Muusikoiden.net
08.12.2016
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Soititko kitaraa jo 1970-luvulla? Onko tässä Sinun tarinasi?
1
Kordofo-nisti
29.10.2016 17:00:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Arvoisa varttunut harrastajakitaristi
 
Jos olet aloittanut pop- ja rock-kitaramusiikin soittamisen jo 1970-luvulla ja soitat yhä, niin pyydän Sinua ystävällisesti lukemaan oheiset tekstit. Vastaavatko ne oman elämäsi tarinaa?
 
1. Aloitin kitaransoiton, koska lapsuuskodissani soitettiin ja/tai kuunneltiin musiikkia. Minua kannustettiin alusta lähtien ja käyttööni hankittiin soittimia. Kaveripiiriini kuului myös muita asiasta innostuneita henkilöitä. Esikuvani oli kitarasankari (Hendrix, Clapton, Blackmore, Järvinen). Peruskoulun musiikkitunnit eivät olleet erityisen innostavia, mutta koulu tarjosi soittotiloja ja koulubileissä saattoi kuunnella bändejä. Soittamisen aloittaminen oli vaivatonta eikä edellyttänyt musiikkiopintoja. Kitarismi imaisi minut nopeasti ja kehityin soittajana hiljalleen omin voimin.
 
2. Kitaran soitto on vuosien aikana tarjonnut minulle henkisen levähdys- ja pakopaikan, jossa voin oleskella haluamallani tavalla. Se tuottaa hyvää oloa. Haluan soittamalla vaikuttaa myös kanssakulkijoihini, jakaa heille iloani ja välittää omia tunteitani. Soittaminen tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia asioita ja joskus tunnen pääseväni lähelle esikuvieni ajatuksia ja tekemisiä. Teen myös omia biisejä ja olen kiinnostunut musiikkiteknologiasta, soittimien huollosta, rakentamisesta sekä niiden modauksesta.
 
3. Olen opiskellut soittamista yksin sekä kavereiden kanssa. Ensimmäinen menetelmäni oli korvakuulolta soitto ja teen sitä vieläkin. 1970-luvulla käytin apunani mm. laulukirjoja ja sointuvihkoja, joista tapailin myös nuotteja. Myöhemmin hankin opetusvideoita sekä DVD-levyjä. Bändisoitto on ollut keskeinen ja erinomainen soittokoulu. Yhdessä kavereitteni kanssa olemme opettaneet toinen toisiamme. 2000-luvulta alkaen olen hyödyntänyt Internet-aineistoa kuten tabulatuureja sekä Youtube-videoita. Sieltä voi suoraan matkia sankareiden soittoa. Saan teknistä sekä musiikkitietoa myös erilaisilta keskustelupalstoilta. En ole itse antanut kitaransoiton oppitunteja.
 
4. Kitara on tuonut elämääni mielekkäitä ihmissuhteita, joiden kanssa olen voinut kehittyä eteenpäin. Soittamiseen ei sisälly huonoja asioita, vaikka suhde onkin toisinaan vihan ja rakkauden yhdistelmä. Kun soitan bändissä, niin voin hetkeksi irrottautua omasta minästäni, näytellä jotain muuta ja ajaa aggressioitani ulos turvallisella tavalla. Soittaminen on avannut ovia myös muiden taiteiden luo, kuten valokuvaukseen, maalaustaiteeseen, kirjallisuuteen (mm. muusikoiden elämänkerrat) ja jopa teatteriin. En luovu kitaran soitosta missään olosuhteessa. Jos sen ottaisi minulta pois, niin tuntisin jääväni tyhjän päälle.
 
Nämä neljä kappaletta ovat temaattisia tiivistelmiä eteläsuomalaisten, pitkänlinjan harrastajakitaristien haastatteluista. Kokonaisuus julkaistaan Turun yliopiston aikuiskasvatustieteen opinnäytetyönä vielä tänä syksynä. Olisin todella kiinnostunut kuulemaan puolesta ja vastaan -mielipiteesi, sillä työn arvioinnissa käytetään apuna myös Sinun näkemyksiäsi. Puuttuiko tarinoista jotain oleellista?
 
Kitaran soittamisen puolesta,
 
Kordofo-nisti
 
hallu
29.10.2016 17:21:32 (muokattu 29.10.2016 17:22:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aloitin kitaransoiton vasta 78 tai 79 eli en osu ihan keskelle kohderyhmää, mutta silti voin allekirjoittaa nuo kaikki neljä kohtaa ja tuntuu melkein aavemaiselta, että tuo voisi olla suoraan kuin omasta suustani.
 
Ehkä youtubevideot eivät ole vieläkään saaneet kovin isoa roolia musiikin opettelussani, vaikka toki olen niitäkin kokeillut. Voi olla, että se johtuu osittain siitä ettei enää tunnut tärkeältä opetella muiden soittoa kun enenevästi pyrin tekemään musiikkia itse ja koitan löytää oman tapani soittaa myös muiden tekemisiä. E: piti sanomani, että en osaa mysökään tabulatuureja, nuotteja osaan hiukan mutta en osaa kunnolla solfata.
 
Kitara ja basso ovat minulle todella tärkeitä ja aivan elimellinen osa identiteettiäni ja kitaralla on moninainen rooli elämässäni kuuntelen musiikkia kitarallani ja ilmaisen itseäni, se lohduttaa ja on ystäväni.... enemmänkin kuin ystävä. Se on kuin raaja ja jos loutuisin luopumaan siitä niin ajatuksena se muistuttaa ambutaatiota ja tuntuu todella pelottavalta. En esimerkiksi pysty katsomaan väkivaltaviihdettä, jossa ihmisen sormet vahingoittuvat.... sellaiset kohtaukset aiheuttavat voimakasta ahdistusta.
 
Haluaisin niin mielelläni lisätä vielä jotain, jolla kertoisin kuinka iso merkitys näillä kielisoittimilla on minulle, mutta en pysty lisäämään tuohon tiivistelmääsi mitään, siinä on kaikki olennainen :-). Haluan kiittää sinua hienosta työstä ja on ilahduttavaa että meistä ikääntyneistä amatööreistäkin on juku kiinnostunut.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka
opel99
03.11.2016 08:59:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

en kans ihan välttämättä osu täysin ketjun aloittajan tarkoittamaan kohderyhmään mutta mun soittoharrastuksen siemen kylvettiin 70 luvun jälkimmäisellä puoliskolla kun lähipiirissä oli yksi harrastelijakitaristi,silloin opettelin jotain yksinkertaisimpia rautalankamelodioita ja sain ekan kitarani(joku sg kopsu),mutta sitten menikin kyllä koko 80 luku että tyydyin vain ihailemaan kitaristeja(joku lespa kopsu mulla oli)ja vasta ysärin koittaessa aloin enempi harjoittelemaan kävin muunmuassa vuoden verran soittotunneilla ja sillä tiellä ollaan noi ketjun aloittajan skenaariot osuu osittain,aina olen joitain kitaristeja ihaillut ja soittelu on pakopaikka jossa saa olla itsensä ja kitaransa kanssa ja toteuttaa itseään
 
ei se ikä vaan asenne
Demo Harrison
08.11.2016 12:47:35
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä, etenkin kahdessa ensimmäisessä puheenvuorossa on kovasti tuttua ja sehän inspiroi naputtelemaan itsekin lisää. Anteeksi caps-lockailuni, ei ole huutamista. Yritin jäsennellä sanatulvaani jonkinlaisella otsikoinnilla.
 
INTRO
Musiikillinen heräämiseni tapahtui 70-luvun lopun rockabilly/fiftari-buumin aikoihin, syyttäkää Elvistä. Kului jokunen vuosi ennen kuin haksahdin Claptoneihin, Hendrixeihin, Knopflereihin jne, mutta sitten se olikin menoa. En voi koskaan kylliksi kiittää lapsuuden kotiani mahtavasta kannustuksestaan musiikki- ja soittoharrastuksessani. Vuosikausia soittelin akustisilla kitaroilla, osaamatta edes kaivata sähkökitaraa.
 
OPINTIE
Ulf G. Åshlundin oppikirja "Näe, kuule ja soita" oli merkittävä opinlähteeni. Nuotit ovat edelleen minulle vieras kieli, josta tajuan jotakin, mutta paljon jää tajuamattakin. Kouluvuosinani soittelin paljon radion ja äänilevyjen mukana. Jotakin olen omaksunut näköaistin kautta, katselemalla siis muiden kitaristien käsiä. Omaa aikaansaamattomuuttani että en ole kuitenkaan täysin omaksunut youtubea opinlähteenä, vaikka olisihan siellä pullollaan kaikkea kiinnostavaa. Useimmiten istahdan vaan kitara sylissä sohvalle ja joskus saattaa löytyä jotakin uutta tai sitten kelailen vanhoja tuttuja fraaseja - eräänlaista meditaatio kai sekin.
 
SÄHKÖKITARA, HYVÄÄ TAHTOA JA KAVEREITA
Suurin osa ystäväpiiristäni on karttunut soittoharrastuksen kautta. "Soitan kitaraa, koska se on ainoa asia mitä osaan tehdä", sanoi muistaakseni Jimmy Page aikoinaan erässä haastattelussaan ja se kuulosti niin omalta. "Ootko sä töissä jossakin bändissä", kysyi kerran lapseni kaveri katsellessaan kitaroita ja mikrofonitelineitä olohuoneemme pianon ympärillä. Sitä samaa varmaan miettisi työnantajakin, jos näkisi työajan käyttöäni. Soittamisesta ei siis tullut ammattia itselleni ja ehkä ihan hyvä niin.
 
40 JOTAKIN VUOTTA JA SAMA BOOGIE
Vieläkö soittelet kitaraa, kyselivät vanhat tutut luokkakokouksessa pari vuotta sitten. Kyllä, ei sitä osaa enää tässä vaiheessa lopettaa.
 
Minun taivaassani kaikilla on hyvä soittamisen meininki päällä tunnista toiseen, eikä kenelläkään ole kiire mihinkään golffaamaan, saunaan, hakemaan lapsia futisharkoista yms. Tuollaisen jamisession kun saisi viriteltyä vaikka viiskytvuotispäivilleen. Ei niillä maljapuheilla ja puku päällä patsasteluilla henk.koht. merkitystä.
 
Krooninen sävelkorvan tulehdus ja ajoittainen rytmitajuttomuustila
Gary Enfield
08.11.2016 13:16:58 (muokattu 08.11.2016 13:18:39)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei se ihan noin mennyt, mutta samaakin löytyy.
 
1. Ei kannustettu jos ei estettykään, muuta kuin rumputunnit liian kalliina. Sain vuoden viiveellä postimyyntiLandolan. Ei ollut varsinaisia kitaraesikuvia joita olisin jäljitellyt eikä kitarismi imaissut, kävi vaan niin, että kitara/basso jäi eri soitinkokeilujen kautta lopulta kouraan.
 
2. Olen pohtinut aika paljonkin miksi tätä edelleen jatkan. Väliin mahtuu pitkiä hiljaisia, joskaan ei täysin kuolleita kausia. Soittaminen yleisölle ei ole koskaan ollut mikään juttu itsessään, vaan apuväline jolla pitää harrastus elävänä.
 
3. Bändisoitto, kirjasto ja korvakuulolta soitto, siinä ne.
 
4. Soittaminen on elänyt aika lailla omaa elämäänsä eikä korreloi muiden taidelajien harrastamisen kanssa. En harrasta niitä enää muuna kuin kuluttajana. Mikään ei toki sano ettenkö voisi alkaa vaikka piirustamaan uudelleen. Lähtis luultavasti heti paremmin kuin soitto ikinä. Ei tää mikään henkireikäkään oo, en oikein tiedä miksi jaksan edelleen vaivautua. Tapa? Edes sosiaaliset suhteet eivät edellytä soittimen läsnäoloa, vaikka se niitä rikastuttaakin. Ehkä tässä on vähän semmosta zeniläistä kanna vettä, hakkaa halkoja -meininkiä.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti