Muusikoiden.net
02.12.2016
HOTONE - pienimmät pedaalit koskaan? 

Jazz »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Berliinin jazz
1
osmonen
02.12.2013 16:17:11
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi!
 
Olen asunut Berliinissä muutaman kuukauden ja kohta onkin jo kotiinlähdön aika. Olen käynyt täällä aika paljon katsomassa varsinkin jazzkeikkoja ja muun improvisoidun musiikin konsertteja. Täällä on hyvin elävä musaskene ja paljon monenmaalaisia muusikoita. Myös moni suomalainen muusikko ja taiteilija on valinnut Berliinin asuin- tai opiskelupaikakseen. Itseäni on kiinnostanut varsinkin improvisoidun musiikin skene ja vapaampi jazz, vaikka olen kyllä avoinna kaikenlaiselle musalle.
 
Ajattelin, että jotakuta saattaisi kiinnostaa minun kokemukseni eri jazz-paikoista ja muista keikoista. Sekalaisia juttuja voi lukea blogistani. Kirjoitukseni kulkevat eri paikkojen ja muusikoiden esittelyn ja konserttiarvioiden välimaastossa. http://autumninberlin.blogspot.de/
 
En ole ihan kaikista näkemistäni konserteista sinne ehtinyt kirjoittaa mutta jotain kuitenkin. Vähän tulee ajauduttua samoihin paikkoihin, kuten B-Flat -klubille, kun se sattuu olemaan tässä asuinpaikkani lähellä. Täällä on niin paljon tarjontaa, että en varmaan monia paikkoja tiedäkään. Tunnetummista jazz-klubeista esim A-Trane on vielä käymättä.
 
Mulla on tässä vielä kaksi viikkoa peliaikaa ja jos jollakin on vielä jokin suositus niin saatan ehtiä vielä käymään! Olisi myös kiva kuulla, jos jollakin muulla on kokemuksia tästä kaupungista.
 
madclass
02.12.2013 20:31:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tsekkasin blogia - suuret kiitokset siitä! Tällainenhan on todella mahtava, kun on matka tuohon suuntaan.
 
"How dare we spend so much valuable energy answering such questions as "what is jazz?" - William Parker
osmonen
03.12.2013 18:21:21
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiva, jos blogista on iloa!
 
Pitää vielä kirjoittaa parhaista mestoista ja keikoista kootut suositukset.
 
Tärkein suositus kokeellisen musiikin ja freejazzin etsijälle on kuitenkin Echtzeitmusik-nettikalenteri: http://www.echtzeitmusik.de/index.php?page=calendar
 
Perinteisen jazzin ja bluesin ystäville Jazz Guide Berlin: http://www.jazz-guide-berlin.de/
 
Nuo sisältävät silloin tällöin päällekkäisiä keikkoja mutta molemmilla on selkeästi oma linjansa. Jotain tarjonnan runsaudesta kertoo se, että pelkästään Echtzeitmusikissa voi olla yli 10 keikkaa illassa (ennätys 16) ja se valikoima on kuitenkin aika marginaalista.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti