Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Koskettimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Löytyykö täältä Motif/MOX/MOXF kansaa minkä verran?
1
Synth
13.12.2017 11:49:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heippa kaikki arvon henkilöt ja määrittelemättömät!
 
Kohta 2 viikkoa on nurkassani komeillut MOXF6 ja hyppy Yamahan leiriin ei ole todellakaan kaduttanut! Iso kattaus juuri niitä ominaisuuksia joita olen pitkään kaivannut. Yamaha kuitenkin tuntuu ajattelevan käyttöliittymän ja useat toteutustavat täysin omalla logiikallaan, ja jo nyt päässäni pyörii iso liuta kysymyksiä yhtä jos toista asiaa koskien.
 
Tästä kosketinfoorumista mulle on jäänyt vahva stereotypia Nord/Hammond mouhottajien ylivallasta. Onko meitä varsinaisiin työasemiin turvautuvia, muutakin kuin urkusaundia käyttäviä monen genren harrastajia oikeasti niin vähän, vai oletteko tekin siirtyneet tyystin kansainvälisempiin foorumeihin?
 
Kysyä siis halusin, että pitäisikö itsekin suosiolla purkaa Yamaha-murheeni Motifatoriin tai Yamaha-Synth sivustoille, vai löytyykö täältä sielunveljiä edes siinä määrin, että joskus voisi käydä rakentavaa keskustelua myös kotikielellä??
 
Bändi ilman kosketinsoittajaa on kuin McDonald'sin piha ilman mopoautoja.
Kaakatus
15.12.2017 17:47:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi,
 
kyllä räkistä Motifiakin löytyy, vaikka täytyykin myöntää Nord Stagen olevan huomattavasti intuitiivisempi omissa käsissä. Puolensa kuitenkin molemmissa ja eiköhän työasemien käyttäjiä löydy keskustelemaankin
 
musamies
15.12.2017 22:00:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Synth: Tästä kosketinfoorumista mulle on jäänyt vahva stereotypia Nord/Hammond mouhottajien ylivallasta. Onko meitä varsinaisiin työasemiin turvautuvia, muutakin kuin urkusaundia käyttäviä monen genren harrastajia oikeasti niin vähän, vai oletteko tekin siirtyneet tyystin kansainvälisempiin foorumeihin?
 
Hammond mouhotus on enempi ollut sellaista nostalgiavouhotusta - vaarmaan maailman ainoa palsta, jossa välillä myös WLM mouhotusta.
 
En ole varma mouhotetaanko Nordista muuta kuin yritetään pysyä ajantasalla mitä uutta on ja itse olen kehunut, että on hyvä kun sen valmistajan tuotteisiin voi nettisivuilta ladata aika fiksut saundit varsinkin pianojen kohdalla.
 
Enempi tulisi mouhotettua monipuolisista vehkeistä jos niissä tapahtuisi jotain kiinnostavaa.
 
lukethesis
18.12.2017 13:14:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kysy täällä vaan, eiköhän noita ole / ole ollut pitkin vuosia melkeinpä jokaisella. Täällähän oli joskus "Motif-kiltakin" :D Motifator on ihan ok paikka myös, mutta vastaukset voivat olla joskus vaikeaselkoisempia kuin itse ongelma oli ;-)
 
Synth
19.12.2017 11:31:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lähdetään vaikkapa siitä liikkeelle, että tuntuu jokseenkin hölmöltä tuo, että kaikki ladattavat soundipaketit nollaa kaikki olemassaolevat user-pankit. Onko olemassa mitään helppoa keinoa pitää omat user voicet ja performancet, ja niiden rinnalle ladata jokin flash-paketti? Vähän virheellistä kuvaa antavat, kun ensin mainostavat kuinka huikea määrä soundia on mahdollista kantaa samanaikaisesti mukana 1GB flash laajennuksen ansiosta, mutta todellisuudessa voit kerralla pitää ladattuna vain jonkun tietyn user-kokoelman. En ole vielä tutustunut PC-editoriin, mutta onnistuuko noiden flash-pakettien purkaminen jotenkin, jotta voisin valikoida niistä vain tietyt voicet ja performancet omien kyhäelmieni rinnalle user-pankkiin?
 
Toinen dilemma tällä hetkellä on, että kuinka user performancea tehdessäni säädän eri parttien oktaavit ja transponoinnit? Äkkiseltään en edit-valikosta sellaista optiota bongannut, eikä iOS editorissakaan sellaista vaihtoehtoa näkynyt. Pitääkö ensin kyseisestä partista tehdä erillinen user voice johon sen oktaavin säädän? Vähän user-paikkojen haaskaukselta tuntuu, mikäli se on ainut keino...
 
Bändi ilman kosketinsoittajaa on kuin McDonald'sin piha ilman mopoautoja.
cassette
21.12.2017 10:30:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

^
 
Mulla on Motif XF, joten en tiedä kuinka paljon MOXF:n käyttö eroaa siitä, mutta molemmat nuo kyllä onnistuvat.
 
Eli ainakin XF:ssä pystyy menemään soundipaketin "sisälle" ja lataamaan sieltä halutessaan yhden Voicen tai Performancen haluamaansa paikkaan. Jos soundi sisältää custom-sampleja, voi ne ladata Flashiin vain siltä osin.
 
En nyt muista varsinaisia komentoja, mutta älä lataa ALL-muotoista (.x0a tai jotain) tai koko Performance- tai Voice BANKIA, vaan lataa yksittäinen Performance tai Voice.
 
Tuohon toiseen en osaa antaa neuvoa, mutta ainakin XF:ssä tuo hoituu Performancen EDIT-moodissa ihan "helposti". Pienemmällä ruudulla varustetuissa MOXeissa ehkä tuo editori olis paras ratkaisu?
 
Kavaalton
23.12.2017 21:35:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Itsellä MOX aukeni ihan eri tavalla ja workflow keveni, kun ostin ulkopuolisen tahon tekemät editori- ja librarian- ohjelmat PC:lle. Hakkaavat käytettävyydessä Yamahan omat mielestäni mennen tullen. Voi halutessaan aloittaa total librarian softasta niin ei tule kalliiksi ja sitten katsoo haluaako muutkin.
 
Tuolta siis saatavilla
 
http://www.jmelas.gr/motif/index.php
 
Prophet
24.12.2017 10:20:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko EX5 kehumisen arvoinen syntetisoija, vaikka Motifin esiaste onkin?
 
Synth
24.12.2017 14:16:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prophet: Onko EX5 kehumisen arvoinen syntetisoija, vaikka Motifin esiaste onkin?
 
Keikkakone aikalailla. Yhden keikan soittanut moisella joka oli lainassa. Hyviä valmiita soundeja ja hyvä koskettimisto. Soundien muokattavuudesta paha sanoa mitään kun ei tullut tutustuttua. Painaa kuin synti!
 
Bändi ilman kosketinsoittajaa on kuin McDonald'sin piha ilman mopoautoja.
Kaakatus
02.01.2018 08:56:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Prophet: Onko EX5 kehumisen arvoinen syntetisoija, vaikka Motifin esiaste onkin?
 
Mahtava peli, kelpuuttaisin uudestaan. Classic Motifia en ole omistanut, joten en tiedä miten iso ero näiden välillä on soundeissa. Motif ES jonka omistin tarjosi toki paremmat akustiset instrumentit, mutta toisaalta nekin ovat tänä päivänä jääneet ajasta.
EX tarjoaa ehdottomasti paljon persoonallisia ja käyttökelpoisia soundeja ja usealla mallinnusenginellä vääntää lisää. Käyttöliittymä ei tosin siinä käytössä herätä riemunkiljahduksia. Yamahaan tottuneet toki tulevat toimeen.
Kaikkiaan soundi on lämmin ja paksu. Itse laite on kuin tankki ja kaikissa kontrolleissa on hyvä tuntuma.
Jos jollain olisi räkki ylimääräisenä, niin saa laitella viestiä.. :)
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «