Muusikoiden.net
18.04.2024
 
Tuottaminen ja sovittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: (Esi)tuotantoa amatööreille?
1 2
Niq
09.10.2008 23:01:36
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oon tässä jo pari päivää miettinyt että voisi olla hienoa saada jonkinlainen "tuottaja" tulevalle julkaisulle(todnäk. 6-7 biisiä, n.35min). Biisit julkaistaan netissä sekä painatetaan levyjä kavereille sekä tietenkin keikoilla myytäväksi. Äänitys hoidetaan treenisolosuhteissa täysin itse, miksaus&masterointi luultavimmin ulkoistetaan jonkun osaavamman tehtäväksi.
 
Biisit tietenkin omasta mielestä rokkaa vallan hienosti, tämän olen todennut soiton ohessa lisäksi kuuntelemalla treeniäänityksiä, jotka napattu keskeltä kämppää stereoparilla. Tämä siis siksi että biisien sovitukset olisivat jo lähtökohdiltaan sellaiset että kaikille, etenkin laulajalle jää tilaa biisissä ja biisit hengittää jo ihan livenäkin. Ja tietenkin että kaikkien soitto kulkee niinkuin pitää ennenkuin aletaan tosissaan äänittämään ja sovitus on muuten kohdillaan.
 
Ongelmana, niinkuin varmaan arvaattekin, on se, että bändi on osittain sokea mitä tulee omiin kappaleisiin ja pitäisi olla joku ulkopuolinen jeesaamassa että päästään hyvään lopputulokseen. Nykymaailmassa homma hoituu etänäkin, biisit sähköpostiin ja kommentit takaisin. Siis tarvitaan enää joku uskottava tyyppi joka ymmärtää genren päälle (rock/pop) ja osaa sanoa missä mättää ja mikä toimii.
 
Muilla kokemuksia vastaavasta? Onko ollut tällaista kevyttä esituotantoa, kuka on tehnyt, oletteko jopa maksanut palveluksista? Onko tää ihan turhaa vouhotusta?
 
"I have a cunning plan" -Baldrick
loosah
09.10.2008 23:06:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tsiigapa vaikka tota:
 
http://hipstudiotcom.virtual35.nebula.fi/demoservice.php
 
GIGO
Niq
10.10.2008 11:28:34
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tsiigapa vaikka tota:
 
http://hipstudiotcom.virtual35.nebula.fi/demoservice.php

Ehkä toi ei oo ihan se mitä nyt haetaan. Ainakaan mua ei juurikaan kiinnosta se, että löytyykö markkinarakoa ja muuta vastaavaa musabisnesekonomistibullshitgaggaa, vaan että biisit toimii. Satanen erittäin todennäköisestä "Te ootte paskoja, menkää oikeisiin töihin" -tyylisestä disautuksesta on ehkä hieman liikaa.
 
Siis palautetta kappaleista ja niiden sovituksista kaipaisin, nimenomaan ennenkuin niitä lähdetään oikeasti äänittämään.
 
"I have a cunning plan" -Baldrick
loosah
10.10.2008 13:38:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siis palautetta kappaleista ja niiden sovituksista kaipaisin, nimenomaan ennenkuin niitä lähdetään oikeasti äänittämään.
 
No juuri tuota varmasti saisit... Tuskin ketään ottaa hintaa siitä, että voi sanoa:" Olettepa paskoja..."
 
GIGO
samic
10.10.2008 23:40:18
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kappas taas yks uus systeemi rahastaa..toi on aika jees kyl....
 
http://www.sn-audio.com
wedevirtanen
14.10.2008 01:36:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minulla on äärettömän hyvä maku. Voin helposti määritellä mikä on hyvä ja mikä huono kappale.
 
Mikä on musiikkilajinne? Mörinöitä en arvostele.
 
Ainoa huono puoli asiassa Teidän kannaltanne voi olla se, että en tee työtä ilmaiseksi.
 
Peace and love brothers and sisters!
SHF
04.11.2008 10:08:31 (muokattu 04.11.2008 10:15:38)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kappas taas yks uus systeemi rahastaa..toi on aika jees kyl....
 
Mitäs rahastusta se on jos esim.Hiili paneutuu juuri teidän tuotokseen ja antaa siitä palautteen?
 
Ottaen huomioon että kyseinen kaveri on aika kovan luokan guru tällä alalla niin mielestäni toi 100€ ei todellakaan ole paha hinta.
Ja olihan tossa noita muitakin tekijöitä joiden korvia voi käyttää hyväksi. Muunmuassa Pekka Ruuska, joka on Warner Music:n head of A&R, eli multikansallisen levy-yhtiön tuotantopäällikkö.
 
Jos teillä on ideoita kuka olisi parempi henkilö kertomaan mitä on musassanne pielessä ja alle 100€ hintaan niin kuulisin kyllä mielelläni... ;)
 
Nyt kannattaa vähän miettiä mistä kannattaa maksaa ja kenelle.
 
Eikö myöskään muusikon pitäisi saada biisen tekemisestä ja keikoilta palkkaa??
 
http://www.soundhousefinland.com
milcoin
20.11.2008 17:41:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos teillä on ideoita kuka olisi parempi henkilö kertomaan mitä on musassanne pielessä ja alle 100€ hintaan niin kuulisin kyllä mielelläni... ;)
 
Nimenomaan. Oikeasti kuulisin mielelläni kuka ois parempi, kelle enemmin maksaisit sen satkun. Vielä kun tossa oli kuitenkin laajalta alueelta ammattilaista tarjolla.
 
Aika ylimieliseltä vaikuttaa näin yhtäkkiä.
 
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Roberto
05.12.2008 10:08:22
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

multikansallisen levy-yhtiön tuotantopäällikkö.
 
Sähän ilmaisit tän nyt jotenki ikäänkuin se olis positiivinen asia :D
 
Niq
08.12.2008 20:50:27 (muokattu 08.12.2008 20:51:07)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sähän ilmaisit tän nyt jotenki ikäänkuin se olis positiivinen asia :D
 
Tätähän minäkin tässä vähän ajoin takaa. :)
 
Pohjat on äänitetty, ilman tuotantoa, mut mä ainakin diggaan biiseistä ihan täysillä. Onhan tässä kaikki neljä bändin jäsentä aktiivisesti vaikuttanut biiseihin ja sovituksiin.
 
Yks uusi biisi on liveversiona Youtubessa: http://www.youtube.com/watch?v=SXlkvl9EcyY
 
Sovitus on täsmälleen se mikä tulee levylle (paitsi tahattomat mokat :)). Jos siis vaan saadaan tuo sama magia kaapattua nauhallekin niin olen tyytyväinen. Siitä voi sit suutansa soittaa, että onko tarpeeksi kova biisi julkaistavaksi asti tai aivoton sovitus, jos haluaapi... :)
 
"I have a cunning plan" -Baldrick
milcoin
12.12.2008 14:50:32

Musta toi tuubipätkä kuulosti hyvältä!
 
Mutta tästä keskustelussa tulee väistämättä mieleen että mikä funktio tuottajalla on jos kyseessä ei ole tuote? Halutaan että biisit toimii? Eikös se oo just ns. kaupallisen musan tunnusmerkki? Että biisit, sanoitukset ja tuotanto pelaa niin hyvin yhteen että siitä tykkää muutkin kuin oman bändin tyypit, äiti ja kaverit.
 
Jos sitä ei voi pitää sääntönä että musasta tulee tuottamalla helpommin lähestyttävää ja mielekästä kuunneltavaa niin miksi silloin ammattilaisen mielipiteellä ois mitään väliä?
 
Sori jos tää on tällasta kyynistä tilitystä, tiedän täsmälleen mitä tässä ajetaan takaa koska olen itse ollut vastaavassa tilanteessa.
 
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Niq
13.12.2008 12:10:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musta toi tuubipätkä kuulosti hyvältä!
 
Kiitos.
 
Mutta tästä keskustelussa tulee väistämättä mieleen että mikä funktio tuottajalla on jos kyseessä ei ole tuote? Halutaan että biisit toimii? Eikös se oo just ns. kaupallisen musan tunnusmerkki? Että biisit, sanoitukset ja tuotanto pelaa niin hyvin yhteen että siitä tykkää muutkin kuin oman bändin tyypit, äiti ja kaverit.
 
Eihän sen tuottajan ole mikään pakko ohjata musiikkia juuri kaupallisempaan ja simppelimpään suuntaan? Mä ainakin haluaisin kommentteja siitä, että mennäänkö jossain riman alta, liian valjusti, mitäänsanomattomasti, vedetäänkö joku osa liian pitkäksi, voisko jotain osiota vielä pitkittää tai vaikka onko biisin d-osan loppukaneetti niin turha että biisi on parempi ilman sitä. Tai jos joku komppi tai bassokuvio tappaa grooven biisistä. Itsehän noita tulee biisejä vääntäessä
 
Jos sitä ei voi pitää sääntönä että musasta tulee tuottamalla helpommin lähestyttävää ja mielekästä kuunneltavaa niin miksi silloin ammattilaisen mielipiteellä ois mitään väliä?
 
Niin. Varsinkin kun monen ammattilaisen mielipide alalla tuntuu olevan kaupallisten odotusten suhteen ilmeisen kyyninen ja pessimistinen. Onks se sitten hyvä vai huono asia, paha sanoa. Mut en mä kaupallisista odotuksista itse ota paineita, mut ois kiva ettei tarttis parin vuoden päästä äänitettä kuunnellessa hävetä itseään.
 
Me ei levydiiliä mitenkään erityisesti metsästetä, mieluummin jakaa ilmaiseksi netissä. Ehkä jos joku monikansallinen yhtiö vapauttaisi taloudellisista ongelmista (vai vapauttaisiko, tulisiko siitä kestämättömät paineet?) hyväehtoisella diilillä, niin tottakai siihen tarttuisi, kukapa ei.
 
Tää on aika klisee, haluu et muutkin tykkää, muttei halua tinkiä taiteellisesta vapaudestaan jne. Kertoisko joku mitä mä haluun? :)
 
"I have a cunning plan" -Baldrick
Mohla
17.12.2008 10:21:07
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tää on aika klisee, haluu et muutkin tykkää, muttei halua tinkiä taiteellisesta vapaudestaan jne. Kertoisko joku mitä mä haluun? :)
 
Kompromissin? :D
 
"Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?" -Charlie McCharthy
SHF
01.01.2009 02:09:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kaikesta päätellen haluatte ulkopuolisen musadiggarin kertomaan miltä biisit hänen mielestään kuullostaa. Koska jos ette hae ammattituottajaa, ettekä markkinoita tuntevia ihmisiä tai vastaavaa, jäljellä jää enää kuulija(t). Ymmärrän hyvin että haluatte vielä vuosien päästä kuunnella demoa yskimättä, mikä onkin oikein positiivinen asenne. Tuottaja ei kuitenkaan ole se henkilö joka viimekädessä päättää miltä biisi tulee kuullostamaan, vaan tuottajan tehtävä on juuri toi mitä itse tossa kirjoittelit, eli kertoa mokista/parannusehdotuksista tyyliin:"toi soolo on pikkusen nokillaan, otatko vielä uudestaan niin toimii paremmin". Rakennemuutoksia tuottaja voi myös ehdottaa mutta eihän niitä ole pakko käyttää.
 
Hommatkaa vaan tuottaja jos tuntuu että sellaista tarvitsette, saatte itse keskittyä soittamiseen.
 
http://www.soundhousefinland.com
jannu
03.01.2009 01:19:36

Vähän yksisilmäinen näkemys mun mielestäni, sori vaan.
 
Tuottajahan on tasan se henkilö, joka tekee vähintään sitä mistä on sovittu. Ja se, mitä on sovittu, voi olla mitä tahansa überdiktaatuurista yleiseen laadunvalvontaan takavasemmalta käsin.
 
"Hi Wuss-man! We love you Batman!"
Niq
11.03.2009 22:50:24
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämmöistä tästä nyt sitten on tulossa: http://mojoplant.net/Mojo%20Plant%20-%20Ignorance.mp3
 
Oisko tuossa sitten tuotannolla jotain parempaa väännetty, sitä ei tiiä koskaan. :)
 
"I have a cunning plan" -Baldrick
Juippi!
27.03.2009 10:36:34 (muokattu 27.03.2009 10:37:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kokemusta ei ole rock-musiikista, mutta sanotaan silti mitä tulee mieleen:
-Haikka on omasta mielestäni aivan liian auki joissain kohti(voisi hitusen olla kaikki symbaalit hiljemmalla)
-Tuo kertsi on vähän häiritsevä, tempomuutos, rumpukomppi on jäykkä, tai sen kuuloinen.
-Kertsin jälkeinen kohta(ekan kertosäkeen) jotenkin ei liimaudu yhteen.
 
Mutta tosiaan, noita asioita lähtisin korjaamaan - jos korjaamista on aikomus tehdä - jotta saisin itselleni kivan kuulosen kappaleen.
 
offtopic: Oma bändi on tehnyt esituotantoa tulevaan EP:seen, joka on oikeasti ollut todella hyödyllistä! EP:stä on tuleva paljon kovempi, mitä olis tullut ilman esituotantoa. Paikalliseen lehteen saatiin ilmainen juttu omasta bändistä :) /offtopic
 
http://www.mikseri.net/artists/?id=103408
jannu
27.03.2009 11:05:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Toi Hip Studiosin juttu on aika hyvä, mun mielestä. Kaverin bändi juuri lähetti nauhansa sinne ja saatu palaute oli enemmän kuin osuvaa.
 
"Hi Wuss-man! We love you Batman!"
jannu
27.03.2009 11:11:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niq: Tämmöistä tästä nyt sitten on tulossa: http://mojoplant.net/Mojo%20Plant%20-%20Ignorance.mp3
 
Oisko tuossa sitten tuotannolla jotain parempaa väännetty, sitä ei tiiä koskaan. :)

No, tuottaja olis ehkä saattanut puuttua sekavaan miksaukseen, paikoitellen falskiin lauluun ja epävireisiin soittimiin.
 
"Hi Wuss-man! We love you Batman!"
Bonham
08.04.2009 13:20:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jannu: No, tuottaja olis ehkä saattanut puuttua sekavaan miksaukseen, paikoitellen falskiin lauluun ja epävireisiin soittimiin.
 
Ei liity ylläolevaan bändiin...
 
Mä sanon vaan, että nykyään monilla monilla bändeillä on homma aivan hukassa ton demottamisen kanssa; kaikki on niin helppoa tehdä omin voimin treeniksellä ilman ulkopuolisia korvia... treenit narulle, naru myspaceen ja linkki keikkapaikkaan, levy-yhtiöön taikka minne vaan... tää kuvio on syvältä perseestä! Näiden "demojen" taso on jotain niin kuraa nykyäänm, ettei mitään määrää.
 
Aikansa kun tuohon kuvioon kyrpiintyy, ei sitä jaksa enää lainkaan kuunnella tekeleitä... bändit tappaa itse tän homman.
 
Samaa paskaa meilien saatteet; ei oikeita ihmisten nimiä tai kunnon saatteita; roiskitaan sitä vitun myspace-linkkiä kehotukselle "käy kuuntelemassa"... just joo... kaiken muun lisäksi bändeiltä katoaa vähäsetkin käytöstavat kun ei tarvitse olla henk koht tekemisissä ihmisten kanssa.
 
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan)
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «