Muusikoiden.net
03.12.2016
 

Tietokoneet ja musiikkiohjelmat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Band in a box/MIDI
1
Kolavi
23.04.2015 09:48:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osaisikohan joku auttaa. Olen täysin maallikko tietokoneasioissa, joten toivon mukaan kysymyksestä saa selvää.
 
Olen hankkinut Band in a boxin ja asentanut sen läppärilleni (Asus). Ongelmana on, että jotkut äänet kuuluvat ja jotkut eivät. Ilmeisesti ainakin osa ongelmista voi johtua siitä, että läppärillä pitäisi olla Midi output driver. Kone sanoo, että sellaista ei ole.
 
Olen nyt yrittänyt asentaa sellaista. Minulla ei ole pienintäkään hajua, mikä tuollainen driver ylipäätään on, mutta verkosta olen koettanut paria ehdokasta, toinen taisi olla nimeltään Yamaha ja toinen Roland. Sain downloudattua kummatkin, mutta kummankin asentamisessa törmäsin samaan ongelmaa: Yamahan kohdalla herjattiin jossain vaiheessa asennusta siitä, että pitäisi kiinnittää joku device ja Rolandin kohdalla vastaavasti kehotettiin kiinnittämään USB-kaapeli.
 
En ymmärrä koko asiasta mitään, enkä oikein edes tiedä, mitä olen tekemässä, mutta selvää lienee, että Band in a box tarvitsee Midi output driverin, ja selvää on, että tietokoneeni sanoo, että minulla ei ole sellaista.
 
Tämmöinen on siis tilanne - olisiko jollakulla neuvoa?
 
juha_p
23.04.2015 10:38:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tarkoittaakohan tuo sitä että et ole määritellyt laitetta (hardware /software) joka toistaa sen MIDI datan? Jotkut softat kaivavat default -toistimeksi (ainakin Windows ympäristössä) Microsoftin oman softa synan.
 
Koska en tunne tuota BIAB softaa niin, sen yksityiskohtaisemmin en osaa neuvoa kuin että määrittele tuo mainittu default -toistin ja/tai lataa/määrittele MIDI raidalle jokin softa syna (VSTi/DXi/AU) tai oikea syna/ePiano jos löytyy sellainen. Jos vain osa MIDI datasta toistuu niin syynä saattaa olla se että määritellyt "nuotti -alueet" eivät täysin kohtaa (esim. synteesin tuottava virtuaalinen soitin/samplekirjasto määritelty käyttämään aluetta C2-D4 kun MIDI data toimii alueella C3-E4).
 
Kolavi
23.04.2015 10:54:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

juha_p: Tarkoittaakohan tuo sitä että et ole määritellyt laitetta (hardware /software) joka toistaa sen MIDI datan? Jotkut softat kaivavat default -toistimeksi (ainakin Windows ympäristössä) Microsoftin oman softa synan.
 
Koska en tunne tuota BIAB softaa niin, sen yksityiskohtaisemmin en osaa neuvoa kuin että määrittele tuo mainittu default -toistin ja/tai lataa/määrittele MIDI raidalle jokin softa syna (VSTi/DXi/AU) tai oikea syna/ePiano jos löytyy sellainen. Jos vain osa MIDI datasta toistuu niin syynä saattaa olla se että määritellyt "nuotti -alueet" eivät täysin kohtaa (esim. synteesin tuottava virtuaalinen soitin/samplekirjasto määritelty käyttämään aluetta C2-D4 kun MIDI data toimii alueella C3-E4).

 
Kiitos. Sen verran täsmennystä, että kun syötän Biabiin sointumerkkejä, niin se toistaa kyllä kyseisen sointukulun. Mutta biabissa on esimerkiksi erillinen toiminta "chord builder" (samassa yhteydessä on myös ear training), niin siellä ei kuulu mitään. Ja selvää siis oli, että output midi driver tarvitaan ja että koneeni sanoo, että sellaista ei ole. Ohjelma on Windows 8.
 
Kiitos vielä vastauksestasi, yritän sulatella sitä.
 
jPekka
23.04.2015 13:54:19
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kolavi: Kiitos. Sen verran täsmennystä, että kun syötän Biabiin sointumerkkejä, niin se toistaa kyllä kyseisen sointukulun.
 
Olisikohan ongelma siinä, että BIAB toistaa ne instrumentit jotka se itse tuottaa audiona (RealDrums, RealTracks), mutta ei MIDIä, koska BIABiin ei ole määritelty MIDI-instrumenttia?
 
BIAB kyllä (normaalisti) asentaa sopivan MIDI-soittimen, mutta se pitää valita asetuksissa. Suunnilleen Opt. - > MIDI/Audio Drivers Setup - > MIDI Output Driver -valikosta "Microsoft GS Wavetable Synth" Stten saman ikkunan painike "VSTi/DXi Synth Settings", paina "Default Synth" -painiketta ja valitse sitten ensimmäisestä Plugin-pudotusvalikosta jotakin mitä siellä on, esimerkiksi "Coyote WT".
 
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
Kolavi
23.04.2015 21:46:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jPekka: Olisikohan ongelma siinä, että BIAB toistaa ne instrumentit jotka se itse tuottaa audiona (RealDrums, RealTracks), mutta ei MIDIä, koska BIABiin ei ole määritelty MIDI-instrumenttia?
 
BIAB kyllä (normaalisti) asentaa sopivan MIDI-soittimen, mutta se pitää valita asetuksissa. Suunnilleen Opt. - > MIDI/Audio Drivers Setup - > MIDI Output Driver -valikosta "Microsoft GS Wavetable Synth" Stten saman ikkunan painike "VSTi/DXi Synth Settings", paina "Default Synth" -painiketta ja valitse sitten ensimmäisestä Plugin-pudotusvalikosta jotakin mitä siellä on, esimerkiksi "Coyote WT".

 
Uskoisin että juuri tuosta voisi olla kysymys, koska jotkut jutut toimivat ha toiset ei. Lähden jäljittämään Midia tuolta pohjalta, kiitos!
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

» Kirjaudu sisään

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2016, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti