Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Musiikin voimakkuus tanssipaikoissa
1 2 3 4 512 13 14 15 16
Ami
03.09.2009 15:17:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisitteko asiallisesti kertoa, miksi lähes kaikki bändit säätävät äänenvoimakuuden liian kovalle? Eikö ole teknisesti mahdollista soittaa pinemmällä volyymilla?
Vaikka joillakin orkesterilla on oma miksaaja, ei tähän ole tullut parannusta.
 
Tiedän, että tästä asiasta on kirjoitettu paljon, mutta tyhjentävää vastausta en ole
kertaakaan saanut.
Uskon kuitenkin edelleen, että myös te, esiintyjät taiteilijat, haluatte, että asiakaskunta nauttisi esityksestänne, jonka esteenä on usein kaakossa oleva nappula.
 
Lennu
03.09.2009 15:47:46
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ami: Voisitteko asiallisesti kertoa, miksi lähes kaikki bändit säätävät äänenvoimakuuden liian kovalle? Eikö ole teknisesti mahdollista soittaa pinemmällä volyymilla?
 
Ikävä kyllä ei. Meilläkin on 3000W tehoja äänentoistossa ja niistä lähtee paras soundi täysillä.
 
"omat loppuunnussittu PA ja mersu, yöt teltassa"
omarklah
03.09.2009 15:50:47
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lennu: Ikävä kyllä ei. Meilläkin on 3000W tehoja äänentoistossa ja niistä lähtee paras soundi täysillä.
 
No ilmankos meillä jää vähän ohueksi - tehoa on vain 2400W...
 
Ekstiätuanoikato...
artope
03.09.2009 15:54:22
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meilläpä on ihan mopowehkeet. Vain 600w.
 
"Pelimanni kolmannessa polvessa. Toisessa polvessa kuluma"
okabass
03.09.2009 15:54:27 (muokattu 03.09.2009 16:09:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vanhemmilla ihmisillä on alhaisempi ärsyttyvyyskynnys kuin nuorilla (kuulokin vanhenee). Lisäksi eri ihmisillä iästä riippumatta ärsyttyvyyskynnys on erilainen. Myös soitetun musiikin laji vaikuttaa. Lempikappale tuskin tulee liian kovaa. En muista koskaan n. kolmenkymmenen vuoden ajalta, että ns. humppa olisi tullut "kovaa" mutta rokin tynkä kyllä. Lopuksi: sellaista yhtä volumitasoa ei ole, että 100% tanssioista olisi 100%:sti tyytyväisiä volumeen.
 
In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka".
Timi
03.09.2009 16:19:00
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Katohan.Ami taas muistaa meitä!
Tosin kuulin juuri eräältä tanssijalta kans et oli ollu mestassa jossa PNP ja M&T esiintyi.Jälkimmäisellä oli tuutannut melkoisen kovaa?Kyselin että ei kai parkkeerannut kaappien eteen.Ei olluna hän kertoili.
 
Vaikea.Mutta varma!
EP
03.09.2009 16:34:45 (muokattu 03.09.2009 18:49:30)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuleehan sitä joskus illan kuluessa ruuvattua isommalle ja isommalle, tuntuu, että ei kuulu minnekään kun väki lisääntyy.
Varmaan paljon pienempikin riittäisi, toisaalta musiikki kyllä vaatii vähän volumea, että se kuulostaisi "paremmalta"!
 
E: jos on miksaaja erikseen (..ollu melko harvinaista kuitenkin), niin se kyllä yleensä vit*uuntuu jos ite ruuvaa : )
 
walttoni
03.09.2009 17:55:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minä en ole kuullut tanssilavoilla kenenkään bändin soittavan liian lujaa. Tanssibändit soittavat tosi pienillä volumeilla. Miksaaja on esimerkiksi Yölinnulla ja niiden volume on hyvinkin asiallinen ja siedettävä.
 
Sen sijaan tanssiravintoloissa pienilläkin kamoilla saadaan aikaiseksi kakofonia, josta kukaan ei nauti, mutta että hehtaarien kokoisilla tanssilavoilla, sitä en usko tällä istumalla.
 
On ihan eri asia kuunnella bändiä pa:n edestä, kuin hieman sivusta tai puhumattakaan 50 metrin päästä jos siinä on vielä 400 asiakasta välissä.
 
Liian kovaa soittaminen on huono juttu, mutta mun kokemuksen mukaan asiakkaat valittavat volumesta vain pa-kaappien vierestä tanssiessaan, ei esimerkiksi takarivisssä.
 
Kerro Ami esimerkki bändistä, joka soittaa isolla tanssilavalla tanssimusiikkia liian lujaa.
 
COVS2.
mack the knife
03.09.2009 18:16:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paska mikä aihe. Pankaa tulpat korviin jos tuntuu pahalta.
Nuo amin jutut on muutenkin aina ihan sama puhuuko pää eli perse. Nimi on tarkoituksella pienellä.
 
COVS n:o 1.
rintapek
03.09.2009 21:03:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meikäläisen keikoilla salin pualella on yleensä parisataa päätä ja boolimalja tai baaritiski.
Parisatapäinen maistinen lauma pitää aikamoista metelia ihan ilman bändikamojakin.
Kyl mä surutta käännän sevverran hanaa auki, et tanssilattialle kuuluu bändi hieman paremmin, kuin se baaritiskin älämölö.
Poikkeuksetta joka keikalla tulee paskaa niskaan, et liian kovaa. Yleensä syy on se, et " mökä haittaa seurustelua/keskustelua." Mut siihen tarkoitukseen sopivan volumen saa, ko lyä matkaradion lavan reunalle, ei semmotteen bändiä tartte.
 
Toisinaan sit todellakin tulee vedettyä aivan liian kovaa. Niist paikoista, mis meikäläisen stressiklubi vetää vain pieno osa on tehty livemusan esittämiseen. Aina jonkinmoisella kauhulla ajattelen paikkoja, mis kaikki pinnat on kiveä ja lasia. Hualimatta siitä, et on sähkörummut ja kaikki volumet näpeissä, ni on paikkoja mis meikäläisen taidot loppuu. Yhdes tommoisessa ko pualiltaöin lopetettiin, ni voitiin vaan toivoa, et viimeiset kaiut vaimenee ennen aamiaistarjoilun alkamista.
 
One kind of music only - the good kind
humppahanuristi
03.09.2009 21:39:58 (muokattu 07.09.2009 11:22:41)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

walttoni: Minä en ole kuullut tanssilavoilla kenenkään bändin soittavan liian lujaa. Tanssibändit soittavat tosi pienillä volumeilla.
 
En ole Ami mutta voin kyllä sanoa yhden bändin jota ei minunkaan korvat kestänyt siellä lavalla sisällä kuunnella. Se oli Anna Erikson bändeineen. Ja joskus vuosia sitten A.Aallon rytmiorkesteri veti aika railakkaasti mutta myöhemmin mitä olen kuullut, niin paljon siedettävämmin.
 
Mutta harvemmin.EDIT: mikähän lause minulta tässäkin jäi kesken. En tiedä.
 
Itse alkukysymykseen en tiedä, miksi vedetään liian lujaa, kun ei ainakaan meille asti ole liiasta metelistä tullut moitteita.
Tarvittaessa löytyy toistotehoa lähes 5kW mutta ei sitä kyllä kaikkea tarvita missään, missä me keikkailemme.
 
Humpasta rautalankaan...
rintapek
03.09.2009 22:15:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

humppahanuristi:
Tarvittaessa löytyy toistotehoa lähes 5kW mutta ei sitä kyllä kaikkea tarvita missään, missä me keikkailemme.

 
Nyyh... mulla on paljon pienempi ko sulla. Vain 1,5 kW.
Mut toisaalta ei tartte sähköjen kans tapella mis keikkaa tulee vedettyä.
Mikä on sinänsä erittäin kiva juttu.
 
One kind of music only - the good kind
kenonen
03.09.2009 22:26:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Me soitetaan aina olosuhteisiin nähden ihan pikkusen liian lujaa, kuin liian hiljaa. No, sille ei voi oikein mitään... JOs joku tulee kolmannen kerran sanoo, et pienemmälle, niin sit laitan vähän. Parantunut monitorointi on pienentänyt lattialle menevää volaa ja se on hyvä jutttu se.
 
Otin eli en, so not, kunhan humppa kulkee. COVS no 8
rintapek
03.09.2009 22:52:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näis volakeskusteluista mul tulee aina miäleen se keikka, ko saundtsekkivaiheessa paikalla oli jokunen järkkäri. Yks nutturapää oli vissiin omat hommansa saanu tehtyä ja hää keskittyi kovasti ristikonratkomiseen ko tsekki alkoi.
 
Kommenttinsa oli, et "oottekste hulluja?" Oikea vastaus oli, et ollaan, mut miten se liittyy asiaan? Ko milloin aikaa on, ni tsekissä katsotaan myäs se, et mis vaiheessa tarttee alkaa tapella kiarron kans ja mitä sille sit tarttis tehdä.
 
Tyhjässä salissa tommoiset volumet epäilemäti häirittee sitä sanaristikon täyttämistä.
Loppuillasta sit samalla keikalla vedettiin varmasti tuplat kovempaa ko tsekissä. Samainen nutturapää pomppi tukka auki lattialla, eikä völumet ollu yhtään liian kovalla. Tuskin hää muuten ois käyny pyytämässä ekstrasettiä?
 
One kind of music only - the good kind
Jupi57
03.09.2009 23:14:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rintapek: Näis volakeskusteluista mul tulee aina miäleen se keikka, ko saundtsekkivaiheessa paikalla oli jokunen järkkäri. Yks nutturapää oli vissiin omat hommansa saanu tehtyä ja hää keskittyi kovasti ristikonratkomiseen ko tsekki alkoi.
 
Kommenttinsa oli, et "oottekste hulluja?" Oikea vastaus oli, et ollaan, mut miten se liittyy asiaan? Ko milloin aikaa on, ni tsekissä katsotaan myäs se, et mis vaiheessa tarttee alkaa tapella kiarron kans ja mitä sille sit tarttis tehdä.
 
Tyhjässä salissa tommoiset volumet epäilemäti häirittee sitä sanaristikon täyttämistä.
Loppuillasta sit samalla keikalla vedettiin varmasti tuplat kovempaa ko tsekissä. Samainen nutturapää pomppi tukka auki lattialla, eikä völumet ollu yhtään liian kovalla. Tuskin hää muuten ois käyny pyytämässä ekstrasettiä?

 
Me vedettiin (kaikki) keikat tänä kesänä n. 4 kilon aktiiveilla ja vain kerran (sound-tsekissä) joku humalainen valitti volasta. Huutamatta kommunikaatio pelaa vaikka soitettiin! Pönttötehoa emmä edes hakeneet, vaan "mahottoman hyvää soundia/äänentoistoa".
 
Hannu Y.T
03.09.2009 23:21:10
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ami: Voisitteko asiallisesti kertoa, miksi lähes kaikki bändit säätävät äänenvoimakuuden liian kovalle? Eikö ole teknisesti mahdollista soittaa pinemmällä volyymilla?
 
Minun ei pitäisi ollenkaan puuttua tähän asiaan mutta.... Se mikä yhdelle on liian lujaa, on toiselle sopiva ja kolmannelle liian vähäinen. Ja mistä tulee tuo Jumalallinen totuus että "lähes kaikki bändit säätävät äänenvoimakuuden liian kovalle!" Onko nyt aivan varma että kyse ei ole vain sinun henk.koht.mielipiteestäsi ja tuntemuksestasi, viitaten myös kirjoituksiisi tanssi.netissä (kyllä, käyn välillä siellä lukemassa kirjoituksia, kun tunnen oloni liian hyväksi ja haluan pudotuksen karuun arkeen.)
 
Vaikka joillakin orkesterilla on oma miksaaja, ei tähän ole tullut parannusta.
 
Mistä tulee päätelmä, että jos bändillä on erillinen miksaaja, hänen ainoa tehtävänsä on pitää volume niin pienellä kuin mahdollista?!
 
Tiedän, että tästä asiasta on kirjoitettu paljon, mutta tyhjentävää vastausta en ole
kertaakaan saanut.
Uskon kuitenkin edelleen, että myös te, esiintyjät taiteilijat, haluatte, että asiakaskunta nauttisi esityksestänne, jonka esteenä on usein kaakossa oleva nappula.

 
Jälleen Jumalallinen totuus.... ei kaikki asiakkaat ole välttämättä kanssasi samaa mieltä!!!!!
Kun puhut asiaa totuutena, niin ilmeisesti olet käynyt joka bändillä tarkistamassa henk. koht. että kyllä, täällä on kaikki nappulat täysillä!! Entäpä jos sinulla on jostain syystä vain yliherkät korvat (kyllä, se on täysin mahdollista) esim hiljaisesta toimistotyöstä tms. vastaavasta johtuen?
 
No, vastaus ensimmäiseen kysymykseen : Läheskään kaikki bändit eivät säädä volumea liian kovalle, minun mielestäni olet väärässä.
Ja vastaus toiseen kysymykseen : Kyllä, se on teknisesti mahdollista.
 
Jatkakoon vanhemmat ja/tai viisaammat. Aamen.
 
Louskis!!!
KoskPaavo
03.09.2009 23:32:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"Uskon kuitenkin edelleen, että myös te, esiintyjät taiteilijat, haluatte, että asiakaskunta nauttisi esityksestänne, jonka esteenä on usein kaakossa oleva nappula."
Aiheen aloittaja saattaakin olla tuo.
 
Humppamuseon intendentti
mack the knife
03.09.2009 23:50:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kaakossa oleva nappula."
Aiheen aloittaja saattaakin olla tuo.

 
Joo. Kyllä se aikamoinen nappula on mielipiteissään.
 
COVS n:o 1.
rintapek
03.09.2009 23:54:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hannu Y.T: Minun ei pitäisi ollenkaan puuttua tähän asiaan mutta....
 
Puutu vaan, kommentti oli ihan asiaa.
 
niin ilmeisesti olet käynyt joka bändillä tarkistamassa henk. koht. että kyllä, täällä on kaikki nappulat täysillä!!


Ei o mahdollista. Jos mä vedän potikat kaakkoon, ni salista tervejärkiset katoavat lyhyintä mahdollista reittiä.
 
No, vastaus ensimmäiseen kysymykseen : Läheskään kaikki bändit eivät säädä volumea liian kovalle, minun mielestäni olet väärässä.
Ja vastaus toiseen kysymykseen : Kyllä, se on teknisesti mahdollista.
 
Jatkakoon vanhemmat ja/tai viisaammat. Aamen.

 
Olen vissiin nuarempi ja tyhmempi, mut tottahan toi on.
 
One kind of music only - the good kind
manjaana
04.09.2009 00:25:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Timi:
Tosin kuulin juuri eräältä tanssijalta kans et oli ollu mestassa jossa PNP ja M&T esiintyi.Jälkimmäisellä oli tuutannut melkoisen kovaa?Kyselin että ei kai parkkeerannut kaappien eteen.Ei olluna hän kertoili.

 
Kukonhiekassa vetäs viimeks bändi sellasilla voimakkuuksilla, että mulla tinnitti korva koko yön ja seuraavan päivän, en ees ollut lähellä kaappeja vaan jossakin puolessa välissä istuksin.
Tuttu bändi ja monasti nähnyt, ikuna ennen ei ole moista tapahtunut, että mun oli poistuttava siitä, tuli niin mukavia jytkyjä etten vaan kärsinyt olla. Kai mä oon tullut vanhaksi sitten 8/
 
-diu diu-
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 512 13 14 15 16

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti