Muusikoiden.net
03.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kamara "Kahden maailman välissä" 29.4.16
1
mega
01.04.2016 07:46:06 (muokattu 01.04.2016 17:30:26)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KAMARA KAHDEN MAAILMAN VÄLISSÄ 29.4.16
 
Vuosituhannen alussa aloittanut keskisuomalainen Kamara julkaisee viidennen albuminsa Kahden maailman välissä huhtikuun 29. päivä. Bändin musiikissa yhdistyy perinteinen pohjoinen melankolisuus melodiseen heavy metaliin sekä ärjympään paahtoon. Lopputuloksena on levyllinen rehellistä kotimaista metallia, jonka sisältö on todellakin kahden musiikkimaailman välissä.
 
"Kamara soittaa oman näköistään ja kuuloistaan heavy metalia. Kuten yhtyeen nimikin sanoo, meininki on vahvasti maanläheistä, musiikki murskaavaa ja sanoitukset maailman nykymenoa kritisoivia ja osaltaan myös kantaaottavia. Sitä saa mitä tulee - vellihousut vittuun!", yhtye täräyttää.
 
Kuuntele albumin ensimmäinen single Varjokansa osoitteessa https://soundcloud.com/jupem/varjokansa
 
Levyn julkaisua juhlistetaan Hankasalmen Revontulessa 21.5.2016
 
"KAHDEN MAAILMAN VÄLISSÄ" -BIISILISTA
1. Pedon hetki
2. Varjokansa
3. Vaiettu
4. Perintö
5. Tulien aika
6. Menneisyyden jäljet
7. Tuntematon
8. Vihan kasvot
9. Pohjola (osa 1): Veritaivas
10. Pohjola (osa 2): Ajattomuuden kaiku
 
KOKOONPANO
Juha Minkkinen - laulu & kitara
Jaakko Minkkinen - soolokitara
Henri Lehmonen - basso
Jaakko Silvast - rummut & taustalaulu
 
DISKOGRAFIA
Tämäkin vielä EP (Firebox 2004)
Synti, tuomio, katumus (Roihu 2005)
Tyrannia (2010)
Painajaismaa (2013)
Kahden maailman välissä (2016)
 
https://www.facebook.com/Kamara-352119927903/
http://www.kamara1.com/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
20.04.2016 08:46:43
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KAMARALTA MUSIIKKIVIDEO
 
Huhtikuun 29. päivä viidennen albuminsa Kahden maailman välissä julkaiseva keskisuomalainen Kamara on julkaissut musiikkivideon Varjokansa-kappaleesta, joka tarjoaa hyvän esimerkin orkesterin melodisen melankolisesta ja rehellisestä heavy metalista.
 
Jaakko Mannisen Varjokansa-kappaleeseen tekemä musiikkivideo on kuvattu kokonaan GoPro-kameralla. Ideana oli tehdä kuvakulmilla kikkaileva menevä soittovideo ja suoraviivainen ja vauhdikas biisi sai kaltaisensa videon, Kamaran laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kertoo.
 
Video on katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/wiR7SbRSE1s
 
KOKOONPANO
Juha Minkkinen - laulu & kitara
Jaakko Minkkinen - soolokitara
Henri Lehmonen - basso
Jaakko Silvast - rummut & taustalaulu
 
DISKOGRAFIA
Tämäkin vielä EP (Firebox 2004)
Synti, tuomio, katumus (Roihu 2005)
Tyrannia (2010)
Painajaismaa (2013)
Kahden maailman välissä (2016)
 
https://www.facebook.com/Kamara-352119927903/
http://www.kamara1.com/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
22.04.2016 10:15:08
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koko levy Imperiumin ennakkokuuntelussa viikon ajan http://www.imperiumi.net/index.php?act=news&id=22777
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
Blizk
27.04.2016 11:09:37 (muokattu 27.04.2016 11:11:28)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kamarasta on näköjään hioutumassa suomenkielisen metallin timantti jonkin aikaa kestäneen perässähiihtelyn jälkeen, vaikka ovathan he aiemminkin väläytelleet. Painajaismaata olen kuullut varsin vähän, mutta sitä aiempaan materiaaliin verrattuna Kahden maailman välissä on huomattava kehitysaskel. Hyvällä maulla sekoitetuista black metalin ja melodisen death metalin vaikutteista ehdoton plussa.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti