| Aihe: Soitonopettajan pätevyys | |
|---|
|
Voi Jeesus! Dr V7 on kyllä työhullu ukko, nostan hattua. Minä en tuohon oppilaitosympäristössä kyllä pystyisi. Toisaalta, elämässä on noita tekijöitä jotka saavat pystymään...
Nyt alkaa hieman helpottaa, on sävellys/sovituspuolella oikeeta rahakeikkaa, joten opetuskakkuni on nyt vaan toi viran mukainen 24h/vk. En mä tosta toissavuodesta nauttinut, ei sitä ois jaksanut kovin montaa vuotta. Eikä kannata edes nostaa hattua, koska itsensä loppuunpolttaminen on aika tyhmää, pakon edessä oli jaksettava tuo vuosi.
Neuvo - hankkikaa puoliso jolla on säännölliset tulot! ;) ;)
"Dr. Dominant, I presume?" | |
Eikä kannata edes nostaa hattua, koska itsensä loppuunpolttaminen on aika tyhmää, pakon edessä oli jaksettava tuo vuosi.
Noi on ihan uskomattomia noi jotkut kun ihan tietoisesti tekevät yli jaksamisensa koska "ehtivät sit levätä keväällä" tai jotain muuta. Ihme meininkiä. Ihan kun se olisi jotenkin HIENOA että palaa loppuun kerran vuodessa ja loppuvuoden sitten toipuisi vaan. Kun ei se ihan niinkään mene. Nyt just parin kaverin kanssa ollaan ihmetelty että miten jaksetaan kun viimeistä puristusta ennen paperien saamista pitää rahoittaa työnteolla - ja koska pitää saada se lopputyö puristettua niin ei voi ottaa täyspäiväistä työtä, mut harvasta osa-aika-hommasta saa tarpeeksi... Kohtuullisen pelko perseessä tyypeillä, jotka opettavat koulussa, musaopistossa/ yksityisesti ja siihen päälle heittävät keikkaa - ja vääntävät viimeisiä kursseja ja gradua. Sairasta.
Neuvo - hankkikaa puoliso jolla on säännölliset tulot! ;) ;)
Ei se auta muuhun kun siihen että on "varaa vapaa-aikaan" ;) Jos tarttee rampata ympäriinsä leivän perässä (esim. tuntiopettajuus neljässä koulussa + humppakeikat) niin sappineste voipi nousta nenään yllättävän pian. Aika moni kollega on tehnyt taktiset ja heittäytynyt kotiäidiksi että saa "huilata" hetken. Huh.
[i hear voices but at least they're on tune] | |
Ei se auta muuhun kun siihen että on "varaa vapaa-aikaan" ;) Jos tarttee rampata ympäriinsä leivän perässä (esim. tuntiopettajuus neljässä koulussa + humppakeikat) niin sappineste voipi nousta nenään yllättävän pian. Aika moni kollega on tehnyt taktiset ja heittäytynyt kotiäidiksi että saa "huilata" hetken. Huh.
No sehän se pointti onkin, että olis vapaa-aikaa!! Muutahan sitä ei ihminen tarttekaan kuin katon pään päälle, murusta rinnan alle ja säännöllistä aikaa istua ihmettelemässä maailman menoa ilman kelloa tai kalenteria! ;) Mulle ainakin toimii tää yhtälö.
Ei sillä, työssäjaksaminen on oikeasti tärkeä puheenaihe. Pitäisköhän perustaa sille oma ketju?!?
"Dr. Dominant, I presume?" | |
Kyllä omaa elämää jää, vaikka opettaa esim 30 h/vko. Täytyy vain tajuta, että aamusta ja aamupäivästäkin voi harrastaa! Muita perheenjäseniä et sitten kyllä näe, et ainakaan kouluikäisiä lasia. Hehän ovat koulussa, kun sinä harrastat (lue;nukut) ja kotona, kun sinä teet duunia. Kun tulet kotiin, muut nukkuvat. Siis, valitse puolisosi huolella, sillä hänen kontolleen jää lastenhoito, harrstuksiin kuskaaminen, vanhempainilloissa käyminen jne. Etsi kaikki alueen aamupäiväjumpat, jos vaikka johonkin niistä saisit itsesi raahattua ja ystävysty muiden musiikinopettajien kanssa. Juu, ja opeta koko jengi heräämään aikaisin aamulla ja seurustelemaan silloin. Ei tämä sen vaikeampaa ole! | |
ope16: Kyllä omaa elämää jää, vaikka opettaa esim 30 h/vko. Täytyy vain tajuta, että aamusta ja aamupäivästäkin voi harrastaa! Muita perheenjäseniä et sitten kyllä näe, et ainakaan kouluikäisiä lasia. Hehän ovat koulussa, kun sinä harrastat (lue;nukut)
En hirveästi osaa arvostaa niitä soitonopettajia, jotka eivät käytä aamupäiviään oman henkilökohtaisen soittokuntonsa ylläpitoon. Niitä kyllä näkee aika paljon ja ne ovat yleensä niitä musiikkioppilaitosten syöpäkasvaimia työilmapiirin kannalta - erityisesti istuessaan lautakunnissa. | |
Gotnine: En hirveästi osaa arvostaa niitä soitonopettajia, jotka eivät käytä aamupäiviään oman henkilökohtaisen soittokuntonsa ylläpitoon. Niitä kyllä näkee aika paljon ja ne ovat yleensä niitä musiikkioppilaitosten syöpäkasvaimia työilmapiirin kannalta - erityisesti istuessaan lautakunnissa.
Kyllä nekin opettajat voivat melkoisia työilmapiirin pilaajia olla, joilla ei sitä muuta elämää ole ollenkaan. On se tärkeää kumminkin saada joskus jotain muutakin tehdä, että saa ajatuksia välillä työn ulkopuolelle. Soittokunnon ylläpitäminen on toki tärkeää sekin, mutta silti.
"Musiikki on kuin huumori. Toisille sitä ei kannata selittää, toisille ei tarvitse." -Kari Suomalainen | |
Jep, tällä hetkellä opetan kaikki duunit ja duunipaikat mukaan lukien 30-35h/vko plus oppilaskonsertit ja soitinesittelyt ja orkestereiden nuotistonhoitaminen plus työmatkat. Tällä tavalla rahaa tulee riittävästi ja silti käteen jää tosi vähän moneen muuhun palkkaan verrattuna. Perheetön voi soittaa aamupäivät, jos vain esim kädet ja selkä kestävät ilman liikuntaa... Vapaa-ajalla mä suunnistan hevosenhajun perässä tai menen pilatekseen, joogaan tms. Silti voidaan huilistien kesken keskustella soittotaidosta. Ei hävetä.
Ne, jotka luulevat elävänsä muutamalla hassulla oppilaalla, joutuvat pettymään. Eräskin huilisti lähti mielummin kolmikymppisenä armeijaan pentujen kanssa voidakseen vaihtaa opettamisen soittokuntatyöhön. Opettajana eivät kaikki kestä. Pieni pää hajoaa kun ei pääse toteuttamaan itseään... | |
Tarkennan että sotapojaksi lähtenyt oli nainen. Kun ei voinut jäädä kotiin vauvalomalle, piti keksiä jotain muuta.
Monet eivät tajua sitä, että musiikin opettaminen on työtä, ei harrastus ja että sitä työtä todella on tehtävä, jotta sillä elää. Työ on myöskin osattava tehdä. Tähän osaamiseen ei pelkkä harrastaneisuus riitä. | |
ope16: Tarkennan että sotapojaksi lähtenyt oli nainen. Kun ei voinut jäädä kotiin vauvalomalle, piti keksiä jotain muuta.
Monet eivät tajua sitä, että musiikin opettaminen on työtä, ei harrastus ja että sitä työtä todella on tehtävä, jotta sillä elää. Työ on myöskin osattava tehdä. Tähän osaamiseen ei pelkkä harrastaneisuus riitä.
Kun aloitti laulupedagogin opinnot, niin tuli tosiaan suurimpana yllärinä itselle miten paljon on osattava ja tiedettävä ollakseen edes jotenkuten pätevä hommassaan. Omien instrumenttitaitojen kehittämisen lisäksi kun on otettava myös kasvatustieteen, anatomian ja teorian kirjat kauniiseen käteen ja päntättävä. Ja kaikkea olisi sitten vielä jotenkin ylläpidettävä työelämässä. Opiskelukaan ei siis ole kivaa soittelua ja harrastamista vaan paikoitellen tosi rankkaa ja takaraivossa kummittelee usein myös työllistymismahdollisuuksien surkeus.
Mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua että raaka duuni maksaa itseään myös takaisin kun huomaa jonkun oppilaan kehittyvän ja innostuvan. Hienoin palkkio on ollut se, kun tajuaa antaneensa jollekin ihmiselle musiikin ja onnistumisen iloa :)
It is difficult to trust anyone whose instrument changes shape as he plays it! | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
