Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Puhaltimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Huuliharpusta
1 2 3
Amos M
05.06.2005 11:12:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisiko joku neuvoa ihan aloittelijalle, miten kielitekniikka ja viheltely tehdään?
 
Kielitekniikaksi (tongue blocking) kutsutaan tekniikkaa, jossa kielellä peitetään niitä reikiä, joiden ei haluta soivan. Huuliharppu siis asetetaan hieman syvemmälle suuhun ja kielen kanssa peitetään reiät siten, että vasempaan, oikeaan tai molempiin jää yksi tai useampi reikä auki. Ensin kannattaa harjoitella noita vasenta ja oikeaa, jotta niistä tulee yhtä hyvät, jolloin ne ovat käyttökelpoisia hypittäessä melodian soitossa. Taas kerran tavoitteena kohtuu rento "ansatsi", avoin fiilinki ja hyvän kuuloinen soundi.
 
Kun toi yksittäinen ääni on hanskassa, niin sitten voi kokeilla esim. läpsyttää tolla kielellä eli avata ja sulkea noita kielellä peitettyjä reikiä. Oktaavien soittaminen vaatii tuon kielitekniikan ja hieman harpusta ja kohdasta riippuen 2 tai 3 reiän peittämistä keskeltä kielellä ja äänien soittamista molemmilta laidoilta. Mahdollistaa siis monia teknisiä "jippoja". Vähän niin kuin sormitekniikka vs. plektra tuolla kitarapuolella...
 
Vihellystekniikaksi (whistling tms.) kutsutaan tekniikkaa, jossa suu laitetaan vastaavaan asentoon kuin vihelettäessä ja harppu kevyesti siihen huulille. Liikaa painamista ja harpun pitämistä jotenkin vinossa kannattaa välttää, jotta soundi ja rentous säilyy. Ensin kannattaa opetella se yksittäisen hyvän äänen saaminen ja sillä soitella yksinkertaisia melodioita, sitten voi kokeilla kahden tai useamman äänen tarjoamia juttuja.
 
Kun nuo molemmat tekniikat on treenattu kohtuullisiksi, niin sitten voi alkaa murehtia sen bendauksen perään.
 
Entäs bendailu? Mitään muita vinkkejä aloittelijalle?
 
Bendaus eli äänien taivuttaminen on soittotekniikka, jossa samassa huuliharpun reiässä olevista äänistä ylempi on mahdollista taivuttaa oikealla tekniikalla aina puolen sävelaskelen päähän matalammasta äänestä. Tämä on mahdollista sekä imu- että puhallusäänissä, mutta ei välttämättä ole kovin helppoa...
 
Oman kokemukseni mukaan suun sisällä tapahtuvien juttujen kuvaaminen on vaikeaa... :-) Joten vaatimaton yritykseni lähtee tuohon vihellystekniikkaan.
 
1) Jätä harppu nurkkaan. Aloita viheltämään jotain säveltä. Ala laskea sävelen korkeutta yhä matalammalle.
2) Kokeile samaa vihellysjuttua imemällä, siis sisäänpäin hengittämällä... Itselläni ainakin alaleuka ja kieli "laskeutuvat" alaspäin ja suun resonanssitilavuus kasvaa. Tekniikan hioutuessa ei tarvita enää kovin isoja juttuja, mutta aluksi noin.
 
3) Sitten voi alkaa kokeilemaan taivutusta bluesharpulla imemällä rei'istä 1-4 ja 6
 
Puhallustaivutus tapahtuu bluesharpulla rei'istä 8-10 ja niissä fiilis on sama kuin vihellettäessä nostetaan äänen korkeutta. Myös vähän sama fiilis kuin fonilla taivutettaessa ääntä.
 
Löysin äsken hyllystäni Hohner Chrometta 8, jonka faija on joskus ostanut mulle. Eipä ole ikinä tullut soiteltua, mut nyt on alkanut vähän kiinnostaa.
 
Tuohan on kahden oktaavin kromaattinen harppu. Sillä voit opetella tuon kielitekniikan ja vihellystekniikan, mutta taivuttaminen on aika vaatimatonta... Kyllähän se taipuu puolisävelaskelen, kuten Stevie Wonderin soitosta voi kuulla, mutta tarvitset bluesharpun tuon taivuttelun kunnolliseen opetteluun, esim. C-duurin bluesharppu on hyvä alkuun. Kromaattinen harppu on kyllä syytä pitää reeneissä aina mukana, koska sillä on omat hyvät juttunsa niin kuin bluesharpullakin. Ja kromaattinen tarjoaa haastetta, jos intoa riittää aina jazzin ja klassisen soittoon saakka, vrt. Larry Adler ja Toots Thielemans.
 
Tsemppiä!
 
Metalliac
05.06.2005 19:45:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos oikein paljon hyvistä neuvoista :)
 
tapasu
25.09.2006 14:21:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kannatta käyttää David Barrett/Harmonica masreclass-oppaita. Ovat parhaita/monipuolisimpia. Googletappa niitä. Löytyy kaupoista ja kirjastoista.
 
tapasu
25.09.2006 14:22:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kirjoitusvirhe äskeisessä oik. David Barett ja Harmonica masterclass
 
Tahnis
18.02.2007 11:34:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisikohan joku kertoa mikä on kromaattinen huuliharppu? Ja mitä eroa sillä on tavallisen blues huuliharpun kansa?
 
Sergei Fallinen
18.02.2007 12:49:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Voisikohan joku kertoa mikä on kromaattinen huuliharppu? Ja mitä eroa sillä on tavallisen blues huuliharpun kansa?
 
Kromaattisesta saa nimensä mukaisesti kaikki nuotit ilman bendausta, siis yksinkertaisesti puhaltamalla ulos tai sisään. "Tavallisella" huuliharpulla voi siis soittaa vain parissa kolmessa sävellajissa, mutta kromaattisella kaikissa. Sitä vastoin kromaattinen lienee vaikeampi hallita.
 
Viisaammat vahvistakoon tietoni ja lisätköön omiaan.
 
Jimmy Hum
20.02.2007 21:51:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onkos noi kromaattiset harput paljonkin kalliimpia? Tässä mietiskelen että pitäskö ostaa C-duuri blues harpun rinnalle A-molli vai kromaattinen harppu.. tosin eka pitäs vissiin opetella soittamaan edes tolla C-duurilla.
 
doolittle
22.02.2007 22:37:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näin asiasta hieman harhaten...
 
Tietääkö kukaan, miten lujaääninen vehje tuo huuliharppu on vahvistamatta? Noin niinkuin desibeleissä? Korkeimmat sävelet tuntuu aika helvetin äänekkäiltä.
 
Hohnerin Special 20 C-harppu on mallini.
 
"Free form of jazz is like a license to shit on a street" -Lemmy Kilmister-
kksn
23.02.2007 20:06:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Piru vie, tais tulla ostettua vähän liian halpa harppu kun ei oo numeroita kertomassa että mikä reikä on mikäkin :D. Mutta eiköhän se reenillä lähe jos lähtee. Hankalamman kautta taas pitää tehä.
 
papajoker
25.04.2007 15:27:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaakos joku sanoa millaisella huuliharpulla nuuskamuikkunen soittaa noissa muumisarjoissa? :D Vai onkohan niitä edes äänitetty harpulla? Itse ostin ensimmäisen harppuni joka on E-harppu kun se jotenki kuulosti mukavammalta kuin tuo C jota alottelijoille suositellaan. En ymmärrä musiikin soitosta yhtään mitään mutta aivan varmasti aion opetella huuliharpun soittoa. Kattelin jotain videoitakin youtubessa jossa äijä vingutti ja opetti aika hyvin tuota... :p Into ei ainakaan vielä oo muutaku kasvanut. (:
 
papajoker
25.04.2007 20:49:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äh pöh höh! Oisiko sittenkin pitänyt ostaa se sellanen C-harppu ku kaikki sitä suosittelee? Kun vasta-alkaja siis olen. Kannattaako ostaa tollanen hohnerin marine band vaiko hohnerin silver star. Ostin eilen tollasen E- silverstarin kun ei siinä tuntunut olevan hirveää eroa kun siinä kokeiltiin. Vai onko siinä sitten todellisuudessa sitten niin paljon eroa että sillä ois helpompi reenailla. Ja mistä syystä sillä on helpompi treenata?! =)
 
papajoker
26.04.2007 14:30:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei ketään huuliharpisteja ketä osaisi vastailla noihin mun kiperiin kysymyksiin? Kun taas tuli yksi mieleen kun kattelin tossa jotain videoita tosiaan youtubesta ja sitten siellä joku tyyppi from satan and adam bändistä soittelee harpulla jotain bluesia. Niin miettisin vaan että miten se saa siitä sen harpusta sellasen jazz torven kuulosen äänen ku ite en kyllä sitten saa sellasta millään irti omasta harpusta... huoh... Sellanen ääni vähänku norsut päästää sieltä kärsästään! ^^ En osaa kuvailla sen paremmin mut linkin voin laittaa tähän ni ymmärrätte kyl sit varmaan.
 
http://www.youtube.com/profile_videos?user=KudzuRunner&page=3

 
Noita olen tsekkaillut...
 
papajoker
29.04.2007 20:08:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Okei ketään ei oo vastaillu mun kiperiin kysymyksiin, mutta tässäpä taas yksi. Jos joku tietäis jonkun joka osais opettaa tota huuliharpun soittoa Turussa päin niin olisin äärimmäisen kiitollinen, jos joku voisi vielä kertoa. :) This is serious... :D Mä olen ihan rakastunu tohon soittimeen ja mullaku ei oo mitään aiempaa kokemusta mistään soittimista ni ois edes jotain perusteita kiva oppii siten että joku näyttäis eka että millasta ääntä tosta vekottimesta voi saada ulos ja sitten ruveta treenaamaan. :) Jos joku tosiaan tietäis jonkun Turusta päin mieluiten niin olisi kiva jos jakaisit tietosi. :)
 
Amos M
13.08.2007 12:54:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äh pöh höh! Oisiko sittenkin pitänyt ostaa se sellanen C-harppu ku kaikki sitä suosittelee? Kun vasta-alkaja siis olen.
 
Vai onko siinä sitten todellisuudessa sitten niin paljon eroa että sillä ois helpompi reenailla. Ja mistä syystä sillä on helpompi treenata?! =)

 

 
Sinällään ei ole väliä, minkä sävellajin harppu on kyseessä, mutta pari kohtaa:
 
1) Useimmat soitonoppaat yms. on kirjoitettu C-harpulle.
 
2) C-harppu on noin puolessa välissä korkeudeltaan, kun "tavallisia" bluesharppuja saa alhaalta G:stä ylös F:ään saakka. Matalampien harppujen taivuttaminen vaatii hyvää tekniikkaa, mikä voi jäädä vaillinnaiseksi, jos opettelee sen noilla "piccoloilla"...
 
Soittimissa kannattaa panostaa laatuun... Myös harpuissa. Hohnerin, Lee Oskarin/Tombon, miksei Heringinkin paremmat mallit... Se 30-40 euron sijoittaminen siihen ensimmäiseen kunnon huuliharppuun kannattaa, sitten seuraavissa voi alkaa säästämään, jos se vielä kiinnostaa... Laatupeli hyvin pidettynä kestää kauan. Huonoilla ei tule kuin paha mieli.
 
Soitonopettajia harpulle on harvassa... Itse vaikutan tällä hetkellä Salossa ja pistinkin tuossa ilmon tuonne wanted-osastolle.
 
Turun musiikkikirjastosta löytyy lukuisia oppaita huuliharpun perusteiden opetteluun. Suosittelen niitä, koska kirja on aina selkeämpi kokonaisuus kuin esim. harppusivustot. Kirja CD:llä on aika hyvä lähteä alkuun. Mutta kannattaa panostaa asioiden opetteluun oikein heti alusta.
 
Tsemppiä...
 
Huuliharputtelua vuodesta 1993...
tonyonly
19.08.2007 14:06:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minun huuliharppuihin puhaltelua ei voine sanoa soitoksi, mutta se on enemmän sellanen mauste akustisiin folk-juttuihin. Himassa akustisen kanssa soitella olen pärjännyt virittämällä harpun mikkiständiin, mutta nyt täytyisi löytää jokin hyvä perusteline erikokoisille harpuille, olisiko mitään suosituksia? Saksan kauppa näyttäisi myyvän tällaisia:
 
http://www.thomann.de/fi/km_16410_muhahalter.htm
 
http://www.thomann.de/fi/km_16515_muhahalter.htm
 
http://www.thomann.de/fi/km_16416_mundharmonikahalter.htm
 
Ihanteellista olisi jos yhdelle telineellä pärjäisi useampienkin harppujen kanssa :)
 
"If you walk in front of me I may not follow
If you walk behind me I may not lead
So please walk beside me and be my friend"
Hanuriin
20.08.2007 14:47:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nuuskis vetää kromaattisella tai sitten aasian malliin kahdella "pinotulla" (stacked) diatonisella, mutta arvelen soundista ja melodioista päätellen, että kyseessä on kromaattinen.
 
Nuuskamuikkunen soittaa playbackina, koska videoilla hän käyttää puurunkoisen diatonisen näköistä peliä. Kai se sopii paremmin muumilaakson henkeen.
 
Silloin kun ei soita, Nuuskamuikkunen säilyttää huuliharppua repussaan.
 
Nuuskamuikkunen poseeraa toisinaan kuvissa myös poikkihuilua soitellen tai hanuria revitellen. Kyseessä on siis multi-instrumentalisti.
 
Osaakos joku sanoa millaisella huuliharpulla nuuskamuikkunen soittaa noissa muumisarjoissa? :D Vai onkohan niitä edes äänitetty harpulla? Itse ostin ensimmäisen harppuni joka on E-harppu kun se jotenki kuulosti mukavammalta kuin tuo C jota alottelijoille suositellaan. En ymmärrä musiikin soitosta yhtään mitään mutta aivan varmasti aion opetella huuliharpun soittoa. Kattelin jotain videoitakin youtubessa jossa äijä vingutti ja opetti aika hyvin tuota... :p Into ei ainakaan vielä oo muutaku kasvanut. (:
 
Mikhou
07.02.2008 15:06:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mää en vieläkään taida bendausta :
 
alkaa jo kyrpimmään koko homma
 
osaisiko kukaan antaa hyviä neuvoja, tai jotain millä on itse saanut treenattua tämän tekniikan?
 
"Joskus on vaan parempi olla onnellinen kuin oikeassa." "Nypi sä vaan sitä minttuus nainen!" "Tyhmät ovat onnellisia."
Amos M
08.02.2008 14:57:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No, jos olet jo kokeillut sivun yläosassa ollutta vihellysäänen laskemista alemmas ja koettanut hahmottaa, mitä suussasi silloin tapahtuu... Ja soveltanut sitä 10-reikäiseen blueshuuliharppuun _imuäänien_ rei'istä 2,3,4 ja 6 soittamiseen ilman taivutuksen häivää...
 
Sitten voi tietty yrittää muuttaa tuota lähestymistapaa hieman lapsellisemmaksi: Jossain oppaassa sanottiin nimittäin, että kun pienelle lapselle antaa huuliharpun, niin se taivuttelee sitä alta 5 minuutin... Eli kokeilemalla villisti kaikenlaisia suun sisäisiä "asentoja". Erilaisia äänteitä ja äännähdyksiä voi miettiä siinä samalla imiessään... :-)
 
Mielestäni pitäisi kuitenkin pitää kiinni seuraavista asioista:
 
- Suu on mahdollisimman kohtisuoraan harppuun nähden
- Yksi ääni soi kerrallaan
- Huulilla ei tukita mitenkään soitettavaa reikää, eikä väännetä sitä harppua
- Mihinkään (kurkku) ei pitäisi alkaa sattumaan vaikka enemmänkin treenaisi
 
Itselläni meni 3 kk että pystyin soittamaan jollain lailla siedettävästi yhdestä reiästä kerrallaan ja toiset 3 kk että sain aikaan ensimmäiset hallitut taivutukset.
 
Tsemppiä vaan treenaukseen! Kyllä se sieltä vielä tulee...
 
Huuliharputtelua vuodesta 1993...
Piikkinen
13.08.2013 17:28:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olisi aikomuksena lähteä ihan soittokurssille ja siellä soittimena olisi kromaattinen huuliharppu. Onko vinkkejä siitä millainen olisi hyvä (merkit jne). Tää on mulle ihan uusi maailma joten hyvät vinkit otetaan vastaan. Luin kyllä jo noita vanhoja tekstejä...
 
M. Kekki
19.09.2013 23:37:31
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuli pikainen tarve oppia Springsteenin The Riverin huuliharppuosuudet. Kovalla innolla ja täydellisellä kokemattomuudella ajattelin yrittää.
Eli minkä harpun haen kaupasta ja miten lähden liikkeelle soittopuuhissa?
 
Ei surkutella vaan tehdään!
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «