| Aihe: Kitara kirjoista | |
|---|
|
Onko kukaan törmännyt guitar aerobic tai fretboard freedom nimisiin kirjoihin. Ta joihinkin muihin vastaaviin.
Onko kirjoista hyötyä "jumiin" jäänneelle kitaristille? Kumpi olisi kannattavampi kahlata ensin läpi? | |
jimbeans: Onko kukaan törmännyt guitar aerobic tai fretboard freedom nimisiin kirjoihin. Ta joihinkin muihin vastaaviin.
Onko kirjoista hyötyä "jumiin" jäänneelle kitaristille? Kumpi olisi kannattavampi kahlata ensin läpi?
Aiotko rakentaa kitaran kirjoista, vai vetää kitaran kirjasta ikään kuin taikuri vetää kanin hatusta? | |
Kielip po holiisi!!! ;) | |
Iiwanalle ihan plussa hauskasta ja älykkäästä kommentista, hieman Fingerporilaista sanoilla leikittelyä. Arvostan.
Ehkä aloittaja ei niinkään... |  Jucciz
14.08.2017 23:27:49 (muokattu 14.08.2017 23:34:17) | |
|
Aiheeseen liittyen, luin viime yönä pitkästä aikaa Mick Goodrickin mainiota kirjaa "The Advancing Guitarist", ja muistin jälleen kerran, miksi tuo on niin paljon parempi kuin kaiken maailman sormijumppa-, soolotranskriptio-, tai muut sellaiset kirjat, jotka tarjoavat ainoastaan jonkin valmiin metodin tai treeniohjelman ilman, että lukijan itse tarvitsee tehdä minkäänlaista ajatustyötä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan joskus, jos vähän kokonaisvaltaisempi soittimen hahmottaminen ja ylipäätään musiikillisen ymmärryksen laajentaminen kiinnostaa. Kirjan sisältö haastaa ajattelemaan ja näkemään vaivan itse, eikä se tarjoa ainuttakaan valmista tabulatuuria tai tekniikkatreeniä. Sen sijaan se saa lukijan tosissaan funtsimaan omaa suhdettaan soittimeen ja musiikkiin laajemminkin.
Lyön tuopillisen vetoa, että kuka tahansa tuon kirjan lukenut ja oikeasti sen sisällön kokonaisuudessaan omaksunut ja omaan soittoonsa täysin hyötykäyttöön valjastanut kaveri on parempi ja taitavampi soittaja kuin Vai, Gilbert, Petrucci, Hendrix, Gilmour, Trucks, Clapton, Kingit (kaikki kolme), Slash, Blackmore, EVH ja vaikkapa Ynkkä yhteensä - vaikka kukaan noista ei edes ole kovin huono. Sen verran tuhdista teoksesta puhutaan. | |
Jucciz: Aiheeseen liittyen, luin viime yönä pitkästä aikaa Mick Goodrickin mainiota kirjaa "The Advancing Guitarist", ja muistin jälleen kerran, miksi tuo on niin paljon parempi kuin kaiken maailman sormijumppa-, soolotranskriptio-, tai muut sellaiset kirjat, jotka tarjoavat ainoastaan jonkin valmiin metodin tai treeniohjelman ilman, että lukijan itse tarvitsee tehdä minkäänlaista ajatustyötä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan joskus, jos vähän kokonaisvaltaisempi soittimen hahmottaminen ja ylipäätään musiikillisen ymmärryksen laajentaminen kiinnostaa. Kirjan sisältö haastaa ajattelemaan ja näkemään vaivan itse, eikä se tarjoa ainuttakaan valmista tabulatuuria tai tekniikkatreeniä. Sen sijaan se saa lukijan tosissaan funtsimaan omaa suhdettaan soittimeen ja musiikkiin laajemminkin.
Lyön tuopillisen vetoa, että kuka tahansa tuon kirjan lukenut ja oikeasti sen sisällön kokonaisuudessaan omaksunut ja omaan soittoonsa täysin hyötykäyttöön valjastanut kaveri on parempi ja taitavampi soittaja kuin Vai, Gilbert, Petrucci, Hendrix, Gilmour, Trucks, Clapton, Kingit (kaikki kolme), Slash, Blackmore, EVH ja vaikkapa Ynkkä yhteensä - vaikka kukaan noista ei edes ole kovin huono. Sen verran tuhdista teoksesta puhutaan.
No mikset itse sitten yritä omaksua sitä? | |
Jucciz: Aiheeseen liittyen, luin viime yönä pitkästä aikaa Mick Goodrickin mainiota kirjaa "The Advancing Guitarist", ja muistin jälleen kerran, miksi tuo on niin paljon parempi kuin kaiken maailman sormijumppa-, soolotranskriptio-, tai muut sellaiset kirjat, jotka tarjoavat ainoastaan jonkin valmiin metodin tai treeniohjelman ilman, että lukijan itse tarvitsee tehdä minkäänlaista ajatustyötä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan joskus, jos vähän kokonaisvaltaisempi soittimen hahmottaminen ja ylipäätään musiikillisen ymmärryksen laajentaminen kiinnostaa. Kirjan sisältö haastaa ajattelemaan ja näkemään vaivan itse, eikä se tarjoa ainuttakaan valmista tabulatuuria tai tekniikkatreeniä. Sen sijaan se saa lukijan tosissaan funtsimaan omaa suhdettaan soittimeen ja musiikkiin laajemminkin.
Lyön tuopillisen vetoa, että kuka tahansa tuon kirjan lukenut ja oikeasti sen sisällön kokonaisuudessaan omaksunut ja omaan soittoonsa täysin hyötykäyttöön valjastanut kaveri on parempi ja taitavampi soittaja kuin Vai, Gilbert, Petrucci, Hendrix, Gilmour, Trucks, Clapton, Kingit (kaikki kolme), Slash, Blackmore, EVH ja vaikkapa Ynkkä yhteensä - vaikka kukaan noista ei edes ole kovin huono. Sen verran tuhdista teoksesta puhutaan.
No pistin varaten, jos se sitten lopultakin lähtis. | |
Jucciz:... Lyön tuopillisen vetoa, että kuka tahansa...
Niikus tiijät, niitä kokonaisuudessaan omaksuneita ja hyötykäyttöön valjastaneita ei taida kovin pitkäksi jonoksi asti piisata ;)
Ei minulla näitä tabulatuurielämäntappaoppaita vastaan mitään ole, mutta syvällisempään suhteeseen soittimensa kanssa halajavalle tämä on ehdoton hankinta.
White men can't Monk | |
Jucciz: Aiheeseen liittyen, luin viime yönä pitkästä aikaa Mick Goodrickin mainiota kirjaa "The Advancing Guitarist", ja muistin jälleen kerran, miksi tuo on niin paljon parempi kuin kaiken maailman sormijumppa-, soolotranskriptio-, tai muut sellaiset kirjat, jotka tarjoavat ainoastaan jonkin valmiin metodin tai treeniohjelman ilman, että lukijan itse tarvitsee tehdä minkäänlaista ajatustyötä.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan joskus, jos vähän kokonaisvaltaisempi soittimen hahmottaminen ja ylipäätään musiikillisen ymmärryksen laajentaminen kiinnostaa. Kirjan sisältö haastaa ajattelemaan ja näkemään vaivan itse, eikä se tarjoa ainuttakaan valmista tabulatuuria tai tekniikkatreeniä. Sen sijaan se saa lukijan tosissaan funtsimaan omaa suhdettaan soittimeen ja musiikkiin laajemminkin.
Lyön tuopillisen vetoa, että kuka tahansa tuon kirjan lukenut ja oikeasti sen sisällön kokonaisuudessaan omaksunut ja omaan soittoonsa täysin hyötykäyttöön valjastanut kaveri on parempi ja taitavampi soittaja kuin Vai, Gilbert, Petrucci, Hendrix, Gilmour, Trucks, Clapton, Kingit (kaikki kolme), Slash, Blackmore, EVH ja vaikkapa Ynkkä yhteensä - vaikka kukaan noista ei edes ole kovin huono. Sen verran tuhdista teoksesta puhutaan.
Mun mielestä se on vähän tylsä matemaattinen teos joka voisi olla hyvin myös nuotti + tabulatuurimuodossa. Asiaahan kirja sinänsä on, mutta kaikki saatanan permutaatiot käydään läpi jotka itsekin pystyy hahmottamaan ilman, että niitä rautalangasta väännetään auki. Ei se soittamaan ketään opeta sen enempää kuin mikään tabulatuurimuodossa kirjoitettukaan teos. Ja tabulatuurien yhtedessähän on tavallisesti aina nuotit, joka jostain syystä aina tabulatuurien parjaajilla tuntuu unohtuvan.
Tuo jälkimmäinen kappale on kyllä täyttä komediaa. Vai onko tämä todellakin joku soittamisen kultainen kirja, jonka täysin omaksumalla soittotaitosi, tekniikkasi ja tyylitajusi nousevat uusiin jumalallisiin sfääreihin, joita kukaan noista soittajista ei ole vielä kyennyt tavoittamaan. Entä kirjan kirjoittaja. Kai se sitten on maailman paras muusikko, kun on kyennyt pukemaan tuon kaiken nerouden sanoiksi.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
Zeeboo: Niikus tiijät, niitä kokonaisuudessaan omaksuneita ja hyötykäyttöön valjastaneita ei taida kovin pitkäksi jonoksi asti piisata ;)
Ei minulla näitä tabulatuurielämäntappaoppaita vastaan mitään ole, mutta syvällisempään suhteeseen soittimensa kanssa halajavalle tämä on ehdoton hankinta.
Saatetekstissä on omistuskirjoitus Pat Methenylle - osittain siksi, että hän tsemppasi Goodrickiä pukemaan ideansa sanoiksi ja julkaisemaan kirjan - mutta ennen kaikkea siksi, ettei Metheny itse koskaan tarvinnut sitä. | Jucciz
16.08.2017 03:39:27 (muokattu 16.08.2017 03:44:48) | |
|
Kampela77: Mun mielestä se on vähän tylsä matemaattinen teos joka voisi olla hyvin myös nuotti + tabulatuurimuodossa. Asiaahan kirja sinänsä on, mutta kaikki saatanan permutaatiot käydään läpi jotka itsekin pystyy hahmottamaan ilman, että niitä rautalangasta väännetään auki. Ei se soittamaan ketään opeta sen enempää kuin mikään tabulatuurimuodossa kirjoitettukaan teos. Ja tabulatuurien yhtedessähän on tavallisesti aina nuotit, joka jostain syystä aina tabulatuurien parjaajilla tuntuu unohtuvan.
Tuo jälkimmäinen kappale on kyllä täyttä komediaa. Vai onko tämä todellakin joku soittamisen kultainen kirja, jonka täysin omaksumalla soittotaitosi, tekniikkasi ja tyylitajusi nousevat uusiin jumalallisiin sfääreihin, joita kukaan noista soittajista ei ole vielä kyennyt tavoittamaan. Entä kirjan kirjoittaja. Kai se sitten on maailman paras muusikko, kun on kyennyt pukemaan tuon kaiken nerouden sanoiksi.
Tutustupa kirjaan joskus, jos on sopiva hetki. Yllä olevasta lässytyksestä sai vaikutelman, ettet ole koskaan lukenut ainuttakaan sivua siitä - tai ainakaan ymmärtänyt lukemastasi sanaakaan. En kyllä tähänastisen perusteella odottanutkaan, että olisit tässä(kään) asiassa samoilla linjoilla kuin minä - eli oikeassa. Varmasti myös suurelta osin provoat tapojesi mukaan lämpimiksesi, mutta kirjoitan tähän vastineen lähinnä siksi, että muut eivät vahingossakaan ota tosissaan tuota tekstiäsi.
Matemaattinen on ehkä huonoin mahdollinen sana kuvaamaan tuota kirjaa, Petruccin 1234-treenit ovat matematiikkaa - jos semmoisesta sattuu tykkäämään. Esimerkiksi filosofinen olisi paljon parempi kuvaus. Vaan käyttipä mitä sanaa hyvänsä, avainjuttu on siltikin se, mitä kirjassa itsessäänkin moneen kertaan alleviivataan: se ei tarjoa valmista treenimetodia, vaan asiat on lopultakin oivallettava itse, kyseessä on todellinen tee-se-itse-opus.
Vinkkejä omien käsitysten laajentamiseen, instrumentin (ja sen rajoitteiden) hahmottamiseen ja teoreettiseen ymmärrykseen kirjassa tarjotaan runsain mitoin: sieltä voi ottaa sen verran kuin kerralla pystyy omaksumaan ja ahmia myöhemmin lisää kun edellinen suupala on sulanut. Joitain havainnollistavia nuottiesimerkkejä kirjassa on, mutta pääpaino on niissä diipimmissä sanallisissa asioissa, jotka toisille aukeavat helpommin, toisille hankalammin, mutta kaikille sinnikkäille aikanaan - tuosta kirjasta on nimittän iloa sekä vasta-alkajalle että vuosia soittaneelle, koska noihin juttuihin voi aina palata ja löytää niistä jotain uutta.
Joka tapauksessa, tässä kirjassa on kyse jostain ihan muusta kuin valmiiksi pureskeltujen sormitusten opettelusta tai nopeuden kehittämisestä - kaikista tärkeimpiä musiikillisia oivalluksia on muutenkin ihan turha edes yrittää kirjoittaa tabulatuureiksi. Oikoreittien etsijät tulevat pettymään, se on varmaa. Tämä kirja on ennen kaikkea niille, jotka haluavat oppia:
1) liikkumaan otelaudalla ilman rajoituksia (lopullinen päämäärä, jota ei toki koskaan täysin voi saavuttaa)
2) improvisoimaan soittimen ja ihmisfysiikan rajoissa, ts. niin sujuvasti kuin se on kitaralla mahdollista
3) oman soiton kuuntelua niin melodian, timen, vireen, fraseerauksen, soundin, fiiliksen kuin monen muunkin jutun kautta
4) ajatuksia sormituksista, asemista, asteikoista, intervalleista, moodeista, soinnuista, ja toisaalta ...
5) ... harjoittelusta, oppimisesta, motivaatiosta, tyylitajusta, esiintymisestä, itsekriittisyydestä, itsensä armahtamisesta tai vaikkapa hiljaisuudesta
Edellistä edellisen viestini viimeinen kappale oli lähinnä hyvin teoreettinen hypoteesi: tuskinpa löytyy yhtään soittajaa, jonka elinikä riittäisi tuon teoksen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen - sen verran tuhti paketti se on. Siksi uskalsinkin väitteen ilmaan heittää. Näkisin tässä vertauksen paikan. Supertiluttajien tabulatuurikirjat ovat pikaruokaa, joka täyttää mahan puoleksi tunniksi: sitten pieraiset kerran ja taas on nälkä. The Advancing Guitaristin tyyppiset kirjat ovat läpi elämän jatkuva monipuolinen ruokavalio, joka pitää kropan terveenä ja pään kunnossa. | |
Onhan tuo kiintoisa vinkki, vaikka olen liian laiska opettelemaan mitään kunnolla. Pitänee hommata jostain selailtavaksi moinen teos. Filosofia kun mainittiin, tuli mieleen tämä kirja:
http://www.nastamuumio.fi/sudo.html
Kevyttä luettavaa. Oivallisia kiteytyksiä soittamisesta ja asenteesta ylipäätään.
En ole musiikin asiantuntija. | |
Pitänee käydä kirjastossa lainaamassa kyseinen opus selattavaksi. Tosin itseoppineena teoriakin vielä aika hakusessa, vaikuttaakohan miten kirjan sisäistämiseen.
Tabulatuuri-kirjahan olisi matala kynnys lähteä nopeutta ja lickkejä harjoittelemaan, mutta onko siitä pitempään apua.
Mutta kokeillaan Goodrickin kirjaa kun näyttää olevan kirjaston valikoimissa. | |
Tuolta voi tutkailla opusta ennen ostopäätöstä. Tämä on mielestäni enemmänkin jazz kitaristien "raamattu" kuin rock jne. Nimessä oleva "Advancing" on hyvin teosta kuvaava.
https://www.scribd.com/doc/21453200 … oodrick-The-Advancing-Guitarist-pdf | silhouette
16.08.2017 13:51:50 (muokattu 16.08.2017 13:53:15) | |
|
En todellakaan kysy tätä ollenkaan vittuillakseni vaan ihan mielenkiinnosta, eli kerro Jucciz Pat Methenyn lisäksi muita kitaristeja jotka ovat mielestäsi ymmärtäneet ja saavuttaneet sen mitä tällä ehdottamallasi kirjalla on tarjota ja opettaa kitaristeille? John Scofield? Ehkä Pat Martino tai Mike Stern? Tai sitten Allan Holdsworth?
Itse yritän pitää tabulatuurien ja nuottien suhteen aika avoimen mielen, enkä turhaan tuomitse ketään, jokainen tekee ja oppii niin kuin parhaaksi osaa ja näkee, ja itse käytän musikaalisuuteni kehittämiseen ja opetteluun kaikkia mahdollisia työkaluja mitä tässä maailmassa on ja koen sen itselleni parhaaksi metodiksi vaikkei se ehkä sovi kaikille. Mene ja tiedä, nämä tällaiset jutut on aina niin vaikeita asiota puitavaksi, ja tuskin näihin kukaan koskaan löytää mitään absolluuttista viisastenkiveä. Edes sinä Jucciz.
Aina voi yrittää. |  Kampela77
16.08.2017 14:09:20 (muokattu 16.08.2017 14:13:36) | |
|
Jucciz: Tutustupa kirjaan joskus, jos on sopiva hetki. Yllä olevasta lässytyksestä sai vaikutelman, ettet ole koskaan lukenut ainuttakaan sivua siitä - tai ainakaan ymmärtänyt lukemastasi sanaakaan. En kyllä tähänastisen perusteella odottanutkaan, että olisit tässä(kään) asiassa samoilla linjoilla kuin minä - eli oikeassa. Varmasti myös suurelta osin provoat tapojesi mukaan lämpimiksesi, mutta kirjoitan tähän vastineen lähinnä siksi, että muut eivät vahingossakaan ota tosissaan tuota tekstiäsi.
Edellinen viestini oli vain puoliprovo. Enkä tabulatuurikirjoilla tarkoittanut mitään Petruccin kirjaa vaan, että hyvät tabulatuurikirjat eivät vie opetuksesta mitään pois, jos niissä on myös nuotit, niin kuin käytännössä aina on. Yleeensä näissä kirjoissa tosin kirjoitetaan ainakin osittain auki miten asiat asettuvat kitaran eri kielille, joka sitten taas tuo lisää niitä permutaatiota. Siinä mielessä näin jälkikäteen ajatellen, ehkä nuotti muoto on tuohon tosiaan tuohon kirjaan parempi ratkaisu.
Olen edelleen sitä mieltä, että tuossa kirjassa on käytetty aika helvetisti tilaa noiden eri permutaatioiden luettelemiseen, kun muutama esimerkki riittäisi ja lukija voisi hahmottaa itse loput.
Omasta mielestäni tuossa kirjassa ei ole edelleenkään ollut mitään hankalaa pureskeltavaa mitä sitä jaksoin lukea ja selailin sitä sitten silmäillen läpi loppuun asti ja samalta näytti loppukin. Edelleenkin kirja on ihan täyttä asiaa, mutta en tiedä mikä siinä on nyt niin erikoista, että se olisi jotenkin hankala sisäistää. Mulle Max Tabellin Jazz Musiikin Harmonia on paljon raskaampaa ja hitaampaa tavaraa sulattaa.
edit: Sitä paitsi en ole aina kaikessa eri mieltä kanssasi. Jos kirjoitat asiaa josta olen samaa mieltä, niin harvoin vain lähetän viestiä "Täysin samaa mieltä". Myönnän kyllä takertuvani tavallista herkemmin sinun viesteihisi, mutta se taas johtuu omista kirjoituksistasi, kun olet itse täällä aika ajoin tökkimässä muita.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | Jucciz
16.08.2017 16:04:41 (muokattu 16.08.2017 16:09:14) | |
|
silhouette: En todellakaan kysy tätä ollenkaan vittuillakseni vaan ihan mielenkiinnosta, eli kerro Jucciz Pat Methenyn lisäksi muita kitaristeja jotka ovat mielestäsi ymmärtäneet ja saavuttaneet sen mitä tällä ehdottamallasi kirjalla on tarjota ja opettaa kitaristeille? John Scofield? Ehkä Pat Martino tai Mike Stern? Tai sitten Allan Holdsworth?
Itse yritän pitää tabulatuurien ja nuottien suhteen aika avoimen mielen, enkä turhaan tuomitse ketään, jokainen tekee ja oppii niin kuin parhaaksi osaa ja näkee, ja itse käytän musikaalisuuteni kehittämiseen ja opetteluun kaikkia mahdollisia työkaluja mitä tässä maailmassa on ja koen sen itselleni parhaaksi metodiksi vaikkei se ehkä sovi kaikille. Mene ja tiedä, nämä tällaiset jutut on aina niin vaikeita asiota puitavaksi, ja tuskin näihin kukaan koskaan löytää mitään absolluuttista viisastenkiveä. Edes sinä Jucciz.
Määhän en itse väitä, että edes Metheny - niin kova sälli kuin hän onkin - olisi välttämättä saavuttanut, vaikka Goodrick näin väittikin jo vuonna 1987. Nuo mainitsemasi tyypit ovat todella kovia kaikki. Ei mun mielestä edes ole kovin olennaista pohtia, kuka on päässyt millekin levelille, kun puhutaan tuon tasoisista pelimanneista.
Kampela77: Mulle Max Tabellin Jazz Musiikin Harmonia on paljon raskaampaa ja hitaampaa tavaraa sulattaa.
Nää teokset ei oikein vertaudu, sillä Goodrickin kirja on nimenomaan kokonaisvaltainen paketti kitaristeille, kun taas Tabellin kirja (erinomainen teos, btw.) on aika lailla puhtaasti teoriakirja ja vielä - kuten nimikin antaa ymmärtää - keskittynyt yhteen teorian osa-alueeseen ja yhteen musagenreen (joskin onhan kaikki sovellettavissa, jos on tekijämies tai -nainen).
Toki Goodrick on jazzympyröistä lähtöisin, mutta kirjan anti sopii mielestäni ihan kaikille, jotka kitaransoitosta ja siinä kehittymisestä ovat kiinnostuneita. Eivät nuo aikaisemmassa kirjoituksessani luettelemani asiat ole millään muotoa jazzmusiikin omaisuutta, vaan ihan yleismaailmallisia juttuja. | Kampela77
16.08.2017 16:35:07 (muokattu 16.08.2017 16:36:26) | |
|
Jucciz: Nää teokset ei oikein vertaudu, sillä Goodrickin kirja on nimenomaan kokonaisvaltainen paketti kitaristeille, kun taas Tabellin kirja (erinomainen teos, btw.) on aika lailla puhtaasti teoriakirja ja vielä - kuten nimikin antaa ymmärtää - keskittynyt yhteen teorian osa-alueeseen ja yhteen musagenreen (joskin onhan kaikki sovellettavissa, jos on tekijämies tai -nainen).
Ehkä ilmaisin itseäni huonosti. Ei ollut tarkoitus verrata kirjaa korvikkeeksi Goodrickin kirjalle, vaan lähinnä tarkoitin, että Goodrickin kirja ei mielestäni ole erityisen raskasta luettavaa ja sisäistettävää, eikä sisällä kauheasti uuttaa asiaa, jos on aikasemmin lukenut erinäisiä teoria kirjoja vaikka tabulatuureja sisältäviä sellaisia. Ensimmäisenä teoria kirjana se kyllä sisältää kattavan paketin ja saattaa olla vähän raskaslukuinenkin.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" | |
No niin, kirja on mulla. Jos ei soitto parane niin mistä vaadin korvauksia? | |
Gary Enfield: No niin, kirja on mulla. Jos ei soitto parane niin mistä vaadin korvauksia?
Vaikkapa E7-soinnusta siten, että vaihdatkin bassoääneksi Bb:n. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
