Muusikoiden.net
10.12.2016
Jenkkirundi - Uutuuskirja nyt myynnissä! 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Väärät biisivalinnat-Väärät paikat
1 2
KanttoriPiiparinen
31.03.2011 11:46:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kohta alkaa jälleen jäätelöautojen aika. Täälläkin päin pyörii moinen mobiili tunnareineen. Kaikkihan sen tietävät: Ohukaisen ja Paksukaisen tunnari toistettuna sellaisella vahvistinjärjestelmällä että varmasti kuulluu. Lapset tietenkin tykkäävät, mutta eivät ehkä kaikki aikuiset, etenkään yötyöläiset koe hurmion hetkiä jädeauton töötätessä ikkunan vierellä parhaiden unien aikaan.
 
Tyylipisteitä jaettiinkin sillekin jäätelöfirmalle, jonka pyörillä varustettu myyntikioski pyöriskeli Karhumäen hautausmaan ympärillä kesälauantaisin. -Siis juuri hautajaispäivisin.
 
Siinä sai moni "Sun haltuus rakas isäni" melko pikantin loppurallatuksen. Ja vieläpä ihan ilmaiseksi.
 
Miten on arvon raatilaiset? Tuleeko mieleen vastaavanlaisia musiikkielämyksiä?
 
Ei tämä tästä enää pahemmaksi voi muuttua.
jon lord
31.03.2011 11:58:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyse ei ole "musiikkielämyksestä", elämyksestä kuitenkin. Naapurin auton hälytin on soinut koko talven alkaen siinä 5 aikaan aamuyöllä. Nyt on ollut hiljaisempaa, mutta kovien pakkasten aikaan, aina kun meni ilmeisesti lämmitin päälle. Muutaman kerran soitettiin sille heti kun pilli alkoi huutaa. Monta kertaa ei enää tarvitse soida kun menen, vaikka kirkonmiehiä olenkin, vetämään turpaan jos ei lakkaa. Suunniteltiin jo muiden naapurien kanssa sellaista härpätintä joka viedään näiden ikkunan alle huutamaan.
 
COVS jäsen N.o 3
blaekie
31.03.2011 13:13:50
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä kun on kanttoreita vissiin paikallaan, (ei liity ehkä suoraan teidän ammattiin, aika lähelle kuitenkin vai ?), kun Joulunaikaan meilläpäin tuolla itä-Helsingissä erään kirkon kellojen soittama "Hiljaa , hiljaa, joulunkellot kajahtaa " menee muuten ok, (hitaassa tempossa) ja ei itsessään häiritse, mutta lopussa menee äänet aika kakofoniaksi, ja epävireisen kuuloiseksi. Johtuneeko siitä että edelliset kellot ei ole vaimentuneet vielä tarpeeksi kun seuraava jo soi, vai onko oikeasti joku kello "epävireessä" . En ole analysoinut sen kummemmin, tsekkaakohan noita kukaan koskaan
 
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
pekkajau
31.03.2011 19:14:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei nyt niinkään musiikillinen elämys...mutta en muista ihan tarkkaan missä se hautuumaa on mutta kuitenkin on ihan siinä raviradan välittömässä läheisyydessä. No jokatapauksessa hautajaiset ja olleet ravien aikaan ja kun pappi oli sanonut viimeisen aamenensa haudalla niin samalla oli kajahtanut raviradan torvikaiuttimesta : "LÄHTÖ HYVÄKSYTTY!"
 
Meisseli
31.03.2011 19:28:02
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran tajusin tekstin ja biisin olevan väärä kun Tornion kaupunginhotellilla hartwallin pikkujouluissa(tehdas joen rannalla) tempastiin "Varrella virran" :)
 
pippalot.com
arto1
31.03.2011 19:57:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran sydänkirurgien pikkujoulupippaloissa soitettiin intro ja kun basisiti alkoi laulamaan:"Sydämet lyövät hiljaa samaan tahtii..", bändi ainakin tajus....
 
jon lord
31.03.2011 21:27:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

blaekie: Tässä kun on kanttoreita vissiin paikallaan, (ei liity ehkä suoraan teidän ammattiin, aika lähelle kuitenkin vai ?), kun Joulunaikaan meilläpäin tuolla itä-Helsingissä erään kirkon kellojen soittama "Hiljaa , hiljaa, joulunkellot kajahtaa " menee muuten .....
 
Saattaisi olla jotain tekemistä värähtelytaajuuksien kanssa, voivat mennä jotenkin "Päällekkäin" ja se aiheuttaa kenties tuon epävireisyyden. Ihan vaan arvailupohjalla.
 
COVS jäsen N.o 3
Eddy
31.03.2011 21:55:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tää ei varsinaisesti ole otsikon mukainen homma, pikemminkin päinvastoin, joten sorry off-topic: Kierreltiin jouluna muutama vuosi sitten pienten sukulaislasten kanssa hautausmaalla ja pojat rupesivat laulamaan "Soihdut sammuu kaikki väki nukkuu..."
 
Koskettelen soittimia...
rintapek
01.04.2011 00:11:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meisseli: Kerran tajusin tekstin ja biisin olevan väärä kun ...
häävalssin jälkeen aloitimme reippaasti "Pillitä, Elli pillitä..."
 
One kind of music only - the good kind
KanttoriPiiparinen
02.04.2011 07:01:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jon lord: Saattaisi olla jotain tekemistä värähtelytaajuuksien kanssa, voivat mennä jotenkin "Päällekkäin" ja se aiheuttaa kenties tuon epävireisyyden. Ihan vaan arvailupohjalla.
 
Oikea arvailupohja. Intervalleilla on täysin tarkat värähtelysuhteet. Esim. Oktaavi on tasan kaksi kertaa perustaajuus. Mikäli sävelien yläsävelsarjoihin tulee dissonoivia elementtejä, syntyy tuo kakofoninen efekti.
 
Ei tämä tästä enää pahemmaksi voi muuttua.
KoskPaavo
02.04.2011 10:45:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KanttoriPiiparinen: Oikea arvailupohja. Intervalleilla on täysin tarkat värähtelysuhteet. Esim. Oktaavi on tasan kaksi kertaa perustaajuus. Mikäli sävelien yläsävelsarjoihin tulee dissonoivia elementtejä, syntyy tuo kakofoninen efekti.
 
Kolmella jaollis-harmoninen yläsävelsarja taas ikäänkuin kasvattaa äänentasoa. Sen vuoksi "putkiwatit" kuulostavat kovemmilta kun jotkin pääteputket korostavat kolmansia harmonisia.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
JussiG
02.04.2011 20:58:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei tosin sattunut meille, mutta olimme muutama vuosi sitten keikalla Kuusamossa, Sokos-hotellissa. Aloimme roudata kamoja lavalle, niin henkilökunnasta joku tuli sanomaan, että kasatkaa toooosi hiljaa niitä kamojanne, kun salin toisella puolella, kabinetissa (sellainen haitariverholla eristetty) on hautajaisten muistotilaisuus. Jatkoimme hiljakseen kasaamista, kun henkilökunnalle kävi oma moka sen asian suhteen. Laittoivat keskusradion saliin päälle, ja kuinka ollakaan, Europen "Final Countdown" menossa....
 
Kesti niillä viitisen sekuntia saada radio taas kiinni. Kyllä meitä huvitti ihan pikkusen vaan...
 
baron
02.04.2011 21:10:11
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JussiG: Kesti niillä viitisen sekuntia saada radio taas kiinni. Kyllä meitä huvitti ihan pikkusen vaan...
 
Mulle taas sattui oikeasti: Meillä oli keikka Pörssiklubilla ja kun tehtiin soundcheckiä niin se kuului langattomien mikkien kautta ravintola Pörssiin joka on muutamaa kerrosta alapuolella ja jossa oli menossa häätilaisuuden "virallinen" osuus.
 
Meidän tyhjän kapakan soundcheck teksti oli sellaista, joka ei ollut tarkoitettu yleiseen kuunteluun ja alakerrassa kesti tuokion sisäistää mistä se toinen ääni heidän äänentoistoonsa tuli ja vähän ajan kuluttua hikinen hovimestari (juossut raput ylös kun hissi oli varattu) tuli sanomaan meille että äkkiä tuo möykkä pois.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
rintapek
02.04.2011 22:42:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

baron: Mulle taas sattui oikeasti: se kuului langattomien mikkien kautta
 
Oikeesti kukaan tolkuissaan oleva ei käytä langattomia, jos ei o pakko.
 
One kind of music only - the good kind
baron
02.04.2011 23:57:25
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rintapek: Oikeesti kukaan tolkuissaan oleva ei käytä langattomia, jos ei o pakko.
 
Ai, meidän laulaja ja meidän basisti käyttää. Ehkä ne ei sitten ole tolkuissaan?
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Marshall83
03.04.2011 14:42:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

baron: Ai, meidän laulaja ja meidän basisti käyttää. Ehkä ne ei sitten ole tolkuissaan?
 
Meidän laulajan höpötykset meni kerran laivan tax-freehen..oli sielläkin alkanu päät pyörimään.
 
-Aaaschja kunnossa.
KanttoriPiiparinen
03.04.2011 17:01:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä sattui itselleni ja on vähän musta:
 
Olin vanhainkodin viihdehenkilö ja painoin jätkän humppaa täysillä...
-Samaan aikaan työnnettiin selkäni takana ruumiskärryä.
 
Ei tämä tästä enää pahemmaksi voi muuttua.
Juupe
04.04.2011 22:52:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KoskPaavo: Kolmella jaollis-harmoninen yläsävelsarja taas ikäänkuin kasvattaa äänentasoa. Sen vuoksi "putkiwatit" kuulostavat kovemmilta kun jotkin pääteputket korostavat kolmansia harmonisia.
 
Sorry, mutta ei se ihan noin mene. Parittomat harmoniset elävöittävät soundia, mutta vaikka ko. säröä olisi 100%, äänenvoimakkuus nousisi vain 3dB. Putki- ja transistoriwattien eroavuus on paljon monimutkaisempi asia.
 
KoskPaavo
04.04.2011 23:06:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juupe: Sorry, mutta ei se ihan noin mene. Parittomat harmoniset elävöittävät soundia, mutta vaikka ko. säröä olisi 100%, äänenvoimakkuus nousisi vain 3dB. Putki- ja transistoriwattien eroavuus on paljon monimutkaisempi asia.
 
Pitää ainakin olla "kolmella jaolliset harmoniset". Ne vain kasvattavat äänenvoimakkuutta. Nicola Tesla tiesi tämän myös.
 
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
Juupe
04.04.2011 23:44:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KoskPaavo: Pitää ainakin olla "kolmella jaolliset harmoniset". Ne vain kasvattavat äänenvoimakkuutta. Nicola Tesla tiesi tämän myös.
 
Kasvattaa kyllä, mutta ei se selitä putki- ja transistorivahvistimien eroa.
Paljonkos Tesla muuten tiesi vahvistimista?:)
Kyllä ne harmoniset tekee vahvistimessa muutakin, kuin kasvattaa vähän äänenvoimakkuutta. Kaikki, mikä vahvistimen lähtösignaalissa poikkeaa tulosignaalista, on säröä. Putkivahvistinkin pystytään tekemään varsin säröttömäksi.
Kolmella jaollisissa on sekä parillisia että parittomia, totta. Sitäpaitsi mulla taisi mennä ne edellisessä väärin päin :)
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti