| Aihe: Kuinka paljon nuorempi porukka tykkää nykyään progesta? | |
|---|
 aoi
06.01.2013 20:20:48 | |
|
Prog juise: No nyt isket himo treenin kehiin ja rupeet vaa harjottelemaa nii kahellaan stte! :D
ja ootkos muute minkä ikänen yms.?
Ehtikää vaan suosiolla joku, joka osaa homman :D Mie olen 21v. Kitaraa ja bassoa vetänyt 13-vuotiaasta, sittemmin mukaan repertuaariin tullut rumpuja ja laulua ja viimeisin mitä olen alkanut kattella, omin päineen tosin kuten noita muitakin, on nuo pimputtimet. | |
aoi: Ehtikää vaan suosiolla joku, joka osaa homman :D Mie olen 21v. Kitaraa ja bassoa vetänyt 13-vuotiaasta, sittemmin mukaan repertuaariin tullut rumpuja ja laulua ja viimeisin mitä olen alkanut kattella, omin päineen tosin kuten noita muitakin, on nuo pimputtimet.
seelvä homma :D | |
Hieno topic teillä täällä.
Itsehän aloin tutustua progeen pari vuotta sitten mm. Pink Floydin, King Crimsonin ja Camelin kautta. Tai oikeastaan laajensin musiikkimakuani progen suuntaan, kun löysin yhtäläisyyksiä silloin kuuntelemieni metalliyhtyeiden ja em. orkestereiden väliltä (huomaan, etten ole ollut ainoa).
Esim. Opethin biiseissähän on melko Camel -henkisiä juttuja silloin tällöin (kuulemma Åke on fani). Lukioikäinen hevidiggari pystyi samaistumaan ongelmitta elementteihin, joita löytyy vaikkapa KC:n Rediltä ja Floydin The Wallilta.
Nykyään, aktiivisesta progen kuuntelusta ja genren tutkimisesta huolimatta, huomaan, että klassisen progen tuotoksissakin on vielä paljon löydettävää ja tuskin saan koskaan aikaiseksi kuunnella kaikkia oleellisia teoksia kaikilta oleellisilta yhtyeiltä, koska nämä levyt todella kestävät kuuntelua, eivätkä paljasta kaikkea itsestään vielä muutamallakaankymmenellä;) kuuntelulla.
19-vuotias progehörhö kuittaa.
Raskaisiin riffeihin ja hämyisiin melodioihin nojaavaa metallia teille tarjoilee: Unforeseen Consequences. http://maihinnousu.net/a/2512 | |
Juho L:
Tämä riippuu vähän progesta. On niitä progebändejä, joiden tehtävä tuntuu olevan vain antaa kanava soittajille briljeerata ja se kikkailu on itseisarvona. Sitten on niitä bändejä, joissa se proge tulee sivutuotteena.
--
Jälkimmäinen on sitten vähän eri eläin. Sinne menee vähän hillitympi, jopa poppimainen, meininki, kuten 70-luvun Genesis, Canterbury-proge (Camel, Caravan, etc), Pink Floyd ja ehkä myös italialainen ja suomalainen progeskene oli aika pitkälti tätä. Sitten tässä jälkimmäisessä ryhmässä on outolintuna myös Gentle Giant, mikä on ehkä pahinta noppaprogea mitä voi olla, mutta se älytön progeilu on kuitenkin jotenkin tullut biisien mukana ja sieltä puuttuu kaikki briljeeraus.
Täyttä asiaa tämä kirjoitus; monet progebändit ovat tottumattomaan korvaan vähän liian tuhtia sulateltavaa, enkä itsekään edelleenkään arvosta kovin korkealle yhtyeitä, joissa soittosankaruus on asetettu itse musiikkia tärkeämmäksi. ELP on kai sitten jokin poikkeus, koska diggailen kyseistä bändiä (ja kävin sen myös Lontoon reunion vedon tsekkaamassa jokunen vuosi sitten) kikkailuista huolimatta. Onhan se välillä aivan naurettavan teennäistä ja aikamoista Spinal Tap -meininkiä, mutta toisaalta melko hyväntuulista ja esimerkiksi debyytillä ja Trilogylla se kikkailu on aika hyvin hallinnassa. Nämä ovatkin suosikkilevyni yhtyeeltä.
En ELP:tä ehkä ensimmäisenä suosittelisi jollekin, joka haluaa tutustua progeen, sillä mikäli liittää progeen negatiivisa ennakkoluuloja, ELP vahvistaa niitä entisestään. Kuitenkin jos Genesis ja Yes uppoaa niin kannattaa ilman muuta tämäkin bändi ottaa kuunteluun.
--
Ja itsekin kyllä löysin progemusiikin metallin kautta. Iron Maiden kun oli pitkään suosikkiyhtye, ja ne pitkät haasteellisemmat biisit olivat aina levyjensä kirkkainta parhaimmistoa. Sitten kun Steve Harris mainitsi ammentavansa vaikutteita yhtyeistä kuten King Crimson, Jethro Tull, Genesis ja Yes, niin olihan näihin luonnollisesti perehdyttävä. Ja hyvä niin koska progen kautta oma musamakuni laajeni entisestään ja nykyään lähes kaikki musiikki uppoaakin.
Mielenkiintoista kyllä, vaikka löysin progen metallista niin progemetallia en ole ikinä oppinut ymmärtämään. Esimerkiksi Dream Theaterilla on paikoitellen hyviä juttuja, mutta kyseisessä bändissä oikein kiteytyy ne progen huonot puolet; oudot tahtilajit tuntuvat väkisinväännetyiltä ja soolot välillä sellaista tiluttelua mikä menee itseltä yli hilseen. | |
Basil79: Mua ei se kikkailu kiinnosta sinänsä paskan vertaa, mutta sekin on ok, jos kuulostaa hyvältä, mutta jos kikkaillaan kikkailun takia, se kuulostaa yleensä paskalta(ELP?).
ELP:llä on saatanasti uskomattoman noloja täytebiisejä, mutta sitten "oikeat" biisit on ihan viihdyttäviä, kun ei kuuntele liian tosissaan (tai oikeastaan pitääkö mitään musaa kuunnella tosissaan?). Tarkuksen alun räjäyttävä 5/4-riffi on aika ikonista progea ja koko teos on moniosaisuudessaan mainio kokonaisuus. Trilogyssa on taas hienot pianomeiningit ja jopa jazzahta rymistelyloppu. Karn Evil 9 1st ja 3rd Impression on rokimman urkuvetoisen progen kulmakiviä. Älä dissaile ELP:tä. Se on kaikessa korniudessaan hieno bändi.
Rennosti elän elämäni tään, lemmin jos missä heiloja nään. Surra ompi suotta, elän sata vuotta, jollen sitä ennen kuole
"Follow your voice, not mine! Drink your tea and start to climb! Leave your body back where you come." |  Juho L
07.01.2013 18:08:04 (muokattu 07.01.2013 18:14:15) | |
|
Late__: Onhan se välillä aivan naurettavan teennäistä ja aikamoista Spinal Tap -meininkiä, mutta toisaalta melko hyväntuulista
Tämä on oikeastaan juuri se ELP:n ydin. Se on sellaista älytöntä itseironista mahtailua ja vedetään tarkoituksellisesti överiksi. Painitaan urun kanssa ja sytytetään se tuleen. Fantastista meininkiä!
Edit: (ja kävin sen myös Lontoon reunion vedon tsekkaamassa jokunen vuosi sitten)
Milloinkas tämä oli ja millainen oli boogie?
Kuitenkin jos Genesis ja Yes uppoaa niin kannattaa ilman muuta tämäkin bändi ottaa kuunteluun.
Ehkä lähimpänä ELP:n meininkiä on hollantilainen scene. Focus ja Ekseption. Kuten eräs m.nettiläinen joskus Focuksen kiteytti "hollantilaiseksi viihdeprogeksi", ja sitähän se on. Vähän sellaista "novelty"-musaa ja puoliläpällä tehtyä.
Ja itsekin kyllä löysin progemusiikin metallin kautta. Iron Maiden kun oli pitkään suosikkiyhtye, ja ne pitkät haasteellisemmat biisit olivat aina levyjensä kirkkainta parhaimmistoa. Sitten kun Steve Harris mainitsi ammentavansa vaikutteita yhtyeistä kuten King Crimson, Jethro Tull, Genesis ja Yes, niin olihan näihin luonnollisesti perehdyttävä. Ja hyvä niin koska progen kautta oma musamakuni laajeni entisestään ja nykyään lähes kaikki musiikki uppoaakin.
King Crimson on kyllä raskaamman kitaravetoisen musan ystäville se paras lähtöpiste klassiseen progeen. Hevimieskin tuntee itsensä kotoisaksi siinä vähän raaemmassa kitarasoundimaailmassa, kunhan vain muistaa ignorata ne pahimmat 60-lukupsykedeliaminimalismibiisit. Hoho.
Jethro Tullista tuli mieleeni myös yksi fantastinen progen alalaji, nimittäin folk-proge. Sieltä Jethro Tullin lisäksi myös Gryphon on mainiota ja hyväntuulista musaa (vaikkakin ehkä liian folk kovimmille rokkareille).
Mielenkiintoista kyllä, vaikka löysin progen metallista niin progemetallia en ole ikinä oppinut ymmärtämään. Esimerkiksi Dream Theaterilla on paikoitellen hyviä juttuja, mutta kyseisessä bändissä oikein kiteytyy ne progen huonot puolet; oudot tahtilajit tuntuvat väkisinväännetyiltä ja soolot välillä sellaista tiluttelua mikä menee itseltä yli hilseen.
DT kapsahtaa monesti juuri tuohon aiemmin mainitsemaani briljeerausansaan. Se on vähän sellaista soittajilta soittajille -musaa. Helvetinmoisia virtuooseja, mutta biisit tahtovat jäädä laimeiksi power metallin päälle liimatuiksi skill showcaseiksi. Toisaalta en muutenkaan diggaile kevyemmästä metallista, niin se ei edesauta.
Raskaammasta progemeiningistä omasta mielestäni parhaat setit löytyy progedeathin puolelta, kuten esim. Death ja vanhempi Opeth, mutta niillä nyt ei oikein ole klassisen progen kanssa mitään muuta yhteistä kuin mielenkiintoiset rytmiset ja sovitukselliset jutut.
Rennosti elän elämäni tään, lemmin jos missä heiloja nään. Surra ompi suotta, elän sata vuotta, jollen sitä ennen kuole
"Follow your voice, not mine! Drink your tea and start to climb! Leave your body back where you come." | |
Vessajono:
En tunne yhtään Yesiä tai Dream Theateriä kuuntelevaa ihmistä joka ei olisi jonkin sortin soittaja.
Itselle DT kolahti Awaken ilmestymisen aikoihin, muistan kuulleeni joltain radion listaohjelmalta sellaisen 15-20sec klipin ja välitön kolahdus. Sittemmin olen päässyt ko bändistä yli... Tällä hetkellä itselle se kuunnelluin progebändi on brittiläinen Threshold jonka kataloogia on tullut tässä viime vuoden lopulla kerättyä ja helvatan kovaa settiä on kyllä.
Itsehän en 70 syntyneenä ole niin nuori enää, eikä progekaan ole itselle kovin tuore tuttavuus kun Rushia on tullut kuunneltua jo vuonna nakki. Tosin tietty kaari on käyty metallimusiikin saralla reilun kolmenkymmenen vuoden ajalla läpi ja homma on kulminoitunut siihen pisteeseen että aika laidasta laitaan tulee nykyisellään kuunneltua. Mutta tosiaan tuo DT oikeastaan sytytti kiinnostuksen progempaan meininkiin laajemmalti, tai no ainakin genren metallisempaan puoleen.
Mutta siis, en tosiaan soita itse mitään :) | |
Juho L:
Milloinkas tämä oli ja millainen oli boogie?
High Voltage Festival vuonna 2010. Lineup oli muutenkin äärimmäisen kova varsinkin progediggareille, kuten kuvasta näkyy:
www.highvoltagefestival.com/wp-cont … ds/2010/02/high_voltage-line-up.jpg
Emerson ja Lake olivat heittäneet kahdestaan jonkinlaisia pikkukeikkoja siellä täällä ennen tuota reunionia, joten jonkin verran olivat jo treenanneet tuota esitystä varten. Silti hieman huolestutti etukäteen miten veto sujuisi, ottaen huomioon Emersonia muutama vuosi sitten vaivanneen ranneongelman (?) ja sen, että Laken ääniala on hieman kärsinyt miehen silminnähtävän lihomisen myötä.
Palmerin suoritusta sen sijaan pidin varmana nakkina, varsinkin kyseisen festarin Asia-setin jälkeen, jossa mies oli ilmiliekeissä.
Keikka itsessään alkoi ehkä hieman takkuillen (kyllähän sen nyt ymmärtää aina näissä paluuvedoissa) osittain johtuen vaimeasta urkusoundista. Yllätyksellisesti juuri Palmer teki pieniä kämmejä Karn Evilissä.
Alkusetin nopeat vedot olivat myös hieman kesyn kuuloisia, mutta onneksi kuitenkin loppua kohden tunnelma parani ja Tarkus sekä Pictures at an Exhibition olivat suorastaan huikeita vetoja showmeininkeineen. Viimeistään päätösbiisi Fanfare for the Common Man, joka soljui rumpusoolon kautta Rondoon, tyhjensi pajatson ja jätti hyvän fiiliksen koko esityksestä:
https://www.youtube.com/watch?v=y_Ydyh3DdbU | |
Late__: Silti hieman huolestutti etukäteen miten veto sujuisi, ottaen huomioon Emersonia muutama vuosi sitten vaivanneen ranneongelman (?)
Se on ylipäätään ihme, että mies pystyy edes soittamaan. Ensin se räjäytti kätensä teatteriräjähteillä (rock-show'n hinta) mistä jäi hermovaurioita ja sitten kai siitä osittain johtuvat ranne- ja käsivaivat ovat olleet vitsauksena. Kyllähän tuon soitossa kuulee, ettei ole kourat ihan kondiksessa. Sitkeä sissi.
Keikka itsessään alkoi ehkä hieman takkuillen (kyllähän sen nyt ymmärtää aina näissä paluuvedoissa) osittain johtuen vaimeasta urkusoundista. Yllätyksellisesti juuri Palmer teki pieniä kämmejä Karn Evilissä.
Alkusetin nopeat vedot olivat myös hieman kesyn kuuloisia, mutta onneksi kuitenkin loppua kohden tunnelma parani ja Tarkus sekä Pictures at an Exhibition olivat suorastaan huikeita vetoja showmeininkeineen. Viimeistään päätösbiisi Fanfare for the Common Man, joka soljui rumpusoolon kautta Rondoon, tyhjensi pajatson ja jätti hyvän fiiliksen koko esityksestä:
https://www.youtube.com/watch?v=y_Ydyh3DdbU
Hoho. Aika perusmeininkiä. Mainiota, että vielä tuollainen tuoreempikin reunion on saatu aikaiseksi.
Rennosti elän elämäni tään, lemmin jos missä heiloja nään. Surra ompi suotta, elän sata vuotta, jollen sitä ennen kuole
"Follow your voice, not mine! Drink your tea and start to climb! Leave your body back where you come." | |
Aurora Borealis: Hieno topic teillä täällä.
Itsehän aloin tutustua progeen pari vuotta sitten mm. Pink Floydin, King Crimsonin ja Camelin kautta. Tai oikeastaan laajensin musiikkimakuani progen suuntaan, kun löysin yhtäläisyyksiä silloin kuuntelemieni metalliyhtyeiden ja em. orkestereiden väliltä (huomaan, etten ole ollut ainoa).
Esim. Opethin biiseissähän on melko Camel -henkisiä juttuja silloin tällöin (kuulemma Åke on fani). Lukioikäinen hevidiggari pystyi samaistumaan ongelmitta elementteihin, joita löytyy vaikkapa KC:n Rediltä ja Floydin The Wallilta.
Nykyään, aktiivisesta progen kuuntelusta ja genren tutkimisesta huolimatta, huomaan, että klassisen progen tuotoksissakin on vielä paljon löydettävää ja tuskin saan koskaan aikaiseksi kuunnella kaikkia oleellisia teoksia kaikilta oleellisilta yhtyeiltä, koska nämä levyt todella kestävät kuuntelua, eivätkä paljasta kaikkea itsestään vielä muutamallakaan kuuntelulla.
19-vuotias progehörhö kuittaa.
asennetta! :) | |
Mutta tosiaan näin vielä ihan yleisesti haluaisin ilmoittaa, että bändiin oltas solistia ja kiipparistia vailla! Eli tyylilaji olisi proge rokki (kuten kategoriasta sen huomaa). Tällä hetkellä kasassa rumpali, kitaristi ja basisti. Kaikki 16 vuotiaita, mutta 17 jo melekin koputtelee ovella. Ja joensuulaisia ollaan kaikki! Että jos löytyy yhtään innostuneita tai kiinnostuneita nii laittakoot viestin joko tänne keskusteluun tai sitten yksityisesti minulle!
Kiitos! :) |  Jucciz
09.01.2013 12:46:05 (muokattu 10.01.2013 02:27:18) | |
|
Ainakin Pekka Pohjolasta oon tykännyt jostain nelivuotiaasta asti ja tykkään edelleen. Samoin alkuaikojen Wigwam maistuu kovasti: Fairyport- ja Being-levyt ovat upeita. Toisaalta, mulle Pohjola onkin suomen tärkein säveltäjä ja muusikko kautta aikojen ja miehen soolotuotanto - etenkin alkupään levyt - edustaa mulle enties parasta suomalaista musiikkia koskaan, ja siis ihan koko maailmankin mittapuussa aivan kärkipäätä. Pekka poistui joukostamme aivan liian aikaisin, mutta onneksi hänen musiikkinsa elää.
Näistä isoista "järkäleistä" - Rush, Yes, King Crimson, Genesis yms. - en ole itse asiassa yhteenkään vielä aivan erityisen suuressa mittakaavassa perehtynyt, vaikka pitäisi. Rushin tuoreen keikka-DVD:n katsoin ja vaikka musiikillisesti en joka hetkestä suorastaan hullaantunut, on pakko arvostaa porukkaa, joka on tehnyt omannäköistä - ja aika monenkinnäköistä - matskua pitkään. Hattua on myös nostettava sille, miten paljon ääntä kolmesta jampasta lähteekään - ja nimenomaan harkittua ja perusteltua ääntä. Yksi oma suosikki on myös hollantilainen Focus, jolta suurin osa tietää ainakin kappaleen Hocus Pocus. Bändin tuotannosta löytyy kyllä paljon muutakin tavaraa, joka täyttää hienosti progressiivisen rockin tunnusmerkit. Yksi parhaista, suosittelen!
Sit mikäli Pink Floyd lasketaan progeksi, kyllähän bändillä on paljon hienoa tavaraa. Vähän uudemmista bändeistä esim. Porcupine Treellä on ollut ajoittaisia hyviä juttuja, vaikka koko tuotanto ei maistukaan. Sama pätee Opethiin: yksittäisiä hienoja juttuja löytyy, vaikka aika paljon on aivan sietämätöntäkin kamaa. En tiedä, onko kukaan muu ajatellut, mutta myös esim. Soundgarden voitaisiin tietyssä mielessä laskea progeksi - sen verran edistyksellisiä ja valtavirrasta poikkeavia sävellyksellisiä ja sovituksellisia ratkaisuja bändi on tarjoillut aika ajoin. Progea tai ei, myös Soundgardenia arvostan paljon. Toisaalta taas, esim. Beatlesin Revolver tarjoili pop-/rockmusiin ennenkuulumattomia sävyjä, joita voisi tietyssä mielessä aivan hyvin pitää progressivisen rockin tunnusmerkkeinä. Sama meno jatkui sitten Sgt. Pepperillä. Beatlesin "kokeellisemman" (ilmeisesti myös huuruisemman) kauden levyt ovat kyllä hienoa tavaraa, progea tai ei.
Dream Theaterista innostuin joskus Falling into Infinityn julkaisun aikaan rajusti ja ihan yhtä rajusti myös kyllästyin bändiin melko pian. Muutama muu on valitellut samaa. Ensireaktio "jee, näähän osaa soittaa" vaihtui aika pian "jee, näähän osaa kyllä soittaa, mut ei nää osaa tehdä hyviä biisejä"-meininkiin. Toisaalta... mun korviin Dream Theater ei ole progea vaan tekniikka-/matematiikka-/lottoheviä. Voin silti arvostaa bändiä etenkin siitä, että moni on heidän ansiostaan kiinnostunut oikeasta progesta - välinearvo on parempi kuin ei arvoa ollenkaan. Sen verran on silti sanottava bändin puolustukseksi, että Another Day ja Hollow Years ovat hienoja biisejä - ja isommista teoksista A Change of Seasons:in jaksan tarvittaessa kuunnella edelleen. Se yletön kikkailu vailla suurempaa musiikillista sisältöä ei vaan jaksa enää innostaa - ehkä musta vaan on tullut enemmän biisi- kuin soitto-orientoitunut kuuntelija.
Tämä paneekin miettimään, oonko enää "nuorempaa porukkaa"... joskus ainakin olin enkä halua ihan heti vaihtaa mielipidettä. ;) Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | |
Juho L: ... Sitten tässä jälkimmäisessä ryhmässä on outolintuna myös Gentle Giant, mikä on ehkä pahinta noppaprogea mitä voi olla, mutta se älytön progeilu on kuitenkin jotenkin tullut biisien mukana ja sieltä puuttuu kaikki briljeeraus.
Gentle Giant on vähän kuin J.S.Bach :). Sitäkin voi kuunnella kiinnittämättä mitään huomiota sävellysten kompleksisuuteen ja antaa vaan musiikin virrata.
"I listened hard but could not see" - YES, And You and I |  antnis
10.01.2013 01:14:41 (muokattu 10.01.2013 01:16:27) | |
|
Soundgarden...matikkagrungea. Ei yhtään hullumpi bändi tosin :) | Jucciz
10.01.2013 02:33:16 (muokattu 10.01.2013 03:00:32) | |
|
antnis: Soundgarden...matikkagrungea. Ei yhtään hullumpi bändi tosin :)
En oikein allekirjoita lokerointia: Soundgarden on (ja oli) aivan liian hyvää ja omaperäistä ollakseen ainakaan kovin puhdasveristä grungea. Lisäksi mun mielestä Soundgarden erottui paljon muillakin keinoilla "liukuhihnagrungesta" kuin muutamilla epätavallisilla tahtilajeilla. Kitaristi Kim Thayil onkin kertonut, että biisit sävellettiin ensin ja vasta sitten alettiin funtsia, moneenko niissä itse asiassa lasketaankaan (menetelmä kuulostaa muuten täysin päinvastaiselta kuin erään Dream Theaterin kohdalla). Soundgardenin tapauksessa kiinnostavia jippoja oli paljon ihan sävellys-, sovitus- ja soundipuolellakin - eivätkä kitaroiden vireetkään aina olleet sieltä tavanomaisimmasta päästä. Myös bändin rumpalointi oli poikkeuksellisen oivaltavaa ja groovaavaa, eikä solistikaan "ihan" kehnoimmasta päästä...
Suurin osa grungesta oli mun makuun käsittämättömän tylsää ja puuduttavaa. Soundgarden oli enimmäkseen jotain ihan muuta, vaikka samoilta suunnilta ja samaan aikaan ponnistikin. Lyhyesti ja vahvasti omasta mielestäni siis: Soundgarden saattoi keksiä grungen (yhdessä muutaman muun bändin kanssa), mutta oli aivan liian hyvä ollakseen itse sitä. ;) Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | antnis
10.01.2013 11:40:00 (muokattu 10.01.2013 12:41:27) | |
|
Jucciz: En oikein allekirjoita lokerointia: Soundgarden on (ja oli) aivan liian hyvää ja omaperäistä ollakseen ainakaan kovin puhdasveristä grungea. Lisäksi mun mielestä Soundgarden erottui paljon muillakin keinoilla "liukuhihnagrungesta" kuin muutamilla epätavallisilla tahtilajeilla. Kitaristi Kim Thayil onkin kertonut, että biisit sävellettiin ensin ja vasta sitten alettiin funtsia, moneenko niissä itse asiassa lasketaankaan (menetelmä kuulostaa muuten täysin päinvastaiselta kuin erään Dream Theaterin kohdalla). Soundgardenin tapauksessa kiinnostavia jippoja oli paljon ihan sävellys-, sovitus- ja soundipuolellakin - eivätkä kitaroiden vireetkään aina olleet sieltä tavanomaisimmasta päästä. Myös bändin rumpalointi oli poikkeuksellisen oivaltavaa ja groovaavaa, eikä solistikaan "ihan" kehnoimmasta päästä...
Suurin osa grungesta oli mun makuun käsittämättömän tylsää ja puuduttavaa. Soundgarden oli enimmäkseen jotain ihan muuta, vaikka samoilta suunnilta ja samaan aikaan ponnistikin. Lyhyesti ja vahvasti omasta mielestäni siis: Soundgarden saattoi keksiä grungen (yhdessä muutaman muun bändin kanssa), mutta oli aivan liian hyvä ollakseen itse sitä. ;)
Niin minähän sanoin, että ei hullumpi bändi 8) Tosin esimerkiksi Badmotorfinger on aika puuduttava levy kokonaan kuunneltuna. Mutta kyllä Soundgarden silti Seattle-soundiin kuuluu, ainakin rutkasti enemmän kuin proge-osastolle. | |
Ei Soundgardenilla ole mitään tekemistä progen kanssa, mutta onhan se silti nerokas ja parhaimpia rockbändejä koskaan.
Oh by the way, which one's Pink? | |
Mihis kategoriaan teidän mielestä TOTO kuuluu? onko progea vai ihan normi rokkia? | |
Prog juise: Mihis kategoriaan teidän mielestä TOTO kuuluu? onko progea vai ihan normi rokkia?
No ei ainakaan progea. Enimmäkseenhän tuo kovin radioystävällistä, hyvin soitettua ja tuotettua aikuiseen makuun olevaa pop/rokkia on.
Toki Dave's Gone Skiing on eri kuin I Won't Hold You Back, noin esimerkkinä. Monenlaista ovat tehneet, mutta en mää kyllä progea Totoon oikein yhdistä. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | |
EvilDead: Ei Soundgardenilla ole mitään tekemistä progen kanssa, mutta onhan se silti nerokas ja parhaimpia rockbändejä koskaan.
Njoo, raja-aidat on sinänsä turhia. On vain hyvää ja huonoa musiikkia. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
