Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Elektroninen ja elektroakustinen musiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Elektronisen musiikin "taso"
1 2
Leikari
16.02.2009 12:16:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

satuin eilen illalla ohimennen kuuntelemaan Avaruusromua -radio-ohjelmaa. Mikkola soitti jonkin kotimaisen artistin äänitettä, mikä sai ihmettelemään, että onko musiikin tekijöille tullut se virheellinen käsitys ettei tarvitse osata soittaa eikä omata musiikillista näkemystä.
 
Riittää näköjään, että on hommattu syna, jonka soundit tuntuvat olevan pääasia - koskettimia painellaan aivan miten sattuu ja syntyy syntikkahälyä, jossa hienoista soundeista tehty kuorrutus peittää musiikillisen tyhjyyden.
 
elinen soopa oli huonon musiikin huippu - vaikka olen minä pitkin aikaa jo silloin tällöin tunnistanut, että synamusassa monille itsetarkoitus on syna - ei musiikki. Harjoitelmat olisi syytä jättää pöytälaatikkoon pölyttymään.
 
valitettavan harvoin kuulee oikeasti hyvää uutta elektronista musiikkia - vaikka toki selalistakin on
 
- - -
 
voisi se Mikkolakin yrittää jotain laatua pitää yllä eikä vaan ohjelmasta toiseen taivastella Moug-analogisyntetisaattoreitaan ja ihmetellä improvisaatiota.. sehän puhuu kuin selittäisi elektronista musiikkia jollekin vajaaälyiselle joskus 70-luvulla
 
Kikolaa
16.02.2009 12:53:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäköhän olet kuullut.
 
Sanotaanko näin, että jos joku saa mielenkiintoisia soundeja ja "soundikollaaseja"/ambient kamaa niin on niitä varmaan miljoona kertaa kiinnostavampi kuunnella kuin jotain Janne Wirmanin synatilutuksia.
 
One O'Clock Jump
Leikari
16.02.2009 13:12:30 (muokattu 16.02.2009 13:16:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäköhän olet kuullut.
 
Sanotaanko näin, että jos joku saa mielenkiintoisia soundeja ja "soundikollaaseja"/ambient kamaa niin on niitä varmaan miljoona kertaa kiinnostavampi kuunnella kuin jotain Janne Wirmanin synatilutuksia.

 
nimi ei jäänyt mieleen, mutta soittolistalta sen tunnistaisin kyllä - en kuitenkaan viitsi mainita
 
mistä sinä Wirmanin tähän vedit??
 
aivan aidosti eilen kuulemani musiikki olisi voinut olla vaikka apinan tekemää - mitään rakennetta, hahmoa, logiikkaa, jatkumoa, rinnastuksia tms. en havainnut - kärjistetysti: pelkkää satunnaista koskettimien painelua.
 
en minä tarkoita, että elektronisen musiikin tulisi olla jonkun pop-lauluoppaan tai klasarisääntöjen mukaan tehty, mutta jotain "tajua" pitäis ilmetä - pasna on pasnaa eikä se pelkillä syntikkasoundeilla muuksi muutu
 
minulle ei riitä, että on pelkkä soundikollaasi - pitää olla joku ajatus kokonaisuudesta mukana - kuten kuvataidekollaasissakin.
 
ambienttiakin olen kuunnellut siitä lähtien kun sen Eno keksi - jonkun verran uskon sitäkin lajia tuntevani
 
Leikari
16.02.2009 13:28:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  


 
jos joku saa mielenkiintoisia soundeja ...

 
tähän vielä: ko. kuulemassani biisissä soitettiin aika banaaleilla triviaalipreseteillä eli "tehtaan soundeilla" - - kyseisen artistin kontribuutio jäi sitenkin vähäiseksi
 
Kikolaa
16.02.2009 13:35:02 (muokattu 16.02.2009 13:37:05)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

nimi ei jäänyt mieleen, mutta soittolistalta sen tunnistaisin kyllä - en kuitenkaan viitsi mainita
 
mistä sinä Wirmanin tähän vedit??
 
aivan aidosti eilen kuulemani musiikki olisi voinut olla vaikka apinan tekemää - mitään rakennetta, hahmoa, logiikkaa, jatkumoa, rinnastuksia tms. en havainnut - kärjistetysti: pelkkää satunnaista koskettimien painelua.
 
en minä tarkoita, että elektronisen musiikin tulisi olla jonkun pop-lauluoppaan tai klasarisääntöjen mukaan tehty, mutta jotain "tajua" pitäis ilmetä - pasna on pasnaa eikä se pelkillä syntikkasoundeilla muuksi muutu
 
minulle ei riitä, että on pelkkä soundikollaasi - pitää olla joku ajatus kokonaisuudesta mukana - kuten kuvataidekollaasissakin.
 
ambienttiakin olen kuunnellut siitä lähtien kun sen Eno keksi - jonkun verran uskon sitäkin lajia tuntevani

No hyvä - luulin jo että kyseessä on paatos popmusiikin rakastajalta.
 
Siis, lähdemateriaalin kuunteleminen kinnostaisi, että minkälaista kamaa siellä on mutta lähtökohtaisesti mun mielestä asia on näin:
 
alamaailmassa on kyllä kavereita joilla on jokin visio, esimerkiksi vaikka Raster-notonin jätkät; niillä on aina edes jokin idea siinä sen jutun takana. Digitaalisen minimalismin "suosikkeja"/kovia tekijöitä löytyy tolta lafkalta muutama. Ehkä nyt kuitenkin ajauduttiin aiheesta... jos siis synamateriaali oli pääpointtina.
 
E: Joo. Vielä voi pelastaa kuulemasi esityksen luokittelemalla se dadaksi, mutta enpä tiedä enää.
 
E2: Wirman oli tosiaan vähän huono allegoria synapimputukselle.
 
One O'Clock Jump
Mohla
16.02.2009 13:47:29
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

nimi ei jäänyt mieleen, mutta soittolistalta sen tunnistaisin kyllä - en kuitenkaan viitsi mainita
 
Höh, mikset? Mua alkoi ainakin kiinnostamaan miltä se kuulostaa?
 
Onhan se nyt aika selvää, että kaikessa musassa ihan klasarista countryyn on se tietty (yleensä valitettavan iso) osa täyttä kuraa.
 

"Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?" -Charlie McCharthy
Leikari
16.02.2009 13:55:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Höh, mikset? Mua alkoi ainakin kiinnostamaan miltä se kuulostaa?
 
Onhan se nyt aika selvää, että kaikessa musassa ihan klasarista countryyn on se tietty (yleensä valitettavan iso) osa täyttä kuraa.

 
kuunnelkaa itse - josko koette samaa & tunnistatte mitä tarkoitan:
 
http://www.yleradio1.fi/musiikki/avaruusromua/
 
- -
 
kyse siis ei ole musiikinlajin hyvyydestä/huonoudesta vaan nimenomaa jonkun bisiin/esityksen/artistin huonoudesta...
 
JPQ
16.02.2009 15:22:13
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Samaa olen ohjelmaa kuunnellessa todennut ihmetyttää mikä kaikki saa sopimuksen koska käsittääkseni yksi kotimainen on saanut ja sen musaa romuissa soitettu eikä oikein tunnu miltään no pitäs kuulla varmaan päivä aikaan ja voin paljastaa sen porukan nimi päättyy is kirjaimiin. Olen laaja makuinen mutta tuo mitä sanon oli tylsää onneksi sentäs ei presetti touhua joka sekin ihan ok koska paljoltihan esim. jean michel jarre niitä käyttänyt vaikka analogi aikana soundit olikin käsin kopioitu ohjekirjan ohjeista mutta silti.
 
Mohla
16.02.2009 15:22:27
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kyse siis ei ole musiikinlajin hyvyydestä/huonoudesta vaan nimenomaa jonkun bisiin/esityksen/artistin huonoudesta...
 
Joo, tätä itsekin tarkoitin. Siis, että vaikka on paljon hyvää jatsia, niin aina sieltä sitä kuraakin lötyy...
 

"Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?" -Charlie McCharthy
RA
16.02.2009 15:34:42 (muokattu 16.02.2009 15:36:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kyse siis ei ole musiikinlajin hyvyydestä/huonoudesta vaan nimenomaa jonkun bisiin/esityksen/artistin huonoudesta...
 
Eikös tässä ollutkaan kyse elektronisen musiikin tasosta?
 
Avauspuheenvuoro huokui sitä perinteistä "Genre X on paskaa" mustavalkoisuutta johon voidaan sitten ladella iso liuta syitä siitä miksi se ei miellytä juuri omaa korvaa. Se nuorison kuuntelema rokkenrollikin on pelkkää räminää.
 
Jos kyse oli taas tosiaan yhden biisin/artistin huonoudesta, en oikein ymmärrä pointtia sillä kaikki nyt on varmaan elämänsä aikana kuullut paskan biisin jos toisenkin, genrestä riippumatta?
 
Kieltämättä olen itsekin tuskaillut sen kanssa, ettei ole tullut vastaan pitkään aikaan mitään mielenkiintoista uutta levyä. Tai yleensäkin milloin aletaan tekemään taas uutta musiikkia niiden väsyneiden "80-luku vaikutteiden" sijaan? Muuallakin kuin elektronisessa musiikissa. Mutta ehkä sitä voi vaan katsoa peiliin ja todeta tulleensa vanhaksi, tai jatkaa kärsivällisesti odottelua. :)
 
Edit: Sitä piti vielä sanoa, että paskaahan riittää nykyään ihan vaan sähköisen jakelun helppouden takia tulvaksi asti. Genressä kuin genressä. Vaatii vaan tarkempaa siivilöintiä.
 
maelstorm
16.02.2009 16:02:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minusta alkupuheen antanut Leikari oli vain tyrmistynyt jonkin poikkeuksellisen paskan avaruusromu-jakson äärellä. Minä sympatiseeraan jokaista ihmistä, jolla vielä aikuisella iällä on sydämensä sopukoissa tarpeeksi tunteita musiikkia itseään kohtaan, että tällaiset raiskaushetket synnyttävät kiukkua.
 
Itselläkin niitä nousee myös, eikä mikään genreraja itseäni niiltä pelasta. joku lovexin liiman (ja pillumehujen) katkuinen pedofiilihevirokki vituttaa. samoin kuin vaikka joku neljän pennin house vedätys kahden pennin "musta nainen sanoo uuh" sampleilla.
 
space commander mikkola kera avaruusromuineen tuskin on kovin edustava otanta modernia elektronisen musiikin soundia ja kaikki varmaan oivaltavat tämän. :)
 
Siivet.
RA
16.02.2009 16:23:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän noita musiikillisia turhautumisen hetkiä tulee jos nyt ei päivittäin, niin vähintään viikoittain. Jopa siinä määrin että olen alkanut epäillä tulleeni vanhaksi.
 
Onneksi kuitenkin "kun itte tekee, saa sellasen ku haluu."
 
..tai siis sellasen kun osaa. :)
 
Juho L
18.02.2009 06:49:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onneksi kuitenkin "kun itte tekee, saa sellasen ku haluu."
 
..tai siis sellasen kun osaa. :)

 
Tulihan se sieltä. Pelkäsin jo, että maailman huonointa argumentointia joutuu odottamaan jo seuraavalle sivulle.
 
Modernia konemusiikkia on aina vaivannut se, että jengi säätää vain syntikoilla ja siinäkin hommassa valtaosa on ihan uunoja. Muutenkin tuntuu siltä, että sitä musikaalisuutta pidetään tekijöiden taholta jokseenkin toissijaisena seikkana ihan yleisestikin. Lopputulos on epäinnovatiivista kakka, mikä ei herätä mitään tuntemuksia tai seikkailumieltä. Se on valitettava tosiasia, että perinteikäs "konemusiikki ei ole musiikkia"-narina on osaltaan totta ja syyllisiä siihen ovat ketkäs muut kuin konemusiikin tekijät.
xulu
18.02.2009 10:08:23
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Modernia konemusiikkia on aina vaivannut se, että jengi säätää vain syntikoilla ja siinäkin hommassa valtaosa on ihan uunoja. .
 
Niin tämä on sitä hyvää argumentointia?
Äänisuunitellu vs. nuottimusiikki round 1, fight!
 
the purity of German electronic music
RA
18.02.2009 10:24:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulihan se sieltä. Pelkäsin jo, että maailman huonointa argumentointia joutuu odottamaan jo seuraavalle sivulle.
 
Modernia konemusiikkia on aina vaivannut se, että jengi säätää vain syntikoilla ja siinäkin hommassa valtaosa on ihan uunoja.

 
Ja nokitat tällä?
 
maelstorm
18.02.2009 10:32:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulihan se sieltä. Pelkäsin jo, että maailman huonointa argumentointia joutuu odottamaan jo seuraavalle sivulle.
 
Modernia konemusiikkia on aina vaivannut se, että jengi säätää vain syntikoilla ja siinäkin hommassa valtaosa on ihan uunoja. Muutenkin tuntuu siltä, että sitä musikaalisuutta pidetään tekijöiden taholta jokseenkin toissijaisena seikkana ihan yleisestikin. Lopputulos on epäinnovatiivista kakka, mikä ei herätä mitään tuntemuksia tai seikkailumieltä. Se on valitettava tosiasia, että perinteikäs "konemusiikki ei ole musiikkia"-narina on osaltaan totta ja syyllisiä siihen ovat ketkäs muut kuin konemusiikin tekijät.

 
kaunis varoituksen arvoinen provokaatio.
 
Siivet.
RA
18.02.2009 11:02:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No... yritetään nyt vielä kääntää tämä keskusteluksi.
 
Näistä 'vahvoista mielipiteistä' paistaa yleensä selkeä riittämättömän asiaan perehtymisen tuoma yleistys (tai jostain muualta kumpuava väsynyt provosointi). Kuultu joitakin satunnaisia elektronisen musiikin juttuja radiosta tai kaverien tuputtamana, ehkä kaivettu Enot kirjastosta koska 'ne kuuluu yleissivistykseen' tjsp ja todettu ettei kiinnosta. Ymmärrettävää sinänsä, sillä ei meikäläistäkään kiinnosta lähteä kaivamaan esim black metallin eri nyansseja koska en vain saa siitä musasta mitään irti. Voisin luetella tähän listan asioita mitkä mielestäni tätä musiikinlajia "vaivaa", mutta en näe tälle mitään pointtia. Tuskinpa se tekee ko. musasta yhtään huonompaa.
 
Henri Henri Olavi
18.02.2009 16:19:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aivan aidosti eilen kuulemani musiikki olisi voinut olla vaikka apinan tekemää - mitään rakennetta, hahmoa, logiikkaa, jatkumoa, rinnastuksia tms. en havainnut - kärjistetysti: pelkkää satunnaista koskettimien painelua
 
Miksei osata erotella ääntä musiikista? Ei aina pyritä tekemään musiikkia, vaan luomaan maailmoja/tunnelmia/tiloja/oloja aivan toisenlaisista lähtökohdista. Säännöt on tehty rikottaviksi.
 
minulle ei riitä, että on pelkkä soundikollaasi - pitää olla joku ajatus kokonaisuudesta mukana - kuten kuvataidekollaasissakin.
 
Se, ettet sinä saa haettua tai kuviteltua siitä kollaasista kokonaisuutta, ei tarkoita etteikö siinä sitä olisi.
 
ambienttiakin olen kuunnellut siitä lähtien kun sen Eno keksi - jonkun verran uskon sitäkin lajia tuntevani
 
Hohhoijjaa...
 
Edes tätä yhtä ei ole olemassa.
Mohla
19.02.2009 09:12:33
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suosittelen tsekkaamaan bändin nimeltään Xploding plastiX. Palautti mun uskon innovaattiseen elektroniseen musaan tossa joskus. Tässä tosin raja jatsin ja konemusan välillä on varsin häilyvä, mutta elektroniseksi tämä monesti lasketaan. Oon kuunnellut yhtä levyä nimeltään "Amateur Girlfriends Go Proskirt Agents"
 
Tuolta pystyy ainakin kuuntelemaan streamaamalla:
http://www.last.fm/music/Xploding+Plastix
 

"Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?" -Charlie McCharthy
maelstorm
19.02.2009 10:41:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

noi on entisiä bläkmetallisteja norjasta. :D
 
Siivet.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «