Muusikoiden.net
08.12.2016
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Aika ja edistys.
1 2 3 4
tomaattiorava
18.01.2012 16:22:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kaikista meistä taatusti tuntuu välillä (tai aina) siltä että ei vaan onnistu.
Juutuubista katotaan itku kurkussa videoita puolta nuoremmista räkänokista jotka kepittää muut suohon ja huolella. Sitten kun on aikansa itseään säälinyt, revitään kitara syliin, purraan hampaat yhteen ja sanotaan että ja perrrrkele mähän tän opettelen! 10min sisään on kitara takas telineessä ja kädessä sen sijasta kaljapullo.
 
(Sähkö)kitara luultavasti on kaikkien soittimien teknisesti vaikeimmasta päästä. Välillä oikeesti tuntuu siltä että tää on ihan täysin kohtuuttoman vaikeeta touhua.
Missä menee kohtuuden raja? Esim. itsellä on tässä alkukesästä asti ollu treenissä perus 3-kielen sweepit ja niitä on väännetty ylösalas kaikilla mahollisilla pikkaamisvariaatioilla ja temmoilla. Silti ei vaan ota sujuakseen. Epistä. Eikös sen nyt pitäis alkaa sieltä pikkuhiljaa tulemaan, sentään kohta vuoden verran on tullut treenattua parhaimmillaan jopa 8-9h/päivä, 5-6 päivää/viikko.
Ja kuitenkin tässä nyt puhutaan kohtalaisen kapesta tempusta koko kitaransoittoon nähden. Pitäiskö tässä vielä toinenkin vuosi jatkaa samaan malliin, että sais haltuunsa "yhden näppärän jutun"? Tietty erilaisten kikkojen tekniikat lomittuvat keskenään ja kaikki hankitut tekniset kyvyt täydentävät toisiaan, mutta oikeesti, missä menee raja?! Pitikö jonkun Ynkänkin urhata yhtä eeppiset määrät aikaa ja vaivaa näinkin näennäisesti pienen jutun eteen?
 
Onneksi sentään jotain edistystä tapahtuu. Tässä kohtaa kun on soittanut n. 7 vuotta, voi huomata että yhden päivän kun jaksaa hakata päätään seinään jonkun asian parissa, niin seuraavana päivänä ollaankin jo päästy eri tasolle. Mutta esim. näihin pirun sweeppeihin se vaan ei päde, siihen on hukattu päivä jos kolmaskin.
Voisiko ongelmana olla se, ettei ole opetellut opettelemaan?
Pitäiskö esim. nää sweepit ja muut erityisen hankaliksi käyvät asiat jotenkin pilkkoa osatekijöihinsä, vääntää yhtä osatekijää päivä tai pari, sitten toista saman verran, kunnes kaikki osat on käyty huolellisesti läpi jonka jälkeen pääsis itse kokonaisuuden kimppuun?
 
Itselle tällä hetkellä ehkä vittumaisin ongelma liittyy juuri siihen, ettei oikein tiedä miten asioita lähestyä ja miten oppia ne. Lieneekö se sitten tämä yksinopettelun ongelma?
 
Vuoden päästä itselläni elämäntilanne muuttu siten, että enää ei voi arkisin sijoittaa sitä 8h/päivä treenaamiseen. Tätä luksustilannetta on nyt siis takana vuosi ja toinen samanmoinen jäljellä. Kokisin sen äärimmäisen murheelliseksi, mikäli vuoden kuluttua olisin tuhlannut kahden vuoden verran aikaa ja henkisiä resursseja treeniin, mikä ei ole ollut likikään optimaalista, vaan hukkaan heitettyä arvokasta aikaa.
Ovatko vaikeat asiat todella yksinkertaisesti niin vaikeita, että niihin pitää sijoittaa hyvin paljon aikaa vai treenaanko vain väärin?
 
Keskustelua, kommentteja, näkemyksiä??
 
elsewhere
18.01.2012 16:48:24
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Suosittelisin näkemysten laajentamista asiansa osaavan opettajan avustuksella. Itseopiskelu on hieno juttu, mutta määräänsä pitempään ei kannata lyödä päätään seinään, ja hyvä opettaja osaa tunnistaa ne ongelmakohdat ja auttaa juuri niiden kohdalla eteenpäin.
 
~ Love broke out and I forgot it's war.
Ukkovaari
18.01.2012 16:52:53 (muokattu 18.01.2012 16:54:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mielenkiintoisia asioita ja varmaan tuttuja isolle osalle porukkaa.
Yksi asia mikä kannattaa ainakin tehdä heti alkuun selväksi itselle jos meinaa soittaa kitaraa tai muitakin soittimia ja se asia on se, ettei kannata verrata itseään muihin eikä tämä ole mikään hemmetin kilpailu, jossa tikutetaan sata nuottia sekunnissa kiinnittämättä huomiota itse musiikin sisältöön.
 
Mä en ole mikään paras tai lähellekään edes hyvä omasta mielestäni mutta en lähdekään tästä lähtökohdasta vaan siitä, että nautin siitä mitä teen ja loppu on bonusta. Koska jos hommasta nauttii niin pakostikin etenee hommassa ja mikä tärkeintä tekee sen homman tyylikkäästi ja voi jopa kuulijoille antaa hienon kokemuksen.
 
Mulle tärkeitä asioita kitaran soittamisessa ja musiikissa on:
 
a) Tyylitaju
b) Musiikin sisältö kuten nätti melodia ja monipuolisuus
c) Dynaaminen tatsi soitossa ja tarpeeksi hyvä taito johon on itse tyytyväinen ja jolla pärjää ja voi tulkita tuntojaan kitaran varressa, en edes pyri olemaan mikään sata nuottia sekunnissa tiluttava ihmejannu vaan mielummin olen kitaristi joka antaa osalle kuulijoista helvetin hienon kokemuksen suoraan sydämmestä ja tunteella (ajatella että sanon itsestäni tämän vaikka koen olevani ihan hima rämpyttäjä).
d) Soundi
 
Toki tiedän ja myönnän, että osa teknisistä hienouksista ja tilutuksistakin tuo hienon elämyksen ja nautin niistä itsekin mutta elämäänsä ei pidä pilata sillä tiedolla, ettei olekaan niin hyvä kuin unelmissaan voisi olla, pitää hyväksyä se tosiseikka, että jossain asioissa on erinomainen, osassa hyvä ja osassa täysin homma voi mennä penkin alle, pääasia ja vahvuus on siinä, että osaa nauttia siitä mitä tekee koska silloin jaksaa, haluaa ja on motivaatiota.
 
Kitaransoittamisessa voi olla varsin hyvä ja hieno soittaja vaikka ei ihan kaikkea osaisikaan ja miksi pitäisi osata kaikki koska sitten ei olis mitään uutta kivaa opeteltavana.
 
Edit: tuossa ylempänä oli myös asiaa kuten jos itsenäinen opettelu ei tuota tulosta niin kannattaa harkita opettajaa, hyvä ope oikaisee solmuja sekä kertoo reaaliajassa missä menee metsään.
 
hallu
18.01.2012 16:55:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: Kaikista meistä taatusti tuntuu välillä (tai aina) siltä että ei vaan onnistu.
Juutuubista katotaan itku kurkussa videoita puolta nuoremmista räkänokista jotka kepittää muut suohon ja huolella. Sitten kun on aikansa itseään säälinyt, revitään kitara syliin, purraan hampaat yhteen ja sanotaan että ja perrrrkele mähän tän opettelen! 10min sisään on kitara takas telineessä ja kädessä sen sijasta kaljapullo.
 
(Sähkö)kitara luultavasti on kaikkien soittimien teknisesti vaikeimmasta päästä. Välillä oikeesti tuntuu siltä että tää on ihan täysin kohtuuttoman vaikeeta touhua.
Missä menee kohtuuden raja? Esim. itsellä on tässä alkukesästä asti ollu treenissä perus 3-kielen sweepit ja niitä on väännetty ylösalas kaikilla mahollisilla pikkaamisvariaatioilla ja temmoilla. Silti ei vaan ota sujuakseen. Epistä. Eikös sen nyt pitäis alkaa sieltä pikkuhiljaa tulemaan, sentään kohta vuoden verran on tullut treenattua parhaimmillaan jopa 8-9h/päivä, 5-6 päivää/viikko.
Ja kuitenkin tässä nyt puhutaan kohtalaisen kapesta tempusta koko kitaransoittoon nähden. Pitäiskö tässä vielä toinenkin vuosi jatkaa samaan malliin, että sais haltuunsa "yhden näppärän jutun"? Tietty erilaisten kikkojen tekniikat lomittuvat keskenään ja kaikki hankitut tekniset kyvyt täydentävät toisiaan, mutta oikeesti, missä menee raja?! Pitikö jonkun Ynkänkin urhata yhtä eeppiset määrät aikaa ja vaivaa näinkin näennäisesti pienen jutun eteen?
 
Onneksi sentään jotain edistystä tapahtuu. Tässä kohtaa kun on soittanut n. 7 vuotta, voi huomata että yhden päivän kun jaksaa hakata päätään seinään jonkun asian parissa, niin seuraavana päivänä ollaankin jo päästy eri tasolle. Mutta esim. näihin pirun sweeppeihin se vaan ei päde, siihen on hukattu päivä jos kolmaskin.
Voisiko ongelmana olla se, ettei ole opetellut opettelemaan?
Pitäiskö esim. nää sweepit ja muut erityisen hankaliksi käyvät asiat jotenkin pilkkoa osatekijöihinsä, vääntää yhtä osatekijää päivä tai pari, sitten toista saman verran, kunnes kaikki osat on käyty huolellisesti läpi jonka jälkeen pääsis itse kokonaisuuden kimppuun?
 
Itselle tällä hetkellä ehkä vittumaisin ongelma liittyy juuri siihen, ettei oikein tiedä miten asioita lähestyä ja miten oppia ne. Lieneekö se sitten tämä yksinopettelun ongelma?
 
Vuoden päästä itselläni elämäntilanne muuttu siten, että enää ei voi arkisin sijoittaa sitä 8h/päivä treenaamiseen. Tätä luksustilannetta on nyt siis takana vuosi ja toinen samanmoinen jäljellä. Kokisin sen äärimmäisen murheelliseksi, mikäli vuoden kuluttua olisin tuhlannut kahden vuoden verran aikaa ja henkisiä resursseja treeniin, mikä ei ole ollut likikään optimaalista, vaan hukkaan heitettyä arvokasta aikaa.
Ovatko vaikeat asiat todella yksinkertaisesti niin vaikeita, että niihin pitää sijoittaa hyvin paljon aikaa vai treenaanko vain väärin?
 
Keskustelua, kommentteja, näkemyksiä??

 
Oliskohan aivot samanlainen lihas kuin muutkin, että ne kehittyy levossa. En tiedä tilannettasi, mutta itselläni tuntuu toisinaan menevän niin että jotain juttua treenaa ihan sekopäänä ja mitään ei tunnu tapahtuvan pitkään aikaan. Sitten laittaa kitaran pois muutamaksi päiväksi tai viikoksi ja kun sen ottaa uudelleen käsiin, niin se juttu meneekin kuin vettä. Olen ajatellut että joko aivot kehittyy levossa tai sitten sitä edistymistä ei huomaa kokemustasolla silloin kun treenaa ihan jatkuvasti.
 
Minun mielestä treenaamiseen käytetty aika ei kuitenkaan mene hukkaan kuten pelkäsit. Nimittäin vaikka sitä juttua ei oppisikaan sillä tavalla kuin halusi sen soittaa, niin oppii sen kuitenkin jotenkin (ainakin oppii monta tapaa miten sitä ei halua soittaa). Kaikkein tärkeintähän on että pääsee omille rajoille ja voi yrittää tuupata niitä vähän loitommas.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Krice
18.01.2012 17:11:49
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: (Sähkö)kitara luultavasti on kaikkien soittimien teknisesti vaikeimmasta päästä.
 
Tuohon haluaisin kommentoida, että pikemminkin helpoimmasta päästä.
 
Numb
18.01.2012 17:17:57
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Tuohon haluaisin kommentoida, että pikemminkin helpoimmasta päästä.
 
Juu, valitettavasti näin. Ei pääse soittimen äärimmäistä hankaluutta syyttämään osaamattomuudestaan.
 
Lanke trr gll -Kurt Schwitters
tomaattiorava
18.01.2012 17:22:35 (muokattu 18.01.2012 17:24:35)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Tuohon haluaisin kommentoida, että pikemminkin helpoimmasta päästä.
 
No jos pelkkää smoke on wateria meinaa soittaa ni ehkä sitte.
Jos nyt vaikka koskettimiin verrataan, niin esim. nuo yllämainitut 4-nuotin arpeggiot on aikalailla helpompia ottaa haltuun jos soitetaan kovaa vauhtia. Muutenkin sähkökitarassa jossa on paljon gainia vaatinee kaikkien ylimääräisten äänten demppaamisen joka on taitolaji itsessään...
 
Plus että otelauta on aika lailla kryptisempi ja vaikeampi hahmoittaa kuin koskettimet.
 
hallu
18.01.2012 17:25:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Numb: Juu, valitettavasti näin. Ei pääse soittimen äärimmäistä hankaluutta syyttämään osaamattomuudestaan.
 
Juu kitara soittimena ei ole hankala, mutta eihän se sitä tarkoita etteikö sillä voisi soittaa todella hankalia juttuja;-). Minun mielestä se soittimen hankaluus liittyy enemmänkin siihen aloituskynnykseen. Toisin sanoen kitaralla saa helposti musiikkia aikaan vähäiselläkin osaamisella, kun sanotaan nyt vaikka viulu vaatii vähän enemmän ennen kuin musiikin kuuloista ääntä alkaa irrota. Sitten kun perusasiat ovat hallinnassa ja lähdetään tavoittelemaan sen soittimen ilmaisuvoiman rajoja, niin en usko että soittimen hankaluus näyttelee alkuunkaan samanlaista roolia, koska se soitinhan itsessään määrää mitä sillä voi ilmaista ja taitava soittaja muotoutuu yhä enemmän osaksi soitinta (tai miksi ei vaikka päinkin vastoin).
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Numb
18.01.2012 17:25:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koitapas vaikka semmoisia instrumenttejä kuin viulu tai vetopasuuna. Tai vaikka käyrätorvi. Ne on vaikeita.
 
Lanke trr gll -Kurt Schwitters
hallu
18.01.2012 17:53:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: No jos pelkkää smoke on wateria meinaa soittaa ni ehkä sitte.
Jos nyt vaikka koskettimiin verrataan, niin esim. nuo yllämainitut 4-nuotin arpeggiot on aikalailla helpompia ottaa haltuun jos soitetaan kovaa vauhtia. Muutenkin sähkökitarassa jossa on paljon gainia vaatinee kaikkien ylimääräisten äänten demppaamisen joka on taitolaji itsessään...
 
Plus että otelauta on aika lailla kryptisempi ja vaikeampi hahmoittaa kuin koskettimet.

 
Nyt on niin, että kitaralla voi tehdä asioita joita koskettimilla ei voi tehdä ja koskettimilla voi tehdä asioita joita kitaralla ei voi tehdä. Minä olisin kyllä varovainen laittamaan soittimia helppous vaikeus järjestykseen, koska siinä saattaa huomaamattaan tulla vähätelleeksi toisten soitinten taitajia ja niihin soittimiin liittyvää kulttuuria ja ilmaisukieltä.
 
Mieluummin voi halutessaan vertailla vaikkapa sitä kuinka aktiivista otetta soitin vaatii. Kitara ja piano esimerkiksi soivat itsestään kun taas vaikkapa jousisoittimet ja puhaltimet eivät soi itsestään. Tämä tarkoittaa, että kitaristi ja pianisti sytyttelee ja sammuttelee ääniä kun taas puhaltajat ja jousisoittajat joutuvat aktiivisesti ylläpitämään ääntä eli niiden soitinten kanssa se on konkreettisesti soittaja joka soi. Jokainen voi sitten tykönään miettiä mitä noinkin mitättömän tuntuinen yksityiskohta soittimen perusluonteessa merkitsee ilmaisun kannalta. Itse ainakin haluan ymmärtää toisia soittajia/soittimia hiukan pidemmälle kuin siihen, että pääseekö ne vähemmällä tai että jos kosketinsoittaja vetää hienon tilun, niin onko se joutunut opettelemaan sitä enempi kuin mä.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
tomaattiorava
18.01.2012 17:56:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan sama, ei nyt ruveta tästä sen enempää vääntämään.
 
Epämuusikko
18.01.2012 18:42:16 (muokattu 18.01.2012 18:42:34)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: No jos pelkkää smoke on wateria meinaa soittaa ni ehkä sitte.
Jos nyt vaikka koskettimiin verrataan, niin esim. nuo yllämainitut 4-nuotin arpeggiot on aikalailla helpompia ottaa haltuun jos soitetaan kovaa vauhtia. Muutenkin sähkökitarassa jossa on paljon gainia vaatinee kaikkien ylimääräisten äänten demppaamisen joka on taitolaji itsessään...
 
Plus että otelauta on aika lailla kryptisempi ja vaikeampi hahmoittaa kuin koskettimet.

 
olisko mitään toivelaulukirja + akkari - touhuja? välillä?
 
+ sähkökitaran vaikeus: ultimate lol.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Krice
18.01.2012 20:28:12
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: + sähkökitaran vaikeus: ultimate lol.
 
Vaikeaahan kitaraa on soittaa erittäin hyvin. Minusta tie parempaan soittamiseen on analyyttinen suhtautuminen: kysytään itseltä, että mikä sujuu ja mikä ei suju, ja mikä voisi olla syynä siihen.
 
Epämuusikko
18.01.2012 20:39:06
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Vaikeaahan kitaraa on soittaa erittäin hyvin. Minusta tie parempaan soittamiseen on analyyttinen suhtautuminen: kysytään itseltä, että mikä sujuu ja mikä ei suju, ja mikä voisi olla syynä siihen.
 
näitä asioita ei kannata kitarapalstalla kysellä.
 
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
Vestu
18.01.2012 21:12:04 (muokattu 18.01.2012 21:13:07)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: Kaikista meistä taatusti tuntuu välillä (tai aina) siltä että ei vaan onnistu.
Juutuubista katotaan itku kurkussa videoita puolta nuoremmista räkänokista jotka kepittää muut suohon ja huolella. Sitten kun on aikansa itseään säälinyt, revitään kitara syliin, purraan hampaat yhteen ja sanotaan että ja perrrrkele mähän tän opettelen! 10min sisään on kitara takas telineessä ja kädessä sen sijasta kaljapullo.
 
(Sähkö)kitara luultavasti on kaikkien soittimien teknisesti vaikeimmasta päästä. Välillä oikeesti tuntuu siltä että tää on ihan täysin kohtuuttoman vaikeeta touhua.
Missä menee kohtuuden raja? Esim. itsellä on tässä alkukesästä asti ollu treenissä perus 3-kielen sweepit ja niitä on väännetty ylösalas kaikilla mahollisilla pikkaamisvariaatioilla ja temmoilla. Silti ei vaan ota sujuakseen. Epistä. Eikös sen nyt pitäis alkaa sieltä pikkuhiljaa tulemaan, sentään kohta vuoden verran on tullut treenattua parhaimmillaan jopa 8-9h/päivä, 5-6 päivää/viikko.
Ja kuitenkin tässä nyt puhutaan kohtalaisen kapesta tempusta koko kitaransoittoon nähden. Pitäiskö tässä vielä toinenkin vuosi jatkaa samaan malliin, että sais haltuunsa "yhden näppärän jutun"? Tietty erilaisten kikkojen tekniikat lomittuvat keskenään ja kaikki hankitut tekniset kyvyt täydentävät toisiaan, mutta oikeesti, missä menee raja?! Pitikö jonkun Ynkänkin urhata yhtä eeppiset määrät aikaa ja vaivaa näinkin näennäisesti pienen jutun eteen?
 
Onneksi sentään jotain edistystä tapahtuu. Tässä kohtaa kun on soittanut n. 7 vuotta, voi huomata että yhden päivän kun jaksaa hakata päätään seinään jonkun asian parissa, niin seuraavana päivänä ollaankin jo päästy eri tasolle. Mutta esim. näihin pirun sweeppeihin se vaan ei päde, siihen on hukattu päivä jos kolmaskin.
Voisiko ongelmana olla se, ettei ole opetellut opettelemaan?
Pitäiskö esim. nää sweepit ja muut erityisen hankaliksi käyvät asiat jotenkin pilkkoa osatekijöihinsä, vääntää yhtä osatekijää päivä tai pari, sitten toista saman verran, kunnes kaikki osat on käyty huolellisesti läpi jonka jälkeen pääsis itse kokonaisuuden kimppuun?
 
Itselle tällä hetkellä ehkä vittumaisin ongelma liittyy juuri siihen, ettei oikein tiedä miten asioita lähestyä ja miten oppia ne. Lieneekö se sitten tämä yksinopettelun ongelma?
 
Vuoden päästä itselläni elämäntilanne muuttu siten, että enää ei voi arkisin sijoittaa sitä 8h/päivä treenaamiseen. Tätä luksustilannetta on nyt siis takana vuosi ja toinen samanmoinen jäljellä. Kokisin sen äärimmäisen murheelliseksi, mikäli vuoden kuluttua olisin tuhlannut kahden vuoden verran aikaa ja henkisiä resursseja treeniin, mikä ei ole ollut likikään optimaalista, vaan hukkaan heitettyä arvokasta aikaa.
Ovatko vaikeat asiat todella yksinkertaisesti niin vaikeita, että niihin pitää sijoittaa hyvin paljon aikaa vai treenaanko vain väärin?
 
Keskustelua, kommentteja, näkemyksiä??

 
Oletko kokeillut vaihtaa tapaa, jolla opettelet uusia juttuja? Luin taannoin klassisen kitaran opettajan ajatuksia harjoittelusta (en muista mikä opus) ja hän painotti että teknisimpien juttujen harjoittelussa pitää edetä hyvin hitaasti ja soittaa aina 100% oikein ennen nopeuden kasvattamista. Jos näin ei tee, niin opettelee soittamaan virheitä. Huomasin tämän seikan huomioimisen parantavan omaa kehitystäni.
 
Metronomi, virheettömyys, nauhoitusta välillä. Harjoitusmääräsi on kovemmat kuin monella ammattilaisella, joten jotain fundamentaalista harjoitusmetodeissasi on pielessä.
 
Voisitko hieman yksityiskohtaisemmin kertoa, mistä harjoittelusessiosi yleensä koostuu ja miten lähestyt harjoiteltavaa materiaalia?
 
Like father like scum
peth_
18.01.2012 22:59:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itse olen juuri tutustunut erään herran (jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. tarkistan ja edittaan) opetusvideoon asioiden opettelusta. Hän painottaa nimenomaan asioiden pikkuhiljaa opettelua. Hänen mukaansa jokainen asia kannattaa opetella erittäin hitaasti, metronomin kanssa. Sitten, kun onnistuu _TÄYDELLISESTI_, voi nostaa tempoa. Jos ja kun virheitä tulee, ei kannata hinkata koko biisiä/biisin osaa/asteikkoa yms yms. Sen sijaan kannattaa ottaa vain tahti tai muutama nuotti ennen virhekohtaa ja käydä tarkasti läpi, mikä meni pieleen.
 
Hallulla oli ihan kompattavaa asiaa: "aivot on levossa kehittyvä lihas". Tämä on harvinaisen totta, asiassa kuin asiassa. Koevastauksiin liittyvässä tutkimuksessa kaksi tiedoiltaan ja taidoiltaan tasavertaista ryhmää laitettiin vastakkain. Toinen ryhmä luki ennen koetta 5h ja nukkui kunnolla, kun toinen luki yötä myöten. Arvasit oikein, hyvin nukkuneet suoriutuivat paremmin.
Sama pätee kitaransoitossa. Tekniikkatreenissä opetetaan aivoja ohjaamaan käsiä tekemään mitä pitää. Jos aivoja väsyttää, eivät ne mitään osaa eikä opi. Aina pitää siis muistaa nukkua hyvin.
Treenitauko saattaa auttaa myös. Ainakin itsellä ne tuntuu tavallaan avartavan näkemystä. Aivot ilmeisesti jumiutuvat tekemään samaa toistoa, mutta kun antaa niiden tuulettua, voi aivot avartaa toimintaansa.
 
Pakko sanoa, että kitara ei ole vaikea soitin soittaa. Aloittaminen ja ihan biisien soittaminen ei kitaralla paljoa vaadi. Teknisesti tarkkaa ja luovaa soittoa kitaralla on kuitenkin melko hankalaa, sillä kitaristeja on 13 tusinassa ja hyvin paljon asioita on jo tehty ja kokeiltu.
 
-Petri
 
Sergei Fallinen
19.01.2012 07:43:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itel tuntuu että eniten kehittyy just sillon kun vittuuntuu kaiken haasteellisuuteen ja pitää sen vähän pitemmän tauon soittamisesta. Kyllä se on se inner game joka yleensä jää vähimmälle huomiolle treenissä.
 
vain taito on rajana
Eddie
19.01.2012 10:50:52 (muokattu 19.01.2012 10:53:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Epämuusikko: olisko mitään toivelaulukirja + akkari - touhuja? välillä?
 
+ sähkökitaran vaikeus: ultimate lol.

 
Suosittelen akkaritouhuja! Nyt on tullut soiteltua paljon akustista kun oon yhdessä cover-bändissä mukana. Projektia varten pitää opetella koko ajan paljon uusia biisejä ja tekniikan reenaaminen ja yleinen "reenaaminen" on sitten vähentynyt, kun on tullut soiteltua musiikkia eikä tekniikkareenejä ;)! Silti myös tekniikka on mennyt paljonkin eteenpäin. Toki myös tekniikkareenejä tulee tehtyä.
 
Mutta pointtina se, että soittelepa välillä iha vaan musaa, äläkä runkkaa tekniikkaharjoituksia! :)
 
Ostetaan soittotaito.
tomaattiorava
19.01.2012 12:57:37 (muokattu 19.01.2012 13:05:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvähyvä, ihan asiatekstiä paikotellen!
 
Mutjoo, niinku mainitsinkin, niin itse oon myös huomannut sen että kun pääkoppa on "lepotilassa" niin aiemmin tehty työ jotenkin pääsee juurtumaan. Vastaavasti, usein tuntuu siltä että kun on pari tuntia vaikka jotain tekniikkatreenia vääntäny, niin jälki alkaa vaan ajan myötä tuntumaan suttuisemmalta ja kehnommalta jos oikein jääräpäisesti vaan jatkaa ja jatkaa.
 
Ja tottakai vaikeet jutut pitää aluksi ottaa hitaasti. Justiinsa tässä kohtaa vaan vähän kaipais jonkun opettajan yksityiskohtaisia ja räätälöityjä neuvoja kun sudenkuoppia on niin pirusti. Jos edelleen pidetään esimerkkinä niitä 3 kielen sweeppejä, niin oikeen ultra-hitaalla temmolla treenaaminen tuntuu jotenkin aika vammaselta, jäykältä ja kömpelöltä. Aina houkuttelee laittaa sen verran lisää vauhtia, että se soitto pääsee vähän niinku "rullaamaan". Kai sitä sitten vaan pitää taas kerran laittaa metronomi sinne funeral doom-lukemiin ja jatkaa vääntämistä.
 
Ja vielä Vestun kommentteihin : Kyllä sitä on tullut kokeiltua eri tapoja treenata. Ongelma on yleensä seuraavanlainen :
 
1. Nyt treenaan tavalla A juttua X.
2. Treenaan kunnes jossain kohtaa totean että ei vaan etene.
3. Vaihdetaan tapaan B
4. Katso kohta 2.
 
Eli en tiedä onko vika treenissä vai arvioinko vaan reippaasti alakanttiin tarvittanan treenin määrän.
Ja nuo mainitut treenimäärät vaihtelevat aika paljon, en missään nimessä väitä että joka ainut päivä vääntäisin 9h. Mutta usein on sellaisia päiviä milloin vääntää töissä (duunissa erittäin paljon joutoaikaa) 5-6h ja sitten illalla kotona vielä pari-kolme timmaa. Joskus voi mennä parikin päivää ettei koskee keppiin yhtään, mutta se on harvinaista. Ja toisinaan pieni tauko tekeekin ihan hyvää.
 
Harjoitussessioit koostuu vähän mistä milloinkin. Ei mulla todellakaan ole mitään yksityiskohtaista treenilukujärjestystä mitä noudatan ankarasti. Aika paljon tulee vaan soitettua, välillä jonkin taustan päälle, välillä ihan soolona. Tällöin siis luritellaan jotain tuttuja hyväksi havaittuja juttuja ja koitetaan etsiä ja kehitellä uusia. Sitten on ihan tekniikkatreenit, lähinnä erilaisia sweeppikuvioita ja alternatea. Välillä tulee innostus opetella jotain biisejä mutta aika harvoin jaksan opetella ulkoa mitään kovin monimutkaisia biisejä. Viimeisimmät tämmöset ovat olleet Mozartin turkkilainen Rondo ja Vivaldin kesästä se kuuluisin osio.
Sitten joskus hyvin harvoin kun saa itseään otettua oikein kunnolla niskasta kiinni, tulee opiskeltua vähän tuota otelautaa ja teoriaa.
 
E: Ja hyvä että Sergeillä on asianmukaiset sargaustermit käytössä.
 
Vladi
19.01.2012 14:29:46
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tomaattiorava: Hyvähyvä, ihan asiatekstiä paikotellen!
 
Mutjoo, niinku mainitsinkin, niin itse oon myös huomannut sen että kun pääkoppa on "lepotilassa" niin aiemmin tehty työ jotenkin pääsee juurtumaan. Vastaavasti, usein tuntuu siltä että kun on pari tuntia vaikka jotain tekniikkatreenia vääntäny, niin jälki alkaa vaan ajan myötä tuntumaan suttuisemmalta ja kehnommalta jos oikein jääräpäisesti vaan jatkaa ja jatkaa.
 
Ja tottakai vaikeet jutut pitää aluksi ottaa hitaasti. Justiinsa tässä kohtaa vaan vähän kaipais jonkun opettajan yksityiskohtaisia ja räätälöityjä neuvoja kun sudenkuoppia on niin pirusti. Jos edelleen pidetään esimerkkinä niitä 3 kielen sweeppejä, niin oikeen ultra-hitaalla temmolla treenaaminen tuntuu jotenkin aika vammaselta, jäykältä ja kömpelöltä. Aina houkuttelee laittaa sen verran lisää vauhtia, että se soitto pääsee vähän niinku "rullaamaan". Kai sitä sitten vaan pitää taas kerran laittaa metronomi sinne funeral doom-lukemiin ja jatkaa vääntämistä.
 
Ja vielä Vestun kommentteihin : Kyllä sitä on tullut kokeiltua eri tapoja treenata. Ongelma on yleensä seuraavanlainen :
 
1. Nyt treenaan tavalla A juttua X.
2. Treenaan kunnes jossain kohtaa totean että ei vaan etene.
3. Vaihdetaan tapaan B
4. Katso kohta 2.
 
Eli en tiedä onko vika treenissä vai arvioinko vaan reippaasti alakanttiin tarvittanan treenin määrän.
Ja nuo mainitut treenimäärät vaihtelevat aika paljon, en missään nimessä väitä että joka ainut päivä vääntäisin 9h. Mutta usein on sellaisia päiviä milloin vääntää töissä (duunissa erittäin paljon joutoaikaa) 5-6h ja sitten illalla kotona vielä pari-kolme timmaa. Joskus voi mennä parikin päivää ettei koskee keppiin yhtään, mutta se on harvinaista. Ja toisinaan pieni tauko tekeekin ihan hyvää.
 
Harjoitussessioit koostuu vähän mistä milloinkin. Ei mulla todellakaan ole mitään yksityiskohtaista treenilukujärjestystä mitä noudatan ankarasti. Aika paljon tulee vaan soitettua, välillä jonkin taustan päälle, välillä ihan soolona. Tällöin siis luritellaan jotain tuttuja hyväksi havaittuja juttuja ja koitetaan etsiä ja kehitellä uusia. Sitten on ihan tekniikkatreenit, lähinnä erilaisia sweeppikuvioita ja alternatea. Välillä tulee innostus opetella jotain biisejä mutta aika harvoin jaksan opetella ulkoa mitään kovin monimutkaisia biisejä. Viimeisimmät tämmöset ovat olleet Mozartin turkkilainen Rondo ja Vivaldin kesästä se kuuluisin osio.
Sitten joskus hyvin harvoin kun saa itseään otettua oikein kunnolla niskasta kiinni, tulee opiskeltua vähän tuota otelautaa ja teoriaa.
 
E: Ja hyvä että Sergeillä on asianmukaiset sargaustermit käytössä.

 
Mitä nyt nuo kirjoituksesi luin läpi, niin suosittelisin seuraavaa.
 
1. Käy osaavalla opettajalla edes muutaman kerran. Opettaja voi vilkaista, teetkö jotain väärin ja opastaa oikeaan suuntaan. Itse luulin joskus aikoinaan, että minulla oli vikaa oikean käden plekutekniikassa. Kävin eräällä todella taitavalla kitaristilla muutamalla soittotunnilla jossa selvisi, että vika ei ollutkaan oikean käden plekutekniikassa vaan vasemman käden nimettömän ja pikkusormen voimattomuudessa ja synkronaation puutteessa. Kenties sulla on myös jotain juttuja, joita kehittämällä pääsisit samantien ison harppauksen eteenpäin.
 
2. Älä treenaa mitään yksittäistä juttua edes puolta tuntia pidempään. Aivot ja sormet turtuu ja kuten tuolla jo mainittiinkin, alat enemmänkin oppimaan niitä virheitä kuin kehittämään haluamaasi juttua. Samalla iskee helposti turhautuminen. Hyväksy se fakta, että olennainen osa treeniä on lepo ja seuraavana päivänä menee todennäköisesti jo paremmin. Ainakin itselläni tämmöinen toimii hyvin, ongelmia on ollut lähinnä siinä säännöllisyyden pitämisessä... :)
 
3. Älä missään tapauksessa käytä kaikkea soittoaikaasi tekniikka/asteikkotreeneihin. Jos sulla on noin julmetusti aikaa ja intoa soitella päivittäin, niin jaa ihmeessä sitä aikaa erilaisiin osa-alueisiin. Opettele biisejä, jammaile taustanauhan päälle ja kehittele omia juttuja. Noita tekemällä oppii myös tekniikkaa, mutta myös sitä itse musiikkia. Soita biisejä joista tykkäät, ei niitä, joita kaveritkin soittaa.
 
4. Pidä homma mielenkiintoisena. Ala kasaamaan itsellesi isoa pinoa treenattavaa ja soiteltavaa ja valitse sieltä päivän fiiliksen mukaan. Itselläni esim. on pitkä lista biisejä Spotifyssa, joista valitsen soiteltavaksi milloin mitäkin. Myös esim. sooloskabataustoja löytynee julmetusti täältä M.netistä, niiden päälle on hauska häröillä kaikenlaista ja joskus tulee siinä samalla vahingossa keksittyä jotain uutta.
 
Mä oon itse erittäin epäsäännöllinen treenaaja johtuen milloin mistäkin syystä. Pyrin kuitenkin joka päivä soittelemaan edes sen 30min, jotta tatsi kitaraan pysyy yllä. Monesti se itse kitaraan tarttuminen on kaikkein hankalinta, mutta kun sen kepukan seinältä saa nostettua, huomaa helposti soittaneensa useammankin tunnin. Toivottavasti saat treenipuolesi kuntoon. Noilla määrillä hyvin kohdistettua treeniä luulisi saavan aikamoisen paljon kehitystä aikaiseksi.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti