Muusikoiden.net
19.09.2018
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Nopeudella pärjää?
1 2 3 4 5 6
wiili
28.11.2017 17:16:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Dokumentti The making of me: Vanessa Mae (2008) käsittelee aihetta tieteellisesti onko lahjakkuus synnynnäistä vai opittua. Muistelen dokumentin tulleen vuosia sitten Ylen kanavalta.
 
hallu
28.11.2017 18:26:44
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Jotkut on fyysisesti hitaampia kuin toiset eli lihasten ja aivojen yhteys ei toimi samalla tavalla kaikilla. Tuon vuoksi kaikista ihmisistä ei voi tulla virtuooseja, vaikka harjoittelua olisi saman verran ja samasta syystä virtuooseja on vähän, koska lahjakkuuden ja ahkeran harjoittelun pitää yhdistyä eikä se ole kovin yleistä.
 
Sun ideat perustuu oletukseen, että ihminen on fysiologisesti stabiili olento, mutta se ei ole totta lihaksisto ja hermotukset kehittyy, myös aivot ovat kehittyvä ja mukautumiskykyinen elin. Ei kaikista voi tulla virtuooseja, esimerkiksi jotkin vammat voivat vaikeuttaa tai estää virtuoosiksi tulemisen kokonaan (tai he tarvitsevat oman virtuoosiluokan), mutta suurimmasta osasta ihmisiä voi tulla virtuooseja..... tai ainakaan se mitä kenestäkin voi tulla, ei ole määrätty syntymässä vaan elämän valinnoissa sitten myöhemmin.
 
Elämä on reiässä rattoisaa......
LaMotta
28.11.2017 18:32:58 (muokattu 28.11.2017 18:33:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: tai ainakaan se mitä kenestäkin voi tulla, ei ole määrätty syntymässä vaan elämän valinnoissa sitten myöhemmin.
 
Sanoisin, että molempia. Pidän tätä totuutena niin, että jälkimmäisissä voi kehittyä ensimmäisessä saadun rajoissa.
 
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
Gary Enfield
28.11.2017 18:40:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No, pienellä ihmisellä on herkkyyskausia ja kun ne on ohi niin ne on ohi.
Lihaksisto, jänteet ja niiden kiinnityskohdat on erilaiset. Lihassyiden laatu ja jakauma vaihtelee.
Aivot ovat erilaiset, hermotus toimii eri tavoin, koordinaatio on erilainen.
Luulisin, että soittamiseen mieltyneistä suurimmalla osalla on periaatteessa valmiudet saavuttaa taso, joka ainakin asiaan vihkiytymättömien korvissa ja silmissä on lähes, jos ei täysin virtuoosimainen.
 
LaMotta
28.11.2017 18:44:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Gary Enfield: hermotus toimii eri tavoin, koordinaatio on erilainen
 
Oikeastaan tätä olin tulossa sanomaan mutta unohdin.
 
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
romeorok
28.11.2017 19:00:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antnis: Jos niin käy niin kannattaa miettiä, että mistä syistä, rinnastuksesi ei kestä päivänvaloa eikä lähempää tarkastelua.
 
Joskus jonkun vasta-argumentissa ei ole päätä eikä häntää.
 
jeespoks holirei!
Zibaldone
29.11.2017 09:24:17 (muokattu 29.11.2017 09:35:09)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihminen, joka seuraa luontaisia kykyjään on onnellisin.
 
"Research shows that the happiest people are those who use their natural talents to the utmost." - T Harv Eker
 
Se jota on siunattu ambidekstrialla, pärjää (suomalaisessa) pesiksessä vähemmällä harjoittelulla kuin vasen- tai oikeakätinen pelaaja, jonka täytyy harjoitella kaksikätisyyttään tietoisesti. Luonnollisesta kaksikätisyydestä on marginaalinen etu musiikissa, mutta pesäpallossa se etu voi olla huima.
 
Krice
29.11.2017 09:50:55 (muokattu 29.11.2017 09:52:05)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: myös aivot ovat kehittyvä ja mukautumiskykyinen elin.
 
Joskus tuntuu, että aivot on vähiten kehittyvä elin ihmisellä. Suurin osa ihmisistä kehittyy murrosikään asti, jonka jälkeen ne on rakentaneet oman ajatusmaailmansa, joka ei tule siitä enää muuttumaan. Tuon vuoksi monet ihmiset mm. äänestävät Kokoomusta.
 
Toisekseen jos ei ole koskaan tuntenut vaikka sellaista ihmistä, joka ei osaa laulaa nuottiin eikä koskaan opi laulamaan niin se on mieltä avartava kokemus. Pitää vain ymmärtää, että muusikkopiirien ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka ei koskaan opi soittamaan tai laulamaan edes välttävästi. Näiden välissä on sitten paljon eri tasoisia soittajia, joista suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia päästä virtuoositasolle edes kovalla harjoittelulla. Tämän foorumin kitarasoolokisat on hyvä osoitus siitä.
 
Jormaz
29.11.2017 10:01:30
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Näiden välissä on sitten paljon eri tasoisia soittajia, joista suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia päästä virtuoositasolle edes kovalla harjoittelulla.
 
Vai onko vain kyse selittelijöistä jotka kokeilee jotain ja luovuttaa kun eivät heti ole huippuja? Urheilussakin käytetään valmentajia koska monessa lajissa tavallinen ihminen ei omin avuin tulisi ikinä mitenkään pääsemään huipulle. Itseoppinut soittajakaan ei välttämättä osaa treenata oikeita asioita ja tarpeeksi paljon.
 
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
hallu
29.11.2017 10:21:14
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Joskus tuntuu, että aivot on vähiten kehittyvä elin ihmisellä. Suurin osa ihmisistä kehittyy murrosikään asti, jonka jälkeen ne on rakentaneet oman ajatusmaailmansa, joka ei tule siitä enää muuttumaan. Tuon vuoksi monet ihmiset mm. äänestävät Kokoomusta.
 
Toisekseen jos ei ole koskaan tuntenut vaikka sellaista ihmistä, joka ei osaa laulaa nuottiin eikä koskaan opi laulamaan niin se on mieltä avartava kokemus. Pitää vain ymmärtää, että muusikkopiirien ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka ei koskaan opi soittamaan tai laulamaan edes välttävästi. Näiden välissä on sitten paljon eri tasoisia soittajia, joista suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia päästä virtuoositasolle edes kovalla harjoittelulla. Tämän foorumin kitarasoolokisat on hyvä osoitus siitä.

 
Tunnen ihmisiä muusikkopiirien ulkopuolelta ja minusta on ihan okei jos ei halua harjoitella vaikkapa laulamaan, että käyttää mieluummin aikansa johonkin muuhun. Ja kyllä mielestäni musiikista voi nauttia muullakin tavalla kuin itse tuottamalla sitä. Se ei kuitenkaan liity siihen mikä olisi tai ei olisi mahdollista.
 
Tunnen myös ihmisiä, jotka äänestävät kokoomusta :-)..... itse en äänestäisi, en koskaan :-). Ymmärrän, että heillä on vain erilainen käsitys etiikasta ja moraalista ja siitä minkälainen tämän maailman tulisi olla.
 
Aivot kehittyy kun niitä käyttää. Yksi esimerkki aivojen loistavasta muakutumis ja kehityskyvystä on vaikkapa aivoinfarktipotilas, joka opettelee uudelleen puhumaan tai kävelemään. Se on sellaista arkipäivän virtuositeettia josta ei paljoa kylillä huudella ja Gutherie Govania palvoessa ei ehkä tule ajatelleeksi, että myös he ovat poikkeusyksilöitä.
 
Sitä voisi kuvitella, että "virtuositeetti" olisi jonkinlainen vääjäämätön kohtalo, mutta ei se ole. Se vaatii paljon työtä ja jotta pääsee esille, niin tarvitaan vielä enemmän onnea ja hyviä suhteita. Nykyisin internetin aikana on varmasti lukuisa joukko vaikkapa Govanin tasoisia sängynlaitakitaristeja joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Ei virtuoottisuus johda vääjäämättä menestykseen, vaan menestymiseen vaaditaan tuuria suhteita, edullista ulkokuorta ja ennen kaikkea uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa menestyä.
 
Elämä on reiässä rattoisaa......
Gary Enfield
29.11.2017 11:54:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tarkkaan ottaen kenenkään joka on yli 30 on turha haaveilla virtuositeetista jos sitä ei jo ole tai sitä ollaan jo huulilla. Ja tämäkin on melko lempeästi sanottu. Jokainen voi kuitenkin hakea sitä parasta mihin omat pelimerkit riittää, vaikka ois aloittanut soittamisen vasta tänään.
 
antnis
29.11.2017 12:06:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutun määrä on täällä ihan käsittämätön.
 
Gary Enfield
29.11.2017 12:08:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antnis: Mutun määrä on täällä ihan käsittämätön.
 
Valaise.
 
trjukul
 
hallu
29.11.2017 12:12:15
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antnis: Mutun määrä on täällä ihan käsittämätön.
 
Tämähän on keskustelufoorumi..... mistä ihmiset puhuisi muusta kuin siitä miltä niistä tuntuu? vai onko tunteet mielestäsi käsittämättömiä?
 
Elämä on reiässä rattoisaa......
antnis
29.11.2017 12:49:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Tämähän on keskustelufoorumi..... mistä ihmiset puhuisi muusta kuin siitä miltä niistä tuntuu? vai onko tunteet mielestäsi käsittämättömiä?
 
Joo tunteet ovat vain tiellä... :D
 
Myönnän auliisti, että olen Kricen linjoilla näissä asioissa ja vastaanväittäjiltä faktat pöytään eikä mutua tai syyllistämistä. Erityisesti kehottaisin miettimään sitä, että jos puhutaan huippu-urheilijoista, niin valmentajat tuskin olisivat edes lähteneet kehittämään sellaista ns. tavallisesta ihmisestä, ei vaan maksa vaivaa. Huiput kyllä erottuvat massasta jo aika nuorena.
 
hallu
29.11.2017 13:11:41
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

antnis: Joo tunteet ovat vain tiellä... :D
 
Myönnän auliisti, että olen Kricen linjoilla näissä asioissa ja vastaanväittäjiltä faktat pöytään eikä mutua tai syyllistämistä. Erityisesti kehottaisin miettimään sitä, että jos puhutaan huippu-urheilijoista, niin valmentajat tuskin olisivat edes lähteneet kehittämään sellaista ns. tavallisesta ihmisestä, ei vaan maksa vaivaa. Huiput kyllä erottuvat massasta jo aika nuorena.

 
Urheilussa fyysiset ominaisuudet ovat tärkeitä (raajojen pituudet ja keskinäiset suhteet ja ruumiin rakenne etc.), niin niihin ei voi harjoittelulla voikuttaa. Esimerkiksi heittolajeissa jonkun ruumiinrakenne vain on edullisempi johonkin tiettyyn hommaan. Urheilussa tosin voi säännöillä säätää sen minkälaista ruumiinrakennetta haluaa suosia tai teoriassa rakenteellisia eroja voisi joillakin säännöillä vähän kompensoida. Mutta joo sukulaispoika on ollut huippu-urheilija ja olen kyllä huomannut ja selvillä että urheilussa synnynnäisillä ominaisuuksia voi ola enemmän merkitystä. Mutta urheilussakin suurin merkitys on sillä syntymän jälkeen tehtävällä työllä ja valinnoilla.
 
En minä rupea faktoja lyömään pöytään kun ei minulla niitä ole. Yhtä hyvin niitä faktoja voi lyödä pöytään se jolla niitä on. Muussa tapauksessa me puhumme tunteista ja uskomuksista.
 
Elämä on reiässä rattoisaa......
antnis
29.11.2017 14:49:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Urheilussa fyysiset ominaisuudet ovat tärkeitä (raajojen pituudet ja keskinäiset suhteet ja ruumiin rakenne etc.), niin niihin ei voi harjoittelulla voikuttaa. Esimerkiksi heittolajeissa jonkun ruumiinrakenne vain on edullisempi johonkin tiettyyn hommaan. Urheilussa tosin voi säännöillä säätää sen minkälaista ruumiinrakennetta haluaa suosia tai teoriassa rakenteellisia eroja voisi joillakin säännöillä vähän kompensoida. Mutta joo sukulaispoika on ollut huippu-urheilija ja olen kyllä huomannut ja selvillä että urheilussa synnynnäisillä ominaisuuksia voi ola enemmän merkitystä. Mutta urheilussakin suurin merkitys on sillä syntymän jälkeen tehtävällä työllä ja valinnoilla.
 
En minä rupea faktoja lyömään pöytään kun ei minulla niitä ole. Yhtä hyvin niitä faktoja voi lyödä pöytään se jolla niitä on. Muussa tapauksessa me puhumme tunteista ja uskomuksista.

 
En tietenkään ole sitä mieltä, etteikö ihmisen kannattaisi käyttää mahdollisimman paljon aikaa sellaisen taidon harjoittamiseen, josta hän kokee saavansa iloa, oli sitten joku toinen mitä mieltä tahansa hänen mahdollisista yksilökohtaisista rajoituksistaan.
 
Arkka
29.11.2017 15:53:03
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuossa tutkimusta kuinka lääkkeillä voi vaikuttaa esim. absoluuttisen sävelkorvan oppimiseen aikuisilla:
https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnsys.2013.00102/full
 
Tosi pieni otanta, enkä googlannut vastaväitteitä, mutta kyl tuo tekee järkeä. Ja tosiaan siis toihan pätee kaiketi muidenkin asioiden oppimiseen; absoluuttinen sävelkorva on vaan aikuisena vaikeasti opittavista asioista helppo testata.
 
Herää kyllä kysymyksiä minuuden kokemuksesta jos joskus voi vaikka äidinkielensä vaihtaa täydellisesti. Saako uudet lapsuuden traumat kun jotain ikävämpää sattuu? Muuttuuko poliittinen näkemys ja lempiväri?
 
Taisi olla joku proteiini, joka plastisuutta estää aikuisilla, eikä se varmaan ihan sattumalta ole olemassa, vaikka toisaalta olis helppo keksiä evoluutiollista etua myös pidemmästä kriittisestä vaiheesta plastisuudessa (ihmisellä se toki onkin pitkä verrattuna muihin eläimiin). Tarviikohan tää ottaa huomioon tulevaisuuden virtuooseissa, eli tekoälyissä?
 
Gary Enfield
29.11.2017 17:52:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Arkka: Tuossa tutkimusta kuinka lääkkeillä voi vaikuttaa esim. absoluuttisen sävelkorvan oppimiseen aikuisilla:
https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnsys.2013.00102/full
 
Tosi pieni otanta, enkä googlannut vastaväitteitä, mutta kyl tuo tekee järkeä. Ja tosiaan siis toihan pätee kaiketi muidenkin asioiden oppimiseen; absoluuttinen sävelkorva on vaan aikuisena vaikeasti opittavista asioista helppo testata.
 
Herää kyllä kysymyksiä minuuden kokemuksesta jos joskus voi vaikka äidinkielensä vaihtaa täydellisesti. Saako uudet lapsuuden traumat kun jotain ikävämpää sattuu? Muuttuuko poliittinen näkemys ja lempiväri?
 
Taisi olla joku proteiini, joka plastisuutta estää aikuisilla, eikä se varmaan ihan sattumalta ole olemassa, vaikka toisaalta olis helppo keksiä evoluutiollista etua myös pidemmästä kriittisestä vaiheesta plastisuudessa (ihmisellä se toki onkin pitkä verrattuna muihin eläimiin). Tarviikohan tää ottaa huomioon tulevaisuuden virtuooseissa, eli tekoälyissä?

 
Onhan kielen oppimisessa kanssa selkeitä eroja ihmisissä. Toiset säilyttää aksenttinsa, vaikka muuten osaisikin, toiset oppii uuden nuotin jotakuinkin täydellisesti. Voisikohan lääkitys auttaa siinä?
 
Mahtaisinkohan soittaan yhtään paremmin, vaikka osaisin nimetä jokaisen väärän nuotin? Vai tulisko musta hyvä juuri siinä, väärien nuottien nimeämisessä. Sori! piti olla B. - Tarkotatko sää B vai H vai bB?
 
antnis
29.11.2017 18:37:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo, oikea lääkitys ja jokainen kirjoittaa väitöskirjan ja kehittää siinä sivussa absoluuttisen sävelkorvan. Ja sit mä heräsin.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti