Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soittajaystävät
1
jon lord
16.08.2020 02:06:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei kaikki, olen ollut pitkään pois täältä ja tuskin vierailen jatkossakaan ainakaan usein. Kaikkea kurjaa on sattunut viimeisen käyntini jälkeen täällä. 2015 toukokuu oli yksi synkemmistä hetkistä urani aikana. Minulta paukahti kaksi nikamaväliä kaularangasta. Vasemmasta kädestä meni kaikki voimat. Leikkaus päätös piti tehdä nopeasti, ettei hermostuneet mene sekaisin. No operaatio onnistui odotetusti. Nyt tilanne on se että vasemman käden voima on hieman alle 80 % oikeasta mutta pärjään sillä. Juuri kun palaudun tuosta kaaduin saunassa ja mursun oikean jalkaterän. Kipsin kanssa 6 viikkoa ja jalka ei oikein parantunut. Lopulta se luudutettiin ruuvin avulla. Ei se ihan kunnossa ole, etenkin kun jalkoja pitää käyttää soittaessa. No fuskaamalla pärjää jotenkin.
No eihän ne siihen loppunut. Sitten todettiin vaikea uniapnea. Aika nopeasti sain cpap laitteen ja sen kanssa pärjään hyvin. No kylkiäisinä minulla todettiin 2 tyypin diabetes
Lääkityksellä ja 15 kg painonpudotuksella arvot ovat ihan hyvät
Lääkitys on kuitenkin jatkuva.
Sitten meni ääni ja olin 7 kk saikulla ja tutkittiin maan huippu foniatrin avulla asiaa. Puheterapiaa ja hengitystekniikkaa opettelin koko talven. Äänihuulissa on virheasento eikä se palaudu mutta keskittymällä ja ajattelun kautta pärjään siinäkin. Puolitoista vuotta sitten tuli sitten lopullinen takaisku. Selässä on vaikea ja kivulias hermojuuren ahtauma. 10 kk meni käytännössä ilman unta. Olin ihan pihalla ja siitä seurasi vakava masennus jota hoidetaan edelleen. Työterveyslääkäri suosituksesta haettiin osa-aikaista sairaseläkettä. No se myönnettiin ja nyt teen 40 % työaikaa eli 2 pv viikossa. Sen pystyy juuri tekemään. Kivun hallintaa on opeteltu ja se tulee jatkumaan hautaan asti.
No 2022 jään sitten Lokakuussa eläkkeelle. Eihän se eläke iso ole mutta tässä on nyt opeteltu tulemaan toimeen pienellä ja kun lapsetkin ovat muuttaneet pois kotoa niin ei ole kuluja. Tai on niitä kun panostin, vaimon kannustamana, Macin läppäriin ja Cubase pro 10 ohjelmaan. Teatterille olen tehnyt jotain tilaustöitä, samoin joitain pieniä proggiksia. Kanttorin töitä teen siis sen 2 pv viikossa, jäähän ylimääräistä aikaa muille harrastuksille ja on hyvää opettelua siihen kun jään pois työelämästä. 2018 sain tehdä ison 60 vuotis juhlakonsertin. 12 miehinen bändi, 6 tausta laulajaa ja solisteina mm Tommi Soidinmäki, Hanna Talikainen, kova heavy laulaja Timo Heinonen ja paikallisia ystäviä. Tanssikeikkoja ei ole ollut oikeastaan yhtään pariin kolmeen vuoteen. Muita juttuja voinnin mukaan. Joitain pikkujoulukeikkoja ja synttäribileitä. No onhan tässä tullut tehtyä yli 45 vuotta joten se kyllä riittää minulle. Äänitekniikan opiskelua on ollut työnantajan laskuun ja niitä on kyllä riittänyt näin korona aikana kun on striimattu konsertteja ja messuja.
Vaikka tämä kirjoitukseni pohjasävy voi olla hieman alakuloinen niin kuitenkaan se ei ole sitä. Nautin soittamisesta edelleen mikäli se on sen hetkisen terveyden ja kivun kannalta mahdollista. 2022 Lokakuussa pidän eläkkeellelähtö kiitoskonsertin. On ollut kiitollinen ja nöyrä olo siitä että järjestämäni konsertit ovat vetäneet eniten kuulijoita koko seurakunnan musiikkitilaisuuksista. Joulukonsertit keskimäärin 900 kuulijaa ja 60 vuotisjuhlakonsertti yli 1000. Kaikki eivät mahtuneet edes istumaan. Keikkamuusikon uraani on arvostettu työyhteisössäni ja se on hieno asia että maallinen ja hengellinen musiikki ovat lyöneet kättä ja kaikki työtoverini ovat sen hyväksyneet. Olkoon se minun perintöni ja aikaansaannokseni tässä viimeisessä ammatissani ja työssäni.
Kaikille teille hienoille muusikoille terveisin Martti Rekunen.
 
COVS jäsen N.o 3
KoskPaavo
16.08.2020 14:01:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno kirjoitus, tervehtymistä ja positiivisuutta toivon sinulle ,onhan meillä ainakin paljon muisteltavaa.
 
T Jukka Vt24:n varrelta.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
The 1
16.08.2020 14:54:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Morjensta Martti terveiset sinulle muistoja oli monia koita pärjäillä T. Hessu :)
 
Tuuleenhuutaja
16.08.2020 15:50:15 (muokattu 16.08.2020 17:22:55)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Upea kirjoitus. Tsemppiä ja hyvää syyskesän jatkumoa! :)
 
EP
16.08.2020 16:43:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onpa ollut rankkaa vastoinkäymistä, mutta hienoa, että kaikki tuntuu kuitenkin paremmalta ja tsemppiä jatkoon!
 
The 1
16.08.2020 21:56:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuljin näitä samoja just äsken ja taisin ollakkin siinä Martti siinä pienessä linnussa josta kerroit kun lapsesi kuoli ja hän lensi viereesi pienenä lintuna.
-Tabula Rasa Gryf
-Lintu pien kolkuttaa kaivaten ikkunaa se kai viestinsä sulle antaa.
 
Martti Sinulle on taivaassa paikka hänen kanssaan.
 
The 1
16.08.2020 22:12:09 (muokattu 16.08.2020 22:43:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Martista ystävänä ja soittajana miten kemiat on heti kohdallaan.
Martti oli tullut mukaan teimme ensimmäistä keikkaa Martti katsoi minuun ja kysyi onko tämä aina samanlaista eli hän luotti minuun heti kysymyksellään muuten normaalisti vain ajaudutaan viikkojen kuukausien jälkeen samaan kysymykseen . Minä sitten en lähde mihinkään henkiseen väkivaltaan. Martti toikin sen vuosien vetämisen jälkeen sitä ei ole pakko sietää. Olimme martin kanssa tehneet niin paljon eri juttuja ja kohdanneet kaikkea joten kysymys oli oikeutettu. Mutta valtavan hieno soittaja doors ja purple äijä mitä muuta voi olla kosketinsoittaja! Niin olla vaan Rekunen.
 
The 1
18.08.2020 00:31:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Terve Martti ystäväni. Kiitos kun purit sisintäsi tiedän miltä sinusta tuntuu. Itselläni myös kaikki nuo sairaudet mitä sinulla. Veli kuoli vein hänet hautaan ,vaimo otti eron kun työt loppuivat soitosta.olin ilman asuntoa melkein 7 vuotta Äitini nurkissa sain asunnon ja olen siitä onnellinen.Isä kuoli vein hänet uurnassa omaansa ostamaan hautaan.Olin koulussakin vähän aikaa ja palkkasivat minut töihin Lassilla& Tikanojalle 50 vuotiaana.Sain myös kivan naisystävän olin onnellinen rakastin pitkästä aikaa mutta sekin loppui.Nyt olen saanut työeläkkeen ja sen kansan eläkkeen. Sarauksia minulla on tämä selkä ja kädet. Mukaan tuli kakkostyypin diabets ja keuhoahtauma sekä uniapdeama verenpainetauti Martti minä en uskalla mennä lääkäriin mitä sieltä löytykkän mutta koitetaan olla hengissä sen aikaa T. Hessu Jokela :)
 
Anonymous-jazz
28.08.2020 22:38:56 (muokattu 28.08.2020 22:39:26)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jon lord: Hei kaikki, olen ollut pitkään pois täältä ja tuskin vierailen jatkossakaan ainakaan usein. Kaikkea kurjaa on sattunut viimeisen käyntini jälkeen täällä. 2015 toukokuu oli yksi synkemmistä hetkistä urani aikana. Minulta paukahti kaksi nikamaväliä kaularangasta. Vasemmasta kädestä meni kaikki voimat. Leikkaus päätös piti tehdä nopeasti, ettei hermostuneet mene sekaisin. No operaatio onnistui odotetusti. Nyt tilanne on se että vasemman käden voima on hieman alle 80 % oikeasta mutta pärjään sillä. Juuri kun palaudun tuosta kaaduin saunassa ja mursun oikean jalkaterän. Kipsin kanssa 6 viikkoa ja jalka ei oikein parantunut. Lopulta se luudutettiin ruuvin avulla. Ei se ihan kunnossa ole, etenkin kun jalkoja pitää käyttää soittaessa. No fuskaamalla pärjää jotenkin.
No eihän ne siihen loppunut. Sitten todettiin vaikea uniapnea. Aika nopeasti sain cpap laitteen ja sen kanssa pärjään hyvin. No kylkiäisinä minulla todettiin 2 tyypin diabetes
Lääkityksellä ja 15 kg painonpudotuksella arvot ovat ihan hyvät
Lääkitys on kuitenkin jatkuva.
Sitten meni ääni ja olin 7 kk saikulla ja tutkittiin maan huippu foniatrin avulla asiaa. Puheterapiaa ja hengitystekniikkaa opettelin koko talven. Äänihuulissa on virheasento eikä se palaudu mutta keskittymällä ja ajattelun kautta pärjään siinäkin. Puolitoista vuotta sitten tuli sitten lopullinen takaisku. Selässä on vaikea ja kivulias hermojuuren ahtauma. 10 kk meni käytännössä ilman unta. Olin ihan pihalla ja siitä seurasi vakava masennus jota hoidetaan edelleen. Työterveyslääkäri suosituksesta haettiin osa-aikaista sairaseläkettä. No se myönnettiin ja nyt teen 40 % työaikaa eli 2 pv viikossa. Sen pystyy juuri tekemään. Kivun hallintaa on opeteltu ja se tulee jatkumaan hautaan asti.
No 2022 jään sitten Lokakuussa eläkkeelle. Eihän se eläke iso ole mutta tässä on nyt opeteltu tulemaan toimeen pienellä ja kun lapsetkin ovat muuttaneet pois kotoa niin ei ole kuluja. Tai on niitä kun panostin, vaimon kannustamana, Macin läppäriin ja Cubase pro 10 ohjelmaan. Teatterille olen tehnyt jotain tilaustöitä, samoin joitain pieniä proggiksia. Kanttorin töitä teen siis sen 2 pv viikossa, jäähän ylimääräistä aikaa muille harrastuksille ja on hyvää opettelua siihen kun jään pois työelämästä. 2018 sain tehdä ison 60 vuotis juhlakonsertin. 12 miehinen bändi, 6 tausta laulajaa ja solisteina mm Tommi Soidinmäki, Hanna Talikainen, kova heavy laulaja Timo Heinonen ja paikallisia ystäviä. Tanssikeikkoja ei ole ollut oikeastaan yhtään pariin kolmeen vuoteen. Muita juttuja voinnin mukaan. Joitain pikkujoulukeikkoja ja synttäribileitä. No onhan tässä tullut tehtyä yli 45 vuotta joten se kyllä riittää minulle. Äänitekniikan opiskelua on ollut työnantajan laskuun ja niitä on kyllä riittänyt näin korona aikana kun on striimattu konsertteja ja messuja.
Vaikka tämä kirjoitukseni pohjasävy voi olla hieman alakuloinen niin kuitenkaan se ei ole sitä. Nautin soittamisesta edelleen mikäli se on sen hetkisen terveyden ja kivun kannalta mahdollista. 2022 Lokakuussa pidän eläkkeellelähtö kiitoskonsertin. On ollut kiitollinen ja nöyrä olo siitä että järjestämäni konsertit ovat vetäneet eniten kuulijoita koko seurakunnan musiikkitilaisuuksista. Joulukonsertit keskimäärin 900 kuulijaa ja 60 vuotisjuhlakonsertti yli 1000. Kaikki eivät mahtuneet edes istumaan. Keikkamuusikon uraani on arvostettu työyhteisössäni ja se on hieno asia että maallinen ja hengellinen musiikki ovat lyöneet kättä ja kaikki työtoverini ovat sen hyväksyneet. Olkoon se minun perintöni ja aikaansaannokseni tässä viimeisessä ammatissani ja työssäni.
Kaikille teille hienoille muusikoille terveisin Martti Rekunen.

 
Niitä Lammin humppamiittejä sais järjestää useammin. Muistan kun olit mestoilla ja monet muut. Silloin sai nauraa porukalla oikein sydämen pohjasta sekä toki soittaa.
 
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
KoskPaavo
29.08.2020 22:55:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Anonymous-jazz: Niitä Lammin humppamiittejä sais järjestää useammin. Muistan kun olit mestoilla ja monet muut. Silloin sai nauraa porukalla oikein sydämen pohjasta sekä toki soittaa.
 
Jess, silloin olin minäkin läsnä. JonLordin veljen tunsinikin entuudestaan, täysumpimusikaalisen suvun edustajan, hienoa on näitä tuntea.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «