Muusikoiden.net
03.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Nopeuden kehittäminen
1 2 3
pietari-poika
13.10.2009 17:20:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Päätin perustaa taas yhden tyhjänpäiväisen aiheen, jossa vaan puidaan samoja asioita uudestaan ja uudestaan.
 
Nyt viikon mittaisesta syyslomasta johtuen minulla on pitkästä aikaa oikeasti harjoitella kitaransoittoa. Musalukio + neljänä iltana viikossa musa-aktiviteettia ei jätä paljoa aikaa muuhun harjoitteluun kuin äkkiä biisien käymiseen läpi. Nyt haluankin puhua tekniikan (ja nopeuden) harjoittelusta, siihen kun aikaa on.
 
-------------
 
Usein kitaraopetusvideoissa ja kitaransoittoa käsittelevissä artikkeleissa sanotaan aina jotain tyyliin: "Ota se metronomi ja harjoittele ensin rrrkeleen hitaasti ikuisuus niin.."
 
Pari vuotta sitten kun aloitin kitaransoiton, löysin netistä jonkin kitaransoitonharjoittelutietokoneohjelman demoversion, jonka latasin koneelle. Ohjelmassa oli muutamat harjoitukset, mutta se sisälsi teoriaa. Ei musiikin teoriaa vaan lähinnä mahdollisimman teknisesti taitavaksi kitaristiksi harjoittelemisen teoriaa. Kaikki oli englanniksi, joten en ihan kaikkea saanut irti siitä silloin. Mieleen kuitenkin jäi eräs juttu metronomin kanssa harjoittelusta.
 
Ideana oli se, että kun treenataan nopeutta, klikki on nopea, ja kun treenataan soiton puhtautta, klikki on (tarpeeksi) hidas. Ohjelma sisälsi muutamia harjoituksia ja sen avulla ne saatiin toistettua alati nopeutuvalla metronomilla. Siis siten, että ensin soitetaan likki pari kertaa vaikka tempolla 80 ja sitten se kasvattaa tempon esimerkiksi 85:een ja sen jälkeen 90:iin. Kun huippu on saavutettu (esimerkiksi 140), alkaa tempon hidastuminen. Kutakin likkiä on siis tarkoitus soittaa monta kertaa eri nopeuksilla siten, että alussa nopeus on hidas, sitten se nopeutuu tietyin pykälin haluttuun maksiminopeuteen ja sieltä lähtee laskeutumaan kunnes saavuttaa alkuperäisen nopeuden. Loppuun ohjelma otti alkuperäistä nopeutta vielä pari kierrosta, jotta soiton puhtaus palautuisi.
 
Tässä kitarametodissa oli 5 eri luokkaa joihin jonkin tietyn likin nopeus jaetaan sen vaikeuden mukaan. Ensimmäinen oli kaikista helpoin, jolloin voi soittaa ko. likin lähes unissaan. Toisessa piti lisätä jo hieman tarkkaavaisuutta jotta soitto onnistui. Kolmannessa rupesi tulemaan jo virheitä kun tarkkaavaisuus hieman herpaantui. Nelosessa pystyi soittamaan mukana, mutta mukaan tulee paljon epäpuhtaita säveliä. Vitosessa ei pysynyt enää ollenkaan mukana. Edellisessä kappaleessa esittelemäni metodin ideana oli se, että korkein bpm metronomista olisi nelosalueen ylärajoilla - siellä missä juuri ja juuri pysyy mukana. Tämän jälkeen oli siis sitten taas palautuminen hitaaseen tempoon, jolloin soitto palautuu taas täysin puhtaaksi.
 
Tätä menetelmää soveltaen harjoittelin eilen ja tänään erästä sweeppi/alternate-picking -harjoitusta, joka menee siis jotenkin näin (8-osatrioleina):
 

    D  U  D  U  U  U U D D D  D  U  D  U  D  U  U U U D D D D  U 
E---15-13-15-12--------------12-13-15-13-15-12--------------12-13-- jne.
H---------------13---------13------------------13---------13-----------
G-----------------12-----12----------------------12-----12-------------
D-------------------14-14--------------------------14-14---------------
A--------------------------------------------------------------------------
E--------------------------------------------------------------------------

 
Olen tuota samaa likkiä soitellut aiemminkin, joten en ollut aivan uusi sen kanssa. Aloitin temposta 120, ja nostin aina kymmenen välein kahteensataan asti. Sitten rupesin taas laskemaan kymmenen välein, mutta laskin tempoon 80 asti, jotta varmasti sujuu puhtaasti. Tuossa jo 140 kohdalla alkaa menemään hiukan röpelölle, ja 200:ssa onkin jo työ pysyä mukana. Kokeilin myös tempoa 220, jossa pysyin vielä mukana mutta G-kielellä soittettavat äänet eivät oikein enää soineet.
 
Tänään kun menin saman ruljanssin läpi, olin jo huomaavinani hieman edistystä. Etenkin eri äänien keskinäisessä taimissa. Aikaisemmin ongelmana oli suunnanvaihdos sweepin alapäässä, eli tossa missä soitetaan G-kielellä. Nyt sama ongelma oli vielä hiukan huomattavissa, mutta selvästi oli taimi parantunut. Tätä harjoitusta tehdessäni huomasin myös, että plektratekniikkani muuttui swiipeissä hieman. Otin plektraa enemmän ulos sormien lomasta ja pidin siitä hieman hellemmin kiinni, siten että plektra lakaisee kieliä helpommin.
 
Toivottavasti sain hieman keskustelua herätettyä. :D Toivoisin tänne erityisesti nopeasti soittavien osaajien kommentteja siitä, miten kannattaisi harjoitella.
 
Tonski
13.10.2009 18:03:33
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saiko siihen ohjelmaan syöttää omia likkejä? Mun mielestä kannattas nopeutta eri osa-alueilla harjottaa niin että tekee omat harjotukset kuhunkin tekniikkaan ja koettaa tuoda esille niitä puolia mitä varten ne harjotukset on; esim. lakastessa otat vaikka jonkun kivan sointukierron ja teet itelle sopivan haastavan harjotuksen, jota soitat sit sopivan haastavissa tempoissa. Korvien pitäs pystyä kertomaan (ja sit tuntuman) millon tempo on liikaa/likki ei enää kulje. Vastaavasti pikkausharjotuksissa vois olla semmosia aksentointeja sisältäviä juttuja esim. 16-osissa jokasen neljän ryhmän ensimmäisen nuotin aksentointi, tai vaikka duuriskaalaa soittaessa on semmonen jännä et aksentoi vaikka sen C-duuriskaalan sisältä ne kolmisoinnun sävelet C-E-G tms. näitähän keksii ite vaikka mitenkä. Lisäks oli tekniikka-alue mikä hyvänsä niin ylipäätään harmoninen ajattelu auttaa tosi paljon korvan kehittämistä, esim. improtessa taustan esille tuominen jotenkin soitossa saattaa joskus kuulostaa paremmalta kun 16-osatriolien hakkaaminen(tietty mielipidekysymys mikä kenenkin korvaan on kivaa).
 
Sit toinen juttu minkä luulisin olevan hyödyksi on sen harjotuksen lopettaminen aina semmoseen tempoon, missä se menee puhtaasti ja tuntuu näpeissä tosi hyvältä, eikä semmoseen missä se mennään hutiloiden nopeesti läpi. Luulisin ainakin et näin se tuntuma jää näppeihin ja aivot jäljestäpäin käsittelee sitä ihan eri tavalla, eikä itellekään jää semmonen paska fiilis että nyt ei taas mikään menny. (jos oon ajatellu päin honkia niin viisaammat korjatkaa ihmeessä :D)
 
Meni kyllä välillä aiheesta ohi, sry.
 
ihku
BigPapa
13.10.2009 18:18:41 (muokattu 13.10.2009 18:22:09)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=162544&o=0&#p8082963
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=169885&o=0&co=60
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=124893&o=0&#p5236448
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=90963&o=0&#p2650701
 
For me, it's about the music. I'm just the messenger, and I hope to do it as long as I live. - Eric Clapton
Fintrollx
13.10.2009 19:13:05
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

BigPapa: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=162544&o=0&#p8082963
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=169885&o=0&co=60
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=124893&o=0&#p5236448
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=90963&o=0&#p2650701

 
Se haku kone on kyllä ihmeelline asia :)
 
"You can't kill heavy metal"
Volcom
13.10.2009 19:15:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Fintrollx: Se haku kone on kyllä ihmeelline asia :)
 
Jep, ja se kaiken lisäksi kirjoitetaan yhteen
 
blaekie
13.10.2009 20:59:00
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hohhoijakkaa , tuokaa hesari, eikö näitä ketjuja ole ollut jo ennestään ?
 
Ai papa laittokin tonne jo linkit
 
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
pietari-poika
13.10.2009 21:58:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

BigPapa: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=162544&o=0&#p8082963
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=169885&o=0&co=60
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=124893&o=0&#p5236448
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=38&t=90963&o=0&#p2650701

 
Sinänsä ihan jees, mutta yritän luoda ketjun joka ei heti mene siihen että kohta keskustellaan ynkän käyttämistä kieliseteistä jne. Sitäpaitsi noissa topikeissa ei oikeastaan käsitelty sitä metronomin kanssa treenaamista kovinkaan syvällisesti.
 
Anteeksi.
 
Krice
14.10.2009 00:24:39
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pietari-poika: Toivoisin tänne erityisesti nopeasti soittavien osaajien kommentteja siitä, miten kannattaisi harjoitella.
 
Soittaminen on ihan hyvä tapa harjoitella.
 
Väsykäsi
14.10.2009 09:25:21
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Soittaminen on ihan hyvä tapa harjoitella.
 
Oliko muuta aloittajaa auttavaa?
 
Änd rimember onli alternatiiv pikkin or i vil strankel juu!
Winzki
14.10.2009 10:33:46 (muokattu 14.10.2009 12:15:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tässä pieni info-pläjäys aiheeseen liittyen:
 
Nopeutta kehittäessä kumpaaki kättä kannattaa treenata myös erikseen ja kummallakin kädellä pitää pyrkiä mahdollisimman pieneen liikkeeseen soitti sitten hidasta tai nopeaa.
 
Otelautakädellä on hyvä ottaa legatot haltuun clean-soundilla treenaten, jotta dynamiikka pysyy kokoajan tasaisena. Helposti käy nimittäin niin, jos treenaa pelkän särön kanssa, cleanilla soittaessa huomaakiin, että jotkut sävelet jäävät todella vaimeiksi. Särön kanssa on sitte hyvä treenata soiton puhtautta. Itse käytän näitä kumpaakin keinoa ja treenaan jokapuolelta otelautaa eri sävellajeista ja erillaisilla kuvioilla kielipareja tai useampaa kieltä käyttäen. Kannattaa treenata tosi yksinkertaisia ja lyhyitä kuvioita ni niitä on sitten hyvä yhdistää laajemmiksi pätkiksi. Niin ja legatoille saa tosiaan antaa "vauhtia" ihan kunnolla eli pikkaa kieliä voimakkaasti, jotta sävelet saadaan kuulumaan mahdollisimman lujaa.
 
Pikkaamisen kehittämisessä kannattaa huomioda, että pitää plekua aina samassa asennossa ja käyttää samanlaista liikettä soitti sitten mitä kieleltä tahansa tai millä nopeudella tahansa. Plekun kannattaa olla mahdollisimman kohtisuorassa kieliin nähden, jotta saadaan tasainen dynamiikka ja mahdollisimman puhdas kielten sointi. Tästä syystä ei kannata liimata kättä kiinni tallaan tai pikkurilliä bodyyn, koska tällöin plekun kulma kieliin nähden vaihtelee käden joutuessa kääntyilemään eri kielen mukaan. Käsi saa näin myös liikkua paljon vapaampana kielten päällä ja pysyy rennompana. Sweeppailu on sittenki tietenkin oma juttunsa ja siinä pitää antaa plekun hieman myötäillä kieliä. Harjoituksena toimii periaattessa mikä vaan kuvio tai riffi. Alkuun pääsee hyvin yksinkertaisilla sahauksilla.
 
Nämä ovat olleet 6 vuoden soittamisen ja 2 vuoden kitaratunneilla käynnin jälkeen itse hyväksi havaitsemiani juttuja mihin kannattaa tekniikan treenaamisessa kiinnittää huomiota, eivät siis mitään absoluuttisia totuuksia.
 
edit: Tosiaan ku nuo legatot alkaa luistaan ja peruspikkaus on kunnossa, niitä legato-kuvioita on sitten hyvä ruveta alkaa treenaa pikkaamalla jokainen nuotti ja kehittää samalla käsien synkkaa.
 
Drugs, Sex & maybe Rock N' Roll
aalataur
14.10.2009 15:58:30 (muokattu 14.10.2009 16:03:06)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei siinä muuta kuin soittamista, soittamista, paljon ja usein. Oikotietä ei ole, eikä se treeni aina hauskaa ole.
 
Ja aina kun soittaa, pitää pyrkiä soittamaan suht nopeasti (omiin taitoihin suhteuttaen) niin ettei soittele hirveämmin sellaisia helppoja hitaita kuvioita. Jos siis nopeuden kehittäminen on päätavoite. Pikkurillillä ankkurointi on ihan sallittua mm. Michael Romeo käyttää, tosin itse en ankkuroi mitenkään. Voit vuorotella käsiä, treenaa legatoa niin kauan että sormet alkaa väsyä, sitten nopeaa pikkausta niin kauan että pikkauskäsi alkaa väsyä, sitten taas legatoa.. Legatoa (etenkään pull-offeja) ja pikkausta kun ei oikein voi harjoitella samaan aikaan, itelleni ainakin luontevaa vuorotella niitä. Jos treeni vituttaa voit vaikka ottaa kitaran käteen TV:tä katsoessa ja kovettaa sormia soittelemalla random legatoja tai pikkailemalla edes takaisin kuolettaen kielet vasurilla.. ja ilman sähköjä, jos saat legatot kuulumaan ilman sähköjä, saat kyllä sähköilläkin. Muuten suhtaudun vähän karsastaen tuohon ilman sähköjä soitteluun, särö kompressoi ääniä ja jos saat sweepin menemään puhtaasti clean tonella, se voi kuulostaa hirveältä säröillä koska kaikki ylimääräiset hälyäänet ja ylimääräiset kielet kompressoituu. Eli jos on tarkoitus soittaa juttua säröillä, sitä kannattaa myös treenata säröillä. Säröillä oppii soittamaan säröillä, puhtailla oppii soittamaan puhtailla.
Tonski
14.10.2009 16:19:17
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aalataur: Legatoa (etenkään pull-offeja) ja pikkausta kun ei oikein voi harjoitella samaan aikaan, itelleni ainakin luontevaa vuorotella niitä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=U8Mr9ZQdGAM
 
It's something that could possibly take your speed to the next level... the hyper-speed level. :D
 
ihku
kimurantti1
14.10.2009 17:16:18 (muokattu 14.10.2009 17:26:49)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aalataur: Ei siinä muuta kuin soittamista, soittamista, paljon ja usein. Oikotietä ei ole, eikä se treeni aina hauskaa ole.
 
Ja aina kun soittaa, pitää pyrkiä soittamaan suht nopeasti (omiin taitoihin suhteuttaen) niin ettei soittele hirveämmin sellaisia helppoja hitaita kuvioita. Jos siis nopeuden kehittäminen on päätavoite. Pikkurillillä ankkurointi on ihan sallittua mm. Michael Romeo käyttää, tosin itse en ankkuroi mitenkään. Voit vuorotella käsiä, treenaa legatoa niin kauan että sormet alkaa väsyä, sitten nopeaa pikkausta niin kauan että pikkauskäsi alkaa väsyä, sitten taas legatoa.. Legatoa (etenkään pull-offeja) ja pikkausta kun ei oikein voi harjoitella samaan aikaan, itelleni ainakin luontevaa vuorotella niitä. Jos treeni vituttaa voit vaikka ottaa kitaran käteen TV:tä katsoessa ja kovettaa sormia soittelemalla random legatoja tai pikkailemalla edes takaisin kuolettaen kielet vasurilla.. ja ilman sähköjä, jos saat legatot kuulumaan ilman sähköjä, saat kyllä sähköilläkin. Muuten suhtaudun vähän karsastaen tuohon ilman sähköjä soitteluun, särö kompressoi ääniä ja jos saat sweepin menemään puhtaasti clean tonella, se voi kuulostaa hirveältä säröillä koska kaikki ylimääräiset hälyäänet ja ylimääräiset kielet kompressoituu. Eli jos on tarkoitus soittaa juttua säröillä, sitä kannattaa myös treenata säröillä. Säröillä oppii soittamaan säröillä, puhtailla oppii soittamaan puhtailla.

 
Tässä kirjoituksessa tuli pari juttua, joita mä en kyllä mitenkään allekirjoita. Ihan lähtien avauksesta, että treeni ei ole aina hauskaa. Jos on niin, että treeni ei ole hauskaa ja sitä ei tee mielellään, niin siitä pitäisi pyrkiä tekemään hauskaa ja mielenkiintoista. Virtuoottinen soittotekniikka vaatii aivan järjettömän määrän treenitunteja, ja jos ei siitä treenaamisesta pidä, niin on vaikea kuvitella henkilöä, joka sitä jaksaisi tehdä, sanotaanko, 3-6 tuntia päivässä. Jos itse tekemisestä ei pysty nauttimaan, alkaa ajatus todella nopeasti harhailemaan aivan muihin juttuihin ja treenin hyötysuhde ainakin mulla itselläni romahtaa. Jos jokin biisin pätkä tai harjoitus alkaa vituttamaan, niin kannattaa vaihtaa johonkin toiseen juttuun, ja palata sitten myöhemmin siihen. Tietysti sitten jos on jokin tulosvelvoite, siis että on vaikka leipä kiinni soittohommissa ja seuraavana viikonloppuna on coverkeikka, niin pakkotreeniä on toisinaan harrastettava. Mutta jos soitto on "vain" harrastus, on aivan turha musta rääkätä itseään tekemällä ärsyttävää treeniä. Jos treeni ärsyttää, ei siihen mun kokemukseni mukaan pysty keskittymäänkään kunnolla, ja silloin on melkeinpä turhaa tehdä sitä. Ei ole mitään niin turhaa kuin huolimattomasti vedetyt tekniikkaharjoitukset. Vielä loppuun pitää todeta, että järkevä tulosvelvoite ei ole se, että "mun pitää joka päivä soittaa tää puolentoista tunnin alternatetreeni läpi temposta x tempoon x", ei vaikka kuinka haluaisi virtuoottisen soittotekniikan.
 
Toinen juttu joka mulle vaikuttaa suht. älyttömältä on, että pitäisi pyrkiä koko ajan soittamaan omiin taitoihin nähden suht. nopeasti. Mulla itselläni alkoi tekniikka kehittyä kunnolla nimenomaan silloin, kun aloin treenaamaan suht. helppoja juttuja omiin taitoihini nähden aika hitaasti. Kun soittaa hitaasti, on aikaa ajatella ja havainnoida, että mitä tekee oikein ja mitä väärin. Tietysti pitää treenata nopeitakin juttuja jos haluaa nopeutta, ja välillä kokeilla jotain omiin taitoihinsa nähden aivan liian nopeaakin, mutta kyllä suurin osa ajasta kannattaisi treenata omien taitojensa rajoissa. Ainakin mulle itselleni mielekästä treenattavaa on sellainen kama, jonka saan realistisessa ajassa (pari kuukautta tai alle) näppeihin ja kuulostamaan hyvältä. Aika hitaassa tempossa yritän vain saada kulloisenkin jutun kuulostamaan hyvältä ja samalla yritän tarkkailla tekniikkaa, että paikat on mahdollisimman rentona ja liike pientä.
 
Kolmantena vielä tuo legaton ja pikkauksen sotkeminen. Miksei ole mahdollista treenata pikkausta ja legatoa samaan aikaan? Eihän se oikeassakaan musiikissa mene ainakaan toivottavasti niin, että jokaikinen fraasi joko ihan puhtaasti pikataan, tai sitten vedetään aivan kokonaan legatona. Eniten dynamiikkaa ja musta mielenkiintoa saadaan soittoon kun nimenomaan sotketaan tekniikoita, eikä niin, että "toi edellinen oli sweep-licki, nyt tulee tällainen bendilicki ja sen jälkeen tulee legatolicki" jne. En viitsi mainita nimiä ettei mene turhaksi kinaamiseksi, mutta tällaisia kitaristeja on ihan noissa maailmallakin tunnetuissakin hepuissa, ja kaikki tämän tyyppiset soittajat kuulostavat mun korviini suuren osa ajasta todella köpöiltä. Jos tekniikoita ei ikinä sotke, niin ei niitä osaa sitten lennosta biisiä soittaessakaan sotkea. Mä treenasin joskus tekniikoita juurikin aivan "puhtaasti", ja näin jälkeenpäin katsottuna ei siinä kyllä ollut hirveästi järkeä. Täsmätreenit erikseen, mutta treenaamalla tekniikoita pelkästään puhtaasti erillään toisistaan en oppinut käyttämään niitä tekniikoita oikeassa musiikissa.
 
Viimeisen jutun ilman sähköjä soittamisesta puolestaan allekirjoitan isolla kynällä. Ilman sähköjä on aivan erilainen fiilis ja tatsi soittaa kuin sähköjen kanssa. Jos meinaa soittaa sähköillä, niin kantsii treenata myös sähköillä. Mä kannatan sitä, että treenataan sama juttu sekä puhtaalla että säröllä. Puhtaalla soundilla siksi, että siinä oppii enemmän dynamiikasta (etenkin legatot ja pikkaus) kuin säröillä soittaessa ikinä voisikaan oppia. Isompien säröjen kontrollointi, turhien kielten demppaus ym on taas aivan oma aika vaikeakin juttunsa, ja sitä taas ei opi puhtaalla soundilla soittaessa.
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
aalataur
14.10.2009 17:35:15 (muokattu 14.10.2009 17:50:46)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo siis vähän huolimattomasti jäsentelin ehkä ajatukseni, toki legatoa ja pikkausta voi ja pitääkin yhdistää. Mutta esim. jokin hankala legato jossa sormien pitää venyä paljon voi muutaman tahdin jälkeen ruveta jo ottamaan sormiin, jolloin voi keskittyä taas hetkeksi pikkaamiseen. Eli tämä sykli voi olla lyhyt ja nopeakin, tuloksena on tällaista legaton ja pikkauksen vuorottelua. Itselleni vaan helpompaa keskittyä joko pikkaamiseen tai legatoon, jos yritän soittaa taitojeni äärirajoilla jommalla kummalla kädellä, toinen käsi jää yleensä vähän vähemmälle huomiolle.
 
Treenaamisen ei tietenkään pitäisi olla harrastuksena pakkopullaa, mutta itse ajattelen sen vähän kuten esim. punttisalilla tai lenkillä käymisen.. lenkille lähteminen räntäsateessa ei ole mukavaa tai salille kun paikat on vielä edellisestä kerrastakin kipeänä, mutta pitäisi saada itsestään se irti myös niinä päivinä kun ei huvittaisi. Kuntoiluharrastus on usein pakkopullaa siitä huolimatta että se on harrastus, mutta tuloksien takia sitä tekee. Soittoharrastus vähän samanlainen, fiilis on hieno sitten kun ne tilut alkaa lähteä, mutta joinakin päivinä vituttaa... ainakin itseäni. Helpompaa valita toimintaelokuvan katsominen pallejaan raapien, päätön surffaaminen netin huumori/aikuisviihdesivustoilla, kitaroiden kuolaaminen mihin ei koskaan tule olemaan varaa, kalsarikännit, FPS-peli tai joku vastaava ajantappomuoto, sen sijaan että ottaisi kitaran käteen vaikka sitten kyrpä otsassa ja alkaisi skulata juttuja. Aloittaminen usein vaikeinta itselleni, sitten kun sormet alkaa lämmetä ja musiikki viedä mukanaan, homma alkaa taas maistua.
 
kimurantti1: Kun soittaa hitaasti, on aikaa ajatella ja havainnoida, että mitä tekee oikein ja mitä väärin.
 
Totta toki tämäkin. Jos joku juttu kuulostaa huonolta nopeasti, pitää soittaa se hitaasti ja katsoa missä mättää. Ehkä se tärkein homma kehittymisessä, että niitä viikottaisia soittominuutteja/tunteja kertyy. Mitä enemmän niitä kertyy, sitä paremmin soitat. Mitä vähemmän, sitä huonommin. Soitti sitten hitaita tai nopeita juttuja.
Jzci
15.10.2009 08:54:09
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Viimeisen jutun ilman sähköjä soittamisesta puolestaan allekirjoitan isolla kynällä. Ilman sähköjä on aivan erilainen fiilis ja tatsi soittaa kuin sähköjen kanssa. Jos meinaa soittaa sähköillä, niin kantsii treenata myös sähköillä. Mä kannatan sitä, että treenataan sama juttu sekä puhtaalla että säröllä. Puhtaalla soundilla siksi, että siinä oppii enemmän dynamiikasta (etenkin legatot ja pikkaus) kuin säröillä soittaessa ikinä voisikaan oppia. Isompien säröjen kontrollointi, turhien kielten demppaus ym on taas aivan oma aika vaikeakin juttunsa, ja sitä taas ei opi puhtaalla soundilla soittaessa.
 
Ja kun sähköjen kanssa soitetaan niin siinä on aivan erilainen fiilis ja tatsi soittaa kotona sängynlaidalla microcuben kanssa kuin treenikämpällä "oikeilla" kamoilla ja "oikealla" volumella. Mahdollisuuksien mukaan suosittelen treenaamaan kaikkia noita em. juttuja myös esim. treeniksellä yksinään.
Jucciz
15.10.2009 18:38:05 (muokattu 15.10.2009 18:39:16)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kimurantti1: Oot mun kadonnut kaksoisveli. Oon suht varma asiasta. Vielä kun sanoisit vähän suorempaan ja piikikkäämmin kaikki asiat.
 
Henkka370
15.10.2009 18:57:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nopeus on yliarvostetuin asia kitaran soitossa.
 
SaiPa. Detroit sucks! Lyökää mua plussalla päähän!
aalataur
15.10.2009 19:55:07 (muokattu 15.10.2009 21:00:46)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Asia mitä hain oli se että pull-offia soitettaessa kitaristi ei käytä plektraa, joten jos haluat treenata pull-offia ja pikkausta, niitä pitää treenata erikseen. Nopeuden treenaamisessa hyvä keino on pyrähdykset eli haetaan vauhtimaksimia, sillon toiseen käteen ei kiinnitetä huomiotta vaan tehdään pyrähdys joka on siinä rajoilla että meneekö se puhtaasti vai ei, ja sillon on hankala keskittyä toiseen käteen. Myöhemmin ne voi yhdistää sitten kun saa molemmat kädet menemään ensin yksinään nopeasti. Mutta sillon kun sä teet pull-offia niin sä et pikkaa. Ja jos haluat opetella tekemään monta pull-offia peräkkäin ja nopeasti ja vaikka vielä kestävästi, että jaksat tehdä niitä pull-offeja pitempäänkin ilman että käsi väsyy, niin sillon voit tunkea plekun vaikka persvakoos, koska et tee sillä mitään. Puhtaasti täppäämiseen perustuvat harjoitukset muutenkin helpottavat legaton saamisessa tasaiseksi, koska ei ole sitä plektran kovempaa atakkia sotkemassa vaan voi kuulostella että onko ne kaikki äänet kovuudeltaan ja intensiteetiltään yhdenvertaisia vai ei.
 
Toinen asia on hammer-onit tyhjästä. Taitavimmat legaton soittajat pystyy soittamaan kuvioita pikkamaatta niitä ollenkaan, hammer-on from nowhere... esim. Michael Romeo tossa: http://www.youtube.com/watch?v=ZF5ra8N1ndw
 
Sä et saa tota menemään ikinä jos olet aina tottunut sillä plekulla antamaan vauhtia sille legatolle ja voimaa ensimmäiseen kielellä X olevaan ääneen. Sitä pitää treenata ilman plekua että saa siihen voimaa siihen hammer-oniin mikä tulee "tyhjästä" ja se on vitusti vaikeempaa kuin normi hammer-on jossa kieli soi jo ennen hammer-onia. Toi videolla oleva licki esim. pelkästään jo alkaa 4 PERÄTTÄISELLÄ hammer-on from nowherella... plektran voi heittää vittuun tommosia pohdiskellessa.
wavelength
15.10.2009 21:10:47
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Blues-asteikko on yliarvostetuin asia kitaran soitossa.
 
Myytävänä: Jackson PS4 -sähkökitara & Roland TD8-sähkörummut.
padaa@dadaa!
15.10.2009 22:04:39
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

wah on yliarvostetuin asia Kirkin soitossa
 
Virhe! Tyhjä tai liian rölö kirjoitus!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti