Muusikoiden.net
10.12.2016
Jenkkirundi - Uutuuskirja nyt myynnissä! 

Laulaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Sävellajin valinta
1
Arms
20.10.2009 19:51:41
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tervehdys,
 
Osaisikohan joku hieman valaista asiaa, joka koskee sävellajin valitsemista laulamisessani sekä omaa äänialaani?
 
Olen jonkin aikaa yrittänyt opetella laulamisen saloja itseäni kitaralla säestäen, soittaen lähinnä joitain kantrikappaleita mm. Kris Kristoffersonilta sekä Johnny Cashilta ja muutamilta muilta.
 
En suoraan sanottuna osaa sanoa olenko äänialaltani basso vai sopraano, koska en tiedä miten sellainen edes määritellään, mutta ongelma on siinä, että yhtenä päivänä pystyn laulamaan kappaleen sen alkuperäisestä sävellajista ja seuraavana päivänä saatan joutua nostamaan sävelajia puolisävelaskelta ylöspäin. Puolisävelaskelta on riittänyt tähän mennessä aina, mutta en osaa sanoa ennalta saatikka, että miksi näin joudun käytännössä tekemään.
 
Huomaan laulaessani, että sävelajia on muutettava, kun ääni ei tahdo soida hyvin, eikä virekään aina tässä tapauksessa tahdo pysyä kohdallaan.
 
Missähän lienee ongelma? Onko tällä kenties jotain tekemistä äänenavauksen kanssa, jota en koskaan suorita, kun en osaa?
 
Jos tästä kirjoituksesta mitään selvää saa, niin olisin todella kiitollinen kommenteista.
 
-Arms
 
Altair
23.10.2009 18:08:53 (muokattu 23.10.2009 18:09:56)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äänenavaus on kyllä hyvästä. On vaivattomampaa laulaa ja ääni soi puhtaammin. Tulee tsekattua päivän kunto samalla ja varsinaisen laulamisen aloittaminen on varmempaa.
 
Päivissä on eroa. Äänialan ala- ja ylärajoilla mentäessä sen huomaa. Joskus minäkin voin laulaa suht vaivattomasti omilla rajoilla olevan kitaran ala E:n, mutta joinakin päivinä on todella vaikeaa. Sama ylös päin mennessä, joskus menee ylä G ja joskus jää D:hen. En oikein ole selvittänyt itselleni mikä päivittäiseen vaihteluun on syynä.. ehkä yöunien pituus, päivän toimet ja ruuat ja juomat. Paha sanoa.
 
Edit: Ja voisinpa vielä sanoa, että laulamalla oppii omasta äänestään paljon. Ja jos oikeasti innostuu niin laulutunteja voin suositella lämpimästi.
 
JudeJude
25.10.2009 20:42:12
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Äänenavaus ja kunnollinen venyttely (niska, hartiat, rintakehä, selkä) ovat aika mainioita juttuja. Itse olen huomannut että mitä paremmassa kunnossa hengitystekniikka on, sitä laajempi on ääniala. Tähän auttavat säännöllinen kuntoliikunta, koko kehon rentous ja raittiin ilman hengittäminen mahdollisimman suurissa erissä :) Kesän ulkopuuhastelujen jälkeen on taas ihan erilaista laulaa kuin lukukauden aikaan kirjastossa ja tietokoneella istumisen vaikutuksesta (meniköhän tuo lause nyt ihan oikein...)
 
"Kaikki jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat useimmiten neuvottomia." -Anton Tsehov, Romaani bassoviulusta
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti