Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: COUGHDUST: A MEANS TO AN END CD ULKONA NYT
1
Serkkupoika
28.05.2014 10:34:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

COUGHDUST: A MEANS TO AN END CD ULKONA NYT
 
Likaista ja konstailematonta, savulle ja suolle haisevaa death metallia ruhjova COUGHDUST saattaa olla tuore nimi raskaan musiikin piireissä, mutta mistään eilisen teeren pojista ei ole kyse. Jäsenten entisistä ja nykyisistä bändeistä löytyy nimiä kuten Rotten Sound, Enochian Crescent, Deathbound ja Cartilage, joten voi arvata, että mistään kevyestä rallattelusta ei ole kyse.
 
Aiemmin neljän biisin digi-ep:n julkaisseen yhtyeen debyyttialbumi A MEANS TO AN END on yhdeksän biisin ja 45 minuutin mittainen kuvaus vihasta, ahdistuksesta ja hitaasta kuolemasta. Kolme näytebiisiä on kuultavissa yhtyeen Bandcamp- ja Facebook-sivuilla, ja koko albumin saa lunastettua bändiltä käsittämättömään 5€ + p&p hintaan. Tulevan kesän yhtye viettää lähinnä kellarissa treenaten tulevaa syksyn keikkarupeamaa varten. Sopivan kutsun tullen lähdetään toki jo aiemminkin soittamaan lähestulkoon mihin vain.
 
https://www.facebook.com/Coughdust
http://coughdust.bandcamp.com/
 
Levytilaukset, keikkabooking ja muut kontaktit:
coughdust (a) gmail (dot) com
 
SDMF
28.05.2014 16:02:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Svengaa ku hirvi !
 
kurre
01.06.2014 20:37:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Positiivinen tuttavuus! Vanhaa Entombed-henkeä saatu capturoitua hienosti mukaan!
 
Keep Calm and listen to Shrapnel Storm: http://www.reverbnation.com/shrapnelstorm/
mega
11.08.2017 10:17:19
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

COUGHDUST JULKAISEE TOISEN ALBUMINSA WORLDWRENCH 01.09.2017, MUSIIKKIVIDEO NYT KATSOTTAVISSA
 
Doomin kiireettömästä raskaudesta, stonerin alavireisestä groovesta sekä death metalin pidäkkeettömästä raivosta vaikutteensa hakeva ja keitokseen vielä 70-luvun huuruisia mausteita lisäilevä tamperelainen Coughdust julkaisee syyskuun 1. päivä jatkoa kolmen vuoden takaiselle A Means to an End -debyytilleen. Ruotsalais-suomalaisen Suicide Recordsin kautta ilmestyvä Worldwrench-levy tarjoilee vakuuttavan annoksen painostavaa pimeyttä vieden kuulijan yhä painavamman ja monisyisemmän asian äärelle.
 
"Tämä ei ole hyvä trippi", yhtye kommentoi ytimekkäästi julkaisuaan.
 
Levyn avauskappaleen "Serpents of the Earth" -musiikkivideo katsottavissa osoitteessa https://youtu.be/TFTYMmFU11k
 
Albumia juhlistetaan julkaisuviikonloppunaan keikoilla perjantaina 1.9. Tampereen Klubilla ja seuraavana päivä 2.9. Turun Gongissa. Näitä seuraa Coughdustin toinen Euroopan kiertue, jonka puitteissa yhtye levittää alavireistä äänivalliaan läpi mantereen yhdessä Demonic Death Judgen kanssa. Syksyn mittaan Coughdust nähdään vielä uudelleen myös Suomen lavoilla.
 
"WORLDWRENCH"-BIISILISTA
1. Serpents of the Earth
2. The Second Principle
3. Gripless
4. Worldwrench
5. Dead Calm
6. Blind
 
KOKOONPANO
Murtonen / Latva / Hartikainen / Peltokangas
 
DISKOGRAFIA
I EP (2012)
A Means to an End (2014)
Split with Demonic Death Judge (Inverse 2015)
Worldwrench (Suicide Records 2017)
 
facebook.com/coughdust
coughdust.bandcamp.com
www.suiciderecords.se
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
mega
28.08.2017 14:53:05
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koko levy Infernon ennakkokuuntelussa perjantaihin saakka http://www.inferno.fi/uutiset/kuin- … sen-coughdustin-painava-uutuuslevy/
 
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
Blitz
28.08.2017 19:05:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On hyvää HM2-pörinää!
 
ISTO = DALLAS
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «