten professori erkki salmenhaara esittää. eikö sellainen kuuluisi pikemminkin klassististen ilmaisukeinojen piiriin kuten ernst lingon ritarisinfonia, jota aika ajoin leikkaa shostakovitsmaisen karu orkesterikudos mutta myös nopeat vaskien marssirytmit ja puiden burleski polyfonia ja sellainen rytmienergia joka sibelle oli täysin vierasta.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium
15.01.2012 17:59:28 (muokattu 18.01.2012 15:41:57) | |
|
kunhan nyt kuuntelen sulho rannan rarahu !. severi nuormaan tekstiin säveltäjän opiskeluajoilta jossa on katri valan telstiin sävellettyä toista versiota enemmän tuoreutta eksotismin edustajana suoim,essa jokoa kului sävelötäjän keskeisiin tyylipyrkimytksiin 20-lyvulla. emil kaupin aaria nummisuutareista kiehtonee myös. muiden kera.
herkän lyyrinen eroottisesti latautunut kaunis näyte 20-luvun tulenkantajaklubin eksotismin etsinnästä jossa pianon voimakkkaat trillit virittävät eroottisen tunnelman bora-boran lahdelta rarahu tyttösen huhuilussa. opus 3a. professori erkki salmenhaara suitsutti ylistystä myöhemmälle oceania laululle joka on pilkulleen oikeaan osubnut tunnelmaltaan ehjä ja kauneimpia mitä meillä koskaan oli sävelletty tuolloin. mieshän on nero. ei pelkkä virkamies sibiksessä.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
taisipa olla tuo jussi pattitussin ja kikka korean 'the spirit of the new age'. ehdottoman tiukkaa ja ajanhermolla olevaa kamaa. |
|
Laitetaan nyt tähän. Sattumasta johtuen jouduin (pääsin) tutustumaan Hector Berlioz'n L'enfance du Christ -oratorioon. Täytyy sanoa, että oli subjektiivisesti melkoinen pettymys. Omana aikanaan varmaan hyvinkin radikaali teos, mutta musiikillinen substanssi jäi kovin köykäiseksi. Eli suomeksi sanottuna eipä ollut paljon (yhtään?) sellaista matskua, joka olisi jäänyt soimaan päähän. Ei muuta kuin kiitos ja näkemiin.
Berlioz oli epäilemättä nerokas orkestraatio- ja sointiväri-innovaattori, mutta kyllä ainakin tämän teoksen perusteella alan valitettavasti kallistua niiden kannalle, jotka luokittelevat Berlioz'n säveltäjänä B-sarjaan (enkä nyt tarkoita saksalaisten "kolmea B:tä"). |
|
megatherium: Työlästä se kuitenkin brahmsille oli irtautua beethovenin vaikutuksesta jonka haamu varjosti häntä sinfonisen luomistyön alusta asti riippumatta kuinka kauan häneltä oman äänen löytäminen ja muotoratkaisujen ja sävelkielen formuloiminen kestikin. hänhän ei ollut parempi meediona hallitsija kuin bee tai bach mutta hänen meedionsa oli plastillisempi kuin heidän.
muuten mielenkiintoinen vertailukohta ja paralleeli suomessa brahmsin beethoveninpalvontaan...
Kiintoisa vastaus mutta et suoraan ilmaissut missä teoksissa Brahms on selvästi Beethovenin vaikutuksen alaisuudessa suorastaan. En kuitenkaan huomaa varsinkaan Brahmsin sinfonioissa mitään siihen viittaavaa. Omasta mielestäni Robert Schumann oli Brahmsin todellinen primus motor, ja sävelkielen synnyttäjä, mikä kuvastuu ehkä parhaiten Brahmsin varhaisissa pianoteoksissa (sonaatit mm.).
Mutta että Brahms olisi Beethoveninpalvoja, mihin perustat moisen väitteen? Kaikkihan me olemme Beethoveninpalvojia, joku vaan toimii ilman että se vaikuttaisi hänen sävellystyöskentelyyn. |
|
Tshaikovskin ensimmäinen jousikvartetto on varsin mukava |
|
ernst fabritiuksen kvartettsatz oli hyvin nlassinen tyyliltään fuugataitteineen.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
|
Eilen kirkossa kuultu Eric Whitacren Lux Aurumque oli kyllä vaikuttavaa maalailua. Tykkäsin kovasti.
"Live like a windrammer as you fuck" |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
