| Aihe: Huilu ja jäykkä pikkusormi, apua? | |
|---|
|
Katsopa sivusto Music education database (jee, en osaa linkittää), siellä ohjelmistoluetteloita. Löytyy myös Musiikkioppilaitosten liiton sivujen kautta. | |
mutta kaikki viittaa siihen, että vihaat rauhoittumista, itsesi kuuntelua ja hidasta tekemistä. Pelkkä voitontahto ei auta sinua oppimaan huilunsoittoa. Tarvitaan nöyryyttä. Musiikkia vastaan et oikeastaan voi kilpailla.
Valtavan osuvia ja koskettavia neuvoja, vaikkei ollutkaan minulle osoitettu. Itse en ole fyysisesti kovin kehuttavassa kunnossa, mutta tuo kiirehtiminen ja väkisin yrittäminen tuntuu tutulta. Kun aloitin nelisen vuotta sitten fonin soiton, kyllä siinä oli tavoitteena osata soittaa sitä melkein heti. Kun hankin vuotta myöhemmin klarinetin, olin kuullut että siirtyminen fonista klarinettiin vie pari kuukautta, mikä tuntui kamalan pitkältä. Osin se meni nopeasti, osin vaati paljon pitemmän ajan.
Vähitellen olen tunnistanut noita älyttömiä kunnianhimoja ja oppinut ottamaan rennommin. Olen tottunut nopeaan älylliseen ja tiedolliseen oppimiseen, ja puhaltimen soittaminen on hyvin fyysinen juttu, mutta ei voima- vaan tekniikkalaji. Hengityksen, ansatsin ja sormien on pelattava yhteen, kaikki liikkeet on opittava ja niiden on tultava automaattisiksi. Ei tuota voi oppia samalla lailla hetkessä kuin jonkin älyllisen jutun voi tajuta. On harjoiteltava hitaasti ja rauhallisesti ja annettava ajan hoitaa tehtävänsä.
Huilua en ole kuin satunnaisesti kokeillut, siitä on jäänyt käsitys että se on vielä herkempi väkisin yrittämiselle kuin nuo minun soittimeni.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta |  cokekola
31.01.2009 15:22:35 (muokattu 31.01.2009 16:09:23) | |
|
Mitä liikuntaan tulee, olet taatusti kovassa kunnossa, mutta kaikki viittaa siihen, että vihaat rauhoittumista, itsesi kuuntelua ja hidasta tekemistä. Pelkkä voitontahto ei auta sinua oppimaan huilunsoittoa. Tarvitaan nöyryyttä. Musiikkia vastaan et oikeastaan voi kilpailla.
Aikamoinen diagnoosi potilasta näkemättä! Taidatkin paljastua melkoiseksi harrastelijapsykologiksi :-) Olet kyllä ihan ensimmäinen, joka arvelee minua voitontahtoiseksi ja että vihaisin rauhoittumista tai hidasta tekemistä. Yleensä olen saanut tottua aivan päinvastaiseen kritiikkiin.
Vastaavasti sinun viestiesi perusteella saattaisin erehtyä ajattelemaan yllä olevista hämmästyttävistä päätelmistäsi vaikka seuraavasti:
Kaikki viittaa siihen, että sinä taidat tehdä johtopäätöksiä hyvin nopeasti tutkimatta ja selvittämättä asioita ensin sen tarkemmin. Tässä lienee kyseessä sama asia, jota olen yrittänyt selittää puhuessani kognition osuuden merkityksestä aikuisen oppimisstrategiassa. Aikuinen haluaa yleensä ensin selvittää asioiden perusteet, syyt ja vaikutussuhteet, ennen kuin tekee johtopäätökset, jotka johtavat sitten kognitiivisesti oppimiseen. Aikuisia opettavan kannattaisikin ehkä nöyrtyä ja perehtyä vaikka muutamaan aikuispedagogiikkaa käsittelevään perusteokseen. Palataan tähän aiheeseen vaikka sen jälkeen.
Jos olisit vähän selvittänyt asioita, ennen kuin aloit päättelemään, mitä minä vihaan tai miten muuten käsittelen asioita, olisit varsin helposti saanut selville muun muassa Aikidosta, että se perustuu ennen kaikkea rauhoittumiseen ja vaatii harrastajalta mielen ja ajatusten hallintaa. Aikidossa ei kilpailla, ei järjestetä kilpailuita, eikä siinä ole voittajaa tai häviäjää. Aikido on tekniikka jonka nimi "ai ki do" tarkoittaa sananmukaisesti "pehmeän (sisäisen) voiman tie". Mitään ei saa tehdä väkisin tai voimalla, vaan on kuunneltava herkästi itseä ja vastustajaa ja käännettävä vastustajan voima pehmeästi, vahingoittamatta, omaksi eduksi.
Maratonjuoksussa puolestaan tuloksiin pääseminen vaatii vuosikausien kärsivällistä harjoittelemista. Jos olisit malttanut lukea viestini huolella, olisit ehkä huomannut, että mainitsin harjoitelleeni 15 vuotta ennen ensimmäistä maratonia. Kovin hätäisenä toimintana sitä ei kai voi mitenkään pitää. Maratonharjoittelussa keskeistä on kyky juosta yhä hitaammin ja pidempään: kerta toisensa jälkeen, kilometri toisensa jälkeen pitää juosta huomattavasti hitaammin kuin keskiverto lenkkeilijä päästelee menemään, jotta jaksaa maaliin asti. On juostava mieli malttaen satoja, minun kohdallani jopa tuhansia harjoitusjuoksuja, tarkan ohjelman mukaan, noudattaen kullakin lenkillä ennalta määrättyä, yleensä äärimmäisen rauhallista juoksutahtia, joka maratonia harrastamattoman mielestä, esimerkiksi sinusta, tuntuisi varmasti suoranaiselta löntystelyltä. Maraton tai aikido eivät todellakaan ole lajeja hätähousuille tai kilpailuhenkisille, päinvastoin. Halusit kuitenkin niin päätellä ennakkokäsitystesi perusteella, asiaa tarkemmin selvittämättä. Osa näistä asioista olisi vähän huolellisemmalla lukemisella selvinnyt jo edellisestä viestistänikin.
En itse kuitenkaan tee näin nopeita päätelmiä tai diagnooseja, varsinkaan etänä, joten en tietenkään usko että todella ajattelisit noin.
Huilunsoiton opiskelua ja muuta musiikkiakin sivuavaa: http://flautissimo.wippiesblog.com |  Klezberg
31.01.2009 16:13:59 (muokattu 31.01.2009 16:16:27) | |
|
Minähän olen tässä keskustelussa ihan ulkopuolinen, mutta kuvittelisin että tuo arvio syntyi nimenomaan sen perusteella mitä itse kirjoitat huilunopiskelustasi, siitähän tässä kai oli puhe. Kommentoithan tuolla aiemmin itsekin edistymisodotuksiasi.
EDIT: Ja mä tiedän itsestäni että voin kyllä rauhoittua tunniksi meditoimaan tai jotain, ja silti soittimeen tarttuessani olen kärsimätön edistymisen suhteen.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta |  ap78
31.01.2009 20:49:56 | |
|
Olen mielenkiinnosta seurannut tämän keskustelun edistymistä...
Itse vastailin joihinkin oktaavien vaihtaamisen aikaa sitten.
Olen huomannut saman opettaessani eri ikäisiä ihmisiä sekä huilussa että laulussa. Haluaisin lisätä että JOKAISELLA ihmisellä on omat oppimistrategiansa ja opettajan pitäis sitten osata niitä lukea.
Aikuisten opettamisessa usein vaikeimpia asioita on auktoriteetti. Opettajan sanoja ei oteta tosissaan, kyseenalaistetaan milloin mikäkin asia ja vaikka asian selittäisi rautalankaa käyttäen, ei välttämättä uskota silti.
Tämän on siis kärjistetyin esimerkki mitä opetustilanteessa saattaa tapahtua.
Joudun enemmän huijaamaan opetustilanteessa( voidaan sanoa myös psykologiseksi manipuloinniksi tahi mitä rumaa termiä sitten käytetäänkään) tekemään/uskomaan itseensä ja muistuttamaan kuinka asioiden omaksuminen vie aikansa, silti tekemisestä voi nauttia. Lapset vaan tekee käskystä, kunnes murrosikä koittaa :)
Koska itse en enää opeta huilua kuin yksityisesti periaattellisista syistä, annan oppilaan (erityisesti aikuisten) itse päättää oppimisestaan. En opeta mitään mitä ei kysytä(ja taas liioittelin). Siksi useasti huomaan opettavani asioita tahi kappaleita jotka ovat aivan liian vaikeita vasta-alkajalle olipa kyseessä aikuinen tai lapsi.Siltikin aikuisen oppijan motivaatio näyttää pysyvän tällätavoin paremmin kuin opettajan määrätessä tahdin.
Useasti oppilas itse jossain vaiheessa tajuaa että tää taitaa olla mulle liian vaikeaa mutta on silti mielissään saatuaan tahkota mielibiisiään meni se sitten hyvin tai ei.
Aika usein laulua opettaessani olen törmännyt huippukuntoisiin urheiluaktiiveihin. 4/5 ihmisestä on ollut kovin vaikea pala sulattaa se tosiasia että oppiminen ja uusien taitojen karttuminen uudessa harrastuksessa vaan vie aikaa ja vaatii tosissaan harjoittelemista ja varsinkin ajatustasolla työstämistä. ELI kuivaharjoittelua.
Eli tästä päättelisin itse kyökkipsykologina että monella ihmisellä pitkäjänteisyys tai sen puutee riippuu myös täysin asiasta/lajista.
Opettaminenkaan ei siis ole helppoa jos ei uusien asioiden oppiminen. Meillä opettajilla on tarve tehdä nopeita päätelmiä oppilaasta tehdäksemme myös nopeita ratkaisuja auttaaksemme asiakasta.
Itse opettavana ja usein täällä vastailevana toivoisin myös vastaanottajilta armollista suhtautumista ja kaunista käytöstä. Hyökkäily puolin ja toisin vaan saa aikaan sen ettei "meitä ammattilaisia" enää huvita (ilmaiseksi )vastailla.
Ihmisiähän tässä kaikki ollaan, eikös juu!
Iloisia hetkiä soiton parissa.. | ap78
31.01.2009 21:04:28 | |
|
tulipa muuten mieleeni siitä sähköisestä huilusta että se voisi olla aikas hauska idea!!
Se voisi toimia sen tyyppisesti että huilussa itsessään olis tosi softi soundi, niinkuin puuhuilussa mutta vieläkin pienempi, se sitten vahvistettaisiin sähköisesti sisään rakennetulla mikillä..
traversosta lähtee tosi pieni ääni johtuen materiaalista ja suukappaleessa olevan aukon pienuudesta.
Sormitukset ovat myös erillaiset koska siinä ei ole läppiä.
Joku sais oikeasti alkaa kehittelemään moista tuotetta! | |
Aikuisten opettamisessa usein vaikeimpia asioita on auktoriteetti. Opettajan sanoja ei oteta tosissaan, kyseenalaistetaan milloin mikäkin asia ja vaikka asian selittäisi rautalankaa käyttäen, ei välttämättä uskota silti.
Aika lailla tunnistan tuosta itseäni, viisikymppisenä aloittelevana klarinetistina joka ei juurikaan ole koskaan soittotunteja ottanut. Hirveä tarve analysoida omaa soittoa, puhua siitä, omia käsityksiä siitä mikä on se iso ongelma joka nyt on selvitettävä jotta soitto sujuisi.
...annan oppilaan (erityisesti aikuisten) itse päättää oppimisestaan. En opeta mitään mitä ei kysytä(ja taas liioittelin). Siksi useasti huomaan opettavani asioita tahi kappaleita jotka ovat aivan liian vaikeita vasta-alkajalle olipa kyseessä aikuinen tai lapsi.Siltikin aikuisen oppijan motivaatio näyttää pysyvän tällätavoin paremmin kuin opettajan määrätessä tahdin.
No, itsellä suurimmat edistysaskeleet ovat kuitenkin olleet seurausta siitä että opettaja on onnistunut kiinnittämään huomioni johonkin aivan muuhun asiaan kuin mitä itselläni on ollut mielessä. Kyllä pidän sitä yhtenä tärkeimmistä syistä käydä tunneilla.
Useasti oppilas itse jossain vaiheessa tajuaa että tää taitaa olla mulle liian vaikeaa mutta on silti mielissään saatuaan tahkota mielibiisiään meni se sitten hyvin tai ei.
Oma kokemukseni on ollut, että halu soittaa vaikeampaa kuin osaa on samalla hidastanut soittotekniikan oppimista. Esimerkiksi valitsemalla "helpon" sävellajin ja pysyttelemällä klarinetin alarekisterissä soitin kaikenlaista, ja samalla vältin rekisterinvaihtoa, ja samalla muitakin ongelmia pysyi piilossa. Huilussa tuo ei ehkä noin toimi, klarinetissa alarekisteriä riittää puolitoista oktaavia.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta | |
Klezberg ja ap78: kiitos, kun selititte ja täydensitte viestiäni. Samoilla linjoilla olemme. Tarkoitukseni ei ollut loukata eikä suututtaa ketään, mietin vain syitä ja seurauksia ja ehkä ajatuksissani vertasin "kokista" tuntemiini aikuisopiskelijoihin, hyvin samanoloisiin naisihmisiin. Pakko sanoa, että opetan useampia aikuisia vähintäänkin kohtalaisella menestyksellä, mutta totta on, että auktoriteetti on pakko pitää aivan kaiken ikäisten kohdalla. Huumorini saattaa olla joskus terävähköä ja puheeni suoria, mutta nämä oikeat oppilaani tietävät tarkoitukseni ja jäävät miettimään sanomisiani. Tunneillani ei riidellä, vaan nauretaan kohtuullisen usein. Kyse on luottamuksesta, jota saattaa olla netin kautta vaikeaa saavuttaa.
On aivan sama, kuka neuvojani haluaa noudattaa, mutta mainonnan rajaa hipoen mainitsen, että tunneilleni on tullut musiikkiopistotason tehneitä opiskelijoita hakemaan preppausta ammattiopintoihin pyrkimistä varten ja nämä kaikki kolme sinne myös aikanaan pääsivät ja ovat olleet hyvän aikaa ammattilaisia itse.
Musiikin pitäisi olla nautinto. Samoin esim ratsastuksen. Koskaan ei ole tullut mieleenikään syyttää hevosta omasta osaamattomuudestani. Hitaan. progressiivisen oppimisen merkitystä vain ei voi liikaa korostaa. Hyvä opettaja on äärimmäisen tärkeä. | |
Ai niin, tiedän, mitä aikido on. Tunnen hyvin sen pohjalla olevan ajatusmaailman. Siinä on se ero soittamisen oppimiseen, että soitto-oppilan tehtävänä ei ole millään keinoin kääntää opettajan ajatusmaailmaa toiseen suuntaan. Musiikkia opiskelevan täytyisi pystyä ottamaan vastaan tietoa. | |
Ai niin, tiedän, mitä aikido on. Tunnen hyvin sen pohjalla olevan ajatusmaailman. Siinä on se ero soittamisen oppimiseen, että soitto-oppilan tehtävänä ei ole millään keinoin kääntää opettajan ajatusmaailmaa toiseen suuntaan. Musiikkia opiskelevan täytyisi pystyä ottamaan vastaan tietoa.
Vai niin. Tunnetkin eri aikidon ajatusmaailman, kuin mitä minä olen opiskellut. Luulin aivan, että aikidossa opettajan tehtävänä olisi oppilaan mahdollien osaamattomuuden, tarvittaessa jopa vastustuksen kääntäminen oikeaan suuntaan. Ja oppia itse samalla lisää. Sen merkiksi opettja ja oppilas sanovat kumpikin toisilleen "onegai shimasu", opeta minua. Ei hassumpi periaate muuhunkaan opetukseen. Mutta ymmärrän nyt, kun olette joukolla minua valistaneet, että soitto-opetus perustuu atoritääriseen ylhäältä-alas komentamiseen, jossa ei kriittisyydelle ole sijaa. Opettajalla ei ole enää mitään oppimista. Sen sijaan oppilaan pitisi ilmeisesti nöyrästi niellä opettajan kommentit siitä, miten oppilas ajattelee tai toimii.
Huilunsoiton opiskelua ja muuta musiikkiakin sivuavaa: http://flautissimo.wippiesblog.com | Klezberg
03.02.2009 16:14:58 (muokattu 03.02.2009 16:16:08) | |
|
Mutta ymmärrän nyt, kun olette joukolla minua valistaneet, että soitto-opetus perustuu atoritääriseen ylhäältä-alas komentamiseen, jossa ei kriittisyydelle ole sijaa. Opettajalla ei ole enää mitään oppimista. Sen sijaan oppilaan pitisi ilmeisesti nöyrästi niellä opettajan kommentit siitä, miten oppilas ajattelee tai toimii.
No en minä sitä kyllä noin ole kokenut. Enemmänkin niin, että loppujen lopuksi juuri minä saan opetuksesta eniten kun kuuntelen opettajaa ja otan vastaan mitä hänellä on sanottavaa. Vaikka tuohon pääseminen ei tosiaankaan ole ollut helppoa. Eikä minun ole tarvinnut omiakaan ajatuksia kieltää, vaan jotenkin ne ja opetuksen tuomat asiat on voinut yhdistellä (mutta tuo yhdistelmä on minun henkilökohtainen synteesini ja lisäoppiminen voi sitä muuttaa ja järkyttää).
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta | ap78
03.02.2009 22:17:13 | |
|
Rivien välistä lukemisen taito on myös taitolajinsa.. ainakin sen väärin lukeminen. | ap78
04.02.2009 09:48:29 | |
|
Tuli tuosta huilukirjallisuudesta aikuisopiskelijoille mieleen että niitä ei tosiaankaan ole.
Opiskelutoverini Sibiksessä teki Gradunsa tästä aiheesta,
Hän kävi minultakin kysymässä tiedänkö yhtään opusta.
Kahlattuani useamman luettelon ja nuottikaupan hyllyt, oli todettava että aikuiset on unohdettu tyystin oppimateriaalikirjallisuudesta.
Harmillinen tilanne sinänsä.
Itse olen joskus harkinnut sellaisen opuksen rustaamista, ,mutta olen nykyään suuntautunut enemmän tuonne rytmimusiikin puolelle niin kuin opettajasi Katrikin.
Musiikin opiskelu on vähän niin kuin elämän opiskelu. Välillä menee kovaa eteenpäin, välillä tuntuu kuin ei mitään tapahtuisi.
On myös totta että harvat meistä opettavat aikuisia, eikä suomalaisissa opinahjoissamme edes anneta opetusta kuinka aikuisia opettaa. Sibiksessäkin 2didaktiikassa opetetaan pidemmälle edenneitä mutta lapsia he silti ovat joita pedioppilaana käytetään.
Olet aivan oikeassa siinä että myös opettaja oppii oppilaastaan, enkä tarkoittanutkaan että pikkuoppilaiden opettaminen olisi minusta se tapa miten tulisi ainoastaan opettaa ja ottaa vastaan oppia.
Kirjoituksessani vain toin esiin niitä vaikeita hetkiä kun ei se rautalankakaan riitä.
Olen iloinen että olet päätynyt niin hyvälle opettajalle. Tunnen opettajasi ihan hyvinkin ja hänellä taatusti on antaa neuvoja ja kuunella tarpeitasi.
Mitäs jos lisäisit käyntejä? Kuukauden väli on varsin pitkä kun ollaan ihan alussa uuden soittimen kanssa,, voisi se motivaatiokin sieltä kohota uusiin ulottuvuuksiin.
Mukavaa kevättä, kaikille. | |
Juu, tunti kerran kuukaudessa on liian harvoin. Itse en suostu opettamaan harvemmin kuin kahden viikon välein. Se ei kannata musiikillisessa mielessä eikä edes rahallisessa. Poikkeukset , joita ihmisen elämässä väistämättä tulee, ovat eri juttu, mutta periaatteessa näin.
On ihmeellistä, että apua ja neuvoja pyytänyt kääntyy auttajiansa vastaan. Ei kaikkea tarvitse hyväksyä, mutta mieli kannattaa pitää avoimena. Mitä aikidoon tulee, olemme kyllä ymmärtäneet asian samalla tavalla. Soitonopetuksessa vain tapahtuu äärimmäisen harvoin niin, että opettaja ei itse osaisi sitä, mitä oppilaalleen opettaa. Opettajan tehtävänä ei ole toimia oppilaan vastaväittäjänä, vaikka sanomisensa täytyykin pystyä perustelemaan. Tuskin haluat itsekään sitä tilannetta, että opettajasi joutuisi sanomaan, että hän on oppinut sinulta jotain huilunsoiton tekniikkaan liittyvää. Tällöinhän maksat opettajalle siitä, että joudut toteamaan olevasi itse se parempi ja osaavampi.
Olen käynyt ratsastustunneilla, joilla on ollut sekä paljon minua vanhempia että nuorempia oppilaita. Kaikille opettaja on puhunut samalla kielellä ja samalla tyylillä olettaen, että oppilaat iästä riippumatta ymmärtävät hänen puheensa. Olen myös pitänyt useita yhteissoittoryhmiä, joissa on ollut hyvinkin eri ikäisiä oppilaita. En ole joutunut opettamaan kymmenvuotiasta eri tavalla kuin kuusikymppistä. Musiikkia on tehty, esiinnytty on ja fiilis on ollut mukava. Se, mitä juttelen oppilaiden kanssa tunnin ulkopuolella, on toki vallan eri sisältöistä iästä riippuen.
Jos/kun haluan oppia jotain, en koe tarvetta kritisoida opettajaani. Poimin opista parhaat palat ja yritän sulatella muitakin. Lähinnä nyt puhun ratsastuksesta, josta olen hakenut ja saanut oppia hyvinkin eri tyylisuunnilta. Näitä tietoja soveltaen olenkin pärjännyt erilaisten hevosten kanssa, vaikka nuoruuden hurjapäisyys alkaakin väistyä ja tasaista tempoa arvostava tätimäisyys nostaa päätään.
Pohdipa hiukan suhdettasi opettajaasi. Jos se todella on hyvä ja toimiva, pystyt varmasti keskustelemaan Katrin (en tunne) kanssa kaikista soitannollisista ongelmista ja kenties saamaan hyvinkin täsmällisiä neuvoja. Osalle opeista tosin on tärkeintä pitää asiakas tyytyväisenä, olipa se oppimistulosten kannalta katsottuna perusteltua tai ei. Oppilashan tietää aina rahantuloa. Me hullut, jotka jakelemme netissä ilmaisia neuvoja, saatamme olla katoavaa kansanperinnettä. |  Samettipanda
16.02.2009 00:35:36 (muokattu 16.02.2009 00:37:06) | |
|
Tervehdys!
Mä olen uusi täällä ja myöskin yksi niistä, jotka ovat rohjenneet aloittaa huilun opiskelun aikuisiällä. Nyt takana on muutama kuukausi ja hirmuisen hauskaahan tuo huilun soittaminen on :)
Soittimena mulla on kaikkein halvin markkinoilta löytynyt huilu, jonka tilasin Thomannilta (Startone) ja kirjastosta olen selkä vääränä kantanut kotiin erilaisia soitonoppaita ja niitä itsekseni kahlannut läpi.
Ihan joka päivä en ole ehtinyt/jaksanut soitella ja joinakin päivinä vain muutaman minuutin, mutta nyt innostus on taas kasvanut, kun keskirekisteri on jotakuinkin löytynyt. Jippii!!!
Mielenkiintoisen keskustelun te tänne olette saaneet aikaiseksi ;)
Sellaisen kysymyksen tahtoisin esittää teille viisammille, että mikä tehtävä on sillä suukappaleen päässä olevalla viritysruuvilla? Joka paikassa kielletään ehdottomasti koskemasta siihen, mutta enkös vaan heti ensi töikseni mennyt epähuomiossa sitä vääntämään, kun sain huilun kasaan, hehe. Hyvin tuo huilu silti edelleen soi, joten ei hätää.
Hauskoja hetkiä musiikin parissa kaikille musiikin ystäville! | |
Suukappaleen päässä oleva "kruunu" ei sinällään ole muuta kuin koriste. Sen vieressä/takana on korkki, jonka pitää olla paikallaan niin, että kun laitat puhdistuskepin reiättömän pään suukappaleen sisälle ja katsot puhallusaukosta, tulee sinun nähdä kepissä oleva viiva keskellä reikää. Tämä korkin paikka muodostaa huilun perusvirityksen. Jos viiva on vasemmalla, on korkki löystynyt ja liukunut siihen suuntaan. Tällöin korkki on useinmiten kuivunut ja "painunut kasaan". Korkki irroitetaan työntämällä läpi suukappaleen oikean puoleisesta päästä. Siis, työntämällä vasemmalta esim juuri kepillä ja ottamalla pois oikealta. Ja sitten korkki pitäisi saada suuremmaksi esim turvottamalla kuumassa vedessä.
En kuitenkaan usko, että minkään uuden huilun kohdalla on heti kyse tästä, vaikka ainahan huonoja yksilöitä mahtuu mukaan. Jos olet tyytyväinen huiluusi, älä tee mitään. Ja koskaan ei korkkia saa työntää pois vasemman kautta, sillä suukappale on muodoltaan kartiomainen eli kapeampi vasemmalta puolelta. Metalli on kuitenkin niin pehmeää, että väkisin vääntämällä saat sen helposti väärän muotoiseksi ja kokoiseksi. Oman huiluni korkkiin en ole koskenut 18 vuoden ajan kertaakaan. Paikoillaan on.
Lykkyä pyttyyn! | |
Kiitos opastuksesta!
Kohdallaan on.
~ Even the smallest person can change the course of the future. ~ | |
Ollos hyvä! | |
No niin, vihdoin löytyi apu suoraan pikkusormeen. Kirjoitin lyhyen selostuksen blogiini: http://www.flautissimo.org/2010/07/26/sormikoukku/
Huilunsoiton opiskelua ja muuta musiikkiakin sivuavaa: http://www.flautissimo.org | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
