Muusikoiden.net
11.12.2016
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Fields of the Nephilim (UK) + Murheenlaakso (Mana Mana), 22.2.
1
T.R.
06.02.2013 16:29:09
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

FIELDS OF THE NEPHILIM SUOMEEN
 
Vuonna 1984 uransa aloittanut FIELDS OF THE NEPHILIM saapuu ensimmäiselle omalle klubikeikalleen Suomeen perjantaina 22.2.2013.
 
Yksi tunnetuimmista goottirock-yhtyeistä on nähty viimeksi Suomessa vuoden 2008 Tuska-festivaaleilla ja sitä ennen Helldone-festareilla yhdessä HIM-yhtyeen kanssa.
 
Yhtye tunnetaan nokkamiehen Carl McCoyn mystisistä lauluista ja okkulttistisesti värittyneistä sanoituksista, cowboy-henkisestä tyylistään sekä raskaasta, hidastempoisesta ja kitaravetoisesta hard rockin ja psykedeelisen rockin sekoituksesta.
 
Harvakseltaan keikkaileva orkesteri on juuri viimeistellyt menestyksekkään Euroopan-kiertueensa ja odottaa jo kuumeisesti seuraavaa esiintymistään Suomessa.
 
Ennen Fields Of The Nephilimia lavalla nähdään kotimainen Murheenlaakso, joka esittää legendaarisen Mana Mana -yhtyeen kappaleita.
 
Paikalla levynmyyntiä ja taustamusiikkia Svart Recordsin toimesta.
 
FIELDS OF THE NEPHILIM (UK)
MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA
 
Pe 22.2.2013 Helsinki, Virgin Oil
Liput 32€ / 35€
K18. Klo.22.00
 
Ennakkoliput Helsingin-keikalle myynnissä maanantaista 26.11.2012 lähtien.
Lippuja myy Tiketti.fi sekä Tiketin toimipisteet.
 
Fields Of The Nephilim - Moonchild
http://www.youtube.com/watch?v=NHiNw0B9 .. h_response
 
Fields Of The Nephilim - Blue Water
http://www.youtube.com/watch?v=-Aknyl_jCSs
 
Mana Mana - Elämä on murheenlaakso
http://www.youtube.com/watch?v=8N6qn7f0WIc
 
http://www.kvlture.net
http://www.fields-of-the-nephilim.com
http://www.tiketti.fi
http://www.svartrecords.com
http://www.facebook.com/events/37803253 .. ext=create
 
http://www.kvlture.net http://www.hammeropenair.net
T.R.
13.02.2013 18:19:26
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

FIELDS OF THE NEPHILIMIN KEIKKA SIIRTYY
 
Alunperin helmikuun 22. päivä järjestettäväksi ilmoitettu Fields Of The Nephilimin sekä Murheenlaakson esiintyminen siirtyy kuukaudella. Uusi päivä on täten perjantai 22. maaliskuuta.
Esiintymispaikka säilyy samana, eli Helsingin Virgin Oil Co.:na.
Helmikuun keikalle ostetut liput kelpaavat sellaisenaan uudelle päivälle.
Ennakolipun voi myös palauttaa Tiketin toimipisteisiin 28.2.2013 mennessä.
 
FIELDS OF THE NEPHILIM (UK)
MURHEENLAAKSO PLAYS MANA MANA (FI)
 
Pe 22.3.2013 Virgin Oil Co., Helsinki
Liput 32 € / 35 €. K18. Klo 22:00.
Ennakot: Tiketti.fi ja Tiketin toimipisteet
 
http://www.kvlture.net
http://www.fields-of-the-nephilim.com
http://www.tiketti.fi
http://www.svartrecords.com
http://www.facebook.com/events/378032535617756/?context=create
 
***
 
PS. Olenko sokea vai eikö noita topicin avausposteja voi tosiaan päivittää jälkikäteen?
 
http://www.kvlture.net http://www.hammeropenair.net
Räkkipeli
13.02.2013 22:53:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

T.R.: PS. Olenko sokea vai eikö noita topicin avausposteja voi tosiaan päivittää jälkikäteen?
 
Ette ole sokea. Viestejä ei voi päivittää tietyn ajanjakson jälkeen.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti