| Aihe: claptonin kovin veto | |
|---|
|
Wahi: Clapton kirjaa yli puolet jo luettuani voi kyllä sanoa että kaikkea on äijä kokenut ja taitaa nykyään tulla se kuuluisa tunne siihen bluesiin ihan itse koetuista jutuista. Äh, sekava lause mutta ehkä joku ymmärsi.
Itsekin on tullut lukaistua. Mielenkiintoinen osuus on myös kun Clapton pohtii lyhyesti mutta napakasti taidekoulujen merkitystä brittirockille. |
 Ossi
26.12.2009 20:10:02 | |
|
Minusta yksi Claptonin parhaita esityksiä Cream-kaudelta on "Wheels of Fire"-tuplalevyn livepuoliskolta löytyvä Winterlandin keikalta taltioitu versio Robert Johnsonin biisistä "Crossroads". Soolossa on hieno kaari ja esitys on mun mielestä muutenkin oiva näyte yhtyesoitosta parhaimmillaan - biisin sisällä tapahtuu liikettä, mutta jokaisen pelimannin osalta samaan suuntaan.
Myöhempienaikoijen Clapton-taltioinneista suosittelisin "One More Car - One More Driver"-levyä kokonaisuudessaan. Mielestäni yksi parhaimpia konserttitaltiointeja kautta aikain. Monipuolinen ohjelmisto, soundit parasta A-luokkaa ja soittajisto vetelee intensiivisesti "vanhempien valtiomiesten" varmalla pro-otteella.
Itse hurahdin Creamiin ja Claptoniin joskus 1967, koska bändin blues-rock-psykedelia mikstuura soundimaailmoineen oli tuolloin todellakin "jotain muuta." Kadotettujen vuosien jälkeen soolourallaan Claptonista on elämän seestymisen ja itsensä löytämisen kautta sukeutunut oiva biisintekijä ja laulaja. Itse pidän etwaksen verran enemmän tästä miehen uran jälkimmäisestä vaiheesta - ehkä osittain myös siksi, että arvostamani pelimanni on löytänyt elämälleen suunnan ja kodin itselleen.
Seuraava! |
|
BigPapa: On toi hyvä mut yhtä paljon diggaan tästä, jos en vähän enemmänkin, vaikee sanoo:
-Kiitos infosta. Täytyy kuunnella nuo ajatuksella läpi.
-Kiitokset yleensäkin hyvästä infosta. Tässä tulikin aika monta clippiä ja monenlaisia ajatuksia esille. En ole oikein tietoinen claptonin tekemisistä, joten näillä pääsee hyvin jäljille. |
|
Parhaimmasta en osaa sanoa, mutta nyt on Another Ticket levy pyörinyt soittimessa jonkun aikaa ja sieltä Rita Mae on kolahtanut ja kovaa! |
|
jpjanhun: moi,
mikä on mielestänne claptonin kovin soitannollinen veto? mihin claptonin maine soittajana perustuu? en ole itse kuunnellut claptonin tuotantoa kovin kattavasti läpi, mutta suuri osa siitä mitä olen kuullut on ollut mielestäni aika vaisua ja mitäänsanomatonta. Oon ajatellut että kaiketi mies on yliarvostettu tai sitten en vaan tajua. Nojoo, tietysti tuo pioneerin asema painaa myös.
Sitten jossain vaiheessa oon kuullut clapton & mayall bluesbreakersin levyversion "steppin' out". Tällä hetkellä olen sitä mieltä että tämä on claptonin kovin veto. Tuossa mielestäni tatsi on tuohon tyyliin aivan loistava. Ehkä en tajua asiaa, mutta mulla on sellainen käsitys ettei tuota soittaisi läpi vastaavalla tatsilla monikaan pätevä kitaristi. Pelkkä läpisoitto olisi tietysti helppoa.
Onko joku samaa mieltä..onko tämä claptonin kovimpia vetoja, vai löytyykö mieheltä vielä jotain paljon parempaa?
Kyllä sä ihan jäljillä olet.......kitaristin näkökulmasta......Clapton oli 60-luvun lopulla ehkä kovimmillaan semmosena blues vinguttaja kitaristina ja tavallaan aivan omassa luokassaan siinä hommailussa silloin......70-luvun polle sekoilujen jälkeen alkoi mun mielestä hedelmällisin aika musiikillisesti ja biisinteko oli prioriteetti ......jotkut ovat täysin eri mieltä tästä mutta eipä se mua kiinnosta.......Claptonia ja sen aikalaisiahan on aivan turha verrata tämän päivän tekniikka guruihin.......kummatkaan ei klaaraa toistensa juttuja!!!!!
Kauas on pitkä matka........ |
|
Tande: http://www.youtube.com/watch?v=fX5USg8_1gA#movie_player
1:43 -Rockin historian upeimpia hetkiä.
Niin hieno rumpali kun Steve Gadd onkin niin tossa se ei musta toimi pätkääkään!!!!!
Kauas on pitkä matka........ |
|
Kokaiinin veto:
http://www.youtube.com/watch?v=Fnn1dDVmZyQ |
 eewo
27.12.2009 16:21:27 (muokattu 27.12.2009 16:27:56) | |
|
Munkin ääni menee Wheels of Fire:lta löytyvälle Crossroadsin livevedolle. Huikean käsittämätöntä draivia! Myös Derek & the Dominoes-levy on komiaa soitantaa.. eikä ihmekkään kun vierellä soittaa (ainakin suurimmassa osassa kappaleita) slidelegenda Duane Allman. Esim. Why Does Love Got to Be So Sad on ihan tajuton veto.
E: Myös George Harrisonin muistokonsertissa vedetty While My Guitar Gently Weeps on hienoa nykyaikaisempaa Claptonia. Hieno kaari soolossa ja maukas tatsi:
http://www.youtube.com/watch?v=vNBEiyGwGRc
"The blues ain't about feeling better. It's about making other people feel worse." |
|
Kyllähän Cläpä vetää, jos osaa kuulla;-)
Robert Johnson-tulkintansa ovat meikäläisellä nousseet kärkeen miehen koko tuotannosta, nimenomaan pieteetin paneutumisen ja ankaran sisäistyksen herättämän syvän kunnioituksen kautta. Youtubessa setä kertoo & näyttää esim., kuinka valkoiselta ukolta lähtee "Stones In My Passway". Ei irtoa muuten ihan jokaiselta sitten edes ollenkaan...
Äijän hitaan käden taitoisaa jälkeä voi ihastella toisaalta niinkin "keveissä" tuotoksissa kuin vaikkapa tunnarit "Lethal Weapon"-leffaan tai erinomaiseen BBC:n "Edge Of Darkness"-TV-sarjaan.
Oltiinpa sitten mitä mieltä hyvänsä, ei kaiken kaikkiaan lainkaan hassumpi karriääri valkoiselta eläkeikää lähestyvältä saksalaisautolla-ajelijalta?
Claptonin kovin veto lie kuitenkin vetämisen lopettaminen. |
|
sinkula:
Äijän hitaan käden taitoisaa jälkeä voi ihastella toisaalta niinkin "keveissä" tuotoksissa kuin vaikkapa tunnarit ..... erinomaiseen BBC:n "Edge Of Darkness"-TV-sarjaan.
Tämä!! Paras. Sarja. Koskaan.
BTW, Bonamassa lainaa tuota tunnaria uudella DVDllä Sloe Ginin loppuun -- toimii hienona tribuuttina Claptonille ja Michael Kamenille (joka on tunnarin lisäksi Sloe Ginin toinen säveltäjä) sekä epäsuorasti Claptonin 24 Nightsin versioinnin kautta myös Royal Albert Hallille. Tai jotain.
"Where are we going, and why am I in this handbasket?" |
|
jpjanhun:
-Kiitokset yleensäkin hyvästä infosta. Tässä tulikin aika monta clippiä ja monenlaisia ajatuksia esille. En ole oikein tietoinen claptonin tekemisistä, joten näillä pääsee hyvin jäljille.
Tässä vielä minun mileipidettä Claptonin urasta kokonaisuudessaan. Yhtä tiettyä vetoa en nosta muiden yli. Lainaan tässä itseäni toisesta ketjusta muutaman vuoden takaa:
60-luku:
Kitarajumala ja bändisoittoaikaa. Clapton olisi jäänyt legendaksi, vaikka ura olisi päättynyt heti 60-luvun loputtua. Viiden vuoden aikana käsittämättömän monta loistavaa bändiä ja vielä useampia klassikkolevyjä. Blueasbreaker with Eric Clapton-levyllä Eric loi standardin valkoiselle blueskitaroinnille. Levy sopii valkoisen blueskitaran lyhyeksi oppimääräksi. Cream oli ensimmäinen todellinen superbändi. Kolme soittajaa, jotka olivat sen hetken kukin maailman paras omassa instrumentissaan. Wheels of Fire ja Disraeli Gears ehdottomia Aution Saaren Levyjä. Ja myös Blind Faithin ainoaksi jäänyt levy oli upea. Mahtava uran aloitusvuosikymmen!
70-luku:
Sooloartisti-uran merkittävimmät klassikot tällä vuosikymmenellä. Bluesin lisäksi levyillä paljon vaikutteita reggaesta, countrystä. gospelista jne. Täydellisiä klassikko-biisejä, kuten Derek-taiteilijanimellä levytetty Layla ja omalla nimellä Cocaine, Wonderfull Tonight, Let It Grow. 70-luvun parhaat klassikko levyt: Layla and Assorted LOve Songs, 461 Ocean Boulevard, Slowhand. Upea vuosikymmen tämäkin!
80-luku
Tällä AOR-vuosikymmenellä Ericin, Phil Collinsin, Elton Johnin ja vaikkapa Tina Turnerin levyt kuulostivat hyvin pitkälti samalta. Taisivatpa kyseiset artistit vieraillakin ristiin toistensa levyillä. Huonoja ja keskitasoisia aikuisrock-levyjä enimmäkseen. Täydellisenä poikkeuksena 1989 ilmestynyt Journeyman-levy, jolla kuullaan mm. myöhempien aikojen klassikko Bad Love. Upea levy pelastaa vaatimattoman vuosikymmen.
90-luku
Sekava vuosikymmen. Hyviä blues-levyjä kuten Unplugged ja From The Gradle sekä vaatimattomampaa omaa soolotuotantoa kuten Pilgrim. Kuitenkin selvää piristymistä kokonaisuudessaan verrattuna edelliseen vuosikymmenykseen.
00-luku
Vuoronperään näköjään omaa AOR-soolotuotantoa (Reptile ja Back Home), Blues-covereita (Robert Johnson-levyt) ja kimppalevyjä (B.B King ja J.J. Cale). Kypsymistä kaikenkaikkiaan. Upeat kaksi Suomen keikkaa tällä vuosituhannella. Kypsynyt itsevarmuus näyttää nostavan tämän vuosikymmenen kolmanneksi parhaaksi herran uralla.
Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington) |
|
Riverman: 00-luku ... Upeat kaksi Suomen keikkaa
...joista ainakin toisen pilasi hässäköinti, kun eräälle poliittiseen eliittiin kuuluvalle piti järjestää "arvolle sopivat" istumapaikat jne. Olin paikalla, ja *tti moinen pelleily.
Keikka sinällään oli hyvä, fiiliksiltään parempi kuin n. puoli vuotta myöhemmin lajitovereidemme luvatussa maassa uuesaassa näkemäni.
I--I-I
have become
comfortably numb |
|
Varmasti aika moneen kertaan jo todettu, mutta kyllä se on se Wheels Of Firen "Crossroads" liveversio. Uskomatonta. |
|
Mun mielestä 24 nights livelevy on aika ruton kova. Erkki tulittaa paikoitellen oikein vimosen päälle, ja muutenkin taltionti onaivan uberhienoa kuultavaa. |
|
Olikohan se nyt sit tässä
http://blogs.zdnet.com/gadgetreviews/?p=11238
Nostalgy is not what it used to be |
| « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
