Muusikoiden.net
06.12.2016
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Trubaduuriesittäjän soittotaito
1
Nikusen_Ile
27.05.2013 08:27:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itseäni viehättää kitaransoitossa eniten komppaushommat, etenkin oman laulamisen säestäminen. Eli akustisten trubaduuri- ja miksei myös katusoittokeikkojen vetäminen saattaisi olla jossain vaiheessa ajankohtaista omalla kohdallani. Täysin itseoppineena, pelkästään yksin olohuoneen nurkassa opetelleena on kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä vaaditaan noin niin kuin säestämisen ja soittamisen kannalta siihen, että olisi hyvä hommassaan ja ettei keikka kävisi tylsäksi.
 
Eli, mihin asti pärjää pelkällä "perusrämpytyksellä" ja sointukierroilla, vai pärjääkö ollenkaan? Riittääkö, jos soinnut ovat puhtaita, vaihdot nopeita ja rytmi tasaista, jota vaihdellaan biisien eri kohdissa? Vai olisiko tärkeää esitettyihin biiseihin sisällyttää esimerkiksi kaikki intro- ja välimelodiat, jos alkup. biiseistä sellainen löytyy? Käykö keikka tylsäksi jos kaiken vetää tällä perusrämpytyksellä vai olisiko hyvä osa tai joitain osia biiseistä vedellä vaikkapa arpeggiona?
 
Sitähän ruukataan sanoa, että kitarahommissa on tärkeintä se, mikä itsestä tuntuu hyvältä, mutta lienee sitä jonkinlaiset kivijalat tällaiselle laulaja-lauluntekijägenrelle syntyneet tässä n. 50 vuoden aikana? :)
 
Kefiiri
27.05.2013 08:51:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Taitaa tossa hommassa olla laulupuoli se mitä yleisö kuuntelee. Jos laulu ja tulkinta ylipäänsä sujuvat vakuuttavasti, on sama mitä ropinaa kuuluu taustalla. Jos laulu ei toimi, ei siinä arpeggiot auta.
 
Riippuu kai se vähän musatyylistäkin. Soittaako tuoreimpia pophittejä vai johnleehooker-bluesia.
 
Presidentti
27.05.2013 08:56:41 (muokattu 27.05.2013 08:59:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mitä vaaditaan noin niin kuin säestämisen ja soittamisen kannalta siihen, että olisi hyvä hommassaan ja ettei keikka kävisi tylsäksi.
 
Trubaduurihommissa hyvä esitys on sellainen, ettei siihen ole mitään lisättävää, mutta poiskaan ei oikein voi mitään ottaa.
 
Eli, mihin asti pärjää pelkällä "perusrämpytyksellä" ja sointukierroilla, vai pärjääkö ollenkaan?
 
Riippuu ihan materiaalista. Onko tarkoitus että rytmiikka ja tempo vedetään alkuperäisestityksen mukaan vai ihan muulla tavalla. Joskus pärjää, joskus ei.
 
Riittääkö, jos soinnut ovat puhtaita, vaihdot nopeita ja rytmi tasaista, jota vaihdellaan biisien eri kohdissa? Vai olisiko tärkeää esitettyihin biiseihin sisällyttää esimerkiksi kaikki intro- ja välimelodiat, jos alkup. biiseistä sellainen löytyy? Käykö keikka tylsäksi jos kaiken vetää tällä perusrämpytyksellä vai olisiko hyvä osa tai joitain osia biiseistä vedellä vaikkapa arpeggiona?
 
Tavallisiakin "harjattuja" sointuja voi värittää esim. asus2 -tai asus4 -äänillä. Pitemmän päälle ehkä homma voi käydä tylsäksi jos koko esitys on pelkkää avosointua plektralla yläsatulan vierestä. Sama juttu kuusikielisten barré-sointujen kanssa. Kaikkia keinoja kannattaa käyttää. Sointukäännöksiä, bassokielten kävelykuvioita ja rohkeasti vaan kokeilemaan capoa eri nauhaväleiltä.
 
Noissa melodianpätkissä on yleensä se juttu, että ne ainakin kokemattoman kannattaa pitää lyhyinä. Esityksen pitää kuulostaa yhtenäiseltä. Monesti seuraa vaivaannuttava hiljaisuus, jos lähdet vaikkapa erään nimeltä mainitsemattoman Metallican biisin väliosia vetämään sinne päin, täysin temposta ja taimista irrallaan...
 
Arpeggiot kuulostavat tietynlaisissa biiseissä ilman muuta paremmalta kuin se "perusrämpytys". Ja muitakin tekniikoita kannattaa käyttää. Olennaista on se, että sitä kitaraa EI OLE pakko trubaduuriesityksessäkään koko ajan rämpyttää 4/4-tahdissa vaikka se siinä sylissä tai hihnan päässä makaakin. Rohkeasti vain lyhyitä pätkiä ilman säestystä, mikäli biisirakenne sen sallii. Monesti kuulee muiden soittimien taitajilta kritiikkiä siitä, että kitaristit soittavat liikaa, ikään kuin sen hälyn pitäisi olla katkeamatonta.
 
Siinä minun ajatuksia.
 
E: Kefiiriltä hyvä pointti. Iso yleisö kuuntelee laulua. Vähän perehtyneemmät kuuntelevat intron sointukierron tai riffin, mikäli sellainen on. Kitaransoittoa "sillä silmällä" (tai korvalla) lähinnä musiikin suurkuluttajat tai toiset muusikot.
 
Se vaan tarjoaa myös plussana sen vaihtoehdon, että mutkasta voi poistua tyylikkäässä hallitussa luisussa, jos haluaa. -AWKM
Nikusen_Ile
27.05.2013 09:28:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos paljon arvokkaista vastauksista!
 
Musatyylistä sen verran, että materiaalikseni olen ajatellu jopa niinkin villiä genreä kuin rap. Eli räppibiisejä akustisesti. Olen ajatellut, että koska räpissä on rytmi ja rummut melko isossa osassa, kitaran soittaminen olisi hyvä olla "iskevää", esimerkiksi niin, että painottaisi rumpumaisesti bassokieliä 1. ja 3. ja korkeampia kieliä sitten 2. ja 4 iskuilla. Ja kuten Kefiiri mainitsikin, tiettyihin kohtiin tehokkaita ja rohkeita taukoja. Lisäksi säestysrytmin ja -tyylin pitäis vaihdella paljon, ettei meininki kävisi tylsäksi, Etenkin kertosäkeiden pitäisi erottua edukseen.
 
Vai olisiko räpistä ylipäätään yhtään mihinkään akustisesti säestettynä? Makunsahan kullakin on, mutta mitenhän lienee objektiivisesti ajateltuna?
 
Capoa onkin tarkoitus kyllä käyttää. Siitä saanee aika paljon variaatioita kun siirtelee sävellajeja tiettyine sointuotteineen eri korkeuksille. :)
 
Kefiiri
27.05.2013 09:30:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

IntriguingMan: Monesti kuulee muiden soittimien taitajilta kritiikkiä siitä, että kitaristit soittavat liikaa, ikään kuin sen hälyn pitäisi olla katkeamatonta.
 
Hyvin muotoiltu! Tuohon tulee helposti syyllistyttyä. Esitykseen saa väriä ja draaman kaarta ihan vaan sillä että soittaa välillä hiljempaa tai muuten niukemmin. Kuulijan mieli täyttää ne tyhjät paikat eikä esitys siitä hajoa. Sitä muikeammalta sitten kuulostaa kun lopulta taas rämpäytetään kokonainen sointu.
 
Kari Peitsamon akustisia keikkoja vaan Youtubesta seuraamaan. Soitto on niukkaa mutta tarkkaa, ja jännite säilyy!
 
Gary Enfield
27.05.2013 09:41:44
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Se riippuu kanssa siitä mitä perusrämpytyksellä tarkoitetaan. Jos se tarkoittaa monotoonista rämpytystä niin ei se sitten pidemmän päälle toimi. Kämmensyrjä käyttöön, iskut voi olla nopeita tai hitaita, ne voi kohdistua ylä-, (keski-) tai alakieliin jne. Rytminen elävyys on tärkeää, monimutkaisuus ei. Laulun sujuvuus ei saa häiriintyä, mutta pienikin variaatio auttaa kokonaisuutta.
Ei silti että olisin mikään trubaduuri, mutta aina joskus sitä tulee kiusanneeksi ihmisiä.
 
Det är otroligt så mycket skit folk pratar - Janne Bergquist
elsewhere
27.05.2013 11:18:18
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei kannata myöskään unohtaa hieman folk-henkisempää näppäilyä. Sitä voi yhdistellä perusrämpytykseen, ja jos esim. opettelee hybridipikkauksen perusteet (plektralla bassokieliä ja muilla sormilla sitten niitä ylempiä), kasvaa käytettävissä oleva soundipaletti huomattavasti.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
hallu
27.05.2013 17:06:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nikusen_Ile: Itseäni viehättää kitaransoitossa eniten komppaushommat, etenkin oman laulamisen säestäminen. Eli akustisten trubaduuri- ja miksei myös katusoittokeikkojen vetäminen saattaisi olla jossain vaiheessa ajankohtaista omalla kohdallani. Täysin itseoppineena, pelkästään yksin olohuoneen nurkassa opetelleena on kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä vaaditaan noin niin kuin säestämisen ja soittamisen kannalta siihen, että olisi hyvä hommassaan ja ettei keikka kävisi tylsäksi.
 
Eli, mihin asti pärjää pelkällä "perusrämpytyksellä" ja sointukierroilla, vai pärjääkö ollenkaan? Riittääkö, jos soinnut ovat puhtaita, vaihdot nopeita ja rytmi tasaista, jota vaihdellaan biisien eri kohdissa? Vai olisiko tärkeää esitettyihin biiseihin sisällyttää esimerkiksi kaikki intro- ja välimelodiat, jos alkup. biiseistä sellainen löytyy? Käykö keikka tylsäksi jos kaiken vetää tällä perusrämpytyksellä vai olisiko hyvä osa tai joitain osia biiseistä vedellä vaikkapa arpeggiona?
 
Sitähän ruukataan sanoa, että kitarahommissa on tärkeintä se, mikä itsestä tuntuu hyvältä, mutta lienee sitä jonkinlaiset kivijalat tällaiselle laulaja-lauluntekijägenrelle syntyneet tässä n. 50 vuoden aikana? :)

 
Pistä mikki päälle ja äänitä sitä sun soittoa ja laulua muutama biisi tai vaikka yksikin ja kuuntele se. Kyllä sä sen kuulet kelpaako, vai pitääkö jossakin kohtaa vielä hioa.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti