| Aihe: Clapton toistaa itseään? | |
|---|
|
Jostakin syystä nuo Claptonin soolojutut ei ole oikein koskaan puhutelleet meikäläistä... Cream-era oli sitten taas omaa luokkkaansa. Ehkäpä äijän soitto muiden kuin Brucen/Bakerin kera ei jotenkin "toiminut" mun mielestä? Liikaa sitä bluesasteikkoako? Entä ne hyvät biisit? Joku vaan tökkii... |
|
mulla kans tökkii clapton nykypäivänä. ne 60-luvun jutut oli hyviä mutta nykyisin se ei ole enää riittävän agressiivinen mun makuun ja itse tykkään claptonista lähes ainoastaan silloin kun se on agressiivinen.
rauhallisen bluesin osastolta putoaa paremmin nää robben ford, john scofield, yms. osastot. vaikka tämä:
https://www.youtube.com/watch?v=ler4KKEcHDY
-mutta makukysymys, joku varmaan vihaa noita. |
|
Scofield, Ford ja Carlton on ihan huikeita soittajia kaikki. Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan! |
|
jpjanhun: -mutta makukysymys, joku varmaan vihaa noita.
Scofield on mahti mies, Robben Ford taas tylsyyden ylipappi... vai löytyisikö siltä jotain siinä määrin kiintoisaa, että sitä jaksaisi kuunnella yli 30 sekuntia?
En ole musiikin asiantuntija. |
 jpjanhun
30.03.2014 23:39:33 (muokattu 31.03.2014 00:37:25) | |
|
>Scofield, Ford ja Carlton on ihan huikeita soittajia kaikki.
-heh, no tästä oomme ainakin samaa mieltä.
>Scofield on mahti mies, Robben Ford taas tylsyyden ylipappi... vai löytyisikö siltä jotain siinä määrin kiintoisaa, että sitä jaksaisi kuunnella yli 30 sekuntia?
-joo, noniin, taas makukysymys. mun mielestä kun ford ei ole suunnilleen koskaan tylsä. vaikka tässäkään pariisin keikalla. ainakin mulle sen soitossa on sellainen jatkuva musiikin virta eikä ärsyttävä lickien toistelu. lauluääni tossa nyt ehkä vähän joskus horjuu mutta ei haittaa mua.
https://www.youtube.com/watch?v=kZOzbComWow
-sitten tässä freedom kaikessa yksinkertaisuudessaan. tää on varmaan jonkun mielestä ihan sikatylsä mutta mun mielestä ihan loistava.
https://www.youtube.com/watch?v=oRil3JBW35c
-tää wes montgomery, jonka kaikki tietää, on kanssa tosihyvä mun makuun. tää ehkä mun suosikkibiisi. vaikka ei montgomery toki nyt enää ehkä niin bluesia.. ehkä aika kaukana jo siitä.. tai toisaalta ei ehkä ihan hirveän kaukana kumminkaan.
https://www.youtube.com/watch?v=yczlcb90qic
-oho, meni vähän ulos aiheesta. nojoo, asian pihvi on kai mulla se että jaksan kuunnella claptonia kun se vinguttaa tarpeeksi ja on agressiivinen. sitten kun nää tehokeinot loistaa poissaolollaan (60-luvun jälkeen lähes aina) niin sen soitossa ei ole mun makuun mitään kiinnostavaa. rauhallisemmassa soitossa sitten mun mielestä vaikka nää mainitut soittajat on mun mielestä tosi kovia. en mä toki väitä ettei clapton osaisi soittaa bluesia tai etteikö sillä olisi hyviä biisejä, sen rauhallinen soitto vain ei ole mun makuun. moni on varmaan eri mieltä. |
|
jpjanhun: -joo, noniin, taas makukysymys. mun mielestä kun ford ei ole suunnilleen koskaan tylsä. vaikka tässäkään pariisin keikalla. ainakin mulle sen soitossa on sellainen jatkuva musiikin virta eikä ärsyttävä lickien toistelu.
Kiitokset linkeistä! Ehkä mun pitäisi pitäisi kuunnella enemmän tuota Fordia, että se juju tuosta hommasta aukenisi.
Mainiot soundit, ja koko porukan soitto varsinkin tuossa ekassa pätkässä on semmoista, mistä periaatteessa tykkäisin. En kai vaan hahmota homman nyansseja tarpeeksi hyvin, kun tuntuu ettei hommassa päästä yhtään eteenpäin tai oikein muuallekaan. Varmaankin sinnikäs perehtyminen hiipparin tuotantoon auttaisi hahmottamaan touhun idean. Kyllä tuota kuuntelee ennen kuin selkäänsä ottaa.
Wes Montgomery on aina tajuttoman kova, siitä olemme samaa mieltä. Ja vanhemmat George Bensonin hommat myös, sitä pitäisi kuunnella enemmän.
Mitä Claptoniin tulee, niin sen soitosta ja tatsista olen aina löytävinäni tiettyä teeskentelemättömyyttä, joka vetoaa ja toimii, vaikka sävelkulut eivät tuoreudellaan aina yllättäisikään.
En ole musiikin asiantuntija. |
|
No sen verran, että vuosi sitten keväällä satuin Nyyjorkissa paikalle Claptonin Crossroads-hyväntekeväisyyskonserttiin, jossa paikalla siis maailman kitaristikerma. Mieleen jäi erityisesti Claptonin pikku kooste Crossroadsineen &Sunshine Of Your Loveineen ja siinä kyllä kuuli isännän asennetta: "että otetaas pojat tämä homma nyt haltuun". Tatsi ja asenne Creamin ajoilta, ei mitään löysäilyä... eli osaa se, jos haluaa. Ja mitä muita livejä kohdalle sattunut niin mielestäni täyttä tavaraa. |
|
Tämä ja kymmenet tämänkaltaiset ketjut muusikoidennetissä toistavat itseään. Kuvio on aina sama, otetaan joku musiikin ikoni ja marmatetaan porukalla miten se on tylsä ja toistaa itseään etc. Mikä lienee motiivina tällaisessa? ehkä oma eksistentiaalinen kriisi on vaan kätevää projisoida johonkin "turvalliseen" kohteeseen. Ehkä kyse on sukupolvien välisestä erosta ja "isän murha" on keino lunastaa oma paikkansa musiikkikulttuurisessa ykseydessä. Sinälläänhän tämä on harmitonta, koska kyllä Clapton kestää kloppien suunsoiton ei varmaan epäilystäkään.
Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomionne arvoisat kollegat erääseen seikkaan. Nimittäin ei Clapton toista itseään, vaan muut toistavat ja ovat toistaneet Calptonia aivan loputtomasti. Clapton on osansa tehnyt ja paikkansa ansainnut bluesin historiassa jaon tarjonnut pureksittavaa meille muille pitkäksi aikaa. Tässäkin ketjussa on mainittu jo toisia soittajia Claptonin jälkeläisiä, jotka ovat oivallisella tavalla jalostaneet Claptonin perintöä eteenpäin aivan kuten Claptonkin jalosti saamaansa perintöä meidän iloksemme.
Eikö se mitä Clapton on tehnyt riitä meille? pitäisikö hänen tulla vielä keksimään puolestamme bluesi uudelleen? Clapton löysi nuorena ollessaan jotakin tavattoman suurenmoista ja on käyttänyt koko pitkän uransa hioakseen tuon löytämänsä timantin virheettömän kristallinkirkkaaksi. Mitä sen vielä pitäisi tehdä? etsiä meille lisää timantteja? eiköhän olisi jätkät aika tehdä itsekin osamme tämän kulttuurin edistämiseksi. Ihaillaan sitä kauneutta jonka Clapton on meille lahjoittanut, mutta katsellaan eteenpäin eikä syytellä menneiden aikojen suuruuksia omasta kyvyttömyydestämme.
Loppuun voisin laittaa vähän hymiötä, mutta olin minä vähän tosissanikin;-).
Ei onni tule ostamalla. Onni tulee soittaen ja lauluja tehden |
|
"Clapton is God"
Näinhän ne sanoi jo 60-luvulla.
Armon Kerjäläinen jo vuodesta 1955. |
|
Jucciz: Scofield, Ford ja Carlton on ihan huikeita soittajia kaikki.
Scofieldillä on yleensä ärsyttävä saundi, Fordilla on hienoja hetkiä ja Carlton rulaa.
Interviewer: "So Frank, you have long hair. Does that make you a woman?"
Frank Zappa: "You have a wooden leg. Does that make you a table?" |
|
Tottakai Clapton on erittäin hyvä soittaja edelleen. Klassisella puolella suurimmatkin tähdet altistuvat erittäin tiukalle kritiikille aina astuessaan lavalle. Rokkipiireissä tähdet ovat kuitenkin usein sellaisessa asemassa, että arvostelu on lähes pois suljettua ja poliittisesti epäkorrektia. Ajatellaan nyt vaikka nykypäivän Keith Richardsia soolokitaristina. |
|
Bluestumppi: "Clapton is God"
Näinhän ne sanoi jo 60-luvulla.
Eikös se tullut jostain seinään töherretystä graffitista alunperin?
Slowhand-nimi taasen tuli yleisön käsien aaltoliikkeestä eikä sillä ole,toisinkuin monet luulee, mitään tekemistä Eric:in soiton kanssa. |
|
Euphonium: Minussa on varmaan jotain vikaa. Rakastan bluesia, mutta Clapton ei merkitse minulle oikein mitään. Minun bluesiani on Howlin Wolf, Muddy Waters, John Lee Hooker jne. Claptonia en vain jaksa kuunnella.
Sama vaiva täälläkin!
Crossroads calling... |
 Arms
04.04.2014 08:24:00 | |
|
Minulle Clapton merkitsee siltaa juurikin noiden "oikeiden" blues-muusikoiden pariin pääsemisestä. Eli, itse pidän hyvin paljon Claptonin akustista blues kappaleista ja levyistä, kuten Sessions With Robert Johnson (vai mikä olikaan oikealta nimeltään tuo levy). Tuota reittiä pitkin olen päätynyt kuuntelemaan Robert Johnsonia ja muita aikakautensa blues muusikoita, kuten Big Bill Broonzya ym.
Kävin viimeksi, kun Clapton oli Suomessa soittamassa, katsomassa konserttinsa ja pidin kuulemastani ja erityisesti setin keskivaiheilla olleesta akustisesta blues-setistä.
ja nimenselvennys |
|
Itse olen kovakin Cream-fani, mutta täytyy sanoa että Clapton on ottanut siitäkin ihan liikaa krediittiä itselleen. Eihän ne soolot ole muuta kun pelkkää blues asteikkoja, muilta pöllittyjä lickejä nopeasti soitettuna.
Clapton on laulajana ihan jees, mutta biisinkirjoittajana en näe siinä oikeen mitään ihmeellistä, kun on nimittäin kaikkiin hitteihinsä, Layla, Badge jne. saanut apua muilta muusikoilta.
Myös Sunshine Of Your Love jolla Clapton tuntuu ylpeilevän keikoillaan on oikeasti suurimmalta osin Jack Brucen kirjoittama, kuten melkein kaikki muutkin Creamin biisit. |
|
Suosittelen jokaiselle Claptonin omaelämänkerran lukemista.
Siilloin voi arvostus kyseistä ukkoa kohtaan hieman muuttua.
En juo alkoholia uskonnon takia vaan aivan muun syyn takia. |
 Kefiiri
14.04.2014 22:00:22 (muokattu 14.04.2014 22:00:56) | |
|
Don Felder: Suosittelen jokaiselle Claptonin omaelämänkerran lukemista.
Siilloin voi arvostus kyseistä ukkoa kohtaan hieman muuttua.
Mutta mihin suuntaan? Mä luin sen. Lähinnä ihmettelin, miten se uskoi kaiken maailman huuhaa juttuihin.
En ole musiikin asiantuntija. |
jerryjee
15.04.2014 13:56:26 (muokattu 15.04.2014 13:58:28) | |
|
Kitaroinnin perusopuksia mulle on ollut LP E.C. was here, jossa Eric näyttää bluesskaalan sovellukset ihan tarpeeksi selkeästi. Samaan sarjaan menee kuin Hendrixin Band of Gypsys, vaikka jälkimmäisessä on ulottuvuudet ihan omalla tasolla. Verranto johtuen siitä, että tuli niitä nuorena kuunneltua samoihin aikoihin.
Cream kiinnosti myös silloin - muttei enää kun kitarointi on viety paljon pidemmälle.
Oikeastaan tuohon verrattuna on mennyt easy listening/aor-poppipuolelle täysin, minkä Chronicles-kokoelmakin osoittaa. Joka myöhemmästä tuotannosta löytyy. |
|
Scofield, Ford ja Carlton on ihan huikeita soittajia kaikki.
Tämä pitää täysin paikkansa,mutta mä näkisin asian Claptonin kohdalla nimenomaan sähköisen blues rockin suunnan näyttäjänä,ikäänkuin tien avaajana,eihän Cläbän tekniikkaa tai harmonia käsitystä kannata verrata enää nykypäivän huippuihin,mutta toisaalta uranuurtajat on aina hatunnoston arvoisia kavereita ja kyllähän ainakin Scofieldin ja Fordin soitosta aina aikaajoin kuulee hatunnoston Claptonin suuntaan,asiaa on vaan hiottu ja viety eteenpäin joka on vaan hieno kunnianosoitus tyylilajia kohtaan......olisihan se vähän omituista jos mitään kehitystä alalla ei tapahtuisi!!!!
Clapton sotki rock ja blues musaa keskenään uraauurtavasti ja nää nykyjampat on ottanut keitokseensa lisämausteita jazzin,lattarin ja jopa klasarin suunnalta ja tuoneet
sähköiseen blues fuusioonsa ihan uusia tekniikoita mikä saattaa joidenkin korvaan tuntua vähän vieraalta,muuta annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan!!!
Kyllähän sitä musiikkia maailmassa riittää mistä voi jokainen valita mieleisensä!!!!
P.S toi Fordin Paris Concertin pätkä oli tajuttoman kova!!!!!!!!
Kauas on pitkä matka........ |
|
Pidin Claptonia ääritylsänä soittajana ensimmäiset 15 vuotta soittourastani. Nykyään se on vitun kova jätkä. Biiseistä en vieläkään mitenkään erityisesti tykkää, mutta muutamissa hyvissä liveissä sen soitto on jotain ihan sairaan hienoa ja uskomattomalla tyylitajulla.
Noista fuusiojazzia chorussoundilla ja vääriä ääniä väärten äänien perään soittavista ukkeleista en vieläkään tykkää!:)
Everyone is a per-son |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
