Muusikoiden.net
18.04.2024
 

Funk, soul, hip hop, rap, reggae, r'n'b »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Surviainen – Ajan kanssa ulkona 12.3.!
1
Jalmis
11.03.2014 22:17:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Surviainen julkaisee 12. maaliskuuta debyyttialbuminsa, joka kantaa nimeä Ajan kanssa.
 
Yhtyeen debyyttialbumi on antanut odottaa itseään jo lähes kahden vuosikymmenen ajan, sillä Surviainen on perustettu alkujaan 1990-luvun puolivälissä. Nykyisessä kokoonpanossa alkuperäistä on enää yhtyeen perustaja, Syly Sylgren. Nykyinen laulajakolmikko Sisko, Jomama ja Maija on hioutunut yhteen viimeisten kolmen vuoden aikana ja kokoonpano vakiintunut kaikkiaan yhdeksänhenkiseksi rytmikoneeksi.
 
Ajan kanssa julkaistaan digitaalisena albumina iTunesissa, Google Playssa, Spotifyssa ja Deezerissa. Albumilta on julkaistu Naapuriin-musiikkivideo, ja huhtikuussa yhtye julkaisee Viime yönä / Armaani Dub -vinyylisinkun.
 
Surviainen - Ajan kanssa
 
1. Olematon
2. Hullu maailma
3. Naapuriin
4. Väreitä
5. Pää kylmänä
6. Viime yönä
7. Armaani Dub
8. Moottorijoella
9. Roskiksesta Cellaan
10. Kaidalla tiellä
11. Puuroa ja perusruokaa
12. Hyvää yötä
 
Tuotanto, äänitys, miksaus: Toni Natural Heinonen
Masterointi: Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering
 
Levy äänitettiin Studio Hertsilän Heinäkellarissa vuosien 2011-2013 aikana.
 
Surviainen:
 
Sisko - laulu
JoMama - laulu
Maija - laulu, saksofoni, poikkihuilu
Henrich - koskettimet
Syly - kitara
Otto - kitara
Ari - basso
Antti - lyömäsoittimet
Jallu Koala - rummut
 
+ Jarkko Niemelä - trumpetti
 
Naapuriin-musiikkivideo: http://youtu.be/_9wZSw7Z2xg
 
http://surviainen.fi
http://facebook.com/surviainen
 
www.facebook.com/surviainen www.soundcloud.com/rattya
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «