Muusikoiden.net
04.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Jazzleadin salat
1 2 3 4 5 6 7 8 9
aalataur
22.03.2009 21:24:03 (muokattu 22.03.2009 21:26:19)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ole ihan heti siirtymässä jazzin pariin kun musa on vähän turhan haasteellista, mutta olen aina pohtinut että miten se "Jazzsoundi" oikein saadaan aikaan? Siis käsittääkseni kyse ei ole mistään kiinteästä skaalasta tyyliin pentatoninen, fryyginen, miksolyydinen vaan jostakin monimutkaisemmasta? Siis se sellainen tietty soundi jossa on jotain hyvänkuuloisia osin kromaattisia (?) kuljetuksia välillä.. kuullut esim. sooloskaboissa että jotkut vetävät sellaista ihan suvereenisti, en tajua miten joku osaa, mistä ne tietää mitä säveliä soittaa.. ja mikä se on se mekanismi siellä taustalla. Se koko maailma kuulostaa ihan vieraalta mun korvaan, mutta silti hyvältä.
 
Haluaisin varmistuksen käsitykseeni, että mikään skaala siis ei ole kyseessä? Mistä pitäisi lähteä liikkeelle jos haluaa itseopiskella moista juttua joskus ja ehkä sulauttaa soittoonsa noita vaikutteita? Voiko tollaista edes vetää tavallisten vitosointujen päälle vai pitääkö siellä olla jotain "jazzsointuja" pohjana?
Waurio_
22.03.2009 22:52:52 (muokattu 22.03.2009 23:25:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Näin alkuun kannattanee varmaan tarkastella jazzkappaleita ja etsiä yhdistäviä tekijöitä. Näin olet jo varmaan jonkin verran tehnytkin.
Mielenkiintoinen aihe kyllä. Pitää tulla selvinpäin tsekkailemaan huomenissa tätä, josko jollain olisi jotain valaisevaa tietoa tästä. Liekkö John Titorilla tai jollain vastaavalla teoriavelholla olisi tähän jotain painavaa sanottavaa. =D
 
E: Tsekkaappa tuo, liekkö jää sieltä jotain käteen: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=172948
 
kimurantti1
23.03.2009 00:00:35 (muokattu 23.03.2009 01:05:05)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kysymyksesi on mahdottoman laaja, ja siihen on myös mahdotonta vastata yksiselitteisesti. Jazziakin on todella monenlaista. Aivan kuten jollekin rokki on yhtä kuin Beatles ja jollekin rokki on Panteraa - yritä siinä sitten selittää jollekin ko. tyylin lainalaisuuksia! Avain jazzahtavaan soittoon ei missään nimessä ole mikään tietty skaala. Itse asiassa, kyse ei usein edes ole niistä äänistä joita soitetaan, vaan rytmiikasta ja fraseerauksesta, siis siitä, miten soitetaan.
 
Jos mietitään ensinnäkin rytmikäsitystä tavan pop-/rock-/hevimusassa, niin rytmi on todella eksakti. Rytmi harvemmin (ainakaan tarkoituksella) seilaa, sekä fraasit ja riffit soitetaan rytmisesti juuri niin kuin ne on nuottiin kirjoitettu. Jos taas mietitään perinteisempää jazzia, eli swingiä ja bebopia, niin niissä lähtökohtana on rytmin kolmimuunteisuus, useimmiten shuffle. Shuffle-rytmi nuoteille kirjoitettuna olisi kaksi nuottia, neljäsosa sekä kahdeksasosa, joiden päälle laitetaan triolikaari. Selitys kuulostaa varmaan monimutkaiselta, mutta se on se perus "takka-takka-takka-takka" -meininki. Kuitenkaan tuota rytmiä ei soiteta noin kulmikkaasti ja matemaattisen tarkasti, vaan rytmiä "pyöristetään" viemällä sitä vähän tasajakoiseen päin. 8-osien rytmi on siis jossain kolmi- ja nelijakoisen välissä, ja se tietenkin vaihtelee eri soittajilla. Myöskin, mitä nopeammat tempot kipaleissa on, sitä enemmän 8-linja alkaa tietenkin mennä nelijakoiseen päin. Tuota pyöreää rytmiikkaa löytyy vaikka mistä, mutta mun korviini Sonny Rollinsin "Saxophone Colossus" on todella "koulukirjamainen" ja helposti lähestyttävä jazzlevy. Etenkin Sonny Rollins on todella johdonmukainen soittaja ja levyn biisien tempot sen verran iisejä, että fraseeraus sekä tyypilliset fraasit hahmottuvat aika nopeasti.
 
Sitten siihen harmoniaan. Perinteisemmässä jazzmusassa ehdottomasti keskeisin rakennuspalikka on II-V-I -sointuliike. Roomalaiset numerot merkkaavat sävellajin sointuasteita. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi Dm7 - G7 - Cmaj7 -sointukulkua, jos sävellaji olisi C-duuri. Kuulostaa varmaan vähän rajoittuneelta, mutta pelkästään "kakkosvitosista" (näin tuttujen kesken) voidaan rakentaa todella monimutkaistakin harmoniaa. Jazz-improvisoinnissa skaaloja paljon keskeisempi asia on soinnut ja niiden merkkaaminen. Jos esimerkiksi soitat sooloa, ja komppiryhmä soittaa tuon Dm7 - G7 - Cmaj7 -sointukulun, niin helpoimmalla homman klaaraa soittamalla koko ajan ääniä C-duuriasteikosta. Olennaista on kuitenkin "merkata soinnut" fraaseissasi, eli käyttää sointujen ääniä. Yksinkertaisimmillaan homma voisi tarkoittaa sitä, että soitat vain nuo soinnut arpeggioina läpi, tai merkkaat fraaseissasi kulloinkin soivan soinnun terssit ja seiskat. Edellä mainitut tavat kuulostavat koko ajan käytettyiä todella robottimaiselta metodilta, mutta on ehkäpä selkein tapa harjoitella hommaa. Voit ajatella asiaa vaikka niin, että jos soittamistasi fraaseista pystyy päättelemään niiden takana olevat soinnut, vaikkei kukaan soittaisi niitä, olet onnistunut hyvin merkkaamaan kipaleen soinnut.
 
Mainitsit myös kromatiikan. Tyyppillinen tapa jazz-musiikissa rakentaa fraasi, on soittaa lähestymiskuvio jollekin äänelle. Näissä lähestymiskuvioissa törmää usein kromatiikkaan, kun soittajat poimivat ääniä lähestyttävän äänen ympäriltä, ennen kuin fraasi päätyy siihen ääneen. Tyypillinen lähestymiskuvio voisi olla vaikkapa tällainen:
 

 
  Am7
e |--8-7-6-4-5-----|
 

 
Tuossa alla soiva sointu on Am7, fraasi tähtää sen perusääneen, ja solisti tavallaan poimii ääniä sen ympäriltä. Toinen juttu jossa kromatiikkaa aina esiintyy, on ns. bebop-asteikot. Olen selittänyt niistä täällä: http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=38&t=162544&o=40#p8091617
 
Kyllähän sä voit soittaa "jazz-fraaseja" ihan minkä tahansa soinnun päälle. Jos nyt otetaan esimerkiksi tuo yllä mainitsemani Dm7 - G7 - Cmaj7 -kierto. Voithan soittaa vaikka säröllä ja kvinttisoinnuilla tuon näin:
 

 
     D5  G5  C5
D |--7-------5---|
A |--5---5---3---|
E |------3-------|
 

 
Ei kovin jazzin kuuloinen tapa soittaa sointuja, mutta korva silti hahmottaa tuon niin, että kyseessä on II-V-I -kierto C-duurissa (tai mollissa, kun terssejä ei soitettu), soitit soinnut kokonaisina tai et. Tähän väliin on varmaan hyvä todeta, että toki kakkosvitosia ja lähestymiskuvioita löytyy muustakin musiikista, eivätkä ne ole mitenkään jazzmusan omaisuutta, mutta jazzissa kakkosvitoset ovat erityisen keskeinen juttu. Kaikki edellä mainitsemani jutut ovat vain yksittäisiä asioita, ja kokonaisuus on paljon enemmän kuin osiensa summa. Sitten kun mennään tuosta perinteisestä swing- ja bebop-kamasta eteenpäin fuusioon sun muuhun, alkaa tulla jo niin paljon asiaa, että niitä on aivan turha yrittääkään selvittää internetin keskustelupalstalla. Itse aiheesta en tiedä olevan mitään kaiken kattavaa kirjaa, enkä minä tässä kirjoituksessa raapaissut edes pintaa, korkeintaan sohaisin risulla peruskalliota.
 
Jos et ole juurikaan tutustunut aiheeseen, kuulosti edelliset selitykseni varmasti todella teoreettisilta ja vaikeatajuisilta. Jos pitäisi antaa jokin konkreettinen tapa opiskella aihetta, niin tässä muutamia juttuja ja vinkkejä.
 
1) Jos haluaa oppia soittamaan tyylinmukaista ja luontevaa jazzia, kannattaa lähteä sieltä, mistä jazzmusakin on lähtenyt, eli bluesista. Ihan vaikka ensin simppelin 12-tahdin blueskierron päälle opettelet soittamaan jotain järkevää. Pystyäkseen improvisoimaan järkeviä fraaseja, on kuultava päässä alla menevä tausta todella selvästi, ja pystyttävä ajattelemaan koko ajan vähän sen edellä. Myös tästä syystä 12-tahdin blueskierto on helppo lähtökohta, koska se on varmasti suurimmalle osalle soittajista syöpynyt kalloon.
 
2) Haukkaat Saturnuksen kokoisen palan kerralla, jos otat lähtökohdaksesi "opetella soittamaan jazzia". Etsi joku jazz- tai joku sen tapainen levytys joka kolahtaa, kuuntele sitä, ja ala pikkuhiljaa plokkaaman juttuja. Tämä on kaikista suorin ja helpoin tie oppia soittamaan jazzia, tai ylipäätään mitään musaa. Ethän sä heviäkään ole oppinut soittamaan teorioiden ja kirjojen avulla, vaan matkimalla esikuviasi, eikä jazz tässä mielessä eroa mitenkään oleellisesti hevistä. Kun opettelet tyylinmukaisia juttuja, niin pikkuhiljaa ne lainalaisuudet ja tyypilliset jutut alkaa tulla näppeihin, ajatteli niitä tietoisesti tai ei. Varmaan rokkikitaristeille ekana kolahtava juttu on se blues-rock-fuusio -kama. Tässä muutama levy, jotka itselleni muistaakseni ensimmäisenä kolahti ja joiden avulla pääsin pikkuhiljaa sisään koko juttuun.
 
Blues/rock/fuusio:
Robben Ford - Talk To Your Daughter
Robben Ford - Inside Story
Larry Carlton - Last Nite
Scott Henderson - Tore Down House
Tribal Tech - Reality Check
Trio Töykeät - Sisu (kai tää jazzia eniten on..)
 
Perintesempää kamaa:
Wes Montgomery - The Incredible Jazz Guitar
Miles Davis - Kind Of Blue
Sonny Rollins - Saxophone Colossus
Herbie Hancock - Maiden Voyage
Wayne Shorter - Juju
 
3) Opiskele vähän musiikin teoriaa. Se on oikeasti paljon helpompaa kuin monet luulee, ja se auttaa ymmärtämään ja hahmottamaan musiikkia noin yleisellä tasolla todella paljon. Ostat vaikka Tohtori Toonika -teoriakirjan ja alat pikkuhiljaa opiskella.
aalataur
23.03.2009 00:19:19
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitoksia kattavasta vastauksesta. Pakko myöntää että osa selityksestä meni ohi sillä musiikinteoriaa en ole opiskellut kuin mitä rumpunuotteja tuli luettua ennen kitaraan siirtymistä. Tuon Tohtori Toonikan voisi ottaa melkein vittuiluna :D ("tarkoitettu itseopiskeluun 15-vuotiaille") mutta karu totuushan se on että varmaan mulle ihan sopiva kirja, en ymmärrä teoriasta tai nuoteista mitään. Töykeiden Sisu löytyy levyhyllystä ja sen olen mm. kokenut juuri helpostilähestyttäväksi levyksi, vaikken tajuakaan niitä juttuja. Tajua siinä mielessä että perinteistä rock/metal -levyä kuunnellessa tajuan usein hyvin pian skaalat mitä käytetään ja ne nopeuttavat plokkailua, mutta Sisulla en ole havainnut mitään toistuvaa skaalaa tai muotoa. Pitääpä edetä asiassa hiljalleen jos siltä jatkossa tuntuu että nuo asiat on pakko ymmärtää...
oiva tumpeloinen
23.03.2009 00:25:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

aalataur: Kiitoksia kattavasta vastauksesta. Pakko myöntää että osa selityksestä meni ohi sillä musiikinteoriaa en ole opiskellut kuin mitä rumpunuotteja tuli luettua ennen kitaraan siirtymistä. Tuon Tohtori Toonikan voisi ottaa melkein vittuiluna :D ("tarkoitettu itseopiskeluun 15-vuotiaille") mutta karu totuushan se on että varmaan mulle ihan sopiva kirja, en ymmärrä teoriasta tai nuoteista mitään. Töykeiden Sisu löytyy levyhyllystä ja sen olen mm. kokenut juuri helpostilähestyttäväksi levyksi, vaikken tajuakaan niitä juttuja. Tajua siinä mielessä että perinteistä rock/metal -levyä kuunnellessa tajuan usein hyvin pian skaalat mitä käytetään ja ne nopeuttavat plokkailua, mutta Sisulla en ole havainnut mitään toistuvaa skaalaa tai muotoa. Pitääpä edetä asiassa hiljalleen jos siltä jatkossa tuntuu että nuo asiat on pakko ymmärtää...
 
Se Toonika-kirja on sellainen, mitä on täälläkin palstalla lukenut aika paljon vanhemmatkin heput. Mitä sitä tuli itse joskus selattua, niin se on todella helppotajuinen opus. Sopii siis sinänsä iästä riippumatta kenelle vain. Pitäis itsekin joskus käydä sitä läpi tarkemmin.
 
kimurantti1
23.03.2009 00:26:23 (muokattu 23.03.2009 00:28:33)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei se Tohtori Toonika -juttu mitään vinoilua ollut. Jos sulla ei ole mitään pohjaa teoriasta, niin se on kaikista helpoin ja selkein tapa lähteä opiskelemaan asiaa. Jos sen kirjan kuvauksesta joku "soveltuu iteopiskeluun 15-vuotiaille" -juttu löytyykin, niin se varmasti tarkoittaa sitä, että sen ikäisillä riittää abstrakti käsityskyky asioiden itseopiskeluun vaivattomasti, sitä nuorempien kanssa kirjaa olisi varmaan hyvä käydä opettajan johdolla.
aalataur
23.03.2009 00:28:14
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

oiva tumpeloinen: Se Toonika-kirja on sellainen, mitä on täälläkin palstalla lukenut aika paljon vanhemmatkin heput. Mitä sitä tuli itse joskus selattua, niin se on todella helppotajuinen opus. Sopii siis sinänsä iästä riippumatta kenelle vain. Pitäis itsekin joskus käydä sitä läpi tarkemmin.
 
Niin mä vähän veikkailinkin. Kun on ollut niin nuija että on aikanaan musiikkiopistossa lintsannut kaikki teoriatunnit, niin täytyy sitten nöyrtyä ja ottaa kirja käteen ja alkaa lukemaan.
Ambitus
23.03.2009 01:36:13
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aalataur! Soita soinnun ääniä, muttei aina:D Se on jatsia! hyvänkuuloiset ei-soinnun äänet löytyy yleensä kromaattisesti joko soinnun sävelen yläpuolelta, tai alapuolelta;) Nämä "väliäänet" sitten vaan kuljetat soinnun säveleen. Simppeli ja helppo tapa alkaa etsimään jazzmaisia soundeja, jossei osaa kaiken maailman skaaloja. Yksi hyvä keino on yrittää hahmottaa sointujen laajimmat muodot arpeggioina. Esim. tuo kimurantin esittämän II-V-I kierron voi kelata näin: pelkistetty merkintä Dm7-G7-Cmaj7, hieman enemmän soinnun ääniä: Dm9-G9-Cmaj9, vielä enemmän outoja ääniä: Dm9#11-G13b9-Cmaj9add13. Näistä kun poimii nuo "oudot äänet" ja päkättää väliin tuttua terssiä ja seiskaa ja tunkee hieman kromaattisia väliääniä sinne tänne joukkoon niin avot! Se on jatsia se!
 
Kannattaa yrittää muodostaa soinnuista asteikota/arpeggioita hierarkia mukaan; ensin perusääni (1), terssi (3), kvintti (5), septimi (7), nooni (2/9), undesimi (4/11), tredesimi (6/13). Näistä muodostuu kuusisävelisiä sointuja/arpeggioita joista saa toooodella paljon fuusio/jats-soundisia likkejä aikaiseksi.
 
Yksi vinkki aloittajalle sointujen merkkaamiseen: rytmin vahvalle iskulle (eli neljäsosalle) kannatta yrittää alussa soittaa soinnun ääni ja sitten siihen väliin jotain puutaheinää ja sitten taas seuraavalle neljäsosalle taas soinnun ääni. Näin pysyy "soinnun sisällä" vaikka soitteleekin hassuja nuotteja väliin.
 
Miksi soittaa hitaasti kun voi myös soittaa nopeasti? Ja mikset tulisi tänne soittamaan nopeasti?!?!
Jucciz
23.03.2009 08:22:23 (muokattu 23.03.2009 08:40:32)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ambituksen tekstiä korjaisin nopeasti sen verran, että molli7-sointu laajenee isoimmillaan m13:ksi ja siinä ei ole ylennettyä undesimia (#11) vaan ihan tavallinen (11). Periaate on lisätä molliseiskan päälle kokosävelen verran ylempänä oleva mollikolmisointu, eli Dm7+Em=Dm13. Luonnollisesti sävelten järjestys ei määritä sointua, vaan siinä olevat sävelet.
 
Sointujen laajentamisen perusperiaatteiesta voi lukea lisää vaikka täältä:
http://www.koulut.kuopio.fi/mutek/m … it/matti/varittaminen/varitys1.html
 
Alkuperäinen kysymys vaatisi edes jossain määrin tyhjentäväksi vastaukseksi hyllymetreittäin kirjoja, mutta kimurantti1 tiivisti hienosti kirjoitukseensa muutamia keskeisiä periaatteita. Sointusävelten "merkkaaminen" eli painottaminen sekä pop/rock-musiikkiin nähden "rohkea" kromatiikan käyttö ovat kuitenkin olennainen osa jazz-soitantaa. Lisäksi painottaisin jazz-mollin (melodinen molli molempiin suuntiin) moodien osaamista, sillä niillä "merkataan" kätevästi jazzissa käytettyjä laajempia sointuja.
 
Luettavaa:
Mick Goodrick: The Advancing Guitarist
Max Tabell: Jazzmusiikin harmonia
Mikä tahansa hyvä teoriakirja, vaikka täällä mainittu Tohtori Toonika
 
Zeeboo
23.03.2009 08:50:03 (muokattu 23.03.2009 09:21:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos mietitään ensinnäkin rytmikäsitystä tavan pop-/rock-/hevimusassa, niin rytmi on todella eksakti. Rytmi harvemmin (ainakaan tarkoituksella) seilaa, sekä fraasit ja riffit soitetaan rytmisesti juuri niin kuin ne on nuottiin kirjoitettu. Jos taas mietitään perinteisempää jazzia, eli swingiä ja bebopia, niin niissä lähtökohtana on rytmin kolmimuunteisuus, useimmiten shuffle. Shuffle-rytmi nuoteille kirjoitettuna olisi kaksi nuottia, neljäsosa sekä kahdeksasosa, joiden päälle laitetaan triolikaari. Selitys kuulostaa varmaan monimutkaiselta, mutta se on se perus "takka-takka-takka-takka" -meininki.
 
Lisätään tuohon Kimurantin juttuun vielä yksi homma fraseerauksesta.
 
Voisi ajatella niin, että tasaiskuilla tuollaisessa swing-/ bebop-jutuissa hervemmin tapahtuu mitään mielenkiintoista. Jos soolon melodia kulkee kahdeksasosilla, niin painot synkoopeille: yk-SI kak-SI kol-ME nel-JÄ... Sitten tietysti fraasin ylin ääni aksentoidaan.
 
Kuuntelulistalle perinteisistä ehdottomasti Charlie Christian
Täältä löytyy Christianin soolotranskriptioita:
http://www3.nbnet.nb.ca/hansen/Charlie/ccsolos.htm
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9780634021824
 
Soolotranskriptioita ku pähkäilee, niin niiden analysointikaan ei olis pahitteeksi.
 
E:
 
1) Jos haluaa oppia soittamaan tyylinmukaista ja luontevaa jazzia, kannattaa lähteä sieltä, mistä jazzmusakin on lähtenyt, eli bluesista. Ihan vaikka ensin simppelin 12-tahdin blueskierron päälle opettelet soittamaan jotain järkevää. Pystyäkseen improvisoimaan järkeviä fraaseja, on kuultava päässä alla menevä tausta todella selvästi, ja pystyttävä ajattelemaan koko ajan vähän sen edellä. Myös tästä syystä 12-tahdin blueskierto on helppo lähtökohta, koska se on varmasti suurimmalle osalle soittajista syöpynyt kalloon.
 
Just. 12 tahtista voi alkaa värittämään noilla II-V kuluilla vaikka (A-bluesissa)
 

| A7 | D9 | A7 | Em7 A7 |
| D7 |D#o7| A7 | C#m7 F#7|
|Bm7| E7 |A7 F#7| Bm7 E7b9|

 
Soololinjaan sitten rakentelee sen 'peus-bluesin' sekaan noille II-V:ille (Em7 A7... C#m7 F#7... Bm7 E7) toimivat fraasit. Nämä toimii, vaikka kompissa noita sointuja ei olisikaan. Tuohon dim7:n päälle toimii vaikka ihan sointuarpeggio. Ideana on, että näillä valmistellaan sointuvaihtoa, ja sen soinnun vaihtumisen pitäisi kuulua soololinjassa. Ihan niinkuin tuolla aikaisemmin äijät kertoi (sointuäänien merkkaaminen).
 
Johan alkaa kuulostamaan jatsilta...
 
E2:
Goodrickin kirjaan kannattaa paneutua hartaudella.
 
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta."
-RaT-
23.03.2009 13:30:33 (muokattu 23.03.2009 13:31:06)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tuplat juu.
 
Nätin äänesi, sen äänitän.
-RaT-
23.03.2009 13:30:49 (muokattu 23.03.2009 13:32:02)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Ambituksen tekstiä korjaisin nopeasti sen verran, että molli7-sointu laajenee isoimmillaan m13:ksi ja siinä ei ole ylennettyä undesimia (#11) vaan ihan tavallinen (11).
 
Pitää paikkansa, doorisessa moodissa. Mitäs ääniä harmonisen a-mollin neljäs moodi pitää sisällään? ( vinkki: tunnetaan myös nimellä doorinen #11 )
 
;)
 
Nätin äänesi, sen äänitän.
John Titor
23.03.2009 13:39:38
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Ambituksen tekstiä korjaisin nopeasti sen verran, että molli7-sointu laajenee isoimmillaan m13:ksi ja siinä ei ole ylennettyä undesimia (#11) vaan ihan tavallinen (11). Periaate on lisätä molliseiskan päälle kokosävelen verran ylempänä oleva mollikolmisointu, eli Dm7+Em=Dm13. Luonnollisesti sävelten järjestys ei määritä sointua, vaan siinä olevat sävelet.
 
Jucciz: Ambituksen tekstiä korjaisin nopeasti sen verran, että molli7-sointu laajenee isoimmillaan m13:ksi ja siinä ei ole ylennettyä undesimia (#11) vaan ihan tavallinen (11). Periaate on lisätä molliseiskan päälle kokosävelen verran ylempänä oleva mollikolmisointu, eli Dm7+Em=Dm13. Luonnollisesti sävelten järjestys ei määritä sointua, vaan siinä olevat sävelet.
 
Ei se aina ihan niinkään mee. Jos esmes ollaan tilanteessa, jossa Dm7-sointua edeltää jotain A-harmonisen mollin kamaa, esmes E7b9, niin ei ole ollenkaan mahdotonta että modulaatio tapahtuu vasta G7:n kohdalla. Harmonisen mollin 4. moodi on muutenkin ihan sikakova skaala:D Mut joo, lähtökohtaisesti kakkosvitoset menee mainitsemallasi ajatuksella.
 
Ambituksen ajatus on mun mielestä ihan oikea lähtökohta, mutta se luo lähtökohtaisesti vain tietyn saundin - perusharmonian merkkaamisen, jonka ympärillä käydään "missä tahansa" sävelissä. Tämä ei kuitenkaan oman kokemukseni mukaan ole ainoa mahdollisuus, eikä myöskään kovin yleinen.
Yks äärimmäisen tärkeä pointti, ei niinkään jazzin tyylinä kannalta, vaan jazz/fuusio-ajattelun lähtökohtaisesti, jota ei mun mielestä painoteta ollenkaan riittävästi, on sellainen sofistikoitunut melodisen ja harmonisen ajattelun malli, jossa melodialinja (soololinja) rakentaa soivan harmonian päälle ylimääräisiä harmonisia jännitteitä. Kuulostaa vitun vaikeelta, ei ole sitä ollenkaan.
 
Idea on siis yksinkertaisesti se, että melodialinja muodostaa sellaisia sävelyhdistelmiä, jotka selvästi ovat alkuperäisten sointujen ulkopuolelta, mutta purkautuvat nopeasti takaisin vallitsevaan harmoniaan. Tämä on se keskeisin ero koko jazz/fuusio-ajattelussa - se, että ei soitetakaan Em7-vampin päälle pelkkää E-mollipentatonista ja koiteta keksiä sen pohjalta kivoja sävelyhdistelmiä, vaan rakennetaan pidempiä jännitteitä. Tällöin kromatiikka rakentuu hyvin luontevasti ja yksinkertaisesti, melodisista lähtökohdista ja ulossoittamisessakin on jotain järkeä - ulossoitto ei siis tällöin ole hyppy tuntemattomaan, vaan perustuu johonkin taustaan nähden jännitteiseen harmoniseen ilmiöön, joka on mahdollista purkaa järkevästi. Esim. Em7 päälle soitettu melodinen linja, joka käy läpi Em-Bbm7-Dm7-Abm7 (ketjua voi jatkaa kivasti samalla idealla ja aina pääsee purkamaan) -soinnut on asteittain jännitteisemmäksi muuttuva, mutta koko ajan loogisesti etenevä idea. Samalla idealla on mahdollista toteuttaa myös paljon melodisempia sointukadensseja.
 
Idea ei päde pelkästään jazziin, vaan se on ajatusmalli, joka ulottuu kaikkiin tyyleihin. Esim. Mike Romeo Symphony X:stä soittaa paljon asioita, joissa soololinjassa muodostuu voimakkaita hetkellisiä jännitteitä vallitsevaa harmoniaa vastaan. Jännitteet ovat vain hetkellisiä, ne puretaan varsin nopeasti. Sama juttu Jens Johanssonin kohdalla (esimerkkinä vaikkapa Black Diamond-biisin soolo). Samaa ideaa on mahdollista soveltaa myös päinvastaisessa järjestyksessä, esim. Alexi Laiho luo usein varsinkin vanhemmassa musiikissaan saman ilmiön päinvastoin, soittamalla täysin sisällä pohjaskaalassa mutta luomalla taustalla kulkevalla harmonialla liidilinjalle jännitteitä. Korvan hahmotuksen kannalta lopputulos on täysin sama - kuulostaa vitun paljon kiinnostavammalta. Esimerkkejä on loputtomasti, tänään tulivat noi kolme ekana mieleen.
 
Pianistit usein kuulostavat tässä huomattavasti kaikkia muita paremmilta, siitä yksinkertaisesta syystä, että kun soittaja voi soittaa tueksi toisella kädellä harmoniaa, voi rohkeammin "perustella" omia ideoitaan ja myös harjoituskopissa kokeilla helpommin mikä toimii ja mikä ei. Esim. aiemmin mainitun Trio Töykeiden levyillä kuulee Iirolta jatkuvasti tiettyjä melodis-harmonisia yleisideoita, joita sovelletaan erilaisten patternien kautta. Samalla kun vasen käsi selkeyttää näitä ideoita soittamalla idean pohjasoinnut alle, jutut kuulostavat koko ajan perustelluilta.
Puhaltajille idea on tuttu ja sitä sovelletaan jatkuvasti, mutta kun harmonista tukea ei ole, kuulostaa siltä että soittaja soittaa vaan jotain tosi villiä.
 
Käytännön esimerkki vaikka tästä useille tutusta pläjäyksestä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=bUZK9dasP8s&feature=rec-HM-fresh+div
 
Mitä tapahtuu heti 4. tahdissa? Tausta menee Cm7:sta Fm7:aan, Guthrien melodialinja muodostaa yhden tahdin sisällä sointukulun Gm7 Cm7 Gm7 Ab6 (tai Gbmaj7#5 tai Ab7/Gb tai mikä tahansa muu dominanttiluonteinen Fm7:aan johtava sointu toimis), joka on ihan looginen sointukulku sinällään johtamaan Fm7:aan.
Skipataan vähän eteenpäin, tahdit 11-12, magean kuuloinen kuudestoistaosalinja: taustassa pelkästään Abmaj9, G7b9. Guthrien linja muodostaa sointujakson (11. tahdin neljänneltä iskulta lähtien) Dm7b5 Fm7 G7 G7alt Db7, joka taas varsin kivasti purkautuu C-molliin.
Jne. Jos noihin mainitsemiini kohtiin pistäisi alle mainitsemani soinnut, lopputulos kuulostaisi edelleen hyvältä, mutta kuulostaisi siltä, että solisti vaan merkkaa harmonian tarkkaan, mikä ei sinänsä olisi niin kiinnostavaa.
Lopulta ideaa voi viedä niin pitkälle kuin mielikuvitus vaan riittää.
 
Periaatteessa tästä ideasta on perusmuodossaan kysymys kaikessa "hyvänkuuloisessa" melodisessa ajattelussa, kelatkaa huviksenne vaikka jotain November Rainia ja miettikää miten ne Slashin melodiat oikeastaan rakentuvat.
En tiedä, onko tästä aiheesta itse asiassa kovin paljon kirjoitettu tai sitä teoretisoitu, nämä ovat ihan itse tahollani jossain vaiheessa luomia malleja, kun alkoi vituttaa se ettei kellään tuntunut olevan minkäänlaista ulossoiton teoreettistä aihiota. Siksi ajatukset saattavat olla myös vähän epäselviä, sorge. Voin jauhaa aiheesta enemmänkin jos kiinnostaa.
 
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
Zeeboo
23.03.2009 14:08:50 (muokattu 23.03.2009 14:22:29)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yks äärimmäisen tärkeä pointti, ei niinkään jazzin tyylinä kannalta, vaan jazz/fuusio-ajattelun lähtökohtaisesti, jota ei mun mielestä painoteta ollenkaan riittävästi, on sellainen sofistikoitunut melodisen ja harmonisen ajattelun malli, jossa melodialinja (soololinja) rakentaa soivan harmonian päälle ylimääräisiä harmonisia jännitteitä. Kuulostaa vitun vaikeelta, ei ole sitä ollenkaan.

Idea on siis yksinkertaisesti se, että melodialinja muodostaa sellaisia sävelyhdistelmiä, jotka selvästi ovat alkuperäisten sointujen ulkopuolelta, mutta purkautuvat nopeasti takaisin vallitsevaan harmoniaan. Tämä on se keskeisin ero koko jazz/fuusio-ajattelussa - se, että ei soitetakaan Em7-vampin päälle pelkkää E-mollipentatonista ja koiteta keksiä sen pohjalta kivoja sävelyhdistelmiä, vaan rakennetaan pidempiä jännitteitä.

 
Jepjep. Alkutaipaleella olevan soittajan kannattaisi ehkä kuitenkin ensin opetella soittamaan 'in' ennenkuin lähtee seikkailemaan 'out'. Jos siis harmonia ei ihan vielä ole lapasessa. Tuo ulossoittaminen ei ole vaikeaa, mutta takaisin harmoniaan tuleminen taas 'hyvän kuuloisesti' on sitten oma juttunsa.
 
Tuota jännitteen rakentamista voi kokeilla vaikka näillä rhytmic displacement (tälle on vissiin oikekin termi?) hommilla tyyliin Henderson, Scofield etc.
 
"Kaikki äänet, jotka saat soitettua, syntyvät tekniikasta. Ne äänet, jotka jätät soittamatta syntyvät hyvästä mausta."
kimurantti1
23.03.2009 14:44:55
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

John Titorilla on todella hyvä asiaa outsidesoitosta, prikulleen noin minäkin outside-meiningin hahmotan, ja kun sitä miettii noin, niin itseasiassa termi "ulos soitto" on vähän harhaanjohtava. Suurin osa soittamistani outside-jutuista on oikeasti vain lähestymiskuvioita jollekin soinnulle tai sonnun äänelle. Painottaisin kuitenkin sitä, että ensin kannattaa opetella soittamaan niitä turvallisen ja varman kuuloisia juttuja, eli merkkaamaan soinnut niiden karakteerisävelillä, ja vasta kun se on jollain tasolla hallussa, niin sitten aletaan kahlaamaan niitä "outside"-juttuja.
John Titor
23.03.2009 16:48:47 (muokattu 23.03.2009 16:52:45)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tietyllä tavalla toi on joo vähän pidemmälle vietyä ajattelua, mutta enivei itselleni em. ajatus on ollut hyvin valaiseva. Varsinkin kun keskustelun aloittaja tuntui haluavan ymmärtää, millä mekanismilla voisi yrittää lähestyä "jazzisti" tutumpaa musiikkia, niin tossahan sitä on tarjolla, ikään kuin. Kysymys ei siis oikeastaan ole outside-soitosta sanan normaalisti ymmärretyssä merkityksessä, vaan outside-soitto on vaan saman ajattelutavan päätepiste, ajattelutavan joka alkaa in-soitosta koska se kuulostaa alussa toimivalta. Ne eivät siis ole kaksi erillistä asiaa.
 
Myöskin Marty Friedman tuntuisi ajattelevan mainitsemallani tavalla hyvin paljon musiikkia, tuli tuossa mieleen kun soitin vähän Megadethiä.
 
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti.
Jucciz
23.03.2009 17:02:17 (muokattu 23.03.2009 17:19:19)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

-RaT-: Pitää paikkansa, doorisessa moodissa. Mitäs ääniä harmonisen a-mollin neljäs moodi pitää sisällään? ( vinkki: tunnetaan myös nimellä doorinen #11 )
 
;)

 
Jos lähdetään puhtaalta nuottipaperilta ja haluat varmistaa, että säestäjä soittaa Dm13-sointuun 11:n sijasta #11-sävelen, on suositeltavaa kirjoittaa se mukaan myös sointumerkkiin. Lähtökohtaisesti ja kun erikseen ei mainita, mollisoinnun 11 on melkeinpä aina korottamaton. Konteksti vaikuttaa ehkä asiaan, mutta keskimääräinen jazzkitaristi (tai -pianisti) ei m13-soinnun kohdalla sointuun #11-säveltä soita ellei erikseen pyydetä ja/tai ellei tosiaan olla vahvasti jossain harmonisen mollin moodissa, joka suorastaan pakottaa siihen.
 
Mitä tapahtuu heti 4. tahdissa? Tausta menee Cm7:sta Fm7:aan, Guthrien melodialinja muodostaa yhden tahdin sisällä sointukulun Gm7 Cm7 Gm7 Ab6...
 
Ymmärrän, mitä haluat sanoa, mutta musta tuntuu, että Guthrie ihan oikeasti ei ajattele tossa kohtaaa, että "soitanpa tähän tahdille Gm7-Cm7-Gm7-Ab6-sointukulun". Tokihan melodialinja on purettavissa pieniin paloihin, mutta suurin osa tuon tahdin melodiasta (itse asiassa käytännössä kaikki lukuunottamatta loppupuolen paria kromaattista Gb-säveltä, jotka nyt muutenkin jokainen opistojatsari soittaisi G:stä F:ään mentäessä) on säveliä suoraan taustalla olevasta Cm7-soinnusta (tosin laajennettuna 9. ja 11. sävelillä), jota vasten ainakin itse peilaan tuota melodialinjaa kuulematta siinä sen kummempaa syvällistä "sointuja soinnun päälle" -ajattelua - edes useamman kuuntelukerran jälkeen.
 
Eli suomeksi: mun mielestä tuo nelostahti on "vain" hetkellisesti 11:een laajennettua Cm7-soinnun alleviivausta parilla Gb-sävelellä, joiden kautta mennään nätisti F-molliin. Hyvältähän se kuulostaa, ei siinä mitään. Itse vaan ajattelen vaan "harmonisesti yksinkertaisemmin" tuon kohdan.
 
Analysoida voi vaikka loputtomiin, mutta mun mielestä tuossa ei ainakaan ollut kauhean ihmeellistä ulossoittoa, jota olisin edes noin "opistomuusikkomaisin" termein lähtenyt ruotimaan. Myöhemmin samassa pätkässä tapahtuu kyllä vähän kiinnostavampia asioita.
 
-RaT-
23.03.2009 19:04:51 (muokattu 23.03.2009 19:27:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Jos lähdetään puhtaalta nuottipaperilta ja haluat varmistaa, että säestäjä soittaa Dm13-sointuun 11:n sijasta #11-sävelen, on suositeltavaa kirjoittaa se mukaan myös sointumerkkiin. Lähtökohtaisesti ja kun erikseen ei mainita, mollisoinnun 11 on melkeinpä aina korottamaton. Konteksti vaikuttaa ehkä asiaan, mutta keskimääräinen jazzkitaristi (tai -pianisti) ei m13-soinnun kohdalla sointuun #11-säveltä soita ellei erikseen pyydetä ja/tai ellei tosiaan olla vahvasti jossain harmonisen mollin moodissa, joka suorastaan pakottaa siihen.
 
Pitää paikkansa. Halusin vain tarttua tuohon kun tunnuit kovin ehdottomalta tuon molliseiskan laajennuksen suhteen. Minusta (ja ilmeisesti Ambituksestakin) kannattaa, nyt kun ollaan otsikon "Jazzleadin salat" alla, kokeilla molliseiskan päälle sen tutun, turvallisen (tylsän?) doorisen lisäksi fryygistä, aiolista, jo mainittua doorinen #11:a, doorinen b9:ä, harmonisen duurin 3. moodia (fryyginen b11?) tai bebop-mollia. Muitakin varmaan on. Kaikissa niissä se molliseiska kumminkin alla pulputtaa.
 
'dit: Ja sitten jos haluaa ottaa "parhaat palat" em. asteikoista on lopputuloksena lähes kromaattinen asteikko, ilman suurta septimiä. Eipä tuokaan ole molliseiskan päällä ennenkuulumatonta. Mark Levinen sanoin: If it sounds right, then it is.
 
Nätin äänesi, sen äänitän.
T-Stag
23.03.2009 20:10:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täällähän mennään jo aika mielenkiintoisissa skaaloissa... Ehkä olisi kuitenkin hyvä aina mainita, millaisessa musiikillisessa ympäristössä liikutaan. Ainakin voisi mainita, ollaanko tonaalisessa vai modaalisessa musiikissa. -Rat- tuossa osuvasti tokaisikin, että tuo m13 -sointu on modaalisen ympäristön heiniä. Tonaalisessa musassa krantuimmat voisivat kutsua sen käyttöä jopa tyylitajun puutteeksi. Harvoin (koskaan?) näkee tonaalisten standardibiisien nuoteissa m13 -sointua, ellei kyseessä ole jonkin maakuntasarjan muusikon sovitusyritelmä. Juccizin osoittamassa sointulaajennuslinkissä todettiinkin, että "jotkut Amerikkalaislähteet hyväksyvät 13-laajennuksen molliseptimisoinnussa".
 
Täällä ollaan joka tapauksessa näköjään sitä mieltä, että jazzsävyjen haltuunotto kannattaa aloittaa tonaalisessa ympäristössä. Tällöin edellämainittu II-V-I -kadenssi on omimmassa ympäristössään. Kadenssin V-I -osio kiteyttää mielestäni tonaalisen musiikin perusperiaatteen. Dominanttiseiskasoinnun terssi -ja septimiääni muodostavat yhdessä tritonusintervallin, joka äänenkuljetuksesta riippuen on joko vähennetty kvintti tai ylinouseva kvartti. Tällä intervallilla on korvinkuultava tarve purkautua. Moni on varmaan kuullut lauseen "vähennetyt sisään, ylinousevat ulos". Oletetaan, että tritonuksen muodostavat f- ja b-sävelet (joo voi se h:kin olla). Tällöin seiskasointu voi olla joko G7 tai Db7 (joo ja jätetään se enharmonisuusläppä heti...) kun kyseessä on G7, se purkautuu luonnostaan C-perusduurisointuun. Tällöin tritonuksen b liikkuu ylöspäin c-säveleen (esim. C6-soinnussa, ei CMaj7...) ja f purkautuu alaspäin e-säveleen. Ylinouseva kvarttii purkautuu ulospäin pieneen sekstiin. Db7-vaihtarissa mennään Gb7-sointua kohti ja silloin f purkautuu ylöspäin gb-säveleen ja b alaspäin bb-säveleen. Vähennetty kvintti purkautuu sisäänpäin suureksi terssiksi. Tämä toimii luonnollisesti myös mollissa, ja sekä duurissa että mollissa sävellajin perussointu on selvyyden vuoksi joko kolmisointu tai nelisointu 6-laajennuksella.
 
Kätevä tapa siirtää tämäntyyppinen ajattelu otelaudalle on opetella tonaalisten standardibiisien harmonioita käyttäen nelisointujen karaktäärisäveliä, eli septimiä ja terssiä. Nämä sävelet löytyvät helposti g- ja d-kieliltä ja niillä saa helposti soitettua sointujen äänenkuljetuksen. Esimerkiksi Dm7-G7-Cmaj7:
 
g -5----4----4-
d -3----3----2-
Dm7_G7_CMaj7
 
Eli niinkuin huomataan, äänenkuljetus tapahtuu hyvin pienin liikkein, puolisävelaskelilla. Nuo liikkeet ovat hyvä ajoittaa linjoissa usein hetkeen, jolloin sointu vaihtuu. Esim (4 säveltä/sointu):
 
g ---2---5--4--2---------
d -5---3----------5--3--2
Dm7_____G7______CMaj7
 
Esimerkki on äärimmäisen palikka, mutta demonstroi idean. Tässä samanhenkinen fraasi muutamalla kromaattisella muutoksella:
 
g -1--2---5--4-----------
d -------3------6--5--3--2
Dm7______G7______CMaj7
 
Eli alapuolinen johtosävel Dm7:n kvintille ja yläpuolinen johtosävel G7:n perusäänelle. Tämä lähestyminen harmoniaan helpottaa paljon erilaisten ideoiden kokeilua, koska tällöin soitetaan karaktäärisävelten ympärillä. Liiallinen skaalojen ajattelu johtaa monesti fraasien alkamiseen perusäänestä, joko ylimmältä tai alimmalta kieleltä.
 
Ketjun aloittaja varmaan haluaa yksinkertaisia vinkkejä jazz-henkisten ideoiden ja harmonian tutkimiseen. Tämä menetelmä auttoi aikanaan minua todella paljon. Ei muuta kun Real Book käteen ja septimeitä ja terssejä etsimään!
 
Räkkipeli
23.03.2009 21:21:38 (muokattu 23.03.2009 21:40:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

John Titor: En tiedä, onko tästä aiheesta itse asiassa kovin paljon kirjoitettu tai sitä teoretisoitu, nämä ovat ihan itse tahollani jossain vaiheessa luomia malleja, kun alkoi vituttaa se ettei kellään tuntunut olevan minkäänlaista ulossoiton teoreettistä aihiota. Siksi ajatukset saattavat olla myös vähän epäselviä, sorge. Voin jauhaa aiheesta enemmänkin jos kiinnostaa.
 
Älä lopeta! :D Tää on ehkä paras keskustelu pitkään aikaan täällä palstalla. Itse ainakin janoan juuri tämän kaltaista ajattelua ja ratkaisuja asioihin joita kuitenkin niin moni muukin kelaa, tiedostaa ne itse sen tai ei.
Kuten sanottu on helvetin hienoa että viisaammat kirjottelee tänne asioista, ja itseä varsinkin kiinnostaa vähintään yhtä paljon se käytännön puoli kuin sitten kattava analysointi ja briiffi. Eli kaikki käytännön ajatusmallit on kyllä tervetulleita ainakin tänne leiriin! :)
 
Asiakas: "Kohta se aukeaa, mä tiedän nää Marshallit... kohta kohta..." Myyjä: "Ahem ! Voitko laittaa vähän pienemmälle ?!"
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6 7 8 9

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti