Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Spirit Disease - Retaliation (18.05.2011)
1 2
S.i.r.
21.04.2011 20:05:24
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tehdäänpä kokonaan uusi thread ja annetaan sen vanhan vajota jonnekin kauas pois, kun kerran uutta lättyäkin pukkaa.
 
Pääkaupunkiseudun extreme metal -jyrä SPIRIT DISEASE nauhoitti loppuvuodesta 2010 seuraajan paljon suitsutusta saaneelle debyytilleen "Annihilation". Vuonna 2002 perustettu bändi on matkan varrella tehnyt myös muutaman EP-julkaisun, nähnyt puoli tusinaa rumpaleita ja vielä enemmän punaista. Tästä innostuneena bändi jyrää kuin sonni steroideissa ja svengaa kuin päätön sarvikuono. Uutta levyä voi kuvailla edeltäjäänsä raskaammaksi kokonaisuudeksi, vaikka vanhat karjut eivät täysin osaakaan nahkaansa luoda. Peruspilarina toimii edelleen death metal, mutta on ruohoa maisteltu muillakin laitumilla (Scum, Witheria, Evemaster, Grain).
 
Viisi vuotta levyjen välissä ja neljä biisintekijää bändissä ovat pitäneet huolen siitä, ettei "Retaliation" suinkaan ole kiireessä kasattu levyllinen tasapaksua pörinää. D-studiolla nauhoitettu levy tarjoilee tarttumapintaa, tempovaihdoksia, räiskyviä sooloja, D-beatia ja death metal -vokalisointia laidasta laitaan. Poissaolollaan kuitenkin loistavat niin puhtoiset lauluosuudet kuin jousisektiotkin. Hommassa haiskahtaa siis vanha raato.
 
Biisit:
1. Keep The Hate
2. You Should Be Killed
3. Collateral Damage
4. Love Is Blood Red
5. Watch Them Die
6. Nothing But Death
7. Spawn Of Satan
8. Suffocate in Depravity
9. One Bullet For You
10. Hoarse
11. Destroy Everything With Hate
 
Spirit Disease line-up:
Tuberculosis - vocals
Koskinen - guitar & vocals
Riikonen - guitar
Sallanen - bass & vocals
 
Discography:
Retaliation CD (2011)
Annihilation CD (2006)
Redemption Denied EP (2004)
 
www.myspace.com/spiritdiseasefinland | www.facebook.com/spiritdiseasefinland | www.inverse.fi
RrRailo
23.04.2011 11:58:34 (muokattu 23.04.2011 11:58:43)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Innolla odottaen, kovasti kannustaen. Hejjå ja heviä pöytään!
 
Deathlegendary whippin'
Väinämöinen
26.04.2011 00:17:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

S.i.r.: D-beatia
 
Ei voi siis olla huono levy! Näytebiiseistä You Should Be Killed kuulosti luonnolliselta jatkumolta ekalle täyspitkälle, Watch Them Diesta tuli taas ekana Amon Amarth mieleen.
Räkkipeli
26.04.2011 05:59:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Väinämöinen: Watch Them Diesta tuli taas ekana Amon Amarth mieleen.
 
Paitsi että Tissit on lähempänä kyllä viikinkien sukupuolitauteja. Heh. Köh.
 
If you want to know what other people hear when they listen to music, listen to music you don't understand. -Guthrie Govan
S.i.r.
26.04.2011 20:44:30
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ovat sitten näemmä saaneet tulevan levyn jo ennakkotilattavaksi, joten ei kun vaan tilauksia sisään, jos tuntuu kiinnostavan.
 
Pelkkä lätty hintaan 14,90€ : http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16712
Lätty + paita hintaan 22,90€: http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16713
 
Muista ilmoittaa paidan koko tilauksen yhteydessä! S, M, L, XL, XXL.
 
Paidan designista saanee selvää vaikkapa tuosta klikkaamalla: http://www.twistedface.org/SDpromot … /spirit-disease-package-deal800.jpg
tp6
30.04.2011 11:27:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paitoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia ripeästi jos haluaa varmistaa että saa oikean koon! Ei sieltä väärää kokoa postiteta, mutta ymmärtänette pointin. Uutta satsia ei varmaan tule, ellei kysyntä nyt aivan räjähdä käsistä.
 
Bändin sivut ovat myös "uusiutuneet". Yksinkertaiset sivut yksinkertaisilta koodareilta. Sieltä löytyy linkit kaikkiin härpäkkeihin (naama, muna, tvittu, tuubi...) joista ehkä Reverbnationilla on toimivin player.
 
http://www.spiritdisease.net/
 
Olkaatten hyvät, ja rauhallista vappua kaikille ihanille palleroille!
 
S.i.r.
02.05.2011 11:04:52
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rumpali se vaan on SD-orkesterilta edelleen kateissa, joten jos on kiinnostusta ja ennen kaikkea osaamista sen verran, että uskoo pystyvänsä *seitsemänneksi* rumpaliksi, joka kanssamme soittaa, niin yhteyttä sopii ottaa - mieluiten mahdollisimman pian. Olis nimittäin aika mukava lähteä keikoillekin soittamaan noita uusia biisejä, ettei mene vaan pelkästään kotona perseellään istumiseksi tämä bänditoiminta.
S.i.r.
07.05.2011 17:41:31
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ennakkotilauspaikkoja lisää:
 
http://supersounds.fi/liiga/?details&id=INV007
http://www.levykauppax.fi/artist/spirit_disease/retaliation/?o=p
 
Lätty+paita-kombo edelleenkin vain Fireboxilta:
http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16713
 
Onnistuu sieltä tietenkin myös pelkän levyn tilaaminen:
http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16712
 
Mitäs vielä?
 
No, kuunnelkaa vaikkapa Pirren Tissien musiikkia: http://www.youtube.com/watch?v=5EoI1HlYMdE
S.i.r.
11.05.2011 07:53:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koko levy nyt kuultavana Imperiumi.netin viikon albumiennakkona. Tämä palvelu siis tarjolla tasan viikon verran, eli julkaisupäivään asti. Luulis kuuntelevan... klikatkaa linkkiä.
 
http://www.imperiumi.net/index.php?act=page&id=31
S.i.r.
13.05.2011 09:22:28
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koko levy nyt kuultavana Imperiumi.netin viikon albumiennakkona. Tämä palvelu siis tarjolla tasan viikon verran, eli julkaisupäivään asti. Luulis kuuntelevan... klikatkaa linkkiä.

http://www.imperiumi.net/index.php?act=page&id=31

 
Ei muuten luulisi olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa klikata sitä linkkiä. :D
Räkkipeli
13.05.2011 23:42:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lättyhän kuulostaa aika helvetin hyvältä. Tässähän jopa yllättyi tuloksesta! :D
Saisitte nyt jonkun soittamaan niitä kannuja että pääsis ihan livenä maistelemaan.
 
Tuli muuten mieleen, että helvetisti on jotenkin keskustelu kuollut tällä palstalla ylipäätään. Mistä lie johtuu, kaikki on jossain saatana persekirjassa kuhisemassa.
 
If you want to know what other people hear when they listen to music, listen to music you don't understand. -Guthrie Govan
S.i.r.
14.05.2011 09:11:19
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saisitte nyt jonkun soittamaan niitä kannuja että pääsis ihan livenä maistelemaan.
 
Jjjjjoooo... mitäs tähän rumpalihommeliin nyt osais sanoa? Sanotaan nyt vaikka sen verran, että SD-orkesterin livenä maisteleminen saattaa hyvinkin alkaa taas onnistua tuossa vähän "syssymmällä".
Räkkipeli
14.05.2011 10:34:10 (muokattu 14.05.2011 10:36:27)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

S.i.r.: Jjjjjoooo... mitäs tähän rumpalihommeliin nyt osais sanoa? Sanotaan nyt vaikka sen verran, että SD-orkesterin livenä maisteleminen saattaa hyvinkin alkaa taas onnistua tuossa vähän "syssymmällä".
 
Raikku messiin ja louhimaan! :D Olishan se hyvä kyl jos joku tulisi ihan jäädäkseen.
Täytyy kyllä sanoo et helvetin siistiä kuunnella uutta SD:tä, noissa biiseissä kun on semmonen pieni nostalginen meininki.
Ja täytyy se sanoa että Tube, erikoisesta persoonastaan huolimatta, on yks kovimpia huutajia ewa.
 
If you want to know what other people hear when they listen to music, listen to music you don't understand. -Guthrie Govan
S.i.r.
14.05.2011 10:46:28
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Raikku messiin ja louhimaan!
 
Musta vähän tuntuu, että RuiQ on ihan riittävän kiireinen Ajattara- ja Kiuas-kuvioidensa ja miljoonan muun projektinsa kanssa tullakseen kolmatta kertaa takaisin SD-kannujen taakse. :D
S.i.r.
16.05.2011 15:41:06
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Urpot radiossa, eli Spirit Disease tänään joskus klo 21-24 välillä haastateltavana Yle X3M-kanavalla Metallrepubliken-ohjelmassa. Minä ja Tuperkele puhuttiin suomea, ja Kjell käänsi höpötyksen ruotsiksi. Det var kul.
 
http://yle.fi/extrem/
S.i.r.
17.05.2011 08:04:34
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://arenan.yle.fi/audio/1305580298075
 
Eilinen haastattelu kuultavissa tuolta. Alkaa noin kohdasta 2:18.
 
Levy kaupoissa huomenna.
S.i.r.
17.05.2011 08:06:35
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Alkaa noin kohdasta 2:18.
 
Tai peräti 2.18.00. Saatana.
 
http://arenan.yle.fi/audio/1305580298075
TKSD
18.05.2011 13:12:13
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

S.i.r.: Ennakkotilauspaikkoja lisää:
 
http://supersounds.fi/liiga/?details&id=INV007
http://www.levykauppax.fi/artist/spirit_disease/retaliation/?o=p
 
Lätty+paita-kombo edelleenkin vain Fireboxilta:
http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16713
 
Onnistuu sieltä tietenkin myös pelkän levyn tilaaminen:
http://www.firebox.fi/store/?p=en.levyt.item.html&pid=16712
 
Mitäs vielä?
 
No, kuunnelkaa vaikkapa Pirren Tissien musiikkia: http://www.youtube.com/watch?v=5EoI1HlYMdE

 
Ja sinnehän se lävähti kauppoihinkin sitte! Hienompi homma.
 
S.i.r.
23.05.2011 21:23:17
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jaahas, alkaa näemmä vähitellen arvioitakin näkyä. Valtakunnan mahdollisesti ehkä väkevin metallilehti Pohjalainen ( :D ) oli lätystä tätä mieltä:
 
Spirit Disease: Retaliation (Inverse Records).
 
Pääkaupunkiseudulla vaikuttava Spirit Disease vannoo kalmaisen kuolonmetallin nimeen. Yhtyeen toinen pitkäsoitto Retaliation sylkee tehokasta rujoutta, jossa korina ja kiljunta yhdistettyinä painokkaisiin kitarariffeihin viiltelevät kuuntelijan tajuntaa. Vyörytyksen energisyys kiipeää kiitettäviin lukemiin.
S.i.r.
24.05.2011 18:58:32
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://www.voicesfromthedarkside.de/
 
SPIRIT DISEASE
Retaliation
(Inverse Records)
38:43min
 
It's been 5 long yet frustrating years since this 4-piece Finnish hybrid of Death / Thrash Metal and Grindcore, SPIRIT DISEASE, got their debut album out, titled "Annihilation", on their own label called Twisted Face. I remember liking the band's debut quite a bit actually, giving it a fair chance to make me half deaf during the album's sonic beating session. "Retaliation" makes no exception to that rule either. SPIRIT DISEASE's grinding Death / Thrash Metal bursts out in a raging and hysteric form on "Retaliation" - and the band is still more than determined and ready to wipe our fragile butts the same way as they did on their debut already. SPIRIT DISEASE still tend to remind me of ROTTEN SOUND occasionally every now and then, just whenever they find that more grinding type of gear from their high-octane killing machine, but luckily there's so much everything else going on within their 2nd record as well - pushing them away from being a plain ROTTEN SOUND clone act by any means. Nope, they are definitely not as they do have a constant drive to stretch their sound even further into extremities, which is nothing but cool in my books. Add a spoonful of AT THE GATES, BOLT THROWER and let's say, IMPNAZ into the very same boiling cauldron - and you may get an idea of what SPIRIT DISEASE and their 2nd album "Retaliation" are basically all about. The music is thoroughly tightly played. It's heavy, it's attacking, it's masculine-smelling, it's crushingly heavy, it fries and smokes - and first and foremost, it stands the test of trial (of fire) surprisingly well, when it comes down to the fact "Retaliation" indeed is a successfully crafted wholeness from this skilled Finnish group. Therefore it's easy to like this record - and ultimately get your necessary kicks out of it, too. It's time for retaliation now http://www.myspace.com/spiritdiseasefinland or http://www.inverse.fi
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti