Muusikoiden.net
03.12.2016
ROKKAA MERKONOMIKSI - liiketalouden perustutkinto 

Livetoiminta »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Bändille yksi aktiivinen subutin - mikä?
1 2 3
musamies
08.11.2010 01:08:11 (muokattu 08.11.2010 01:12:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt näyttäisi, että ollaan saamassa sähkörummut ainakin vaihtoehdoksi bändiin ja tarvittaisiin yhteensä neljälle yläkaapille Mackie SRM 450 V1 (2kpl) ja V2 (2 kpl) kaveriksi järkevän kokoista subutinta. Yhdellä kappaleella pärjää. Noita yläkaappeja käytetään niin, että kaksi on yleisölle ja kaksi bändille.
 
Jos subutin tulee, bassokitaran oma vahvistin jää ainakin joiltain keikoilta pois - ainakin niiltä missä minä soitan basson kiipparilla.
 
Kyseessä on tanssi- tai jazzmusiikille tyypillinen voimakkuustaso. Ei siis kovin mahdollinen, vaikka ihan hyvänkokoisiakin keikkapaikkoja on välillä.
 
Jos nyt vaikka Thomann:in luetteloa katson, epäilen band pass kotelossa olevien tarjoavan löysähköä toistoa. Siispä katsellaan etupäässä muita kotelovaihtoehtoja. Plussaa jos ämyri sisältää stereojakarin siten, että yläpäät kuormittumat vähemmän ja taajuudet ei mene niin paljon päällekkäin.
 
Tehdäänpä tälläinen vapaamuotoinen katsaus - vastauksissa saa kommentoida rennon vapautuneesti ilman väkinäistä PRO-muottiin pakottumista ;-)
 
Mitä korkeammasta hintaluokasta puhutaan, sen akateemisemmaksi keskustelu käy vaikka muuten voi olla kiinnostavaa - irti konkretian toteutuksesta oston muodossa - matala hintataso taas tarkoittaa, että rahat on nopeammin kasassa.
 
http://www.thomann.de/fi/behringer_b1500d_pro.htm
- Miltäs tälläisella meno maittaa, hinta ei ainakaan kallis? Hyvänä puolena nopeammin toteutettava hankinta. Olisko tämä päivän kustannustehokas sana? Behringerin logonhan voi ottaa pois jos se harmittaa..
 
http://www.thomann.de/fi/the_box_pro_achat_112_suba.htm
- Ompa söpön pieni sekä hintansa että kokonsa puolesta. Onko saundi myös pieni?
 
http://www.mackie.com/products/hd1501/
- Tämä voisi olla yksi perusasiallinen vaihtoehto. Luulisi sopivan hyvin jo olevien kaiuttimien kaveriksi.
 
http://www.qscaudio.com/products/speakers/k_series/K_series_Ksub.php
- Tästä varmaan jollain kokemuksia. Vaikka band pass rakenne onkin, niin kokemukset kiinnostaa.
 
turunenmikko
08.11.2010 10:10:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.thomann.de/fi/behringer_b1500d_pro.htm
- Miltäs tälläisella meno maittaa, hinta ei ainakaan kallis? Hyvänä puolena nopeammin toteutettava hankinta. Olisko tämä päivän kustannustehokas sana? Behringerin logonhan voi ottaa pois jos se harmittaa..
 
http://www.thomann.de/fi/the_box_pro_achat_112_suba.htm
- Ompa söpön pieni sekä hintansa että kokonsa puolesta. Onko saundi myös pieni?
 
http://www.mackie.com/products/hd1501/
- Tämä voisi olla yksi perusasiallinen vaihtoehto. Luulisi sopivan hyvin jo olevien kaiuttimien kaveriksi.
 
http://www.qscaudio.com/products/speakers/k_series/K_series_Ksub.php
- Tästä varmaan jollain kokemuksia. Vaikka band pass rakenne onkin, niin kokemukset kiinnostaa.

 
Tere. Sähkörumpupuolelta tanssimusasta ja rehvakkaamastakin menosta omia kokemuksia. Mulla on rumpusysteemeissä monitorin alapäänä tuo Achat siinä toimii ja soi riittävän lujaa siihen hommaan, mutta PA:ksi edes x2 en laittaisi. Sulla on kuitenkin suht kovaa (tarvittaessa) soivat yläpäät. Meinastit vielä jättää bassostyrkkarin pois pa-subbarin tullessa. En näe noita mitenkään parina Mackien yläpäille.
 
Behringeristä ei ole kokemusta. Kuitenkin:
 
Mackie 1501 - saman kokoisella elementillä kuin B - voisi olla jo sinne päin, mutta mieluummin x2. Meillä jo edesmenneessä pa:ssa oli 1x Mackien SWA1801 ja se jäi pullonkaulaksi nimen omaan sen jälkeen kun sähkörummut tulivat taloon. Akustisilla rummuilla samoilla keikkapaikoilla tanssimusalla toimi ihan jees. En silti sano, etteikö 1x 1501:lla voisi lähteä liikkeelle, kyllä sillä alapäähän parannusta saa. Kuten sanoit perusasiallinen varmaan.
 
QSC - ei kokemusta.
 
mun 0,5senttiä
 
NeliX4
08.11.2010 10:28:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hmm. onhan kaikista edellisistä täällä jo keskusteltu. Ite tykkäsin humppasoundiin, FBT:n ja Mackien läskistä botnesoundista. Hinta on vähän korkeempi, ne on jotenkin tosi painavia ja potkua ei lähden sen enempää. 1200€:llä ostaisin 2 kpl 12-15" subbareita, joihin yläpäät saa tolppiin. Ne näyttää hyvältä keikalla, kolmijalkahirviöt jää pois ja ne on helppo kantaa. Esim. parin käytettyjä DB SUB 15:ia.
 
... tai vaikka yhden kerrallaan. Myyntipalstalla tais olla tuollaiset SUB05:t kaupan.
 
Jos hyvää soundia haetaan, niin sit pitää unohtaa aktiivit tuossa hintaluokassa.
 
musamies
08.11.2010 12:41:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mul oli vielä kesäl kaksi 18" passiivisubutinta isossa vanerikotelossa ja niitä en jaksanut ikinä kuljettaa mihinkään. Sitä ennen oli yksi Cerwin Vega SL-36B.
 
Liikkeelle lähdetään luultavasti yhdel kappaleella koska näin saadaan kohtuuresurssein parempilaatuinen subutin ja myöhemmin voi ostaa toisen jos haluaa.
 
Jos hyvää soundia haetaan, niin sit pitää unohtaa aktiivit tuossa hintaluokassa.
 
Ehkä juuri pienissä ja matalan budjetin laitteissa ne on kilpailukykyisiä. Jos on paljon rahaa, passiivilaitteilla pääsee hyvään lopputulokseen ja voi vaikka itse rakennella sellaiset alakaapit ku haluaa.
 
Ihmetyttää miten Behringer tekee tuollaiseen hintaan nämä ominaisuudet, jotka luettuna kuulostaa ihan hyvältä:
http://www.behringer.com/EN/Products/B1500D-PRO.aspx
 
Eihä tol rahal saa ku yhen käytetyn päätteen ja sekin on painava vanhanliiton vehe :D
 
Pauli Lappalainen
08.11.2010 12:49:27 (muokattu 08.11.2010 12:50:08)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies:
Ihmetyttää miten Behringer tekee tuollaiseen hintaan nämä ominaisuudet, jotka luettuna kuulostaa ihan hyvältä:
http://www.behringer.com/EN/Products/B1500D-PRO.aspx
 
Eihä tol rahal saa ku yhen käytetyn päätteen ja sekin on painava vanhanliiton vehe :D

 
Rakennetaan kiinassa kopio jostakin kottaraispöntöstä ja saksalainen markkinointiosasto kopioi "ominaisuudet ja tekniset arvot" jonkin samantyyppisen tuotteen esitteestä.
 
Näin karrikoituna, mutta ko. firman esitteissähän yleensä luvataan mitä sattuu ja asiakas saa mitä haluaa.
 
aimotuska
08.11.2010 12:52:17 (muokattu 08.11.2010 13:00:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies: Ihmetyttää miten Behringer tekee tuollaiseen hintaan nämä ominaisuudet, jotka luettuna kuulostaa ihan hyvältä: http://www.behringer.com/EN/Products/B1500D-PRO.aspx
 
High-performance 1400-Watt powered subwoofer for PA applications
Vahvistin antaa juu piikkinä 1400W@4ohm just ennen kuin kyykkää (lopullisesti?) mutta elementin tehonkestoa ei luonnollisesti kerrota. Tosin virtalähde kykenee antamaan maksimissaan 1200W joten ovat pojat behringerillä keksineet vissiinkin ikiliikkujan, joka antaa enemmän tehoa ulos kuin ottaa. :) (Okei okei, konkat on keksitty...)
 
Elementti antaa kuulemma maksimissaan 130dB@1m painetta, mutta "unohtuipa" speksistä että miten rankalla säröllä.
 
- Extremely high sound pressure level (126 dB half space 1 W @ 1 m)
Ei kuulosta minusta mitenkään erityisen korkealta lukemalta.
 
Precise reproduction of ultra-low frequencies (35 - 150 Hz)
Ultra-low:sta oo behringerin pojat kuulleetkaan noilla lukemilla -- varsinkaan kun ei ilmoiteta, onko tuo 35Hz -500dB tai -3dB vaimentumalla.
 
Tunable and switchable Bass Boost plus Phase switch for ultimate low-frequency performance
Muistaakseni loudness-piiri oli maailman yksinkertaisimpia asioita toteuttaa. Yleensä sillä kylläkin yritetään antaa tekohengitystä valmiiksi paskalle kaiuttimelle.
 
Power, Signal and Clip LEDs for perfect monitoring
No onpas todellakin täydellistä monitorointia. Kukas bändiläisistä olikaan LEDin tuijotusvuorossa?
 
Muutenkin tuo speksi on just sitä behringerin "ultra-ultimate-super-extremely" superlatiivin superlatiiveista koostuvaa markkinointiroskaa, jota täytyy aina lukea tietyllä varauksella. Eikä ne speksit oikeesti kerro kajarista mitään. Se voi kuulostaa paskalta, mutta silti markkinointiosaston mielestä vehjettä voidaan varauksetta kuvailla maailman parhaaksi koskaan valmistetuksi vehkeeksi -- ihan sama millä alalla.
 
Ei, en sano, että tuo on paska kun en ole sitä sekuntiakaan kuunnellut. Minusta nuo speksit vaan ei kuulosta mitenkään erityisen hyviltä.
 
Se on pojat sillälailla, että me on hävitty tää peli.
musamies
08.11.2010 13:00:23 (muokattu 08.11.2010 13:01:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei, en sano, että tuo on paska kun en ole sitä sekuntiakaan kuunnellut. Minusta nuo speksit vaan ei kuulosta mitenkään erityisen hyviltä.
 
Minun mielestä ne hintaan nähden kuulostaa huomattavan hyviltä, siis kutakuinkin samanmoiselta kuin Mackiessakin, mutta ulkonäkö on rumempi :D Nimenomaan nyt olis hyötyä käytännön kuuntelukokemuksesta.
 
Tuossa vähän aikaa sitten törmäsin johonkin T-laajakalvomikkiin ja sekin oli yllättävän hyvä. Samaten itsellä on ollut B mikseri jo vuosikauksia ja ominaisuudet ovat riittäneet varsinkiin livevetoon. Parempiakin toki on ja niitä voi katella joskus tulevaisuudessa vaikka käytettyjä digimiksereitä...
 
vahvistin antaa juu piikkinä 1400W@4ohm just ennen kuin kyykkää (lopullisesti?) mutta elementin tehonkestoa ei luonnollisesti kerrota.
 
Vaik ei antas ku puolet tai kolmasosan, lukemat on tosi kovia hintalappu huomioiden!
 
arig
08.11.2010 13:19:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hjunnila: - Extremely high sound pressure level (126 dB half space 1 W @ 1 m)
Ei kuulosta minusta mitenkään erityisen korkealta lukemalta.

Alkaa olemaan akustinen hyötysuhde kohdallaan, jos watilla sähkötehoa saadaan samanverran kun kilipailijat n. 500W tehoilla... vitsivitsi.
 
Jotain, jonkinverran ja joskus kuvaa hyvin noita speksejä.
 
-Turn Me Up!
Pauli Lappalainen
08.11.2010 13:34:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noiden aloituksessa olevien värkkien paremmuutta sen enempää arvioimatta ihmetyttää näissä vastaavissa viestiketjuissa toistuva kaava.
 
On olemassa/ ollaan ostamassa joku purnukka valmistajalta X.
Sitten pitää saada lisää tavaraa joko ylös tai alaspäin ja arvuuttelu alkaa.
Ostanko purkin Y vai Z vai olisikohan W vielä parempi.

Näin vaikka olisi olemassa kottaraispönttö X.1 jonka tehtaansetä on suunnitellut tai "suunnitellut" toimimaan sen olemassa olevan X.n kanssa.
 
Kuinka monella on tietoa/taitoa/ketteryyttä sovittaa erivalmistajien tuotteet toimimaan keskenään. Onko ihmisillä liikaa aikaa vai mikä on kun pitää vääntää tuntikausia joka keikkapaikalla miettien kottaraispönttöjen keskinäistä sielunelämää ja olla epävarmuudessa siitä tulikohan se vaiheistus nyt oikein ja onko elementtien tehojakaumat kohdallaan, kun vaihtoehtona on se, että lyödään piuhat kiinni ja keskitytään piparinvonkuuseen, hotellikuolemaan tai jopa soittamiseen.
 
Karkasi kait aiheesta, mutta ...
 
aimotuska
08.11.2010 14:06:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

arig: Alkaa olemaan akustinen hyötysuhde kohdallaan, jos watilla sähkötehoa saadaan samanverran kun kilipailijat n. 500W tehoilla... vitsivitsi.
 
Ohops, sehän tosiaan olikin 126dB YHDELLÄ vatilla. Sattunu painatuksessa vissiin pieni käpy :)
 
Se on pojat sillälailla, että me on hävitty tää peli.
musamies
08.11.2010 15:41:25 (muokattu 08.11.2010 15:50:54)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuinka monella on tietoa/taitoa/ketteryyttä sovittaa erivalmistajien tuotteet toimimaan keskenään.
 
Ainaki mul, subutin voi olla vaikka omatekemä, ei vain oikeen pysty kilpailee noille Behringereille hinnoissa vaikka vahvistimet olis käytettyjä T-amppeja!
 
Mitään merkkejä ei ole löyty lukkoon tässä vaiheessa. Käy myös kaikki muutkin merkit.
 
Jotain, jonkinverran ja joskus kuvaa hyvin noita speksejä.
 
Siinä on speksejen ilmottaminen hanurista, mutta se ei ole oleellista vaan miten soi, kestää ja hintakin on oleellinen...
 
Karkasi kait aiheesta, mutta ...
 
Ei haittaa täs ketjussa saa rennol asenteel kertailla omia kokemuksia :D
 
Kerrataan vielä, että kaalliihkoissa esmes 2000 euron ämyreissä vikana on se, että niitä voi ihailla kataloogeista, mutta eivät konkretisoidu hankinnan muotoon muutaku ehkä paljon käytettynä kun on jo modernimpia vehkeitä keksitty ja alettu valmistaa.
 
Pauli Lappalainen
08.11.2010 15:55:21
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies: Ainaki mul, subutin voi olla vaikka omatekemä.
 
hyvä on, jos noin on.
 
NeliX4
08.11.2010 16:10:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies: Minun mielestä ne hintaan nähden kuulostaa huomattavan hyviltä, siis kutakuinkin samanmoiselta kuin Mackiessakin, mutta ulkonäkö on rumempi :D Nimenomaan nyt olis hyötyä käytännön kuuntelukokemuksesta.
 
Tuossa vähän aikaa sitten törmäsin johonkin T-laajakalvomikkiin ja sekin oli yllättävän hyvä. Samaten itsellä on ollut B mikseri jo vuosikauksia ja ominaisuudet ovat riittäneet varsinkiin livevetoon. Parempiakin toki on ja niitä voi katella joskus tulevaisuudessa vaikka käytettyjä digimiksereitä...
 
Vaik ei antas ku puolet tai kolmasosan, lukemat on tosi kovia hintalappu huomioiden!

 
Käytännön äänenpaineessakin voit hyvinkin jäädä tuohon kolmasosaan ;) Noi Behkut varmaan kyllä varmasti hoitavat homman. Kun niitä on kaksi, niin näyttävät hyvältä. Saa niistä tykätäkin, mutta äänen tuotto/laatu spekseihin pitää suhtautua pienellä huumorilla. Sama on kyllä monen "oikeankin" merkin kohdalla. 3dB:tä kun tiputtaa lähtevän äänen paineesta, niin aletaan olla markkinointi tekstien kanssa samalla viivalla. Mackie on yksi harvoista, joiden spekseistä voi jotain hyödyllistä päätellä.
 
Sitä halpis "Mackieta" ei saa sekoittaa oikeisiin Mackiehen, ero äänessä halvempiin on kuin yöllä ja päivällä. Mullakin on hyllyssä pari erinomaista T.Bone mikkiä, jotka muistuttaa hämmentävän paljon jotain 10x kalliimpaa vastaavaa mikkiä. Edulliset mikit voi olla hyviä.
 
Kokeile heittää Behkun mikseristä vaikka kaikki napit kaakkoon (paitsi master) ja testaa paljonko tulee suhinaa. Sitten sama vertailu esim. A&H:n tiskillä. Toinen mitä voi itse koittaa paljonko mikin dynamiikkaa saat muutettua Behkun tai A&H:n EQ:lla&Gain:lla. Ero taas kuin yöllä ja päivällä.
 
musamies
08.11.2010 16:10:59 (muokattu 08.11.2010 16:17:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pauli Lappalainen: hyvä on, jos noin on.
 
Vielä kesällä oli kaksi isoa vanerikotelossa olevaa 18" tuuman jonkun omatekemää ihan ok passiivisubutinta. Ne oli liian isoja, päätteet oli kalliita käytettynäkin ja aktiivijakarikin olisi pitänyt ostaa.
 
Olet oikeassa, että tehdastekosessa on hyviä puolia varsinkin jos vehkeet toisilleen suunniteltu juuri helppokäyttösyydessä ku homma voi pelata lähestulkoon niin, että kuhan kytkee piuhat oikeisiin liitäntöihin.
 
Noi Behkut varmaan kyllä varmasti hoitavat homman. Kun niitä on kaksi, niin näyttävät hyvältä. Saa niistä tykätäkin, mutta äänen tuotto/laatu spekseihin pitää suhtautua pienellä huumorilla.
 
Vaan kehtaako kukaan tunnustaa moisia liioittelevilla spekseillä olevia kokeilleensa? Mikähän elementti noissa mahtaa olla?
 
Mullakin on hyllyssä pari erinomaista T.Bone mikkiä, jotka muistuttaa hämmentävän paljon jotain 10x kalliimpaa vastaavaa mikkiä. Edulliset mikit voi olla hyviä.
 
Tämänsuuntaisia havaintoja tullut tehtyä viimeaikoina. Enää ei olekaan pakko tyrmätä kaikkia vekottimia halvan hinnan takia.
 

Kokeile heittää Behkun mikseristä vaikka kaikki napit kaakkoon (paitsi master) ja testaa paljonko tulee suhinaa.
 
Tiedän suhinaominaisuuden ja erityisesti efektilaitteen kohdalla voisi olla parempi suunnittelu, ettei rupea niin helposti suhisemaan jos kaiku on käytössä. Livenä tämä ei läheskään niin paljoa haittaa kuin äänityksissä. No, onneksi osaava käyttäjä kompensoi tätä pientä harmia ;-)
 
NeliX4
08.11.2010 16:12:12 (muokattu 08.11.2010 16:51:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On ne silti tällaisia "mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta" - tyyppisiä tarinoita.
 
Taitaa olla vaihteeks aika uus malli, joten osta nuo niin mekin saadaan tietää! Onhan niissä palautusoikeus.
 
NeliX4: 3dB:tä kun tiputtaa lähtevän äänen paineesta, niin aletaan olla markkinointitekstien kanssa samalla viivalla. ... tai 6 dB:tä.
 
NeliX4
08.11.2010 16:51:00 (muokattu 08.11.2010 16:51:33)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

huti
 
musamies
08.11.2010 17:13:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Taitaa olla vaihteeks aika uus malli, joten osta nuo niin mekin saadaan tietää! Onhan niissä palautusoikeus.
 
Pitänee lukea myös mitä muualla netissä on kirjoitettu. Itse uskon, että vahvistin voi olla kohtuutehokaskin mutta elementti ja kotelon tukevuus epäilyttää. Koteloa voin kyllä tukevoittaa itsekin, mutta harmittaa jos elementti ei ole ok kun korvaava hyvä tietenkin maksaa.
 
Vähän lisätietoa tarvii, että rohkenen esittää bändin maksettavaksi kyseistä aparaattia.
 
himppe
10.11.2010 08:42:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies: harmittaa jos elementti ei ole ok kun korvaava hyvä tietenkin maksaa.
 
Maksaa juu + saat nähdä aika paljon vaivaa että löydät parametreiltaan juuri tuohon koteloon sopivan elementin. Käytännössä se on melko mahdotonta. Kyllähän kotelo pitää tehdä elementin ominaisuuksien perusteella eikä toisin päin.
 
musamies
10.11.2010 09:24:45 (muokattu 10.11.2010 09:29:21)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tullut yli 20 vuotta askarreltua ja kokeiltua erilaisia koteloite ja tämä harrastus ei ole vieläkään kuollut vaan pikemminkin päinvastoin... Oma kokemus tukee sensijaan käsitystä, että elementtejä voi vaihdella suruttakin ja vakavastiotettavin rajoite on, että hyvät elementit voi maksaa jonkin verran.
 
Ainakaan suljetut ja bassorefleksikotelot eivät ole niin monimutkaisia, että niitä olisi mikään vaikea ymmärtää.
 
Kyllähän kotelo pitää tehdä elementin ominaisuuksien perusteella eikä toisin päin.
 
Vaan kun ei ole optimaalista koteloa ja erilaiset kotelot vetävät toistoa vain eri suuntiin...
 
NeliX4
10.11.2010 09:36:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

musamies: Ainakaan suljetut ja bassorefleksikotelot eivät ole niin monimutkaisia, että niitä olisi mikään vaikea ymmärtää. ... eikäkön suunnittelemaan sitten vain, KUN kerran homma on hanskassa: http://www.linearteam.dk/default.aspx?pageid=winisd
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti