Rummut: soittaminen ›

Sludginess! Kun puhutaan musiikista ymmärrän sen enemmän liejuisuudeksi kuin mutaisuudeksi. Hähmäsyys vaiko lähmäsyys - sanoisin lähmäisyydeksi mutta koska en tahdo olla niin virallinen niin olkoon lähmäsyys.
 
Kaiken järjen mukaan 80-luvun jälkeen lähmäsyyden olisi pitänyt lisääntyä soitossa, mikä olisi tietenkin toivottavaa, ovathan historian parhaat rumpalit Max Roach, Elvin Jones, Art Blakey, Charlie Watts, Ringo Starr, Mitch Mitchell ja Keith Moon, muun muassa(kin), lähmäsiä. Minä pidän John Bonhamista enemmän kuin Aynsley Dunbarista joka on oikeastaan samanlainen mutta parempi - koska Bonham osaa olla lähmänen (poikansa valitettavasti ei osaa. PiLin Bruce Smith on lähmänen.
 
Mutta toisin kävi ja 90-luvulta eteenpäin hyvät lähmäset rupalit - sanoisin rumpalit mutten jaksa olla niin virallinen - ovat vaikuttaneet jossain death metalin alalajeissa tai kertaustyyleissä jos sielläkään - sikäli kuin ovat.
 
Miksi lähmäsyyden olisi sitten pitänyt lisääntyä 80-luvun jälkeen ns. järjen mukaan; no siksi että 80-luku merkitsi eräänlaista äärimmäisyyttä typerässä nirputtamisessa. Def Leppard etsi studiossa mikinpaikkaa kitaralle vuoden. Kuinka kauan heiltä olisi kulunut siihen studion ulkopuolella? Hyvä että sentään oli studio käytettävissä.
 
Nykysoittajat pitävät närpyttämistä kunnia-asianaan mutta ennen kaikkea etuoikeutenaan, mikä sementoi huonon ja suoraan sanoen väärän suuntauksen.
 
Pitäis harrastaa pönttöjä, kalvoja ja pedaaleita joilla lähmäsyyttä voi lisätä, esim. joillain basarin suoravetopedaaleilla voi hyvin lähmäsesti reagoida kuhunkin musiikilliseen tilanteeseen erittäin komeasti.

Plussan arvoinen analyysi mutta viimeinen kappale on jotenkin ristiriidassa itsensä kesken.
 
Hähmäisyys sen sijaan on minustakin liian harsoista sopiakseen rumpalismin määrittelyyn.

Kyllä tuolla new orleans groovejen seassa vielä todnäk jonkin verran aloittajan hakemaa tatsia arvostetaan, mutta kai se on niin että yleinen "skarppius" äänentuottamisen eri osa-alueilla on vaan tätä päivää.
 
Arvostan käsitettä, ja jaan myös mielipiteen Aysley Dunbarista, jota olenkin ajatellut viime aikoina.

Epämuusikko: Kyllä tuolla new orleans groovejen seassa vielä todnäk jonkin verran aloittajan hakemaa tatsia arvostetaan, mutta kai se on niin että yleinen "skarppius" äänentuottamisen eri osa-alueilla on vaan tätä päivää.
 
Arvostan käsitettä, ja jaan myös mielipiteen Aysley Dunbarista, jota olenkin ajatellut viime aikoina.
 
Totta tosiaan New Orleans on paikka jossa lähmäsyys on yhä arvossaan. Kuinkas muuten! Tuota ns. skarppiutta pitää kritisoida useista musiikillisista perusteista käsin mutta ennen kaikkea tietysti ihan siitä että robotit on hoitamassa robottien hommat paremmin kuin ihminen koskaan pystyy joten miksi vaivautua.
 
Jaa mitä ne musiikilliset perusteet kritiikille sitten on:
 
a) agogiikka
b) dynamiikan monipuolisuus
c) reagointi eli ns. interplay
d) muu tai määrittelemätön lähmäsyys joka tuottaa näkymätöntä lähmäsyyttä joka tuntuu hyvältä

velipesonen:
 
Pitäis harrastaa pönttöjä, kalvoja ja pedaaleita joilla lähmäsyyttä voi lisätä, esim. joillain basarin suoravetopedaaleilla voi hyvin lähmäsesti reagoida kuhunkin musiikilliseen tilanteeseen erittäin komeasti.
 
Suoravetopedaaleihin liittyen: Onko kukaan soittanut suoravetopedaaleilla niin, että ottaa jousen pois ja naittaa jalan kiinni pedaaliin vaikka narulla tai nippusiteellä?
 
Tulee aika erilainen tuntuma touhuun kun yläliikekin pitää tehdä itse.

Sera: Suoravetopedaaleihin liittyen: Onko kukaan soittanut suoravetopedaaleilla niin, että ottaa jousen pois ja naittaa jalan kiinni pedaaliin vaikka narulla tai nippusiteellä?
 
Tulee aika erilainen tuntuma touhuun kun yläliikekin pitää tehdä itse.
 
Kyllä konsanaan; minä aloitin aikaan jolloin halvimmat pedaalit - eli ne joilla soitettiin - olivat suorvetoisia ja tuli kokeiltua kaikenlaista! On hyvä meininki! Lähmänen!

Sera: Suoravetopedaaleihin liittyen: Onko kukaan soittanut suoravetopedaaleilla niin, että ottaa jousen pois ja naittaa jalan kiinni pedaaliin vaikka narulla tai nippusiteellä?
 
Tulee aika erilainen tuntuma touhuun kun yläliikekin pitää tehdä itse.
 
pyörän sisäkumilla aloitin ite. ja taisi olla premierin mikälie jossa oli metallinen kiinnike poljettavan osan ja nuijan välissä.

Sera: Suoravetopedaaleihin liittyen: Onko kukaan soittanut suoravetopedaaleilla niin, että ottaa jousen pois ja naittaa jalan kiinni pedaaliin vaikka narulla tai nippusiteellä?
 
Tulee aika erilainen tuntuma touhuun kun yläliikekin pitää tehdä itse.
 
Muistan lukeneeni jostain jazzrumpalista, joka oli saanut opettajaltaan ohjeen ottaa jousi pois pedaalista ja seurata jalalla pedaalin liikettä. Ilman mitään nippusiteitä tms. Jos bassorummussa on resokalvo ilman reikää ja lyöntikalvo on sen verran kireällä, että nuija pomppaa helposti pois, niin onhan se mahdollista oppia soittamaan.
 
Minun piti oppia pois nuijan "hautaamisesta", kun aloitin soittamaan reiättömällä resolla. Lyöntiä seurasi pärähdys ja siksi piti opetella vähän aikaa. Olen bassorumputekniikkani kanssa melko onneton edelleen. Ei tulisi kovin kummoista blastia tuplapedaalilla, mutta toisaalta sellaista musiikkia ei ole tarvinnut soittaa.

Tuohon on se Kai Hahdonkin lanseeraama erillistreeni olemassa.
 
Mutta aika kaukana ollaan topicin aiheesta.
 
https://www.youtube.com/watch?v=rZC7mEzczEI
 
a) agogiikka
b) dynamiikan monipuolisuus
c) reagointi eli ns. interplay
d) muu tai määrittelemätön lähmäsyys joka tuottaa näkymätöntä lähmäsyyttä joka tuntuu hyvältä
 
Näitäkin / vastaavaa oon viime aikoina miettiny, siltäkin kantilta miten nämä helposti yleisellä tasolla universaalisti positiivisina ihmisen/musiikkityylin piirteinä otettavat osatekijät voivat joissain kontekstissa olla myös viimeinen asia mitä kaivataan. Toki itse olen enemmän musiikillisen omapäisyyden ja anarkian puolustaja, paitsi silloin kun moisella toiminnalla on negatiivinen vaikutus tilipussiin, tai kun ollaan tiukan tyyliharjoituksen äärellä.
 
tähän se Erskinen musiikillisen toiminnan kolmio minkä sivut oli "that what must be expressed", "self-expression" ja "no personality, a slick product".

Epämuusikko: tähän se Erskinen musiikillisen toiminnan kolmio minkä sivut oli "that what must be expressed", "self-expression" ja "no personality, a slick product".
 
Erskine on fiksu sälli jolla on asiallinen soittofilosofia. Mistäköhän löytäisi tuon jutun, onko se jostain kirjasta?

Kefiiri: Erskine on fiksu sälli jolla on asiallinen soittofilosofia. Mistäköhän löytäisi tuon jutun, onko se jostain kirjasta?
 
taisi olla yhdestä vanhemmasta kirjastaan.

Epämuusikko: (...)tähän se Erskinen musiikillisen toiminnan kolmio minkä sivut oli "that what must be expressed", "self-expression" ja "no personality, a slick product".
 
Sitä mitä pitää ilmaista, tietenkin pitää ilmaista.
 
Eivät ole samalla viivalla!

Otetaan keskusteluun mukaan se kalju jamppa youtubesta joka soittaa hitaahkoja grooveja sangen preparoiduin soundein.e: tulihan se nimi sieltä eli Max Sansalone , nimimerkki dimsunk.
 
velipesonen:
Eivät ole samalla viivalla!
 
Eivät olekaan, vaan olivat kolmion eri nurkissa.
 
(ei sillä, että osatekijät olisivat aidosti toisiaan poissulkevia, mutta Peter itse kertoi "nojaavansa kohti tiettyä kolmion sivua", ja hyvä niin)

Epämuusikko: https://www.youtube.com/watch?v=5ChLN-5OpaE
 
Hyvä meininki, basisti saisi tehdä vähän enemmän töitä! Jos ruvetaan viisastelemaan niin rumpalilla varsinkin tuo vasemman käden tatsi on varsinaista huippua.

velipesonen: Hyvä meininki, basisti saisi tehdä vähän enemmän töitä! Jos ruvetaan viisastelemaan niin rumpalilla varsinkin tuo vasemman käden tatsi on varsinaista huippua.
 
Ekan vartin katsottuani tiedän katsovani varmasti loputkin kunhan kerkiän. Basistihan on just hyvä! Ja rumpalin lähestymistapa semmoinen johon itsekin tähtään. Tähdätähän aina voi vaikka ei osuisikaan! Virtuositeetti tuo lisäarvoa mutta homman juju on mielestäni tuo vivahteiden taju ja dynamiikka. Herkkua :)
 
Edit: mahti menoa tosiaan! Rumpalin laulutyylistä tuli mieleen Mose Allison, ja sehän näemmä on Allisonin kanssa soittanutkin. En tämmöisestä sällistä ollut ennen kuullutkaan. Rentouspisteet 5+/5.