Muusikoiden.net
05.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: SCUMRISE!
1
jonsku1
24.06.2013 16:37:26 (muokattu 24.06.2013 16:38:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuossa stoner ketjussa olen jo bändiämme mainostanut mutta olemme sen verran kauas viimeistään tällä uudellä EP:llämme livetty ko. tyylistä, että ajattelin kokonaan oman topicin perustaa.
 
Scumrise on siis Kouvolassa vuonna 2012 perustettu kokoonpano, joka syntyi halusta saattaa vuosien varrella pöytälaatikkoon kertyneet kappaleet muidenkin kuultavaksi.
 
Ensimmäinen julkaisumme Demo-2012, "Ite tein ja säästin näki" päivänvalon vuoden 2012 loppupuolella. Nimensäkin mukaan itsetehty demo oli hieman rujosoundinen, mutta antoi kuitenkin oivallisen kuvan siitä mistä hommassa on kyse. Ko. tuotos löytyy esim. bandcampista kokonaisuudessaan.. Ihan paskat soundi kylläh..
 
Nyt olisi siis valmiina toinen tuotos. Super Hits nimellä kulkeva viiden biisin EP. Omin voimin treenikämpillä tosin purkitimme tämänkin. Biiseistä karsittiin muutenkin ns. paskat pois. EP:n pisinkin kappale jää alle kolmen minuutin.
 
Musiikkimme on siis jonkinlainen keskikaljan katkuinen sekoitus metallia, rockia ja punkia. Mutta ennenkaikkea HAUSKANPITOA! Sivuprojekti luonteesta huolimatta olisi kokoonpanoa tarkoitus täydentää vielä puuttuvilla basistilla ja vakituisella rumpalilla ja heittää myöskin keikkaa. Varsinkin uuden EP:n biisit suorastaan huutavat live-esitystä..
 
Tuossa bandcamp linkki josta löytyy tuolta uusimmalta viisi kappaletta sisältävätä EP:ltä kaksi raitaa, sekä myös ensimmäinen demo:
 
http://scumrise.bandcamp.com/album/super-hits-ep
 
Koko EP:n julkaisupolitiikka vielä vähän auki.
 
Tuossa tommoinen "ei niin vakavalla naamalla" tehty video:
 
http://www.youtube.com/watch?v=EBUlakoVdoU
jonsku1
27.06.2013 17:24:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitettiinpa uusi veisu EP:ltä jakoon.
 
http://scumrise.bandcamp.com/track/katkeruus
 
Suomeksi välillä.
jonsku1
04.07.2013 20:34:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ja TAAS uusi biisi jakoon EP:ltä:
 
http://scumrise.bandcamp.com/track/all-i-need
jonsku1
15.07.2013 23:23:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Viimonenkin biisi EP:ltä jaossa.
 
http://scumrise.bandcamp.com/track/old-and-cold
 
C-kasetti tulossa...oh boy...
jonsku1
16.08.2013 20:10:17 (muokattu 16.08.2013 20:18:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kassu valmis. Hinta vaikka 2€ tai posteineen 3€. Mailia: scumrisemusic@gmail.com jos kiinnostaapi. Kaikki biisit kuultavissa: http://www.scumrise.bandcamp.com
 
Kansitaide selviää esim. tästä: http://www.youtube.com/watch?v=rSEwR5XvAdI&feature=youtu.be
jonsku1
05.10.2013 11:44:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kasetteja olisi vielä saatavilla! Tuossa muutama hyvä arvostelu mainokseksi:
 
Inferno: https://www.facebook.com/photo.php? … 3627.501128306587149&type=1&theater
 
Megan Metalli Blogi: http://meganmetalli.blogspot.fi/2013/09/scumrise-super-hits-ep.html
 
Sea Of Tranquillity: http://www.seaoftranquility.org/reviews.php?op=showcontent&id=15185
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti