Muusikoiden.net
15.12.2018
Akustiset Furch-kitarat | Kohtuuhintaista eurooppalaista huippulaatua jo vuodesta 1981! 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Oman opetuskirjan tekeminen kitaralle
1
silhouette
07.04.2018 19:20:45
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen soittanut kitaraa noin vuodesta 1992 ja koska minulle on jo tullut jonkin verran kokemusta soittamisesta niin olen ajatellut, että ottaisin elämässäni tämän hetkiseksi päämääräksi oman kitaranopetus-kirjan tekemisen.
 
Ainut, että kirjani poikkeaisi hieman muista tuhansista samanlaisista opetuskirjoista siinä, että - jo heti kirjan alussa - todettaisiin, ettei kirjassa opeteta lainkaan teoriaa vaan kirjan pääpaino olisi siinä, että se sisältäisi joko viisikymmentä tai sata kitaralickiä (en ole vielä päättänyt tarkasti monta) nuotteina sekä tablatureina joiden tarkoitus on pelkästään ja ainoastaan siinä, että kirjan lukija/kitaristi saa uusia ideoita ja näkökulmia jotka taas avaavat ovia eteenpäin hänen nykyhetkisestä umpikujastaan. Tätä mielentilaa sanotaan käsittäkseni myös "tyhjän paperin kammoksi". Lisäksi soittaisin jokaisen kirjanlickin itse ja se tuli jossain muodossa kirjan mukana sen ostajalle. Minusta tämä kaikki tuntuu ainakin tämän hetkisenä ajauksena oikein hyvälle.
 
Ja, tiedän kyllä ettei tästä tule mitään bestselleriä tai sinne päinkään ja senkin takia ajattelin, että pyrkisin saamaan teokseni vaatimattomasti esille e-kirjana Books on Demandissa tai jossain muussa vastaavassa sivustolla, ehkä Elisa kirjassa. Hinnaksi laittaisin tälle kirjalle vain muutaman euron koska se tuntuu oikeimmalta niin ja muutenkin laskee potentiaalisen ostajan kynnystä ostaa tämä kirja.
 
Mitä ajatuksia tällainen juttu teissä herättää? Kiitoksia!
 
Aina voi yrittää.
kimurantti1
07.04.2018 20:01:31 (muokattu 07.04.2018 20:06:23)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensimmäisenä tulee mieleen seuraavaa. Jos ottaa tavoitteeksi opetella hirveän määrän lickejä, miksi kukaan opiskelisi 50 jonkun toisen mielestä parasta lickiä kun voi opetella omasta mielestä 50 parasta?
 
Mä opetan työkseni ja voin sanoa, ettei mulla ole ollut ainuttakaan oppilasta, jonka umpikujat ja solmut olisi auenneet moisella lickisavotalla. Olennaisempaa on, että mitä niistä lickeistä saa irti. Ilman kontekstia lickien opettelu on kuin puppulausegeneraattorin tuottamien lauseiden lisääminen tietokirjaan. On paljon parempi opetella viisi lickiä kymmenestä paikasta otelaudalla ja kuin viisikymmentä lickiä yhdestä paikasta. Kannattaa opetella soveltamaan sanavarastoa jonka jo nyt osaa. Muokkaamaan ideoita rytmisesti, sovittamaan ne erilaisiin sointuihin ja sointukiertoihin. Uusia näkökulmia soittamiseen saa kuuntelemalla uutta musiikkia tai soveltamalla vanhaa tavalla jota ei ole kokeillut, ennemmin kuin opettelisi mekaanisesti vaan lickejä ulkoa.
 
Mitä vaan voi tietenkin tehdä ja tsemppiä siihen. Sanoisin kuitenkin, että ko. kirjan tekoon menneen ajan voit käyttää paremminkin.
 
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
silhouette
07.04.2018 20:31:24
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Ensimmäisenä tulee mieleen seuraavaa. Jos ottaa tavoitteeksi opetella hirveän määrän lickejä, miksi kukaan opiskelisi 50 jonkun toisen mielestä parasta lickiä kun voi opetella omasta mielestä 50 parasta?
 
Tuo nyt oli aika tyhmä ajatus. Jos tuota soveltaisi käytäntöön, niin se on aika pahasti ristiriidassa sen kanssa, että sitten voidaan samantien unohtaa kaikki uuden ja varsinkin muiden tekemä musiikki ja soitella vain ehdottoman omia ideoita. Totta kai jollekin on järkeä opetella minun tekemiä lickejä siinä missä kenen tahansa muunkin. Musiikki on vuorovaikutuksessa oppimista ja - ihme kyllä - uskon, että minullekin on tuossa vuorovaikutuksessa jotain pientä sanottavaa koska olen oppinut vuosien varrella soittamisesta yhtä sun toista, ihan samanlailla muutkin nimikitaristit joiden lickejä porukka ostelee ja opettelee nuotti ja tablature-kirjosta.
 
Aina voi yrittää.
kimurantti1
07.04.2018 20:42:07 (muokattu 07.04.2018 20:44:21)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

silhouette: Tuo nyt oli aika tyhmä ajatus. Jos tuota soveltaisi käytäntöön, niin se on aika pahasti ristiriidassa sen kanssa, että sitten voidaan samantien unohtaa kaikki uuden ja varsinkin muiden tekemä musiikki ja soitella vain ehdottoman omia ideoita.
 
En sanonut ettei kenenkään kannattaisi opetella uutta. Sanoin, että minkä takia kukaan antaisi toisen valita lickit jotka opettelee, sen sijaan että itse valikoisi ne lempparibiiseistään?
 
Totta kai jollekin on järkeä opetella minun tekemiä lickejä siinä missä kenen tahansa muunkin. Musiikki on vuorovaikutuksessa oppimista ja - ihme kyllä - uskon, että minullekin on tuossa vuorovaikutuksessa jotain pientä sanottavaa koska olen oppinut vuosien varrella soittamisesta yhtä sun toista, ihan samanlailla muutkin nimikitaristit joiden lickejä porukka ostelee ja opettelee nuotti ja tablature-kirjosta.
 
Onko sulla joku konteksti lickeille, siis biisi tai biisejä joihin ne soitat? En ole kuullut soittoasi enkä tietenkään voi ottaa kantaa siihen, kuinka hyvää tekemäsi musiikki on. Sanon vaan, että lickejä on soittaneet levyille läjäpäin mm. Eddie Van Halen, Jimi Hendrix, Steve Lukather, Pat Metheny jne. Kaikella rakkaudella, mitä tuollainen lickikirja tarjoaa, mitä ei ole jo levyillä? Vedätkö yhtä hyvällä timella, soundilla ja fraseerauksella yhtä hyviin biiseihin ja jos et, miksi joku opettelisi siitä kirjasta eikä omalta lempparilevyltään?
 
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
silhouette
07.04.2018 20:53:46 (muokattu 07.04.2018 21:06:40)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Onko sulla joku konteksti lickeille, siis biisi tai biisejä joihin ne soitat? En ole kuullut soittoasi enkä tietenkään voi ottaa kantaa siihen, kuinka hyvää tekemäsi musiikki on. Sanon vaan, että lickejä on soittaneet levyille läjäpäin mm. Eddie Van Halen, Jimi Hendrix, Steve Lukather, Pat Metheny jne. Kaikella rakkaudella, mitä tuollainen lickikirja tarjoaa, mitä ei ole jo levyillä? Vedätkö yhtä hyvällä timella, soundilla ja fraseerauksella yhtä hyviin biiseihin ja jos et, miksi joku opettelisi siitä kirjasta eikä omalta lempparilevyltään?
 
Lähinnä ajattelin soittaa lickejä mahdollisimman monista eri genreistä ja tyyleistä jotta ne avaisivat mahdollisimman monia ovia kirjan ostaneelle. Ja siinä mielessä kirjani tarjoaisi jotain uutta, että kaikki lickit on minun itse tekemiäni/keksimiäni ja varmasti soitan ne nykyään vähintäänkin hyvällä tatsilla. Mutta, joo, ymmärrän kyllä pointisi, että Hendrixit, Methenyt jne on jo tehnyt ja soittanut paljon, itse asiassa erittäin paljon hienoja kitaraideoita, mutta niin kuin sanoin, niin on minullekin oma pieni sanottavani tässä aiheessa ja jos joku haluaa kuunnella minun "ääntä" niin voi siitä oppia jotain, kuten sinun oppilaasi oppivat sinulta. Itse olen vuosien varrella saanut hyvinkin paljon iloa soittamalla pelkkiä lickejä monista eri jazz-kirjoista. Jos kaikki ajattelisivat, ettei kannata tehdä mitään kun ehkä sellainen on jo tehty niin kukaan ei tekisi mitään. Ja kuitenkin jokaisella yksittäisellä ihmisellä on "oma henkilökohtainen saundinsa" jolla tehdä oma versionsa ja näkemyksensä musiikista ja lisätä se kaiken muun maailmassa olevan musiikin joukkoon.
 
Aina voi yrittää.
Vesa423
07.04.2018 22:24:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Perusteluille, mitä lickien opettelemisella tavoitellaan, ja mitä minkäkin lickikokonaisuuden haltuunottamisella saavutetaan, kannattaa käyttää hieman aikaa. Näin 25-30 vuotta myöhemmin ajateltuna nuoruuden musiikkiopisto-opintojen (klassisen pianon puolella siihen aikaan) perusongelma monessa kohtaa oli, että opetellaan etydeitä, opetellaan teoriaa, opetellaan sitä sun tätä, mutta ainakaan oppikirjoissa ei kovin paljoa perusteluja eri juttujen taustoista ollut. Opettajasta sitten kiinni miten minkäkin idea aukeni. Aikuisiällä kun opettelu menee toisin päin, eli huomaa haluavansa oppia jonkun jutun, ja katsoo sitten jostain miten asia menee, tämä motivointipuoli hoituu itsestään.
 
Pointtina siis se, että tuskin kukaan lähtee opettelemaan 50 lickiä, jos ei ole näkymää siitä mihin niillä pääsee. Jos ajatus oli kerätä tavaraa eri genreistä, yksi mahdollisuus vois olla rakentaa lickit ryhmiksi niin, että niiden kautta jokaisen käsiteltävän genren tiettyjä avainjuttuja tulis otettua haltuun, ja saisi saavutettua jonkunlaisen lähtötason k.o. genren muiden samantapaisten asioiden opetteluun.
 
silhouette
07.04.2018 22:31:31
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vesa423: Pointtina siis se, että tuskin kukaan lähtee opettelemaan 50 lickiä, jos ei ole näkymää siitä mihin niillä pääsee. Jos ajatus oli kerätä tavaraa eri genreistä, yksi mahdollisuus vois olla rakentaa lickit ryhmiksi niin, että niiden kautta jokaisen käsiteltävän genren tiettyjä avainjuttuja tulis otettua haltuun, ja saisi saavutettua jonkunlaisen lähtötason k.o. genren muiden samantapaisten asioiden opetteluun.
 
Ihan varteen otettavia ajatuksia, kiitos.
 
Aina voi yrittää.
Don Felder
14.04.2018 13:31:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

YouTube ja hakusanaksi guitar licks niin löytyy noin 2180000 tulosta.
Onnea ja menestystä kirjan markkinointiin.
 
En juo alkoholia uskonnon takia vaan aivan muun syyn takia.
silhouette
14.04.2018 14:27:37
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Don Felder: YouTube ja hakusanaksi guitar licks niin löytyy noin 2180000 tulosta.
Onnea ja menestystä kirjan markkinointiin.

 
Kiitos paljon!
 
Aina voi yrittää.
Arkka
19.04.2018 18:53:23
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tee ihmeessä jos huvittaa. Vaikka et myisi yhtäkään, niin se menee hyvästä harjoituksesta ja ajatukset omista jutuista selkiytyy itselle.
 
Oppijan näkökulmasta tulee mieleen sellanen, että haluis kuulla kaikki likit ja kuulla ne mahdollisimman kätevästi, jotta olis helppo poimia sieltä kiinnostavat jutut. Sikäli voi olla hyvä idea tehdä vaikka joku äänite tai video siihen kylkeen. Varsinkin aloittelijan on vaikea innostua likeistä pelkän nuotin/tabin pohjalta kun se vaatis tietyn määrän harjoitusta, että edes kuulee jutun potentiaalin.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti