Muusikoiden.net
03.12.2016
Musamaailma.fi - Soittimet helposti netistä 

Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Rammsteinilta uusi albumi vuoden lopussa 2008
1 2 3 4 58 9 10 11 12
Mann
04.02.2008 21:33:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rammsteinilta on tulossa uusi levy vuoden lopussa 2008. Rammstein lähtee maaliskuussa äänittämään uutta levyä Los Angelesiin. Rammstein on saanut tehtyä tähän asti n. 30 uutta kappaletta. Jäsenet ovat kertoneet, että heillä on erittäin hyvät välit bändin jäsenien kanssa ja musiikinteko on ollut mahtavaa. Paul Landers on kertonut haastattelussa myös, että tuleva albumi tulee olemaan Rammsteinin hevein albumi koskaan. Hänen mukaan kaksi edellistä albumia Reise, Reise ja Rosenrot on ollut Rammsteinin romanttinen hetki ja Paulin mukaan se hetki on nyt ohi. Paul kuvaili Reise, Reise ja Rosenrot albumia rasvaiseksi, kuin ketsuppia ja majoneesia mutta uusi albumi poistaa karstat putkista. Tuleva albumi tulee olemaan Herzeleidin kaltainen. Rammsteinin mukaan ne haluaa palata siihen musiikkiin mitä ne on aina tykänneet tehdä. Paul kertoi myös, että Völkerball DVD oli Rammsteinin yhden ajanjakson loppu ja nyt Rammsteinilla alkaa uusi ajanjakso. Rammstein aloittaa myös uuden albumin jälkeen kahden vuoden laajan kiertueen joten Suomen visiitti on todennäköinen. Tuosta kiertueesta tulee myös myöhemmin tulevaisuudessa uusi live DVD.
 
Tässä vähän esimakua tulevasta albumista. Odotukset ovat kyllä korkealla sillä uutiset tulevasta albumista ovat olleet mitä parhaimmat! Rammsteinin uusi albumi tulee olemaan sitä vanhaa kunnon Rammsteinia eikä Rosenrotin kaltaista hempeilyä!
 
dixi19
04.02.2008 22:12:30 (muokattu 04.02.2008 22:14:24)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuulostaa osittain kyllä oikein hyvältä, mutta itse ainakin pidin sitä Mutterista alkanutta, hieman monimuotoisempaa ilmaisua oikein hyvänä linjana. Herzeleid ja Sehnsucht ovat oikein mainioita levyjä, mutta aika monotonista jytkettä - joistakin tämä on tietty se bändin suurin valtti.
 
Mutter on silti mielestäni bändin ehdottomasti paras tuotos. Reise Reisella ja Rosenrotilla oli myös todella hienoja biisejä, mutta kokonaisuudet alkoivat vähän kärsiä jo liiallisen kokeilunhalun takia (esim. Te Quiero Puta...). Joten jos löytävät jälleen hyvän tasapainon junttasahauksen ja kunnianhimoisemman ilmaisun välille, niin mahtava homma.
 
Ja tulevalta levyltä voisi jättää ne kielikurssiosuudet tyyliin Amerika ja Te Quiero Puta pois :)
 
anomus.com
Torniojaws
04.02.2008 22:44:17 (muokattu 04.02.2008 22:46:42)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Herzeleid <3
 
Toivotaan vain. Ainakin itselle parasta Rammsteiniä edustaa ne synkeimmät ja julmimmat kappaleet Weißes Fleischin ja Spiel mit mirin tyyliin. Reise Reise oli vielä ihan kohtuullinen loistavan Mein Teilin ansioista, mutta Rosenrot oli jo aika karvas pettymys. Herzeleid se edelleen edustaa itselle parasta Rammsteinia, Sehnsucht hyvänä kakkosena (hyi!).
 
Relativity [Grindcore] | Vortech [Industrial Metal]
Akiman
04.02.2008 22:51:09
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutter > Rosenrot > Reise Reise > Sehnsucht > Herzeleid
 
:: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: AYREON, TRIVIUM ja STEVEN WILSON ::
Chrissie
04.02.2008 22:53:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä on kyllä mainio uutinen. Raskaampaa meininkiä olenkin jo odotellut. Mutter oli minusta parhain tähän astisista, ja kaksi ensimmäistä ovat heti siinä perän tuntumassa. Sen sijaan nämä kaksi viimeisintä ovat olleet selvästi heikompia, vaikka mainiota menoa on niiltäkin löytynyt. Nyt sitten vain innolla odottelemaan :)
 
Ei musiikkia ilman hiljaisuutta.
"A part of me is always close to the harbor sailing with the ghost of my grandfather." Don Johnson Big Band - Road
k1mm0
04.02.2008 22:55:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kuulostaa helevetin hyvältä. Ei malta odottaa. Mutter minustakin paras levy, ehkäpä minulle jopa se paras levy kaikista ikinä. Reise, Reisen ja Rosenrotin melodinen meininki ei sinällään huonoa ole, päinvastoin, siinäkin on puolensa. Mutta kyllä tuo "raskain levy ikinä" kuulosti vaan todella hyvältä ja nostatti odotuksia. Tietysti jos kaksi edellistäkin olisi ollut sitä samaa raskasta jytkettä niin ei sitä ehkä enää jaksaisi kuunnella, joten sinänsä ehkä hyvä, että tuossa välissä tuli pari vähän kevyempää albumia.
 
Aha, penis, esine paha!
ANtTIKRISTUS
04.02.2008 23:05:54 (muokattu 04.02.2008 23:20:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jea oon eka joka kerkesi haukkumaan bändiä!!!
 
Eli minun mielestäni Rammstein on tosi paska ja huono bändi. Riffit ovat mukarankkoja, semmosta aika lapsellista ja mielikuvituksetonta jyttyyttämistä. Ei mitään mielenkiintoista ja hienoa. Sama pätee oikeastaan muidenkin soittimien osuuksiin, kappalerakenteisiin jne. Ja laulajan tylsä, geneerinen tyyli
 
Mielenkiintoisin osuus bändillä onkin soundipuolella. Sinänsä ihan jänniä soundivalintoja ja äänimaisemien maalailuja, jotka tukevat Rammsteinille tyypillistä tunnelmaansa. Mutta se ei riitä pelastamaan muuten niin köykäistä materiaalia.
 
e: Mainitten vielä näin kokonaisuutena ajatellen köyhät, lapsellisen iisit ja suoraviivaisesti etenevät sävellykset ja melodiat. Enkä nyt väitä, että aina pitäisi jotain uusia kokeilevia sävellyksiä olla kyseessä, mutta se on yksi osa-alue ja jos siitä nipistetään, niin se olisi hyvä korvata jollain muulla asialla joita jo tuossa mainitsin. Eli summarum summarum: kokonaisuus vetää aika pahasti pakkasen puolelle, perusasiat ei ole meikäläisen mittapuulla katseltuna oikein kohdillaan.
 
e:2 en osaa kirjottaa oikkeen selkeesti.
 
I like my girls like I like my Scotch: 12 years old and mixed up with Coke.
Ronsto
04.02.2008 23:11:35
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jea oon eka joka kerkesi haukkumaan bändiä!!!
 
Eli minun mielestäni Rammstein on tosi paska ja huono bändi. Riffit ovat mukarankkoja, semmosta aika lapsellista ja mielikuvituksetonta jyttyyttämistä. Ei mitään mielenkiintoista ja hienoa. Sama pätee oikeastaan muidenkin soittimien osuuksiin, kappalerakenteisiin jne.
 
Mielenkiintoisin osuus bändillä ovatkin soundipuolella. Sinänsä ihan mielenkiintoisia soundivalintoja ja äänimaisemien maalailuja, jotka tukevat Rammsteinille tyypillistä tunnelmaansa. Mutta se ei riitä pelastamaan muuten niin köykäistä materiaalia.

 
Aikalailla samaa mieltä.
 
Kuulemma tämä bändi on livenä "ihan kiva".
 
Mystisesti hintahtavat romantikot #2
Lord of the strings
04.02.2008 23:14:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aikalailla samaa mieltä.
 
Kuulemma tämä bändi on livenä "ihan kiva".

 
Levyiltä en juuri jaksa kuunnella, mutta livenä ihan älytön. Helvetin hyvää soittoa ja show on enemmän kuin kohdallaan.
 
"Who are you? How did you get in?" "Well I'm the locksmith and I'm the locksmith" || kalamies#53 >)))>
nahkis
05.02.2008 00:15:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli minun mielestäni Rammstein on tosi paska ja huono bändi. Riffit ovat mukarankkoja, semmosta aika lapsellista ja mielikuvituksetonta jyttyyttämistä. Ei mitään mielenkiintoista ja hienoa. Sama pätee oikeastaan muidenkin soittimien osuuksiin, kappalerakenteisiin jne. Ja laulajan tylsä, geneerinen tyyli
 
e: Mainitten vielä näin kokonaisuutena ajatellen köyhät, lapsellisen iisit ja suoraviivaisesti etenevät sävellykset ja melodiat.

 
Ymmärrän mitä tarkoitat ja osittain olen samaakin mieltä, osittain taas eri. Rammstein ei sinänsä ole yksittäisinstrumenttien juhlaa, vaan hyvin tarkasti koordinoitu itäsaksalainen paalujuntta. Tillin laulusta itse kyllä pidän, ja sovituspuolella soundien lisäksi bändi onnistuu monesti viljelemään ihan pieniä, mutta juuri siksi toimivia jippoja.
 
Aivan melodiaköyhäksi en bändiä sentään moittisi. Säkeistöt menevät turhan monesti aika monotonisille linjoille, mutta aivan julmetun komeita kertosäkeitä Rammstein kykenee kasaamaan.
 
Sanoituspuoli jää arvattavastikin kielimuurin takia monelta pimentoon. Itse olen Du hastista lähtien pitänyt niistä viittauksista, monimerkityksellisyyksistä ja sanaleikeistä, joita tekstipuolella esiintyy.
 
The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua | Projekti: Levyhyllyn järjestelmällinen läpikäynti
Rumpukapulat
05.02.2008 08:23:48
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No nyt alkaa kuulostamaan asialliselta. Raskaampaa Rammsteinia onkin odotettu. Toisaalta vaikutteita voisi ottaa enempi myös Mutter-lätyskältä, se kun on yksi parhaita metallikiekkoja ikänä. Saas nähdä...
 
vt1100
05.02.2008 19:14:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Livenä tosiaan "ihan kiva", yks parhaista vedoista oli Hesassa Reise, reise-levyn kiertueella. Näyttävää pyroshowta ja sokerina pohjalla basistin seilaaminen kumiveneellä yleisön päällä :-) Jos haluaa jotain hienoja sävyjä musiikiltaan niin parempi etsiä muualta... Itsellä on Rosenrot pölyttynyt hyllyssä aika pitkään joten uutukaiselta sopii odottaa lupausten täyttymistä, katsellaan...
 
AlaE
07.08.2008 22:08:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huom! Olet kirjoittamassa yli 184 päivää vanhaan ketjuun!
 
Ach so, tut mir leid.
 
Tulla putkahti Rammstein mieleeni. Biiseissä on sama luterilainen mollivoittoinen melodia kuin meillä Suomessakin virsissä. Hemmot ovat vissiin imeneet sen lapsuudessaan Derkkulassa, joka on protestanttista Saksaa.
 
Tämän takia bändin biisit kuulostavat niin tutuilta suomalaisen korvaan. Olkoot sitten melodiaköyhiä. Saksa on kuitenkin hieno kieli tämän sorttiseen musiikkiin, meiner Meinung nach.
 
RekoS
08.08.2008 18:27:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo, hyvää musiikkia, yksinkertaisen brutaalia. Ja oikein kunnon äijä vokalisointi.
 
Vahvistimet voidaan jaoitella kahteen kategoriaan: Muut vahvistimet ja Mesa.
goos
09.08.2008 11:44:26
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

dodii vihdoinkin. Reise reise oli kyllä niin soopaa ettei sitä juuri pysty kuuntelemaan. Rostenrot taas oli minust aonnistunut levy koska rammstein haki rajoja, toivotaan nyt vaan etteivät toista samaa musaa mitä ovat tehneet aikasemmin
 
www.pleijerit.net vauhtia elämään
dixi19
04.11.2008 20:52:01
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rammstein.com:
 
FULL STEAM AHEAD!
 
Now that the band has finished pre-production in Berlin for its new album, Operation "Album 6" is going forward full steam ahead. Christoph Schneider arrived in Los Angeles last week to meet with Jacob Hellner and production team (i.e., currently Ulf Kruckenberg and Florian Ammon) to undertake preparations for recording of all the drum tracks. Also to arrive in L.A. this week for the drum sessions, Paul and Richard. Finally, a studio has been rented near San Francisco for the bulk of the main recording work, and the band will go into retreat there for several weeks starting on November 9th, 2008. Clear the decks, the Rammstein tanker is once again under steam!

 
No niin, alkaahan se studiosessio vihdoin. Jospa tuota tulevaa lättyä pääsisi kuuntelemaan vaikkapa loppukeväästä '09. Tosin paremmin varmaan soveltuisi loskasäähän.
 
anomus.com
Tampio
17.11.2008 17:37:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rammstein.comiin tullu video rumpusessioista.
 
Kiertue ens kevääks/kesäks olis kyllä mahtavaa, varsinkin kun itelle tulis todennäköisesti mahdollisuus tehdä pyhinvaellus Saksaan. :)
 
Mikään ei voita kunnon viskiä. Paitsi kunnon tuplaviski. -Eddy
Tukka-aave
02.12.2008 10:43:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rammstein.comiin tullu video rumpusessioista.
 
Kiertue ens kevääks/kesäks olis kyllä mahtavaa, varsinkin kun itelle tulis todennäköisesti mahdollisuus tehdä pyhinvaellus Saksaan. :)

 
voi että nam. se video oli ihan parasta katsottavaa, kun en ollu pitkään aikaan mitään uutta tullu. ja kas mitkä taustamulinat. ja toden totta, itsekin olen näitä pyhiinvaelluksia suunnitellut arvatkaa vaa kui kauan. toisaalta vähän veikkaan, että pyhiinvaellukseni tulee rajoittumaan suomen kamaralle, ku ei siis oo mitään semmosta menoa saksaan... oonko vähän köyhä. mut varmaan tosi mahtavaa hei, jos pääset siellä katsomaan! huudat että "Spiel mit mir, Till Lindemann" vai miten se nyt meni. 8 )
 
"I don't hate left-handed people, I just dislike"
Blain
02.12.2008 19:58:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei oo enää kuukauttakaan niin tämä ilmestyy. En kyllä pitänyt edellisestä levystä, mutta toivottavasti tämä olisi parempi niin voisin harkita ostamista...
 
Rahaa taikka raitaiset vaatteet...
Akitus
02.12.2008 20:03:53
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

^Mikähän levy sieltä on kuukauden päästä tulossa, jos jätkät meni viime kuussa vasta studioon? Vai ymmärsinkö jotain väärin?
 
42.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 58 9 10 11 12

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti