Muusikoiden.net
09.12.2016
Into-Luthman | Yli 300 sivua parasta musakamaa 

Bassot »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Presari
1 2 3 4 5
rankkureinhard
02.06.2010 15:26:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Presarilla pärjää muuten. Ostin omani vuonna -75, uutena. Eli se on ollut minulla 35 vuotta ja olen soittanut sillä satoja keikkoja, miljoonia treenejä ( vähän liioiteltuna ). Ihan suotta jotkut "asiantuntijat" moittivat Fenderin 70-luvun tuotteita, omani on esimerkki siitä miten ne toimivat ja kestävät. Mahtaako nykyiset kiinalaiset ja vinkuintialaiset ritsat samaan pystyä, epäilen vähän..
Omaani olen tehnyt näitä modauksia: olen vaihtanut siihen uudet kielet, sopivin väliajoin. Eli ei sitten mitään modauksia ja olen pitänyt siitä muutenkin huolta, joten se on mitä parhaimmassa kunnossa.
Ja noista kritisoijista sanoisin, että monet 70-luvun Fendereistä kritisoivista eivät ole varmaan edes nähneet ko aikakauden soittimia, osa ei ole ollut siihen aikaan edes olemassakaan, joten tyytykää vain kehnoihin kiinalaisiin jäljitelmiin ja pitäkää päänne kiinni.
Rankku
 
hollstro
02.06.2010 15:50:20
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllähän vuonna 75 tehtiin hyviä ja jopa erinomaisia Presareita. Ko basso oli silloinkin cream of the crop-kamaa. Silti on ihan selvää että parempaakin laatua on tehty aikaisemmin ja sen jälkeen. Tuon aikakauden pahimmat ongelmat:
- joidenkin soittimien hurja paino
- kaulataskujen väljyys
- lakkauksen yletön paksuus
- mikkien käämilangan heikko laatu (oikosulkujen ja kierron herkkyys)
 
Silti, hyvä 75 Presari on mahtava peli.
 
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
Isotalo
02.06.2010 16:40:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rankkureinhard: Presarilla pärjää muuten. Ostin omani vuonna -75, uutena. Eli se on ollut minulla 35 vuotta ja olen soittanut sillä satoja keikkoja, miljoonia treenejä ( vähän liioiteltuna ). Ihan suotta jotkut "asiantuntijat" moittivat Fenderin 70-luvun tuotteita, omani on esimerkki siitä miten ne toimivat ja kestävät. Mahtaako nykyiset kiinalaiset ja vinkuintialaiset ritsat samaan pystyä, epäilen vähän..
Omaani olen tehnyt näitä modauksia: olen vaihtanut siihen uudet kielet, sopivin väliajoin. Eli ei sitten mitään modauksia ja olen pitänyt siitä muutenkin huolta, joten se on mitä parhaimmassa kunnossa.
Ja noista kritisoijista sanoisin, että monet 70-luvun Fendereistä kritisoivista eivät ole varmaan edes nähneet ko aikakauden soittimia, osa ei ole ollut siihen aikaan edes olemassakaan, joten tyytykää vain kehnoihin kiinalaisiin jäljitelmiin ja pitäkää päänne kiinni.
Rankku

 
Nonni. Onnea hyvästä ostoksesta!
 
Keskustelunavaus kannattaa kyllä aina lopettaa toteamukseen "pitäkää päänne kiinni."
 
JussiKoo
02.06.2010 17:21:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hienoa, että löytyy basisteja, joilla on noin vanha soitin ollut uudesta asti. Myynti-ilmossa "1. omistaja myy" on kova juttu 35-vuotta vanhassa bassossa.
 
Mulla ei ole tainnut mikään basso viipyä yli kahta vuotta, vaikka niissä useimmissa ei ole ollut mitään vikaa.
 
"Mikä muualla tulkitaan homoeroottiseksi, on bassodadassa vain ryhmähenkeä." (kraaps 03/2010)
poppamies
02.06.2010 17:49:18
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rock-Ola: Hienoa, että löytyy basisteja, joilla on noin vanha soitin ...
 
Onko tuo "vanha" soitin ? Minä hommasin 75 vaiolikoseny 76 mallisen Presarin vuonna 78 ja se oli silloin minun mielestä aika uus soitin ja melko huonolaatuinen. Vaahterakaulaa ei saanut säädettyä. Deadspotteja ja huonot mikit. Viimeistely oli kyllä OK.
 
Lord Of The Strings
Knoppix
02.06.2010 18:05:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

poppamies: Onko tuo "vanha" soitin ? Minä hommasin 75 vaiolikoseny 76 mallisen Presarin vuonna 78 ja se oli silloin minun mielestä aika uus soitin ja melko huonolaatuinen. Vaahterakaulaa ei saanut säädettyä. Deadspotteja ja huonot mikit. Viimeistely oli kyllä OK.
 
Onhan se nyt vanha jos verrataan uunituoreeseen 2010 Fenderiin ;)
 
Johannes
JussiKoo
02.06.2010 21:28:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

poppamies: Onko tuo "vanha" soitin ? Minä hommasin 75 vaiolikoseny 76 mallisen Presarin vuonna 78 ja se oli silloin minun mielestä aika uus soitin ja melko huonolaatuinen. Vaahterakaulaa ei saanut säädettyä. Deadspotteja ja huonot mikit. Viimeistely oli kyllä OK.
 
Älä rupea irrottamaan mun lausetta kokonaisuudesta. Luet sen mun koko tekstin, niin huomaat ettei se liity tuohon sun vastaukseen millään lailla. Avainjuttu on se 1 omistaja uudesta asti yli 35 vuoden ajan.
 
"Mikä muualla tulkitaan homoeroottiseksi, on bassodadassa vain ryhmähenkeä." (kraaps 03/2010)
Teijo K.
02.06.2010 21:31:47 (muokattu 02.06.2010 21:32:40)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

poppamies: Onko tuo "vanha" soitin ? Minä hommasin 75 vaiolikoseny 76 mallisen Presarin vuonna 78 ja se oli silloin minun mielestä aika uus soitin ja melko huonolaatuinen. Vaahterakaulaa ei saanut säädettyä. Deadspotteja ja huonot mikit. Viimeistely oli kyllä OK.
 
Onhan tuo 35 vuotta sähköbassoissa melko vanha kun ottaa huomioon että kaikeksikaan sähköbassoja ei ole tehty kovinkaan pitkään.
 
Aloittajalle: Hieno homma ja lämmin onnittelu.
absqua
02.06.2010 23:26:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hollstro: Kyllähän vuonna 75 tehtiin hyviä ja jopa erinomaisia Presareita. Ko basso oli silloinkin cream of the crop-kamaa. Silti on ihan selvää että parempaakin laatua on tehty aikaisemmin ja sen jälkeen. Tuon aikakauden pahimmat ongelmat:
- joidenkin soittimien hurja paino
- kaulataskujen väljyys
- lakkauksen yletön paksuus
- mikkien käämilangan heikko laatu (oikosulkujen ja kierron herkkyys)
 
Silti, hyvä 75 Presari on mahtava peli.

 
Jostain syystä mä en ole nähnyt väljiä kaulataskuja 70's presareissa yhtäkään, kun taas tuon aikakauden jatsareissa väljyyttä on lähes säännönmukaisesti.
 
Mikkien suhteen on vähän samaa hytinää, huomattavasti useammin on tullut vastaan 70's jatsareita joissa on mikit korkanneet.
 
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Isotalo
02.06.2010 23:41:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla kävi se '77 jazzari. Lähti jo poiskin kun ei vaan sytyttäny. Mennään sitte näillä uudemmilla ja usein vielä japseilla.
 
absqua
02.06.2010 23:47:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Isotalo: Mulla kävi se '77 jazzari. Lähti jo poiskin kun ei vaan sytyttäny. Mennään sitte näillä uudemmilla ja usein vielä japseilla.
 
se on oikein. jos ei peli puhuttele niin kiertoon vaan.
sitäpaitsi ei noi vanhemmat bassot nyt mitenkään _niin_ ihmeellisiä pelejä ole laadukkaisiin uusiin bassoihin verrattuna.
 
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Isotalo
03.06.2010 00:38:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

absqua: se on oikein. jos ei peli puhuttele niin kiertoon vaan.
sitäpaitsi ei noi vanhemmat bassot nyt mitenkään _niin_ ihmeellisiä pelejä ole laadukkaisiin uusiin bassoihin verrattuna.

 
Onhan niissä se fiilis mitä ei uudessa ole, se sellanen joko Mojo mikä tulee vaan hiestä ja paskasta ja kaikesta siitä rypemisestä. Hyvä basso on hyvä basso, lopputulos on aina kuitenkin äijästä kiinni. Miten se mahdollinen ikääntynyt työkalu sitten vaikuttaa on yleensä pelkkää plussaa vielä päälle.
 
Johannes_t
03.06.2010 08:58:11
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos Nordlundin "balsapuista" jazzia ei oteta lukuun, miellyttävin kokeilemani Fender on eräs todella rupisessa kunnossa oleva, punainen, ruma ku mikä, bodysta puuttuu kaistale, jazz 73. Soi juuri sillä tavalla kuin haaveissani basso soi. Ei ollu rahaa. Ja olihan se ruma.
 
J.Hollström
03.06.2010 09:25:25
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kyllä minä muistelen lämmöllä kaikkia seiskavitosia Fendereitä mitä mulla on ollut. Eli no hard feelings vaikka kiertoon ovat menneetkin.
 
pekezu
03.06.2010 14:14:27
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Seiskavitonen (tai 70-luvun) jatsi kiihottaisi. Saarnirunko ja kokovaahterakaula. Ne rochais.
 
"Kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. Ja paskaa housuun."
Rämppy
05.06.2010 00:28:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pekezu: Seiskavitonen (tai 70-luvun) jatsi kiihottaisi. Saarnirunko ja kokovaahterakaula. Ne rochais.
 
Jos vain selkä kestää. Saarnirunkoiset tuon aikakauden Fenkut tuppaavat useimmiten olemaan painavaa tavaraa. Mullakin oli pitkään natural´78 jatsari saarnirungolla ja kokovaahterakaulalla. Kauhia paino + aika ponnettomat soundit oli syynä siihen, että kiertoon meni. Hienon näköinen laite se kyllä oli.
 
En sitten malttanut olla sanomatta.
jazbaz
05.06.2010 00:37:16
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

rankkureinhard: Presarilla pärjää muuten. Ostin omani vuonna -75, uutena. Eli se on ollut minulla 35 vuotta ja olen soittanut sillä satoja keikkoja, miljoonia treenejä ( vähän liioiteltuna ). Ihan suotta jotkut "asiantuntijat" moittivat Fenderin 70-luvun tuotteita, omani on esimerkki siitä miten ne toimivat ja kestävät. Mahtaako nykyiset kiinalaiset ja vinkuintialaiset ritsat samaan pystyä, epäilen vähän..
 
Kerron 35 vuoden päästä;)
 
"Bass sings Bles-sings"
mitaha
06.06.2010 16:26:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aivan sama milloin tai missä Fender Precision basso on valmistettu, niin korvakuulolta kukaan muusikoiden.net sivuilla aikaansa viettävä henkilö ei pysty tunnistamaan Presarin valmistusvuotta. Eikä edes vuosikymmentä.
 
absqua
06.06.2010 16:31:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mitaha: Aivan sama milloin tai missä Fender Precision basso on valmistettu, niin korvakuulolta kukaan muusikoiden.net sivuilla aikaansa viettävä henkilö ei pysty tunnistamaan Presarin valmistusvuotta. Eikä edes vuosikymmentä.
 
Totta turiset. Jazzbasson ja precision bassonkin erottamisessa kuulonvaraisesti on jo haastetta.
 
Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy-
Teijo K.
06.06.2010 16:33:15 (muokattu 06.06.2010 16:34:25)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

absqua: Totta turiset. Jazzbasson ja precision bassonkin erottamisessa kuulonvaraisesti on jo haastetta.
 
Harva erottaa kuuntelemalla edes presaria Alembicista mutta sit vois kysyä että mites tä liittyy?
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti