Muusikoiden.net
04.12.2016
 

Puhaltimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: huilu - neuvoja kaivataan!
1
Najadi
24.05.2014 18:55:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hei!
 
Olen jo jonkin aikaa haaveillut huilun soittamisesta, mutta siihen liittyy muutamia juttuja joihin pyytäisin apua viisaammilta.
 
1. Haluaisin huilun jossa olisi pehmeä, ei kovin korkea ääni. Nokkahuilut eivät jaksa innostaa joten jokin muu olisi hakusessa. Olen aina ihaillut panhuilun ääntä, mutta sikäli kun olen kysellyt, ainoat panhuilistit ovat helsingissä ja sinne on aivan liian pitkä matka. Eli missä muissa huiluissa olisi edes saman tapainen ääni?
 
2. Minulla ei ole mahdollisuuksia käydä säännöllisesti tunneilla, ei talouden vuoksi eikä työnikään puolesta. Eli joutuisin opettelemaan pääsääntöisesti omin nokkineni. Joutuisin turvautumaan melkoisessa määrin kirjallisuuteen ja nettilinkkeihin, joten mistä ja mitä kannattaisi etsiä? Mitä suosittelette?
 
3. Asun pienellä paikkakunnalla enkä tunne ketään huilistia jolta voisin pyytää opetusta edes satunnaisesti, mutta käyn joskus tampereella, joten sieltä luulisi löytyvän. Mutta jälleen kerran: mistä kysellä? Saako esim musiikkiopistoista satunnaisia irtotunteja, vai ovatko ne ainoastaan niitä varten jotka opiskelevat musiikkia ammatikseen? Tai onko jotain yksityishenkilöitä joilta voisi kysellä?
 
4. Tarvitsisin oman soittimen voidakseni soittaa, mutta paljonko huilujen mallilla on merkitystä ääneen? Esim poikkihuiluja on sata ja yksi erilaista - miten tiedän millainen ääni missäkin on? Löytyykö netistä jotain linkkejä joista saisi ääninäytteitä (tyyliin "huilu tämä, merkki tuo, malli se-ja-se, ääni tällainen"), vai onko lähdettävä tilaisuuden tullen käymään jollain musiikkiopistolla jossa luulisi valikoimaa riittävän vertailuun?
 
5. Jos päädyn poikkihuiluun mitä tällä hetkellä ajattelen eniten, minkälainen olisi hyvä aloittelijalle? Ei tosiaan saisi maksaa paljon jos aion saada lautaselleni muutakin kuin haarukan, mutten haluaisi myöskään sellaista joka hajoaa käsiin ensimmäisessä käytössä. Eli mitä suosittelisitte?
 
Omista musiikkitaustoistani sen verran, että kävin jonkin aikaa pianotunneilla alle kouluikäisenä - siis kauan sitten - ja olen sittemmin soitellut omaksi huvikseni sen verran mitä korvakuulolta voi kappaleita opetella. Minulla on hyvä sävelkorva, löydän melodiat helposti koskettimilta ja osaan myös säestää, mutta nuotteja en osaa lukea tänä päivänäkään. Nokkahuilusta saan aikaan ukko nooaa sun muuta sen tapaista, mutta nokkis yleisesti ei vain ole minun soittimeni enkä jaksa siitä innostua. Siksi etsin sille nyt vaihtoehtoja.
 
Apua?
 
flute
09.06.2014 21:43:13 (muokattu 09.06.2014 21:50:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käytettyjä/kunnostettuja poikkihuiluja voi kysellä soitinliikkeistä ja soitinkorjaajilta. Googlaa ne siltä paikkakunnalta mikä on sinua lähinnä. Yamahaa käytetään oppilashuiluina, mutta sillä on sitten vähän hintaakin. Pearl-merkkiä käytetään myös.
 
Najadi
12.06.2014 18:39:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos, pitää sitten katsella sellaisia, jos vaikka onnistaisi. On vain pulaa opettajista, mistään ei tunnu löytyvän. Pitää kai yrittää kysellä yksityishenkilöiltä.
 
Hekku56
15.06.2014 08:38:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

puhallustekniikkahan on kaikkein tärkeintä. Aikoinaan musiikkiopistossa sain neuvon, että kannattaa soittaa peilin edessä ja hakea oikeaa huulten asentoa. Helposti puhaltaa hieman aukon ohi sivusuunnassa tai liikaa aukosta sisään. Ilmavirran pitäisi mennä puoliksi sisään, puoliksi ulos, haljeta suukappaleen aukon reunaan. Huulten muodostama aukko pitäisi olla samanlevyinen kuin suukappaleen aukko. Sitten pitää kiertää suukappaletta siten että saa parhaan äänen. Sijainti ja asento alkaa kohdallaan. Kannattaa harjoitella pelkällä suukappaleella. Tällaisia ohjeita sain aikoinaan itse ja ne auttoivat. Onnea matkaan. Huilu on hieno soitin (vaikka itse soitan nykyisin fonia enemmän)
 
ope16
23.06.2014 00:29:50 (muokattu 23.06.2014 00:32:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi!
 
Tarjoan poikkihuilutunteja Treen seudulla, myös kesällä. Asun Nokian Tottijärvellä, mutta ajan tarvittaessa sovittuun paikkaan esim Metso-kirjastoon (yläkerran kuunteluhuoneet varattavissa). Joudun tosin ottamaan hintaa 50e/45min, jos samalla suunnalla ei samaan ajoon ole muita oppilaita, mutta tuntini ovat varmasti sen arvoisia ja auttavat itseopiskelussa. Toki toivon vakituisia oppilaita, mutta myös ykköskerrat ok. Ota rohkeasti yhteyttä p.044-3126113/ Pia Vilermo. Nettiä en käytä joka päivä, joten nopeaa toimintaa vaativissa asioissa kannattaa soittaa tai laittaa tekstaria, jos en heti vastaa. Kuulemisiin. Pia
 
Shiori
24.06.2014 13:45:42 (muokattu 24.06.2014 13:46:15)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

1. En osaa oikein sanoa, missä huilussa olisi saman tapainen ääni kuin panhuilussa, mutta jos valintaperusteena on vain matalampi ääni, niin ainahan poikkihuilujen joukosta löytyy myös alttohuilu ja bassohuilu, jotka voi ottaa myöhemmin perus poikkihuilun rinnalle (maksavat kyllä järkyttävän paljon). Jos haluaa halvalla päästä, niin okariinojen joukosta löytyy myös matalampiäänisiä soittimia. Okariinan ääni kyllä muistuttaa ehkä hieman nokkahuilua, mutta ainakin itse pidän okariinan äänestä paljon enemmän. Soitonopettajaa on okariinalle varmaan turha yrittää löytää? Itselläni on huilujen suhteen kokemusta ainoastaa poikkihuilusta ja piccolosta, joka onkin varmaan se kaikista korkeaäänisin :D (yksi okariinan sukuinen kimeä-ääninen soitin roikkuu kyllä seinällä lähinnä koristeena, korvakuulolta olen sillä joskus jotain kokeillut soittaa).
 
2. Poikkihuilulle oppimateriaalia on varmasti helpointa löytää. Kirjaston musiikkiosasto kannattaa käydä tutkimassa ja tietysti aloittelijoille tarkoitettuja nuottikirjoja löytyy ihan musiikkikaupoistakin. Suosittelen opettelemaan nuottien lukemista - helpottaa elämääsi suuresti. Nettilähteistä minulla ei ole mitään kokemusta, mutta pikaisella googlettamisella löytyi ainakin pari englanninkielistä ilmaista opetussivustoa (en nyt ruvennut niitä tarkemmin tutkimaan). Sitten kun puhaltaminen ja sormitukset ovat hallussa, niin toki voit opetella kappaleita ihan korvakuuloltakin.
 
3. Kannattaa kysellä, suostuuko joku musiikkioppilaitos antamaan yksittäisiä tunteja (konservatoriosta ehkä ei onnistu (en kyllä ole varma, aina voi kysyä), mutta varmasti Tampereella on myös yksityisiä oppilaitoksia). Myös yksityisiä soitonopettajia luulisi kyllä löytyvän.... Kannattaa käydä tutkimassa konservatorion ilmoitustauluja ja ainahan voi oman ilmoituksen laittaa. Hyvällä tuurilla joku ammattiopiskelija tai muuten pitkällä soittamisessaan oleva voisi antaa tunteja.
 
4. ja 5. Poikkihuilun mallilla on jonkin verran vaikutusta sen ääneen, mutta eri huilu toimii eri ihmisellä paremmin ja alussa tietysti, kun ei saa vielä kunnon ääntä soittimestaan kokeilu on tietysti vaikeaa (musiikkiliikkeissä soitinta voi yleensä kokeilla ennen ostopäätöstä). Uskaltaisin kuitenkin ehkä mennä sanomaan, ettei Yamahalla voi mennä pahasti pieleen (itselläni ei ole kokemusta muista merkeistä) ... ? Halvin mahdollinen Yamaha taitaa kyllä maksaa aika paljon... Useimmiten oppilashuilut ovat umpiläppäisiä; avoläppäinen huilu tuo hieman lisää haastetta, kun pitää olla tarkkana, että sormet varmasti peittävät kunnolla läppien reiät, mutta toisaalta sormien on pakko olla soittaessa oikeassa asennossa (en ole kuitenkaan kovinkaan monella muulla nähnyt avoläpällistä huilua, umpiläpällinen on ehkä turvallisempi valinta). Aina voi yrittää etsiä käytettyä ja uuttakin etsiessä kannattaa käydä useammassa musiikkiliikkeessä vertailemassa hintoja ja pitää mielessä, että joskus hinnoissa on tinkimisen varaa.
 
Hekku56
25.06.2014 14:58:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tenoritinapillissä on sen tapainen ääni, jota kaipaillaan. Hauska soitin. Muistuttaa vähän pan-huilun ääntä. Itse maksoin pillistä 120 €.
 
Najadi
26.06.2014 23:05:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suuret kiitokset vastanneille! Päädyin ostamaan yamaha-poikkihuilun, maksoi n. 550e. Opettajakin löytyi kohtuu taksalla. Ajattelin ensin, että on parempi opetella soittamaan ennen kuin hankkii oman, mutta tulin sitten ajatelleeksi, että miten muka voin harjoitella ilman soitinta, joten päädyin kuitenkin musiikkiliikkeeseen. Sain huilusta jopa äänen, helpommin kuin olin odottanutkaan. Ei puhdas ääni, tekniikan puutteessa, mutta sain tolkkua siitä millainen ääni siinä vehkeessä on, ja pidin siitä.
 
Liikkeessä oli toinenkin huilumerkki jota kokeilin, muuten samanlainen kuin yamaha, mutta puhallusreikä oli aavustuksen verran kulmikkaampi muodoltaan, ja se vaikutti yllättävän paljon siihen, miten helposti soittimesta sai ääntä. Se toinen olisi ollut edullisempi, mutta yamaha totteli paremmin, joten se lähti mukaan.
 
Hekku56:lle erityisesti kiitoksia! Neuvoistasi huulityöskentelyssä oli paljon apua. Peili ei minua paljonkaan auttanut, mutta selityksesi huulien ja soittimen asennon etsimisestä oli hyvä ja sillä saan äänen aika kivasti. Toki on vielä aluksi pihinää ja puhinaa ennen kuin se oikea asento löytyy eikä ääni soi vielä puhtaasti, mutta sen joka tapauksessa tunnistaa. Kaipa se harjoituksen myötä paranee.
 
Tinapilli saattaa tulla hankintaharkintaan myöhemmin, siinä on tosiaan kiva ääni.
 
Hekku56
27.06.2014 11:42:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kiva. Alempaa oktaavia soitettaessa puhalletaan vähän enemmän sisään, alaspäin, ylempää soitettaessa 'suoraan' eteenpäin
 
Najadi
27.06.2014 14:47:32
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sen huomasinkin siinä kun ensimmäisiä kertoja kokeilin äänenmuodostusta. Totesin myös, että matalissa sävelissä on oltava tosi tarkka siitä kuinka lujaa puhaltaa. Jos puhallan vähänkään liian kovaa, ääni katoaa oitis. Tiedä sitten onko käyttäjävika vai ominaista soittimelle... Ensimmäinen soittotunti on erinäisistä syistä vasta viikon kuluttua, joten olen tällä hetkellä vielä omillani.
 
En uskalla hirveästi opetella omin nokkineni, etten opettele väärin. Pahoja tapoja on helppo oppia, mutta niistä on vaikea päästä eroon.
 
Hekku56
30.06.2014 23:28:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

matalat äänet on hankalimpia saada soimaan ja vielä vaikeampaa saada ne soimaan voimakkaasti
 
Najadi
02.07.2014 19:20:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kaipa nekin oppii kunhan tarpeeks kauan harjottelee... Kun vaan kärsivällisyys riittää, se ei aina ole mun vahvimpia puoliani. No, hitaasti hyvä tulee.
...kai.
 
Qlento
30.11.2014 04:11:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moikka! Vieläköhän aihe on ajankohtainen? Tahdotko huilun jolla soittaa biisejä vai huilun jolla jammailla ja fiilistellä? Tässä ois hyvä huilu fiilailuun: http://eriktheflutemaker.com/collec … /products/kiowa-inspired-love-flute
 
Najadi
05.02.2015 22:13:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Qlento, aihe ei ole enää ajankohtainen. Tuolla ylempänä jo mainitsinkin, että löysin sekä sopivan huilun että todella hyvän opettajan.
 
Opetteluahan tämä on edelleen, ja tulee olemaan vielä kauan, mutta opin kaiken aikaa, ja pinaonsoittajan tausta on auttanut yllättävän paljon siihen nähden miten erilaisia mainitut soittimet ovat.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti