Muusikoiden.net
10.12.2016
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Machine Head
1 2 3 4 57 8 9 10 11
Vteich
19.07.2004 22:38:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ainakaan haulla löytänyt topicia tästä yhtyeestä, joten avataan uusi.
 
Itsellä tuli tässä ihan spontaanisti tutustuttua p2p-softien avulla Machine Headiin, joka on jollain tapaa kiehtonut jo pitkään. En ole kuitenkaan mikään mätön ja örinälaulannan ylin ystävä, joten suurin osa MH:n tuotannosta ei oikein tunnu iskevän. Jotkut biisit ovat kuitenkin hieman melodisempaa ja kevyempää kamaa ja niissä on jopa puhdasta laulua. Kuulostivat helvetin hyviltä. Lähinnä näyttäisivät kaikki olevan levyltä Supercharger. Mm. sellaisia biisejä tullut soiteltua repeatilla kuin Crashing Around You, Deafening Silence, Nausea ja American High. Eli kertokaas MH:ta enemmän tuntevat, että onko näin, että muu tuotanto on tuota melko tiukkaa ja karua mättöä, kun taas Supercharger vähän kevyempää ja melodisempaa?
 
Olettaisin, että bändin diggarit pitävät enemmän nimenomaan niistä alkupään tuotoksista ja uusimmasta, kun taas tuo Supercharger lienee sitten fanien keskuudessa yleisesti dissattu teos? Ja mitä levyä suosittelisitte bändiin vasta tutustuvalle? Entä bändiin vasta tutustuvalle, joka ei ihan kaikista rankimmasta mätöstä hirveästi välitä? Muita mielipiteitä yhtyeestä?
 
Incarnation
19.07.2004 22:57:41 (muokattu 19.07.2004 23:37:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

The Burning Red ja Supercharger ovat paria biisiä lukuunottamatta todella tylsiä levyjä.
Sen sijaan Burn my eyes, The More Things Change ja uusin eli Through the Ashes of Empires ovat täyttä tykitystä alusta loppuun. Huonoja biisejä löytyy suhteessa melko vähän.
 
Myös live-levy nimeltään Hellalive on erinomainen repäisy. Energiaa ja hyviä biisejä. 3 biisiä ovat sellaisia jotka olisi saanut vaihtaa nimittäin From This Day, The Burning Red ja American High. Perseestä kaikki.
 
!!MYYNNISSÄ!! Ibanez GSR200 basso !!MYYNNISSÄ!!
Explorer
20.07.2004 01:41:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

The Burning Red ja Supercharger ovat paria biisiä lukuunottamatta todella tylsiä levyjä.
 
Näin on. MH yritti lähteä mukaan vallalla olleeseen nu-metal -buumiin laihoin tuloksin. Hyvä alku kahden loistavan levyn jälkeen meinasi tyssätä kokonaan noihin räpellyksiin.
 
Sen sijaan Burn my eyes, The More Things Change ja uusin eli Through the Ashes of Empires ovat täyttä tykitystä alusta loppuun. Huonoja biisejä löytyy suhteessa melko vähän.
 
Joo, ottivat homman jälleen haltuun tuolla uusimmalla. Ja siinä on mätön seassa paljon niitä melodisia puhtaasti laulettuja pätkiä myös. Mutta oma MH-suosikki on edelleenkin se eka, eli Burn My Eyes.
 
Let freedom ring with a shotgun blast.
Torniojaws
20.07.2004 01:48:19
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Burn My Eyes on kohtuullinen metallilevy, kuten myös The More Things Change. Siitä lähtien on kyllä lähtenyt ankara alamäki, aluksi tyhjänpäiväisen nu/rapmetallin parissa ja sittemmin melko tylsä peruslevy, Through the Ashes of Empires.
 
A boon I ask thee, mighty shade, within this circle I have made, make me a werewolf strong and bold, the terror alike of young and old.
Uli Con Carne
20.07.2004 10:19:17
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minusta se uus levy oli ihan ylihehkutettu, en oikein syttynyt aiheelle. Burn My Eyes täyttä asiaa ja aika mestariteos mättöosastolla, The More Things Changesta en tykännyt paria biisiä lukuunottamatta yhtään, Burning Red positiivinen yllätys vaikkakin kokonaisuutena aika vaisu, ja Supercharger kans aika tuubaa.
 
"I suppose you could tie a piano to your crotch, but would it be the same thing?" -Kim Thayil
ANTEMERIDIEM
BORN TO SHRED
Kapane
20.07.2004 11:51:00
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Parhautta. Bändillä on muuten todella loistava tone.
 
[Kyllä Lähtee] MEKKALA #1 Britneyn Playboy kuvat!

Incarnation
20.07.2004 11:52:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nyt kun rupesin tuota Hellaliveä oikeen kuuntelemaan niin lähes puolet biiseistä on sellaisia olemattomia jotka tahtoisi aina skipata.
Toisin sanoen ei olekaan niin hyvä kuin luulin.
 
!!MYYNNISSÄ!! Ibanez GSR200 basso !!MYYNNISSÄ!!
Mohla
20.07.2004 23:59:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämähän on nyt makuasia.
 
Aloittajalle kuvaavan selostuksen jälkeen suosittelen ehdottomasti The Burngin Red -levyä, joka soi edelleen silloin tällöin soittimessa.
Tuo Supercharger on samaa linjaa, mutta siinä ehkä mennään välillä metsään, joka johtuu parista huonosta raidasta ja liiasta pituudesta.
 
Tästä "Burn my eyes vs. the burning red" tapaisesta keskustelustahan täällä metallipalstalla piti päästä jo eroon, eikö?
Älkää nyt jaksako aloittaa.
 
Kova ruumiillinen työ ei ole koskaan tappanut ketään - mutta miksi ottaa riski?
-Charlie McCharty
Sgandalf
21.07.2004 08:03:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä ketjun inspiroimana latailin muutamia biisejä levyiltä Burn My Eyes ja The More Things Change. Miehekästä kamaa. Täytynee käydä joku päivä divarissa.
 
Bewahret einander vor der Zweisamkeit
Ziggy Bubba
23.07.2004 13:25:54
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä meinasi meikäläisellä jo mennä usko bändiin kun tuli noita heikompia lättyjä muutama putkeen (eteenkin Supercharger..). Through the Ashes of Empires tulikin melkoisena positiivisena yllätyksenä..
 
Tällä uudella levyllä MH on panostanut ehkä enemmän noihin sovituksiin ja jättänyt noita turhia nu-metal vaikutteita taka-alalle. Biiseissä on kunnon 80-luvun thrash tyyliin rutosti osia ja rytminvaihtoja, eikä soolojakaan ole tällä kertaa jätetty paitsioon.
 
Aika vahvasti olen kuulevinani muuten Killswitch Engagen vaikutusta, niin riffeissä, melodioissa kuin myös sanoituksissa (KsE: Love will overcome/MH: Love will ascend.. no joo). Helevatan hauskaa että Machine Head on liittynyt tähän jenkkibändien (KsE, Chimaira, Shadows Fall, Darkest Hour...) thrash-villitykseen, vaikka se alkaakin olla jo melkein ärsyttävän trendikästä :)
 
mikko1
23.07.2004 13:31:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Supercharger oli joskus koneella, aivan helvetin huonoa nu-metallia.
 
Mebrick
03.11.2005 22:19:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Henkilökohtaiset suosikkilevyt on ehottomasti Burn My Eyes, The More Thing Change ja TtAoE, kuten monella MH fanilla. Löytyy toki Burnging Rediltä ja Superchargerilta hyviäkin biisejä, mutta niitten summa on melkeinpä yhdellä kahdella laskettavissa. No ehkä kahdella.
 
Helevetti kun on pakko saada DVD käsiini. Tosi hyvä biisilista.
 
100 % Doomsday.....NOW!
Dropped C
04.11.2005 00:18:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eka levy (Burn My Eyes) hyvä, muut hirveätä scheissea.
 
Deino
04.11.2005 15:26:56
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Imperium on kyllä parhaita sävellettyjä metallibiisejä.
 
Perkele!
carnation
04.11.2005 15:29:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Machine Headin levyistä pidän eniten Through The Ashes Of Empiresista. Hyviä ja vahvoja biisejä erittäin hyvillä soundeilla ja erittäin tyylitajuisesti soitettuna. Se rumpali on ainakin helvetin kova.
 
"Soitossani ei ole mitään epätarkkaa." (Yngwie Malmsteen)
OSTAKAA LEVYJÄ!
Ziggy Bubba
04.11.2005 16:47:02
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kävin pari päivää sitten hakemassa kaupasta ton uuden Elegies DVD:n. Erittäin hyvä paketti: bändi on timmissä kunnossa ja yleisö raivaa hienosti messissä. Ja soundit on, Machine Headin tapaan, täyttä rautaa. Paketissa on myös erittäin mielenkiintoinen "dokumentti" bändin heikoista hetkistä ennen uuden levyn julkaisua. Äijät oli tosiaan varsin syvässä kuopassa...
 
www.mikseri.net/sigkk Fattest shite on the planet!
Jane
04.11.2005 17:26:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ostin itsekin sen DVD:n melkein heti kun se ilmestyi. Itse keikka ei jostain syystä iske kauheasti, mutta dokumentti on kyllä kiinnostavaa katsottavaa.
Machine Head on ollut, ja on vieläkin, minulle TODELLA kova juttu, ja on vaikuttanut ehkä enemmän kuin mikään muu bändi (ainut poikkeus on ehkä Jane's Addiction). Surullisesti täytyy todeta, että bändi ei ole onnistunut tekemään yhtään minua todella sykähdyttänyttä levyä TMTC:n jälkeen. Lieneekö syy Logan Maderin lähdössä. Mitäs mieltä muuten olette bändin kepittäjistä? Itse pidän todella paljon Maderin omaperäisistä sooloista, ja myös Flynn pistää hyvää settiä kahdella ekalla levyllä.
 
m. hööd
04.11.2005 17:51:34 (muokattu 04.11.2005 17:52:54)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Imperium on kyllä parhaita sävellettyjä metallibiisejä.
 
"nauruanauruanaurua"
 

 
Through the assholes of empires on mun mielestä niin helvetin nolo levy. En tajuu miten superchargeria haukuttiin kun taas sitten tota uudempaa sitten aika lailla ylistetään. On siinä jotain ihan rokki elementtejä mutta vitusti sellasta teinimetalliulinaa.
 
Imperium on tietty vähän paremmasta päästä...
 
Deino
04.11.2005 17:52:45
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

"nauruanauruanaurua"
 
Hieno, perusteltu kommentti.
 
Perkele!
Woc
04.11.2005 19:35:33
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jotkut biisit ovat kuitenkin hieman melodisempaa ja kevyempää kamaa ja niissä on jopa puhdasta laulua. Kuulostivat helvetin hyviltä. Lähinnä näyttäisivät kaikki olevan levyltä Supercharger.
 
En mä nyt tiedä onko tuo Supercharger sen melodisempaa tai kevyempää kuin vanhemmat levyt. Suosittelisin Burn My Eyesiä. Se on MH:n SE levy. Hommaa jostain vaikka Davidian tai a Thousand Lies.
 
Pukeudun mustaan koska heräsin tänä aamuna
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 57 8 9 10 11

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti