Aihe: Neverfade [Heavy metal TRE]
1
Jeszse
09.04.2024 11:10:45
Tampereelta ponnistava uusi heavy metal-yhtye Neverfade on julkaisemassa ensimmäisen singlensä PHANTOMS IN THE WIND 15. huhtikuuta. Neverfade on pitkän linjan hevimuusikkojen projekti, jossa vaikuttaa mm. Crimson Daysta ja The Jasser Arafatista tuttuja muusikkoja.
 
NEVERFADE perustettiin loppuvuodesta 2022. Yhtye aloitti taipaleensa hiljaiselolla, säveltäen ja treenaten materiaalia. Nyt, herran vuonna 2024, yhtye on valmis astumaan parrasvaloihin yhtenä New Wave Of Finnish Heavy Metal-sanansaattajana. Neverfade äänitti ensimmäiset kaksi single-julkaisuaan, Phantoms In The Wind ja Assassin tammikuussa 2024 Danko Tones-studiolla Mäntässä. Yhtyeen julkaisee julkaisunsa yhteistyössä saksalaisen agentuurin Suricate Musicin kanssa, jonka johtohahmo Patrick Walch tunnetaan myös Noble Demon Recordsin vetäjänä sekä työstään Nuclear Blastilla maailmankuulujen aktien kuten Nightwish, Sabaton, Slayer ym. kanssa.
 
Yhtyeen laulaja sekä debyyttisinglen Phantoms In The Wind kirjoittaja Lassi Landström kuvailee yhtyettä ja tulevaa kappaletta näin:
 
Neverfade tuo perinteisen metallin takaisin ihmisten tärykalvoille. Se tie minkä suomalaiset metallipioneerit ovat ennen meitä luoneet muuttuu nyt kiitoradaksi uudelle aallolle suomalaista, perinteistä heavy metal musiikkia.
 
PHANTOMS IN THE WIND kertoo tarinan vastarinnasta, taistelusta tyranniaa vastaan sekä periksiantamattomuudesta. Biisi nojaa vahvasti perinteiseen heavy metaliin 80-luvulta mutta omaa mielestäni myös tarpeeksi moderneja elementtejä ja koukkuja tarttuakseen kuulijaan kiinni.
 
Neverfade on nyt täällä. Heros glory never fades!
 
Phantoms In The Wind on kuunneltavissa 15. huhtikuuta 2024 suurimmista suoratoistopalveluista. Sinkun presave-kampanja on auki ja sen voi ladata osoitteessa:
https://music.suricatemusic.com/phantoms
 
Neverfaden voit todistaa livenä seuraavasti:
12.4.2024
Wanha Mestari, Riihimäki - Karu, Neverfade
24.5.2024
Hard Rock House, Helsinki - Neverfade, Amber Shadows, Ratbreed
26.7.2024
Bar Kotelo, Tampere Neverfade, Wizards of Hazard
14.9.2024
Maanalainen, Tampere - Chainline, Proxima B, Neverfade
28.9.2024
Base Bar, Helsinki - Neverfade, Falling From Grace, Chainline
 
www.neverfade.fi
Instagram: https://www.instagram.com/neverfadefinland/
Facebook: https://www.facebook.com/neverfadefinland/
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCJmiDLj3RoN6tU1H_SYHeQg
Spotify: https://open.spotify.com/artist/5jC … 4uFAFKmPT?si=o0yTEpiVQJq2IMYPVCzS4Q
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Jeszse
15.04.2024 06:12:31
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Jeszse
14.06.2024 11:00:11 (muokattu 14.06.2024 11:00:29)
Kakkossinkku Assassin videoineen tarjolla: https://youtu.be/adtr7Fdz0O0?si=ohUJkqbEX6IfQ9JH
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Jeszse
11.09.2024 05:28:39
Kolmas, Hourglass Breaking lyriikkavideon kera tuosta. https://www.youtube.com/watch?v=UYaHtABwmU0
 
Keikkoja pukkaa seuraavanlaisesti:
 
14.9. Maanalainen, TRE
28.9. Base, HKI
1.11. Republika, Riika
2.11. Krypt, Tallinna
15.11. Hard Rock House, HKI (:D)
8.2. Bar 15, Seinäjoki
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Jeszse
31.01.2025 07:23:53
Yks sinkku unohtu mainostaa välissä ja aiemmin mainituista keikoista on enää Seinäjoki jäljellä, mutta eihän näitä nyt kukaan edes lue.
 
Debyyttialbumi Thieves in the Night ulkona kaikissa musapalveluissa. https://open.spotify.com/album/4ru1 … FvkEGuXX5?si=x2av11VJQ8uK0Hgl8X4qIg
 
Tulevia keikkoja:
 
8.2. Seinäjoki, Bar 15
21.2. Hämeenlinna, Suisto, + Sotakone ja Barrel
7.3. Tampere, Bar Kotelo, + Mad Road (est) ja Golden Rot
11.4. Tukikohta, Oulu, + Steel Systems
12.4. Rovaniemi, Grande, + Hate World Hero
16.5. Pori, Monttu, + Ratbreed ja Satan's Fall
Hipelius: Olet hieno mies, mutta sulla on aivan ällistyttävän huono maku.
Informaatiokameli
03.02.2025 12:56:14
 
 
Todella erinomainen lätty ja vakuuttavaa laittoa!
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)