| Aihe: Soittaminen on huono harrastus | |
|---|
 yanera
31.12.2016 20:29:53 (muokattu 31.12.2016 20:38:37) | |
|
Se aiheuttaa masennusta.
Olen 24-vuoden ajan soittanut kitaraa ja pianon soiton aloitin 7-vuotiaana. Soittoharrastus on tuonut mukanaan paineita sitä myötä masennusta ym.
Olisi parempi ollut aloittamatta koko musiikkiharrastusta.
On tullut tuhlattua valtava määrä aikaa ja rahaa musiikkiin.
Voin myöhemmin avautua lisää.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Mesa/Boogie, Peavey - Marshall 1960A + Line6 Spider II 212. |  LaMotta
31.12.2016 20:42:21 (muokattu 31.12.2016 20:44:31) | |
|
yanera: Se aiheuttaa masennusta. Olen 24-vuoden ajan soittanut kitaraa ja pianon soiton aloitin 7-vuotiaana. Soittoharrastus on tuonut mukanaan paineita sitä myötä masennusta ym. Olisi parempi ollut aloittamatta koko musiikkiharrastusta. Voin myöhemmin avautua lisää. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Tuota. Kerron tässä erään tarinan jos se mihinkään mitenkään liittyy.
Tapahtui kerran eräässä kuopiolaisessa soitinliikkeessä niin, että kokeilin jotain kitaraa ja soittelin Glenn Millerin piisejä. Siihen tuli joku englantilainen vanhempi randomdude, jota kiinnosti nuo soinnut ja melodiat kovasti. Se siinä sitten kyseli, että mitä tuo oli. Esitteli itsensä samalla jonkun brittiläisen levy-yhtiön tyypiksi ja totesi, että joidenkin maailman kovien bändien kitarasoundit on hänen tuotoksiaan, muttei niistä alkanut sen enempää avautumaan. Tuon myymälän myyjä vahvisti asian. Tämä tyyppi pyysi minua soittamaan vielä jotain ja sanoi, että 'please, dont play fast'. Se sitten jatkoi tätä niin, että hän on huomannut suomalaisissa soittajissa nopeuskompleksin. Lisäten vielä, että Britanniassa on teknisesti paljon huonompia soittajia, mutta että siellä monet bändit alkaa varhaisessa vaiheessa keskittymään nopean tai teknisen soiton sijaan omien piisien ja musan duunaamiseen. Vielä kerran pyysi, että 'please, dont play fast'. Soitin kuutamoserenadin ja tyyppi oli haltioissaan. Että näin.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
Soittoharrastus ei ole koskaan aiheuttanut minulle paineita eikä harrastuksen mielestäni rasite pidäkään olla, mutta kyllä olen kokenut intohimoni ajamana turhautumista ja riittämättömyyden tunteita, jotka ovat mielestäni vastapari onnistumisen ja oivalluksen riemulle, jotka myös kuuluvat tähän harrastukseen. Olen myös ollut usein eksistentiaalisessa kriisissä soittamisen suhteen ja kun tarkoitus on hukassa, niin oikeastaan kaikki on hukassa. Niinäkään hetkinä tai kriisinkään keskellä en ole tunnistanut olevani masentunut. Olen ottanut tarvittaessa etäisyyttä soittoon löytääkseni uusia näkökulmia. Päällimmäisin tunne on kuitenkin, että musiikki on niin elimellinen osa minua itseäni, että en osaa ajatella sitä harrastuksena vaan osana identiteettiäni.
Jos soittaminen aiheuttaa ongelman niin uskon sen myös tarjoavan ratkaisun. Jos homma menee umpikujaan, niin kannattaa laittaa soitin pois käsistä ja tehdä jonkin aikaa jotain muuta. Itse otin edellisen kerran taukoia soittamisesta ja se kesti melkein kahdeksan vuotta.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
LaMotta: Tuota. Kerron tässä erään tarinan jos se mihinkään mitenkään liittyy.
Tapahtui kerran eräässä kuopiolaisessa soitinliikkeessä niin, että kokeilin jotain kitaraa ja soittelin Glenn Millerin piisejä. Siihen tuli joku englantilainen vanhempi randomdude, jota kiinnosti nuo soinnut ja melodiat kovasti. Se siinä sitten kyseli, että mitä tuo oli. Esitteli itsensä samalla jonkun brittiläisen levy-yhtiön tyypiksi ja totesi, että joidenkin maailman kovien bändien kitarasoundit on hänen tuotoksiaan, muttei niistä alkanut sen enempää avautumaan. Tuon myymälän myyjä vahvisti asian. Tämä tyyppi pyysi minua soittamaan vielä jotain ja sanoi, että 'please, dont play fast'. Se sitten jatkoi tätä niin, että hän on huomannut suomalaisissa soittajissa nopeuskompleksin. Lisäten vielä, että Britanniassa on teknisesti paljon huonompia soittajia, mutta että siellä monet bändit alkaa varhaisessa vaiheessa keskittymään nopean tai teknisen soiton sijaan omien piisien ja musan duunaamiseen. Vielä kerran pyysi, että 'please, dont play fast'. Soitin kuutamoserenadin ja tyyppi oli haltioissaan. Että näin.
Jumankekka, että oli hieno tarina :-D. Siinähän kiteytyi moni juttu.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | |
Plussa yaneralle aloituksesta ja LaMottalle hienosta tarinasta!
Itse olen tunnistanut välillä hieman paineita, vaikka harrastuksesta onkin kyse. Paineet kai tulevat lähinnä siitä, kun tavallaan yritän ottaa kiinni sitä etumatkaa, mikä kauemmin soittaneilla on taidollisesti, itse kun olen vasta vanhemmalla iällä aloittanut tapaus. Ja joskus sieppaa, kun näkee kuinka hitsin helpon näköisesti ja hyvän kuuloisesti joku teini vetää sähkökitaralla YouTubessa jotakin minkä oppiminen on itselle (ainakin vielä) melkein utopiaa. Silloin voin hetkeksi jopa vähän "masentua".
Tiedän, tuollainen on turhaa vertailua ja kilpailuhenkeä, mutta välillä tulee sorruttua sellaisiin fiiliksiin. Onneksi pääsen noista hetkistä yli ja parhaimmillaan tajuan sitten ottaa opikseni edistyneemmiltä soittajilta, myös niiltä ihan nuorimmilta. Silloin tulee ahaa-elämyksiä ja niistä seuraa kehittymistä.
Kaikenkaikkiaan musiikki on minulle erittäin tärkeä asia ja on kantanut minua hankalimpien aikojen ja hetkien yli. Ja pidän kitaran soittamisen aloittamista yhtenä parhaista tekemistäni valinnoista ikinä. Olen tavallaan päässyt tai ainakin pääsemässä nyt yli siitä traumasta joka tuli lapsena siitä kun en ollut hääppöinen laulaja. Biisit soivat silloin päässä lähes koko ajan, mutta en saanut niitä ulos oikealla tavalla. Kitara on nyt antanut minulle uuden kielen. Siinä on toki mukana vielä paljon änkyttämistä ja rykimistä, mutta kuitenkin. | |
Ketjun hengessä voin avautua seuraavasti. Tein riittävän määrän maakuntasarjan, ja vähän ulkopuolellakin, coverbändikeikkoja. Sitten duunasin viimeisenä oljenkortena kolme omaa kappaletta sanoineen ja demoineen toiveena, että niitä porukalla kehitettäisiin ja ehkä tarjottaisiin jonnekin. Jossain vaiheessa näin asian niin, että coverkokoonpanoja saa koota tuomiopäivään saakka eikä lopputulos ja kuvio muuksi muutu. Kun tämä, minun nähdäkseni, askel yrityksenä eteen päin ei ottanut tuulta alleen, lopetin bändihommat ja keikkailun.
No, kaikella on aikansa. En nyt oikein tiedä, että mitä yritin sanoa.
Itsekriittisyys. Joo, tämä on nyt se avainsana. Tämä voi joko kääntyä eduksi tai itseä vastaan. Noita kitarasankareiden tuotoksia kun kuuntelee ja yrittää päästä samaan, niin siinä jotenkin vääristyy se mikä on musiikissa olennaista. Tekeekö sitä itselle vai onko se joku pätemisen väline.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
LaMotta: Ketjun hengessä voin avautua seuraavasti. Tein riittävän määrän maakuntasarjan, ja vähän ulkopuolellakin, coverbändikeikkoja. Sitten duunasin viimeisenä oljenkortena kolme omaa kappaletta sanoineen ja demoineen toiveena, että niitä porukalla kehitettäisiin ja ehkä tarjottaisiin jonnekin. Jossain vaiheessa näin asian niin, että coverkokoonpanoja saa koota tuomiopäivään saakka eikä lopputulos ja kuvio muuksi muutu. Kun tämä, minun nähdäkseni, askel yrityksenä eteen päin ei ottanut tuulta alleen, lopetin bändihommat ja keikkailun.
No, kaikella on aikansa. En nyt oikein tiedä, että mitä yritin sanoa.
Itsekriittisyys. Joo, tämä on nyt se avainsana. Tämä voi joko kääntyä eduksi tai itseä vastaan. Noita kitarasankareiden tuotoksia kun kuuntelee ja yrittää päästä samaan, niin siinä jotenkin vääristyy se mikä on musiikissa olennaista. Tekeekö sitä itselle vai onko se joku pätemisen väline.
Taas pakko antaa plussaa. en voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. No minä en olecoverbändeissä tullut soittaneeksi vaikka yksittäisiä covereitä onkin vedetty joka kokoonpanolla. Mutta kaikkibändiprojektit joissa olen ollut mukana ovat tähdänneet oman musiikin tekemiseen. Ja se kyllä näkyy keikkamenestyksessä. On likipitäen mahdotonta mennä tuntemattomana taavina esittämään omaa musaa ihmisille :-D on meinaan tullut soitettua tyhjille saleille ja myös tullut tyhjennettyä saleja sen verran, että liika ylpeys on karissut aikapäiviä sitten :-D.
Mutta siis jotenkin mä näen kaiken touhun ytimessä musiikin tekemisin. Joko tekee ihan omaa musaa ja jos soittaa covereita, niin tekee siitäkin omaa. Se on ollut minulle jotenkin ainoa tapa säilyttää järki tässä hommassa :-).
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka |  Krice
01.01.2017 00:42:31 (muokattu 01.01.2017 00:52:56) | |
|
En halua olla ilonpilaaja, mutta jos jokin harrastus aiheuttaa masennusta niin silloin siihen on väärä asenne tai motivaatio.
Olen itse soitellut tuollaiset 25+ vuotta ja suurin muutos oli se kun ehkä jo 10 vuotta sitten alkoi mielenkiinto heviin vähentyä ja sitä kautta kitaran soittokin hieman väheni, mutta soitan silti edelleen lähes joka päivä jotakin. Ja nykyisin olen alkanut tekemään musiikkia ja soittamaan muitakin soittimia. Sitä kautta olen erikoista kyllä saanut enemmän motivaatiota taas palata kitaran soittamiseen ja olen huomannut, että soitan kitaraa eri tavallakin kuin ennen. | |
Krice: ...alkoi mielenkiinto heviin vähentyä...
Kun kerran tarinoista tykkäätte, tässä yksi ihan tositapahtumiin perustuva: ei toki tartte kokonaan hevistä luopua, mutta sekä omalla kohdallani että käytännössä jokaisella tuntemallani tyypillä, jotka tätä hommaa tekevät joko vakavasti harrastaen, osa-aikaisesti tai ihan päätoimisena, on jossain määrin käynyt näin - ja lähes poikkeuksetta siitä on versonut paljon hyvää, vähintään siis musiikillisessa mielessä. Edellinen sisältää oletuksen, että ollaan menty sitä meidän ikäisille "normaalia reittiä": eka musiikillinen suuntaus, joka tosissaan kolisee, on raskas rock tai jonkin sortin hevimetalli. Mulle ittelle oli Metallicat ja monet muut kaikista kovin juttu 80/90-lukujen taitteessa, mutta jos olisin jäänyt pelkästään siihen lokeroon, olisin saattanut joutua jo tähän mennessä päivätöihin. Musiikkimaun laajeneminen ja eri soittimiin tutustuminen on kasvattanut ainakin allekirjoittanutta muusikkona valtavasti. Myös oman musiikin tekemiseen on paljon enemmän eväitä, kun hommaa voi lähestyä eri musiikkityylien sekä eri soittimien kautta.
Itse otsikkoon kommentoisin niin, että jos tahdot taloudellista menestystä helpolla, soittaminen on pikemminkin huono ammatti ja sen sijaan harrastuksena mitä mainioin - vastapainoa sille elannon hankkimiselle, henkireikä yms. Voin kertoa, että tässä maassa, varsinkaan näinä aikoina, tällä hommalla eläminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys ja tuntuu koko ajan muuttuvan epävarmemmaksi, koska pääsääntöisesti kukaan ei halua maksaa musiikista, sen enempää levytetystä kuin livenä esitetystäkään: kaiken levytetyn musiikin saa Spotifystä ja YouTubesta ilmaiseksi ja esimerkiksi ravintolassa käyvälle tuulipukukansalle on aivan sama, soiko siellä juottolassa oikea bändi, DJ:n levyt vai karaoke, kunhan kalja on halpaa. Tässä valossa ei ole kumma, että ravintoloitsija mieluummin palkkaa parin sadan hintaisen DJ:n kuin kymmenen (tai edes viisi!) kertaa kalliimman bändin. Budjetti määrittelee raamit ja musiikki on toissijainen juttu.
Älkää siis ruvetko (ainakaan kevyen puolen) keikkamuusikoiksi, mikäli haluatte vakaata, taloudellisesti turvattua ja ennustettavissa olevaa elämää - vielä vähemmän jos epäsäännölliset työajat, pitkät työmatkat ja nippa nappa kympin tuntipalkat (työmatkat huomioiden) eivät kiinnosta. Töitä on missään muodossa tarjolla tällä alalla koko ajan yhä harvemmille, ja kovan luokan ammattiveijotkin joutuvat monesti tekemään hommaa surkealla liksalla ja/tai esiintymään kouralliselle ihmisiä, mikä panee tosissaan miettimään homman mielekkyyttä. Vaan kun oikein muita taktiikoita - esimerkiksi ns. oikeaa työtä - en omalla kohdallani pysty pitämään edes vaihtoehtona, on varmaan pakko porskuttaa valitsemallaan tiellä katkeraan loppuun asti. Mieluummin soitan huonollakin liksalla hyvän porukan kanssa - ja uskon naiivisti parempaan tulevaisuuteen - kuin vaihtaisin nykyisen jopini vaikkapa virka-aikaan tapahtuvaan toimistotyöhön. Ja siis todellakin, nostan hattua kaikille, jotka kykenevät kahdeksasta neljään -päiväduuniin, minä en pysty.
Heh, näin se vuosi vaihtui taas, keikalta kotiuduin pari tuntia sitten. Keikka oli sinänsä mainio, soitto kivaa, lavasoundi erittäin jees ja yleisökin mukavasti messissä. Ei vaivuta synkkyyteen, ja toivotaan, että tuleva vuosi on kaikille musiikin alan puurtajille valoisampi! :) | |
Ei soittaminen masennusta ole mulle aiheuttanut, turhautumisia kylläkin.
On itse asiassa mulle vähän mysteeri miksi vaivaudun edelleen soittamaan. Silti olen kovalla tohinalla tässä taas pari kuukautta opetellut soittamaan kiippareita ja ehhtinyt aina välillä koskemaan kitaraankin. Ei tässä oikeastaan mitään tolkkua ole, vois sitä vaikka laatia shakkitehtäviä, tai jotain, mutta se nyt vaan on tämä äänten pinoaminen ja jonoon laittaminen kun jaksaa viihdyttää. | |
Sanan "masennus" kohdalla kannattaa huomata että se on arkikielessä kovin monimerkityksellinen. Kyse voi olla pienestä "kateusharmistuksesta" tai vaikka turhautumisesta hetkeksi hommaan. Tai sitten luovan henkilön tyhjyyden tunteesta kun on saanut jonkin teoksen valmiiksi. Tai sitten bipolaariseen mielenhäiriöön liittyvästä masennusvaiheesta. Pahimmillaan kyse voi olla vakavasta pitkäaikaisesta tilasta jolle on lääketieteellinen diagnoosi. Eikä tuossa varmasti olleet kaikki mahdolliset merkitykset. Tarkoitan vain että merkityksiä on monia ja kun joku käyttää ko. sanaa, niin toinen ei mitenkään voi ilman lisäselostuksia tietää mistä oikein on kyse (jos sittenkään). | |
sustain65: Sanan "masennus" kohdalla kannattaa huomata että se on arkikielessä kovin monimerkityksellinen. Kyse voi olla pienestä "kateusharmistuksesta" tai vaikka turhautumisesta hetkeksi hommaan. Tai sitten luovan henkilön tyhjyyden tunteesta kun on saanut jonkin teoksen valmiiksi. Tai sitten bipolaariseen mielenhäiriöön liittyvästä masennusvaiheesta. Pahimmillaan kyse voi olla vakavasta pitkäaikaisesta tilasta jolle on lääketieteellinen diagnoosi. Eikä tuossa varmasti olleet kaikki mahdolliset merkitykset. Tarkoitan vain että merkityksiä on monia ja kun joku käyttää ko. sanaa, niin toinen ei mitenkään voi ilman lisäselostuksia tietää mistä oikein on kyse (jos sittenkään).
Joo kiitokset kun tarkensit, kukaanhan ei tietänyt tätä. :D
On musiikissa kyllä joku ihan yleismaailmallinen lama nyt menossa, toivotaan parempaa tulevaisuutta. Onneksi itsellä on päivätyö.
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä" | |
Mua ei näissä soittojutuissa harmita tai masenna mikään muu kuin bändin hajoaminen syystä tai toisesta. Se tilanne kun hommat ja setti toimii ja sitten joku saa päähänsä lähteä muuhun projektiin. Se masennuksista.....
Se missä musiikki piristää ja vie mukanaan on esim viime yönä kun vielä klo 3:00 aikoihin oli pakko katsella Scorpionsin Tokio tallenne vuodelta -84. Olihan hyvää vauhtia ja mausteena Mathias Jabsin sooloilua. Säröinen rock (hevi?) on tunnetusti parasta piristystä ;-)
Otsikkoon kommentoin siten, että tokihan soittaminen on huonompi harrastus verrattuna niihin joita tehdään ulkoilmassa. Sisällä nyhjöttäminen ei ole ihmiselle hyväksi.
- Rock ... erityisesti kasarirock ! - | |
Lyhyesti se ei ole huono harrastus. Soittamalla voi saada parhaimmillaan esiin itsestään sellaisia tuntemuksia, joita ei tiennyt edes olevan olemassakaan. Tästä kuitenkin hieman myöhemmin.
Itsellä kun oli jo jäänyt ensimmäiset metalli, punk ja rock jutut taakse ja bänditouhuja jatkettiin edelleen. Kuitenkin olin ihan kitaran soitttamisen alusta asti tehnyt aina omia kappaleita. Kun musiikkia oli kuunnellut enemmän ja ehkä hiukan monipuolisemmin, alkoi tulemaan jatkuvasti enemmän ja enemmän ongelmia keksiä tai tehdä uusia hyviä omia kappaleita.
Mietin vakavasti jopa koko soittamisen lopettamista. Kuitenkin kun olin laittanut rahaa ja aikaa jo todella paljon koko musahommiin, niin en ihan vielä luovuttanut. Olin tehnyt myös muutaman levynkin ja niihin säveltänyt kappaleita.
Kun en ollut oikein koskaan opetellut musiikin teoriaa, niin ne biisit koostuivat erilaisista riffeistä. Nyt jos kuuntelen noita tekeleitä, niin siellä voi olla edelleen jopa ihan hyviäkin ideoita, mutta aika monet taas ei. Se johtui siitä että tuota teoriaa en ollut opetellut ja se ei minua kiinnostanut. En ollut löytänyt itselleni sopivia kirjoja, eikä kukaan neuvonut minua, niin että olisin oppinut oikeasti jotain uutta. Kaikki soittamani ja oppimani jutut olivat joko pätkiä sieltä täältä(joitain muidenkin biisejä osaisin ihan kokonaankin) ja omatkin kappaleet jonkinlaisia kokoelmia sieltä täältä.
Joskus aloin ajattelemaan, että miten säveltämäni kappaleen voisi joku toinen soittaa jollain muulla soittimella kuin kitaralla. Miten sen voisi soittaa jos keikalla menisi joku kieli poikki ja kuitenkin kitaran muu vire säilyisi?
Olin laajentanut monenlaisien musatyylien kuunteluun omaa musamakuani ja niissä ei aina ollut kitaraa välttämättä ollenkaan.
Silloin ajattelin, että heitän kaiken vanhan romukoppaan. Opettelen erilaisia skaaloja ja teen niistä omia sellaisia kappaleita, joita voi myös toisillakin soittimilla soittaa ja voin sen myös heille kertoa tarvittaessa.
Kun soittoon löytyi se rytmi, joka on siis kaikista tärkein asia soittamisessa. Niin sitten oli jo hyvinkin monenlaisien skaalojen soittaminen ihan kaikista sävellajeista paljon helpompaa. Samoin uusien erilaisten avoimien vireiden käyttö ja slidellä soittaminen toivat uutta juttua. Oppiminen helpottui ja nopeutui huomattavasti.
Tietenkin soittamisen täytyy olla hauskaa ja itsellä on nykyään hieman laiskuutta, mutta myös hieman masennustakin koska ei enää ole terveydellisien syiden takia bänditouhuja. Tykkäisin soittaa blues, jazz ja erilaisia etnisiä kansanmusajuttuja ja kaikki nuo tyylit olisivat kyllä edes pienellä porukalla mukavampia kuin yksin. Nyt soitan omaksi iloksi ja terapiaksi.
Varmasti tulisi enemmän soitettua jos olisi muita soittajia mukana, mutta siihen on tosiaan terveydelliset esteet. Ikääkin alkaa jo olemaan niin paljon, ettei ihan kaikenlaiset viritykset kiinnosta, eikä sellainen muutama tunti kuukaudessa oikein riitä tai vie mitään kunnolla harrastusta eteenpäin.
Oman musan tekeminen on kuitenkin se juttu, toki soitossa täytyy olla rytmi ja svengaavuutta(vaikka ei kyse olisikaan Woody Allen tyylisen leffan soundtrack musasta). Kun nuo kaksi asiaa löytyy, niin yleensä se hauskuuskin kyllä löytyy.
Kun kuuntelee ja katsoo netistä kaikenlaisia kitaravirtuooseja, niin minusta niistä ei kannata masentua. He sottavat mitä soittavat ja itse voi tehdä sitten niitä omia asioita ja tulkita & tehdä vaikka jostain skaalasta ihan omanlaisia juttuja. Ne voivat olla jo treenatessa todella hypnoottisia ja monellakin tapaa rentouttavia. Enkä tarkoita nyt, että pitäisi soittaa jotain hissimusaa...
Asteikoita on hyvin paljon. On sellaisia joissa on 5 säveltä, 6 säveltä, 7 säveltä ja 8 säveltä ja mikään ei estä tekemästä vielä enemmällä määrällä tai vähemmällä määrällä säveliä kappaleita tai jammailemasta muutenkaan.
Asteikonhan ei tarvitse tarkoittaa, etteikö siinä kappaleessa olisi muita osia kuin se yksi. Eli kappaleessa voi olla hyvinkin monenlaisia rakenteita, mutta ne löytyvät kyllä luonnostaan kun ensin löytyy rytmi :)
Varmaan tähän seuraavaksi joku tajuaa kertoa, että asteikoita treenamalla oppii soittamaan vain asteikoita. Tällaisen kommentin kirjoittaja tuskin osaa tehdä omaa musaa ja muutenkin se ei pidä paikkansa.
Kaikki soinnut koostuvat joistakin sävelistä ja sävelistä ne asteikotkin koostuu. Asteikoita voi soittaa myös niin, että basso soittaa jotain asteikkoa ja kitaralla soitetaan sitten samaista jostain toisesta sävelestä/kohdasta. Näin ne moodit menevät ja niitä on 7-sävelen asteikoissa aina 7 erilaista ja kokonaan erilaisia on vielä 66 kappaletta. On siis 7x66 erilaista harmoniaa, joissa on omanlaisensa rytmi ja soinnut.
Kun tuohon teoriaan pääsee hieman sisälle, niin saattaa huomata että sen opettelu on mukavaa ja sen avulla löytää todella erikoisia äänimaailmoja, joista ei edes tiennyt ennestään mitään, vaikka olisi kuunnellut todella monipuolisesti musiikkia. Se on valtava aarre-aitta ja se on vielä jokaisen saatavilla, mikäli itsellä on vain kiinnostusta. Noita asteikoitahan on muitakin kuin nuo 7-sävelen, joita jo tuossa mainitsinkin. Se soittamisen ja erilaisien musiikillisten äänimaisemien etsiminen ei siis ihan heti lopu. Kitaran rinnalle voi ottaa myös joitakin muitakin soittimia ja ne saattavat auttaa kitarankin soitossa. Erilaisia etnisiä kielisoittimia löytyy maailmasta yllättävänkin paljon...
Toki noita kaikenlaisia asteikoita voi soittaa niinkin, että tekee niistä bluesia taikka vaikka metallia. Ne voivat olla joskus hieman eksoottisia, mutta mikään ei sitäkään estä.
Jos noita kitarasankareita vielä hieman tässä pohtii, niin aika useasti ne ovat juurikin niitä sellaisia soittajia jotka kyllä soittavat erilasia skaaloja todella nopeasti. Minusta se nopeasti soittaminen ei ole tärkeää ja jos se ei luonnostaan tule, niin mitä sitten. Jokainen kuitenkin voi tehdä omia kappaleita, jos haluaa, ja parhaimmillaan niissä voi jopa yhden sävelen soittaminen olla todella hienoa asia kun se sävel tulee ihan sieltä soittajan omasta sydämestä. | |
Lennu: Joo kiitokset kun tarkensit, kukaanhan ei tietänyt tätä. :D
Ja kiitos sinulle kun heti käänsit menon muusikoiden.net:ksi. | |
yanera:
On tullut tuhlattua valtava määrä aikaa ja rahaa musiikkiin.
Ehkä voisit avata vähän sitä miksi koet nimenomaan *tuhlanneesi* aikaa ja rahaa? | |
sustain65: Ehkä voisit avata vähän sitä miksi koet nimenomaan *tuhlanneesi* aikaa ja rahaa?
Olen käyttänyt paljon siitä ajasta instrumentin opetteluun, minkä jotkut toiset ovat käyttäneet esim opiskeluun. Joskus nuorempana oli visio siitä, että päätyy ammattimuusikoksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Leipätyö on muualla.
Rahaa on mennyt uuden Mersun verran vuosien varrella soittimiin ym.
Useammat bänditouhut ovat kusseet johonkin. Lähinnä henkilökemioihin.
Viimeinen bändi loppui toisen kitaristimme kuolemaan.
Sarvipäinen piru on hyvä ystävä. Sitä kunnioittaa kaikki. | |
yanera: Olen käyttänyt paljon siitä ajasta instrumentin opetteluun, minkä jotkut toiset ovat käyttäneet esim opiskeluun. Joskus nuorempana oli visio siitä, että päätyy ammattimuusikoksi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Leipätyö on muualla.
Rahaa on mennyt uuden Mersun verran vuosien varrella soittimiin ym.
Useammat bänditouhut ovat kusseet johonkin. Lähinnä henkilökemioihin.
Viimeinen bändi loppui toisen kitaristimme kuolemaan.
Olis sen voinu tuhlata urheiluunkin, rikkoa nivelensä ehkä ja paras tulos löytyisi silti piirikuntatasolta. Tai pään sekoittamiseen, tai huonosti harkittuun koulutukseen työttömäksi. Vaan löytyykö intoa jatkaa harrastajana vai oliko se sitten siinä? | |
sustain65: Ja kiitos sinulle kun heti käänsit menon muusikoiden.net:ksi.
Mulla on kärttyisenä keski-ikäisenä sellainen velvollisuus.
"olis niin kova bändi, että vetäis covereinakin vaan omia biisejä" | |
yanera: ........................
Useammat bänditouhut ovat kusseet johonkin. Lähinnä henkilökemioihin.
Viimeinen bändi loppui toisen kitaristimme kuolemaan.
En osaa kuvitalla tuntemuksiasi tuollaisen jälkeen. Minusta tuntuu, että kaikki kommentit mitä me muut nyt tässä hetkessä täällä jaamme, ei ole verrannollinen kokemasi kanssa. Ei ole mikään ihme, että tuollaisten tapahtumien jälkeen kyselee itseltään "onko tässä mitään mieltä". Juuri tuollaisia kulminaatiopisteitä jotkut kutsuvat kriiseiksi. Olet menettänyt paljon ja joutunut pettymään samanaikaisesti, niin maailma saattaa tosiaan näyttää juuri nyt todella synkältä.
Ihmisen tapa selvitä kriisistä ja isoista menetyksistä ja pettymyksistä, on tietenkin yksilöllinen eikä varmaan kukaan meistä voi sinua neuvoa. Jos saat lohdun keskustelusta, niin se on hyvä. Jotkut ihmiset saattavat ottaa välimatkaa soittamiseen ja keskittyä hetkeksi muuhun. Joskus voi olla hyvä jutella jonkin ammattiauttajan kanssa, jos läheisten kanssa ei pääse eteenpäin. Tärkeintä on antaa aikaa itselle toipua tilanteesta.
Toivon sinulle voimia ja kykyä löytää tie surusta ja pettymyksestä ulos.
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
