| Aihe: Jazzin perusasiat, auttakaa te viisaammat! | |
|---|
|
Mites jos haluaa fuusiota kokeilla (suhteessa varhaiseen standardi-broadway-kama-jazziin), siis tämmöstä suht perus funkahtavaa jazz-rockia, mennäänkö ihan samoilla skaaloilla vai onko jotain oleellista eroa skaalojen käytössä? |  heikkiha
21.08.2013 01:00:21 (muokattu 21.08.2013 01:06:56) | |
|
sub zero: Mites jos haluaa fuusiota kokeilla (suhteessa varhaiseen standardi-broadway-kama-jazziin), siis tämmöstä suht perus funkahtavaa jazz-rockia, mennäänkö ihan samoilla skaaloilla vai onko jotain oleellista eroa skaalojen käytössä?
Mielenkiintoinen aihe! Ohessa haastattelu jossa John Scofield kertoo omia näkemyksiään aiheesta: Mitä on fuusio, jazz-rock tai funk jazz?
http://jazztimes.com/articles/20357 … -real-john-scofield-please-stand-up
Väsynyttä jorinaa omasta päästä:
Fuusio edustaa mulle nimensä mukaan sekoitusta mistä tahansa musiikista, joten mitään "genreraameja" on hyvin vaikea tai mahdoton sanella. (Toki on olemassa myös tiettyjä artisteja tai levyjä, esim. Weather Report tai Return To Forever, jotka edustavat joillekin ihmiselle genreä nimeltä "fuusio".)
Jazz-rock toisaalta antaa jo hiukan enemmän viitteitä ja mielikuvia miltä tällä nimellä kutsuttu musiikki voisi kuulostaa. Jazz sana tuo mieleen noin 100 vuotisen tradition, jonka historiaan on mahtunut monia kasvuvaiheita. Rock taas sytyttää omat mielikuvansa: sähköistä, kovaäänistä, asenteellista ja seksikästä! ("Not sexist, but sexy") Ja kun mainitsit myös sanan funk, tulee mieleen rytmi, groove, transsi, perseenkeinutus!
Eli noista saa jo melko paljon assosiaatioita ja rakennuspalikoita! Ja mitä noihin skaaloihin tulee, niin pallo on melko paljon sinun käsissäsi. Jos kuvitellaan tilanne jossa komppiryhmä jyystää tiukkaa 16-osa biittiä, jonka pohjasävel on vaikka G, ja kohta tulee sinun vuorosi soittaa soolo. Mitä tehdä? Moni kitaristi vetäisi varmaan G molli pentatonista tai doorista höystettynä muutamalla maukkaalla blues/rock-likillä, mikä on täysin fine! Jos homma toteutetaan "sopivalla" tyylitajulla ja hyvällä maulla, niin so what! Yhdestä äänestäkin saa paljon musiikkia aikaan. Toki voi myös soittaa paljon muita asteikoita ja luoda erilaisia jännitteitä, koska edeltä mainittu soolotausta antaa hyvin vapaat kädet tuon G-pisteen maustamiseen. Voit vaihdella erilaisia asteikoita aina melodisesta mollista dominanttidimiin, blues-skaalasta kokosävelasteikkoon, fryygisestä ylinousevaan. Tai halutessasi voit viedä koko homman täysin atonalisuuden partaalle ja palata takaisin soolon lopussa tutulla ja turvallisella blues-likillä! Ja hiukan suorempana vastauksena kysymykseesi: samat asteikot toimivat... Tärkeänä osana palettia on ehdottomasti fraseeraus, tyyli ja asenne, miten noita juttuja soittaa. Esim. voit valita haluatko viedä sooloasi enemmän rock-maastoon vai jazzin syviin vesiin. Vai haluatko soittaa jazzia rokisti! :)
Voi pojat!
"Eihän täällä olla lusimassa vaan pitämässä hauskaa ja saamassa aikaan kunnon jälkeä." - Robbie Robertson | |
ruottasaha: Aiheeseen liittyen David Liebmanin loistava artikkeli:
http://www.daveliebman.com/earticles2.php?DOC_INST=13
KIITOS linkistä! Awesome!
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 | |
ruottasaha: Aiheeseen liittyen David Liebmanin loistava artikkeli:
http://www.daveliebman.com/earticles2.php?DOC_INST=13
Joo ja ei. Olin paikalla tänä kesänä IASJ:ssa, kun Lieb esitti tämän transkriptioprosessinsa. Hän laajensi sitten vielä laatikon ulkopuolella ajattelemisella.
Ihan perusteellinen ja uskottava juttu, mutta ongelma on siinä, että 50-60-lukujen kielen oppiminen, mikä tuppaa aina olla ytimessä, ei puhuttele enää maksavaa yleisöä. Se on fakta, että se on innokkaiden esittäjien musiikkia toisille innokkaille esittäjille tai muille intoilijoille. Ja se alkuperäinen on kuolleiden tekijöiden musiikkia kuolemassa oleville vanhuksille. Ja saahan siitä tykätä, ei siinä mitään, mutta bebop-kieli freemaustein on menneisyyden musiikkia. Se sementöi tekemisen diipadaapaksi, mikä on periodimusiikkia paitsi kouluttajien ja perässähiihtäjien mielestä, ja se kommunikoi kuulijan kanssa lähinnä taidollisin, ei sanomalähtöisin motiiveihin. Nyt jazzintoilijat voisivat vetää taiteilija-viihdyttäjä -kortin esiin.
Todellinen jazz on aina ollut fuusioissa, rajapinnoilla, ja kielimetaforat tekevät siitä auttamatta menneisyyden musiikkia. Malja Valtteri Pöyhösen fuusiolle. Siinä on sitä aitoa häpeilemättömyyden henkeä, ja rajapinnalla tietty.
"Ego on kuin hattu. Olisi aina kohteliasta ottaa hattu pois päästä aina kun tapaa toisia ihmisiä." |  Chunga
21.08.2013 22:40:47 (muokattu 21.08.2013 22:41:33) | |
|
Jazzmieheltä oikein muikean hieno kirjoitus. Olisko 2000-luvun "juttu" sitten siinä, että bebop freemaustein on itsessään jo taantunut vain yhdeksi monista mausteista, jotka muodostavat nykyisen jazzkielen kirjon. Kysymys taitaakin kuulua: missä luuraa 2000-lukulaisen rytmimusiikin kielen pihvi?
We've gone full circle. | |
jazzmies: Joo ja ei. --
Erittäin hyvää juttua aiheesta. Laitoin plussan. Muakaan ei sinänsä kiinnosta jauhaa sitä vanhaa kamaa, vaan oppia uudempaa ja luoda vielä uudempaa. Kyllä minä teoriassa ja korvassa tiedän noin suurin piirtein jatsin historiaa "ihan riittävästi", mutta en kyllä kykene sitä kunnolla soittamaan. En tiedä olisiko syytä, toiset sanoo joo ja toiset ei - molemmilla hyviä perusteluita. Jokatapauksessa, ei vain kiinnosta se kieli juurikaan mitä "pitäisi opiskella", mutta jazz kiinnostaa. | |
jazzmies: Ihan perusteellinen ja uskottava juttu, mutta ongelma on siinä, että 50-60-lukujen kielen oppiminen, mikä tuppaa aina olla ytimessä, ei puhuttele enää maksavaa yleisöä. Se on fakta, että se on innokkaiden esittäjien musiikkia toisille innokkaille esittäjille tai muille intoilijoille. Ja se alkuperäinen on kuolleiden tekijöiden musiikkia kuolemassa oleville vanhuksille. Ja saahan siitä tykätä, ei siinä mitään, mutta bebop-kieli freemaustein on menneisyyden musiikkia.
Pakko vastata vaikka on ikivanha ketju. Muun muassa tällaista musiikkia pennut nykyään kuuntelee:
https://www.youtube.com/watch?v=pQDR83AN75U
Nykyään ei voi puhua fuusio- vaan kollaasimusiikista. Ja tällöin entisajan maneerit ovat pikemminkin vaatimus kuin taakka. Toiset tuottajat taas sämpläävät jotain 70-luvun fuusiojuttuja. Mitä vain ajoilta, jolloin musiikilla oli vielä ominaissoundi joka oli liitettävissä tiettyyn aikaan (tai paikkaan). | |
...mutta bebop-kieli freemaustein on menneisyyden musiikkia. Se sementöi tekemisen diipadaapaksi, mikä on periodimusiikkia paitsi kouluttajien ja perässähiihtäjien mielestä, ja se kommunikoi kuulijan kanssa lähinnä taidollisin, ei sanomalähtöisin motiiveihin. Nyt jazzintoilijat voisivat vetää taiteilija-viihdyttäjä -kortin esiin.
Osuipa sydämeen, koska juuri odottelen postin tuovan Pharoah Sandersin Live at the East-älppärin ja sitten vielä vietiin tuo entertainer-kortti. Epikset jaot.
Sakkoruudussa pari jaksoa Halosen Kalavaletta, diskurssianalyysiä ja Kimbleä.
https://www.youtube.com/watch?v=Xcmdf-eTeHM#t=14 |  baron
12.03.2015 16:03:28 (muokattu 12.03.2015 16:04:13) | |
|
Kalkkis mikä kalkkis: Oon erilaisissa tilausuuksissa joutunut soittamaan Pat Methenyä, Mahavishnu Orchestraa, Chick Coreaa mutta "vanhat" Coltrane/Miles Davis/Thelonious Monk/Charlie Parker piisit kiinnostaa eniten!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |  Kefiiri
24.03.2015 06:06:20 (muokattu 24.03.2015 06:06:47) | |
|
Vanhat bebopparit osasivat keksiä napakoita teemoja. Eihän kukaan joltain Chick Corealta tiedä kuin Spainin, loppu on yhtä ja samaa ryhditöntä luritusta :D
En ole musiikin asiantuntija. | |
Kefiiri: Vanhat bebopparit osasivat keksiä napakoita teemoja. Eihän kukaan joltain Chick Corealta tiedä kuin Spainin, loppu on yhtä ja samaa ryhditöntä luritusta :D
Eipä tule mieleen yhtään bebop -ajan muusikkoa, jolla olisi yhtä monta loistavaa sävellystä.
Vehkeet on levällään, sen kanssa eletään, sen kanssa edetään | |
sub zero: Eipä tule mieleen yhtään bebop -ajan muusikkoa, jolla olisi yhtä monta loistavaa sävellystä.
Tämä kyllä. Olen miettinyt samaa.
Bebop-linja =/= mieleenpainuva melodia (usein)
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 | |
sub zero: Eipä tule mieleen yhtään bebop -ajan muusikkoa, jolla olisi yhtä monta loistavaa sävellystä.
Monk? Kaikki sävellykset loistavia.
En ole musiikin asiantuntija. | baron
26.03.2015 08:11:49 (muokattu 26.03.2015 08:13:46) | |
|
Kefiiri: Monk? Kaikki sävellykset loistavia.
Jess! Jess!
Esim Green Chimneys: Vain yksi sointu (Ab6). Kun on tekijä osaa valita sen oikean eikä tarvitse pelleillä kummallisilla sointukierroilla!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Enpä ollut juurikaan ajatellut ennen Chick Corea-keskustelua standardi versus omatekemän eroa. Olen ajatellut, että sävelletystä materiaalista alkava lento on sitä jatsia, joten Great American Songbook-standardit hienoine melodioineen, rikkaine harmonioineen tai omat viritelmät ovat yhtä arvokkaita.
Onhan sitten täysin läpisävellettyä jazz-muusikoiden esittämää musiikkia, mutta kai sen voi laittaa contemporary music-otsakkeen alle.
Corean Trilogy livellä on 17 kipaleesta vain viisi Corean sävellyksiä loput joko standardeja tai hard boppareiden tekemiä. Haastattelussa Corea kertoo, että sadan konsertin aikana jotain standardia saatettiin soittaa 30-40 kertaa ja tietysti jokainen kerta oli erilainen.
Sinänsä Corea on mahtava pianisti, jonka kevyen rytminen kosketus saattaa johtaa liirumlaarum-efektiin ideoiden loppuessa.
Sittenhän on tämä Corean Mr Hyde-puoli sisällyksettömän fuusiokirmailun muodossa. Ettekö usko? Tarkistakaapa The Vigilin meininkiä:https://www.youtube.com/watch?v=ZCujM-w4Qxs
Tiedän, että tuollekin on laaja kuulijakuntansa ja onhan artistin saatava särvintä jazz-leivän päälle. Myönnän, että malka saattaa olla omien korvien välissä, kun koen jazzin kulminoituvan tenorisaksofonisooloihin ja muu on sitten kulissia, jolloin ei osaa arvostaa syntikoita, haitaria, huuliharppua, sähkökitaraa tai Ornettea jazzin ytimessä. | |
uusikaveri: --
Sittenhän on tämä Corean Mr Hyde-puoli sisällyksettömän fuusiokirmailun muodossa. Ettekö usko? Tarkistakaapa The Vigilin meininkiä:https://www.youtube.com/watch?v=ZCujM-w4Qxs
--
Aukasin tuon videon ja jaksoin kuunnella hetken. Sitten huomasin Youtuben ehdotuksen seuraavaksi videoksi: "Monkey playing the piano". | |
uusikaveri: Sittenhän on tämä Corean Mr Hyde-puoli sisällyksettömän fuusiokirmailun muodossa. Ettekö usko? Tarkistakaapa The Vigilin meininkiä:https://www.youtube.com/watch?v=ZCujM-w4Qxs
Tiedän, että tuollekin on laaja kuulijakuntansa ja onhan artistin saatava särvintä jazz-leivän päälle. Myönnän, että malka saattaa olla omien korvien välissä, kun koen jazzin kulminoituvan tenorisaksofonisooloihin ja muu on sitten kulissia, jolloin ei osaa arvostaa syntikoita, haitaria, huuliharppua, sähkökitaraa tai Ornettea jazzin ytimessä.
Jos rupean itse pohtimaan jonkun pop/jazz-säveltäjän ansioita, en kyllä aloita 73-vuotiaana sävelletystä materiaalista. Kynä on yleensä terävimmillään jollain ihan muulla ikäkaudella.
Vehkeet on levällään, sen kanssa eletään, sen kanssa edetään | |
Kefiiri: Monk? Kaikki sävellykset loistavia.
Hups. Se kyllä.
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 | |
sub zero: Jos rupean itse pohtimaan jonkun pop/jazz-säveltäjän ansioita, en kyllä aloita 73-vuotiaana sävelletystä materiaalista. Kynä on yleensä terävimmillään jollain ihan muulla ikäkaudella.
Sehän ei ole noin, että kynä olisi jotenkin terävämpi, vaan riippuu siitä mihin kuulija samaistuu ja mikä häntä puhuttelee. Sanotaanko niin, että nuoren tai vaikkapa keski-ikäisen voi olla vaikea ymmärtää vanhan ja elämää nähneen ajatuksia, mutta vanha ja elämää nähnyt voi ymmärtää myös nuorempia tekijöitä ja iloita siitä kun lapset leikkii;-). Se ei tietenään tarkoita että kaikki vanhusten ajatukset olisivat kiinnostavia, mutta voivat silti sitäkin olla jos omat asenteet eivät estä sitä.
Itse en edes mieti minkä ikäisen tekijän musiikkia kuuntelen. Jos musa puhuttelee niin se on hyvää ja jos se ei puhuttele, niin minä olen vähän tyhmä ja olen kuunnellut sitä liian vähän:-).
Olisipa jo kevät | |
Joteskin hairahduin tämän ketjun myötä kuuntelemaan McCoy Tynerin tuotantoa ja tilasin Enlightenment-liven (vuodelta 1973 Montreauxista).
Pitkästä aikaa melkoisen tymäkkää menoa, oikein aitoa ceeämämmää (CMM= crashing modal mayhem). Iiro Rantala tosin on todennut tämmöisestä musiikista, että muutaman tahdin idean pohjalta mälvätään parikymmentä minuuttia.
Laitan oheen Walk Spirit, Talk Spiritin. Varoituksena sanottakoon, että biisi sisältää aika pahan korvamadon.
https://www.youtube.com/watch?v=yLE … jpY&feature=player_detailpage#t=185
Mukavan kuuloista menoa, ajattelin, mutta sitten satuin lukemaan Irma Järvelän tutkimuksen, joka käsittelee musiikiin vaikutusta geenien transkriptioon (geeni-informaation ohjaama proteiinien valmistus), sillä nykyisin on osoitettu, että ulkoiset tekijät pystyvät aktivoimaa osaa geeneistä.
Musiikki näyttäisi aktivoivan dopamiinin erityksen, oppimiseen ja muistamiseen liittyviä geenejä ja deaktivoivan hermoston rappeutumisilmiöihin liittyviä geenejä. Juurikin näin, sanoisi Tapio Suominen, mutta vähän arveluttaa, että mitä modaalinen mayhem mahtaa aktivoida.
Tuli sitten mieleeni, että mitä mahtavat aktivoida tekno, saatanametalli tai reggae eri kiihdytinaineineen. Kaipa se sitten kuulijakunnassa näkyy. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
