Muusikoiden.net
06.12.2016
 

Musiikin teoria ja säveltäminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kirjoitan häpeämätöntä radiopoppia - mistä taikaa laulumelodiaan
1
Haba_84
01.10.2016 09:43:57 (muokattu 02.10.2016 00:21:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin. Koin että minun tehtäväni on kirjoittaa kevyitä popralleja. Teoriaperusteet ovat hallussa ja biisejä syntyy, solistejakin on joille voin biisejä tarjota. Sointupohja ja sovitus syntyy helposti, rakenne myös. Melodiakin syntyy, mutta olen kiinnostunut villaamaan niitä entistä paremaksi. Lyriikoita en toistasiseksi kirjoita. Alustana toimii GarageBand.
 
Listaan tähän hydyntämäni "melodiasäännöt". Nämä siis itseopiskeltu randomisti eri lähteistä. Tuleeko mitän muita mieleen?
 
1. Muista sointuäänet, mutta kuljeta skaalan muilla äänillä myös
2. Toistuvat melodiakuviot eri alkusävelistä
3. Rytmi, synkopointi
4. Isoista intervallihypyistä paluu alaspäin
5. Konsonanssi iskuille
6. Seksti-intervallin hypyt ylös tai alas
7. Yksi intervalli yli seuraavan tahdin sointuäänestä - ja kun seuraava tahti alkaa, pudotus sointuääneen
8. Kontrapunktit kuntoon
9. Call and response..Melodiapätkä päätetään kvinttiin ja seuraavaksi juurisäveleen
 
Mitä muuta? Pitääkö ihmisäänestä tietää jotain erityistä, kuin kirjoittaa? Oon opiskellut hieman sekä miehen että naisen oktaaveja.
 
Kiitos.
 
JA tämänhän pitäisi olla tuolla Säveltäminen-osioissa, sori.
 
---
Siirretty Tuottaminen ja sovittaminen -alueelta.
 
Moderaattori
 
Eläkeläissoittaja
02.10.2016 07:42:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Päässäsi jos vain soi, niin et tarvi mitään muita neuvoja, kun noilla tiedoillasi pärjäät jo mitä omaat. :)
 
Lippu korkealla, rinta rottingilla sekä tanko liukkaana vain kohti uusia nöyryytyksiä musiikintekosarallan.i Musanäytteitäni löytyy netistä, jos osaa vain niitä hakea. ;-)
Haba_84
02.10.2016 09:24:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eläkeläissoittaja: Päässäsi jos vain soi, niin et tarvi mitään muita neuvoja, kun noilla tiedoillasi pärjäät jo mitä omaat. :)
 
Kyllä soi! xD Ja eikai tähän mitään valmista sapluunaa ole tosiaan. Sitä vaan ajattelee jotenkin että kaikilla muilla on jotain maagista tietoa aiheesta!
 
Eläkeläissoittaja
02.10.2016 09:54:54 (muokattu 02.10.2016 11:08:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Haba_84: Kyllä soi! xD Ja eikai tähän mitään valmista sapluunaa ole tosiaan. Sitä vaan ajattelee jotenkin että kaikilla muilla on jotain maagista tietoa aiheesta!
 
Hyvä, että soi. Mitään ns. magiikkaa et siis tarvi tekemiseesi. On vain alettava töihin. :)
 
E: Sikäli jos tuttavapiirissäsi on ihminen, joka tekee toimivaa laululyriikkaa, niin pyri hänen teksteihinsä luomaan oma sävelkaapusi aivan demoksi asti. :)
 
Lippu korkealla, rinta rottingilla sekä tanko liukkaana vain kohti uusia nöyryytyksiä musiikintekosarallan.i Musanäytteitäni löytyy netistä, jos osaa vain niitä hakea. ;-)
M-Sävel
03.10.2016 09:05:33 (muokattu 03.10.2016 09:09:00)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mielenkiintoista. Näistä kyllä on puhuttu, että kaikilla on vähän erilainen sävellystapa. Niin kuin itselläni näkyy olevan ap:seen verrattuna. Mulla ei juuri koskaan soi päässä. Vaan istun koskettimien ääreen ja soitan uuden biisin talteen. Joskus se menee niin, että soitan "mitä sattuu" jopa yli puoli tuntia, kunnes löytyy se melodia. Harvemmin onnistuu ihan siltä istumalta, että tallennanpas uuden biisin. Mutta joskus kuitenkin.
 
Kumpi ensin, muna vai kana? No itselläni lähes aina melodia ensin ja sanat vasta sitten. Sanotaanko, alle viisi biisiä on tullut tehtyä, että sanat tein ensin. Tosiaan lähes kaikki biisit on tehty melodia edellä. Jotenkin on mukavampaa tai pirullisempaa tehdä ne lyriikat siihen melodiaan, kun on joku "sapluuna", johon vääntää ne laululyriikat. Tekstin rakenne on muuten erittäin vaativaa saada pysymään kasassa, jos sinulla ei ole sitä melodiaa, sapluunaa, johon kirjoittaa!
 
"Kova kulkemaan!"
Eläkeläissoittaja
03.10.2016 09:27:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

M-Sävel: Mielenkiintoista. Näistä kyllä on puhuttu, että kaikilla on vähän erilainen sävellystapa. Niin kuin itselläni näkyy olevan ap:seen verrattuna. Mulla ei juuri koskaan soi päässä. Vaan istun koskettimien ääreen ja soitan uuden biisin talteen. Joskus se menee niin, että soitan "mitä sattuu" jopa yli puoli tuntia, kunnes löytyy se melodia. Harvemmin onnistuu ihan siltä istumalta, että tallennanpas uuden biisin. Mutta joskus kuitenkin.
 
Kumpi ensin, muna vai kana? No itselläni lähes aina melodia ensin ja sanat vasta sitten. Sanotaanko, alle viisi biisiä on tullut tehtyä, että sanat tein ensin. Tosiaan lähes kaikki biisit on tehty melodia edellä. Jotenkin on mukavampaa tai pirullisempaa tehdä ne lyriikat siihen melodiaan, kun on joku "sapluuna", johon vääntää ne laululyriikat. Tekstin rakenne on muuten erittäin vaativaa saada pysymään kasassa, jos sinulla ei ole sitä melodiaa, sapluunaa, johon kirjoittaa!

 
Paljolti olen tehnyt omaa tuotantoani aivan samoin. Laululyriikka on kuitenkin pääosin tilattu muilta, mutta niin tai näin, kaikki tekotavat biisejäni luodessani ovat toki tuttuja. :)
 
Lippu korkealla, rinta rottingilla sekä tanko liukkaana vain kohti uusia nöyryytyksiä musiikintekosarallani mennään. Musanäytteitäni löytyy netistä, jos osaa vain niitä hakea. ;-)
nisumaka
03.10.2016 13:16:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No itselläni lähes aina melodia ensin ja sanat vasta sitten
 
Minulla on ollut asiat "päin vastoin". Käytännössä olen säveltänyt vain muiden tekemiin teksteihin (yleensä runoihin ja teatterimusikaaliteksteihin). Ensin tavutan sanat ja muutoinkin etsin sanoista sanotaan nyt vaikka painotuksia. Näiden perusteella tulee minulle melodian kulku (rytmi kasaan). Sävelkorkeudet alan tästä sitten hahmottaa iteroiden järkeviä kokonaisuuksia siten, että syntyy harmonia. No joo, kukin mallaa tavallaan.
 
cipriani
10.10.2016 13:58:34 (muokattu 10.10.2016 14:03:07)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eipä sitä varmaan kukaan osaa sanoa mistä saa taikaa laulumelodiaan. Taika pitää vain jostain hatusta vetäistä.
 
Jos kappaleen melodian voi (joku muukin kuin itse) oppia ilman että opettelee myös sanat niin sitten kappaleessa kai on jo jotain taikaa. Vähän sama juttu kun joskus koulussa opetteli esim. ruotsin sanoja niin muisti missä järjestyksessä ne ovat kirjassa. Mutta jos joku kyseli sanoja eri järjestyksessä niin siinä olikin probleemaa.
Eli laulussa, jos muistaa kappaleen tekstin niin saattaa muistaa sen avulla miten melodia meni. Ainakin itse tehty tämä havainto. Että pitäisi siis pyrkiä siihen että melodia todella toimii ja mennä jotenkin se edellä. Ei tietenkään tarkoita että pitäisi tehdä ensin melodia, sitten sanat mutta melodian pitäisi siis toimia instumentaalinakin.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti