| Aihe: Aloittelija kyselee tyhmiä.. | |
|---|
|
.... anteeksi kauhiasti kun minä olen vielä kovin alussa tällä jazzin polulla. Olen kuunnellut jazzia ja koittanut ihan itseäni marinoida vaikeimmissa jutuissa (tai kaikkihan mulle on vaikeaa). Miles Davisia mulla on tuossa muutama levy ja yksi kokoelma tuplalevy Charlie Parkeria ja kaikenmoisia klassikoiksi luulemiani levytyksiä nimiä jotka epäilemättä ovat teille kaikille tuttuakin tutumpia, mutta itselleni osaltaan tuoreita. Ja hiljalleen sen kuunteleminen on käynyt helpommaksi ja paikoitellen se on melkein ilo.
Ensinnäkin olen huomannut, että jazzia kuuluu jokapäiväisessä äänimaisemassa aika paljonkin, mutta usein "asiaankuulumattomissa" yhteyksissä esimerkiksi ylen ajankohtaisohjelmien inserttien taustoilla voi monesti soida joku jazzklassikko. Toiseksikin olen huomannut ettei jazz ole pelkästään hyvin syöneiden porvareiden intellektuellia opistojazzia, vaan sillä on oma huomattavasti savuisempi, uhmakkaampi ja alkukantaisempikin ilmenemismuotonsa. Katselin hiljattain yleteemalta "jazzia pohjoisesta" nimisen sarjan ja se oli varsin ajatuksia herättävä itselleni, vaikka siinä esitetystä musiikista iso osa oli niin vaikeatajuista etten pystynyt sitä tulkitsemaan, vaan se vertautui lähinnä kohinaan (oikeastaan vaikeatajuinen ei ole oikea sana, vaan vieraus).
Huomioni on kiinnittänyt myös sellainen seikka, että puhaltimet ovat varsin runsaasti edustettuna jazzin valtavirrassa (jos nyt röyhkeästi uskallan olettaa edes tietäväni mikä on jazzin valtavirtaa) ja pianokin on aika yleinen (basso ja rummut nyt tietenkin lähes poikkeuksetta täydentää orkesterin). Harvinaisempia soittimia ovat sitten muut kielisoittimet joista itseäni kiinnostaa eniten kitarat ja kitaristit. Kertokaapa minkälaisiin merkittäviin kitaristeihin kannattaisi jazzin saralla tutustua. Olen jo toki tietoinen ja hiukan kuunnellutkin esimerkiksi Wes Montgomerya ja Robben Fordia (vaikkain Robben on mielestäni aika bluesia ainakin ne levytykset joita olen kuullut). Suomalaisista tiedän Teemu Viinikaisen, mutta muitakin lienee.
Mainittakoon, että bebob on se tyylisuunta josta yritän parhaillani saada selkoa.
Kunnianhimoinen päämääräni on lopulta joskus oppia soittamaankin hiukan jazzia. En siis siten, että opettelisin vain teoreettiset perusteen improvisoinnista, harmoniasta ja rytmistä, vaan haluaisin ymmärtää sen syvemmin; haluaisin oppia "puhumaan" jazzia, niin että jos nousisin lavalle jazzmuusikoiden kanssa niin pystyisin kommunikoimaan, vaikka päästelisinkin varmaan vain kömpelöitä "ättä, kukka, kakka,...." lausahduksia siinä kun toiset siteeraisivat suvereenisti tolstoita;-D |  Zeeboo
30.11.2010 20:20:05 (muokattu 30.11.2010 20:23:19) | |
|
Charlie Christian, yksi "murroskauden" kitaristi. Swing-pelimanni, mutta bop-vaikutteet alkoivat jo kuulua.
Ilman muuta Joe Pass. monen mielestä se suurin. Herb Ellis, Barney Kessel, Kenny Burrell, Tal Farlow, Jimmy Raney noin alkajaisiksi
Tuubista löytyy sitten vaikka millä mitalla. Kokeile vaikka Emily Remler, Clint Strong...
"Johdannaisista" passaa tutustua: John Scofield, Pat Metheny, Wolfgang Muthspiel jne...
White men can't Monk | |
hallu: Kunnianhimoinen päämääräni on lopulta joskus oppia soittamaankin hiukan jazzia. En siis siten, että opettelisin vain teoreettiset perusteen improvisoinnista, harmoniasta ja rytmistä, vaan haluaisin ymmärtää sen syvemmin; haluaisin oppia "puhumaan" jazzia, niin että jos nousisin lavalle jazzmuusikoiden kanssa niin pystyisin kommunikoimaan, vaikka päästelisinkin varmaan vain kömpelöitä "ättä, kukka, kakka,...." lausahduksia siinä kun toiset siteeraisivat suvereenisti tolstoita;-D
"Blokkaa" hyvältä kuulostavia soolojen osia. Näitä selvittäessä huomaat että niitä saman tapaisia ja jopa samoja likkejä esiintyy kaikilla jatsareilla soittimesta riippumatta. Se on sitä kieltä niinsanotusti.
saundi lähtee tukasta! | |
zorro: "Blokkaa" hyvältä kuulostavia soolojen osia. Näitä selvittäessä huomaat että niitä saman tapaisia ja jopa samoja likkejä esiintyy kaikilla jatsareilla soittimesta riippumatta. Se on sitä kieltä niinsanotusti.
Joo, kuvaamallasi tavalla olen koittanutkin harjoitella. Ongelmana on toistaiseksi ollut juurikin noiden juttujen hahmottaminen. Olen koittanut bongata niitä olennaisimpia juttuja niistä biiseistä ja koittanut soittaa yksinkertaistaen ja suoraviivaisemmin kyetäkseni soittamaan niitä keskittyen siihen jazzin rytmiin. | |
Zeeboo: Charlie Christian, yksi "murroskauden" kitaristi. Swing-pelimanni, mutta bop-vaikutteet alkoivat jo kuulua.
Ilman muuta Joe Pass. monen mielestä se suurin. Herb Ellis, Barney Kessel, Kenny Burrell, Tal Farlow, Jimmy Raney noin alkajaisiksi
Tuubista löytyy sitten vaikka millä mitalla. Kokeile vaikka Emily Remler, Clint Strong...
"Johdannaisista" passaa tutustua: John Scofield, Pat Metheny, Wolfgang Muthspiel jne...
Kiitoksia näistä:-) John Scofieldiin ja Joe Passiin olenkin joissakin yhteyksissä törmännyt. Tuo gybsyswing osasto on toistaiseksi mennyt vähän ohi, koska se on liian nopeaa (tosi hienon kuuloista kylläkin) Jocho Stephanin jotain juttuja kuuntelin ja se veti kuin Yngvie Malmsteen sillä akkarillaan, paitsi Ynkkä vaikutti sen jälkeen vähän kömpelöltä jätkältä ;-) (ei vaan on se ynkkäkin kova, mutta ei oikein jazzia, jotain neoklassista kaiketi). |  varo
04.12.2010 17:56:17 | |
|
zorro: "Blokkaa" hyvältä kuulostavia soolojen osia. Näitä selvittäessä huomaat että niitä saman tapaisia ja jopa samoja likkejä esiintyy kaikilla jatsareilla soittimesta riippumatta. Se on sitä kieltä niinsanotusti.
Tästä voisin olla vähän eri mieltä. Jatsin harmonia poikkeaa sen verti esim. peruspopista että voi mennä aloittelijalta sormi suuhun noiden plokkailun kanssa. Hyvä homma olisi aloittaa hankkimalla jokin omalle instrumentille sopiva opas jats-musisointiin, niin saisi edes jonkin verran teoreettista pohjaa tukemaan plokkaamista.
Myös nuotinlukutaidon kehittämisestä olisi paljon hyötyä, sillä real bookeista yms. soittaminen helpottuu kummasti kun osaa soittaa kappaleen teeman nuoteista tai ainakin pystyy lukemaan sujuvasti sointumerkkejä. Jaco Pastoriuksen mukaan soittajien pitäisi reenata aina jats-stankuista myös melodia, vaikka ei yhtäkään sooloa vetäisi vaan komppailisi siellä taustalla. Ja jos alkuvaiheissa ei oikein plokkailu onnistu, niin esimerkiksi kirjastosta löytyy mukavasti vaikka birdin ja coltranen sooloja nuotinnettuina versioina, mutta harvemmin kitaralle sovitettuina tabien kera.
Sitten kun alkaa olemaan vähän hajua musiikista niin toi soolojen plokkaaminen on hyvää reeniä. Eipä tuohon ihan mielettömän kauan pitäisi mennä.
Jahas, mistäs sitä Billuab voi ostaa? | |
varo: Tästä voisin olla vähän eri mieltä. Jatsin harmonia poikkeaa sen verti esim. peruspopista että voi mennä aloittelijalta sormi suuhun noiden plokkailun kanssa. Hyvä homma olisi aloittaa hankkimalla jokin omalle instrumentille sopiva opas jats-musisointiin, niin saisi edes jonkin verran teoreettista pohjaa tukemaan plokkaamista.
No omalla kohdallani plokkaaminen nimenomaan tuki teorian hahmottamista. Kun itse selvitti mistä joku juttu menee ja vertailemalla sitä pohjalla olevaan sointuun, tulee samalla hahmotettua miksi se juttu toimii ja millasissa tilanteissa sitä voi käyttää. Jaco Pastoriuksen neuvo on todella hyvä. Siinä kasvaa repertuaari huimalla vauhdilla.
saundi lähtee tukasta! | varo
04.12.2010 22:39:34 | |
|
zorro: No omalla kohdallani plokkaaminen nimenomaan tuki teorian hahmottamista. Kun itse selvitti mistä joku juttu menee ja vertailemalla sitä pohjalla olevaan sointuun, tulee samalla hahmotettua miksi se juttu toimii ja millasissa tilanteissa sitä voi käyttää. Jaco Pastoriuksen neuvo on todella hyvä. Siinä kasvaa repertuaari huimalla vauhdilla.
Juu, siis kyllä se mullakin tukee. Lähinnä vaan tarkoitan, että kun annetaan ohjeeksi plokkailla jatsia, niin helpolla aloittelija väsähtää ja turhaantuu, kun jää sellainen mielikuva, että koko biisi pitäisi tuosta vain mennä. Täällä foorumilla kyllä annetaan aina ohjeeksi plokkailun reenaaminen, mutta jos homma ei oikein tahdo aluksi onnistua niin kukaan ei vahingossakaan mainitse aloittamista säveltapailun avulla, jonka yksi tarkoitus on nimenomaan intervallien, kadenssien ja harmonian tunnistuskyvyn kehittäminen. Myös transkriptioiden tekeminen auttaisi kummasti, pelkän tohtori toonikan läpikäyminenkin olisi jo paljon eteenpäin plokkailun vaativalla mutta palkitsevalla tiellä
Mä itse olen opiskellut "beginning jazz bass" -nimisen oppaan kera jazzbassottelua ja nyt kun vähän olen päässyt asiasta jyvälle aloin plokkaamaan miles davisin freddie freeloaderin basso-osuuksia. Auttaa kummasti, kun tietää nyt esimerkiksi, että dominanttiseiskasoinnun kohdalla on luontevinta käyttää miksolyydistä moodia, ja vaikka että mitä kromaattisia säveliä käytetään siirtymissä soinnusta toiseen. Kaikki tämä tukee jatsin plokkailua, ihan perus kuuntelemista unohtamatta.
Jahas, mistäs sitä Billuab voi ostaa? | |
varo: Juu, siis kyllä se mullakin tukee. Lähinnä vaan tarkoitan, että kun annetaan ohjeeksi plokkailla jatsia, niin helpolla aloittelija väsähtää ja turhaantuu, kun jää sellainen mielikuva, että koko biisi pitäisi tuosta vain mennä. Täällä foorumilla kyllä annetaan aina ohjeeksi plokkailun reenaaminen, mutta jos homma ei oikein tahdo aluksi onnistua niin kukaan ei vahingossakaan mainitse aloittamista säveltapailun avulla, jonka yksi tarkoitus on nimenomaan intervallien, kadenssien ja harmonian tunnistuskyvyn kehittäminen. Myös transkriptioiden tekeminen auttaisi kummasti, pelkän tohtori toonikan läpikäyminenkin olisi jo paljon eteenpäin plokkailun vaativalla mutta palkitsevalla tiellä
Mä itse olen opiskellut "beginning jazz bass" -nimisen oppaan kera jazzbassottelua ja nyt kun vähän olen päässyt asiasta jyvälle aloin plokkaamaan miles davisin freddie freeloaderin basso-osuuksia. Auttaa kummasti, kun tietää nyt esimerkiksi, että dominanttiseiskasoinnun kohdalla on luontevinta käyttää miksolyydistä moodia, ja vaikka että mitä kromaattisia säveliä käytetään siirtymissä soinnusta toiseen. Kaikki tämä tukee jatsin plokkailua, ihan perus kuuntelemista unohtamatta.
No tämä aloittelija ei kyllä turhaudu. Olen saoittanut paljon muunlaista musiikkia ja korvakuulolta opettelu on ollut minulle aina se luontevin tapa opetella. Olen oikeastaan suhtautunut vähän varauksella tekniikkaan ja teoriaan, mutta olen viime vuosina koittanut niitäkin vähän päntätä ja on teoria tietämyksestä ollut ihan kiistatta hyötyäkin. Esimerkiksi harmonioiden rakentumisen ymmärtäminen helpottaa saointujen hahmottamista.
Sellainen iso juttu tajuttavaksi mulla on ollut yrittää hahmottaa sitä jazzmaista poljentoa ja rytmiä. Esimerkiksi monissa sooloissa kuuluu semmoinen, että ammutaan puoli sävelaskelta ohi siitä kohdeäänestä ja siirrytään siihen silleen vähän kuin liukumalla, mistä tulee semmoinen keinuva svengi. Tai sitten sellaiset kromaattiset pyrähdykset, jotka päättyy edelläkuvatunlaiseen kohdesäveleen siirtymiseen. Toinen juttu mitä en meinaa millään ymmärtää, että miten sen soittimen saa "virnuilemaan" siihen sointiin tulisi sellainen tietty iloinen fiilis (en oikein osaa nyt kuvata mitä tarkoitan, mutta esimerkiksi Brubekin take five kappaleessa se foni soittaa sitä teemaa, niin siinä soinnissa on sellaista dynaamisuutta, mitä en millään meinaa osata kitaralla jäljitellä).
Minua on pikkupojasta asti jazzi kiehtonut, mutta olen aina kokenut sen itselleni jotenkin vaikeaksi lähestyä ja silti se on kiehtonut. Nyt aikuisena olen päättänyt ottaa härkää sarvista ja muodostaa edes jonkinlainen käsitys siitä. Ajattelin sitä sellaisena eläkeläisprojektinani, että vielä kun on virtaa, niin siihen koitan upoutua.
Tuosta plokkailusta sen verran, että olen aika hidas ihminen ja pidän hitaasta ja pohdiskelevasta musiikista myös jazzissa, eli siltä suunnalta se minun tutustumisenikin on alkanut. Miles Davis Kind of blue on sellaista sopivan selkeästi artikuloivaa soitantaa. En edes kuvittele plokkaavani mitään Charlie Parkkeria vielä, mutta olen sitä alkanut sinnikkäästi kuunnella ja se ei tunnu enää niin vaikealta kuin vielä pari kuukautta sitten. | varo
05.12.2010 00:52:24 | |
|
hallu: No tämä aloittelija ei kyllä turhaudu.
Havaitsin monenlaisia mielenkiintoisia pointteja tekstissäsi. Mäkin tykkään opetella soittamaan korvakuulolta, mutta en ole siinä mikään synnynnäinen virtuoosi. Sulla ilmeisesti on "vähän" enemmän soitto/plokkailukokemusta, joten se käynee sulta luontevammin. Jatsissa vaan on tosiaan ehkä se poikkeuksellinen harmonia mikä saa aloittelevat jats-harrastajat hämilleen ja noi kromaattiset krumeluurit, siksi mä ajattelin että voi olla helpompi aloitella jotenkin muuten kuin plokkailemalla. Jokainen saa toki tablata tyylillään, mikäs siinä.
Take Five on myös ihan loistava biisi. Taisi olla ihan eka jats-biisi jonka opettelin, alkuperäisen dave brubeckin levyn tahdissa. Kitaralla tosta pianokompista saa hyvän kuuloisen, kun heittää plektran nurkkaan ja soittaa sormityylillä peukalo soinnun pohjasäveltä näppäillen ja imac-sormilla muita säveliä nyhtäen. Toihan oli vielä kaiken lisäksi käsittääkseni aikamoinen hitti ilmestyessään?
Jatsi oli aluksi tosi vaikeeta, mutta kun alkaa hahmottamaan edes kappalerakenteita niin kuuntelukokemus muuttuu heti mielenkiintoisemmaksi. Sama varmaan on tuossa klassisen puolella, ainakin mulla mielenkiinto lisääntyy kun tunnistan jotain elementtejä klassisessa musiikissa jolle osaan antaa nimen ( vaikka tuossa soitettiin dimiskaalaa, tuossa tuli kolmisointu säveljärjestyksellä 1-5-3, taikka viululla kiva triplettirytmi) :D
Mäkin tykkään 1950-60-luvun jatsista, sellaisesta mietiskelevästä ja suht rauhallisesta. Ehkäpä sitä Parkeria ja jotain Freejazzia ymmärtää sitten vanhempana ja kokeneempana. Nyt kumminkin kolahtaa erityisen paljon Chet Bakerin tuotanto, kun se on aika rauhallista ja vähän nuotteja käyttävää, ja siinä on mukava laulaa melodiaa mukana. Muutenkin West Coast- ja Cool-tyyppinen musa on ihan loistavaa!
Jahas, mistäs sitä Billuab voi ostaa? | |
Olenko yksin mielipiteessäni, jos lipsautan Take Fiven olevan maailman epäjazzillisin jazz-kappale?
I'm way deep into nothing special (SD: West of Hollywood). |  baron
05.12.2010 16:51:29 (muokattu 05.12.2010 16:54:07) | |
|
Epämuusikko: Olenko yksin mielipiteessäni, jos lipsautan Take Fiven olevan maailman epäjazzillisin jazz-kappale?
Onhan se kiva piisi, ostin heti tuoreena joskus 50-60 luvun vaihteessa ja soi se silloin radiossakin tiheästi kuin iskelmä, muistan kun kuuluttaja ilmoitti: Seuraavaksi soitamme Dave Brubeckin ja yhtyeen kappaleen "Viides otto"
mutta ei se nyt hirveän jazzillinen ollut/ole.
(Wikipedia väittää että se olisi ilmestynyt sinkkuna vasta 1961 mutta mulla on vakaa mielikuva että mulla olisi ollut se viimeistään 1960)
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | Zeeboo
05.12.2010 17:28:56 (muokattu 05.12.2010 17:39:11) | |
|
................................
White men can't Monk | |
Epämuusikko: Olenko yksin mielipiteessäni, jos lipsautan Take Fiven olevan maailman epäjazzillisin jazz-kappale?
No minustakin se on epäilyttävän helposti lähestyttävä kappale, mutta porttiteorian mukaan monet siirtyvät siitä käyttämään kovempaa jazzia;-) | baron
06.12.2010 00:58:12 (muokattu 06.12.2010 01:05:57) | |
|
hallu: No minustakin se on epäilyttävän helposti lähestyttävä kappale, mutta porttiteorian mukaan monet siirtyvät siitä käyttämään kovempaa jazzia;-)
Mutta eiks "Blue Rondo à La Turk" ollut ekoja jazzpiisejä jotka meni 9/8 rytmissä?
http://www.youtube.com/watch?v=kc34Uj8wlmE
ja "Unsquare Dance" ekoja jotka meni 7/4 rytmissä?
http://www.youtube.com/watch?v=_yExwkQYcp0&feature=related
Kaikki kunnia Dave Brubeckin bändille, kyllä se uranuurtaja oli!
Vai onko jollain tietoa että se kulki jälkijunassa jotain kopioiden?
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
En tarkoita helposti lähestyttävyyttä, vaan vampin ja sointukulun jännitteettömyyttä, jota 5/4 valitettavasti ruokkii entisestään. Melodiassakaan ei ole "vipuvarsisäveliä", ainoastaan itsestäänselviä säveliä.
tai jotain.
I'm way deep into nothing special (SD: West of Hollywood). | varo
07.12.2010 23:21:13 | |
|
Epämuusikko: En tarkoita helposti lähestyttävyyttä, vaan vampin ja sointukulun jännitteettömyyttä, jota 5/4 valitettavasti ruokkii entisestään. Melodiassakaan ei ole "vipuvarsisäveliä", ainoastaan itsestäänselviä säveliä.
tai jotain.
Kyllä mä silti ton jatsiksi lasken. Esim. kappalerakenne-->vedetään teema läpi, sooloillaan jopa rummuillakin-->palataan teemaan. Ja onhan tuo real bookeissakin, että stankkuhan tuo.
Rupesin tuossa muuten miettimään jats-rumpalointia kun olin tossa joskus kuuntelemassa oikein wanhojen vetäjien jatsia. Rumpalilla oli joku ihan läpeensä paska setti, jossa ei virvelin ja basarin lisäksi ollut muistaakseni kuin yksi tomi, haikka ja joku toinen pelti. Silti äijjä veteli joka biisissä mitä kekseliämpiä komppeja ja lyhkäisen soolonkin johonkin väliin.
Rupesin miettimään, että mihinkä kaikki rumpalit tarvitsee sitä tuplasettiänsä ja 29 eri lautasta sekä lehmänkelloa :D ? Ilmeisesti tuo jats-kaveri oli osannut keskittyä olennaiseen?
Jahas, mistäs sitä Billuab voi ostaa? |  Epämuusikko
08.12.2010 16:24:51 (muokattu 08.12.2010 16:51:01) | |
|
varo: Kyllä mä silti ton jatsiksi lasken. Esim. kappalerakenne-->vedetään teema läpi, sooloillaan jopa rummuillakin-->palataan teemaan. Ja onhan tuo real bookeissakin, että stankkuhan tuo.
Ei tuo ole mikään stankun määritelmä. Vaikkakin tartuit hyvin mainstream-jazzin kusenpolttamiin rakenneratkaisuihin, joiden kanssa olen itsekin turhautunut :)
Rupesin tuossa muuten miettimään jats-rumpalointia kun olin tossa joskus kuuntelemassa oikein wanhojen vetäjien jatsia. Rumpalilla oli joku ihan läpeensä paska setti, jossa ei virvelin ja basarin lisäksi ollut muistaakseni kuin yksi tomi, haikka ja joku toinen pelti. Silti äijjä veteli joka biisissä mitä kekseliämpiä komppeja ja lyhkäisen soolonkin johonkin väliin.
läpensä paska. morjens
Rupesin miettimään, että mihinkä kaikki rumpalit tarvitsee sitä tuplasettiänsä ja 29 eri lautasta sekä lehmänkelloa :D ? Ilmeisesti tuo jats-kaveri oli osannut keskittyä olennaiseen?
oletko perillä jazz-perinteen rumpusettiratkaisuista???
Ja onhan Joe Morello ihan kiva, ei siinä.
I'm way deep into nothing special (SD: West of Hollywood). | Jucciz
08.12.2010 16:32:03 (muokattu 08.12.2010 16:32:38) | |
|
Tuota yllä olevaa määkin jäin kummastelemaan. Olen kuullut todella hienoa jazz-rumpalointia pelkällä virvelillä ja sudeilla - siihen nähden mainittu settihän on mitä monipuolisin vaikka minkälaiseen ilmaisuun. Kovempi kalevi loihtii vaikka saunan vesipadan kannesta ja 50 litran muovisaavista uskottavan jatsikompin - löylykauhalla, jos tarve vaatii.
Hmmm... saunajatsibändi? Ketjulliseksi rideksihan käy mainiosti se, kun heittää sopivassa kohdassa löylyä. ;) Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | varo
08.12.2010 18:08:50 (muokattu 08.12.2010 18:11:49) | |
|
Epämuusikko: Ei tuo ole mikään stankun määritelmä. Vaikkakin tartuit hyvin mainstream-jazzin kusenpolttamiin rakenneratkaisuihin, joiden kanssa olen itsekin turhautunut :)
Pitäisikö kaiken musiikin sitten olla jotain freejazzia, että voisi sanoa mielenkiintoiseksi jatsiksi? Voithan sä toki ruveta vaihtoehtoelitistiksi, jos haluat.
läpensä paska. morjens
Tarkoitin sitä, että setti oli jostain anttilasta hankittu, merkiltään rockstar. Sinänsä tuossa settikokonaisuudessa mitään vikaa ollut.
oletko perillä jazz-perinteen rumpusettiratkaisuista???
Ja onhan Joe Morello ihan kiva, ei siinä.
Riittävästi tietääkseni, että blastbeat ei ole suosituin komppi jatsissa. eikä mikään muukaan tukutuku-meininki.
Niin ja juccizzelle vielä kysymys Tampereen jatsi-meiningistä. Onko täällä pahemmin mitään baareja, missä jotain jatsijameja pidettäisiin? Siis säännöllisesti, kun Paapassa esimerkiksi noita tuntuu olevan joskus ja jouluna..
Jahas, mistäs sitä Billuab voi ostaa? | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
