Muusikoiden.net
09.12.2016
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Tiluttelusta
1 2
Mann
10.01.2010 11:05:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itseäni on näin aloittelijana ja kitaransoiton maailmaan uppoutuneena mietityttänyt se, että miksi nykyään kaikki kitaransoitto on niin älyttömän tilutus- ja vingutuspainoista? Tuntuu, että kaikki vain harjoittelevat tilutusta, eikä oikeasta rytmimusiikista ole jopa mitään tajua. Itse en näe tilutuksessa oikeastaan mitään, onhan se toki hieno taidonnäyte ja teknisesti aika haastavaa, itse kun en rehellisesti sanottuna osaa tiluttaa lainkaan, mutta miksi se on niin julmetun suosittua? Loppujen lopuksi se ei kuulosta kuin pelkältä vingutukselta.
 
Itse pidän enemmän rytmipohjaisemmasta musiikista, sellaisesta jossa oikeille riffeille annetaan jalansijaa ja oikea soundi tulee esille. Tilutus on jotenkin niin kulahtanut, sitä kuulee jokaiselta ja tuntuu, että kitaransoittoa pidetään pelkkänä tilutuksena. Kappaleissa soolot voi kuulostaa hyviltäkin, jos ne osataan muokata kappaleen mukaan, eikä ole vain pelkkää yltiömäistä vingutusta. Esimerkkinä pidän AC/DC:n Angus Youngia, joka osaa tehdä hyvin kappaleen näköiset soolot ja vaikka Angus Younginkin soitto on hyvin soolopitoista, niin vahvana biisirakenteena on Malcolm Youngin rytmisoitto.
 
Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?
 
Tonski
10.01.2010 12:20:33 (muokattu 10.01.2010 12:26:27)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mann:
Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?

 
Joissakin tapauksissahan voi olla semmosestakin kysymys, kun että minkälaisia juttuja pitää soittaa. Mä en usko että ne tekniikat on tehty ihan vaan sen teknisyyden takia, vaan siks että saatais semmoset nuottijoukot/soinnut kitarasta ulos mihin ei välttämättä pikkaus/neljä sormee riitä (peukku bassoon). Esim. jos sun pitäis soittaa niin, että soitat molliarpeggiota trioleina alaspäin alottaen sen triolin aina yhden nuotin alempaa kun edellisellä kerralla. Tämähän menis vielä pikkaamalla, mut entäs kuudestoistaosina neljän nuotin ryhmissä? Menee sen verran hankalaksi, että kyllä se on vaan täppäämällä helpompi ottaa. Ja emmä tiiä jos tässä nyt oli ihan vaan nopeudesta kysymys, niin kyllä mä oon pianisteilta ja viulisteiltakin kuullu törkeen nopeita juttuja. Varmaan ennemminkin ois hyvä kysyy mihin sitä tekniikkaa käytetään, just näiden vaikeempien juttujen puhtaaseen soittoon vai nopeuteen nopeuden takia.
 
EDIT:
Nyt kun luin viestin uudestaan, en saanut itsestäni paljoakaan selvää.
 
ihku
Carlsberg
10.01.2010 13:00:06 (muokattu 10.01.2010 13:53:46)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mann: Itseäni on näin aloittelijana ja kitaransoiton maailmaan uppoutuneen
a mietityttänyt se, että miksi nykyään kaikki kitaransoitto on niin älyttömän tilutus- ja vingutuspainoista? Tuntuu, että kaikki vain harjoittelevat tilutusta, eikä oikeasta rytmimusiikista ole jopa mitään tajua. Itse en näe tilutuksessa oikeastaan mitään, onhan se toki hieno taidonnäyte ja teknisesti aika haastavaa, itse kun en rehellisesti sanottuna osaa tiluttaa lainkaan, mutta miksi se on niin julmetun suosittua? Loppujen lopuksi se ei kuulosta kuin pelkältä vingutukselta.
 
Itse pidän enemmän rytmipohjaisemmasta musiikista, sellaisesta jossa oikeille riffeille annetaan jalansijaa ja oikea soundi tulee esille. Tilutus on jotenkin niin kulahtanut, sitä kuulee jokaiselta ja tuntuu, että kitaransoittoa pidetään pelkkänä tilutuksena. Kappaleissa soolot voi kuulostaa hyviltäkin, jos ne osataan muokata kappaleen mukaan, eikä ole vain pelkkää yltiömäistä vingutusta. Esimerkkinä pidän AC/DC:n Angus Youngia, joka osaa tehdä hyvin kappaleen näköiset soolot ja vaikka Angus Younginkin soitto on hyvin soolopitoista, niin vahvana biisirakenteena on Malcolm Youngin rytmisoitto.
 
Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?

 
Kyllähän sitä koko ajan keikkuu levylistoilla kaikenlaista p*skaa renkuttelua ja jollotusta, joissa ei oo tiluttelua/vingutusta tai sooloja ollenkaan. Itse näkisin, että tilulilumusiikki on päinvastoin altavastaavana edelleenkin noin niinku suuremman kuuntelijamassan ollessa kyseessä.
 
Sen sijaan selväähän on, että tällaisella palstalla kuten kitarat: soittaminen, luultavasti osuu niitä tilumiehiä enemmän ja siks voi syntyä vaikutelma tiluttelun ja vinguttelun suosiosta.
 
Ja kyllä todellakin olen sitä mieltä, että myös tilu-ukot osaavat tehdä kappaleisiinsa osuvat soolot. Myöskin rytmillisesti toimivat. Esimerkkejä löytyy niin paljon, etten ala tähän edes listailemaan niitä :)
 
edit. Empä sit vastannu kysymykseen ollenkaan. Omalta osaltani voin sanoa, että tykkään kuunnella tilulilua ja se siirtyy luonnollisesti siitä suoraan omaan soittoharjoitteluuni. Veikkaisimpa, että tämä on se syy varsin monella meistä. Jos tykkäät pelkästään acdc-tyylisestä kamasta ni helppoa ymmärtää, ettei tuhansia tunteja vaativat, ajoittain tylsähkötkin, sormitreenit oo se ykkösjuttu varmastikkaan. En oikein jaksa uskoa, että monikaan treenais niitä juttuja ihan vaan päteäkseen. Poislukien nää, jotka oikeesti kisaa siitä nopeimman tittelistä.
 
Tää mahtanee olla sama myös ei tiluttajilla. Jucciz ei kuuntele ynkkää tai dream theateria mutta eipä se niitä tungekkaan omiin loistaviin sooloihinsa. Sen sijaan methenyt ja muut kovat äijät ovat varmasti saaneet hänet harjoittelemaan tiettyjä vingutuksia
 
Jumalautsi!! Jeff Loomishan on melkein uudelleensyntynyt Jason Becker.
Jzci
10.01.2010 15:18:57
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?
 
Minusta taas tuntuu siltä että kukaan ei tykkää tiluttamisesta, eikä sitä juuri kukaan harrastakkaan.
haukotus
10.01.2010 16:00:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tiluttelukin on niin hankala määritellä toisen mielestä kaikki sooloilu on tilutusta
kolmas pitää japski dragonforce mikälie homoilua normaalina tai jopa tykkää siitä.
Neljäs taas ei pidä japski dragonforce mikälie homoilusta vaan soittaa oikeasti hyviä sooloja ja sitten joku japski dragonforce mikälie homoilusta pitävä sanoo sitä tilutukseksi.
 
"Futuramaan liittyy outoja muistoja, joihin liittyy suuri määrä kotiviiniä, kello viisi aamuyöstä, eräs silloinen ystäväni ja eräs sensuellisti kiihottava futuraman jakso dvd-boksilta." - kokarek
Mann
10.01.2010 16:21:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Käsityksiä on varmasti monia, mutta itselleni on tullut sellainen kuva, että kovin moni soittelee hyvin paljon tilutusmaista soittoa. Puhutaan nyt sitten vaikka ihan yksityisistä ihmisistä tai vaikkapa niistä kitarasankareista, niin aina näkee soittavan esim. videolla tilutusta. Mulle on vain jotenkin muovautunut tällainen käsitys, katteli sitten netistä yksittäisiä kitaravideoita ja aina niissä menee joku soolo, tai menen vaikka musiikkikauppaan kyselemään pedaaleista, niin myyjä esittelee niitä ja vetää hirveät vingutukset kitaralla, eikä esim. soita riffejä, joilla enemmän tulisi soundi esiin. Aika outoa. :D
 
laakeri
10.01.2010 16:45:06 (muokattu 10.01.2010 16:46:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän tilu oikeassa kohdassa kuulostaa hyvältä. Nopea soitto nyt vaan on osa musiikkia, löytyyhän sitä klassisestakin, ja muista musiikkityyleistä. Turhanpäiväistä tiluttelua löytyy toki monesta biisistä, mutta eipä se hidas "bendi ja vibraatto"-soittokaan aina hyvältä kuulosta.
 
Mahtavatko esim. viulistit piikitellä toisiaan tiluttelusta?
 
UnBrain
10.01.2010 17:02:44 (muokattu 10.01.2010 17:23:03)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nopeasti soittamisen suosio piilee todennäköisesti siinä, että monelle on loppujenlopuksi melko paljon helpompaa jauhaa metronomin kanssa soolotranskriptio-tabulatuureja kuin esimerkiksi opetella hyvää komppausta, äänenkuljetusta, säveltämistä tai hyvien melodioiden improvisointia.
 
ljöö..
EddieTheHead
10.01.2010 17:04:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jzci: Minusta taas tuntuu siltä että kukaan ei tykkää tiluttamisesta, eikä sitä juuri kukaan harrastakkaan.
Miksi sitten tossa suoraan alapuolella on "Tiluttajat soittavat, muut kommentoivat"-ketju?
 
Kerpele
10.01.2010 18:04:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EddieTheHead: Miksi sitten tossa suoraan alapuolella on "Tiluttajat soittavat, muut kommentoivat"-ketju?
 
Älä tartu heti epäolennaisuuksiin.
 
"Tärkeintä on luovuttaa, naisen edessä olet kuitenkin aina hävinnyt osapuoli." -Lennu
Räkkipeli
10.01.2010 18:17:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mann: Mutta joka tapauksessa, tuntuu että kaikki vain harjoittelevat tilutusta. Miksi se on niin suosittua?
 
Lyhyesti? Koska se on niin helvetin hauskaa. :) Yksinkertaista.
 
Mutta olet todellakin oikeilla jäljillä siitä, että liikaa on soittajia, jotka reenaa sitä pelkkää tilua ja joilta puuttuu se musiikin taju. Aika harva siitä porukasta osaa tehdä monipuolisesti erilaista musiikkia.
 
"Foorumeiden pahimpia trolleja on ne, jotka osaa ja tietää paljon, mutta esittävät mielipiteensä faktoina." -IJarro
aalataur
10.01.2010 18:33:57 (muokattu 10.01.2010 18:50:49)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nopeus on ollut osa virtuositeettia ja ihailtu asia jo jostain Chopinin ja Paganinin ajoista lähtien. Paganinin sanottiin tehneen sopimuksen paholaisen kanssa kun se osasi tiluttaa, ja ihmiset halusi nähdä sen tilutusta. Kitarasankareiden kulta-aika on mennyt ohi kyllä mielestäni, suosittua se oli joskus kasarilla ja 90-luvun alussa, sitten tuli grunget sun muu joka teki tiluttamisesta totaalisen epämuodikasta. Silti sille on aina yleisönsä, esim. Children of Bodom tuntuu olevan aika kovassa nosteessa ulkomaillakin ja bändin musiikki rakentuu aika paljon Alexin tiluamisen varaan. Sonata, Strato ja Nightwish ovat myös suomalaisia vientivaltteja, kaikissa on nopea kitaristi. Soolokitaristi voi tietty olla hyvä vaikkei osaisi soittaa nopeasti edes vähää alusta. Mutta kyllä se tietyn genrealueen raskaassa musiikissa (ja esim. tietyn genren jazzissa) on melkeinpä pakollinen taito. Ennen oli oikeastaan kaikessa raskaassa musiikissa, nykyään tietyissä genreissä tiluttaminen on kirosana ja kaikki rakentuu komppien/simppeleiden leadien varaan.
 
En usko että tiluaminen koskaan menee täysin pois muodista, kuten ei Chopin ja Paganinikaan. Jos nopea soitto ärsyttää, niin voi kuunnella muunlaista musiikkia. Nopeudessa ei ole minusta vikaa, ongelma on siinä että monet nuoret heput aloittaa kiipeämään perse edellä puuhun eli opettelee heti tiluamista, eikä koskaan perusasioita. Mutta on väärin sanoa että shreddaus olisi suosittua, pikemminkin se on marginaali-ilmiö ja pienen piirin juttu nykyään. Niin soittajissa kuin faneissa.
 
Henkilökohtaisesti, olen aina ihaillut taidokkaita sooloja ja nopeutta, silloinkin kun en edes omistanut kitaraa. Tietenkin vain osaa niistä, sellaisia missä on myös musiikillista ideaa ja tunteita herättäviä melodioita. Ja myös niitä hitaita sooloja. Tiluaminen on vaan niin siistin kuuloista. Oma innostus kitaransoittoon on varmasti tuplaantunut tai triplaantunut sen jälkeen kun sain ensimmäiset nopeammat lickit irtoamaan. Nää on 100% makuasioita.
pietari-poika
10.01.2010 19:38:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Silti sille on aina yleisönsä, esim. Children of Bodom tuntuu olevan aika kovassa nosteessa ulkomaillakin ja bändin musiikki rakentuu aika paljon Alexin tiluamisen varaan.
 
Mutta pelkkä tilutus ei vie bändiä pitkälle.
 
Kyllähän jazzissa ja countryssa ja missä tahansakin musatyylissä tilutetaan. On kyllä totta, että tilutusta ei ehkä pitäisi ihan ekaksi harjoitella, itsekin olen syyllistynyt tähän.
 
aalataur
10.01.2010 22:36:22
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pietari-poika: Mutta pelkkä tilutus ei vie bändiä pitkälle.
 
No miten sen ottaa. Onhan CoB:illa hyviä riffejä mutta melodisesta puolesta vastaa aika pitkälti kitara/kiipparisoolot. Pelkkä tilutus ei vie pitkälle, mutta hyvä tilutus vie jo pidemmälle.
Björn E. Borg
11.01.2010 13:19:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Musiikki on nykyään kovin kompressoitua, kaikki taajuuskaistat täyttävää täyteläistä massaa. Musiikin on tarkoitus kuulostaa hyvältä myös huonoissa laitteissa.
 
Tällaisessa tuotantotavassa on sellainen ongelma, että sen minkä pitäisi olla taustaa ("komppi" ja jonkinlainen ambienssi tai "pädi") täyttää jo lähes kaiken.
 
Se ei jätä yksinkertaisesti tilaa ilmaisulle. Laulaja karjuu (kompression ja erilaisen efektipatteriston voimalla) omat sanottavansa puskeakseen äänimassasta läpi, ja soolon soittajalle jää vain yksi dimensio: vauhti.
 
Kuivat saundit ja ilmava soitto ---> hienot polveilevat soolot --> mainosradion kuuntelija vaihtaa kanavaa
 
Minusta tästä on kysymys.
 
Kyllä tiluttajat ovat silti hienoja kitaristeja. Buckethead esimerkiksi.
 
Jucciz
11.01.2010 13:42:59
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Björn E. Borg: Musiikki on nykyään kovin kompressoitua, kaikki taajuuskaistat täyttävää täyteläistä massaa. Musiikin on tarkoitus kuulostaa hyvältä myös huonoissa laitteissa.
 
Tällaisessa tuotantotavassa on sellainen ongelma, että sen minkä pitäisi olla taustaa ("komppi" ja jonkinlainen ambienssi tai "pädi") täyttää jo lähes kaiken.
 
Se ei jätä yksinkertaisesti tilaa ilmaisulle. Laulaja karjuu (kompression ja erilaisen efektipatteriston voimalla) omat sanottavansa puskeakseen äänimassasta läpi, ja soolon soittajalle jää vain yksi dimensio: vauhti.
 
Kuivat saundit ja ilmava soitto ---> hienot polveilevat soolot --> mainosradion kuuntelija vaihtaa kanavaa
 
Minusta tästä on kysymys.
 
Kyllä tiluttajat ovat silti hienoja kitaristeja. Buckethead esimerkiksi.

 
Nyökyttelin ihan viimeisen rivin alkuun asti: "Mmm-mm, juuri näin". Sitten hämmästyin: "Mitä hemmettiä?"
 
F_Lame
11.01.2010 14:51:17 (muokattu 11.01.2010 14:52:22)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä en suoraan sanoen ymmärrä, miten nopeesti soittamista voi edes yrittää ajatella kitaransoiton tyylisuuntana. Nopeet jutuilla on oma luonteensa ja fiiliksensä, jota ei saa aikaseks muuten kuin soittamalla nopeita juttuja. Mikä tässä on niin ihmeellistä?.
 
Sillä, että jotkut onnettomat ilmeisesti elää siinä uskossa, että sävelvalintojen merkitys vähenee mitä nopeemmin soittaa, ei oo mitään tekemistä minkään minkään musiikin kanssa. Eikä niiitä tyyppejä myöskään sekottaa hyviin kitaristeihin joiden tyyliin kuuluu soitella vauhdikkaampia juttuja. Nämä on kaks täysin eri asiaa.
 
Tosin en mä ymmärrä sitäkään, miks joitain ärsyttää toisten tekniikkatreeni niin paljon. Keneltä se on pois, jos joku 13 vuotias jannu ei osaa LTD:llään soittaa kuudestoistaosia pidempiä nuotteja? Miks "nuo toiset vaan tiluttaa eikä oikeesti osaa soittaa" on joillekkin niin suuri murhe, että pitää messulaudoillekkin tulla purkamaan tuskaa? Luulis että ois vaan vähemmän kilpailua teille, jotka tiedätte paremmin, miten kitaraa kuuluu soittaa ;)
 
"When they say less is more, that is bullshit. Less is less and more is more. Simple as that." -Yngwie Malmsteen
Alfauros
11.01.2010 14:54:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Nyökyttelin ihan viimeisen rivin alkuun asti: "Mmm-mm, juuri näin". Sitten hämmästyin: "Mitä hemmettiä?"
 
Sama homma. buckethead?? Hyiss..
 
Tonski
11.01.2010 16:40:02
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

F_Lame:
Tosin en mä ymmärrä sitäkään, miks joitain ärsyttää toisten tekniikkatreeni niin paljon. Keneltä se on pois, jos joku 13 vuotias jannu ei osaa LTD:llään soittaa kuudestoistaosia pidempiä nuotteja? Miks "nuo toiset vaan tiluttaa eikä oikeesti osaa soittaa" on joillekkin niin suuri murhe, että pitää messulaudoillekkin tulla purkamaan tuskaa? Luulis että ois vaan vähemmän kilpailua teille, jotka tiedätte paremmin, miten kitaraa kuuluu soittaa ;)

 
Mä veikkaisin, että näitä oikeesti kokeneita kitaristeja mahtaa harmittaa se, miten huonosti niitä 13-vuotiaita jannuja on tiedotettu kitaran soitosta. Mietis, ne on ite käyny ne käsien jännittämisen ja ynkän löytämisen välivaiheet läpi ja kaikki, ehkä siinä on pohjimmillaan se tarve tuoda esille, missä järjestyksessä ne jutut kannattas opetella. Sit nää Jucciz-mukahauskat ivailukommentit en tiedä, mut ehkä kyse on sille oikeelle tielle ohjaamisesta. Sitäpaitsi tekniikkahan se on komppisoitossakin.
 
ihku
nannne
11.01.2010 18:58:45
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Alfauros: Sama homma. buckethead?? Hyiss..
 
Sääntö numero kymmenen, hupsut pojat. Bucketheadhan on parasta mitä viimeisellä parilla vuosikymmenellä on kitaralle tapahtunut. ;)
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti