| Aihe: Alternate picking - kuningastreenin metsästys | |
|---|
|
January:
Eli kahen tai useamman kielen lickit tuottaa päänvaivaa.
Ranteella vai käsivarrella?
Tunnen paljon ihmisiä jotka käyttävät käsivartta ja jännittävät lihaksia ja sitten ihmettelevät kuinka eivät pysty soittamaan kuningastreeniäni (petruccin) ollenkaan:
<tab>
-------4-1---------------
--------------------------
-----3------2------------
---3----------3----------
--------------------------
-1--------------4--------
Kromaattisesti ylös ja alas otelautaa, | |
Nyt tais mennä tabit väärin. Eikse idea ole tossa harjoituksessa 1234-4321? ei siis 1334-4321?? Miksi soittaa hitaasti kun voi myös soittaa nopeasti? Ja mikset tulisi tänne soittamaan nopeasti?!?! | |
Ei menny väärin vaan juuri noin. Heawyn kuulone :D Petruccin kamaa tosiaan. |  Pande
02.04.2009 15:00:05 (muokattu 02.04.2009 15:07:39) | |
|
Paljastan tässä taas julkisesti perversioni (pidän Yannin musiikista), mutta tässä pari juttua jotka ovat mielestäni myös oikein hyviä pikkaustreenejä:
http://users.jyu.fi/~mkkoykka/yanni-nostalgia-treeni.ptb
Ja miltä se oikeasti kuulostaa: http://www.youtube.com/watch?v=U79esEAO7kk
(alkaen 6:00 tienoilta, tuon alun Duduk -soitin on muuten jumalattoman hyväsoundinen vehje)
http://users.jyu.fi/~mkkoykka/yanni-keystoimagination.ptb
Ja miltä se oikeasti kuulostaa: http://www.youtube.com/watch?v=rVQnCAnH3_g
En mene takuuseen tabien 100% tarkkuudesta, tehnyt joskus kauan sitten enkä jaksa sen kummemmin tarkistella. Jälkimmäseen varsinkin olen noita taustaääniä lisännyt ihan mielivaltaisesti (koska treenasin aikoinaan tuota soittaen tuohon päälle ja ilman niitä meno kuulosti liian kuolleelta :-P). Soittelen näitä kyllä vielä nykyäänkin, mutta livelevyjen/clippien mukana.
"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli pieniälyinen karhu, hän ei osannut sitä kertoa." |  John Titor
08.04.2009 02:41:58 (muokattu 08.04.2009 03:21:25) | |
|
dragonsorce: Ei menny väärin vaan juuri noin. Heawyn kuulone :D Petruccin kamaa tosiaan.
Kerro ihmeessä missä Petrucci näyttää noin. Jos Rock Disciplineä tarkotat niin etpä oo vissiin kauheen tarkasti tuijotellu.
Petterin ja Kimurantin keskusteluun semmonen huomio, että vittuako väitellä kun molemmat ovat samaa mieltä?
Petteri: "Tekniikoita on monia, en usko yhteen ja oikeaan totuuteen, mutta voin antaa muutamia vinkkejä... tarkka timing (oleellinen käsien synkronoinnin vuoksi), rentous, tasainen soundi ts. mitkään pikkaukset ei kuulu lujempaa (tahattomasti) kuin toiset, ja yksinkertaisesti laatu, kuulostaako se kielen näppääminen plektralla hyvältä?"
Kimurantti: "Jos verrataan vaikkapa John Petruccin, Paul Gilbertin ja vaikka Stochelo Rosenbergin pikkaustekniikoita, niin ne ovat selvästi erilaiset. Tietenkin noilla soittajilla on kaikilla aivan erilainen soundi, ja mun pointtini olikin, että näiden ja monien muiden ihan käytännön esimerkkien takia en usko, että kynnyskysymys tekniikassa olisi nimenomaan liikerata tai käden asento."
Niin. Se, mitä Petteri tuossa sanoo, on just se, että lopputulos voi kuulostaa hyvinkin persoonalliselta ja erilaiselta, ja olla silti teknisesti laadukasta, kunhan soitto täyttää mainitut kriteerit. On mahdotonta soittaa hyvin ja vikkelästi, niin että soittaa samalla ihan paskassa timessä, huonossa synkassa, dynaamisesti epätasaisesti ja huonolla kvaliteetillä, siksi, että edelliset ovat seurausta jälkimmäisten vastakohdista.
Vaikka tässä on nyt sanottu sataan kertaan ettei kuningastreeniä ole olemassa, niin kyllä se vaan on, se on mikä tahansa musiikissa tarpeellisilla ilmiöillä varustettu koko kaulan kattava pikkaustreeni treenattuna niin hyvällä kvaliteetillä niin varmaksi, että se lähtee korkeissakin tempoissa, aina jossain >200 bpm asti. Treenin sisältö voi olla äänellisesti mitä tahansa, 1234-treeni, Paganinin kapriisi, Bachin inventio, Petruccin tilutreeni, Kimalaisen lento, Parkerin soolotranskriptio tai wadever, oleellista on vain se, että se oikeasti lähtee ja kattaa koko kitaran soitettavan alueen musiikissa vastaantulevilla tavoilla.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti. |  aalataur
08.04.2009 05:30:22 (muokattu 08.04.2009 05:30:52) | |
|
dragonsorce: Ranteella vai käsivarrella?
Tunnen paljon ihmisiä jotka käyttävät käsivartta ja jännittävät lihaksia ja sitten ihmettelevät kuinka eivät pysty soittamaan kuningastreeniäni (petruccin) ollenkaan
Tuomas Wäinölä näyttää Kitaraklubissa soittavan aika paljon käsivarrella alternatea:
http://www.youtube.com/watch?v=bVz2Tr-EVZs
Ihan eri näköistä kuin vaikka Gilbertin soitto:
http://www.youtube.com/watch?v=CpJNUGHxC3M
Että ei kai tuo väärinkään ole? Wäinölä kuitenkaan mikään turha tiluttaja. | |
Minun puolestani saa käyttää mutta en vain usko että käsi varrella pystyy vetämään kauheen isoja string skippinkejä sun muuta niinkään puhtaasti temmossa. Kunhan saa nuotit ylös.
Joo Rock Disclipineä (miten ikinä kirjotetaankaan) oli ja youtubesta joku pätkä. No toimii noinkin mielestäni saatan olla laittanut väärin mutta en tiedä sitten oikeaa sorryyy. | |
Laitan nyt tänne kun en jaksa tehdä uuttakaan ketjua.
Tiedän kyllä jo valmiiksi nämä perus tekniikan kehittämistä koskevat neuvot - rentous, pienet liikeradat, omien rajojen tiedostaminen ja rehellisyys itselleen ja kärsivällisyyttä jne. Tilanne on kuitenkin sellainen, että otelautakäsi suostuu veivaamaan öbaut kuinka teknistä matskua tahansa, mutta tietyn nopeusrajan jälkeen pikkauskäsi sanoo itsensä irti, oli kyse sitten millaisesta kuviosta tahansa. Ja kyse on siis nimenomaan pikkauskädestä. Nopean rässäilyn pitkäaikaisesta sahailemisesta rennosti ei ole toivoakaan, mutta vähän kun hidastaa tempoa niin lähtee jo arpeggio jos toinenkin. Olen pyrkinyt ottamaan pikkausliikkeen mahdollisimman pitkälti ranteesta, ja plektra on kieliin nähden suht. pienessä kulmassa, lähes tulkoon suorassa. Olen huomannut, että kun käännän plektraa kieliin nähden vinompaan kulmaan, niin nopeutta saa jonkin verran lisää, mutta vastineeksi tarkkuus kärsii ja pikkaussoundiin syntyy kihinää (joka tavallaan voi kuulostaa joissain jutuissa ihan hyvältäkin, mutta ei todellakaan kaikissa).
Kysyn siis, kun "ongelma" on hyvin pitkälti pikkauksen puolella, niin pitäisikö sitä pikkauskäden kestävyyttä vaan alkaa sinnikkäästi kehittämään tyyliin sahailemalla yhtä kieltä vaikkapa telkkaria katsoessa, vai onko tekniikassa todennäköisesti parantamisen varaa jos edes yhden kielen sahaaminen paikallaan ei ota luonnistuakseen rennosti kovissa tempoissa? Olettaisin, että kyse on lähinnä kärsivällisyyden puutteesta, koska tekniikka kehittyy hitaasti ja niin edespäin, mutta tuumin jos jollain mahdollisesti olisi nimenomaan pikkausnopeuden kehittämiseen hyviä vinkkejä, niin niitä otettaisiin vastaan. :)
"tietenkin voit katsoa googlesta tai wikipediasta jos sieltä löytyisi, että millaista soittoa tulee jos imppaa muutaman keuhkarin vaikka auton bensiinirööristä" - vili linnakoski | |
^Lähes tismalleen samat sanat kuin siinä ylhäälläkin. Eli ihan pelkkää nopeutta pitäisi saada lisää. | |
Gitaristi on hyvä, ja sahaa vaan perkeleesti. Miksi soittaa hitaasti kun voi myös soittaa nopeasti? Ja mikset tulisi tänne soittamaan nopeasti?!?! | aalataur
13.04.2009 22:40:00 (muokattu 13.04.2009 22:42:25) | |
|
-Gitaristi-: Olen huomannut, että kun käännän plektraa kieliin nähden vinompaan kulmaan, niin nopeutta saa jonkin verran lisää, mutta vastineeksi tarkkuus kärsii ja pikkaussoundiin syntyy kihinää (joka tavallaan voi kuulostaa joissain jutuissa ihan hyvältäkin, mutta ei todellakaan kaikissa).
Paul Gilbert aiheesta:
http://www.youtube.com/watch?v=CpJNUGHxC3M
Gilppahan nimenomaan videossa sanoo haluavansa tuollaisen kihinän. En sitten tiedä käyttääkö se sitä koko ajan. Itselläni on kanssa pikkaus kovasti työn alla, ei siinä kait muuta kun ankaraa sahaamista. Itselleni on auttanut vähän se että soitan osaamiani kuvioita käänteisellä iskujärjestyksellä, eli downstroket soitetaan ylös ja päinvastoin. Mulla ainakin tuo upstroke on se heikompi kohta. Plekun iskuista pitäisi koittaa saada tasavertaisia suunnasta riippumatta. Selvähän se että kaikkien nuottien pikkaaminen on vaikeampaa. Esim. Nuno Bettencourtin soolon Warheadsissa osaan legatona vaikka silmät kiinni, mutta kun pitäisi pikata kaikki soolon 1. puoliskon nuotit kuten Nuno, niin alkaa tökkimään... ja pahasti. | |
Joku sanoi joskus, että oikean käden tekniikan opettamiseen tarvitaan erittäin hyvä opettaja, kun taas vasemman käden tekniikan pilaamiseen tarvitaan erittäin huono opettaja. Treeniä, treeniä!
En tiedä mistä puhun.
Myytävänä 18" Masterwork Custom China | |
Ambitus: Gitaristi on hyvä, ja sahaa vaan perkeleesti.
Siinähän se taiskin tulla kaikessa yksinkertaisuudessaan. :D Ihan motivoivaa kuitenkin kuulla tämä kommentti sellaisen hepun suusta, joka oikeasti tietää mistä puhuu. Tosiaan, eipä sinne onneen taida oikoteitä olla.
Aalataur: Gilppahan nimenomaan videossa sanoo haluavansa tuollaisen kihinän. En sitten tiedä käyttääkö se sitä koko ajan.
Jeps, tiedän että Gilbert suosii tuota pleku vinossa kielien hinkkaamista. Helvetin upealtahan tuo Gilpan pikkaus kuulostaa omassa lajissaan, mutta ite en kyllä tosta kihinästä diggaa läheskään kaikessa musassa, ja veikkaan että tuskinpa Gilppa itekään ainakaan cleaneja vetelee ihan samanlaisella tatsilla kuin tuossa videossa.
Aalataur: Itselläni on kanssa pikkaus kovasti työn alla, ei siinä kait muuta kun ankaraa sahaamista. Itselleni on auttanut vähän se että soitan osaamiani kuvioita käänteisellä iskujärjestyksellä, eli downstroket soitetaan ylös ja päinvastoin. Mulla ainakin tuo upstroke on se heikompi kohta. Plekun iskuista pitäisi koittaa saada tasavertaisia suunnasta riippumatta. Selvähän se että kaikkien nuottien pikkaaminen on vaikeampaa. Esim. Nuno Bettencourtin soolon Warheadsissa osaan legatona vaikka silmät kiinni, mutta kun pitäisi pikata kaikki soolon 1. puoliskon nuotit kuten Nuno, niin alkaa tökkimään... ja pahasti.
Kuulostaa varsin tutulta. Ja jonkin verran heikompi tuo upstroke tosiaan mullakin on, niin kuin mitä luultavimmin suurimmalla osalla kitaristeista. Mutta jatketaan harjoituksia!
"tietenkin voit katsoa googlesta tai wikipediasta jos sieltä löytyisi, että millaista soittoa tulee jos imppaa muutaman keuhkarin vaikka auton bensiinirööristä" - vili linnakoski | John Titor
17.04.2009 14:06:21 (muokattu 17.04.2009 15:57:45) | |
|
-Gitaristi-: Siinähän se taiskin tulla kaikessa yksinkertaisuudessaan. :D Ihan motivoivaa kuitenkin kuulla tämä kommentti sellaisen hepun suusta, joka oikeasti tietää mistä puhuu. Tosiaan, eipä sinne onneen taida oikoteitä olla.
Ei oo oikoteitä, mutta tietyt perusasiat on syytä olla kondiksessa pään sisällä ennen ku se harjottelu tuottaa tuloksia. Tästä tuli taas tämmönen saatanan eepos, ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti.
Mulla itelläni autto noihin nopeusjuttuihin semmonen tietynlainen ajatuskulkujen muutos, joka vaikutti hirveesti treenitottumuksiin. Treenasin aiemmin sellaisella perinteisellä "metronomi nakuttamaan ja soitetaan hitaammin ja sitten nopeammin" -tyylillä ja ihmettelin miksi ei mitään tapahtunut äärettömistä tuntimääristä huolimatta, tuntu että soitto menee melkein paskemmaksi koko ajan. Tuloksia rupesi kuitenkin syntymään, kun tajusin yhden tärkeän asian - ideana ei ole yrittää toistaa samaa juttua nopeammassa tahdissa, vaan oppia jakamaan iskuihin käytetty energia eri tavalla. Kysymys on entropiasta - kuten ei muukaan fysikaalinen maailma, ei myöskään ihmisen keho tee luonnostaan asioita pienimmällä mahdollisella energiamäärällä, vaan suurimmalla. Mitä enemmän kehon tekemiseen saadaan järjestystä, mitä pienemmällä hukkaenergialla asioita opitaan tekemään, sitä helpommaksi asiat muuttuvat - mitä vähemmän käytetään energiaa yhden äänen aikaansaamiseen, sitä useamman äänen kesken sama energiamäärä voidaan jakaa = sitä nopeammin sama asia voidaan soittaa.
Vaihtoehtoinen malli, jonka mukaan soittamista ja harjoittelua opetetaan runsaasti, ja jonka mukaan itsekin harjoittelin aiemmin, on se, että järjestelmän (tässä tapauksessa soittaja+kitara) kokonaisenergiamäärää pyritään kasvattamaan - tämä edellyttäisi tietyn pisteen jälkeen kuitenkin sitä, että järjestelmässä tapahtuisi perustavanlaatuisia muutoksia, ts. lihaksiston pitäisi kasvaa merkittävästi. Kaikki tietävät miten kauniilta kuulostaisi ihan helvetin kovaa (eikä positiivisessa mielessä) pikattu tilutus, eli että jokainen ääni poksuu.
Asiaa voi ajatella vaikkapa Bruce Leen kautta - kaveri ei todellakaan ollut mikään Ronnie Coleman ruumiinrakenteeltaan, mutta oli silti äärettömän nopea ja äärettömän ketterä. Sen harjoittelu perustui nimenomaan siihen, että sama asia pyritään tekemään koko ajan entistä tehokkaammin, vähemmällä hukkaenergiamäärällä - vielä nopeammin, vielä korkeammalle, vielä vaivattomammin.
Yleisesti vallalla olevassa tehottomassa mallissa on sellainen käytännön ongelma, että kun pyritään kasvattamaan kokonaisenergian määrää, pyritään kasvattamaan lihaksia yms., on hyvin vaikea erottaa mikä on hyvää lihasrasitusta ja mikä huonoa. Hyvä, tehokas treenaaminen itse asiassa tuntuu huonolta tässä mallissa, koska oikein tehtynä soittaminen on äärettömän vaivatonta ja rasittaa lihaksia hyvin vähän, mikä mahdollistaa juuri sellaisen John Petrucci -tyylisen "nuorena harjoittelin 12 tuntia päivässä, joka päivä" työnteon. Tämä malli siis johtaa siihen, että soitto itse asiassa menee poispäin todellisesta tavoitteesta, vaivattomasta, hyvästä, hallitusta tekniikasta.
Paremman mallin mukaan ongelmat, jotka estävät korkeammassa tempossa soittamisen, ovat läsnä soitossa koko ajan, myös matalammissa tempoissa, ja jos niitä ei tunnista, niitä ei voi harjoitella pois hitaasti. Jos jonkun jutun esitystempo on esmes 160 ja soitettaessa esitystempossa kädet ovat jännittyneet, sama jännitys on olemassa matalammissakin tempoissa, se ei vaan muodostu ongelmaksi ennen tiettyä pistettä. Matalammassa tempossa se kuitenkin vaikuttaa saundiin ja siihen, miltä soitto TUNTUU käsissä. Korkeammissa tempoissa soittaminen tuntuu erilaiselta, varsinkin psykologisesti, ja ideana on saada ne tuntumaan yhtä helpoilta kuin matalammat tempot - sama pätee myös toiseen suuntaan, matalammissa tempoissa soittaminen on aivan yhtä hankalaa kuin korkeissakin, kun löytää miten ne korkeammissa tempoissa selvästi ilmenevät ongelmat vaikuttavat hitaammin soitettaessa. Tämä vaatii korvan kehittämistä, sitä että oppii tunnistamaan kuulemassaan hyvin tarkasti eri vivahteet - tältä kuulostaa jännittyneiden lihasten tuottama ääni, tältä kuulostaa huonossa kulmassa olevan plektran tuottama ääni jne.
Käytännössä tämän mallin mukaan treenaaminen menee siis niin, että nopeus tulee sen kautta, mitä helpommaksi, vaivattomammaksi ja paremman kuuloiseksi soitto saadaan, ja tämä on paljolti psykologisesti saavutettavaa kehitystä eikä niinkään lihastyötä. Malli johtaa myös siihen, että soitto voi automaattisesti kehittyä huomattavan paljon nopeammin kuin mitä se voi kehittyä perinteisen lihaksistoon liittyvän ajattelun mukaan, fysikaalisella puolella kun on paljon tarkemmat rajat kehittymisessä kuin mentaalisella puolella.
Kukaan ei tietenkään ole sellainen idiootti, että oikeasti harjoittelisi pelkästään huonomman mallin mukaan, syy miksi väännän niin paksusta rautalangasta on se, että kukin oppisi keskittymään harjoittelussa oikeisiin asioihin koko ajan, ei pelkästään hetkittäin, ts. pystyisi kehittämään omaa harjoitteluaan pois huonosta mallista niinä hetkinä kun siihen sortuu.
Teoriapuoli oli siinä, käytännön harjoittelusta esimerkki, asiaa voi testata:
Jos tavoite on soittaa tempossa 150 joku asia, ottaa sen ensin haltuun jollain tavalla hitaassa tempossa. Tämän jälkeen, kun lähtee nopeuttamaan treenattavaa juttua, keskittyy sen, "lähteekö" juttu, ts. saako äänet rähmittyä jotenkin sinne päin ulos kitarasta, sijaan siihen, voisiko jutun soittaa vieläkin helpommin, vaivattomammin ja paremmin? Ei siis päästä itseään soittamaan juttua nopeammassa tempossa niin kauan kuin siinä on korjattavaa hitaammassa tempossa. Sellaisia asioita, joita voi korjata, kysyä itseltään soitettavan jutun kohdalla, on esim. seuraavat:
Onko liikkeissä turhaa ilmaa? Ovatko äänet ihan kiinni toisissaan vai osuuko esim. peukalo kieliin ja sammuttaa niitä? Voisiko saman saundin saada aikaan vieläkin rennommin? Ovatko kaikki pikkaukset yhtä voimakkaita, onko artikulaatio varmasti sellainen kuin haluan? Pystynkö soittamaan saman asian vielä paremmalla kvaliteetillä? Onko soitto rytmisesti tasaista, ihan varmasti? Kun vaihdan kieltä tms. tossa ja tossa kohdassa, ovatko edelliseltä ja seuraavalta kieleltä soitettavat äänet dynaamisesti yhtä voimakkaita? Pystynkö soittamaan jutun yhtä hyvin, jos aloitan pikkaamisen ylöspäinlyönnillä alaspäinlyönnin sijaan? Kuuluuko kitarasta sellaisia ääniä, joita en todellisuudessa yritä soittaa - osuvatko oikean käden sormet esim. yläkieliin soittaessani alakieliä ja tuottavat samalla hälyääniä? Pysyykö juttu kasassa, jos soitan hiljaisemmassa dynamiikassa, entäs kovemmassa? Jos vaihdan dynamiikkaa, pysyvätkö kädet edelleen rentoina? Jne.
Tällaisten kysymysten kautta soittoon alkaa saada todellista kvaliteettiä ja toistoja tulee huimat määrät, niin että toistot eivät jää pelkiksi mekaanisiksi toistoiksi, vaan soitettavaa asiaa kehitetään koko ajan. Asia, joka itselleni oli myös merkittävä ja teki treenaamisesta äärettömän paljon mielekkäämpää, oli se, että samalla tekniset ongelmat muuttuivat musiikillisiksi ongelmiksi, jolloin ne olivat paljon tärkeämpiä korjata. Ts. esim. jokin kielenvaihtoihin liittyvä mekaaninen ongelma muuttuikin mielessäni esimerkiksi rytmiseksi tai dynaamiseksi epätasaisuudeksi, asiaksi joka tuntui paljon tärkeämmältä korjata kuin sellainen sinänsä triviaali seikka, että kielenvaihdot eivät ole maksimaalisen sujuvia. Samalla tavalla esim. sellainen aiemmin vain teknisesti merkittävältä tuntunut seikka, kuin että plektraa on liian paljon kielten välissä, tuntui huomattavasti merkittävämmältä, kun tajusin että se vaikuttaa esim. äänten pituuteen, dynamiikkaan, rytmiseen tarkkuuteen jne. Tää kuuluu samaan osastoon:
Kuulostaa varsin tutulta. Ja jonkin verran heikompi tuo upstroke tosiaan mullakin on, niin kuin mitä luultavimmin suurimmalla osalla kitaristeista. Mutta jatketaan harjoituksia!
Tuo upstroke-homma tuntui omalla kohdalla kauan asialta, joka oli hierarkiassa paljon alempana kuin sillä hetkellä "tärkeet" asiat. Ajattelin että olishan se hauska pystyä soittamaan Metallicaa pikaten pelkästään ylöspäin jne., mutta muuten tuntui että on sitä tärkeämpiäkin juttuja. Kun tajusin tuon paremman harjoitusmallin omaksuessani, että ongelma kuuluu soitossa koko ajan - sen myötä esim. tasaisiksi tarkoitetut kuudestoistaosat ovat helposti dynaamisesti swingiä, niin että upstroket ovat koko ajan kovempaa, tai sitten hiljempaa niin kuin esim. Guinness-ennätysmies Della Vegalla - tajusin että kyseinen juttu kuulostaa todella vittumaiselta, koska soitettavat asiat eivät kuulosta siltä kuin haluaisin muuten kuin äänten osalta. Tällöin asia muuttui hyvin merkitykselliseksi ja se alkoi korjaantua.
Lisäksi perinteinen malli, kokonaisenergian kasvattaminen on totta kai tarpeellista, mutta senkin pystyy tekemään musikaalisella tavalla - dynamiikan kautta. Jos haluaa soittaa ihan sairaan nopeasti, voi koittaa lisätä harjoitteluun vielä yhden ulottuvuuden, pystyykö soittamaan asian äärimmäsien rennosti, äärimmäisen pienillä liikkeillä äärimmäisen hyvällä kvaliteetilla äärimmäisen kovaa? Jos pystyy soittamaan asian täysin hallitusti maksimidynamiikalla, jonka soitin antaa ulos ilman että ääni hajoaa, kokonaisenergiamäärä on niin korkea, että juttu on mahdollista viedä niin korkeisiin tempoihin kuin soitin fysikaalisessa mielessä antaa myöden.
Emmä tiä oliko tässä paasaamisessa taas hevonvitunkaan järkeä, mutta tuntui jotenkin merkitykselliseltä jakaa ajatuksia. Liikaa energiaa varmaan, tulin just lomalta.
P.S. Niin oudolta ja epätodennäköiseltä kuin se tuntuukin Ambituksen viestejä lukiessa, kaveri on ehkä tarkin tuntemani soittaja niiden asioiden suhteen, joista tässä viestissä puhun. En oo ikinä nähnyt Matiasta sahaamassa aivottomasti teeveen ääressä, vaan aina kun kaveri soittaa, kiroilu kohdistuu lihastyön tai muiden triviaalien yksityiskohtien sijaan nimenomaan musiikillisiin seikkoihin, sellaisiin asioihin kuin "vittu, suttua", "vittu ku toi upstroke tulee kovempaa", "vittu, ei saa dempattua jotenki, tulee hälyä", "vittu, kauheeta swingiä, mikä mua vaivaa", "vittu tää pikkausjärjestys on paha, tulee paino ihan väärään kohtaan fraasia" jne. Ehkä noi jutut tulee niin luonnostaan ettei herra kiinnitä asiaan huomiota, mutta näin se tuntuu olevan. Kommentin asiaan saa onneksi itseltään kitarataiteilijalta kun kysyy.
Mitenkä on, Matiainen?
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti. | |
John Titor: Emmä tiä oliko tässä paasaamisessa taas hevonvitunkaan järkeä, mutta tuntui jotenkin merkitykselliseltä jakaa ajatuksia. Liikaa energiaa varmaan, tulin just lomalta.
Kyllä oli, paljonkin! +
Itellä tuo energia-ajattelu ilmenee myös siinä, miten otelaudan ja soitettavat kuviot hahmottaa. Jos koettaa soittaa nopeita juttuja ja miettiä niitä nuotti kerrallaan, on homma älyttömän raskasta ja kokonaisuuden hahmottaminen on äärimmäisen energiaa kuluttavaa. Sen sijaan kun aloin hahmottaa otelautaa paremmin ja ajattelin soittamani kuviot isompina ryppäinä, esim. isku kerrallaan = 6 nuottia sekstoleita soitettaessa, alkoivat sormetkin taipua nopeammin.
Tämän lisäksi on toki perustekniset seikat oltava kunnossa, mutta, kuten sanottua, eivät ne ole vain teknisiä vaan myös musiikillisia seikkoja.
Onko tuo... Super Guss Cola?? | |
John Titor: Emmä tiä oliko tässä paasaamisessa taas hevonvitunkaan järkeä, mutta tuntui jotenkin merkitykselliseltä jakaa ajatuksia. Liikaa energiaa varmaan, tulin just lomalta.
Plop, Plop! Tekstissäsi oli jälleen kerran semmoinen uudenlainen lähestymistapa treenaamiseen, että ansaitset plussien lisäksi ne kuuluisat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin! Kiitos!
Megatherium sanoi: "Tieto-ja miellekykyni, eli älyni olemattoman alhainen kvantitatiivisuus, mistään täysimääräisyydestä, saatikka ylijäämästä ei voida puhuakaan, sekä epämusikaalisuteni, ts. musiikillinen lahjattomuuteni, eivät riitä harmoniselta strukt | |
Emmä tiä oliko tässä paasaamisessa taas hevonvitunkaan järkeä, mutta tuntui jotenkin merkitykselliseltä jakaa ajatuksia. Liikaa energiaa varmaan, tulin just lomalta.
Kyl mäkin näkisin, että tuossa paasaamisessa oli paljonkin järkeä - pitänee paremmalla ajalla vielä funtsia noita juttuja skeba kourassa. Itseasiassa juurikin sen jälkeen, kun hoksasin alkaa "maksimienergian kasvattamisen" sijaan treenaamaan sitä että kaiken saisi skebasta ulos minimaalisella työllä (luonnollisesti mieluiten soundin kärsimättä), ja keskittymään pelkän nopeuden sijaan kaikkeen muuhun, alkoi tekniikka oikeasti kehittymään, vaikkei todellakaan sillä tasolla vielä ollakaan jolle olisi tarkoitus päästä.
"tietenkin voit katsoa googlesta tai wikipediasta jos sieltä löytyisi, että millaista soittoa tulee jos imppaa muutaman keuhkarin vaikka auton bensiinirööristä" - vili linnakoski | |
-Gitaristi-: Kuningastreenistä en tiedä, mutta täältä löytyy mielestäni harvinaisen asiallista tekstiä aiheeseen liittyen http://www.guitarprinciples.com/GettingBetter/disc_discomf.html
Tässä linkissä on tosiaankin harvinaisen asiallista tekstiä. Pisti oikein miettimään kun luin läpi. Yks juttu mikä mulla tuli heti mieleen on kitaran asento ja se kuinka korkealla sitä pidetään. Muutaman sentin erolla saa soittomukavuuten ison eron. Toinen asia on se että harjoittele soittoa seisaaltaan. Yleensähän kitaristit seisoo ja liikkuu lavalla. poislukien tietysti richards ja mckoy...:)
No Comments! | |
B-tone-flat: Tässä linkissä on tosiaankin harvinaisen asiallista tekstiä. Pisti oikein miettimään kun luin läpi. Yks juttu mikä mulla tuli heti mieleen on kitaran asento ja se kuinka korkealla sitä pidetään. Muutaman sentin erolla saa soittomukavuuten ison eron. Toinen asia on se että harjoittele soittoa seisaaltaan. Yleensähän kitaristit seisoo ja liikkuu lavalla. poislukien tietysti richards ja mckoy...:)
Joo-o, tää Andreas on vähän hankala tapaus, tutustuin Guitar Principles -juttuihin jo joskus 90-luvun lopulla kun ihan vasta opettelin ekoja sointuja kitaralla. Periaatteessa rouva puhuu ihan asiaa, tuossa liitetyssä linkissäkin, mutta koko ajan tuntuu, että se jättää asioita kertomatta kolumneissaan yms. ilmaisessa tavarassa, koska sillä on kirjoja, videoita ja tunteja myynnissä. Lisäksi koko konseptia leimaa sellainen hyvin amerikkalainen "minulla on se, mitä tarvitset, osta se, maksa mielellään paljon!" -tyyppinen lähestyminen, joka tuntuu hyvältä hetken aikaa, mutta ei lopulta toimi, kun kyseessä on niin monitahoinen asia, kuin nyt esim. soittaminenkin on. Kaiken huippuna noi opettajat, joita sivuilla esiintyy, eivät ole mitään mestariluokan soittajia. Ambitukselta haluaisin asiantuntijakommentin ton Andreasin klassisesta rämpytyksestä, Ney Mellon edesottamuksiin voi perehtyä täällä: http://www.youtube.com/watch?v=mvPaSQisMMY&feature=channel_page
Toi sähkökitaran soitto on ehkä vaikuttavinta ever...
Guitar Principles saattaa olla ihan hyvä juttu sellaiselle, joka ei ota soittamista kauhean tosissaan, kunhan rämpyttelee ja ehtii ehkä treenata enemmän silloin tällöin, mutta todellisuudessa kukaan, joka treenaa tosissaan, ei yksinkertaisesti pysty kiinnittämään niin moneen asiaan huomiota kuin mitä toi GP-lähestyminen vaatisi - lisäksi kaikki ne ongelmat, joihin toi konsepti ottaa kantaa, joutuu joka tapauksessa kohtaamaan ihan itse treenatessaan paljon. Koko GP-lähestyminen keskittyy lähinnä seurauksiin, ei syihin, mikä tietysti sinällään ei ole harvinaista. Johtuuko esim. epävireiset bendaukset tai huono vibrato siitä, että "Make sure your finger, the one touching the string to vibrate the note, remains firm during the movement. Look in a mirror to make sure the string actually moves. Sometimes people are shaking their hand all over the place, but the string isn't moving!" tai huonosti soitetut pull-offit todellisuudessa siitä, että "The holding finger MUST hold the string firmly, straight to the fret, and not allow the string to move at the fret where it is held by the "receiving finger" during the Pull-Off. It often does NOT hold the string firmly, and should be checked in a mirror." vai ovatko ne kenties seurausta jostain paljon perustavanlaatuisemmasta ongelmasta, kuten siitä, ettei omaa soittoa kuunnella riittävän tarkasti, vaan kärsimättömyydestä ja laiskuudesta johtuen kuullaan se, mitä haluttaisiin sillä hetkellä kuulla?
Konseptista olisi ehkä eniten hyötyä siten, että 25 vuotta ennen kuin soittaa kitaralla ensimmäistäkään ääntä, lukee kirjan 1000 kertaa ja sen jälkeen antaa tiedon painua unholaan. Mikä on tietysti helppo hommeli.
Itse lähestyn asioita mieluummin paljon kokonaisvaltaisemmin, kuin siten että jaetaan yksittäisiä ohjeita yksittäisten ongelmien korjaamiseen - kyllä, sillä tavalla varmistaa itselleen pysyviä oppilaita seuraaviksi 10 vuodeksi (tai siihen pisteeseen saakka kun oppilas kyllästyy, ajattelee ettei vaan ole tarpeeksi lahjakas ja lopettaa), mutta ei todellisuudessa kasvata kuin ehkä sen yhden todella lahjakkaan oppilaan seisomaan omilla jaloillaan, sen joka pystyy tajuamaan yksittäisten ohjeiden taustalla olevan kokonaisuuden. Todellisuudessa totta kai opettaminen ja oppiminen on yhdistelmä molempia, ei kukaan jaksa käydä tunneilla jos viikosta toiseen toistetaan vaan jotain yhtä mantraa, kaikki kaipaavat ja tarvitsevat niitä nopeita ohjeita, erityisesti jos tarkoitus ei olekaan panostaa tekemiseen kamalasti aikaa, mutta lopulta tarkoitus olisi kuitenkin saada oppilas ymmärtämään suuri kokonaisuus niin, että tunneilla käyminen muuttuu tarpeettomaksi.
Opettaminen ON vaikeaa puuhaa, itse kävin monta vuotta tunneilla monilla eri opettajilla ja yksi ainoa opettaja on oikeastaan jäänyt mieleen. Itselleni eniten antanut henkilökohtainen soitonopettaja on ehkä lopulta ollut Peter Lerche, jonka tunneilla kävin n. vuoden verran. Kaikki soitonopettajani koen edelleen aika onnettomiksi, Lerche oli ainoa, joka osasi mielestäni pukea edes jotain tärkeää sanoiksi. Edes Lercheltä en kuitenkaan koe saaneeni älyttömästi - opetus oli äärimmäisen muka-filosofista hirvittävine määrineen kielikuvia yms., tapa jolla moni asia on helppo ymmärtää väärin, ja kyselyistäni huolimatta en koe asioita vieläkään ollenkaan samalla tavalla kuin mitä herran opeista muistan. Se, mitä Lerche teki, oli että jouduin tunneilla todella kohtaamaan ne perustavanlaatuiset oireet, joita soitossani oli (on varmasti vieläkin). Lerchekään ei kuitenkaan havainnut, tai pakottanut kohtaamaan oireiden takana olevia todellisia ongelmia, jotka synnyttivät oireet, sen jouduin tekemään lopulta ihan itse.
Itse asiassa, kun näin syvistä asioista puhutaan, olisi kiinnostavaa kuulla, mitkä tekstit, videot, tai jopa ihmiset, ovat oikeasti olleet hyödyllisiä ihmisille soittouran ja musiikin kannalta? Lista on melko lyhyt omalla kohdallani, jos jättää vain olennaisen jäljelle. Olen kohdannut elämässäni lukuisia kivoja, ihan viihdyttäviä mediakokonaisuuksia, mutta vain kaksi oikeasti soiton kannalta tärkeää kirjaa, yhden (tai oikeastaan kaksi) kitaran kannalta tärkeän kirjan, en ainoatakaan videota ja loputtoman määrän levyjä. Teoriaopuksia on markkinoilla lukuisia hyviä, mutta niitä kun ei ole oikein tullut tarvittua niin en tiedä onko mikään ylitse muiden. Videoita on hyviä, mutta sellaista ei ole tullut vastaan, jossa olisi ne tärkeimmät asiat niin selvästi selitettynä ja hyvin soitettuna ettei muuta tarvitsisi. Ehkä Guthrie tekee sen jossain vaiheessa.
Paljon puhuttu M. Goodrickin The Advancing Guitarist kuuluu itselleni sarjaan "ihan viihdyttävä", kirja sisältää paljon asiaa, mutta sen tekee sekavaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi se, että samassa kattilassa on sekavana sillisalaattina ne asiat, jotka kuuluvat muusikkouteen, ne jotka kuuluvat kitaransoittoon, ne jotka kuuluvat musiikin hahmottamiseen, ne jotka kuuluvat säveltämiseen jne., niin että se ei oikein käsittele kokonaisvaltaisesti mitään aiheista - tai toisaalta käsittelee niin kokonaisvaltaisesti että kirjan kanssa voi elää ja kasvaa muusikoksi, mutta syvää ymmärrystä se ei itselleni tarjonnut, ts. kirja ei tehnyt itseään tarpeettomaksi vaikka sitä kävi läpi pidemmän aikaa. Myöhemmin mainittu Pianonsoiton taide käsittelee soittamista, muusikkoutta ja musiikin kokemista niin kokonaisvaltaisesti, selkeästi ja suurella ymmärryksellä, että se korvaa omalla kohdallani kirkkaasti Advancing Guitaristin. Suosittelen kuitenkin opusta, jos ei mitään muita kitara-/musiikkikirjoja ole elämässään läpi syynännyt, niin paljon uutta asiaa sieltä silloin löytyy.
Oma listani:
(Soittaminen)
Pianonsoiton taide (Neuhaus, H.)
Inner Game of Tennis (Gallwey, T.) - tästä on olemassa myös versio Inner Game of Music, mutta Gallweyn teksti on huomattavasti selvempää, koska ajatukset ovat herran itse keksimiä.
(Kitara)
Creative Guitar 1 & 2 (Govan, G.)
(Videot, hyvää kitarapornoa, joita tsiigaamalla saa käsityksen siitä, mitä kaikkea kitaralla oikeasti on järkevää edes yrittää ensimmäisten 30 vuoden aikana)
Gilbert, P. - Guitars from Mars 1 & 2, Intense Rock I & II
DiMeola, A. - REH Master Series
Henderson, S. - Jazz Fusion Improvisation
Govan, G. - Technique Modules for Lick Library
Petrucci, J. - Rock Guitar Discipline
May, B. - Star Licks Master Sessions
Gambale, F. - Monster Licks and Speed Picking
Macalpine, T. - Shrapnel Guitar Lessons with Tony Macalpine
Romeo, M. - The Guitar Chapter
Benson, G. - The Art of Jazz Guitar
Albert Leen videot ovat kanssa näkemieni pätkien perusteella viihdyttävää scheissea, en ole mistään vaan saanut nauhoja käsiini.
Siinähän sitä kaikkea semmosta. Mikähän helevetin avautumisvaihe mulla on taas käynnissä... Vittu, onneks kohta joutuu istumaan taas studiopuuhissa ni ei tarvi hinata jossain m.netissä. Ikuistuupa ajatukset, voi vanhana naureskella urpoiluilleen.
Ne, jotka väittävät etteivät kuule ääniä päässään, eivät ole ikinä kuulleet millaista on kun ne ovat vaiti. | aalataur
19.04.2009 13:07:29 (muokattu 19.04.2009 17:11:17) | |
|
Itseopiskelu on vaarallista puuhaa. Muutaman vuoden olen soitellut ja nyt kun vuoden alusta olen alkanut treenaamaan vähän enemmän, olen jo kaksi kertaa joutunut muuttamaan TÄYSIN plekukäden tekniikkaa.
1) Heilutin nopeissa tremoloissa koko kyynärvartta ranteen ollessa suht liikkumaton. Ambitus minulle neuvoi, että ei kannata, tarkempaan lopputulokseen ja parempaan synkkaan pääsee käyttämällä pelkkää rannetta kyynärvarren olleessa liikkumaton. Siinä on ollut vitunmoinen totuttelu, kun automaagisesti keho alkaa toistaa vanhaa rutiinia kun keskittyminen vähänkin herpaantuu. Aluksi tuntui että eihän tällä ranteella saa mitään tehtyä, ei riitä nopeus. Nyt vähän alkanut saamaan ideasta kiinni.
2) Soittoasentoni on ollut sellainen, että pleku nojaa kielen päällä kohti lattiaa, eli kärki on ylempänä kuin muu pleku. Tämä suosii downstrokea, mutta ylös pikatessa pleku tarttuu välillä ikävästi kieleen ja lähtee todella vammainen soundi (lisäksi osoittautui myös että aiemmin täällä valittelemani vihlova kipu johtui osaksi tästä). En tajunnut mikä on vikana, hinkkasin pitkään vain itsepäisesti tällä tyylillä. Nyt olen korjannut kohtauskulmaa, niin että se on molempiin suuntiin sama. Joudun koko ajan korjaamaan asentoa tuomalla peukaloa lähemmäksi kitaran runkoa, ja tuntuu että olkapäähän ja hauikseen syntyy ylimääräisiä kramppeja ja jännityksiä kun on tottunut nojaamaan plekua alaspäin. Joudun pysäyttämään soiton ja tarkistamaan vähän väliä, ettei vanha virhe toistu. Silti haluan oppia tämä uuden jutun, koska se on selvästi ollut esteenä mun alternaten kehittymiselle. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
